Kun toinen pettää

vailet

Mietin tässä, että milloin parisuhde on sitten ohi. Sanotaan,jotta pitäisi olla kestävä suhteessa, mutta minusta vaan tuntuu, että se oikea suhde on silloin pilalla, kun mennään vieraisiin. Siinä romuttuu kaikki ja kun siitä jatkaa niin ei se ole enään sellainen juttu johon alkuun ryhdyttiin. Itse pysyin liitossani hyvinkin sitkeästi, jotta lapsilla oli ns. normaali koti. Sitä kesti kymmenen vuotta ja olisi luullut siinä ajassa ukon körilän tajuavan, että parasta olisi olla yhdessä. Niin hän tajusikin, mutta ehtona oli se, että hän saa jatkaa toista suhdetta. Niin minä sitten otin Vilmani ja läksin. Nyt olemme ihan puheväleissä ja auttaa ns. miesten töissä tarvittaessa, mutta on vain kaveri. En minä pystyisi sitä suhdetta enään millään ajattelemaan parisuhteena. Nyt mietin, että olinkohan liian itsekäs ja hättänen, kun se tyttärenkin liitto hajoaa. On sellainen kurja ja vähän syyllinen olo. No ei sovi odottakaan, että elämä sellaisena kokonaisuutena olisi onnellinen vaan siinä on vain niitä onnen hetkiä.

73

3046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lumimarja

      Hei,
      jos toinen käy vieraissa ja Sinulla on jo aikuisia lapsia - no mitä jää - katkeruus tai unohtumaton rakkaus. Jätä heti se mies, ei ne osaa parantaa tapojaan - kerran pettäjä aina pettäjä. Kenties hän katuu joskus tekojaan, mutta aloita Sinä uusi elämä. Meille kaikille on tarkoitettu toinenkin mahdollisuus.
      Hyvää Joulunodotusta toivottaen Lumimarja

    • nallemuori

      Voi hyvä Vailet, ei mitään syytä itsesyytöksiin. Kukaan ei saa laittaa avioliiton jatkumisen ehdoksi sitä, että saa pitää rinnakkaissuhdetta. Tällä vaatimuksella miehesi osoitti, että avioliitto oli jo ohi teidän osaltanne, sinä et sitä päättänyt.
      Et myöskään ole aiheuttanut tyttäresi mahdollista avioeroa. Hänen liittonsa on kahden kauppa, sen solmivat ja purkavat ainoastaan kyseiset kaksi henkilöä. Ainoa, mitä olet tehnyt, on se, että olet antanut tyttärellesi mallin, miten selvitä myös eron jälkeen.
      Pää pystyyn ja eteenpäin elämässä, joko yksin tai löytäen uuden kumppanin!

      • vailet

        Jo tuli minulle hyvä olo tuota lukiessani.Tavallaan ihan tunsin, että niin se kuin sinä sen sanot ja ryhtini parani heti. Oikein mukavaa joulun aikaa Sinulle ja paljon lahjoja :-)

      • Tamara tms.

        jotakuinkin samanlaisia vastineita luin joskus "skidinä" oisko ollu Nykyposti???
        Onko tämä nyt sitä "nykyaikaista nykypostia"?
        Olispa kiva jos olisi ihan oikeita keskusteluita....
        Olen joskus yrittänyt ns."avata", mutta kun ei ole tunnettu nimimerkki, eihän kukaan niihin reagoi...pitää olla räväkkä...
        Nyt siis vali, vali...josko tähän joku reagoisi :)

        Hauskaa teillekin...Aurinkoista jatkoa kaikille:)

    • Pirre*

      hyvä syyllistä itseäsi tyttäresi liiton rikkoutumisesta.., kuinka sinä olisit voinut heidän eronsa estää?

      Loppujen lopuksi aikuiset lapsemme tekevät itsenäisesti omat ratkaisunsa, oli heillä kodeistaan millainen malli tahansa...mie sanon vaan sillä kun sinä omaa eroamistasi harmittelet...

