YLE1:n johto

Ei enää linnan juhlien jatkoja pliis. Oli todella naurettavaa katsoa kun Lissu munasi itsensä naama punoittaen ja skoolaillen. Snellmannin suvun jälkeläinen ei saanut sanaa suustaan. Alatalon masentava lauluesitys olisi sopinbut Juicen haitajaisiin paremmin. Backman luuli olevansa vitsikäs. Sirnön "tantta" oli naurettava. Pekko oli linssiluteena ja toimittajajuontaja se tummahiuksinen nainen oli vain itseään täynnä. Kukaan ei puhunut asiaa, ei edes Niinistö. Jos joskus menen jatkoille en ainakaan mene teatteriin. Kuinka kummassa niitä ulkopuolen aktivistisakkeja haastateltiin, miten ne kuului jatko-osuuteen. Ehdotan että jatko-osuus näytetään ensi vuonna suoraan Lissun kämpästä tai illan vessa tai takisjonosta. Voi Yle minkäs teit. Iltani meni pilalle, juhlatunnelma oli tipotiessään. Tosin se hävisi jo siinä kun se solisti sai koko ajan laulaa, kyllä pelkkä instrumusa ennen vanhaan oli juhlavaa ja arvokkaampaa. Tää menee irvokkaaksi. Homot ja lesbot ja ex ex:ät siel tanssii keskenään ja pikku sisäpiiri. EVVK.
4597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Linnan jatko" se on kun Hytöstä ja venyttäjä Snelmannia haastateltiin moneen otteeseen. Oli ennakolta järjestetty juttu? Myös esiintymishaluisten poliitikkojen karaokeesitykset oli alle arvostelun. Jotain kontrollia pitäis olla, ketä päästetään suoraan tv-lähetykseen muka laulamaan. Lähiöbaarit on asia erikseen!

Äänestä

Sepäs jännittävää, että itsenäisyyspäivän tunnelmasi on telkusta kiinni. Mitäs jos vain painaisit sitä on/off -painiketta siitä alalaidasta ja säästäisit meidät näiltä ylemmyydentuntoisilta helmiltäsi. Mene sinne metsään, missä se suomalaisuus erottuu.

Äänestä
  • on se kumma juttu et narinan aihetta riittää,musta oli kiva kattoo jatkojakin ja oisin kattonu vaik aamu kolmeen jos oisvat kehdanneet lähettää!

    kauhee kohina jostain karaokesta,mä nostin hattua että uskalsivat mennä kaiken kansan eteen joikaa(saatte nähä vaaleissa sitten äänimääriä),ei ne mitkään karaokekisat ollu.

    Taitaa jengii vaan ****ttaa kun eivät ite päässeet juhliin,eikä ees jatkoille!

    Mut ois yle voinu antaa Hytösen kettuilla vähän enemmän ruutuun,mut ylepä ei uskaltanu.

    Huomasko kukaan muuten mitä Tuisku *lipsautti* Valolle haastattelussa?(V:kin vois kyl valkasta sen purukalustonsa)

    Äänestä

  • VAADIN LAATUA johan on perkele
    maksan lupamaksun saatana

    pidä sinä erkki turpa kiinni

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ota opiksi! kirjoitti:

Ei enää linnan juhlien jatkoja pliis. Oli todella naurettavaa katsoa kun Lissu munasi itsensä naama punoittaen ja skoolaillen. Snellmannin suvun jälkeläinen ei saanut sanaa suustaan. Alatalon masentava lauluesitys olisi sopinbut Juicen haitajaisiin paremmin. Backman luuli olevansa vitsikäs. Sirnön "tantta" oli naurettava. Pekko oli linssiluteena ja toimittajajuontaja se tummahiuksinen nainen oli vain itseään täynnä. Kukaan ei puhunut asiaa, ei edes Niinistö. Jos joskus menen jatkoille en ainakaan mene teatteriin. Kuinka kummassa niitä ulkopuolen aktivistisakkeja haastateltiin, miten ne kuului jatko-osuuteen. Ehdotan että jatko-osuus näytetään ensi vuonna suoraan Lissun kämpästä tai illan vessa tai takisjonosta. Voi Yle minkäs teit. Iltani meni pilalle, juhlatunnelma oli tipotiessään. Tosin se hävisi jo siinä kun se solisti sai koko ajan laulaa, kyllä pelkkä instrumusa ennen vanhaan oli juhlavaa ja arvokkaampaa. Tää menee irvokkaaksi. Homot ja lesbot ja ex ex:ät siel tanssii keskenään ja pikku sisäpiiri. EVVK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu