Rakkaus

Vaikka filosofia on jo määritelty monellakin
tapaa vuosituhansien varrella,kansa on rakastanut viisautta.Ei edes muinaiskreikan
filosofit kieltäneet kansan onnea,mutta omakohtainen rikkaus perustui monilla vain
sydämen rakkauteen,ei totuuteen.Ja eräs
sellainen henkilö oli Platon.

Todellisuudessa on aivan selvää se,että Platon
oli onnellinen sekä vaimon että lasten kanssa.
Niin ollen hän pelkäsi köyhiä,koska piti rikkaita
viisaampina.Sen takia Platonin idealismi perustui sotilaalliseen rohkeuteen hänen
puhuessaan "valtion turvallisuudesta jne."Mutta
valitettavasti myös Platon unohti sen,ettei
filosofikuninkailla voi olla ulkopuolista
lähimmäisenrakkautta.

Vaikka herrat keksivät rahan ja valtion,ei nekään
poistaneet pelon ja rakkauden välistä ristiriitaa
- eli kristillis-porvarillinen tunne riippuu
lähinnä rahasta.Kun rakkaus on meidän kaunein
tunne,kysymys on sekä henkisyydestä että sydämen
hormonitoiminnasta,aineesta.

Jos ihmiskunta haluaa päästä eroon rakkauden ja
pelon välisestä ristiriidasta,se on mahdollista
vain sielunlaissa.Sielunlaki tarkoittaa sitä,että
puolet äärettömän maailmankaikkeuden miehistä
tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla,joten
järki ja aistit muodostavat tajunnan.

Voivatko kaikki aviopuolisot tulla onnellisiksi?
Myös ulkopuolinen (objektiivinen) lähimmäisenrakkaus on mahdollista sielunlaissa
vasta sitten,kun kansat luopuvat uskonnon
päiväunista,rahasta ja valtioista.Niiden tilalle
astuu hyvä omatunto ja rohkeus elää.Vaikka
surusta kastuvat aikuisten silmät,ilo on lasten
sielunlaissa.