ROUVA HALONEN

Rouva Halonen.Minusta on väärin, että tälläisia juhlia järjestetään Suomessa.Nämä juhlat tulevat maksamaan valtiolle paljon.Olisi ollut paljon parempi, että kaikki rahat mitkä juhliin meni olisi laitettu aika pitkälle vanhusten asiat kuntoon. Juuri niiden vanhusten, jotka olivat sodassa...
Ei Suomen rikkaat tarvi tälläisia juhlia.
Tai jokainen olisi voinut ostaa 250e illalliskorti.
Hyvä on Halosen ja Arajärven suvun siellä juhlia.
Ei siellä paljon ihan tavallisia ihmisiä näy.
2470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja tullaan jatkossakin juhlimaan tietenkin.

Äänestä

Sanotaan että piiri pieni pyörii.
Tuommoinen kateellinen asenne tuppaa vaivaamaan liian monia kansalaisia ja suhteellisuuden tajukin on hiukan hukkateiellä.
Kaikkialla maailmassa, jopa itänaapurissakin, on ijät ja ajat ollut paljon näyttävimpiä ja prameampia pippaloita, mitä nämä itsenäisyys juhlat ovat.
Nuo juhlat ovat kyllä aivan kohtuullista, suhteutettuna itsenäisen Suomen hintaan, mitä meidän isät ja isoisät ja -äidit tekivät sen eteen ja onnistuen siinä aikoinaan.
Tosin olisi kyllä aivan oikeus ja kohtuus saada myös ihmisarvoinen loppuelämä jokaiselle asemasta tai saavutukssista riippumatta, jossa olen aivan samaa mieltä.
Se vaan on ihan eri asia, mitä nämä linnan juhlat ovat.
Sen asian eteen, siis ihmisarvoisen vanhuuden, kannattaisi tehdä asiallista työtä jokaisen kansalaisten, muistaen, että jokainen saattaa tulla vanhaksi, jos sattuu niin pitkään elämään.
Sen asian eteen vaikuttaminen koko kansan voimin, olisi mitätön homma, verrattuna sota-ajan pakolliseen uhraukseen, joka oli konkreettisesti todistettuna mahdollista, miksi siis emme tekisi mahdolliseksi kunnollista ja ihmisarvoista loppuelämää.
Se tarvitsee vaan ensin asenne kasvatusta tämän päivän nuorille, joista kaikki eivät kertakaikkiaan tätä tajua, eivätkä ymmärrä, että itsekkin saattaa tarvita ulkopuolista apua vanhuuden turvaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei linnanjuhlia enää! kirjoitti:

Rouva Halonen.Minusta on väärin, että tälläisia juhlia järjestetään Suomessa.Nämä juhlat tulevat maksamaan valtiolle paljon.Olisi ollut paljon parempi, että kaikki rahat mitkä juhliin meni olisi laitettu aika pitkälle vanhusten asiat kuntoon. Juuri niiden vanhusten, jotka olivat sodassa...
Ei Suomen rikkaat tarvi tälläisia juhlia.
Tai jokainen olisi voinut ostaa 250e illalliskorti.
Hyvä on Halosen ja Arajärven suvun siellä juhlia.
Ei siellä paljon ihan tavallisia ihmisiä näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu