Ajattelemisen aihetta

KESÄKISSA

Kissa pieni pehmoinen, kovin on nyt viluinen.
Syksyn viima puhaltaa, puista lehdet putoaa.
Oli kesä onnen aikaa, ilma lämmin ja nauru raikaa.
Vaan nyt on kissa pikkuinen, hylätty ja viluinen.
Joka paikkaa paleltaa, kauheasti pelottaa.
Perhe sen on lähtenyt, yksin kissan jättänyt.
Kissa raukka hämillään, yksin sekä nälissään.
Rappusille käpertyy, ja ilta alkaa hämärtyy.
Yöllä tulee pimeää, entistäkin kylmempää.
Kissa pieni poloinen, peloissaan ja itkuinen.
Luottaa, toivoo, odottaa, että ovi aukeaa.
Aamu tulee kalpea, sumuinen ja kolea.
Aurinkokin nousee jo, päivä jälleen alkanut.
Mutta kissa pienoinen, nähnyt sitä koskaan ei.
Turhaan kissa odotti, toivoi sekä rakasti.
On pieni sydän jäätynyt, ja sielu ylös lentänyt.
Nyt on kissa suloinen, enkelinä taivaiden.
On toive sillä kaunoinen,
et joka kissa pikkuinen, kodin saisi lämpöisen,
eikä jäisi jäätymään, yksin ulos kylmissään.