eihän

okein, että vahvasti humaltuneelle ihmiselle myydään lisää juomaa, kuten yksi keskusteijoista kertoi, niin siinähän rikotaan lakia ja edelleen tämä nimimerkki kertoi, että kun on tarpeeksi hhumalassa, niin heitetään niska/persotteella ulos. Myöskin tuo jälkimmäinen vaihtoehto rikkoo lakia, sillä sehän on heitteillejättö. Kyllä asianomainen baarihenkilökunta huolehtii asiakkaastaan edes soittamalla taksin.
5681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Kyllä asianomainen baarihenkilökunta huolehtii asiakkaastaan edes soittamalla taksin."

Totta mutta monissa "bileissä" ei ole sitä "asianomaista baarihenkilökunta" varsinkin opiskelijoiden omat "ryyppyillat" olisivat (jos kävisivät) kauhistuttavaa kateltavaa ravintolatarkastajille...

Tosin tähän sorrutaan monessa ravintolassakin. En sitten tiedä onko kyseessä välinpitämättömyys tai jokin inhimillinen seikka.

Äänestä
  • Kyllä henkilö itsekin on vastuussa juomisestaan ja käyttäytymisestään, oli sitten nuori tai vanha.
    Turha sysätä syytä tai syitä muiden niskoille, kun jokainen meistä voisi ajatella, miten paljon viinan juonnilla on tuotettu murhetta ja tuskaa sekä itselle, että läheisille.
    Suomessa joka kolmas työikäisen miehen kuolema johtuu suoraan tai välillisesti alkoholista. Jokaista juojaa kohden on kymmenen mahdollistajaa, jotka vähättelevät alkoholin osuutta mihinkään; alkoholi kuuluu opsikelijaelämään, nuoruuteen, aikuisuuteen, pikkujouluihin, juhannukseen, iloon, suruun.....
    Ennen kaveria ei jätetty ja nykyään nuoriso ei jätä kaverille....

    Äänestä

Eiköhän tämä holhoaminen pitäisi pikku hiljaa lopettaa. Jokainen vastatkoon itse omista tekemisistään. Luonnon valinta huolehtii siitä että liikaa juovat eivät jatka sukua.

Äänestä
  • "Luonnon valinta huolehtii siitä että liikaa juovat eivät jatka sukua."

    Tuntuu kyllä, että liikaa juovat (=kohtuu moni suomalainen) nimenomaan lisääntyvät ja jatkavat sukua. Usein tämä tapahtuu vieläpä melko nuorena, sillä heiltä tuppaa humalapäissä unohtumaan ehkäisy. Liikaa juominen ei välttämättä vielä edes näy nuoren ulkonäössä ja kropassa, ja jos näkyykin, kyllä he jonkun kaltaisensa löytävät. Sen sijaan moni raitis jää yksin, kun ei jaksa käydä baareissa tai muissa juottoloissa.

    Suomessa huomattavan moni lapsi varttuu kodissa, jossa toinen tai molemmat vanhemmista ovat alkoholiongelmaisia. Moni suomalaislapsi huostaanotetaan juuri vanhempien alkoholilla läträämisen takia. Onko heidänkin suojelemisensa turhaa holhoamista?

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että jokaisen tulisi ensijaisesti ottaa vastuu omasta käytöksestään. Täydellisessä maailmassa näin olisikin, mutta sitä odotellessa tarvitaan ihmisiä, jotka auttavat niitä, jotka eivät siihen pysty.

    Äänestä

Miksi aiheesta perustetaan jatkuvasti uusia ketjuja? Sheriffi puutu jo peliin. Samaa tuubaa jauhetaan jo ainakin kolmessa aikaisemmassa ketjussa.

Koetko itsesi jotenkin tärkeäksi kun perustat uudenketjun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se ole kirjoitti:

okein, että vahvasti humaltuneelle ihmiselle myydään lisää juomaa, kuten yksi keskusteijoista kertoi, niin siinähän rikotaan lakia ja edelleen tämä nimimerkki kertoi, että kun on tarpeeksi hhumalassa, niin heitetään niska/persotteella ulos. Myöskin tuo jälkimmäinen vaihtoehto rikkoo lakia, sillä sehän on heitteillejättö. Kyllä asianomainen baarihenkilökunta huolehtii asiakkaastaan edes soittamalla taksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu