Tarina "ystävyydestä"

Kerron eräästä mun ystävyys suhteesta, joka satuttaa mua...

Mulla on yks kaveri jota pidin mun hyvänä ystävänä monta vuotta. Jossakin vaiheessa aloin kuulla juttua sieltä sun täältä et hän oli kehuskellu mun selän takana kuinka hän osaa käyttää mua hyväkseen ja puhunu muutenki tosi törkeesti ja loukkaavasti.En tahtonu aluks uskoo niitä puheita, mut jotenkin ne sai mut varpailleen.

Oon luonteeltani auttavainen ihminen ja mun on vaikee kieltäytyä jos joku mun kaveri pyytää palvelusta. Tajusin vaa et tää kyseinen "hyvä ystävä" ei ollu ikinä valmis tekemään mulle mitään. En oo saanu ees soittaa sille ja kertoo murheitani, ku hän teki selväks mulle et hän soittaa minulle, kun haluaa jutella. Nykyään hän soittaa usein, koska hänellä ei oo ollu hirveesti muita kavereita. Mutta kun niitä löytyy, nii välit viilenee.

Mulle on tullu muutaman kerran aika paha mieli mun kaverin sanomista asioista..kuten: "Mulla menee silloin hyvin ku sulla menee huonommin!" tai että "Siks mä tykkään susta ku sä et oo hyvä missään!". Pahinta kai on se et se oikeesti haluu mulle vaan kaikkea pahaa ja mä en jaksa enää ees välittää siitä. Oon edelleen se sama kaveri sille ku aiemminkin.Mä tiedän et sillä ei oo ollu aina helppoo, mut miks se haluu mulle pahaa jos sillä itellä ei elämä suju? Onko se siltä pois, jos mä en oo masentunu?

Välillä tuntuu et se toivois et mä soittelisin ku sillä on vaikeeta, mut mä en voi. Mua vaa loukkaa se et jos mä soitan sille ja kysyn et miten sulla menee..nii se sanoo vaa et "Ihan hyvin" ja äänensävy on:"Et v*ttuaks sä mulle soittelet!!!" Kerran hän ihmetteli "miks mä oon sen kaveri?", ja sanoi sitte perään ivallisesti nauraen :"Ainii...eihän sulla oo muita kavereita!" Mä oon mun kavereille kaveri koska mä tykkään niistä ihmisistä ja luulen niiden myös pitävän minusta. Tosiasiassa mulla on enemmän kavereita ku sillä on koskaan ollu, mut se vaan polkee mun itsetuntoa alas, jotta mulla menis huonosti ja hänellä paremmin.

Mä välitän siitä ihmisestä todella paljon ja en todellakaan halua sille mitään pahaa.En mielestäni oo sitä loukannu ikinä.Siitä saattaa tuntua et mä oon jotenkin välinpitämätön, ku en soittele tai tee enää nii paljo niitä ns. palveluksia , mut miten mä sen välittämisen osoittaisin, ku se sitte saattaa kehua muille mite se käytti taas mua vaan hyväkseen. Tuntuu vaan et se kilpailee elämässä. Kuuluuko se sitte ihmisen luonteeseen jotenkin et pitää päihittää läheiset ihmiset, jotta tuntisi itsensä paremmaksi? Ihan sama mite muilla menee, jos itellä on hyvä mieli!

Mitä mielipiteitä ystävyydestäni?

ps. mun on vaikea saada selkoa siitä ihmisestä, koska hän antaa niin ristiriitaisen kuvan itsestään. On hänessä paljon, paljon hyvääkin, mutta nää asiat oikeesti alkaa painamaan mieltä ku niitä miettii.