Toivalan ja Vuorelan tiet

Ingmanni

Toivalassa Vallantie ja Vuorelassa Rissalantie
ovat olleet kynnöspeltokuntoisia jo siitä asti
kun muutimme alueele asumaan(1989).

Ei muutamia satojametrejä pitkille korjattaville
tieosuuksille ole löytynyt rahaa,tahtoa tai
sellaista henkilöä kunnassa,joka olisi itse
astunut asfaltinrakoon tai vesimonttuun ja
nyrjäyttänyt nilkkansa,jolloin olisi tiestön hoidosta
tullut välittömästi tärkeä asia.

Toivalassa Vallantie on kuin poikkikynnös.
Jalankulkijoiden on käännettävä selkänsä auton
kohdalle sattuessa,etenkin sadekelillä,
jolloin kymmenistä vesikuopista saa kurasuihkun päälleen.
Tien pätkällä jyrää linja-autoja tuontuostakin ja
paikallisille asukkaille Vallantie on oikaisu tie
Vuorelassa olevaan kauppakeskukseen.
Valaistuskin puuttuu juuri tuolta pahimmalta
hiekkatien pätkältä.

Ihmetyttää tuon tienpätkän päällystämisen vaikeus
kun kuitenkin pinnoittamatonta tienpätkää ei ole
kuin muutamasatametriä,ja jos koulunristeykseen
asti tien päällystää,niin kilometrikin mitaksi riittää.

HEIII...pistäkääs kunnanjeremiakset töpinäksi.

Jos Siilinjärvi vastaa Iisalmen kokoista kaupunkia
asukasluvultaan,niin kyllä sen kassasta on näille
tienpätkille rahat löydyttävä. Rahattomuudella
selittelyyn kun ei pinnoitettavat kilometrit
riitä. Kysymys on pelkästään tahdosta ja siitä
miten kunnalle merkittävästä veronmaksaja-
alueesta huolehditaan ja väestöön asennoidutaan.
Toivala ja Vuorela kun on olleet Siilinjärven
kunnalle vähän sellaisia"rahat pois syrjäkyliltä"
alueita ja näiden alueiden kunnostus ja kunnan
panostukseen käytettävä rahat ehtii haihtua ja
mennä keskustan kukkalaatikkoistutuksiin ennen
kuin ne saavuttavat Toivalan ja Vuorelan.

2

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ingmanni

      Mitä saatiin aikaiseksi...autoilijoiden kiusaksi jotain hemmetin nyppylöitä suojatien eteen!

    • luettua...

      UJ:ssa kerrottiin kunnan teknisen johtajan juttu asuinalueiden infrastruktuurin kunnostamisesta. Hänen mukaansa kunnan tekninen lautakunta on päättänyt, että kunnostustyöt tehdään alue kerrallaan isoina kokonaisuuksina, eli laitetaan kerralla kuntoon kaikki tarpeellinen. Jutun mukaan tämä malli on otettu yksityisestä rakentamisesta. Kuntaan on kuulemma saatu tietotaitoa yksityisistä yrityksistä.
      Tekninen lautakunta oli laittanut alueet tärkeysjärjestykseen ja sitä sitten toteutetaan jatkossa.
      Jotenkin epäilen ajatuksen toimivuutta.
      Eikö se johda siihen, että alueen joku osa-alue jää tekemättä, vaikka se olisi hyvinkin tärkeä tehdä ajoissa?
      Toisaalta jonkun alueen perusteellisessa remontissa voidaan tehdä jotain sellaisia toimenpiteitä, joita ei edes tarvitsisi tehdä. Välillä ei tehdä hyvinkin tarpeellisia töitä ja välillä tehdään jopa tarpeettomia töitä.
      Uskon edelleen vanhaan malliin, joka on oikeastaan näiden sekamuoto.
      Alueiden "vuorolista" ei ole oikea malli. Tärkeimmät kunnostustyöt pitää tehdään ajallaan ja isommista töistä tehdään suunnitelma ja aikataulu riippumatta alueesta. Näitä sovitetaan sitten määrärahojen puitteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe