Minkä verran teille jää viikossa vapaa-aikaa? Siis kaikkien pakollisten kuvioiden jälkeen harrastuksiin tai muuhun senkaltaiseen tarkoitettua.
Olen opiskellut muutaman vuoden ja riippumatta siitä käynkö työssä tai en, vapaa-aikaa tuntuu olevan sitä vähemmän mitä pidemmälle opiskeluissani pääsen.
Olen opiskellut muutaman vuoden ja riippumatta siitä käynkö työssä tai en, vapaa-aikaa tuntuu olevan sitä vähemmän mitä pidemmälle opiskeluissani pääsen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä minulla on ainakin jäänyt, olen orjallisesti istunut lukemassa kirjastossa min. klo 9-16 joka päivä, enkä yhtään sen enempää. Ensimmäisenä opiskeluvuonna tosin tein pitempää päivää. Aikaa harrastuksiin on kyllä jäänyt.
enpä taas hoksannus tiedekuntaa katsoa, niin oikkareilla voi olla vähän kovempi toi tahti, meillä kasveilla on vain aikaa.
Itselleni ei jää juuri lainkaan vapaa-aikaa, jonka voisin viettää ihan rauhassa itsekseni. Opiskelen humanistisessa ja minulla on lapsi. Toki lapsen kanssa illalla viettämäni aika voidaan hyvällä syyllä laskea vapaa-ajakseni, joten siinä mielessä minun on ollut pakko repiä opinnoistani aikaa (perheelleni). Loppupeleissä minulla ei kuitenkaan ole aikaa liikkua, harrastaa tms., vaan yliopistolta tultuani teen ruoan, touhuan lapsen kanssa, ja mahdollisesti ennen nukkumaanmenoa (venyy yleensä puolilleöin, toisinaan kahteen) luen. Tosin lapsen saaminen tähän tilanteeseen (opiskelijaelämään) on ollut oma ratkaisuni ja sen valinnan mukaan on elettävä.
Tulin äsken lukemasta tenttiin, olin klo 10-23.30 tänäänkin koululla pieniä taukoja lukuunottamatta. Ennen tenttejä pari viikkoa aikalailla nollaan jää vapaa-aika.
Omaa tyhmyyttä se tietysti on. Hyvin ehtisi varmasti muutakin tehdä jos olisi itsekuria aikatauluttaa lukemisensa, eikä jättäisi tenttiin lukemista viimetippaan.
Olen aamupäivät yleensä yliopistolla ja iltaisin osa-aikaisin töissä. Olen jatkvasti ongelmissa, kun ehdi juttuja tehtyksi enkä luettuksi!
Minulla alkoi ihan oikeasti kaikesta stressI!