Mitä vinkeitä 3-4 kk?

Elfarran

Kertokaas nyt taas kerran kaikkia "kivoja" uusia vinkeitä, mitä teidän vaavit on keksineet nyt 3-4 kk iässä?

Meillä (3,5kk) ei pitkään aikaan ole oikein keksitty mitään ja tytön juttelukin on jostain syystä käynyt varsin vähäiseksi. Surku, jokeltelu on niin kivan kuuloista.

Mutta eilen illalla tyttö alkoi jatkuvasti maiskuttamaan suutansa sillätavalla, että imaisi aina joko ylä- tai alahuulen suuhunsa. Näytti aivan semmoselta hampaattomalta mummolta :) Ensin aattelin, että on nälkä tai että nyt saattas kelvata jopa tutti, mutta ei siitä ollut ollenkaan kysymys. Se oli vissiin vaan kivaa.

Ollaan harjoiteltu leikkimatolla kääntyilyä. Peppu paljaaksi ja sitten onkin eri helppo kellahdella ja potkia. Tyttö kääntyy selältä kyljelle, mutta ei sen kummempaa. Yhtäkkiä myös tykästynyt mahallaanolosta, vaikka aikaisemmin tullut itku. Paksujen vaippojen (kestovaipat tahtoo olla aika pakkauksia) kanssa on muutenkin vaikea voimistella.

Nauretaanko teillä jo ääneen? Missä iässä teillä aloitettiin? Meillä ei edes yritystä, hymyä kyllä tulee.

9

939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jihuuu

      Pari kertaa on nyt viikon sisällä naurut bongattu! Ensimmäinen lyhyt naurahdus tuli yökkäriä pukiessa - vetoketju huvitti niin paljon, siitä lähtee hassu ääni :) ..ja tänä aamuna tyttö nauraa kikatti kun mentiin aamutouhuille peilin kautta, siinä vähän oltiin ja ihmeteltiin että mikä hassu tyyppi se sieltä katsoo, vauva naureskeli siis itselleen :D

      Kyljelleen pöksähdetään täälläkin selältään ja ilman vaippaa tosiaan onnistuu liikkumisetkin paremmin. Masullaankin viihtyy neiti nykyään ihan eri lailla muttei kuitenkaan mitenkään superpitkään, ehkä parhaimmillaan sen viisi minuuttia kerrallaan.

      Sormetkin on jännät, niitä pitää vähän ihmetellä myös ja hyvältähän nekin maistuvat :) Leluista tyttö ei ole kiinnostunut ja sitä lähinnä iskä meinaa stressata, joudun takomaan sille aina sitten että kyllä se niillä leluillakin kerkeää leikkiä :D

      Eniten tyttö on kiinnostunut katselemaan, tänäänkin ripustin ihan rauhassa jouluvalot ikkunaan niin neiti seurasi sitteristä hyvin kiinnostuneena.

      Isukki jää viikon päästä pitemmille lomille, joten sekin on kivaa että hän pääsee ihan ajan kanssa näkemään miten ne päivät tytöllä kulkevat :)

    • poika myös 3kk ja 1 vikkoa, yritttää päästä mahalleen,syö myrkkiä tai sormia, jokeltelee paljon ja nauraa välillä ääneen. Tarttuu leluihin mutta ei pysy kauan kädessä. Pyörii napansa ympäri. Ei ole hetkeäkään paikallaan.
      Hyvää joulun odotusta!

      • Elfarran

        teillähän jo nauretaan! En ala!

        Isi ruukaa kutitella tyttöä, muttei sekään pahemmin naurata... itteasiassa kutittelu ei ees hymyilytä.

        Pusut saattaa joskus hymyilyttää, muttei sekään mitään ratkiriemukasta touhua ole.

        Yleensä hymy irtoaa ainoastaan Leipuri Hiivan "näen piipusta kun savu kohoaa" -kohdassa tai jos itse hymyilen tytölle leveästi. Niin, ja peili on ehdoton, oma naama vissiin on sen verran ihana :)

        Onkohan tyttö vähän tosikko... nytkin tuolla isin kanssa sängyssä voimistelevat ja isi laulaa, höpöttää ja naureskelee taukoamatta, mutta tyttö senkun änisee sillain tyytymättömästi. Kelpaiskohan äiskä paremmin, täytynee mennä katsomaan mikä siellä mättää.


      • Elfarran kirjoitti:

        teillähän jo nauretaan! En ala!

        Isi ruukaa kutitella tyttöä, muttei sekään pahemmin naurata... itteasiassa kutittelu ei ees hymyilytä.

        Pusut saattaa joskus hymyilyttää, muttei sekään mitään ratkiriemukasta touhua ole.

        Yleensä hymy irtoaa ainoastaan Leipuri Hiivan "näen piipusta kun savu kohoaa" -kohdassa tai jos itse hymyilen tytölle leveästi. Niin, ja peili on ehdoton, oma naama vissiin on sen verran ihana :)

        Onkohan tyttö vähän tosikko... nytkin tuolla isin kanssa sängyssä voimistelevat ja isi laulaa, höpöttää ja naureskelee taukoamatta, mutta tyttö senkun änisee sillain tyytymättömästi. Kelpaiskohan äiskä paremmin, täytynee mennä katsomaan mikä siellä mättää.

        on muutenkin kiire joka asiassa. Unohdin mainita että yrittää nousta istumaan kun on sylissä ja pitää kiinni käsistä. Pääsee istumaan jos annan ja sen jälkeen ollaankin naama kiinni jaloissa. Neuvolassa olivat myös ihmeissään.


    • unilaulut :)

      Vajaan 4 kk iässä alkoi meidän ukkeli laulaa ihan omaa "unilaulua". Tosi söpöä touhua, kun aina väsyn tullen alkaa kuulua tasaista hoilotusta.
      Meilläkin naureskellaan silloin tällöin. Ja lattialla on pakko päästä eteenpäin, ja kun ei muuten pääse, menee selällään maaten taaksepäin hitaasti mutta varmasti... Ihmekö tuo jos ei tukka pysy päässä?!?! :)

    • la-24.8.2006

      pöristellään, niin että sylki lentää. Ääneen naurahtelu alkoi semmoisilla nopeilla uloshengityksillä kera äänen ja hymyn tuossa viikko sitten. Tänään sitten kun oltiin Skypessä ystävättäreni kanssa vauvat sylissä, noin tuli 1. kunnon nauru. Ja nyt illalla on naurettu lisää.

      Ihania ienhymyjä nenä rytyssä ja nyrkki syvällä nielussa. Aamulla jutellaan ja loruillaan yksinään sängyssä...

      Meillä myös käännytän vatsalleen ja sitten änistään, kun käsi vielä jää hiukka huonosti alle.
      Toisinaan on kyllä hiljaisempia päiviä, kun vaan käännytään kyljelleen ja vatsalleen, ja taas yhä uudestaan kyljelleen ja vatsalleen. Kova veto istualteen on myös ihan uusi juttu. Jatkuja "katkarapu" asento esim. sylissä tai sitterissä.

    • Elfarran

      Jestas oon kateellinen teille kun teillä tehdään jo vaikka mitä. Etenkin tuo nauru. Teillä on paljon aurinkoisempia vauvoja kun meidän tyttö :(

      Eilenkin illalla nukahdettiin puoleksi tunniksi (normaalia) ja sen jälkeen ei unta enää millään. Silmät kiinni unisena vain itki täyttä huutoa eikä mikään auttanut. Vähäksi aikaa auttoi aina se, että käveli vauva sylissä. Tätä kesti 50 minuuttia.

      Onkohan sittenkin vielä niitä vatsavaivoja. Pieruthan kyllä pöräjää edelleen.

      Tuo katkarapuasento kuvaa aika hyvin sitä punnerrusta mitä meilläkin on kokoajan. Sylissäkään ei voi rennosti pitää siinä normaalissa syliasennossa kun punaisena punnertaa.

      Ja nyrkit tai sormet on ko-ko-a-jan suussa. Naurettavan näköinen kun neljä sormea yhtäaikaa suussa. Sitten pulautellaan kun työnnetään ne liian syvälle.

      Vaan mikä voi olla ihanamman näköistä kuin se ienhymy! Nimenomaan se, missä ylähuuli töröttää sen verran ylhäällä, että yläikenet näkyy! Ihan ultimate söpöys!

    • awa84

      alko jo hekottaan 2,5 kk iässä. varsinki sillon ku vaihtaa vaatteita.kovasti koittaa nousta istumaan sylissä ja sitterissä. juttelu on tosin vähentyny. muutaman kerran ollaan pyörähetty selältä mahallee. ja leluja osaa jo heilutella kädessä. poika siis 3.5 kk.

    • MKP

      Kuulostaa just siltä, kuin olisi meidän vauva kysessä :)
      Saman ikäinenkin. Ei tosin vielä käänny edes kyljelleen. Ihmettelen, miten sen tulisi tapahtua; selältään kyljelleenkö? Esikoinen kyseessä...
      Muutoin kyllä vispaa hurjasti jaloillaan ja heittää selkää kaarelle. Eikä tykkää olla mahallaan.

      Kestovaipat paksuja joo. Ehkä meidänkin pitäisi antaa enemmän olla ilman vaippaa ja tehdä voimisteluharjoituksia.

      Mut ei tässä jaksa huolissaan olla. JOkainen ajallaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      136
      7177
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4971
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      67
      4336
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      301
      1773
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1545
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1459
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    Aihe