Eilen se sitten vihdoin ja viimein tapahtui. Sain kääpiöluppapojalleni tyttöystävän! =) Tyttö on noin 3kk leijonaharjas, todella pieni kooltaan.
Noh, olin rakennellut häkkiin hienot aitaviritelmät heinätelineistä ja mielestäni ne olivat riittävän tiukasti kiinni. Mielessäni oli, että pidän pupuja muutaman tunnin häkissä väliseinän molemmin puolin niin saavat tutustua turvallisesti rauhassa toisiinsa. Sitten tarkoituksenani oli nostaa toinen ulos jaloittelemaan ja avata väliseinä, niin häkkiin jäänyt pupu saa haistella toisen hajua ja jättää omia hajujaan toisenkin pupun puolelle. Tämän jälkee olisi edessä ollut vaihto.
Nostin aran tyttöpupulin toiselle puolelle häkkiä ja pojan toiselle. Ei mennyt kauaakaan, kun poika tajusi, että toisella puolella on tyttö ja alkoi työntää väliseinää nurin. Lopulta, kun se ei onnistunut, hyppäsi se aidan yli (juuri ja juuri mahtui). Tuossa vaiheessa itse olin ihan kauhuissani, että mitä nyt tapahtuu. Tyttö vetäytyi peloissaan kyyryyn ja poika haisteli sitä joka puolelta. Lopulta poika alkoi nuolla tytön poskia. =) Kaikki sujui siis todella hyvin. Illalla laskin molemmat häkistä ulos juoksentelemaan. Poika seurasi koko ajan tyttöä yrittäen astua sitä (leikattu noin 2kk sitten) ja tyttö pinkoi karkuun minkä jaloistaan pääsi. Yön kanikaverukset nukkuivat samassa häkissä ilman väliseinää.
No nyt aamulla nostin poikapupun pois häkistä, sillä ajattelin, että tyttö saisi olla edes hetken rauhassa. Sitten nostin tytönkin ulos ja tuolla ne nyt ovat kuin mitkäkin hyvät kaverukset. Välillä poika seuraa tyttöä vähän turhankin hanakasti ja tyttö saa ottaa pienen spurtin, mutta muuten kaikki on sujunut yllättävän hyvin! =)
Uusi pupu tuli taloon
kani86
2
177
Vastaukset
- Erästyty
Onnea uudelle perheenjäsenellesi,puputytölle.
Ootkos tietoinen siitä,että vaikka uros onkin leikattu se voi vielä astua sen jälkeen muutaman kuukauden?
Oiskos siis mahdollista,että puputyttösi ois raskaana?- Varoaika
Kastroinnin jälkeen on n.kk kaiken varalta,vaikka lääkärit usein sanoo 2 vk riittävän. Ei kyllä 2 kk sitten leikattu poika saa mitään aikaseksi vaikka se yrittääkin tehdä parhaansa,Ei ne halut täysin katoa leikkauksessa.Meillä poika kyllä on rauhottunut selvästi(leikkauksesta n. 5 vk.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186