Veroviranomaiset ovat seuranneet palstaa aktiivisesti ja raportoineet löydöistään SosDem -puolueen verokomissaarille. Perustuen komission päätökseen ostamatta jättäminen on verotettavaa tuloa, ja se tullaan vuoden 2007 verotuksessa verottamaan takautuvasti aina 90-luvun suureen lamamaan asti.
Koska tuhnut ovat 90% todennäköisyydellä syntyneet laman aikoihin, voidaan olettaa että jokainen heistä on jättänyt asunnon ostamatta välillä 1994-2006, käyttämällä palstalla moneen kertaan todistettua ansaintalogiikkaa langetetaan tuhnuille lisäveroa varallisuusveron mukaan. Veron määräytymisperusteena on Espoolainen omakotitalo, Wienerleike sekä C-sarjan Mercedes Benzin arvo, joihin riittävä varallisuus on tuhnuttamalla säästetty. Lisäksi laitetaan maksuun summalle 16% viivästyskorko vuosille 1994-2006.
Maksukyvyttömiksi todetut tuhnut määrätään pakkotöihin silittämään omistusasujien tuulipukuja sekä separoimaan aiheuttamaansa metaanisaastetta vuokralähiöiden ilmasta.
Romahdus tuhnuille!
Verottaja
0
179
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199