Miten köyhyysraja lasketaan?

RikasKöyhä

Eilen tuli televisiosta dokkari suomalaisista köyhyysrajan alapuolella elävistä lapsiperheistä. Mieleeni heräsi kysymys, että millä perusteella köyhyysraja lasketaan? Tietääkö kukaan? Meillä on 3 lasta ja olemme paljon kauempana köyhyysrajasta kuin yksikään esimerkkiperhe eilisessä ohjelmassa, mutta en koe että olisimme köyhiä! Siis kysymys kuluu: mikä on 2 aikuista 3 lasta köyhyysraja?

8

1950

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuo 60 prosenttia

      Köyhyysraja sellaisena kuin tuossa dokumentissa sitä käytettiin, on aika surkea mittari. EU:ssa määriteltiin köyhyysraja aiemmin siten, että se kulki 50 prosentissa mediaanituloista. Eli jos henkilö tienasi alle 50 % maansa mediaanipalkkatasosta, hän oli köyhä (perheen lasketaan tästä sitten niillä painokertoimilla, jotka joku jo tuossa edellä kertoi). Koska tuolla laskutavalla köyhiä oli kovin paljon enemmän Etelä-Euroopassa kuin Pohjoismaissa, nostettiin rajaa. Etelä-Euroopan maat siis painostivat tähän, kun eivät halunneet olla pekkaa pahempia. Tällöin erot "köyhien" määrässä pienenivät, kun niitä alkoi olla kaikissa EU-maissa suhteellisen paljon. Tällä hetkellä "köyhien" osuus väestäöstä on EU:ssa suurin Luxemburgissa ja pienin Liettuassa. Eli koska Luxemburgissa on rikkaita pankkiireja nostamassa mediaanituloa, siellä on paljon väkeä, joiden tulotaso jää alle 60% mediaanitulosta. Ja nämä ovat sitten "köyhiä" vaikka tulotaso ja palkan ostovoima on todellisuudessa hyvä. Ja koska Liettuassa lähes kaikki tienaavat yhtä vähän, ei suhteellisia köyhiä ole juurikaan.

      Koko köyhyysraja on siis todella suhteellinen mittari, ja useissa tutkimuksissa on osoitettu, että suurin osa alle sen jäävistä ei pidä itseään köyhinä. Tuo rajan nostaminen lisäsi köyhien määrää tosi paljon myös Suomessa, mutta tätähän ei tietenkään mainita, kun kohkataan julkisuudessa köyhyyden lisääntymisestä.

      • miettii myssyssä

        Kulutustutkimukseen perustuvat perusosan laskennalliset perusteet yksin asuvan henkilön osalta ovat vuoden 2003 tasossa seuraavat:
        Prosenttia perusosasta   I kr euro/kk   II kr euro/kk
        Ravintomenot   
        48%    179,96€    172,22€

        Vaate- ja jalkinemenot   
        7%    26,24€    25,12€

        Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot)   
        19%    71,24€    68,17€

        Vähäiset terveydenhuoltomenot   
        3%    11,25€    10,76€
        Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot*)    
        23%    86,23€    82,52€

        Yhteensä   
        100%    374,92€    358,79€


      • laskukone
        miettii myssyssä kirjoitti:

        Kulutustutkimukseen perustuvat perusosan laskennalliset perusteet yksin asuvan henkilön osalta ovat vuoden 2003 tasossa seuraavat:
        Prosenttia perusosasta   I kr euro/kk   II kr euro/kk
        Ravintomenot   
        48%    179,96€    172,22€

        Vaate- ja jalkinemenot   
        7%    26,24€    25,12€

        Informaatiomenot (lehti, TV, puhelimen käyttömenot)   
        19%    71,24€    68,17€

        Vähäiset terveydenhuoltomenot   
        3%    11,25€    10,76€
        Muut jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot*)    
        23%    86,23€    82,52€

        Yhteensä   
        100%    374,92€    358,79€

        374,92€ = 899,80 € / kk
        Tai 358,79€ = 861.01 €/ kk
        Siis 2003 vuoden € arvo!!!


      • Miina I
        laskukone kirjoitti:

        374,92€ = 899,80 € / kk
        Tai 358,79€ = 861.01 €/ kk
        Siis 2003 vuoden € arvo!!!

        Itse laskin, että nelihenkinen perhe, jossa on kaksi 10-17-vuotiasta lasta on oikeutettu toimeentulotukeen, jos käteen jäävät tulot ovat vähemmän kuin 1150e, kun asumiskulut ym sallitut menot on vähennetty. Jos lapset ovat nuorempia perheen pitää tulla toimeen vähemmällä.

        Viisihenkisen perheen vastaavat tulot ovat varmaan jotain 1400e. Jos noin paljon ei jää käteen, perhe on oikeutettu toimeentulotukeen. Toimeentulotuki normeja on nostettu vuoden 2003 jälkeen.


    • näinköhän

      Ilman virallisia köyhyysmittareita voi sanoa, että suomen toimeentulotukijärjestelmähän jossain määrin takaa, ettei "todella" köyhiä ole. Eli sosiaalivirastossa on laskureissa tietty euromäärä, joka henkilölle / tietyn kokoiselle perheelle pitää jäädä käteen elämistä varten/kk. Jos Kelan ym. tuet ei riitä, sosiaalivirasto maksaa lopun, että käteen jää esim.500 euroa vuokran ym. menojen jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe