Hyvin tulee nytkin analoginen ja digitaalinen samaan aikaan, ja kanavia riittää kummallakin puolella.
Joten miksei sama voisi jatkua, eli se maksaa, joka haluaa.
Onhan nykyjään laajakaistatkin, melkein jokaisella netinkäyttäjällä, mutta jos haluaa, voi mennä nettiin 56 kilobaundin modeemilla.
Aikoinaan kävi tosiaan kännyköiden kanssa sama kuin NMT loppui, mutta NMT olikin kehno kyhäelmä, ja aivan p*ska ja epäkäytännöllinen, ja kännyköitä vaihdellaan muutenkin vähän väliä, nyt on taas nämä 3g:t ja muut, mutta silti nämä vanhat GSM:t toimii ihan hyvin.
Joten miksei TV:n puolella samaa, että se ostaa, joka välttämättä haluaa EGP:n tai tekstit ruotsiksi
Miksei kahta samaan aikaan?
9
672
Vastaukset
- Taude
että digiuudistuksessa ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että tekstitykset saa ruotsiksi? Ei, eikä vain siitäkään, että tulee lisää kanavia.
- drftgyh
PArempi kuva antennitalouksissa, mutta kaapelissa hyötyä ei ole, kuva muutenkin kristallinkirkas, ja kuvasuhteet aina oikein, ja jopa puheen saa ruotsiksi jossain ohjelmissa.
Mutta kuten sanottu, se ottakoon digin, joka kaipaa niit ominaisuuksia, ei bensanjakeluakaan kannata keskeyttää, koska kaasu on taloudellisempaa, ja TV:ssä on vielä isompi määrä laitteita, kuin autoissa... - yksinkertaisuus
drftgyh kirjoitti:
PArempi kuva antennitalouksissa, mutta kaapelissa hyötyä ei ole, kuva muutenkin kristallinkirkas, ja kuvasuhteet aina oikein, ja jopa puheen saa ruotsiksi jossain ohjelmissa.
Mutta kuten sanottu, se ottakoon digin, joka kaipaa niit ominaisuuksia, ei bensanjakeluakaan kannata keskeyttää, koska kaasu on taloudellisempaa, ja TV:ssä on vielä isompi määrä laitteita, kuin autoissa...EPG eli elektroninen ohjelmaopas. Helppoa tallennusta digillä: selaat ohjelmaopasta vaikka viikon eteenpäin ja nappia painamalla valitset kiinnostavat ohjelmat. Sitten vaan stand-by.
Katselet tallennukset kun kerkiät. Vaikka olisi vain yhden virittimen tallennin, voit katsella vanhaa tallennettua ohjelmaa samalla kun uutta vielä tallennetaan. Tai pysäyttää hetkeksi telkkarista tulevan olevan ohjelman kun puhelin pirahtaa. Tai jos satut katselemaan todella kiinnostavaa ohjelmaa, voit vielä lopputekstien aikana pyytää laitetta säilömään kyseisen ohjelman. Ja se tallentuu silloin ALUSTA SAAKKA! (Koska kiintolevytellennin tosiasiassa tallentaa koko ajan, ainakin mun LA).
Ei taida nuo onnistua anasysteemillä antennissa sen kummemmin kuin kaapelissakaan. Mulle taas nykyään itsestäänselvyyksiä, käytän niitä päivittäin - ja siis tallentavien boksien halvalla karvalakkimallilla!
- se on
pitää yllä kahta eri lähetysjärjestelmää?
- rftgyhuj
Noin valtavaa järjestelmää on idioottimaista mennä kaatamaan.
Ja hyvin rahat on tähänkin asti riittänyt sen pitämiseen, ja kuten alempi mainitsi, digi on niin halpaa, että sen voi hyvin välittää samaan aikaan
Ja ilmaista ei ole mikään, mutta siksi onkin verot, TV-luvat ja semmoset...
- maksaa?
Analogisen lähetysverkon ylläpito ja kustannukset ovat paljon suurempia kuin digitaalisen, varsinkin "kanavaa" kohden laskettuna.
Pelkästään esim. yhden 600kW analogisen UHF-lähettimen sähkölasku vuodessa on huima. Sellainen kuluttaa niin paljon energiaa, että usein UHF:n tullessa käyttöön (tv-2) lähetysasemille piti vetää omat voimalinjat, eikä kannattanut kuitenkaan laittaa varavoimakonetta sähkökatkosten vuoksi.
Ja sillä saatiin vain yksi lisäkanava. Kustannukset maksaa katsoja tavalla tai toisella, lupamaksujen kautta tai kaupasta ostamansta "tv:stä tutun" tuotteen hinnassa.
Digitv-lähettimen teho on tyypillisesti 50kW. Ja sillä teholla saadaan välitetyksi noin viisi ohjelmaa, 10kW per ohjelma.
Toki säästöä tulee kautta linjan digitaalisesta ohjelmanteosta ja siiroyhteyksistä lähtien, tosin nämä on olleet jo käytössä ennen näitäkin päiviä.
Olen varma, että EI KUKAAN haluaisi jatkuvasti maksaa neljän analogisen tv-kanavan katselusta jatkuvasti kustannusvastaavaa lisähintaa tv-maksussa, kun vaihtoehtona on kertakustannuksena edullisen digiboksin hinta ja jopa moninkertainen määrä "kanavia"!- ???????
Mikäli lähetkyset jatkuisi kaapelissa edelleen, ei lähettimiä juurikaan tarvita, koska eikö kaapeli TV tule sateliitin kautta, niikuin dikikin, miksi ruotissa voi digiaikanakin katosa kaapelista?
Ja hyvin on tämä syteemi toiminut ennenkin, ja kun digi vie niin vähän tehoja, niin tulkoot se siihen rinnalle, kyllä valtiolla rahaa on.
Eli se ei maksaisi pal paskaakaan, jos kaapelissa tulisi edelleen samat kanavat.
Ja vai vie digi ohjelmaa kohden 10kw, aika jännää kuitenkin.
Mutta asiahan on niin että analogijärjestelmä on jo olemassa, ja yllpito ei tule diaikana sen kalliimaksi.
Mitä bokseihin tulee, niin meillä on kaapeli tv ja:
Tykki virittimellä
Kolme tv:tä
Tietokoneesa TV-kortti
kaksi videonuahuria
yksi talentava dvd-soitin
Miten saat noi kaikki toimimaan näppärästi digitv-aikaan muutamalla kympillä?
- as-keetti
hyvän analogian keksit.
NMT oli analogiatekniikkaa ja p*ska kuten sanot
ja sai mennä.
GSM on jo digitekniikkaa.- jossittelua
Se nyt vaan loppuu, kato tai ole kattomatta. Piste
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206