      Mitä arvelet, luuletko ettei Vilmasi olisi huomannut äidin olevan hyvin onneton, ja kuinka se sitten vaikuttaa lapsiin - siinä olisi avioeroja moralisoiville tahoille hieman ajateltavaa - nämä parisuhdeasiat kun eivät ole niin yksiniitisiä kuin monesti halutaan ajatella..

      Tiedätkö kuinka pahalta minusta tuntui, kun nuorin tyttäremme sanoi aikuiseksi tultuaan, että äiti teidän olisi pitänyt erota silloin kun hän oli pieni, - tunsin silloin hirveää syyllisyyttä... :/

      • vailet

        me taidamme olla sitä ikäpolvea, että aina joku syyllisyyden tuntu kaihertaa rinnassa. Mutta lapset ovat meille rakkaita ja aina haluamme heidän parasta. Pitää ajatella kuten Nallemuori sanoi, että parisuhde on aina kahden kauppa eikä siinä ole muilla sanomista ei edes omilla lapsilla :-).

      • mimmo
        vailet kirjoitti:

        lapset oppivat ymmärtämään paremmin vanhempiensa erilaiset persoonat ja ehkä löytämään sitä kautta myös omaa itseään - tämä tietenkin silloin jos suhde molempiin vanhempiin säilyy edelleen hyvänä. Ei ero ole aina huono asia. Avioliitossa katkeruus, välinpitämättömyys, yksinäisyys ja näivettyminen pelkkiin kulisseihin on kaikille pahasta.

    • mies_vm56

      loukkaus kumppania kohtaan kuin pettäminen, ei mikään. Hyvä parisuhde rakentuu luottamuksen ja toistensa kunnioituksen varaan. Pettäminen vie sen luottamuksen ja takaisin sitä ei voi saada.
      Jos puolison pettämisen takia ottaa eron, ei ole mitään syytä syylliseen oloon. Se on minun mielipide.

      • nähnyt

        on sairaalakuntoon hakkaaminen. Myös tappouhkaukset menevät kyllä pettämisen pahemmalle puolelle.

      • kännissä uhkailu,

        aliarvointi ja mitätöinti, siinäpä aluksi..

        Ainainen huonommuuden- ja riittämättömyyden tunne, ja pelko.
        Viikonlopun perjantaipullon korkin narahdus, lusikan kilinä juomalasissa - miehen katseen muuttuminen tarkkaavaiseksi ja kaikkialle seuraavaksi.

        Henkeäsalpaava odotus - sammuuko känniinsä, vai tuleeko kohti - mitä olen sanonut- tai tehnyt joskus, ennen avioliittoakin, ja silloin ja silloin.....

        Sammuuko, uskallanko ruveta nukkumaan - varmuudeksi auton avaimet tyynyn alle - ja kodin takaovi lukitsematta..

        Kyllä - uskottomuus ei koske lähellekään niin kovasti kuin nyrkki - ei se riko kylkiluita..eikä salpaa hengitystä kuin palleaiskusta..

      • mies_vm56
        kännissä uhkailu, kirjoitti:

        onhan sitä tietysti pahempaakin kuin pettäminen.
        Mutta joka tapauksessa, vaikka asiat muuten olisivat kunnossa, on se pettäminenkin kova isku vasten kasvoja, henkinen sellainen.

      • molemmat,
        mies_vm56 kirjoitti:

        onhan sitä tietysti pahempaakin kuin pettäminen.
        Mutta joka tapauksessa, vaikka asiat muuten olisivat kunnossa, on se pettäminenkin kova isku vasten kasvoja, henkinen sellainen.

        ei tuntunut missään, se henkinen.

      • tuloo
        kännissä uhkailu, kirjoitti:

        aliarvointi ja mitätöinti, siinäpä aluksi..

        Ainainen huonommuuden- ja riittämättömyyden tunne, ja pelko.
        Viikonlopun perjantaipullon korkin narahdus, lusikan kilinä juomalasissa - miehen katseen muuttuminen tarkkaavaiseksi ja kaikkialle seuraavaksi.

        Henkeäsalpaava odotus - sammuuko känniinsä, vai tuleeko kohti - mitä olen sanonut- tai tehnyt joskus, ennen avioliittoakin, ja silloin ja silloin.....

        Sammuuko, uskallanko ruveta nukkumaan - varmuudeksi auton avaimet tyynyn alle - ja kodin takaovi lukitsematta..

        Kyllä - uskottomuus ei koske lähellekään niin kovasti kuin nyrkki - ei se riko kylkiluita..eikä salpaa hengitystä kuin palleaiskusta..

        tualaaset miähet pitääs tukkia täkkipussihin
        ja nussia uurestaan tähän maailmaan

      • mutta nyt
        tuloo kirjoitti:

        tualaaset miähet pitääs tukkia täkkipussihin
        ja nussia uurestaan tähän maailmaan

        vain hoidetaan samaista..

      • enää erota
        mutta nyt kirjoitti:

        vain hoidetaan samaista..

        , se olisi epäeettistä...

      • Nähty/koettu?
        nähnyt kirjoitti:

        on sairaalakuntoon hakkaaminen. Myös tappouhkaukset menevät kyllä pettämisen pahemmalle puolelle.

        Hakkaaminen, kerran jos ns"läppäsin kuonoon"..
        ja nainen jää odottamaan sitä toista "läppäystä".
        Miksi helkutissa...
        Eka ns."läppäys".
        Lähde pois suhteesta...

        Tai niin myös mies..
        Jos nainen lyö..älä jää odottamaan toista lyöntiä...se sattuu vielä enemmän..

        Pidetään huolta myös itsestämme...:)

      • nähnyt
        Nähty/koettu? kirjoitti:

        Hakkaaminen, kerran jos ns"läppäsin kuonoon"..
        ja nainen jää odottamaan sitä toista "läppäystä".
        Miksi helkutissa...
        Eka ns."läppäys".
        Lähde pois suhteesta...

        Tai niin myös mies..
        Jos nainen lyö..älä jää odottamaan toista lyöntiä...se sattuu vielä enemmän..

        Pidetään huolta myös itsestämme...:)

        jo aikoja sitten. Se mitä näin, tapahtui lapsuuden kodissa. Siitä ei silloin lähdetty kuin piiloon tai lumihankeen.

    • Pirre*

      Vilma -koirasta tyttäresi..:))

      Nyt vasta luin tarkemmin tuon koirajuttusi, ja mainitsit siinä edesmenneestä Vilma - koirasta..sori, olinpa huolimaton...

      • vailet

        mutta ei haittaa. tänään on ollut niin hauskoja vastauksia varsinkin siellä koiramaailmassa, että olen ihan suu hymyssä ollut pitkän aikaa :-))

      • Pirre*
        vailet kirjoitti:

        mutta ei haittaa. tänään on ollut niin hauskoja vastauksia varsinkin siellä koiramaailmassa, että olen ihan suu hymyssä ollut pitkän aikaa :-))

        Akaton ei pahastunut leikinlaskusta, kyllä mie uskon että hän on oikeasti yksinäinen - ainakin iltaisin kotonaan, eihän sitä yksinäisyyttä työtä tehessään huomaakaan - niinkuin olet varmasti huomannutkin :)

    • sanovat

      Alcoholism, adultery, abuse

      Eli alkoholismi, aviorikos ja hakkaaminen ja/tai jatkuva haukkuminen. Niitä ei paranna mikään ja eroon on lähdettävä.

      • rrsstt,,

        3 pahaa. Kannattaa häipyä suhteesta, jos jokin noista totta. Parempi olla yksin. Antaa toisen elää niinkuin tykkää.

    • pärjäile

      Pettämisestä ei oo kokemusta, mutta jotenkin tuntuu, että oot tehnyt oikein. Onhan niitä haaremeitakin jossain ja niissä maissa se on luonnollinen olotila, mutta ne naisethan asuvat yleensä saman katon alla ja sovussa... Harvoin oon kuullu Suomessa vaimon ja toisen naisen sovussa keskustelevan vaikka siitä heidän yhteisestä miehestään kahvikupposen ääressä... Tai että mies kävelisi onnellisena kadulla molemmissa kainaloissa nainen.

