Ahdistaa

Ihan oikeasti, seinät kaatuu päälle. Yritin hakea apua muutama vuosi sitten, ja ainoa mitä sain oli yksi aika sosiaaliterapeutille. Siellä sitten itkin yksin sylilapsi kainalossa jokeltaen. Kyllä se siitä, oli suurinpiirtein ainoa lohduttava sana jota sain.

Mistä saisi ihan oikeasti apua? Ei ole varaa yksityiseen terapeuttiin, ja kunnallisella puolella näyttää olevan rahat todella tiukilla. Onko mitään vaihtoehtoa? Netistä en ole kylläkään paljoa etsiskellyt, mutta haluaisi mihinkään auttaviin puhelimiin soittaa. Ei ole vain minua varten.
5374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oikeen muuta, kun omalääkäri. Se voi sitten kirjoittaa lähetteen paikalliseen mielenterveys toimistoon. Itse olen saanut avun tätä kautta, ja nimenomaan siitä syystä kun on lapsia. Enään kun ei ole kyse vain sinun elämästä, vaan myös lapsen (näin minulle sanottiin ihan suoraan...)
Paljon voimia sinulle!!!

Äänestä

Tai yksikin riittää. Ei ne ammatti-auttajat kaikille ole sopivia. Itse olen ikäni kärsinyt, kertomatta kenellekkään asioita, sitä en suosittele ! Enkä terveyskeskuksia, enkä missään nimessä MTT, harva niistä saa muunlaista apua kuin pillereitä.
Jos sen yhden ystävän löydät, älä päästä irti, ystäviä on harvassa.

Äänestä

jos sulla on omaan äitiin millasetkaan välit, niin pyydä häneltä apua. oma äitini auttaa mua tosi paljon. tai isoäiti? sähän voit kysyä vaikka neuvolassa (jos käyt) että mitä pitäisi tehdä. tai sitten varaat terkkariin ajan. siellä ainakin ne osaa auttaa, tai ohjata johonkin, mistä saat apua. tsemiä!

Äänestä
  • Äiti asuu kaukana, joten ei voi auttaa muuten kuin puhelimessa puhumalla. Ystäviä on muutama, mutta eivät oikein tahdo ymmärtää miten kamalan pahalta minusta tuntuu. Ajattelin mennä kirkkoon rukoilemaan. Kiitos kaikille vastauksista.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Äiti asuu kaukana, joten ei voi auttaa muuten kuin puhelimessa puhumalla. Ystäviä on muutama, mutta eivät oikein tahdo ymmärtää miten kamalan pahalta minusta tuntuu. Ajattelin mennä kirkkoon rukoilemaan. Kiitos kaikille vastauksista.

    Minä pääsin juttelemaan ammattiauttajan kanssa, vaatihan se vähän yritystä, vaika voimia ei ollut silloin aikoinaan yhtään. Terveyskeskukseen menin ihan akuuttiajalla, mies vei, kun olin niin heikossa hapessa, etten osannut muuta kuin itkeä.

    Oon nyt pari vuotta käynyt psykologin luona juttelemassa, välillä tieheämmin ja välillä vähän harvemmin. Minä löysin sieltä avun, lääkityksen kanssa yhdessä tuntuu tämä toimivan parhaiten.

    Jokaisella on vähän eri tavat millä selvitä, monille rukoileminen auttaa. Olen itsekin turvautunut siihen, masentuneena tuntuu vaan siltä, että Jumalakaan ei kuule. Mutta seurakunnista löytyy usein joku ihminen, joka osaa auttaa henkilökohtaisissa kriiseissä.

    Voimia ja jaksamista. Äläkä anna tämän kiireisen joulunajan viedä itseäsi ihan perikatoon. Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia, kun en juuri muuta voi tehdä. Toivottavasti löydät voimaa jaksaa eteenpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minne purkautua? kirjoitti:

Ihan oikeasti, seinät kaatuu päälle. Yritin hakea apua muutama vuosi sitten, ja ainoa mitä sain oli yksi aika sosiaaliterapeutille. Siellä sitten itkin yksin sylilapsi kainalossa jokeltaen. Kyllä se siitä, oli suurinpiirtein ainoa lohduttava sana jota sain.

Mistä saisi ihan oikeasti apua? Ei ole varaa yksityiseen terapeuttiin, ja kunnallisella puolella näyttää olevan rahat todella tiukilla. Onko mitään vaihtoehtoa? Netistä en ole kylläkään paljoa etsiskellyt, mutta haluaisi mihinkään auttaviin puhelimiin soittaa. Ei ole vain minua varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu