Nukkumaijatar

Kissa pissasi

Isäni ajoi autoani. Istuin isäni vanhan tädin (nykyisin kuollut) kans takapenkillä. Käännyimme isolta kadulta oikealle, tulitikkulaatikon mallisen vaaleanruskean urheilurakennuksen suuntaan pienemmälle kadulle. Rakennus oikealla, vähän ennen sanoin isälle "Käännä rakennuksen paikkeilla", mennäänkin hautausmaalle (oli isomman kadun varrella)! Isä kaarsi vasemmalle,
pysähdyimme nokka kadulle päin. Musta iso kollikissani oli mukana takapenkillä, se meni autosta suoraan eteenpäin (tuulilasin läpi?) ja kyykistyi kadun reunaan (takapuoli meihin päin). Huomasin kisun mustat kivekset, niistä rupesi suihkuamaan pissaa maahan kahdesta kohtaa. Pian kisu palasikin ja tuli oikeasta akasivuikkunasta (täti istui ikkunan vieressä) sisään. Ajattelin, jos kisu suttaa autoa ? Hautausmaalle ei menty-
kään.

Saman yö - toinen uni.
Hallin pihalla oli kaksi isoa keltaista kaivuria tms., kummankin kyljissä jonkin yrityksen nimi.
Kävelin ja katselin niitä. Menin halliin, siellä oli jo soittanut jokin orkesteri, siinä kohtaa harmaata lautaseinää, jossa kaksi valkoista pistorasiaa (sähköihin liittyen) tms. Hallissa oli pankkikin, jonka vaalea miesvirkailija oli entinen luokkakaverini. Kurkkasin pankkiinkin, mies sanoi "Ei ollu maattavia likkoja" tms. (Taisi meinata, hän ei saanut seksiä likoilta, jotka ehkä olivat olleet katsomassa orkesteria - en tiedä, liittyikö lause siihen ?).

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nukkumaijatar

      Et ole itse oman elämäsi ohjaksissa vaan annat toisten määritellä menosi ja olosi (isä). Sinun tulisi jo haudata jotain vanhaa, mikä vain vaikuttaa elämääsi(isäsi vaikutus sinuun). Se tuo vain harmia elämääsi, mihin kollikissan pissat viittaa.
      Ehkä sinulla on tarve kaivella asioita, menneitä. Pankkikin viittaa siihen, että säästössä on edelleen muistoja, eikä aina niin mukavia. Vaan enemmänkin naista halventavia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe