Olen taistellut ihan yksin sosiaalisten pelkojeni ja jännittämisen kanssa jo viisi vuotta. Nyt olen 21-vuotias ja elämä alkaa käydä todella raskaaksi. Koen jännittämiseni todella noloksi asiaksi - en halua paljastua kenellekään jännittäjäksi. Jännittämisen peittely on vaan ihan mielettömän raskasta. Tuntuu, että enää ei jaksa. Usein koulusta tultuani purskahdan itkuun - niin raskailta päivät tuntuvat. Yhtään hetkeä en voi elää ajattelematta jännittämistäni. Nyt olen alkanut syömään lääkkeitä, jotka saavat oikean minäni esiin. Voin pitkästä aikaa tuntea olevani oma itseni, voin tuntea olevani normaali ja hyväksytty muiden keskuudessa. En kuitenkaan haluaisi syödä näitä lääkkeitä. Pelkään, että tulen niistä riippuvaiseksi ja annoskoko nousee nousemistaan... Ja entäpä sitten, kun haluan lapsia?
Nyt olenkin ajatellut, että pitäiskö vihdoinkin avata suunsa tästä asiasta jollekin läheiselle. En ole koskaan puhunut ongelmistani kuin parille lekurille ja psykologille. Uskon, että muilla ei ole aavistustakaan, mistä kärsin - niin hyvin taidan ongelmani peittää. Vanhempani rakastavat minua ja tekevät kaikkensa, että minulla olisi asiat hyvin. Tiedän, että he auttaisivat siis tässäkin ongelmassa. En vaan silti oikein uskaltaisi kertoa. Tähän mennessä olen ajatellut, että yritän päästä ongelmastani vaan nopeesti eroon, niin turha siitä kellekään on kertoa. No viisi vuotta on kulunut, eikä se ongelma mihinkään ole hävinnyt. Kysynkin siis teidän mielipidettänne, kannattaako omille vanhemmille kertoa pahasta jännittämisestään? Kannattaisiko esim. kirjoittaa kirje omalle äidille? Vai jatkaako yksin taistelua... Elämä on raskasta.
Kertoako vanhemmille?
10
1241
Vastaukset
- uuge
Luulet taistelevasi ongelmaa vastaan, mutta todellisuudessa suojelet ongelmaasi ulkoisilta uhilta. Pidät sen piilossa, niin että muut eivät pääse siihen käsiksi. Uskottelet itsellesi, että maailma romahtaa, jos joku saa tietää ongelmastasi. Häpeät ongelmaasi niin, että et oikein itsekään haluaisi kohdata sitä, vaan haluaisit sen vain nopeasti katoavan jonnekin.
Ei se mihinkään katoa. Se pysyy seuranasi juuri niin kauan, kun jatkat sen piilottelua.
Kuvittelet maailman romahtavan, jos kerrot vanhemmillesi... Mutta eihän se romahda. Vanhempasi ovat todennäköisesti ihmeissään siitä, että et ole kertonut aiemmin. Ja myös sinä tulet olemaan ihmeissäsi samasta asiasta. - "41"
Kokemuksesta voin sanoa, että "paljasta" itsesi muille, koska mitä kauemmin peittelet, sitä kauemmin kestää palautua "normaaliksi". Avuksi kunnon lääkkeet ja psykoterapia ja AIKAA.
Luulen olevani itsekin totuuden lähteillä pitkän, pitkän foobikon uran jälkeen. Olis vaan pitänyt aikaisemmin "paljastua" muille ja alkaa penkoa mörköjä sisimmästä ulos. Nämä pelot saavat ruokansa vanhoista ahdistavista kokemuksista.
Tsemppiä "benjihypylle" - toimeen!
Älä kirjoita kirjettä. On vaara, että tulee tahattomia väärinkäsityksiä, kun ei ole keskusteluyhteyttä. Sinun olisi kuitenkin kirjeen lukemisen jälkeen keskusteltava vanhempiesi kanssa.
On parempi, että valitset hetken, jolloin sinulla ja vanhemmillasi - tai ainakin toisella heistä - ei ole kiirettä minnekään. Ongelmasi ei edes ole mitenkään harvinainen, erilaisia psyykkisiä vaivoja on lähes kolmasosalla ihmisistä. Kaikilla ongelmat eivät tietenkään ole juuri samanlaisia kuin sinulla.
Olen aivan varma, että ongelmasi ei ainakaan pahene, jos kerrot asiasta vanhemmillesi. - Ezcor
Siis, syötkpö sinä masennslääkkeitä vai mitä..?
- Fighter^
Ensinnäkin: syön Propralia ja joskus myös Xanoria, joka lievittää tosi hyvin ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa.
Kiitos kaikille vastanneille! Tiedän, että mun pitäisi kertoa ja tiedän myös sen, että vanhempani tulevat todella ihmettelemään miksi kerron vasta nyt. Tuntuu vaan, että en pysty kertomaan. En pysty avaamaan suutani tästä asiasta. Tiedän, että vanhempani eivät varmastikaan uskoisi minulla olevan tällaisia ongelmia. On vaan niin vaikeeta kertoa. En edes tiedä mistä aloittaisin. Ja hassua kyllä, eniten mua pelottaa se, että vanhemmat sanoo jotain tyyliin, että "me ollaan kyllä huomattu ja ihmeteltykin, että mikähän sulla on".
Onko kellään kokemuksia tästä? Miten te olette aloittaneet kertomisen? Pelottaa, mutta mulla on sellainen tunne, että tässä voisi olla ratkaisu kaikkeen. - Ezcor
Fighter^ kirjoitti:
Ensinnäkin: syön Propralia ja joskus myös Xanoria, joka lievittää tosi hyvin ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa.
Kiitos kaikille vastanneille! Tiedän, että mun pitäisi kertoa ja tiedän myös sen, että vanhempani tulevat todella ihmettelemään miksi kerron vasta nyt. Tuntuu vaan, että en pysty kertomaan. En pysty avaamaan suutani tästä asiasta. Tiedän, että vanhempani eivät varmastikaan uskoisi minulla olevan tällaisia ongelmia. On vaan niin vaikeeta kertoa. En edes tiedä mistä aloittaisin. Ja hassua kyllä, eniten mua pelottaa se, että vanhemmat sanoo jotain tyyliin, että "me ollaan kyllä huomattu ja ihmeteltykin, että mikähän sulla on".
Onko kellään kokemuksia tästä? Miten te olette aloittaneet kertomisen? Pelottaa, mutta mulla on sellainen tunne, että tässä voisi olla ratkaisu kaikkeen.No hei, ystävä hyvä, voit kait vaikka sanoa, että sinusta se on ollut vaikeaa kertoa. Ei se maailmanloppu ole?
Propral on ihan hyvä lääke fyysisiin oireisiin. Xanorista ei kokemusta, Opamox linjalla olen :D - toimeen!
Fighter^ kirjoitti:
Ensinnäkin: syön Propralia ja joskus myös Xanoria, joka lievittää tosi hyvin ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa.
Kiitos kaikille vastanneille! Tiedän, että mun pitäisi kertoa ja tiedän myös sen, että vanhempani tulevat todella ihmettelemään miksi kerron vasta nyt. Tuntuu vaan, että en pysty kertomaan. En pysty avaamaan suutani tästä asiasta. Tiedän, että vanhempani eivät varmastikaan uskoisi minulla olevan tällaisia ongelmia. On vaan niin vaikeeta kertoa. En edes tiedä mistä aloittaisin. Ja hassua kyllä, eniten mua pelottaa se, että vanhemmat sanoo jotain tyyliin, että "me ollaan kyllä huomattu ja ihmeteltykin, että mikähän sulla on".
Onko kellään kokemuksia tästä? Miten te olette aloittaneet kertomisen? Pelottaa, mutta mulla on sellainen tunne, että tässä voisi olla ratkaisu kaikkeen.Älä vitkuttele asian kanssa. Ajan kulumisesta ei ole hyötyä. Mene suoraan asiaan, vaikkapa näin: Minulla on hyvin tärkeää asiaa, joka olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten. Kärsin... jne.
Loppu sujuu itsestään. - Saffi
toimeen! kirjoitti:
Älä vitkuttele asian kanssa. Ajan kulumisesta ei ole hyötyä. Mene suoraan asiaan, vaikkapa näin: Minulla on hyvin tärkeää asiaa, joka olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten. Kärsin... jne.
Loppu sujuu itsestään.kuulostaa niin tutulta... kerro ihmeessä, vaikka se tuntuisikin hankalalta. voit joko kertoa koko stoorin kerralla, niin kuin edellinen vastaaja neuvoi, se voi olla hyvä idea.
mutta jos se kertominen jännittää, niin toinen vaihtoehto on että voit aloittaa varovasti esim. kertomalla jokin yksittäinen tapaus vähän keveämmin tyyliin "voi että kun mua siellä ja siellä jännitti, en oikein tiedä mistä se johtuu että semmoista jännitin...mulla on ollu sellaista vaivaa että jännittelen silloin tällöin".
joskus musta itsestä tuntuu helpommalta aloittaa tolla tavalla varovasti ja sitten jos tuntuu että saa vastakaikua ja ymmärrystä niin voi kertoa taas vähän lisää. itse oon jo ihan lapsena kertonu jännittämisestä ja muista ongelmista äidilleni, joka onneksi ymmärsi ja auttoi mua esim. viemällä psykologille. mutta vuosien, koko nuoruuden, ajan salailin asiaa muilta perheenjäseniltä ja ystäviltä, ja se oli todella rankkaa. vasta aikuisena olen parhaille ystävilleni kertonut, ja se tuntuu tosi hyvältä kun nykyään voin ihan arkisesti tokaista että mulla on taas viime aikoina ollut sitä paniikkia tms. ja siinä ei ole mun ystävien mielestä mitään ihmeellistä.
lääkkeistä sen verran että psyykenlääkkeet ei yleensä aiheuta riippuvuutta, joten siitä ei kannata olla huolissaan. kannattaa ehdottomasti jatkaa niiden käyttöä. jos pelkäät riippuvuutta, soita ihmeessä lääkärille ja kysy tätä asiaa, hän voi selostaa kuinka tuo kyseinen lääke toimii. lääkkeitä ei kannata lopettaa liian pian, muuten oireet tulee takaisin, kenties hankalampana (kokemusta on).
- Niillä lähtee vain oireet
En ole täällä moralisoimassa.
Sanon vain, että monista lääkkeistä tulee riippuvaiseksi ja ne tekevät myös sen että on entistä vaikeampi kohdata noita tilanteita ilman lääkkeitä. Suosittelisin hyväksymään jännittämisen ja puhumaan siitä. Kun sen kanssa on sinut, se saattaa vaikka lähteä pois. - pelokas_
Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä, jopa samanikäinenkin:) ainoa ero on vain, että minä olen kertonut vanhemmilleni (mikä tapahtui itseasiassa ihan vasta pitkän miettimisen jälkeen), mutta en ole vielä saanut hankittua muuta apua. Tarkoitus kyllä on varata lääkäriin aika, sillä minullekin esim. koulupäivät tuottavat niin paljon tuskaa, etten taida enää selvitä normaalista elämästä ilman apua. Lohduttavaa kuulla, että lääkkeet on auttaneet sua:) voinko kysyä, minkä nimisiä lääkkeitä syöt?
Ja vanhemmille kertomisesta voin sanoa, että suosittelen ehdottomasti. Tai kertomista ylipäätänsä jollekin sinulle läheiselle ihmiselle. Se helpottaa aivan uskomattoman paljon, kun saa sanottua sen ääneen, eikä tarvitse enää salailla ongelmaa.
Paljon voimia sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka: 3 euron bensa, Ruotsi: bensavero jopa alle EU-minimin
Eipä vaan suomalainen autoilija saa kaikkien rakastamalta Riikalta sympatiaa. Ruotsissa on eri meininki, siellä diskutee662191Riikka runnoo: datakeskuksille tulee UUSI yritystuki
"Suomen valtio erikseen tukee esimerkiksi kryptovaluuttaan tai aikuisviihteeseen tai muuhun keskittyviä datakeskuksia."61826Miten kestätte tyhmiä?
Miten usein turhaudutte tai suututte ihmisiin, joilla on matala älykkyys? Minulla tätä tapahtuu useita kertoja viikossa2381344En kerro nimeäsi nainen
Sillä olet nyt salaisuus jota kannan sydämessäni. Tämä mitä tunnen ja kuinka sinuun vahvasti ihastuin on jo niin erikoin71980Miksi naisen pitäisi maksaa 50/50
Vuokrasta miehelle? Eikö se ole miehelle lahja, ja aarre, jos nainen suostuu muuttamaan kanssasi asumaan?210975Lahkojen uudestikasteille ei pitä mennä
Sananl. 22:3 Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.90967Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontajana?
Susanna Laine vetää Farmi Suomi -realityä. Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille juontohommista? Suosikkijuontaja teki21915- 19756
Onko se liikaa pyydetty
Voisitko sinä mies kerätä rohkeutta ja ottaa yhteyttä? Minä en jaksa tätä enää. On niin ikävä sinua. Minä niin haluaisin39750Jos joku kertoisi ihastuneensa sinuun
mutta sinua ei voisi vähempää kiinnostaa, niin vastaisitko silti ystävällisesti?93719