    • skeptinen

      Jos ei petä mies tai vaimo, niin kepu...juo mutama kepu...niin polvet pettää...:)

      • Pirre*

        tuo oli hauska....

        Jostain syystä minua huvittavat nuo happamat toteamukset.."kepu pettää aina"..:))

      • mies_vm56
        Pirre* kirjoitti:

        tuo oli hauska....

        Jostain syystä minua huvittavat nuo happamat toteamukset.."kepu pettää aina"..:))

        ei petä koskaan, varsinkaan muutama, sanoo maatalon kasvatti. Jos polvet pettää, niin ei se kepun syy ole. Itessä on syy.

    • JOS ON

      uskoton on se merkki siitä ettei mainittu henkilö halua elää suhteessa!

      • en huoli

        olen ollut yksin muutaman vuoden ja varattuja miehiä kyllä olis tarjolla jotka heti alussa onneksi ilmottaa että ei eroa koskaan.
        Vaikka rakastaa vaimoaan silti mies voi pitää toista naista.
        Avioliitto voi olla ihan hyvä ja toinen pitää salasuhdetta.

      • kissatyttö
        en huoli kirjoitti:

        kyl avioliiton kahleet on joskus niin raskaat kantaa,että kyllä siihen tarvitaan 3 henkilöä.mutta salassa.Ei saa loukata puolisoaan..

      • HYVÄ KAKKONEN

        Höpö höpö moni mies rakastaa vaimoaan ja silti pettää. Minäkin sinkkuna ollessa seurustelin ukkomiehen kanssa ja tiesin että vaimoaan rakastaa. Vaimo vaan oli pihtari. Ei käynyt yhteen tarjonta ja tarve. Mulla oli tarve vaan ei hinkua kunnon suhteeseen lapset ensin ja sitten miehet. Salaa siis kävin pikaisesti piip ja olin tyytyväinen. Mies on edelleen aviossa ja liittoonsa tyytyväinen tosin kyllä tapaamisia ehdottaa jos törmätään.
        Minä en puolisoani pettäisi vaikka olen joskus kakkosena ollut. Tuskin myöskään jättäisin hyvää miestäni jos vieraisiin eksyisi.
        Pitää panna parastaan ettei tulisi toiselle tarvetta juosta vieraissa. Ennaltaehkäisevää ajattelua parisuhteeseen ja toimintaa.

      • Juniperus
        HYVÄ KAKKONEN kirjoitti:

        Ei ole lisäämistä.

    • Juniperus

      Ei ole muuta todellista syytä avioliiton lopettamiseen kuin rakkauden loppuminen. Kaikki muut syyt vovat selittelyä.

      • kuka lie

        Vaikka oma henki tai mielenterveys olisi uhattuna? Kaikki se kärsii, kaikki se kestää jne? Älä viitti.

      • kissatyttö

        niin samaa mieltä kanssasi.Eikä se järvikään soutelemalla kulu.Menis rouva itsekkin etsimään iloa elämään,niin kohta se ukko liimautuu kylkeen kiinni.Ei pääse edes kauppaan yksin.

      • Juniperus
        kuka lie kirjoitti:

        Vaikka oma henki tai mielenterveys olisi uhattuna? Kaikki se kärsii, kaikki se kestää jne? Älä viitti.

        Rakkaus loppuu, kun pelko tulee kuvioon - näin sanovat viisaat. Mahdoton on siis katekismuksen vaatimus:"Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa - - ".

      • Pirre*
        Juniperus kirjoitti:

        Rakkaus loppuu, kun pelko tulee kuvioon - näin sanovat viisaat. Mahdoton on siis katekismuksen vaatimus:"Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa - - ".

        hyvin joku viisas on asian ymmärtänyt, vai kokemiaanko lie...:/

        Mistä sie noita katekismuksen lauseita muistat..rippikouluajoiltako, taitasit olla pappisainesta..:)

        Hyvä kun sulle jäi sentäs siinä erotuksessa tuo katkismus....

        Kummallinen on tuo yhtälö, "peljätä ja rakastaa", muistatko "mitä se on?", - kuinka Lutterus sen selitti tyhmälle kansalle?

        Tuo hokema oli jokaisen käskyn selityksen alussa, eikä sitä selitellä, kun sen pitäisi olla selitystä itsessään.

        Paljon turhaa hospodia katekismuksesta on päähän jäänyt tietysti meille kaikille. Kun kieli oli vanhahtavaa ja koukeroista, se oli pänttäämällä päntättävä päähän ja nyt se vie kovalevyltä tilaa tärkeämmältä.

        miltä tärkeämmältä, muka..alamme olla siinä pykälässä että nyt ne alkavat olla ajankohtaisia..:)

        Voi sinnuu - kataja..

        Ja mie kun olen jo unohtanut - jo ne alutkin..:(

        *Mikä miut perii...*

        flirttialoitukseen jotain - järkevää..
        *huok.*

      • Juniperus
        Pirre* kirjoitti:

        flirttialoitukseen jotain - järkevää..
        *huok.*

        Minähän jo sanoin. Se on muuten kuudes direktiivi, joka koskee tuota flirttailua.

      • kuka lie
        Juniperus kirjoitti:

        Rakkaus loppuu, kun pelko tulee kuvioon - näin sanovat viisaat. Mahdoton on siis katekismuksen vaatimus:"Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa - - ".

        "Herran pelko on viisauden alku" ja järki ja rakkaushan ei tunnetusti sovi samaan päähän. Järki lentää ikkunasta pihalle, kun ...

        On tää niin harrasta tämä joulunalusaika, että jotta...

      • Pirre*
        Juniperus kirjoitti:

        Minähän jo sanoin. Se on muuten kuudes direktiivi, joka koskee tuota flirttailua.

        Katekismustako siellä taas selattiin..., mutta direktiivi ei mene lain yli, se on vain suositus - ohjeellinen..

      • HÖH?
        kissatyttö kirjoitti:

        niin samaa mieltä kanssasi.Eikä se järvikään soutelemalla kulu.Menis rouva itsekkin etsimään iloa elämään,niin kohta se ukko liimautuu kylkeen kiinni.Ei pääse edes kauppaan yksin.

        Miksi olla naimisissa jos ei yksi partneri riitä ja onko omatuntonne siis puhdas niinkauan kun puolisonne ei tiedä petollisuudestanne?

      • Juniperus
        HÖH? kirjoitti:

        Miksi olla naimisissa jos ei yksi partneri riitä ja onko omatuntonne siis puhdas niinkauan kun puolisonne ei tiedä petollisuudestanne?

        Et voi minua kenenkään kanssa nippuun pistää, vaan sinun täytyy kertoa, mikä nimenomaan minun moraalissani on vikana?

        Minun moraalini perustuu siihen, että sallin lähimmäisilleni kaiken sen minkä itsellenikin, ja pyrin muutenkin ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisia ajattelutapoja, jotka eivät mielestäni vahingoita muita ihmisiä. Kulunutta fraasia lainaten suvaitsen kaikkea muuta paitsi suvaitsemattomuutta, joka taasen näkyy olevan tämän palstan käyttövoima.

        Mikä premisseissäni on pielessä?

      • Aviovaimo

        Tietenkin se että aviopuolison pettäminen on mielestäsi hyväksyttävää!

        Olen samoilla linjoilla eli mmiksi olla avioliitossa jos ei halua olla yksiavioinen?

      • Juniperus
        HÖH? kirjoitti:

        Olen samoilla linjoilla eli mmiksi olla avioliitossa jos ei halua olla yksiavioinen?

        Avioliitossa voisi mielestäni olla vaikkapa siksi, että sattuu olemaan rakastunut.

      • Juniperus
        Aviovaimo kirjoitti:

        Tietenkin se että aviopuolison pettäminen on mielestäsi hyväksyttävää!

        Voisitko vaikka siteerata tekstistäni sen kohdan, kun en tietenkään kaikkea kirjoittamaani voi muistaa.

      • jota MUKA
        Juniperus kirjoitti:

        Avioliitossa voisi mielestäni olla vaikkapa siksi, että sattuu olemaan rakastunut.

        rakastat?

      • kirjoitit
        Juniperus kirjoitti:

        Voisitko vaikka siteerata tekstistäni sen kohdan, kun en tietenkään kaikkea kirjoittamaani voi muistaa.

        antamasi samalla mitalla!

      • Juniperus
        jota MUKA kirjoitti:

        rakastat?

        Olenko sanonut rakastavani tai pettäväni?

      • Juniperus
        kirjoitit kirjoitti:

        antamasi samalla mitalla!

        Pistä tähän sitaatti siitä kohdasta, jossa noin olen sanonut.

    • kissatyttö

      kateus vie kalan vedest ja kalun lävest.Kun olet ollut 37v avios,niin toivot ukon käyvän vierais.Saat olla itse rauhas ja viel sitä heppii jää kuormallinen hautaankin.Anna mennä vaan.

      • Aviovaimo

        Oletpa tosiaankin hakoteillä!

    • Valitettavasti

      Olen ollut yksin eron jälkeen jo 5 vuotta.Tässä iässä ei juuri hyvää kumppania enää löydä, koska kaikki hyvät miehet on varattuja.Kehäraakit on vain tarjolla, ei kiitos minulle.

      Ukkomiehiä tarjolla olisi, koska olen aika sievä nainen, ei kiitos minulle sekään EVVK.

      Mutta ihmetellä täytyy, eikö ne kotoaan tosiaankaan saa seksiä.

      Mutta minulle ei riitä pelkkä seksiseura,joten tyydyn olemaan yksin....mutta en yksinäinen :)

      Nainen 51v

      • tyttökissa

        moni 50v nainen on joutunut peteyksi.Kuinmyös.Passaan miestäni,teen hyvää ruokaa,vaatehuolto pelaa.Mutta sexi.YÄK:kerran,pari viikossa saa riittää.Ja toinen kerta jalat ristissä,niin mies on kuin mikro.30sek.ja valmista tuli.

      • zuthina
        tyttökissa kirjoitti:

        En tiedä onko minun äijä pettänyt, mutta se mikro juttu pätee meilläkin. Katsoin aamulla kellosta, PUOLITOISTA MINUUTTIA... ja sitten sanotaan että miksi naiset eivät "tule mukaan ja halua tosissaan"... eihän siinä kerkeä:)

      • mies_vm56
        zuthina kirjoitti:

        kuitenkin jutelleet miestenne kanssa asiasta? Aika vähän se mies sille voi, jos on herkkä. Mutta paljon on tehtävissä, jos niistä(kin) asioista keskustellaan ja opitaan tuntemaan toisen tarpeet.

      • tyynelityttö

        Meillä myös mikromies:) Meillä on kyllä juteltu, mutta itsekäs mikä itsekäs. Jos se nuorempana tajusi mistä tykkään, niin mihin se luulee niiden mielitekojen hävinneen vanhemmiten. Ja takuuvarma erotiikan tappaja on kysymys:no mitä mun sitten pitäs sulle tehdä. Tulee tunne että sre tekee koska vaadin, eikä siksi että itse haluaa miellyttää. Ja sitten ollaankin taas siinä, että vaimo katsoo kelloa ja toivoo että lopettas jo, niin pääsis kotitöihin tästä. Miten ihmeessä nuorena saattoi olla niin tyhmä että luuli erotiikan olevan juuri tuollaista puoli lällyä pikaista meininkiä, eikä osannut varttua sitä kunnon oria.

