Minun mielestä ei ole hyvä jos yritetään sopia kilpailujen tuloksia etukäteen, sillä eihän sellaiseen kilpailuun kannata edes satata. Siis näin jälkeenpäinajatellen. Silloin ei kyllä tultu sopimaan mitään kun ei oikein kulkenut, mutta kun lähti kulkemaan niin yhdellä radalla jatkuvasti haluttiin sopia kisan tuloksia etukäteen. Aattelin vaan ettei se tunnu ihan oikealta kun ei tiedä että pärjääkö oikeasti vai onko sovittu että annetaan tuonkin tehdä nyt niitä ohituksia. Vai mitä mieltä etukäteen sopimisesta? Olen kyllä sanonut joskus että jätetään joku ohittamatta, mutta kun pitäisi pystyä arvioimaan omaa tasoaan ja jos on pelko siitä että toiset onkin sopineet asioita, niin ei surkeaan kuljettajaan viitsi satsata rhaa vaikka kyseessä olisi oma poika. Minun mielestä pelkästä sopimisyrityksestä pitäisi henkilöltä evätä kilpaileminen. Kun kyseessä on kuitenkin lasten ja nuorten puuhastelua niin on se väärin jos joku aikuinen puuttuu siihen väärällä tavalla. Yksiselitteisesti niin ettei saisi kuin yrittää parantaa omaa vauhtia eikä yrittää jarruttaa toisten vauhtia. No se vaan ajatuksena. Toisille enemmän isien puuhastelua kuin poikien.
Kilpailun sopiminen
22
2798
Vastaukset
- minifaija
Sorri, mutta tuntuu vähän liioittelulta.
Tietysti kilpailun alla/aikana jokaisen teamin/kuljettajan pitää järkevästi miettiä oma ohitus jne taktiikkansa, ja joskus "läheiset" ryhmät myös pyrkivät varmistamaan/auttamaan toistensa asemia.
On hyvä, että taas joku jälleen yrittää ystävällisesti muistuttaa, että kyseessä on vain lasten välinen harrastus(eikä isien), josta joillekin todella harvoille voi tulla myös jokin ammatti tai pysyvämpi asia. Ja tämähän ei tarkoita sitä, että me huoltajat ja tukijat emme yrittäisi tehdä kaikkea omaa työtämme mahdollisimman hyvin. Hyvin tehty perustyö ja osaaminen kestää yleensä parhaiten kaikissa esiin tulevissa tilanteissa.
Kuvaamasi kaltaista voi kyllä tulla vastaan esim euro-kisoissa, joissa on myös isoja kansallisia ryhmiä ja teameja vastakkain. Mutta kuka kuski sielläkään haluaisi uhrautua muiden menestyksen vuoksi. Ehkä paikalliset tuntevat toisensa paremmin ja osaavat varoa niitä "euro-pahiksia" meitä härmäläisiä paremmin.
Hyvä esim tästä mm. AV:n nousu eurokisojen sijoituksissa. Ensin yllättävä tuuppiminen jne haittasi menoa, mutta jo ekan vuoden loppukausi alkoi näyttämään aiemmin hankitun ajotaidon ja ajokokemuksen merkityksen. Kun kuski osaa hoitaa varmuudella lähes kaikki eteen tulevat tilanteet, on ihan sama mitä varikolla yritetään juonia tai sopia. Ei onnistu, ja kuski tuo homman kotiin..- duhanenä
Meni jossain vaiheessa ilmeisesti säheltämiseksi.
Ei se jatkuvaa. Saattaa olla että kyseessä olikin jotain viestittelyä, mutten minä vaan ymmärtänyt sitä. Olen ehkä liian kriittinen. Toisaalta en pidä tuntemattomien tekemistä strategioista joista ei olla tietoisia. No se ei ole enää meidän ristinä. - yli hilseen
"Hyvä esim tästä mm. AV:n nousu eurokisojen sijoituksissa. Ensin yllättävä tuuppiminen jne haittasi menoa, mutta jo ekan vuoden loppukausi alkoi näyttämään aiemmin hankitun ajotaidon ja ajokokemuksen merkityksen. Kun kuski osaa hoitaa varmuudella lähes kaikki eteen tulevat tilanteet, on ihan sama mitä varikolla yritetään juonia tai sopia. Ei onnistu, ja kuski tuo homman kotiin.."
ton jotenkin ymmärsin, jossa on perääkin mutta kaikki muu menikin yli hilseen,eurokisat?(joku uus juttu). Kisoista sopiminen etukäteen kuullostaa isukkien toihuilta, en tiedä missä näin, mutta ei sekään tietty mikään yllätys ole,
terveisin , Pönttö pöntöllä
- päin muuilmoo
nyt on kisailtu ?
- Huastelija
Eehän missään kuhan vuan huastellaan. Vanahoo jutskaa. Vuan mitäs tuasta.
- se sit
Huastelija kirjoitti:
Eehän missään kuhan vuan huastellaan. Vanahoo jutskaa. Vuan mitäs tuasta.
moooilmooooooo.. , ;)
- mutta
se sit kirjoitti:
moooilmooooooo.. , ;)
Aina täytyy sitä nekatiivista ritiikkiä laittaa jotta vuop parantoo ja petrata sekä vähän viälä pistää pareeks melkeenkun pohojalaasesta sekahedelmäsopasta savossa hämmennetty äijäkäppyrä. Tiä on kuules sitä ihan aatoo suomimurretta, mihin on sekotettunna kaikenmaailman slankit ja muut voiteluaineet. Enkä miäkään mittää savvoo ossoo viäntää, ku olina sellanen kaljapullon kokonen ku muutettiin pois.
- sie.....
mutta kirjoitti:

"ritiikkiä" , toi ritiikki meni pohojolaasten puolelle, siitä se soppa syntyy iliman hernehiä ku majaloo keskisuoames
- tää ..
ny jotain "lättää"
- MiniFaija
Mun mielestä taas on hyvä sopia voittajat etukäteen. Ei tarvii treenata ja ostaa noit 3000 eur maksavia moottoreita.
Voittaja päätettäis etukäteen, sen ei tarttis ajaa ja hopiasta eteenpäin sitten käytäisiin hirviätä taistelua kun sovittu voittaja istuu kuningastuolilla vallin päällä katsomassa kisaa.
Kyllä se teidän poika tykkäis siinä jakkaralla istuskella ja naattia voitosta täysin siemauksin, eikä tarttis ajaa metriäkään. Vois ajaa yksillä renkailla koko kauden, ja jos käy hyvä onni niin ei tarttis ostaa autoo ollenkaan, osallistuun vaan arvontaan ja kattelee aitiopaikalla kisoja.- minifaija
jippii, joku lopultakin tajuaa, että on kiva olla faija jne! ja matkiahan saa.
olisi esim veikkaukselle ihan hyvä idis.. sponssi?? kukahan kerkiäsi sinne ekas ?
(niillä on kullemma roope ankkamainen holvi täynnä rahhoo.. eikä ketään sponssattavaa)
mut vakavasti - ilmeisesti sitä hirmu kallista mosaa ei tarvita(?), mutta paljon harkkoja kyllä.
kuten sanottu tämä "kilpailun sopiminen" -juttu ei tunnu oikein mahdolliselta. ehkäpä siis oli jotain liioittelua tai provoa.. ja meneehän se nuoruus näitäkin tässä kirjoitellessa.. - MiniFaija
minifaija kirjoitti:
jippii, joku lopultakin tajuaa, että on kiva olla faija jne! ja matkiahan saa.
olisi esim veikkaukselle ihan hyvä idis.. sponssi?? kukahan kerkiäsi sinne ekas ?
(niillä on kullemma roope ankkamainen holvi täynnä rahhoo.. eikä ketään sponssattavaa)
mut vakavasti - ilmeisesti sitä hirmu kallista mosaa ei tarvita(?), mutta paljon harkkoja kyllä.
kuten sanottu tämä "kilpailun sopiminen" -juttu ei tunnu oikein mahdolliselta. ehkäpä siis oli jotain liioittelua tai provoa.. ja meneehän se nuoruus näitäkin tässä kirjoitellessa..Joo, pitäiskö rekisteröidä tää!
