Pakko olla

Tilanteeni on seuraava:

Odotan toista lastani viikolla 32. Esikoista odottaessa, viidennellä kuulla alkoivat todella kovat selkäkivut, joista kärsin (ihan turhaan) lähes 2 kuukautta ennenkuin fysioterapeutti ratkaisi ongelmani. Ilmeni että kärsin yliliikkuvista selkänivelistä. Eräs lääkäri oli aiemmin vain käskenyt syömään panadolia ja sanoi ettei kivuille voida tehdä mitään, ne vain pahenee. No fysioterapeutti sijoiltaan menneen SI-niveleni paikoilleen ja käski välttämään kaikkea mahdolllista nostamista ja mm. koiran ulkoiluttamista. Ekan kerran nivel meni sijoiltaan jyrkkää mäkeä ylös reippaasti kävellessä...

Varomisesta huolimatta nivelet menivät loppu-odotusaikana sijoiltaan 7 kertaa. Eli kun hormonitoiminta löystyttää kaikki niveliä lantion alueen lisäksi, minulla kävi näin. Leukakin naksui aika inhottavasti, ei aamuisin oikein viitsinyt haukoitella sen takia. Se ei kyllä ollut kipeää, vain inhottavaa.

Kun vauva syntyi, halusin kovasti imettää, mutta poika ei vaan suostunut imemään. Yritin rintakumien kanssa ja pumppasin maitoa ja vaikka mitä, mutta lopulta rinnat olivat kuin tulessa ja lapsi ei ottanut nänniä suuhun ollenkaan. Olin jo sekä fyysisesti että henkisesti lopussa ja vaikka olin etukäteen ajatellut että jos ei imetys onnistu, niin sitten ei - tosipaikan tullen tunsin rankasti epäonnistuneeni sekä äitinä että naisena. Imetystä kesti kaikkinensa pari viikkoa, poika imi rintaa YHTÄÄN yhtenä päivänä.

Kun myöhemmin ajattelin toisen lapsen mahdollisuutta, mietin että tottakai yritän jälleen ja käsken sairaalassa - jos lisämaitoa tarvitaan - hörpyttämään ettei taatusti opi pullolle yms.

Kun ensimmäisen synnytyksen jälkeen kävin OMT fysioterapeutilla, hän oli ihmeissään ettei nivel ollut mennyt jo ensimmäisten kuukausien aikana. Ja sanoi myös että niin kauan kun on voimakkaampaa hormonitoimintaa, ongelma on olemassa. Viimeisen kerran nivelet menivät 2 kuukautta (!) imetyksen lopettamisen jälkeen, eli vaikutuksen ovat todella pitkäaikaisia..!

Toisen raskauden alettua aloin heti varomaan nostamista, en ole esim. kertaakaan nostanut esikoista (seisoviltaan) tänä aikana, en voi imuroita, viedä roskia, pestä lapsen pyllyä (on vielä vaipoissa) ja kuin ihmeen kautta näin pitkälle on jo selvitty ilman sijoiltaan menoa. Tajusin suureksi surukseni äskettäin, että jos yritän imettämistä, hormoonitilanne säilyy ja sijoiltaanmenon uhka myös. Kun mieheni menee töihin, (hän on jo nyt hoitanut kotiamme ja esikoista lähes yksin kaikki nämä kuukaudet kun en pysty paljon mihinkään), miten ihmeessä pärjään kun kasvavaa vauvaa pitäisi nostaa, jos selkä menee. Ne kivut ovat vielä erittäin tuoreessa muistissa.. Odotusaikana maksimimäärä panadolia ei vienyt kuin pienen osan kipua pois ja myöhemmin määrätyt todella vahvatkaan särkylääkkeet eivät helpottaneet oloa kuin hetkeksi vieden vain terävimmän kivun pois. Se aika oli puhdasta helvettiä. Monet yöt vauvan nukkuessa kävelin ympäriinsä odottaen edes pientä helpotusta kun ei voinut istua, maata ja hädin tuskin seistäkään.

Silloin täällä missä asun (erittäin pieni kunta) oli vielä fysioterapeutti joka osasi auttaa vaivassa, hänellekin pääseminen saattoi kestää joskus viikon, mikä on tuskaisena ikuisuus. Nykyinen fysiot. sanoi heti että hän ei varmaan edes osaa toimenpidettä tehdä, että kiva tilanne. Erikoisfysioterapia maksaa (lähetteellä) lähes 50 € ja vaiva voi uusiutua vaikka päivittäin..

Nyt vaan pelottaa jo etukäteen että ymmärretäänkö tämä sairaalassa. Neuvolassa sanottiin että kannattaa pyytää ettei vauvaa laiteta imemään rintaa synnytyssalissakaan ettei maidontuotanto käynnisty. Kun niin paljon aiheesta aina puhutaan että jotkut eivät ulkonäkösyistä halua tai jostain muusta ei-sairauteen liittyvästä syystä suostu imettämään. Tiedän kuinka herkässä ja heikossa olossa sitä saattaa olla ja jos joutuu vielä selittelemään. Koska tämä vaiva ei ole mitenkään erityisen yleinen.. Pelottaa myöskin se että vaikka tiedostan itse että teen tämän vain järkisyistä, saatan silti masentua kun todella haluaisin kuitenkin imettää.

Olisi kiva kuulla onko muita kohtalontovereita?