      • Pirre*
        tyynelityttö kirjoitti:

        käviski v ä l i l l ä tekemässä niitä kotitöitä, tai viilais kynnet....:))

      • Aviovaimo
        tyttökissa kirjoitti:

        moni 50v nainen on joutunut peteyksi.Kuinmyös.Passaan miestäni,teen hyvää ruokaa,vaatehuolto pelaa.Mutta sexi.YÄK:kerran,pari viikossa saa riittää.Ja toinen kerta jalat ristissä,niin mies on kuin mikro.30sek.ja valmista tuli.

        Se kuuluu ihanana osana avioliittoon eikä ole mitään "YÄK"!

      • Juniperus
        tyynelityttö kirjoitti:

        Meillä myös mikromies:) Meillä on kyllä juteltu, mutta itsekäs mikä itsekäs. Jos se nuorempana tajusi mistä tykkään, niin mihin se luulee niiden mielitekojen hävinneen vanhemmiten. Ja takuuvarma erotiikan tappaja on kysymys:no mitä mun sitten pitäs sulle tehdä. Tulee tunne että sre tekee koska vaadin, eikä siksi että itse haluaa miellyttää. Ja sitten ollaankin taas siinä, että vaimo katsoo kelloa ja toivoo että lopettas jo, niin pääsis kotitöihin tästä. Miten ihmeessä nuorena saattoi olla niin tyhmä että luuli erotiikan olevan juuri tuollaista puoli lällyä pikaista meininkiä, eikä osannut varttua sitä kunnon oria.

        1. Jos mies on mikromies, niin kuinka sinä ehdit yhdynnän aikana pitkästyä ja katsella kelloa?
        2. Mies nuorempana osasi - näinhän sanoit. Mistä tiedät, ettei se kunnon orhikin olisi sinun kanssasi taitonsa unohtanut. Sitäpaitsi "joka orhina korskuu, se valakkana kuolee".
        3. Jos mies kysyy, mitä haluat, niin kai sinun pitäisi se kertoa, eikä pähkäillä omia luulojasi. Ei tuo kysymys niin kovin vaikealta kuulosta.

      • Tarjoisit
        zuthina kirjoitti:

        En tiedä onko minun äijä pettänyt, mutta se mikro juttu pätee meilläkin. Katsoin aamulla kellosta, PUOLITOISTA MINUUTTIA... ja sitten sanotaan että miksi naiset eivät "tule mukaan ja halua tosissaan"... eihän siinä kerkeä:)

        Heti toisen kerran niin ei olis niin joutusa ja sinäkin pääsisit mukaan.

        Ei mikään ihme jos miehesi on mikromuna, kun harvoin saa niin herkäksi se vie .

        Käytä miestäsi useimmin, siina apu pulmaasi.

        Oletkohan pihtari luonteeltasi?

        Niinkun tavallista tämäkin oli taas miehen vika ainoastaan.

        Kyllä naisilla on ymmärystä....

      • Pirre*
        Tarjoisit kirjoitti:

        eka kerta..

    • hilma-tantti

      Onko lapsilla muka "normaali koti" jos isällä on suhde toisen naisen kanssa?

    • Niinhän se menee.
      Parisuhtessa ei ole mieltä, jos rakkaus on yksipuoleista.
      Kaksi välinpitämätöntäkin voi elää parina, jos kumpikaan ei rakasta toista, vaan heitä pitää yhdessä vaikkapa sosiaaliset tai taloudelliset seikat.So,yhteiset intressit/sopimukset joko toistaiseksi tai määräajaksi.
      Uskon, että heillä on hiukan helpompaa, kuin sellaisilla, joissa toinen rakastaa kovasti ja toinen ei anna vastakaikua takaisin tai hyväksikäyttää tilannetta.
      Vielä raskaanpaa on, jos loukkaa toista pettämällä, alistamalla, uhkaamalla pelon/väkivallan avulla.

      Varmaan samankaltainen tilanne on myös pareilla, joista toinen ajautuu vaikka alkoholin ongelmakäyttäjäksi, ja on siten kykenemätön olemaan suhteessa omana itsenään.
      Nykypareilla(nuoremmilla) vielä huumeet enenevässä määrin. Ne saattavat muuttaa persoonan ennalta-arvaamattomaksi.

      Milloin parisuhde on kokonaan ohi?
      Toiselle riittää yksi paha erhe, vaikka se olisi ns.tilastollinen vahinko tai monen sattuman yhteisvaikutuksen tulos.
      No siinä tapauksessa asia on etukäteen tehty selväksi molemmille osapuolille, ja siksi sekin riittäköön silloin heidän suhteen purkuun.

      Toinen ääripää on sitten suhde, jossa rakkauden (yleensä yhdensuuntaisen)vallitessa toinen voi tehdä mitä tahtoo ja toinen elää sinisilmäisenä, ja toivoen suhteen muuttumista entiselleen.
      No tässä tapauksessa on tietysti se hyvä, että rakastuminen uudelleen on 'aina' mahdollinen ja mahdollisuus.
      Vaarana vain on ajautuminen martyyriksi, joka ajanmyötä johtaa väsymiseen, vihaan ja kyynistää ihmisen. Sen jälkeen tuskin on kykenevä elämään tunteella uutta ihmissuhdetta.
      Vaatii ainakin perusteellisen asioiden läpikäynnin ja aikaa, että usko toiseen ihmiseen; rakkauden kohteena ja sitä aidosti antavana, sekä parisuhteen kestävänä kumppanina voi tulla kysymykseen.

      Itsesyytös ei edistä mitään, ja kaikkea toisenkaan syyttelyä ei pidä ottaa faktana, vaan subjektiivisena mielipiteenä, joka usein annetaan 'taktisessa' mielessä, mottona, "hyökkäys on paras puolustus".

      Älähän ota liian isoa kuormaa kontollesi äidin ja vanhemman roolista.
      Vaikka lapsi on kaikkein tärkeintä vanhemmille, niin pitää antaa myös itselleen oikeus hyväksyä menneet tekonsa, ilman syyllisyyden taakkaa.

      Olet tehnyt valinnat niissä olosuhteissa ja niillä evästeillä, jotka sillä nimenomaisella hetkellä on käytössä.
      Koska emme pysty kovin paljoa tulevasta edes arvaamaan, saati tietämään huomisista, niin päätös on sillä hetkellä ollut paras mahdollinen, minkä kukaan voi tehdä.

      Tuosta viimeisestä lauseestasi,"ei sovi odottaakaan, että elämä olisi onnellinen vaan siinä on vain niitä onnen hetkiä".
      Otappa uudeksi asenteeksi:
      elämä kokonaisuutena on onnellista, vaikka aurinko ei pilven takaa meille aina näy.
      Silti satavarmaa on, että se paistoi jo ennen meidän ajanlaskua ja paistaa vielä monien sukupolviemme jälkeenkin, vieläpä kaikenaikaa. Jakaen lämpöä ja valoa, että me ja koko luonto voisimme elää.
      Siksi kannattaa, vaikka 'vängällä', ajatella hyvän kautta, eikä tuhlata voimia,ja estää auringon paisteen,so elämän ilon/-voiman antamaa mahdollisuutta uuteen nousuun......

      • vailet

        kuin kaunis kiitos :-)

    • miettii

      Taas samaa jauhamista,jos ette viihdy yhdessä EROTKAA AJOISSA!

      • vailet

        samaa jauhamista tämä, mutta kuten sanotaan: murheeni ei ole suuren suuri, mutta kun se on minun murheeni juuri.

    • ne..

      pettää, miehet.

      • mimmo

        ainakin mielikuvituksessaan.

      • vailet

        tai taitaa olla niin, että ihan mahdottoman suuri osa ihmisistä on valmis pettämään puolisoaan tai ystäväänsä ja kourallinen on niitä, jotka ei petä. Voi olla miehiä tai naisia. Kokonaisuutena surullinen asia ja sitä vaan unelmoi sellaisesta ihmissuhteesta joka kaiken kestää...

        Ei se pääty edes pettämiseen. Se päättyy vasta, kun rakkaus loppuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5465
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2326
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1860
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1585
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1513
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1378
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      222
      1008
    Aihe