Vanha ukko käyttää hyväksi

akateemista työtoveruutta t...

Olen järkyttynyt, pettynyt ja hämmentynyt. Paitsi luonnollisesti omasta typeryydestä ja naiviudesta, mutta paljolti myös ihmisten/ miesten paskamaisuudesta.
Yleensä olen todella varovainen ihmisten, ja varsinkin miesten kanssa. Työpaikan pikkujouluissa en ylensä ota kuppia juurikaan ja muutenkin pysyn etäällä kaikista "kuvioista".
Yllätys, yllätys! Tänä pikkujouluina otin kylmästi toisen linjan. Join pään täyteen stressinlievityksenä ja luotin työkavereihini, nimittäin ei ennenkään ole ollut tapana hyväksikäyttää duunikavereita millään ja varsinkaan seksualisella tavalla..
Noh. Lopputulemana saan vanhan ukon (työkaveri) kotiini: "huolehtimaan että pääsen turvallisesti kotiin". Olin todella humalassa, taustalla monen monta vodkasnapsia ja viiniä ja drinkkiä. Ja aivan siis omasta halusta juotuna! Jossain kohtaa minulta hämärtyy koko ilta. Olen myöhemmin muistanut välähdyksittäin, että tuo kusipää-äijä on tunkenut käsiään housuihini ja paidan alle. Muistan hämärästi, että yritin liikkua pois siitä, mutta en jotenkin jaksanut edes nostaa kättä, saati mitään muuta. Siihen loppuu muistikuvat ja sen jälkeen ainakin viisi tuntia ihan mustaa..
Aamulla heräsin vaatteet päällä, peiton alta, sohvalta. Äijä oli kadonnut tiehensä. Nyt sitten mietin ahdistuneena, että mitä on mahtanut tapahtua! Kyllä ei tosiaan voi muuta kuin tietysti kiitellä omaa tyhmyttään -mutta kyllä on vaikea arvostaa ja kunnioittaa "akateemista työympäristöä" tällaisen jälkeen. Ilmankos en ole tuntenut kuuluvanikaan tähän työporukkaan...!!! Sikasikasikasika.

10

5806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesustelija

      Pikkujouluissa perskännit, todennäköisesti koko porukalla. Muistat hämärästi jotain...
      Entäpä jos sinut raahattiin lattialta peiton alle nukkumaan?
      Eikä "äijä" ollut edes paikalla kun heräsit.
      Olit tympeää seuraa, duunikaveri lähti jatkoille muihin maisemiin, koska olet todennäköisesti sössöttämyt kännissä hänet hermoromahduksen partaalle...
      Hoh hoijaa...

      • Luupäävitonen

        siinä vaiheessa kun "ei jaksa" edes kättä nostaa on niin kännissä ettei taatusti muista sen punaista sekuntia edellisillan tapahtumista!!!
        pelkkää kuviteltua paskaa...taitaa vaan salaa toivoa että olisi edes kerran saanut kyrpää...


    • näin on.

      Kuules nyt...!

      "Lopputulemana saan vanhan ukon (työkaveri) kotiini:"

      Siis ITSE BONGASIT sen mukaasi! Kännissä tai ei, mutta bongasit.

      Olisit jo siellä "pippaloissa" voinut jo sanoa, että "Ei kiitos. Taidan viettää loppuillan yksikseni/minulla on jo seuraa, tms..."

      Eli "sen minkä kotiinsa raahaa, on vähän kuin syytä itseäsi -juttu".

      • edellinen.

        ...ja olisko sitten nuori, salskea, tumma ja komeakin mies ollut "sikasikasika"..?

        (siis jos sellaisen olisit sattunut bongaamaan?)


      • perkeleenmiehet

        Miten voitte syyttää kirjoittajaa tapahtuneesta! Luuletteko että umpihumalassa kykenee hankkiutumaan eroon pillunperässä juoksijoista varsinkin kun se saatanan äijä on tuttu johon ehkä luottaakin?? KYLLÄHÄN SE ON PERKELE HYVÄKSIKÄYTTÖÄ KUN KÄPÄLÖI LÄHES TIEDOTTOMAAN HUMALATILAAN VAIPUNUTTA MIETTIKÄÄ NYT ITE!!!! SAAKO KOSKEA!!!!!!!!!!!! Vaikka ite olis miehen pyytänykki luokseen niin jos sitten sammuu niin ei nyt perkeleen vitun vittu enää mies saa koskea!!!!


    • no jo on!

      ei kannata ryypätä jos ei tiedä mitä kännissä tekee

      • blaah

        Just näin. Ja just noin. Eiköhän jokainen tajua omat vikansa, varsinkin omasta juomisesta johtuen..hah. Mut kyllä musta tossa jotaa hämärää vähintääkin on jos kyse on parikymppisestä naisesta ja reilu vajaa kuuskymppisestä miehestä.. Ite kyl jaksan ja haluan edelleen uskoa jonkinlaiseen työtoveruuteen ja muutenkin johonkin yleistajuun. Vai onko tosiaan niin, ettei kenenkään kanssa sovi jutella ja puhtaasti kaveeraata mitenkään.. vaan kaikki on aina seksijohdannaista.
        Sorry edelliset, mutta olen erimieltä kanssanne! Ei se oikeuta ketään käyttämään ketään hyväksi, jos pääsee saatille.. (varsinkin, kun näkee selkeästi, että siitä on kyse..muutenhan kaikki olisi mahdollista ilman tajunnan tainnutustakin!)
        Haloo kaverit, vai takkuaako ajatus!


    • VALEHDELLA JA JAUHAA

      PASKAA,,,,,,,,

    • vanhaukko , ,

      jouduin melkein samanlaisen tilanteeseen. Mutta siellä tytön kämpillä, en alkanutkaan kouria tyttöä, vaan pyysin päästä kuselle, ja sitten ovi avoinna aloin vettä heittelemään.....mutta sieltähän se tuli oviaukolle katselemaan. Käännyin ympäri kulli kourassa ja pistin se housuihin. Tyttö veti tissit esille, ja oli ilmeisesti valmis kaikkiin koitoksiin, mutta minäpä talutin sen sänkyyn ja pistin nukkumaan. En ottanut, vaikka olisin varmasti saanut.

      • jollakin

        Mieleen että se "vanha" ukkokin oli ehkä perskännissä ja kykenemätön ajattelemaan järkevästi? Summa= kaks tyhmää samassa tuvassa, ja nyt toinen parkuu jälkiviisaana molempien tyhmyyttä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe