Asun kaupungissa ja olen hankkinut koiranpennun. Ennestään ei ole kokemusta, joten tyhmä kysymys kunhan koira kasvaa. Mihin koiran voi viedä? Kauppaan, kauppakeskukseen, kioskille, apteekkiin? Entä lasten leikkipuistoihin, bussiin, taksiin, videovuokraamoon?
Neuvokaa...
mihin koiran voi viedä
4
443
Vastaukset
- terri.eri
eikös se ole niin, että paikkoihin joissa myydään/tarjoillaan elintarvikkeita, koiraa ei voi viedä sisälle. toisaalta taas luulisi että koiran saa viedä kaikkiin sellaisiin paikkoihin, missä koirien tuloa ei kielletä (eli ovessa ei ole mainintaa). itselläni on pienehkö terrieri, jonka olen vienyt sisään vain kioskiin, postiin ja videovuokraamoon, kun olen pikaisesti piipahtanut. useimmiten pidän koiraa tällöin sylissä.
olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kun itse lähtee kaupoille, koira jää kotiin. surkean näköisinä odottavat monet ovien ulkopuolella, märässä ja kylmässä, parhaassa tapauksessa hihnaansa sotkeutuneena. kyllähän se niin on, että koiran ulkoilutuslenkit on hoidettava erikseen shoppailun kanssa. pienen piipahduksen tietenkin voi tehdä koira mukana, jos on pakko. pieniä koiria ei myöskään kannata nykyään jättää ulos yksin, on tämä maailma niin hulluksi mennyt että joku idiootti voi tulla ja varastaa.- terri.eri
niin ja sanomatta jäi vielä että tottakai julkisiin kulkuneuvoihin, junaan ja bussiin pääsee koiran kanssa. leikkipuistoihin ym älä vie ihan hygieniasyistä, lapset kun syövät ja nuolevat kaiken :)
- pitää aloittaa
koirasi sosiaalistaminen heti! Eli viedä sitä kaikkiin paikkoihin mihin nyt koiria saa viedä. Et voi pitää pentua eristettynä muusta maailmasta vaikka sillä ei olisikaan vielä rokotuksia. Muuten siitä tulee arka tai agressiivinen, yhteiskuntakelvoton koira. Koirapuistoja tosin pitää välttää, siellä kun voi olla niitä pöpöjä.
- kakskas
älä vie mihinkään luettelemistasi paikoista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760