Miten osuudet kannattaa tehdä as.oy vai tavallinen oy, vai mikä olisi hyvä vaihtoehto?
Paritalon omistusosuudet
2
606
Vastaukset
- 12v-paritaloa
Jos joudutte ottamaan pankkilainaa, silloin on AsOY:n perustaminen melkein välttämätöntä. Mikäänhän ei välttämättä pakota AsOY:n perustamiseen, mutta silloin asuntoon hankitut kiinnitykset olisivat yhteiset. Toisinsanoen, jos toinen ottaisi esim. 120000€ lainaa, voisi toiselle käydä niin ettei kiinnitykset enään riittäisi.
Nykyaikanahan AsOY:n perustaminen ja ylläpito on helppoa, aluksi sijoitettu rahamäärä(v.90 15000mk) on AsOY:n käytössä, joten sekään ei ole niin kallista kuin aluksi luullaan. Myöskään verottaja ei vaadi vuotuista selvitystä, jos AsOY:llä ei ole vuoden aikana uljkopuolisia tuloja. - Paritalossa jo yli 10 v
Paritalossa on kiinnitettävä huomiota yhtiöjärjestyksen laatimiseen. Jos kumpikin tekee jotakin itse tai hankkii omat urakoitsijat oman talonpuolikkaansa ulko- tai sisäpuolisiin rakennustöihin, niin yhtiöjärjestykseen on varmuuden vuoksi laitettava asiat niin kuin on sovittu. Eli esim., että kumpikin vastaa oman huoneistonsa ulkopuolisista rakennustöistä, perusparannus- ja kunnossapitotöistä ja niiden kustannuksista. (Muuten noista vastaa asunto-osakeyhtiö eli voit joutua maksamaan toisen osakkeenomistajan rakennusaikaisia mokia.) Muutenkin kannattaa sopia mahdollisimman tarkkaan yhtiöjärjestyksessä erilaisista maksuista ja niiden perusteista, mahdollisesta tonttialueen jaosta jne. Yhtiöjärjestys sitten sitoo myöhempiäkin osakkeenomistajia eli jos kaveri sattuisi joskus myymään puolikkaansa.
Ja sitten varoitus: paritaloyhtiössä kannattaa sopia siitä, ettei yhtiön nimiin oteta lainaa eikä haeta sen omistamaan kiinteistöön kiinteistökiinnityksiä. Osakkeenomistajat voivat pantata asunto-osakeyhtiössä omistamiensa osakkeiden osakekirjat pankille asuntolainojensa vakuudeksi. (Ja pankki vaatii tällöin tavallisesti ns. negative pledge-sitoumuksen eli yhtiökokouksen päätöksen, jossa on sitouduttu siihen, ettei yhtiön omistamaa kiinteistöä kiinnitetä.)
Kaupparekisteristä voi kysellä neuvoja asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen laatimisesta. Ja tietoja saa netistä www.prh.fi-linkistä - tosin ensisijassa vain tavallisesta osakeyhtiöstä ja sen perustamisesta. Mutta kyllä tuohon virastoon on ainakin ennen voinut soitella ja kysellä asioista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199