saabilla miljoona

http://www.jsonline.com/story/index.aspx?id=538098

Kyseinen saab 900 päätyi lopulta museoon saavutettuaan miljoona mailia mittariin ilman yhtään koneremppaa..

ainostaan jokunen hirvi ja maantiesuola on koetellut saabin kestävyyttä.
172974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Saab on vankkaa tekoa.

Äänestä

Täytyy myöntää että kyllä ne ruottalaiset osaa vaan valmistaa kestäviä autoja! Hieno suoritus!!

Äänestä

Auto on vuosimallia 1989. Vaihteisto uusittiin 200 000 mailin kohdalla, kannentiiviste meni kolme kertaa. Mainittava öljynkulutus alkoi 600 000 mailin (lähes miljoonan kilometrin) kohdalla.

Suuren kilometrimäärän salaisuudeksi arvellaan omistajan huolellisuutta ja synteettistä moottoriöljyä. Jenkeissä lähes kaikki käyttävät yksiastemineraaliöljyä, joka suositellaan vaihdettavaksi 3000 mailin (4 800 km:n) välein...

Auton omistanut kauppamatkustaja ajoi sillä Wisconsinissa, jonka teitä suolataan talvisin ahkerasti. Tekniikan puolesta autolla olisi voinut ajaa pitempäänkin, mutta ruoste alkoi vaivata. Saabin jenkkimallien ruostesuojaus ei taida olla pohjoismaiden versioiden tasoa. Peurakolareita oli yhteensä kahdeksan, joista selvittiin suhteellisen pienillä vahingoilla. Etupään osia, kuten peltejä ja jäähdytin on jouduttu uusimaan.

Äänestä
  • http://www.saabnet.com/tsn/press/060918.html

    Laatuauto, laatuöljyt = miljoona mailia!

    Paras kommentti:

    Certain brands of cars, such as Lexus and Acura, are known for reliability. But that's not the same as longevity.

    Näin se vaan on ;-)

    Äänestä



  • maineella kirjoitti:

    jutussa myös mainitaan että saab kuuluu GM:konserniin vaikka tällä kyseisellä mallilla ei ole mitään tekemistä GM:n kanssa..GM:llä laatuautokin muuttuu vain pelkäksi autoksi.

    Yritä ymmärtää!

    Kestikö kauan?

    Äänestä

Onhan se miljoona mailia hurjan pitkä matka. Se on noin neljäkymmentä kertaa maapallon ympäri, eli noin 1,6 milj km. Sitä matkaa auton matkamittariin tavallinen perheautoilia saapi ajaa lähes 100 vuotta. Mutta niin ne vaan autot kestää oikein huollettuna ja käytettynä. Eli turhaa puuhaa on vaihtaa ihan jokavuosi uuteen.

Äänestä
  • No tämä miljoonan mailin mies osti samanlaisen "vähemmän" ajetun tilalle!

    He replaced it with another one that has far fewer miles.

    "There's nothing more to prove," he said about reaching a million miles on one car.

    Näin se vaan menee!

    Äänestä

  • näyttämä matka kilometreissa? se mittari jotenkin vaikutti siltä, että nopeusmittarikin oli vain mailitnopeus lisätty!

    Täällä, kun on noita amerikan malleja niin niissä on joissakin matka maileissa ja nopeus kilometreissa

    Äänestä

  • mittarin kirjoitti:

    näyttämä matka kilometreissa? se mittari jotenkin vaikutti siltä, että nopeusmittarikin oli vain mailitnopeus lisätty!

    Täällä, kun on noita amerikan malleja niin niissä on joissakin matka maileissa ja nopeus kilometreissa

    Tämä juttu löytyi jo elokuussa nysoc-sivuilta, koska olen liki skeptikko jätin sen omaan arvoonsa.

    Tehdas reagoi juttuun huonosti ... ilmeisesti erinomainen kesto haittaa myyntiä?

    Äänestä

n. 100 000 km /vuosi n. 17 v.ajalta vaikuttaa
aika mahottomalta.

Äänestä
  • onkin ollut kilometreja! En yhtään ihmettelisi, kun jenkit kyseessä, etteivät sitä ole tajunneet

    Äänestä

Oli kilsoja tai maileja,niin silti kunniakas suorutus Saabilta.

Äänestä
  • on kova saavutus merkiltä, kuin merkiltä

    Äänestä

  • kilometriakin kirjoitti:

    on kova saavutus merkiltä, kuin merkiltä

    Kun noin paljon mediassa ollut.

    Äänestä

Näitä paljon ajettuja autoja kyllä riittää tosin ei niin virallisia, tässä yksi tapaus.
Pappani osti vuonna 1986 uuden toyota corolla SE 1,6 twincamin ja ajoi sillä 2003 vuoteen asti jolloin tuli 1 MILJOONA mittariin, kun ikä alkoi autoa painaa ja pappa oli todennut sen uskolliseksi kulkineeksi niin pappa uhosi että sitten vaihdan autoa kun miljoona menee rikki ja lupauksensa pitikin. Autoon ei koskaan vaihdettu konetta eikä myöskään vaihdelaatikkoa, ainoastaan kulutus osia ja peltiä uusittiin, ainot remontti mitä koneeseen tehtiin oli kannen tiivisteitä, jakohihnoja ja pako venttiilejä.
Kytkin vaihdettiin muutamaan otteeseen sekä tietenkin vetoakselien niveliä.
Tottakai kun japsi autosta on kyse peltiä hitsattiin loppu vuosina joka katsastukseen pieniä paikkoja sekä lokarin kaaria.
Pappa ajoi autolla arki ajot ja lomareissut lappiin, autoa ei koskaan säilytetty tallissa vaan aina kerrostalon pihalla kesät ja talvet.
Huollot koostuivat vaan 7000-10000 välein vaihdetuista öljyistä ja suodattimista, auto ei ollut todellakaan papalle mikään silmäterä vain arkinen käyttöpeli.
Kun syksyllä 2003 oli katsastus edessä ja miljoona meni lapin matkalla rikki päätti pappa sitten luopua corollastaan kun tosiaan se miljoona ja rapeat päälle oli kilometrejä taulussa, kyllä sitä mietittiin että "vieläkö me yks leima tohon saatais" päätös oli negatiivinen koska kori alkoi jo siinä vaiheessa tekemään todella pahaa luonnollista poistumista ja korjaaminen nähtiin jo turhaksi koska olihan se miljoona jo rikki ja auto oli hyvin maksanut jo itsensä takaisin.
Silloin auto siirtyi minulle turhanpanttina koska kukas miljoona ajettua corollaa haluaisi ostaa ja auton myyminen todettiin turhaksi no sillä ajeltiin jääradalla seuraavana talvena, kumma vehje se oli talvi päivänäkin yli 25 asteen pakkasellakin auto lähti ilman lohkolämppäriä käyntiin ja ei se radallakaan öljyä kuluttanut, no talvi loppui ja todettiin että nyt se on tojotan menoa ja se lähti kuusankoski oy:lle uusio materiaaliksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mailia.. kirjoitti:

http://www.jsonline.com/story/index.aspx?id=538098

Kyseinen saab 900 päätyi lopulta museoon saavutettuaan miljoona mailia mittariin ilman yhtään koneremppaa..

ainostaan jokunen hirvi ja maantiesuola on koetellut saabin kestävyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu