Työttömyysturvalakiin

työttömyysturvalautakuntaa

Työttömyysturvalakiin työttömyysturvalautakuntaa koskevia muutoksia

http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/9504/index.htx

Työttömyysturvalautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena työttömyysturvaa koskevissa asioissa. Työttömyysturvalaki ja eräät siihen liittyvät lait muuttuvat mm. siten, että työttömyysturvalautakunnan nimi muuttuu työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnaksi. Samalla muutoksilla vahvistetaan muutoksenhakulautakunnan itsenäistä asemaa ja riippumattomuutta muutoksenhakuasioiden käsittelijänä sekä selkeytetään muutoksenhakujärjestelmää eri muutoksenhakulautakuntien välillä. Hallitus esitti lakien vahvistamista torstaina 7. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimivaltaa laajennetaan siten, että lautakunnalla on oikeus ratkaista poistohakemuksia, jotka on tehty Kansaneläkelaitoksen, työttömyyskassan tai Koulutusrahaston päätöksistä. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan poistoasiassa antamista päätöksistä olisi normaalilla tavalla valitustie vakuutusoikeuteen.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa voidaan toimittaa suullinen käsittely myös yksityisen asianosaisen pyynnöstä. Tämä vahvistaa asianosaisten mahdollisuutta saada valitusasiansa käsitellyksi oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä mahdollisimman aikaisessa käsittelyn vaiheessa. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle esitetty mahdollisuus käsitellä asia laajennetussa jaostossa turvaa nykyistä paremmin muutoksenhakulautakunnan ratkaisukäytännön yhdenmukaisuutta eri asiaryhmissä.

Lait tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

Lisätietoja antaa hallitussihteeri Kirsi Päivänsalo, puh. (09) 160 73868

11

574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikenkokenut

      Työttömyysturvalauta koostuu TE-keskusten ylijäämäjengistä ja huijariyrittäjistä. Hirveitä hikisiä plösöjä, jotka on vaivoin tajuissaan. Esittelijät tekee päärösket, ja ne taas on pallohukkasia lukutaidottomia aivottomia ämmiä.

      Tärkeämpää olisi saada Vakuutusoikeuden käsittelyt julkisiksi ja avoimiksi, siis niinkuin oikeusvaltiossa kaikki oikeudenistunnot on.

      • pyydän!

        No jos esittää kritiikkiä, on syytä myös tutstua aiheeseen josta kritiikkiä esittää.

        Että kiitti vaan, tässä on hyvää hyvyyttään hakenut tietoo, vastaillut ties kuinkamonetta tuhannetta kertaa yksiin ja samoihin yksinkertaisiin kysymyksiin, kysymyksiin joihin lukutaitoinen osaisi itsekkin vastauksen hakea. Olen vain ajatellut että autetaan nyt miestä/naista mäessä, eikä vasta mäenalla.

        Joskus olen laittanut muutoksista kertovia tiedostoja jo etukäteen ikäänkuin valmiiksi tiedoksi, koska kokemuksesta tiedän että kohta kuitenkin joku taas kysyy.

        Ylipäänsä olen viettänyt useita tunteja etsiäkseni vastauksia jonkun mieltä vaivaavaan kysymykseen. Kaikillahan ei välttämättä ole lakilukutaitoa. Tätä työtä olen tehnyt tietysti vain omasta mielenkiinnosta asiaa kohtaan ja tietysti omalla vapaa-ajallani.

        On mielestäni tärkeätä että oikeaa tietoa jaetaan ilmaiseksi ja että se on kaikkien saatavilla. Erityisen tärkeää on jakaa tietoa vallitsevista laeista. Yhteiskuntaamme on alkanut vaivata jonkilainen välinpitämättömyys lain noudattamisen suhteen. Kysymys lienee ilmiöstä jossa pyrkyryys ylittää osaamisen ja pätevyyden. Tästä syystä tunnen vahvasti tarvetta pitää pienenmpien ja huono-osaisempien puolta, vaikkapa vaan kirjoittelemalla tällä palstalla vastauksia kiperiin kysymyksiin, en Hra/Rva 'Yks hailee
        Kaikenkokenut' saadakseni räkää (noin kuvainnollisesti) naamalleni!

      • Jämä.
        pyydän! kirjoitti:

        Pääsee sentään esittämään vastineen ja vaikka suullisesti.

        Eikö siellä nyt ole ammattiyhdistysliikkeen edustaja(t) (ajaa etupäässä jäsenten etuja, ei siis perusturvaa), työnantajien edustaja(t) ja liian yliedustettuna (sanktio) hallintokoneiston työvoimatoimiston edustus.

        Tuohon Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan kokoonpanoon pitäisi ehdottomasti saada myös työttömien oma edustaja ja sosiaalitoimen edustaja!

      • rahoitettu työ?
        Jämä. kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, jos oletetaan, että työttömyysturva olis todellinen turva, niin asioista pitäis olla päättämässä ja näkemyksensä antamassa myös työttömyyttä oikeasti kokenutkin.

        Ne joilla on ollut elämässään asiat aina jokseenkiin kohdallaan, eivät voi ymmärtää millaista on, kun ote elämään alkaa lipee ja takkiin tulee joka kolkalta.

        Esimerkiksi ylivelkaantuneen on pakko laskea tarkkaan ennen työllistymistään, että käteen jäävä osuus on riittävä kattamaan välttämättömät kulut.

        Aika kummallinen seikka on sosiaalitoimistojen nykyinen työllisten ja työttömien eriarvoistaminenkin.

        Ensinnäkään ihmisen joka käy töissä, pitäisi saada palkkaa riittävästi, ettei hänen ei tarvitsisi käydä työssä käymisen lisäksi, vielä pyytelemässä toimeentulotukea sosiaalitoimistossa.

        Sosiaalitoimistothan jättävät toimeentulotuen hakijan työtuloja huomioimatta enintään 150 euroa/kk/ruokakunta.

        Eli toisinsanoen toimeentulotuella rahoitetaan työvoiman toimintaa. Eikö olisi oikein ja kohtuullista, että työvoima rahoittaa itse omat projekstinsa ja esimerkiksi työpajatoimintansa ja sosiaali hoitaisi oman sarkansa eli lapset, sairaat, vanhukset ja muut köyhät?.

      • Siellä...
        Jämä. kirjoitti:

        Pääsee sentään esittämään vastineen ja vaikka suullisesti.

        Eikö siellä nyt ole ammattiyhdistysliikkeen edustaja(t) (ajaa etupäässä jäsenten etuja, ei siis perusturvaa), työnantajien edustaja(t) ja liian yliedustettuna (sanktio) hallintokoneiston työvoimatoimiston edustus.

        Tuohon Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan kokoonpanoon pitäisi ehdottomasti saada myös työttömien oma edustaja ja sosiaalitoimen edustaja!

        ...Eikö siellä nyt ole ammattiyhdistysliikkeen edustaja(t) (ajaa etupäässä jäsenten etuja, ei siis perusturvaa), työnantajien edustaja(t) ja liian yliedustettuna (sanktio) hallintokoneiston työvoimatoimiston edustus...

        Kyllä siellä on ay:n edustus niin työntekijä- kuin työnantajapuoleltakin. Teoriassa tietysti työntekijäpuolen edustajan pitäisi ajaa jäsenten etuja, vaan se on vain teoriaa...

        Homma toimii samoin niin työkkärin työvoimatoimikunnassa kuin työttömyysturvalautakunnan ja vakuutusoikeuden jaoistoissakin, eli asiat nuijitaan mahdollisimman nopeassa tahdissa pois päiväjärjestyksestä ja sitten onkin palkkio luottamustehtävästä hankittu. Ei siinä useinkaan työttömän oikeusturva paljoa taida painaa.

        Minusta pitäisi sekä työttömyysturvalautakunta että vakuutusoikeus lakkauttaa ja niiden hoitamat asiat siirtää hallinto-oikeuslinjaa pitkin ratkaistavaksi.

        Voisi työttömän oikeusturva näin hiukan parantua, sillä jos työttömien asiat hoidettaisiin samassa paikassa kuin muutkin hallinnolliset valitukset, niin ei työttömiä voitaisi kohdella kovin eri tavoin kuin muita valittajia.

        Vaan nythän suunta on se, että työttömyysturvalautakunnan asemaa ollaan vahvistamassa ja sehän tietää työttömälle vain huonoa...

      • Petri...
        pyydän! kirjoitti:

        No jos esittää kritiikkiä, on syytä myös tutstua aiheeseen josta kritiikkiä esittää.

        Että kiitti vaan, tässä on hyvää hyvyyttään hakenut tietoo, vastaillut ties kuinkamonetta tuhannetta kertaa yksiin ja samoihin yksinkertaisiin kysymyksiin, kysymyksiin joihin lukutaitoinen osaisi itsekkin vastauksen hakea. Olen vain ajatellut että autetaan nyt miestä/naista mäessä, eikä vasta mäenalla.

        Joskus olen laittanut muutoksista kertovia tiedostoja jo etukäteen ikäänkuin valmiiksi tiedoksi, koska kokemuksesta tiedän että kohta kuitenkin joku taas kysyy.

        Ylipäänsä olen viettänyt useita tunteja etsiäkseni vastauksia jonkun mieltä vaivaavaan kysymykseen. Kaikillahan ei välttämättä ole lakilukutaitoa. Tätä työtä olen tehnyt tietysti vain omasta mielenkiinnosta asiaa kohtaan ja tietysti omalla vapaa-ajallani.

        On mielestäni tärkeätä että oikeaa tietoa jaetaan ilmaiseksi ja että se on kaikkien saatavilla. Erityisen tärkeää on jakaa tietoa vallitsevista laeista. Yhteiskuntaamme on alkanut vaivata jonkilainen välinpitämättömyys lain noudattamisen suhteen. Kysymys lienee ilmiöstä jossa pyrkyryys ylittää osaamisen ja pätevyyden. Tästä syystä tunnen vahvasti tarvetta pitää pienenmpien ja huono-osaisempien puolta, vaikkapa vaan kirjoittelemalla tällä palstalla vastauksia kiperiin kysymyksiin, en Hra/Rva 'Yks hailee
        Kaikenkokenut' saadakseni räkää (noin kuvainnollisesti) naamalleni!

        ...Yhteiskuntaamme on alkanut vaivata jonkilainen välinpitämättömyys lain noudattamisen suhteen...

        Ehkä siksi, että Olaus Petrin lausahdus lakikirjan alkusivuilla tulee käytännön toteutukseen.

        ...Ylipäänsä olen viettänyt useita tunteja etsiäkseni vastauksia jonkun mieltä vaivaavaan kysymykseen...

        Suurenteletko hiukan? Olen itse kirjoitellut melkomoisen määrän vastauksia, eikä ne ole vaatineet tuntien vastausten etsimistä. Oletko besser wisser? Et ilmeisesti omaa alan työkokemusta?

        Minusta jos näillä sivuilla harrastuksekseen vastailee, niin ei siitä pitäisi ylimääräistä sädekehää vaatia. Minulle ainakin riittää se, että olen ehkä onnistunut jotakuta hiukan auttamaan. Se on hienoa itsessään, se.

      • pyhimyksen kehä
        Petri... kirjoitti:

        No sullahan se ainakin se pyhimyskehäs tuntuu päätäs puristavan.

        Ylipäänsä tarkoitan sitä, että aivan liian usein on annettu vääristelevää tietoa, jota sitten on jouduttu korjalilemaan usampaankin kertaan.

        Vaikeimpia tapauksia ovat nämä itseoppineet kansanedustaja- ja kunnallisvaali ehdokkaat joilla on joku kumma tarve tuoda itseään esiin oli asiaa tai ei.

        Ehkei sinun niin tarvitsekkaan mitään miettiä, kun olet niin viisas. Tai sitten pälätät mitä sattuu päähäs pälkähtämään. Sama se. Jos minua harmittaa että nöösi-tasoiset näsäviisastelevat vakavista asioista, niin minä sen saan sanoa!

      • Jopas...
        pyhimyksen kehä kirjoitti:

        No jopas älähdät turhasta...

        ...Vaikeimpia tapauksia ovat nämä itseoppineet kansanedustaja- ja kunnallisvaali ehdokkaat joilla on joku kumma tarve tuoda itseään esiin oli asiaa tai ei...

        Se on näet vaalit tulossa...

        ...Ehkei sinun niin tarvitsekkaan mitään miettiä...

        Niin, ei tarvitse miettiä, kun olen ollut työssä alalla ja koulutus menee yksiin alan kanssa.

      • tuokio ajattelulle!
        Jopas... kirjoitti:

        No jopas älähdät turhasta...

        ...Vaikeimpia tapauksia ovat nämä itseoppineet kansanedustaja- ja kunnallisvaali ehdokkaat joilla on joku kumma tarve tuoda itseään esiin oli asiaa tai ei...

        Se on näet vaalit tulossa...

        ...Ehkei sinun niin tarvitsekkaan mitään miettiä...

        Niin, ei tarvitse miettiä, kun olen ollut työssä alalla ja koulutus menee yksiin alan kanssa.

        Sou, onny hyvä ihminen iloinen osaamisestasi, tosin hyvin suurta osaamista ei osoita tuo itsensä ylentäminen muiden mollaamisen kustannuksella!

      • Tuokin...
        tuokio ajattelulle! kirjoitti:

        Sou, onny hyvä ihminen iloinen osaamisestasi, tosin hyvin suurta osaamista ei osoita tuo itsensä ylentäminen muiden mollaamisen kustannuksella!

        Tarkoitti???

        Tämä sanailu menee kyllä jo yli hilserajan. Ainakin minulla. Lopetetaan siis.

      • asiaa.....
        Tuokin... kirjoitti:

        Tarkoitti???

        Tämä sanailu menee kyllä jo yli hilserajan. Ainakin minulla. Lopetetaan siis.

        tuollakin on olevinaan. Ei kannattaisi ottaa kantaa asiaan jos ei kerran ole mitään sanottavaa.

        Huomion kiinnittäminen muualle itse asiastahan on tuo iänikuinen ikivanha kikka jolla yritetään hämätä ihmisiä unohtamaan omat oikeutensa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe