on kulunut noin vuosi siitä, kun sairastuin masennukseen, jonka lääkärit luokittelivat vakavaksi. Elää kituuttaen pääsin sen yli syömättä lääkärien minulle määräämiä lääkkeitä (Cipramil ja Seroxat), joita minulla riittää nyt varastossa. pelkään kuitenkin nyt masennukseni uusiutuvan, kun luonto taas näyttää lohduttomalta ja muutenkin tuntuu vähän harmaalta. Olenkin miettinyt, pitäisikö minun alkaa nauttimaan näitä lääkkeitä, joita lääkäri minulle silloin määräsi..en kestäisi enää toista masennuskautta.
Uusiutuminen..
18v
10433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nykyään masennukset, vaikeatkin koitetaan hoitaa ilman lääkitystä psykologin tms. avulla, siten että siellä katsotaan tilanne ja tarve.
Kuitenkin aina se ilman lääkkeitä on hyvä yrittää ensin eteenpäin, yrittää uskaltaa sen minkä pystyy ja oma keho jaksaa.
Jotkut tarvivat hoitoa joissa lääkkeet rinnastavana hoitona, mutta hei sinuna kokeilisin ensin mitä muita vaihtoehtoja sinulle olisi, kuntoutuksia jne.
Kuitenkin pienetkin elämäntilanteet piristävät aina hieman.
Minusta nämä kaikki kannattaa ensin kokeilla ja katsoa miten käy .)
Ja hei aina lääkkeiden aloittamiseen täytyy olla lääkärin lupa, valitettavan totta mutta minusta hyvä näin.
Ei lääke ikuisesti voi auttaa jos ei pakollista tarvetta, tällä tarkoitan myös sitä että joka lääkkellä kuitenkin sivuvaikutuksia sekä kuluttavat omaa kehoasi, jotkut esim. maksaa jne.
No onneksi osa lääkkeistä nykyään ei niin "myrkkyä itse keholle".
Toivotan sinulle onnea, mutta yritä muutakin ensin kuin lääkkeitä jos ilmankin olet pystynyt olemaan, jos saisit käsiteltyä ja hallitsemaan tilanteesi = löytää mistä nämä johtuisivat, se opettaisi ajallaan hoitamaan sinua nämä tilanteet tunnistaen ne.
Muista että mikään ei tapahdu hetkessä, ei ole "poppakonsteja" kun aikaa antaa lääkettömään hoitoon, silloin voit itsellesi sanoa, hei ihanaa kun kokeilin voin jopa selvitä ilman lääkkeitä.
Kokeile jotakin b-vitaamiinia, se voi auttaa sinua myös..tätä ei mitenkään ole rinnastettu itse sairauteen , oma ajatus..kuitenkin se vitamiini "hakeutuu aivotoimintaankin".
Mutta jos tarvitset lääke hoidon se ei ksokaan häpeä, tärkeintä että pystyt itse elämisen arvoiseen elämään.
Senkin ymmärrän että et halua kaikkea sitä mitä aikoinaan koit, kokea uudelleen, oli varmasti kamalaa, eli miksi haluaisi sen toistuvan ... mutta kuitenkin toivon että jaksaisit yrittää pitkällä hoidolla oikean ratkaisun.
Kaikkea hyvää elämääsi ja voi hyvin.
Toivon että löydät itsellesi oikean päätöksen ja se toimii, se tärkeintä.
Katsoin juuri elokuvan "vuosi nuoruudestani" toistamiseen (pari vuotta sitten näin sen elokuvissa) ja se ajoi minut tänne kirjoittelemaan.
Mielestäni masennuksesi oli ikään liittyvää ja uskon, että se ei toistu. Olet oikeilla jäljillä kun olet huolestunut masennuksestasi ja teit erittäin viisaan ratkaisun kun jätit lääkkeet syömättä.
Minulla on erittäin hyvä luonnon lääke masennukseen. Se on liikunta tai urheilu. Ala harrastaa ihan päivittäin sellaista lajia, joka on sinulle luontaisesti kaikkein helpointa, mutta muista, että lajin pitää olla melko yhtäjaksoista ja kestävyyttä kehittävää. Lisäksi sinulla olisi hyvä olla jonkinlainen tavoite ja ohjelma siinä. Kun alat liikkua tällä tavalla ja huomaat pääseväsi tavoitteisiisi niin aivoissasi alkaa erittyä runsaasti endorfiini ja enkefaliini -nimisiä aineita, jotka ehkäisevät erittäin hyvin masennusta ja saavat tuntemaan olosi rennoksi. Niillä ei ole oman kehon tuottamina mitään kielteisiä vaikutuksia, päinvastoin pelkästään myönteisiä.
Toinen tärkeä ohje on hankkiutua sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, jotka lisäävät turvallisuuden ja hyvän olon tunnettasi eli on aika lähteä tapaamaan niitä ystäviä, joita ei ole vähään aikaan nähnyt. Toisin päin ajateltuna sellaisista sosiaalisista suhteista kannattaa pitää pieni breikki, jotka aiheuttavat ahdistusta. Esimerkiksi riitaisa ja jännitteinen seurustelusuhde voi olla sellainen tai sitten yksipuolinen ystävyys, jossa joudut uhrautumaan liikaa toisen hyväksi saamatta mitään takaisin.
Kolmanneksi, jos käytät alkoholia niin nyt ei auta muu kuin lopettaa se toistaiseksi. Satunnainen alkoholinkäyttö ei aiheuta masennusta, mutta kohtuukäyttökin tyyliin kerran viikossa saattaa herkillä ihmisillä lisätä mahdollisuutta siihen. Itsestään selvää lienee, että huumeita ja lääkkeitä ei kannata käyttää. Ne voivat paitsi masentaa niin pistää pään muutenkin sekaisin.
Neljäs tärkeä asia on riittävä lepo. Olit kirjoittanut viestisi neljän aikaan yöllä, joka ei anna ihan hyvää kuvaa elämäntavoistasi. Olen kieltämättä itsekin aika myöhään liikkeellä, mutta joka tapauksessa luonnollinen uni on erittäin tärkeää ihmisen mielenterveydelle ja masennuksen ehkäisyssä. Jos käytät paljon internettiä niin sitä kannattaisi vähentää. Joku 1-2 tuntia päivässä on sopiva määrä. Ulkoilu (mielellään valoisan aikaan, mutta muutenkin) on myös tärkeää ja kaikkein parasta, jos voisit yhdistää sen liikuntaan.
Ja kannattaa muutenkin ajatella rennosti. Olet tosi nuori ja voit tehdä kaikenlaista kivaa. Vaikka jostain joutuisit tinkimäänkin, niin et mistään oikeasti hauskasta.
Jos masennuksesi takana on jokin ikävä elämänkokemus tai tämänhetkiseen elämääsi liittyvä ahdistus, niin sinun tulisi jollain tapaa voittaa se ottamalla itseäsi niskasta kiinni ja kohtaamalla pelot. Jos asia on hyvin vakava niin paras lääke lienee avautuminen puhumalla jollekin ihmiselle, jonka tiedät hyväksi ja luotettavaksi kuuntelijaksi.
Joka tapauksessa olisi mukava kuunnella kommenttejasi näihin ehdotuksiin.
...kannattanee noudattaa. Masennus on (ikävä kyllä) uusiutuva sairaus (tiedän). Ja on jaksoja, jolloin täytyy aloittaa lääkitys uudelleen tai elämä on tosi kurjaa. Jostain muistan myös lukeneeni, että jos lääkityksen lopettaa liian aikaisin masennus uusiutuu herkästi (olen havainnut).
Minäkin elin masennuajaksojen kanssa. Minusta on helpottava tietää, että kun jakso iskee, voi aloittaa lääkityksen ja muutaman viikon kuluttua tuntuu jo selvästi helpommalta...
Minulla on kokemusta vakavasta masennuksesta 10 vuoden ajalta. Itse olin lääkityksessä (Cipramil) ja terapiassa alkuvuodet, mutta nykyisin pärjään jo kesät ilman lääkkeitä ja syksyn ja talven ajan syön Cipramilia puolella annoksella estolääkityksenä. Aloitan estolääkityksen kun nuo kuvailemasi tuntemukset alkavat, melko säännöllisesti syksyisin.
En oikein ymmärrä miksi jätit lääkkeesi syömättä: tuolla tavalla juuri riskeeraat pysyvän ja todellisen parantumisen ja altistut jatkuvasti uusivalle masennukselle. Lääkkeistä ei ole mitään haittaa, hyöty sen sijaan aivan valtava. Tuolla tavoin hukkaat vuosia elämästäsi masennukseen, kun voisit lääkkeiden avulla nauttia jälleen elämästä, olla onnellinen ja parantua pysyvästi.
Vakava, hoitamaton masennus aiheuttaa aivojen aineenvaihduntaan biologisia muutoksia, jotka saattavat jäädä pysyviksi ellei niitä korjata lääkkeillä. Juuri tähän tarkoitukseen määrätään serotoniiniselektiivisiä lääkkeitä, joihin myös Cipramil kuuluu. Ei diabetesta sairastavakaan pitkälle pötki ilman insuliinia: näillä lääkkeillä on aivan vastaava funktio, sillä erotuksella että tästä sairaudesta voi myös parantua.
Itse olin n. 3 vuotta sitten lievästi masentunut tai ainakin sellaisen diagnoosin sain käydessäni lääkärillä. Popsin n. kuukauden ajan Cipramilia (muistaakseni yhden pillerin päivässä) ja muutaman kerran kävin myös psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla. Hakeuduin mielenterveyspalveluiden pariin ihan omaehtoisesti kun elämässäni oli pieni "trauma", kukaan ei sitä edes suositellut. Lopetin kuitenkin molemmat "hoitomuodot" kesken, enkä ole tänäkään päivänä katunut tuota päätöstä. Ongelmani johtuivat täysin siitä, etten ollut saanut elämässä haluamaani, en ollut muutenkaan tyytyväinen itseeni ja olin ehkä hieman kokenut koviakin. Tuo traumaattinen kokemus vain toi pinnan alla muhineet ongelmat esiin eli oli oikeastaan masennukseni tekosyy.
Kaikki alkoi kuitenkin järjestyä kun otin itseäni "niskasta kiinni" ja tein mitä minun oli tehtävä. Olen lapsesta asti harrastanut urheilua, mutta välillä tuo harrastus pääsi hiipumaan ja se kyllä näkyi masennuksena, vaikkei ehkä ollutkaan ainoa syy siihen. Herättelin kuitenkin harrastukseni uudelleen henkiin ja tällä kertaa ihan itsestä lähtevänä toimintana, jossa paineet eivät ole kovinkaan suuret. Ja ihan jokin aika sitten lisäsin harrastukseni määrää entisestään ja tulokset ovat olleet valtavan hyviä nimenomaan korvien väliä ajatellen. Fyysinen ja psyykkinen maailma ovat voimakkaassa yhteydessä toisiinsa, itse asiassa tavallaan sama asia. Siksi masennusta voi parantaa sekä fyysisin, että psyykkisin keinoin. Mutta lääkkeet ovat keinotekoinen apu, joiden yksi huonoista puolista on, että ne tekevät ihmisen entistä passiivisemmaksi, riippuvaiseksi jostain "ulkopuolisesta". Olen vakaasti sitä mieltä, että TAHTO on ihmisen paras ase taistelussa masennusta vastaan. On hyvin helppoa sanoa, ettei jaksa, mutta se on vain laiskuutta. En epäile yhtään, etteikö tuo laiskuus voisi johtua aivojen aineenvaihdunnasta, mutta siihen voi vaikuttaa muutenkin kuin pillereillä. Enkä usko, että ainakaan itselläni olisi aivojen aineenvaihdunta häiriintynyt ja jos onkin niin en minä eikä ympäristö kärsi siitä.
Huom! Yksi varoituksen sana. Itsensä niskasta kiinni ottamisella ei ole mitään tekemistä ulkoapäin tulevien paineiden kanssa. Itse olen yhteiskunnassa aktiivisesti mukana opiskelemalla korkeakoulussa ja silloin tällöin teen töitäkin, mutta kaikki on omaehtoista. Kun hyväksyy tietyt yhteiskunnalliset sekä ihmisten välisen kanssakäymisen realiteetit samanlaisina totuuksina kuin vaikka sen, että talvi tulee tai joskus on kuoltava niin elämä helpottuu ja kaikki mikä on sen pakollisen jälkeen on oikeastaan vain itsestä kiinni ja elää voi niinkuin haluaa kunhan ei satuta millään tavalla elävää ympäristöä.
Voihan se tietysti olla, että en ole koskaan ollut "oikeasti, syvästi" masentunut, mutta luulisin, että sellaiseenkin puree samat luonnon keinot ja vielä radikaalimmin. Eri asia on tottakai jotkut tosi traumaattiset äkilliset kokemukset, kuten vaikkapa läheisen yllättävä kuolema tai oma vakava sairastuminen. Silloin jokin rauhoittava lääkitys saattaa olla ainoa mahdollisuus alkupaniikin hoidossa, mutta siitäkin varmaan pääsisi sillä tavalla yli, että jossain vaiheessa lääkityksen voi jättää pois.
Yksi kasvun paikka masentuneelle voisi olla talven hyväksyminen. Suomessa on pimeää erittäin monta kuukautta vuodessa ja sillä siisti. Pitää hakeutua valoon ja odottaa kesää eikä koskaan lannistua niin siitä se lähtee!
Noita neuvoja antavat juuri ne, jotka eivät todellakaan tiedä yhtään mitään vakavasta depressiosta. Ei millään pahalla, mutta..........
niimpä.masennus ei todellakaan ole laiskuutta.
..että tietäisin yhtään mitään vakavasta depressiosta, mutta väitän tietäväni jotain siitä miten siltä voi välttyä ja miten kenties päästä eroon..
Yksi yhdistävä tekijä masentuneille tuntuu olevan, että he eivät oikein tahdo kuunnella toisten neuvoja. Vain auktoriteettien (lääkärit tms.) neuvot kelpaavat ja heihin luotetaankin sitten vähän liikaakin.
Ei laiskuus ole paha asia eikä masennukseen kuole! Kiinnitä tekstissäni huomiota sanaan TAHTO. Kukaan ei pakota sinua pääsemään eroon masennuksestasi. Saat rypeä siinä minun puolestani vaikka loppuikäsi, jos se saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi. Itse en jaksaisi, sillä kerran täällä vain eletään ja on paljon hauskempaakin tekemistä.
Elikkäs en tarkoita laiskuudella sitä kun ei tottele muiden vaatimuksia vaan laiskuutta itseään kohtaan. Toivottavasti selvensi.
Vakavasti masentunut ei todennäköisesti edes tapaa ketään muita ihmisiä, tuskin edes lääkäriä. Takana on niin vakava trauma (tai useita) että henkilö on melko kyvytön minkäänlaiseen kommunikointiin. Useat vakavasti masentuneet tuodaan ensimmäisen kerran hoitoon vasta ambulanssilla.
Vakava masennus tulee usein yhdellä rysäyksellä jonkin laukaisevan tekijän ansiosta ja on todella järkyttävä sairaus, johon et selvästi ole koskaan joutunut tutustumaan. Neuvosi ovat varmaan hyviä lievästi masentuneelle, alakuloiselle henkilölle, mutta vaikea depressio vaatii välitöntä lääkehoitoa, jotta potilas pystyisi edes (lähes) järjellisiin ajatuksiin tai toimintaan.
Vaikean depression itse kokeneena tiedän että potilas on valmis tarttumaan pienimpäänkin oljenkorteen päästäkseen tuskastaan eikä todellakaan halua "rypeä" masennuksessa. Vasta kun kaikki keinot on käytetty, mielen valtaa apatia ja ainoaksi ajatukseksi jää toive kuolemasta.
Anna neuvosi niille jotka niitä tarvitsevat, vakavasti masentuneelle ne ovat lähinnä tietämättömien pilkkaa.