Minun pikku skitsoiluni

tappakaa minut... kirjoitti:

Joka keskiviikko
sinä nouset rappuja ylös
askeleesi on raskas
niin raskas
laitat kätesi kaiteelle
kiedot sormesi sen ympärille
nostat jalkaasi
vedät itseäsi uudelle askelmalle
tämä toistuu
toistuu
toistuu
kunnes pysähdyt

Joka keskiviikko
et huomaa minua
et huomaa katsettani
katselen sinua ylhäältä
et huomaa hymyäni
hymyilen itselleni
hymyilen likaisille ajatuksilleni
sinä jatkat kapuamistasi
minä jatkan ajatuksiani

Joka keskiviikko
aistin hengittyksesi
hengität epätasaisesti
hengität katkonaisesti
hengität nopeasti
hengität kuollaksesi
ja aina välillä
yskit tupakkayskääsi
täytyt hiestä
täytyn hengityksestäsi

Joka keskiviikko
kun huomaat minut
otat syvään henkeä
hengityksesi tasoittuu
askeleesi keventyy
et ota enää kaiteesta kiinni
esität minulle hyväkuntoista
hymyilen huonolle kunnolllesi

Joka keskiviikko
saavut aina samaan aikaan
aikaan jota ei ole
sanot minulle aina samat sanat
sanasi ovat huutoja laaksossa
sanoja joita ei ole
-Moi Paula!
niin sanot minulle joka keskiviikko
se tuntuu turvalliselta
sillä silloin tiedän
tiedän
että olet olemassa

Joka keskiviikko
vastaan sinulle aina samalla tavalla
vastaan hiljaa mumisten
-Mmmh...
niin vastaan sinulle joka keskiviikko
uskon
että sinusta se tuntuu turvalliselta
sillä silloin tiedät
tiedät
että olen olemassa

Joka keskiviikko
tiedät
ymmärrät
kuulet
kaiken mitä sanon sinulle
sillä olet ainoa, joka
tietää
ymmärtää
kuulee

Joka keskiviikko
jatkat rappuja ylös
et katso alas
et ole koskaan katsonut
sillä
sinun ei tarvitse
sillä
sinulla on silmät selässä
näet alas
näet haikean katseeni
näet likaiset ajatukseni
näet salaisuuteni

Joka keskiviikko
kuulen äänesi
huutoja laaksossa
kuulen naurusi
suruvirsiä
kuulen hengityksesi
sen kuolevan hengityksen
kuulen kuinka poljet jalkaasi lattiaan
sinulla on rumpalin rytmi
kuulen ajatuksesi
yhtä likaiset kuin minun

Joka keskiviikko
näen silmäsi
sinun nauravat
surulliset silmäsi
näen huulesi
sinun kosketeltavat
kokemattomat huulesi
näen rintasi
sinun täydelliset
piilotetut rintasi
näen kätesi
sinun hennot
varmat kätesi
näen jalkasi
sinun kauniit
lyhyet jalkasi
näen
sinun kehosi
sinun henkesi
näen sinut

Joka keskiviikko
tunnen sihisevän henkesi
sen saatanallisen tupakan aiheuttaman
sihisevän hengen
joka piinaa ja kummitelee luokkahuoneessa
tunnen kuinka vilkuilet minua
olet niin ihanan vainoharhainen
käännyt katsomaan kelloa
silti käännyt katsomaan minua
olenko kunnossa?
mitä teen?
ketä katson?
nostan katseeni kirjasta
hymyilet
unohdat kellon
unohdat opettajan
unohdat pojat
unohdat tytöt
unohdat kaiken
paitsi minut

Joka keskiviikko
annan kynäni sinulle lainaan
tunnen kätesi lämmön
tiedän
et halua kynääni
haluat kosketukseni
niinkuin minäkin haluan sinun kosketuksen
sanon
-Pidä siitä hyvää huolta.
ajattelen
"Pidä kätesi lämpiminä"
naurat
kuulen suruvirsiä
tunnen naurusin surun
sanot
-Varmasti pidän.
ajattelet
"Lupaan pitää ne lämpiminä"
hymyilet ja nyökkäät
tunnen naivin hymysi
tunnen päättäväisen nyökkäyksesi

Joka keskiviikko
palaat takaisin istumapaikallesi
kävelet niin turhaan
esität minulle sulavaa kävelyäsi
hymyilen kömpelölle taaperruksellesi
istut paikallesi
huokaan

Joka keskiviikko
opettaja huomauttaa sinua kynän lainaamisesta
ja ehkä jostain muustakin
hän sanoo sinulle vihaisesti
-Olisiko jo aika hankkia oma kynä, ettei tarvitsisi Paulan luona kokoajan kyhnätä?
jokainen sana minkä hän sanoo
jokainen sana
satuttaa sinua
jokainen sana
satuttaa minua

Joka keskiviikko
vastaat röyhkeästi takaisin
-Mitä mun lesboasiat sulle kuuluu?!
hymyilen
olet niin kaunis
olet niin vihainen
jalkasi rummuttaa lattiaa
tunnistan rytmisi
sydämmesin lyönnit

Joka keskiviikko
opettaja sanoo tiukasti
-Linda jää sitten tunnin jälkeen keskustelemaan kanssani.
vihaat jäädä tunnin jälkeen opettajan puhutteluun
pelkäät jäädä tunnin jälkeen opettajan puhutteluun
et voi sille mitään
tiedän sen
pidätät kyyneliäsi
miksi?
itke vain
olet niin kaunis kun itket
sanot
-Ja vitut jään!
näin se menee joka kerta
joka kerta samalla kaavalla

Joka keskiviikko
opettaja huutaa
-Tunti istumista kiroilusta!
puristat kynääni
oloni huononee
sinä lupasit pitää siitä hyvää huolta
sinä lupasit pitää kätesi lämpiminä
sinä lupasit
kätesi lämpö haihtuu kädestäni
en saa henkeä
en näe
en kuule
en tunne

Joka keskiviikko
päästät irti kynästä
samalla
hauhkon henkeäni
kaikki kääntyvät katsomaan minua
sinäkin
mutta näen vain sinut
sillä
sinä ymmärrät
otat kynän sormiesi väliin
suljen silmäni
tunnen kuinka pyörittelet kynää sormiesi välissä
nojaan taakse
tunnen kuinka kaikki katsovat minua
hymyilen
tunnen vierustoverini vaivaituneisuuden
kaikki pyyhkiytyy pois

Joka keskiviikko
vierustoverini tökkää minua kylkeen
ja sanoo hiljaa
-Senkin haaveilija.
katsot minua
en tiedä miksi
enkä haluakkaan tietää
haluan vain
vain nyökätä
sinä käännyt
alat kirjoittamaan
tiedän mitä kirjoitat
sillä
kirjoitat sen sydämmeeni
kirjoitat
"miksi?"
käännyt taas
luet huuliltani
"koska minä r....."

Joka keskiviikko
kello soi samaan aikaan
aikaan jota ei ole
en ehdi koskaan sanomaan lausettani loppuun
en tule koskaan ehtimäänkään
kaikki lähtevät
sinä et lähde
sinä jäät
istut siinä aivan viattomana
ja rummutat kynääni huuliasi vasten
tunnen sydämmesi rytmin
tunnen kokemattomat huulesi

Joka keskiviikko
sanot
-Oih, unohdin.Tässä kynäsi.
tiedän
et unohtanut
halusit vain sanoa jotain
sillä tiedät
haluan kuulla huutoja laaksosta

Joka keskiviikko
lähdet omia polkujasi
kavereiden kanssa tupakalle
sitten kirjastoon
kotiin et tahdo mennä

Joka keskiviikko
lähden omia polkujani
kävelen tupakkapaikan ohi
sitten kotiin
kirjastoon en tahdo mennä

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä