Minulla on aikuinen löytökissa, jonka kanssa matkustan jouluksi vanhempieni luokse. Vanhempieni luona on usein hoidossa erittäin kissarakas koira. Ongelmana on kissani, jonka käyttäytymistä en osaa ennustaa.
Pitäisikö kissan ja koiran ensitapaaminen järjestää niin, että koira olisi paikanpäällä jo valmiina vai niin että koira tulisi kylään vasta myöhemmin?
Pitäisikö koiran olla ensitapaamisen aikana hihnassa ja kissan kopassa?
Miten tässä kannattaisi menetellä?
Älkääkä sanoko, että älä mene kissan kanssa vanhempiesi luokse, jos koira on siellä tai älä ota koiraa sinne, jos kissa on siellä. Mahdottomuus, koska koira on kesämökilläkin kesäisin useita öitä putkeen kylässä.
Voivatko kissa ja koira vielä tottua toisiinsa? Saattaako kissani alkaa näyttää mieltään esim. pissaamalla vääriin paikkoihin tms.?
Koira+kissa APUA
4
312
Vastaukset
- hankalaa
Hankalaa mitenkään neuvoa, mutta minä tekisin niin että kissa on ensin vanhempien luona ja vasta sitten tulee koira vanhempien luo. Jos koira on ensin paikalla niin koira voi kokea kissan saapumisen tunkeutumisena. Tilanteen on oltava mahdollisimman normaali ja turvallinen sekä kissalle että koiralle, kissa ei esim saa kokea koiran saapumista uhkana ja toisaalta koira ei saa yllättyä liikaa kissan paikallaolosta ja kiinnostua liikaa kissasta. Suurin epävarmuus tuossa on varmaan kissan käytös ja minä varautuisin mm laittamaan kissan nopeasti tarvittaessa esim kuljetusboxiin että kissa ei voi vahingoittaa koiraa tai yllyttää koiraa pelästyttämään/vahingoittamaan itseään. On oltava erityisen ennakoivia ja vältettävä yhteenotot koska kyse on hoitokoirasta ja epävarmasta kissasta. Eläimiä on valvottava jatkuvasti koska ilman valvontaa eläimet yleensä menevät asioissa pidemmälle kuin valvottuina. Koiran omistajan olisi useammastakin syystä hyvä olla paikalla kun eläimet kohtaavat.
Varautukaa myös suunnitelmaan b eli miettikää valmiiksi mitä teette jos kissa ja koira eivät voi olla samoissa tiloissa.- Asiallisia vastauksia
Suurkiitos asiallisesta vastauksesta.
Tiedän kissasta etukäteen sen, että se ei kuulemma pidä toisista kissoista, liekö sitten koiristakaan. Koira on erityisen ystävällinen kaikille, eikä ole vihamielinen kenellekään, vaan tulee kaikkien kanssa toimeen.
Olen tietysti itse paikalla ensitapaamisella ja jos kissa ja koira eivät kertakaikkiaan tule toimeen, niin onko huono ajatus pitää kissa esim. yhdessä huoneessa koiran vierailujen ajan?
Koiran vierailuja ei mitenkään voi välttää, koska koira on ollut osa perhettä jo neljä vuotta eikä kissani tule syrjäyttämään sen asemaa. Myöskään koira ei saa vaikuttaa siihen, että kissallani on hyvä olla myös vanhempien luona. Asiallisia vastauksia kirjoitti:
Suurkiitos asiallisesta vastauksesta.
Tiedän kissasta etukäteen sen, että se ei kuulemma pidä toisista kissoista, liekö sitten koiristakaan. Koira on erityisen ystävällinen kaikille, eikä ole vihamielinen kenellekään, vaan tulee kaikkien kanssa toimeen.
Olen tietysti itse paikalla ensitapaamisella ja jos kissa ja koira eivät kertakaikkiaan tule toimeen, niin onko huono ajatus pitää kissa esim. yhdessä huoneessa koiran vierailujen ajan?
Koiran vierailuja ei mitenkään voi välttää, koska koira on ollut osa perhettä jo neljä vuotta eikä kissani tule syrjäyttämään sen asemaa. Myöskään koira ei saa vaikuttaa siihen, että kissallani on hyvä olla myös vanhempien luona.eivät ole mitään seurapiirisankareita. Esim. kahta toisilleen vierasta kissaa on hankala esitellä toisilleen.
Itse toimisin näin. Koira tulee kissan kotiin, ja katsoisin, että koira ei pääse kissaa rökittämään.
Voisin kuvitella että, kissa painaa hyvänmatkaa johonkin tarkkailemaan tilannetta, turvallisen etäisyyden päähän. Kattelee aikansa, joko kokee tai sitten ei, tilanteen turvalliseksi ja tulee tutustumaan..
Mutta kissan ehdoilla mennään.
- kokemuksesta,
Minun kaksi koiraani tykkäävät kissoista.
Olen koiriani monesti mukanani kuljettanut ja olemme kyläilleet paikoissa, joissa on ollut kissa.
Ilman ongelmia on yleensä sujunut, mutta kissa ei saa juosta karkuun, koirani innostuvat silloin ajamaan takaa.
Minä suosittelen, että kissa tuodaan ensin paikalle ja kissan annetaan tutustua paikkoihin vähintäänkin tunnin kahden ajan, mielummin enemmän. Sitten kun kissa on paikan omaksi katsonut voi koiran päästää sisälle.
Jos kissa on tarpeeksi "p...iainen" hän ei lähde karkuun vaan jää paikalleen. Koiran mennessä lähelle saattaa kissa myös sähistä, mutta koira jättää kissan rauhaan kun huomaa "jäävänsä toiseksi".
Mutta jos kissa on arka ja lähtee juoksemaan karkuun, on luultavasti mahdotonta tai vähintäänkin vaikeaa, pitää niitä samassa tilassa. Ainakin ilman ongelmia.
Mutta koska tässä tapauksessa on hoitokoirasta kyse, on lienee selvää, että myös koiran omistaja hyväksyy kisaan totuttamisen?
Jos koira on hoidossa vain satunnaisesti ja lyhyitä aikoja kerrallaan, on helpointa pitää elukat eri huoneissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1245211Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241594- 501588
- 411560
- 231481
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv311411- 141312
- 291293