Eikö kukaan..

???

Onkos vähän kuollut palsta. Eikö kukaan ole menossa Nepaliin? Se on ihana maa, ihmiset ovat rauhallisempia kuin Intiassa yleensä. Suosittelen! Poliittinen tilannekin on rauhoittunut.

11

2659

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruoktu

      Lähden Suomesta helmikuun viimeinen päivä joten olen perillä Kathmandussa seuraavan päivän iltapäivällä. Aion trekata Annaburnan ympäri. Lennot olen hankkinut mutta opas on hankkimatta. Onkohan muita suomalaisia liikkeellä silloin?

      • omin nokin

      • Annapurnan ympäri on sen verran helppo mennä ettei opasta kannata ottaa. Siellä on tosi paljon muita trekkaajia ja paikallisia sillä reitillä. Majapaikkoja ja ruokaa saa kylistä joita on aina muutaman tunnin kävelymatkan jälkeen. Ennen korkeimman solan ylitystä on hyvä varata muutama päivä ohueen ilmaan totuttelemiselle ettei vuoristotauti iske. Muktinathissa on hyvä totutella jos kierrät sen siten päin että olet siellä ennen ylitystä.


      • ruoktu
        Rapa-Ripa kirjoitti:

        Annapurnan ympäri on sen verran helppo mennä ettei opasta kannata ottaa. Siellä on tosi paljon muita trekkaajia ja paikallisia sillä reitillä. Majapaikkoja ja ruokaa saa kylistä joita on aina muutaman tunnin kävelymatkan jälkeen. Ennen korkeimman solan ylitystä on hyvä varata muutama päivä ohueen ilmaan totuttelemiselle ettei vuoristotauti iske. Muktinathissa on hyvä totutella jos kierrät sen siten päin että olet siellä ennen ylitystä.

        Mieluummin minäkin kulkisin ominpäin. Nepalissa on ilmeisesti astunut marraskuussa voimaan laki joka edellyttää että pitää olla opas tai kantaja tietyillä trekkausalueilla liikuttaessa. Rekisteröidyltä trekkausagentilta saa todistuksen TRC (Trekking Registration Certificate) asiasta. Lonelu Planetin keskustelusivulla asia on usein ollut esillä. Joku on sitäkin mieltä ettei se olisi aivan pakollinen. Onko jollain tarkempaa tietoa asiasta?


      • joulutähti

        Hei,

        Jos opas on hankkimatta, niin voin lämpimästi suositella firmaa nimeltä Adventure garden. Tokihan niitä firmoja löytyy hyvin monenlaisia muitakin, ja varmaan sullakin on jo jotain kiikarissa. Tämän lafkan omistajat ovat kristittyjä ja työmoraali korkea. Heiltä saamani huolenpito oli jotain aivan käsittämätöntä. Nettisivut löytyvät osoitteesta www.agnepal.com. Mistä hankit lennot? Mä odottelen vielä sitä lomaa..


      • ruoktu
        joulutähti kirjoitti:

        Hei,

        Jos opas on hankkimatta, niin voin lämpimästi suositella firmaa nimeltä Adventure garden. Tokihan niitä firmoja löytyy hyvin monenlaisia muitakin, ja varmaan sullakin on jo jotain kiikarissa. Tämän lafkan omistajat ovat kristittyjä ja työmoraali korkea. Heiltä saamani huolenpito oli jotain aivan käsittämätöntä. Nettisivut löytyvät osoitteesta www.agnepal.com. Mistä hankit lennot? Mä odottelen vielä sitä lomaa..

        Ostin Liput Delhiin edestakaisin Turusta Hulluilta päiviltä noin 385 euroa ja matkatoimistosta Delhin ja Kathmandun väli (Indian Airliness) 209 euroa. Kuljen omin päin jos paikallinen systeemi sen vain sallii. Asiasta on ristiriitaista tietoa. Viimeksi kuljin yksin eikä isompia ongelmia ollut. Jos otan oppaan niin mieluiten joltain paikalliselta yrittäjältä.


      • Pati Koija

        Haluatko mukaan vaelluskaverin?
        Trekkaus Annapurnalla on aina ollut yksi haaveistani ja Nepali kauneimpia näkemiäni maita (olin siellä vuonna 91).

        Suunnittelin nyt helmi-maaliskuulle 2007 vaellusmatkaa Uuteen Seelantiin mutta se ei toteutunutkaan. Jonnekin haluaisin kuitenkin lähteä mutta en saa mukaan ketään ystävääni.

        Jos kiinnostaa niin vastaa:
        [email protected]


    • palsta vaan uusi
    • Jennikaroliina

      Hei! Mä oon lähdössä Nepaliin vaihtoon ensi syksynä. Opiskelen terveys-alaa. Tänne saa heittää kommentteja kokemuksistanne Nepalista kiitos! :)

      • sanjana rimal

        Jennikaroliina, mua kiinnostas ekaks tietää mikä sun matkan suunnitelma on.Eli mitä teet pääasiassa Nepalissa ja missä päin Nepalia olet kun sinne menet. Mä itte oon naimisis nepalilaisen miehen kanssa ja oon asunu nepalissa tai no asun siellä vieläkin mutta tämän hetkinen olinpaikka on Suomi.Jos sä haluut tietää jotai kulttuurista tai muusta tällasista asioista jotka vois auttaa sua sopeutumaan Nepalissa ni laita ihmeessä viestiä mulle päin mä neuvon sua enemmän ku mielelläni. ja vinkin annan tutustu paikallisiin ja liiku aluksi paikallisten kanssa ja kun kaikki lähi kaupat yms.oppivat tuntemaan sua vähän ni sit voit mennä yksin koska muuten sun päivä budjetti on kallis siellä. Aiotko asua jossain perheessä siellä vai missä aiot asua siellä?... terveisin sanjana rimal


      • Mr.Lasse

        Olen asunut 30 vuotta Nepalissa ja voin kertoa, että se on ihan onneton paikka. Ei siellä Himalajan vuoristossa saa edes ruisleipää. Suosittelisin sulle Jenni sellaista paikkaa kuin Lahti. Siinä vasta mahtava mesta!

        T:Lasse


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1030
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      984
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      920
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      834
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      86
      767
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      187
      610
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      597
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      597
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe