Suomalaiset verokielteisiä!

hermiitti

"Enemmistö torjuu veronkorotukset palvelujen parantamiseksi
09.12.2006 06:00

Tiukimmin korotuksia vastustivat suurituloiset. Korotusten kannalla olevat haluaisivat suunnata verorahoja lisää vanhustenhuoltoon ja terveyskeskuksiin.

Enemmistö suomalaisista ei halua maksaa lisää veroja saadakseen parempia palveluja yhteiskunnalta. Iltalehden teettämässä kyselyssä 57 prosenttia vastanneista torjui veronkorotukset.

Tänään julkaistussa kyselyssä 43 prosenttia oli valmiita maksamaan lisää. Heistä lähes 70 prosenttia halusi suunnata verorahoja lisää vanhustenhuollon ja terveyskeskusten toiminnan kehittämiseen. Peruskoulutus, työllisyyden turvaaminen ja poliisilaitos saivat myös kannatusta. Näitä kohteita kannattivat nelisenkymmentä prosenttia korotusten kannattajista.

Tutkimus- ja tuotekehittely ja kunnalliset liikuntapaikat olivat vähemmän suosittuja kohteita.

Veronkorotuksia vastustivat tiukimmin suurituloiset, joiden kuukausitulot ovat yli 10 000 euroa kuussa. Heistä 71 prosenttia torjui veronkorotukset. Myös pelkän kansakoulun käyneistä 67 prosenttia vastusti veronkorotuksia.

Tutkimuksen teki Think If-Laboratories Oy joulukuun alussa. Siihen vastasi 2768 henkilöä, jotka ovat tutkimuksen tekijöiden mukaan iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista.

(MTV3-STT)"

17

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hermiitti

      Enemmistö suomalaisista siis haluaa, että hyvinvointivaltio romutetaan, kun veroja ei haluta maksaa. Ja ovathan porvarit jo 90-luvun alusta asti olleet romuttamassa ns. hyvinvointivaltiomallia. Köyhä kansa eli opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät kärsivät eka, kun yhteiskunta joutuu säästämään verohelpotusten edessä.

      • täysin sydämin

        Miksi meidät pitäisi maksaa köyhien menot?

        "Enemmistö suomalaisista ei halua maksaa lisää veroja saadakseen parempia palveluja"
        Nykyinen malli, jossa kunnat ottavat 20 % on typerämalli. Suomessa on talouskasvu pysähtynyt ja valtionvelka on korkeammalla kuin koskaan. Silti rohjetaan TV:ssä väittää, että lama oli 15 vuotta sitten, mutta se oli niin voimakas.

        "Tänään julkaistussa kyselyssä 43 prosenttia oli valmiita maksamaan lisää"
        Eikö köyhät lue tutkimustuloksia muusta kuin iltalehdestä, lausuvat argumenttejaan totena, säälittävää.

        "Myös pelkän kansakoulun käyneistä 67 prosenttia vastusti veronkorotuksia."
        Peruskoulussa opetetaan talouutta sen verran, että tiedetään, että mitä vähemmän kunnilla on omaisuutta, sen paremmin talous kasvaa.

        "Enemmistö suomalaisista siis haluaa, että hyvinvointivaltio romutetaan"
        Hyvinvointivaltio paranee entisestään, kun ei enää kustanneta työttömille järjettömiä palveluitaan. Suomeen voitaisiin perustaa Suomen Siperia työttömille.

        "Ja ovathan porvarit jo 90-luvun alusta asti olleet romuttamassa ns. hyvinvointivaltiomallia"
        Ikävä kyllä Ruotsissa on ns. porvarit vallassa - ja kas kummaa - on siellä paljon parempi hyvinvointi ja pienempi työttömyys.

        "Köyhä kansa eli opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät kärsivät eka, kun yhteiskunta joutuu säästämään verohelpotusten edessä."
        Teidän mallillanne ajetaan Suomea lamaan ja kasvavaan työttömyyskierteeseen, eikö teille opettanut lama 1990 luvun alussa mitään?

      • hermiitti
        täysin sydämin kirjoitti:

        Saahan sitä erilaisia mielipiteitä olla.

      • tosiaan.

        >>Ikävä kyllä Ruotsissa on ns. porvarit vallassa - ja kas kummaa - on siellä paljon parempi hyvinvointi ja pienempi työttömyys. >>

        Ovat olleet vasta hetken vallassa, odotetaan vähän, siellä suunnalla ollaan vasta aloittelamassa juuri niitä samoja toimenpiteitä joilla suomi saatiin lamaan. Kyllä ne porvarit vielä sielläkin ehtii, tämä uudempi porvariporukka, vanhempi olikin sellaien maltillinen ja kannatti hyvinvointivaltiota. Suomi meni pää pystyssä EMU:uun asti, Ruotsi ei, EMU määrittelee pitkälle maan talouspoliittisten toimenpiteiden mahdollisuudet.

        Ruotsi sai tehdä mitä huvitti ja otti lainaa, suomessa luettiin EMU-käppyröitä ja syvennettiin lamaa pysytellen EMU-kriteereissä ja tehtiin edelleen jatkuvaa hallitsematonta reakennenmuutosta, jonka Holkeri aloitti.
        http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/ruotsi-nujersi-suurtyttmyyden-miksei.html

      • kasvaa
        täysin sydämin kirjoitti:

        Miksi meidät pitäisi maksaa köyhien menot?

        "Enemmistö suomalaisista ei halua maksaa lisää veroja saadakseen parempia palveluja"
        Nykyinen malli, jossa kunnat ottavat 20 % on typerämalli. Suomessa on talouskasvu pysähtynyt ja valtionvelka on korkeammalla kuin koskaan. Silti rohjetaan TV:ssä väittää, että lama oli 15 vuotta sitten, mutta se oli niin voimakas.

        "Tänään julkaistussa kyselyssä 43 prosenttia oli valmiita maksamaan lisää"
        Eikö köyhät lue tutkimustuloksia muusta kuin iltalehdestä, lausuvat argumenttejaan totena, säälittävää.

        "Myös pelkän kansakoulun käyneistä 67 prosenttia vastusti veronkorotuksia."
        Peruskoulussa opetetaan talouutta sen verran, että tiedetään, että mitä vähemmän kunnilla on omaisuutta, sen paremmin talous kasvaa.

        "Enemmistö suomalaisista siis haluaa, että hyvinvointivaltio romutetaan"
        Hyvinvointivaltio paranee entisestään, kun ei enää kustanneta työttömille järjettömiä palveluitaan. Suomeen voitaisiin perustaa Suomen Siperia työttömille.

        "Ja ovathan porvarit jo 90-luvun alusta asti olleet romuttamassa ns. hyvinvointivaltiomallia"
        Ikävä kyllä Ruotsissa on ns. porvarit vallassa - ja kas kummaa - on siellä paljon parempi hyvinvointi ja pienempi työttömyys.

        "Köyhä kansa eli opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät kärsivät eka, kun yhteiskunta joutuu säästämään verohelpotusten edessä."
        Teidän mallillanne ajetaan Suomea lamaan ja kasvavaan työttömyyskierteeseen, eikö teille opettanut lama 1990 luvun alussa mitään?

        mutta samalla myös köyhyys kasvaa, yksityiset ostopalvelut tulevat kalliiksi kuntalaisille, se on nähty jo niin moneen kertaan, nyt lähtee vesi, se on kohta kallista,
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021926053

      • Yx työläinen
        täysin sydämin kirjoitti:

        Miksi meidät pitäisi maksaa köyhien menot?

        "Enemmistö suomalaisista ei halua maksaa lisää veroja saadakseen parempia palveluja"
        Nykyinen malli, jossa kunnat ottavat 20 % on typerämalli. Suomessa on talouskasvu pysähtynyt ja valtionvelka on korkeammalla kuin koskaan. Silti rohjetaan TV:ssä väittää, että lama oli 15 vuotta sitten, mutta se oli niin voimakas.

        "Tänään julkaistussa kyselyssä 43 prosenttia oli valmiita maksamaan lisää"
        Eikö köyhät lue tutkimustuloksia muusta kuin iltalehdestä, lausuvat argumenttejaan totena, säälittävää.

        "Myös pelkän kansakoulun käyneistä 67 prosenttia vastusti veronkorotuksia."
        Peruskoulussa opetetaan talouutta sen verran, että tiedetään, että mitä vähemmän kunnilla on omaisuutta, sen paremmin talous kasvaa.

        "Enemmistö suomalaisista siis haluaa, että hyvinvointivaltio romutetaan"
        Hyvinvointivaltio paranee entisestään, kun ei enää kustanneta työttömille järjettömiä palveluitaan. Suomeen voitaisiin perustaa Suomen Siperia työttömille.

        "Ja ovathan porvarit jo 90-luvun alusta asti olleet romuttamassa ns. hyvinvointivaltiomallia"
        Ikävä kyllä Ruotsissa on ns. porvarit vallassa - ja kas kummaa - on siellä paljon parempi hyvinvointi ja pienempi työttömyys.

        "Köyhä kansa eli opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät kärsivät eka, kun yhteiskunta joutuu säästämään verohelpotusten edessä."
        Teidän mallillanne ajetaan Suomea lamaan ja kasvavaan työttömyyskierteeseen, eikö teille opettanut lama 1990 luvun alussa mitään?

        "Hyvinvointivaltio paranee entisestään, kun ei enää kustanneta työttömille järjettömiä palveluitaan. Suomeen voitaisiin perustaa Suomen Siperia työttömille. "

        No hei, kun kerran noin innokkaasti olet hyvinvointivaltiota tuollaisilla keinoilla parantamassa, niin muistapa sitten jättää oma työttömyyskorvauksesi nostamatta kun teidänkin firmasta pari sataa karsitaan 'tuotannollisista syistä', ja seuraavalla viikolla ostetaan suurempi tehdas Venäjältä.

        Vai tarkoittaakohan hyvinvointivaltio sinulle kenties sitä, että niin kauan kuin itse voit hyvin, muiden pahoinvoinnilla ei ole mitään väliä. Jos näin on, niin sääliksi käy.

    • Eliitti 98%, kansa 2%

      Parempi otta veronalennusten muodossa hyvinvointi, ei mene muuten perille. Lisää vaan työttömyyttä ja vaikeuttaa työllistämistä tämä 'Suomen (SDP:n) malli'

      • Työttömyydestä ei kukaan hyödy

        Siksi epämääräisten työttömyystukien lopettaminen on paras ratkaisu, joka ainakin vähentää työttömyyttä. Pakkokoulutukseen ne joita ei yritykset tarvi. Se olisi viisasta.

      • väitetty
        Työttömyydestä ei kukaan hyödy kirjoitti:

        Työttömyys on tärkeä instrumentti tässä uudessa uusliberalistisessa talouspolitiikassa.

        "Miksi Suomessa on joukkotyöttömyyttä, miksi Ruotsissa on joukkotyöttömyyttä, miksi Tanskassa on joukkotyöttömyyttä, miksi Saksassa on joukkotyöttömyyttä (Saksassa yli 5 miljoonaa työtöntä, yhtä paljon kuin asukkaista Suomessa!)?

        "Friedmanin ja Phelpsin mukaan on olemassa tarkka taso, jonka alle työttömyys ei voi laskea ilman että kiihtyvä kasvava inflaatio saa alkunsa.

        Työttömyys ei siis ole Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan mikään epäonnistuminen vaan instrumentti, jolla ohjataan inflaatiota. Työttömien tehtävä on kerta kaikkiaan taistella jäljellä olevista vapaista työpaikoista niin raivokkaasti, että palkat pysyvät alhaalla.

        Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista, mikä Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan johtaa siihen, että vielä useamman on jouduttava työttömäksi....

        Friedman ja Phelps propagoivat markkinoiden on oltava täysin vapaat ilman valtiollista tai demokraattista kontrollia (= uusliberalismi). Teoria sai nimen ”Chicago-koulu”. Friedman sai NAIRU-teoriastaan Nobelin palkinnon. Mielenosoitukset olivat kuitenkin niin rajut, että hänet oli kuljetettava sinne poliisien saattamana...."

        linkissä lisää,
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000018657317#22000000018657317

      • osinkovero alas

        Hyvä demarit. Suunta oikea.
        Miljardien omaisuudesta ei tarvi enää maksaa veroa. Miljoona osinkoista menee 28%, sikamaista. Kymmenen % pois. Maksakoon köyhät verot. Nehän kinuu apujakin.

      • kouluttamisessa
        osinkovero alas kirjoitti:

        Hyvä demarit. Suunta oikea.
        Miljardien omaisuudesta ei tarvi enää maksaa veroa. Miljoona osinkoista menee 28%, sikamaista. Kymmenen % pois. Maksakoon köyhät verot. Nehän kinuu apujakin.

        olisi ideaakin, ainoa pikku mutta asiassa on se että mistäköhän Suomeen saadaan muutama satatuhatta koulutuspaikkaa lisää, ja niihin infrastruktuuri?

      • Tasapuolisuutta
        Työttömyydestä ei kukaan hyödy kirjoitti:

        Siksi epämääräisten työttömyystukien lopettaminen on paras ratkaisu, joka ainakin vähentää työttömyyttä. Pakkokoulutukseen ne joita ei yritykset tarvi. Se olisi viisasta.

        SAK/SDP haluaa pitää työttömyyden, eriarvoisuuden ja vastakkainasettelun korkealla tasolla, jotta heillä olisi nöyrä ja kuuliainen äänestäjäkunta..

      • on jo
        Työttömyydestä ei kukaan hyödy kirjoitti:

        Siksi epämääräisten työttömyystukien lopettaminen on paras ratkaisu, joka ainakin vähentää työttömyyttä. Pakkokoulutukseen ne joita ei yritykset tarvi. Se olisi viisasta.

        Eikös tämä pakkokoulutus ole jo olemassa? Tietyn aikaa työttömänä olleita pakotetaan osallistumaan ties mihin pitsin nypläyskursille, jotta saadaan tilastoja kaunisteltua, ja kuitenkaan kursseista ei ole mitään todellista hyötyä niitä käyville, vaan ne koetaan enemmänkin järjettömänä pakkopullana ja ajan sekä rahan haaskauksena.
        Vai ketä oikeasti kiinnostaa esim kuukauden ajan klo 9-17 kuunnella joutavaa höpötystä aiheista joilla ei ole mitään merkitystä työnhakemisen tai saamisen kannalta.

        Jotta pakkokoulutuksessa olis edes jotain järkeä, siinä pitäisi kuunnella myös sitä työtäntä työnhakijaa, ja vaikka ammatinvalintapsykologin avulla selvittää mikä ala olisi oikea, ja sitten järjestää "oikea" koulutus, sellainen mistä saisi muutakin kuin vessapaperit.

        Tuo nykyinen yhteishaku systeemi esim on vaan aika syvältä. Ne kakkos ja kolmos hakuvaihtoehdot pitäisi poistaa kokonaan, koska nyt käy turhan usein niin, että henkilö joka haluaa tietylle alalle, mutta jonka koulutodistus ei sinne suoraan päästä, menettää opiskelupaikan sen takia että samaan koulutukseen on hakenut kolmosvaihtoehtonaan joku jolla on parempi todistus. Siis mitä järkeä?
        Jos itse olisin työnantaja niin valitsisin ehdottomasti valmistuneista sen joka haluaa alalle ykkösvaihtoehtonaan vaikkakin huonommalla todistuksella, enkä sitä joka on valinnut alan vasta kolmantena vaihtoehtona. Motivaatio ja mielenkiinto tiettyä alaa kohtaan on kuitenkin se mikä lopulta ratkaisee sekä työntekijän että työnantajan tyytyväisyyden, eikä se miten hyvin joku viitsi tsempata lapsena koulussa - varsinkin kun koulunumeroissa ei huomioida esim. sitä millaisissa oloissa lapsi on joutunut kasvamaan.

      • .........
        Työttömyydestä ei kukaan hyödy kirjoitti:

        Siksi epämääräisten työttömyystukien lopettaminen on paras ratkaisu, joka ainakin vähentää työttömyyttä. Pakkokoulutukseen ne joita ei yritykset tarvi. Se olisi viisasta.

        työttömyydestä on hyötyä työnantajille.palkat voidaan pitää alhaisina koska työvoimaa on saatavana.

    • vitun idiootit

      tottakai jokainen vihaa veroja mutta eniten rikkaat..eiväthän he edes tarvitse julkisia palveluja koska on varaa käydä yksityisellä lääkärillä.

      • yksityisen

        syöpähoidon jos vain voi julkisella puolella sen hoitaa. Kyllä nämä veronalentajat juoksevat häntä koipien välissä mielellään "ilmaiseen" hoitoon kun tosi tarve tulee. Kyse on kuitenkin siitä mikä järjestelmä tuottaa hoidon tehokkaimmin ja toistaiseksi on kaikki syy uskoa että julkinen hoito on kaikkein tehokkain vaihtoehto niin kauan kun valvonta on oikeamielistä eikä hallinto ole täysin korruptoitunut kuten Suomessa. Veronalennukset syövät kaikkien pöydästä pitkällä tähtäimellä. Sen monet huomaavat kun jäävät duunista hoitamaan vanhuksia.

    • hermiitti

      "Arkkipiispa JUKKA PAARMA suhtautuu kriittisesti yleisiin veronalennuksiin. Hän sanoo SAK:n Palkkatyöläinen -lehden haastattelussa, ettei ole vahvaa näyttöä, että ne parantaisivat yhteiskunnan huono-osaisten tilannetta. Alkoholiveron nostoa hän pitää välttämättömänä. YLE24 (12.12.2006)"

      Onkohan kirkolla oma lehmä ojassa? Ei vaiskaan olen arkkipiispan kanssa ihan samoilla linjoilla!    

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe