Kahden alkion siirto

Riikka2

Hei te, joille on siirretty kaksi alkiota tuoresiirrossa tai passissa! Olisi mielenkiintoista kuulla, missä tilanteessa näin on tehty, mitä mietintöjä asiaan on liittynyt sekä miten lääkärit ovat ohjeistaneet asian suhteen.

Itsellämme on juuri siirretty ensimmäisestä passista kaksi alkiota. Päädyimme toivomaan kahden alkion siirtoa pohdittuamme lääkäreiltä saatuja tietoja ja omia tuntemuksiamme asian suhteen. Lääkärit vaikuttavat suhtautuvan asiaan hieman eri tavoin - kuten varmasti myös me lapsettomuushoidoissa käyvät. Siksi olisikin kiva kuulla muiden kokemuksista ja mietinnöistä.

8

1218

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      minulla on tehty 4 koeputki, aina toivoin ,että laitaisivat 2 alkiota,mutta jotenkin ne ei halunut sitä tehtää.3 kerta laitetin yksi ja ei mitä raskautaa,mutta 4 kertää 2 ja sitten ensimeinen plussa ja syntyi tyttö.näin että 2 alkioita ja parempi tulos.toivotavasti sinulla onnistuu!

    • elmeri77

      Tuoresiirrossa minulle siirrettiin yksi alkio josta tuli nega ja ensimmäisessä passissa kaksi ja plus. Raskaus toki alkuvaiheessa(vko 4). Enkä edes tiedä onnisuuko tämäkään..

      Itse olen sitä mieltä, että aina haluaisin kaksi jos ne vaan ovat hyviä. On turha heittää hukkaan hyvä alkio. Tyksissä lääkärit eivät siirtäisi millään kahta, koska molemmat voivat hedelmöittyä ja se on riskiraskaus. Otan enemmin sen riskin, koska on parempi mahdollisuus tulla raskaaksi.

    • amalia

      Meillä vain kaksi oli siirtoon kelpaavia joten lääkäri kysyi saako laittaa molemmat..
      Nyt odotellaan torstaihin asti..

      • Jonossa

        Missä kaupungissa sinulle tehtiin kyseinen hoito? Olitko yksityisellä vai julkisella?


    • oli näin

      Oltiin juuri ensimmäisessä IVF-hoidossa Taysissa. Hedelmäittyneitö ja jakaantumaan lähteneitä muniksia oli vain kaksi, joten ne molemmat päätettiin siirtää. Olimme esittäneet siirtotoiveen jo ennen kuin tiesimme millainen saalis meille tulee punktiosta, eikä lääkäri pannut missään vaiheessa vastaan. Ja varsinkin kun tuli siirtohetki, ja muniksia oli vaan kaksi ja nekin keskinkertaisia, ne siirrettiin molemmat ilman mitään keskustelua.

      Minulla on ikää jo 30 ja emme onnistuneet saamaan tulosta clomeilla. Inssitkin jätettiin väliin miehen huonon sperman laadun vuoksi. Eli mentiin suoraan koeputkihedelmöitykseen. Meille tehtiin samalla kertaa sekä IVF- että ICSI-hoitoja, mutta yksikään ICSI ei onnistunut, nuo kaksi munista tuli IVF:stä.

      Nyt meillä ei toiveet ole kovin korkealla. Testipäivään on vielä melkein viikko. Lääkäri puhui jo seuraavasta hoitokerrasta eli ei kuullostanut kovin lupaavalta. Seuraavalla kerralla ehdottomasti haluan taas kaksi alkiota, en ota mitään riskejä sen suhteen, että alkiot ei esim. selviytyisikään pakkasesta.

      • Jonossa

        Aurinkoista mieltä!
        Ehkä se/ne sieltä lähtee kuitenkin.
        Raportoi myöhemmin miten kävi.


      • huvittaa
        Jonossa kirjoitti:

        Aurinkoista mieltä!
        Ehkä se/ne sieltä lähtee kuitenkin.
        Raportoi myöhemmin miten kävi.

        Niin, eipä muuta kun että huvittaa vaan kun meillä on sama rekisteröimätön nimimerkki, jota silloin tällöin käytän tietyissä keskustelujonoissa =) tarkoituksena kuvata jonottamista julkisella puolella hoitoon. Mutta nou hätä, jatka sinä tuolla, niin minä alan käyttämään uutta =)


      • EX -jonossa
        huvittaa kirjoitti:

        Niin, eipä muuta kun että huvittaa vaan kun meillä on sama rekisteröimätön nimimerkki, jota silloin tällöin käytän tietyissä keskustelujonoissa =) tarkoituksena kuvata jonottamista julkisella puolella hoitoon. Mutta nou hätä, jatka sinä tuolla, niin minä alan käyttämään uutta =)

        Sama ajatus siis mulla, että julkisella ollaan jonossa hoitoihin;)

        Saat rekisteröimättömän nimimerkkisi takaisin;)
        En ollenkaan huomannut että on jo ollut liikkeellä. Aina sitä välillä hyppii jonkun nimille;0

        Joulunaikaa ja voimia jonotteluun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19867
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      80
      6894
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6516
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      108
      6289
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6139
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      6027
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5435
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5186
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      61
      4497
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4110
    Aihe