Olin valmistautunut lauantaihin koko sydämelläni. Olin ostanut vielä hieman vaatteita ja pullon maitosuklaalikööriä. Enhän mä tietystikkään mitään överejä ajatellu tai edes halunnu ryypiskellä, mutta pieni tuuli siipien alla ei olisi pahitteeksi mentäessä tupareihin, joista ei tunne kuin kämpän omistajan ja hänetkin vain kerrannähneenä. Laitoin päivällä viestin Nellille kysyäkseni aikataulusta ja osotteesta tarkemmin. Vastausviesti tuli heti hymiöillä koristettuna ja kutsu kävi yhdeksältä. Tunsin perhosia vatsassani ja päätäni huimasi hieman, mutta silti päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä ennakkoluulottomasti jatkamaan muutosta, projektiani.
Laitoin kaikki valmiiksi ajan kanssa huolella ja hyppäsin puoli yhdeksän linkkuun tarkastaen ohimennen kuskilta mihin linkkuun minun kaupungissa tulisi vaihtaa, jotta pääsisin oikeaan paikkaan enkä eksyisi jo linja-autojen virtaan. Kuski oli ystävällisen oloinen ja lupasi neuvoa minuasitten perillä. Istuuduin etulinkkuun kuskin lähettyville ja laskin laukkuni viereiselle paikalle. Näin linkun ikkunasta katuvalojen loisteessa porukoita, jotka mitä ilmeisimmin suuntasivat juuri bileisiin jo parin bissen kumarassa kasvoilla loistaen sen tuottama lämpö ja fiilis. >Kuvitella että tämä on minulle vasta ensimmäisiä kertoja iästäni huolimatta ja jotku lähtevät liikkeelle lähes heti vaipasta kuoriuduttuaan. Vaikka eipä sillä, monilta pahoilta haavereilta olen pidättäytymisessäni säästynyt, niin äitikin sanoi…> ajatusvirtani katkesi huomatessani jälleen ajattelevani kuin edellinen minä ja niinpä korjasin asenteeni pikaisesti >parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt tuulta purjeisiin ja menoksi!!!>
Jäin pysäkillä jossa oletin keltaisen ruman kotteron olevan lähellä, se oli tuntomerkki! Lumihiutaleet leijailiat kevyesti halki ilman tarttuen vaatteisiini ja näkyen mustalla takillani kauniisti. Kertasin mielessäni Nellin antamat tuntomerkit ja lähdin taapertamaan kohti erästä siniparvekkeista kerrostaloa. Tarkistin numeron talon kulmasta, mutta se ei vastannut Nellin antamaa numeroa. Katselin hetken ympärilleni etsien toista siniparvekkeista, mutta turhaan. Pieni pakokauhun poikanen rupesi kasvamaan sisälläni ja tartuin kännykkääni. ”Hehhehhehheee….Nelli!” kuului melun keskeltä Nellin kirkas ääni. ”No moi! Mä oon tainnu eksyy tai jotain” sanoin vaivaantuneena. ”No missä sä niinku nyt olet?” Nelli kysyi huolestuneen oloisena heti vakavammalla äänellä ”En mä tiedä, täs on siniparvekkeinen kerrostalo, mut sen numero on eri!” koitin epätoivolla selkeyttää. ”No hei mut tsiigaa mikä tie niin mä pistän pari kuivasuuta hakeen sut sieltä autolla jos oot kaukana!” Nelli lupasi ”joo, hetki pieni mä koitan hakee kyltin ja soitan sit sulle takas, okei!?” sanoin ja katkaisin puhelun. Kävelin samaa reittiä takaisin linkkupysäkin suuntaan olettaen siellä olevan tien alkupäässä myös tiekyltin. Kyltti löytyi, mutta se oli yltä päältä lumessa. Putsasin kyltin kiroillen ja manaten tiepalvelua ja soitin Nellille uudestaan. Nelli lupasi pari tyyppiä hakemaan mut ja pian auto kiisi halki tien ja sen valot osuivat muhun. ”Hyppää kyytiin!” noin parikymppinen tumma äijä huusi ovenraosta. Menin autoon, jossa kaksi muutakin tyyppiä istuskeli. Kuski taisi olla ainoa, jolle ei bisse ollut kelvannut ja pian oli pullo minunkin käsissäni.
Talo oli täynnä ihmisiä astuessamme viimein sisään pakkasen jähmettäminä. Olin matkalla tutustunut tyyppeihin hyvin ja läppä lensi eteisessä edelleen matkalla totuttuun tapaan. Ihmismassan seasta tuli esiin kikattava Nelli säteillen ja kimposi suoraan kaulaani halaten lämpimästi ”Tervetloa! Olipa hyvä et ne löysi sut.” Se sano ja näytti naulakon, joka oli aivan täynnä ja puolet takeista makasi jo lattialla kaikkien polettavana. ”Sä voit laittaa takkis tonne mun vaatekaappiin!” Nelli sanoi ja niinpä menimme vaatekaapille. ”Hitto noi sun hiukset on upeet! Vaikka mä itse sanonki ja mistä ihmeestä sä noi ihanat kuteet oot källiny-asettuu sun ylles mahtavasti!!!” Nelli hehkutti ja mä punastellen vaan kiittelin. En ollu tottunu siihen et joku niin sponttaanisti kehu mun ulkonäköä, mut hyvältä tuntu! Kun sain takkini hengariin Nelli vei minut kierrokselle esitellen mua ystävilleen, joista oikeastaan ketään en voinut sanoa nähneeni ennen. Kierros päättyi boolimaljalle, jonka vihreän pinnan koristi limeviipaleet. ”Ole kuin kotonasi, mä käyn mutkin tuolla, mut palataan astioille täs hetken päästä!” Nelli sanoi ja kiisi takaisin ihmismassaan yhtä nopeasti kuin oli sieltä ilmestynytkin.
Laitoin kaikki valmiiksi ajan kanssa huolella ja hyppäsin puoli yhdeksän linkkuun tarkastaen ohimennen kuskilta mihin linkkuun minun kaupungissa tulisi vaihtaa, jotta pääsisin oikeaan paikkaan enkä eksyisi jo linja-autojen virtaan. Kuski oli ystävällisen oloinen ja lupasi neuvoa minuasitten perillä. Istuuduin etulinkkuun kuskin lähettyville ja laskin laukkuni viereiselle paikalle. Näin linkun ikkunasta katuvalojen loisteessa porukoita, jotka mitä ilmeisimmin suuntasivat juuri bileisiin jo parin bissen kumarassa kasvoilla loistaen sen tuottama lämpö ja fiilis. >Kuvitella että tämä on minulle vasta ensimmäisiä kertoja iästäni huolimatta ja jotku lähtevät liikkeelle lähes heti vaipasta kuoriuduttuaan. Vaikka eipä sillä, monilta pahoilta haavereilta olen pidättäytymisessäni säästynyt, niin äitikin sanoi…> ajatusvirtani katkesi huomatessani jälleen ajattelevani kuin edellinen minä ja niinpä korjasin asenteeni pikaisesti >parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt tuulta purjeisiin ja menoksi!!!>
Jäin pysäkillä jossa oletin keltaisen ruman kotteron olevan lähellä, se oli tuntomerkki! Lumihiutaleet leijailiat kevyesti halki ilman tarttuen vaatteisiini ja näkyen mustalla takillani kauniisti. Kertasin mielessäni Nellin antamat tuntomerkit ja lähdin taapertamaan kohti erästä siniparvekkeista kerrostaloa. Tarkistin numeron talon kulmasta, mutta se ei vastannut Nellin antamaa numeroa. Katselin hetken ympärilleni etsien toista siniparvekkeista, mutta turhaan. Pieni pakokauhun poikanen rupesi kasvamaan sisälläni ja tartuin kännykkääni. ”Hehhehhehheee….Nelli!” kuului melun keskeltä Nellin kirkas ääni. ”No moi! Mä oon tainnu eksyy tai jotain” sanoin vaivaantuneena. ”No missä sä niinku nyt olet?” Nelli kysyi huolestuneen oloisena heti vakavammalla äänellä ”En mä tiedä, täs on siniparvekkeinen kerrostalo, mut sen numero on eri!” koitin epätoivolla selkeyttää. ”No hei mut tsiigaa mikä tie niin mä pistän pari kuivasuuta hakeen sut sieltä autolla jos oot kaukana!” Nelli lupasi ”joo, hetki pieni mä koitan hakee kyltin ja soitan sit sulle takas, okei!?” sanoin ja katkaisin puhelun. Kävelin samaa reittiä takaisin linkkupysäkin suuntaan olettaen siellä olevan tien alkupäässä myös tiekyltin. Kyltti löytyi, mutta se oli yltä päältä lumessa. Putsasin kyltin kiroillen ja manaten tiepalvelua ja soitin Nellille uudestaan. Nelli lupasi pari tyyppiä hakemaan mut ja pian auto kiisi halki tien ja sen valot osuivat muhun. ”Hyppää kyytiin!” noin parikymppinen tumma äijä huusi ovenraosta. Menin autoon, jossa kaksi muutakin tyyppiä istuskeli. Kuski taisi olla ainoa, jolle ei bisse ollut kelvannut ja pian oli pullo minunkin käsissäni.
Talo oli täynnä ihmisiä astuessamme viimein sisään pakkasen jähmettäminä. Olin matkalla tutustunut tyyppeihin hyvin ja läppä lensi eteisessä edelleen matkalla totuttuun tapaan. Ihmismassan seasta tuli esiin kikattava Nelli säteillen ja kimposi suoraan kaulaani halaten lämpimästi ”Tervetloa! Olipa hyvä et ne löysi sut.” Se sano ja näytti naulakon, joka oli aivan täynnä ja puolet takeista makasi jo lattialla kaikkien polettavana. ”Sä voit laittaa takkis tonne mun vaatekaappiin!” Nelli sanoi ja niinpä menimme vaatekaapille. ”Hitto noi sun hiukset on upeet! Vaikka mä itse sanonki ja mistä ihmeestä sä noi ihanat kuteet oot källiny-asettuu sun ylles mahtavasti!!!” Nelli hehkutti ja mä punastellen vaan kiittelin. En ollu tottunu siihen et joku niin sponttaanisti kehu mun ulkonäköä, mut hyvältä tuntu! Kun sain takkini hengariin Nelli vei minut kierrokselle esitellen mua ystävilleen, joista oikeastaan ketään en voinut sanoa nähneeni ennen. Kierros päättyi boolimaljalle, jonka vihreän pinnan koristi limeviipaleet. ”Ole kuin kotonasi, mä käyn mutkin tuolla, mut palataan astioille täs hetken päästä!” Nelli sanoi ja kiisi takaisin ihmismassaan yhtä nopeasti kuin oli sieltä ilmestynytkin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.