muutto 16v.

.....

Kuinka hirvittävä asia yhdestä muutosta oikein tehdään? Onhan se suuri asia tietysti. Täytän seuraavana vuonna 16 ja muutan siltä seisomalta seuraavana kesänä.

Kaikki niin kauhistelevat, kun joutuu tehdä ruokansa, pestä pyykit, siivota ja maksaa kaiken itse. Mikä hemmetti siinäkin on niin vaikeaa? Olen tehnyt tuota kaikkea maksamista lukuunottamatta 13 vuotiaasta lähtien. Ei yksi keittäminen, siivoaminen ja pyykin peseminen niin ylivoimainen tehtävä voi olla. AINA kun ilmoittaa muuttavansa, tulee se sama vastaus "oletko nyt varma? joudut KEITTÄMÄÄN itse ja SIIVOAMAAN ja PESEMÄÄN PYYKIT ja HUOLEHTIMAAN ITSESTÄSI"

Yksin asuminen kuulostaa mun elämäntilanteessa ainakin rutosti paremmalta vaihtoehdolta kuin vanhempien kanssa asuminen. Mulle huudetaan jokaisesta vitun pikkuasiasta vakavuusasteella kuin joku olis kuollut. Saan stressata silmät päästäni. Viikonloput ja lomat on yhtä helvettiä kun joudun olemaan kotona. Poiskaan en voi lähteä, sillä mulla on kaksi koiraa joita en uskalla jättää vanhempieni luokse. Lisäksi toinen koirista on vanhempien nimissä, enkä todellakaan halua jättää sitä tänne kun muutan.

Kuinka vitun ihanaa oliskaan ajatella koulussa, että KUKAAN ei mene repimään niitä koiria sillävälin kun oon koulussa, tulla kotiin ja olla varma siitä että kukaan ei tule huutamaan ja uhkailemaan, illalla ei tarvis stressata kumman vanhemman huutoon herää aamulla. Ja lomat olis lomia eikä mitään pakkokidutusta.

En sitten tiedä mitä vanhempani tolla haluavat. Ilmeisesti on niin helvetin kamalaa kun oma lapsi pärjää itsenäisesti eikä tarvi huolehtia mistään sen asioista, ei juo, ei polta, ei käytä huumeita, tulee aina kotiin järkevään aikaan (tai tuli, nykyäänhän en viitti mennä mihinkään), on ysin oppilas koulussa ja kaikkea muuta. En myöskään vittuile vanhemmilleni.

Pieni paha joku laskujen maksaminen tai siivoaminen. Kyllä ne rahat riittää kun ne laittaa riittämään, leffassa ei oo pakko käydä joka vitun päivä ja ostella kaikkea turhaa. Vähemmälläkin pärjää, ite oon ainakin aivan helvetin tyytyväinen kun pääsen tästä loputtomasta stressaamisesta eroon ja oon valmis tekemään töitä aivan vitusti kun pääsen muuttamaan. Vielä 8kk..

Jos OIKEESTI haluatte muuttaa niin muuttakaa sitten, ei se yksinasuminen voi niin hankalaa olla. On sitä pahemmassakin rahatilanteessa ihmiset eläneet vuokrakämpissä ja ihan hyvin ovat pärjänneet. Mitä vitun luksuselämää kaikki kaipaa, palkan täytyy olla 7000€ kuukaudessa ja joku vitun orja siivoamassa ja keittämässä.

Tää nyt oli vähän aiheesta toiseen hyppimistä mutta tarkoitus oli vain purkaa hermoja, kiitos ja näkemiin. Valmistaudun valituspalautteeseen.

13

2376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti minäkin

      Minulla on kotona sellainen tilanne, että noin sinun ikäinen tyttäreni on puhunut halusta muuttaa, että saa olla rauhassa. Hänellä kuitenkin on numerot laskeneet ja poissaolot koulusta lisääntyneet, joten on ollut aihettakin puuttua tilanteeseen.

      Toivoisin että pääsisitte jotenkin yhteisymmärrykseen ja voisit asua muutaman vuoden vielä kotona. Tosin vaikutit tosi rasittuneelta tilanteeseen, joten kai se omassa asunnossa asuminenkin sujuisi. Muista sitten elää järkevästi ettei tule ongelmia.

      Yrittäisitte kuitenkin puhumalla päästä parempaan yhteiselämään niin ei tarvitsisi muuttaa aivan vielä.

    • marella

      Oletko miettinyt, kuinka paljon rahaa tarvitset kuukausittain? Kotitöistä selviät käyttämällä aikaa, mutta elämiseen tarvitaan rahaa.

      Vuokranmaksun olitkin jo hokannut, mutta sen lisäksi rahojen pitää riittää sähkölaskuun, ruuan ostamiseen ( shampoot, pyykinpesuaineet), koulukirjoihin, bussilippuun ja vaatteisiin.

      Jos otat koirat mukaasi, niiden ruokaan ja eläinlääkärimaksuihin (enkä tosiaan toivo, että koirasi tarvitsivat lääkäriä, mutta siihenkin on varauduttava).

      Uuteen asuntoon tarvitset lisäksi huonekalut ( matot, verhot) ja keittiöön kattilat sun muita värmeitä joilla sitä ruokaa teet. Ja tarvitset myös sen pyykinpesukoneen.

      En halua suoralta kädeltä torpedoida muuttoasi, mutta laskeskele vielä, mitä jokapäiväinen elämä todella maksaa. Luksuselämää harva viettää, mutta juoksevien menojen jälkeen pitäisi vielä jäädä rahaa myös ruokaan.

      • fgffdgdgf

        Aloittajallahan on aivan normaali irtautumisvaihe menossa. Luonto on järjestänyt asian noin, koska tarkoitushan on, että sukukypsäksi ehtineet jälkeläiset poistuvat samasta ruokakunnasta omille teilleen.

        Tuohon kuuluu juuri tuo, että vanhempien näkeminenkin ärsyttää, saati sitten käytös, puheet, määräykset jne...jne...

        Sitten kun on asunut muutaman vuoden omillaan alkaakin taas kumma kyllä sietämään vanhempiaan ja huomaa kuinka paljon yhteistä aatemaailmaa ja arvoja onkaan imenyt itseensä lapsuusaikana. Välit yleensä palautuvat normaalille tasolle.

        Onnea itsenäiseen elämään. Vaikeuksien kautta voittoon!


    • swsee

      Hihiii, mulla sama juttu, paitsi että ongelmia vanhempien kanssa, vittuilen heille. Sekä juon, poltan ja 'käytän'..

      Osittain sen takia haluun pois niitten jaloist ku aina ollaan nistiks haukkumassa..

    • POIUYTREWQ

      Muutin 16-vuotiaana pois kotoa osittain samoista syistä kuin sinä. Osaksi siihen vaikutti myös se, että pääsin opiskelemaan haluamaani lukioon.

      16-vuotias pärjää hyvin, jos on valmis luopumaan tietyistä mukavuuksista. Ei kukaan välttämättä tarvitse mikroa, astianpesukonetta ja pyykinpesukonetta. Elämäsi ei myöskään riipu siitä, onko sinulla verhoja tai mattoja.

      Jos sinulla on katto pään päällä, ruokaa ja vaatteet, niin sitten sinulla on kaikki tarvittava. Sänky on mukavuuksista ehkä kaikkein tarpeellisin, sillä alkuaikoina nukuin paljaalla lattialla ilman tyynyä ja peittoa. En yritä sanoa, että opiskelijaelämä on samanlaista kuin esi-isiemme muinainen elämäntyyli, mutta oikeasti monia tavaroita ilman pärjää. Esimerkiksi ennen katsoin telkkaria päivittäin, nykyään olen siitäkin luopunut.

      Nykyään minulla on asunto, joka näyttää jopa kodille. En ole vieläkään hankkinut mikroa tai pesukoneita, vaikka äiti on miljoona kertaa lupautunut minulle omille rahoillaan ostamaan. En ole enää materialismionnellinen. Pärjään hyvin näinkin.

      Tulevaisuudessa saatan asua mukavamminkin. Kirjoitan Suomen yhdestä parhaimmasta lukiosta, jonka ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat top-5 parhaimmistoa. Haen yliopistoon, jonka jälkeen menen töihin ja vanhuuden päivät elelenkin leppoisasti jossain etelän lämmössä palmun alla.

      • haaveita on hyvä olla!

        ja toivottavasti ne toteutuu... ja jos ei niin senkin kanssa voi kuitenkin elää!


    • AngelnNahar

      Itse olin 15 kun muutin pois kotoa, ja voin kertoa että kyllä kannatti. Jotkin asiat helpottuivat huomattavasti, ja niistäkin aina selvittiin jotka vaikeutuivat.

      Vanhempani ovat tosin erilaisia, ovat aina olleet tukenani ja muuta, mutta kun muutin niin lupasin itselleni etten ikinä pyydä porukoiltani rahaa jos ei oo IHAN pakko, ja eipä oo tullu tarvetta pyytää.

      Ryyppäsin aika rankasti ennen muuttoani, joten juomisen lopetettua rahaa säästyi hurjia määriä. Lopetin myös tupakan polton (tyhmänä kyllä jatkoin myöhemmin) ja rahat säästyivät hetken aikaa siitäkin. Eihän se helppoa aina ole elää opiskelija budjetilla syöden makaronia joka päivä, mutta kaikesta selviää.

      Onnea sinulle, toivottavasti suunnitelmasi eivät tuu kariutuun! Mulle saa aina lähettää sähköpostia jos on jotain kysyttävää asumisesta, säästämisestä tai muutenkin. Kokemusta on, ja saatan osata auttaa :)

      Terv. angeln@suomi24.fi

    • kääkkänen

      no joo.

      • AngelnNahar

        kirjotin että OLIN 15 kun muutin pois kotoa... ny oon 20 ja luulen tietäväni miltä tuntuu kun nuorena kotoa muuttaa...


      • Tilsu
        AngelnNahar kirjoitti:

        kirjotin että OLIN 15 kun muutin pois kotoa... ny oon 20 ja luulen tietäväni miltä tuntuu kun nuorena kotoa muuttaa...

        Minä muutan myös pois vanhempieni luota ensi kesänä. Olen myös kuusitoista. Nyt asun asuntolassa. Vaikka suntola on ilmainen niin joka päivä huomaa kuinka tiukoille rahat menevät. Siis koko ajan pitää laskeskella rahoja. Kyllä saisin porukoilta rahaa jos haluaisin mutta mun ei vaan riitä ylpeys siihen.Elän mieluummin pari päivää koulun ruualla ja jollain muroilla.

        Muutan vain ja ainostaan sen takia että lähden opiskelemaan toiselle paikkakunnalle(jossa kyllä aitini asuu). En siis muuta äitini luo koska tiedän ettei siitä tule mitään. Muutin äitini luota pois sen takia koska en vain pystynyt asumaan enää hänen kanssaan saman katon alla. Nykyään on niin paljon paremmat välit äidin kanssa. Isäni kanssa välit ovat hieman huonotuneet sinne muuttoni jälkeen mutta uskon että sekin muuttuu sitten ku muutan pois.

        Tiedän että rahasta on koko ajan pula mutta kyllä siitä selviää. Muutan kaverini kanssa ja kaikki kulut menee puoliksi. Joten se on todella hyvä.

        Ja on tyhmää yleistää että ei pärjäisi. Ja että ei ole varaa ostaa huonekaluja sun muita. Niitä saa halvalla kirpputorilta ja esimerkiksi minun tapauksessani saan joitain huonekaluja vanhemmiltani. Ja muutakin tarpeellista rojua..

        Tämä on minun mielepiteeni.:)

        Toivottavasti tajuatte mitä yritin kertoa. :D


      • *omillanasuva*
        Tilsu kirjoitti:

        Minä muutan myös pois vanhempieni luota ensi kesänä. Olen myös kuusitoista. Nyt asun asuntolassa. Vaikka suntola on ilmainen niin joka päivä huomaa kuinka tiukoille rahat menevät. Siis koko ajan pitää laskeskella rahoja. Kyllä saisin porukoilta rahaa jos haluaisin mutta mun ei vaan riitä ylpeys siihen.Elän mieluummin pari päivää koulun ruualla ja jollain muroilla.

        Muutan vain ja ainostaan sen takia että lähden opiskelemaan toiselle paikkakunnalle(jossa kyllä aitini asuu). En siis muuta äitini luo koska tiedän ettei siitä tule mitään. Muutin äitini luota pois sen takia koska en vain pystynyt asumaan enää hänen kanssaan saman katon alla. Nykyään on niin paljon paremmat välit äidin kanssa. Isäni kanssa välit ovat hieman huonotuneet sinne muuttoni jälkeen mutta uskon että sekin muuttuu sitten ku muutan pois.

        Tiedän että rahasta on koko ajan pula mutta kyllä siitä selviää. Muutan kaverini kanssa ja kaikki kulut menee puoliksi. Joten se on todella hyvä.

        Ja on tyhmää yleistää että ei pärjäisi. Ja että ei ole varaa ostaa huonekaluja sun muita. Niitä saa halvalla kirpputorilta ja esimerkiksi minun tapauksessani saan joitain huonekaluja vanhemmiltani. Ja muutakin tarpeellista rojua..

        Tämä on minun mielepiteeni.:)

        Toivottavasti tajuatte mitä yritin kertoa. :D

        moi!

        MISTÄ sinä aiot saada rahaa elämämiseen yms? oma tilanteeni on se, että en saa mitään tukia vanhempien tulojen takia. olen siis 16 ja asun yksin. En saanut ensimmäisen puolen vuoden aikana työpaikkaakaan (kyllä, en edes siivous) joten elin säästöilläni. mutta otahan selvää miten selviät.. itsellä ruokaa menee 40 euroa kk ruokaan, kun elän säästeliäästi.. ja syön lämpimän ruokani koulussa. (eli vain aamu, ilta ja välipala kämpillä)


    • niinniiiin

      Eihn siinä mitään ihmeellistä oo pestä pyykkiä, tehä ite ruokaa ja ostaa kaikki ite. Oon huomannu kun muutin kaupunkiin pienestä tuppukylästä että ei kaikki osaa ees makarooneja keittää! Siis ei osata tehä ruokaa. Ällistyin siitä aivan hämilleni.

      Itse muutin elokuussa ja olin vielä 15, ensiksi asuntolaan ja jouluna sain oman kämpän. Kesätöissä olin kesällä ja niillä rahoilla olen hyvin pärjännyt ainakin tähän asti ja luulenpa että pärjään vielä kesäänkin asti, sitten menen taas kesätöihin. Ja kun 17 täyttää nii alkaa saamaan opintorahaa vai mitä se olikaan. Kyllä yksinkin asumisella pärjää jos osaa käyttää järjen kanssa rahaa.

    • tyttö90

      Ei se yksinasumine tosissaan niin vaikeaa ole. Itse muutin myös 16 vuotiaana pois vanhempieni luonta, opiskelun takia. Hyvin olen pärjännyt. Ei ruuan laitto ja siivoaminen kovin vaikeaa ole!! Käyn usein viikonloppuisin kotona vanhempieni luona. Vuokran maksuun saa tukea kun hakee, ja muutenkin kyllä sitä pärjää. Minullakin rahat hyvin pysyy tallessa, koska kyllä sen sitten kun muuttaa itestään asumaan, ni oppii käyttämään rahojaan hyvin, ja jättää turhat ostelut pois. Joskushan sitä on kuitenkin itsenäistyttävä. :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe