Mä olen Sirja. Ja mä kerron teille mun tarinan...
*************************************************
Mä olin pitkän aikaa sekoilematta, ainakin puol vuotta. Mä luulin et sinä aikana kaikki menis hyvin. Voi kun ois mennytkin. Mä en ollut onnellinen, jotain oli pakko saada. Mä olin jo jättänyt kaikki säätämiset vanhempien kundien kanssa, mutta kuin varkain ne oli tulossa takasin, niinkun kaikki muukin. Kaikki alkoi siitä kun yks päivä mä menin Julialle ja Riinakin oli siellä. Mun ei ollut edes tarkoitus juoda, ei tippaakaan, mutta se mikä voima sai mut koskemaan pulloon, se voima teki mut taas onnelliseksi. Mä aloitin sen viimekesäisen säätämisen taas. Mä olisin pitkästä aikaa onnellinen.
Viime kesä oli mennyt ryypätessä, naidessa ja muutenkin sählätessä. Mutta mä lopetin sen kun koulu alkoi! Ihan varmasti lopetin.. Mutta mä en ollut onnellinen, mun elämästä puuttui jotain, mä en usko että se olis ollut sisältö mikä puuttui, vaan se oli jotain muuta, jotain paljon pinnallisempaa. Mutta mä päätin saada sen takaisin. Mä tartuin pulloon, ja lääkkeisiin, se ilta oli lopun alku. Mä olisin taas rappiolla.
En mä siitä muille puhunut, joskus kun oltiin juotu yhdessä mä kerroin siitä, en muuten. Ja silloinkin mä kaduin, kaduin rankasti. Toivoin vaan että ne ottais sen känniläisen puheina, niinkun ne varmaan ottikin. Ei edes Riina ja Julia tiennyt siitä mitään. Saatika sitten muut meidän porukasta.
Sen kerran jälkeen mulla oli miehiä vaikka muille jakaa, mä en edes itse pysynyt laskuissa, viinaa meni, miehiä tuli ja lääkkeitä hävis, ´kaikki muhun, kaikki. Kohta ei riittänyt enää pelkkä viina, mä otin kaikkea, ja kaikkea sekasin. Ja Paljon! Kukaan ei puuttunut siihen, kukaan ei sanonut mitään. Jos joku vaan olis sanonut että lopeta, jos et lopeta ittes takia niin edes mun takia. Kukaan ei sanonut niin, joten mä ajauduin siihen mihin mä nyt ajauduin. En mä siitä muita syytä, päin vastoin. Mähän olin onnellinen, en mä ollut rappiolla.. Mä olin onnellinen, onnellinen, nellinen, llinen, nen, en...
Viina alkoi vaikuttaa mun jokapäiväiseen elämään, ja mulle ei riittänyt enää kevyet aineet, mä janosin aina vaan vahvempia ja vahvempia aineita. Ja jos mä en saanut, olin kärttynen. Mutta en itkenyt, en myös nauranut. En, mä kaipasin jonnekin. Kauas pois.
*************************************************
Mä olin pitkän aikaa sekoilematta, ainakin puol vuotta. Mä luulin et sinä aikana kaikki menis hyvin. Voi kun ois mennytkin. Mä en ollut onnellinen, jotain oli pakko saada. Mä olin jo jättänyt kaikki säätämiset vanhempien kundien kanssa, mutta kuin varkain ne oli tulossa takasin, niinkun kaikki muukin. Kaikki alkoi siitä kun yks päivä mä menin Julialle ja Riinakin oli siellä. Mun ei ollut edes tarkoitus juoda, ei tippaakaan, mutta se mikä voima sai mut koskemaan pulloon, se voima teki mut taas onnelliseksi. Mä aloitin sen viimekesäisen säätämisen taas. Mä olisin pitkästä aikaa onnellinen.
Viime kesä oli mennyt ryypätessä, naidessa ja muutenkin sählätessä. Mutta mä lopetin sen kun koulu alkoi! Ihan varmasti lopetin.. Mutta mä en ollut onnellinen, mun elämästä puuttui jotain, mä en usko että se olis ollut sisältö mikä puuttui, vaan se oli jotain muuta, jotain paljon pinnallisempaa. Mutta mä päätin saada sen takaisin. Mä tartuin pulloon, ja lääkkeisiin, se ilta oli lopun alku. Mä olisin taas rappiolla.
En mä siitä muille puhunut, joskus kun oltiin juotu yhdessä mä kerroin siitä, en muuten. Ja silloinkin mä kaduin, kaduin rankasti. Toivoin vaan että ne ottais sen känniläisen puheina, niinkun ne varmaan ottikin. Ei edes Riina ja Julia tiennyt siitä mitään. Saatika sitten muut meidän porukasta.
Sen kerran jälkeen mulla oli miehiä vaikka muille jakaa, mä en edes itse pysynyt laskuissa, viinaa meni, miehiä tuli ja lääkkeitä hävis, ´kaikki muhun, kaikki. Kohta ei riittänyt enää pelkkä viina, mä otin kaikkea, ja kaikkea sekasin. Ja Paljon! Kukaan ei puuttunut siihen, kukaan ei sanonut mitään. Jos joku vaan olis sanonut että lopeta, jos et lopeta ittes takia niin edes mun takia. Kukaan ei sanonut niin, joten mä ajauduin siihen mihin mä nyt ajauduin. En mä siitä muita syytä, päin vastoin. Mähän olin onnellinen, en mä ollut rappiolla.. Mä olin onnellinen, onnellinen, nellinen, llinen, nen, en...
Viina alkoi vaikuttaa mun jokapäiväiseen elämään, ja mulle ei riittänyt enää kevyet aineet, mä janosin aina vaan vahvempia ja vahvempia aineita. Ja jos mä en saanut, olin kärttynen. Mutta en itkenyt, en myös nauranut. En, mä kaipasin jonnekin. Kauas pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä olin jo pitkään suunnitellut matkaa kauas pois, ilman ketään. Pois tästä kaikesta. Mulle se oli yksi vaihtoehto, vaan lähteä. Muut sanoi aina että se oli pelkuruuta, mutta ei mun mielestä. Kaverit sanoo että se on heikkoutta ja pelkuruutta. Mä halusin olla vahva, ja niinhän mä olinkin, mähän en itkenyt. En edes silloin kun kuulin että Sanna vietiin pois.
Tuli kausia jolloin mä en syönyt ollenkaan saatoin laihtua viisikin kiloa mutta kyllä alkoholi piti huolen kaloreista, en mä koskaan lopullisesti laihtunut vaikka olisin halunnut. Ainakun mä tunsin olevani huono, mä juoksin ja liikuin, joten voitte uskoa että tein sitä paljon. Mä tunsin itteni huonoks jokaikisen miehen ja ryyppyreissun jälkeen..
Koulu alkoi mennä päin vittua ja kotona mua ei näkynyt just ollenkaan.. En halunnut mennä kotiin, siellä oli pelkkää huutoa, saatika sitten kouluun. Sielläkin mä kävin vaan kavereiden takia. Mitä mä koululla tekisin, heti peruskoulun jälkeen mä lähtisin maailmalle. Mutta siihen tietty oli yksi ehto. Mun pitäis elää vielä silloin. Mä en tiedä olisko se multa liikaa vaadittu, en tiedä.
No jotenkin mä sinnittelin päivä kerralaan ja ootin aina että saan olla aineissa tai kännissä. Jostain ihmeen kautta mä sain vahvempii aineita. Ja rahaa aina sai, vaikka ei olis saanutkaan niin silti sai.. Nyt mä myönsin jo itelleni että olin rappiolla, ja rappiolla oli hyvä olla, yeah!
Mun sunttärit oli tulossa. Ja kesä oli käsillä, tokari oli ollut odotettua parempi siihen nähden mitä mä tein sen eteen ja kun koulut loppu niin tietysti ryypättiin ja rankasti. Päivät oli yhtä juhlaa. Aina kun ei ollut kännissä oli ihan saakelin paha olo, joten kun ei ollut kännissä niin ainoo mitä ajatteli oli että, saispa olla taas kännissä. Olin mä joskus ihan jees selvimpäinkin. Esim silloin kun me oltiin porukalla Julialle, vaan Laura puuttui. Lauraa mulla oli ikävä, olisin halunnut kertoo sille, että tapahtu mitä tahansa mä välitän siitä. Sitä samaa mä jankkasin muillekin, mutta ne vaan kyseli mun synttäreistä. Ei ne ymmärtänyt, niillä oli loppujenlopuksi kaikki niin hyvin.
Mä olin ihan tosissani ruvennut miettimään lähtöä, jättää kaikki tää. Mennä paikkaan missä kaikki on hyvin, ilman viinaa. Mutta toisaalta myös ilman ystäviä. Oliskohan muualla kaikki paremmin. Pystyisinköhän mä tehdä sen?
Satu piti bileet, se ei kuulunut meijän porukkaan, mutta mä menin sinne silti. Ei se oikeestaan edes ollut mun kaveri. Oli pakko pitää hauskaa, ja tietenkin ryypätä, oli niin huono fiilis taas. Tuntui kun joku olis puristanut sydäntä kasaan, ja lopulta tallonut sen.
Mä olin hirveessä kännissä ja nain yhden lukiolaisen jätkän kanssa siellä bileissä. Se oli jo mulle liikaa, mä tunsin itteni niin likaseks kun se lopulta vaan sanoi että mähän olen aika huora kun kaikille annan, oon kuulemma kierrättänyt kaikki sen kaveritkin läpi. Mä en itkenyt vieläkään, otin vielä yhden rohkasuryypyn ja krjotin lapun:
Ei tartte elää ollakseen nuorin, kaunein tai parhain.
Ei tartte miellyttää ketään.
Ei tartte rakastaa ketään.
Te ootte mulle helvetin tärkeitä. Sori.
-Sirja-
Se kirjotettuani mä lähdin hortoilemaan katolle, mä rukoilin ekaa kertaa elämässäni. Ja tiesin ettei ollut muuta vaihtoehtoa kun...