Millaista arkea elätte rakkaanne kanssa? Vastaako yhteiselämä niitä toiveita ja ajatuksia, odotuksia joita oli ennen yhteisasumista?
Itse olen 3 vuoden seurustelun jälkeen asunut yhdessä rakkaani kanssa vajaan vuoden. Tuntuu että suhteemme on muuttunut... paljonkin. Rakkaastani on tullut kämppäkaverini. Ei ihan tuota ollut toiveena kun yhteen muutettiin.
Kuis muilla menee?
Itse olen 3 vuoden seurustelun jälkeen asunut yhdessä rakkaani kanssa vajaan vuoden. Tuntuu että suhteemme on muuttunut... paljonkin. Rakkaastani on tullut kämppäkaverini. Ei ihan tuota ollut toiveena kun yhteen muutettiin.
Kuis muilla menee?
Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvänä, kiihkeänä, onnellisena kuin siihen panostaa.
Arki on suhteessa osana, mutta ei silti pidä unohtaa sitä rakkautta, ja sitä mitä toisessa rakastaa ja unohtaa niiden sanomisen ja teoilla osoittamisen. Ei romantiikaan tarvitse paljoa, ja arkikin muuttaa muotoaan kun molemmat pitää myös suhdetta yllä eikä vain elä salaa toivoen että toinen olisi se sama jota näki silloin tällöin.
Työtä, ja puhumista, ja taas puhumista ja tytötä suhteen eteen. 3 vuotta on hyvä alku mutta jos nyt alkaa olla pelkkää arkea ja kämppisfiilis, suunta ei teillä ole oikea.
Ottakaa asia puheeksi, tehkää sille jotain. Ei kenekään parisuhde pysy koossa pelkällä olemisella ja pakolliset kuviot hoitamalla.
8 vuotta suhdetta takana ja edelleen minä kerron rakkaalleni kuinka kaunis hän on, hassutellaan, vietetään pitkiä aamuja, puhutaan toiveista ja unelmista. Ja sama toisin päin. Kukaan ei lue kenenkään ajatuksia, laita asiat toteen eläkkä vain halua niitä tapahtuvaksi.
Mikään ei maksa itseään takaisin niin hyvin kuin suhteeseen panostettu aika.
Rakastuminen kun on ohi, alkaa se kuuluisa "arki".
Se on ihan sama heteroiden kuin lesbojenkin suhteessa, koska samoista tunteistahan on aina kyse.
Tuntuuko, että haluaisit olla yhtä rakastunut kuin silloin alussa? Tuntuuko, että kumppanisi ei ole enää niin rakastunut sinuun kuin alussa?
Tervetuloa kerhoon. Siltä voi jossain vaiheessa tietty tuntua, että rakkaus on muuttunut kaveruuedeksi. Mutta ei se vähennä toistenne kiintymystä toisiinne. Suhde muuttuu koko ajan, nyt on toisenlaisen yhteiselon aika.
Kun ennen sydän pamppaili ja halut heräsi pelkästä toisen ajattelusta, nyt muutaman vuoden yhdessä olon jälkeen se pamppailu tulee harvemmin, mutta tilalle on tullut sellaista hellyyttä ja kiintymystä mitä aiemmin ei ole koskaan kenekään kanssa ollut. Itsestäni siis puhun.
Aiemmin olin vain rakastunut, nyt rakastan sellaisella palolla, etten tiedä parempaa. Ei ole väliä mitä yhdessä tehdään, kunhan vain voitaisiin olla yhdessä. Aina ei voida. Kauneinta mitä toinen voi sanoa, on se että hän haluaisi vain viettää illan kanssani, syödä hyvää ruokaa ja sitten istua sohvalla vierelläni, pitää kädestä ja katsella telkusta tyhmiä ohjelmia - siis olla vain yhdessä.
Intohimo ja rakastelu tulee sitten aivan luonnostaan sitä sen kummemmin ajattelematta, sitten kun on sen aika.
Jos intohimo katoaa kokonaan, sitäkin voisi varmasti jollain tavalla herätellä henkiin. Tiedän, että asiat ovat joskus liian monimutkaisia, ja kaikki asiat tuntuvat menevän päin mäntyä. Puhuminen ja toisen kuunteleminen ovat ainoa tie. Toivon, että teilläkin asiat loksahtavat takaisin kohdalleen. Jos ei, olisiko syytä elää erillään?