- minifaija
MiniFaija kirjoitti:
Joo, pitäiskö rekisteröidä tää!
ja jos vielä ajatte ensi vuodenkin minissä, niin se olisi sit ihan kohdillaan - ja staili.
Mut muista - hyväkin hattu keikkuu, jos pää ei oo sopiva! - WC-pytty
minifaija kirjoitti:
jippii, joku lopultakin tajuaa, että on kiva olla faija jne! ja matkiahan saa.
olisi esim veikkaukselle ihan hyvä idis.. sponssi?? kukahan kerkiäsi sinne ekas ?
(niillä on kullemma roope ankkamainen holvi täynnä rahhoo.. eikä ketään sponssattavaa)
mut vakavasti - ilmeisesti sitä hirmu kallista mosaa ei tarvita(?), mutta paljon harkkoja kyllä.
kuten sanottu tämä "kilpailun sopiminen" -juttu ei tunnu oikein mahdolliselta. ehkäpä siis oli jotain liioittelua tai provoa.. ja meneehän se nuoruus näitäkin tässä kirjoitellessa..Ei ole provo. "Helppoheikkejä" on kartingissa.
- eiks muka saa?
Eiks kilpailuja saakkaan sopia...ups...
- Mitä sovitaan
Kilpailun sopiminen vie pohjan koko kilpailulta. Kuka pystyy nauttimaan lopputuloksesta jos on ajettu jonossa peräperää. Höh, sama juttu kuin dopingissa, ei kummoistakaan hymyä varmaan sydämen pohjasta irtoa voittajan korokkeella.
Annetaan lasten ajella ihan omiaan ja me aikuiset sitten omissa ajoissamme ajamme omatuntopuhtaana kohti loputonta pokaalipinoa. Mitä mieltä on muistella jotain euroturneen voittoa vuosia jälkikäteen kun omatunto muistuttaa aina asiaan palatessa sen tuloksen olleen sovitun.
Iso hyi :-( - kuka olisi
Mitä sovitaan kirjoitti:

Iso hyi :-(Ihmettelen kuka kilpailijoista olisi valmis pelaamaan toisen pussiin. Eipä kuskeista tule ketään mieleen. Oma poikani katsoisi kuin hullua jos pyydettäisiin päästämään joku edelle. Kyllä siinä lompakko saisi olla todella levällään, että pohtisi asiaa yhtään, tuskin silloinkaan. Tai ehkä se suosustuisi jos yhdellä tollaisella tempulla saisi rahoitettua koko kauden.
- kuti piipussa
kuka olisi kirjoitti:
Ihmettelen kuka kilpailijoista olisi valmis pelaamaan toisen pussiin. Eipä kuskeista tule ketään mieleen. Oma poikani katsoisi kuin hullua jos pyydettäisiin päästämään joku edelle. Kyllä siinä lompakko saisi olla todella levällään, että pohtisi asiaa yhtään, tuskin silloinkaan. Tai ehkä se suosustuisi jos yhdellä tollaisella tempulla saisi rahoitettua koko kauden.
Samaa paskaa oli kokoajan. Kyllähän se oli minun pojasta ikävää, mutta odotti sitten yhteistyöltä rehellisyyttä vastavuoroisesti saisi tietää säädöistä tai jotain. No sellaisia jätkiä kohtaan ei kannata tuntea mitään sympatioita. Ilmeisesti jossain kerhossa ei opi eikä saa tietää mitään jos ei aja kuin huora. Huorahan se sellainen kuski on joka joutuu tarkoituksella häviämään. Olisi tietysti luulut että jäsenmaksua vastaan saisi tietää jotain säädöistä. Se on tämä lajin rinnalla käytävä bisnes, mikä sotkee koko homman. Eipä ole enää meidän ristinä.
- Jummijammi....
kuti piipussa kirjoitti:

Ihmisiä pystyy jymäyttämään jos on tarpeeksi röyhkeä. Eräs tyyppi ajoi autolla parkkipaikalla pysäköityä autoa päin ja meni karjumaan sen pystäköidyn auton kuljettajalle että: "Jumalauta kato nyt mitä teit"! "Maksatko heti vai kutsutaanko poliisit paikalle". No tottakai viaton maksoi korvauksen siitä pienestä lommosta minkä röyhkimys teki. Oikein röyhkeästi kun valehtelee niin kyllä sillä jymäyttää.
- näitä
kuka olisi kirjoitti:
Ihmettelen kuka kilpailijoista olisi valmis pelaamaan toisen pussiin. Eipä kuskeista tule ketään mieleen. Oma poikani katsoisi kuin hullua jos pyydettäisiin päästämään joku edelle. Kyllä siinä lompakko saisi olla todella levällään, että pohtisi asiaa yhtään, tuskin silloinkaan. Tai ehkä se suosustuisi jos yhdellä tollaisella tempulla saisi rahoitettua koko kauden.
kumminkin kuultu oikeesti , pysykää perässä kyllä kuski X vie, eipä vienyt, kuski jonka piti tyytyä perässä hiihtään ,sanoi jälkeenpäin , nyt minä vien ja niin vei :), tämmöstä lättää , joojoo jeejee
- mä ihmettelen
kuti piipussa kirjoitti:
Samaa paskaa oli kokoajan. Kyllähän se oli minun pojasta ikävää, mutta odotti sitten yhteistyöltä rehellisyyttä vastavuoroisesti saisi tietää säädöistä tai jotain. No sellaisia jätkiä kohtaan ei kannata tuntea mitään sympatioita. Ilmeisesti jossain kerhossa ei opi eikä saa tietää mitään jos ei aja kuin huora. Huorahan se sellainen kuski on joka joutuu tarkoituksella häviämään. Olisi tietysti luulut että jäsenmaksua vastaan saisi tietää jotain säädöistä. Se on tämä lajin rinnalla käytävä bisnes, mikä sotkee koko homman. Eipä ole enää meidän ristinä.
Kyllä mä ihmettelen tosi paljon huoltajaa, joka ton luvatun säätäavun varjolla ehdottaa lapselleen sopupeliä. Taitaa siinä lapsen isän arvostus naperon silmissä karista. En itse kehtaisi edes esittää tollaista pojalle.
Onhan se ymmärrettävää, että tietämätön halua vinkkejä ja säätöapuja. Mutta jos oma natiainen on nopeempi, niin onko ko. ohittamiskiellon ehdottaja sitten edes paras mahdollinen vinkin antaja. Kyllä niitä neuvoja saa useiltakin ihan ilman ehtoja. - jul gubbe
mä ihmettelen kirjoitti:
Kyllä mä ihmettelen tosi paljon huoltajaa, joka ton luvatun säätäavun varjolla ehdottaa lapselleen sopupeliä. Taitaa siinä lapsen isän arvostus naperon silmissä karista. En itse kehtaisi edes esittää tollaista pojalle.
Onhan se ymmärrettävää, että tietämätön halua vinkkejä ja säätöapuja. Mutta jos oma natiainen on nopeempi, niin onko ko. ohittamiskiellon ehdottaja sitten edes paras mahdollinen vinkin antaja. Kyllä niitä neuvoja saa useiltakin ihan ilman ehtoja.Ei voi lyhyesti selvittää ilman väärinkäsityksiä. Enkä minä sitä esittänyt pojalle vaan meille yhdessä se esitettiin. Meillä oli pojan kanssa toiveet hedelmällisestä yhteistyöstä jonkun toisen samaa luokka ajavan teamin kanssa. Ihan turhaa koko homma. Tärkeää harrastaa pojan kanssa yhdessä, mutta pitää olla rehellinen ja rehti ympäristö. Kieroilemalla ei voita mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872