Nukkumaijatar

Hei!

Unessani oli noin 9-10 vuotias poika, en tiedä kuka. Olimme ulkona ja hän konttasi minusta pois päin. Hänen vasemmasta toppahousunlahkeesta pursusi jokaisella siirtymiskerralla löysää kakkaa.Poika oli menossa sisälle koulurakennukseen (työpaikkani on koulu)ja yritin saada häntä pysähtymään, että olisin saanut jalan muovipussiin ja toimitetuksi hänet vessaan, ettei hän olisi tuhrinut kaikkia paikkoja. Vieressä kuhisi myös muita poikia ja yhden pojan hanskatkin olivat jo kakassa.
Mitähän tästä unesta saisi irti?
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Poika voi kuvata itseäsi, konttaatko, "ryvetkö jotenkin ulosteissa", voi kuvata vaikeita aikoja, kun on paska olo voi levittää paskaa ympäristöönsäkin. Myös ulkopuoliset voivat kärsiä. Olisiko sinulla tarve saada puhua jostain asiasta, saada siihen helpotusta? Voisiko tämä paska olo liittyä työasioihin.

Äänestä
  • On kyllä parikin asiaa, jotka täsmäävät ehdottamaasi. Molemmat liittyvät työhön. Toinen väliaikaiseen muutokseen, josta en ole niin hirveän mielissäni, mutta menee tämän lyhyen aikaa. Toinen työasioihin liittyvään henkilöön tunnetasolla, yksityispuolella. Kiitos, kävi kyllä todellakin kuvioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn taas kirjoitti:

Hei!

Unessani oli noin 9-10 vuotias poika, en tiedä kuka. Olimme ulkona ja hän konttasi minusta pois päin. Hänen vasemmasta toppahousunlahkeesta pursusi jokaisella siirtymiskerralla löysää kakkaa.Poika oli menossa sisälle koulurakennukseen (työpaikkani on koulu)ja yritin saada häntä pysähtymään, että olisin saanut jalan muovipussiin ja toimitetuksi hänet vessaan, ettei hän olisi tuhrinut kaikkia paikkoja. Vieressä kuhisi myös muita poikia ja yhden pojan hanskatkin olivat jo kakassa.
Mitähän tästä unesta saisi irti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu