Naapurin kissa miisu joka on jo kauan ollut minun kiusana, mutta ei enään kävi nimittäin sellanen tuuri että kissa kiipesi autoni sivuovesta sisälle ja minä vedin sitten oven kiinni niin että kissä jäi autoon. olin lähdössä tampereelle kun tämä tapahtui (asun turussa) tampereella sitten päästin kisun ulos, eipäs ole sitä enään sen jälkeen näkynyt. nyt naapurin lapset ovat teipanneet "oletko nähnyt miisua" lappuja joka rapun oveen. ja kuulema kaipaavat miisua kovasti.
Naapurin kissa
36
2385
Vastaukset
- kerro totuus
Kissa ei noin vaan nouse autoon, eikä etenkään vieraan henkilön autoon. Jos se olisi ollut autossa noin pitkän matkan, eikä se ei olisi ollut tottunut autossa olemiseen ennestään, se olisi todennäköisesti mennyt paniikkiin ja oksentanut tai ulostanut sen matkan aikana.
- satalasissa
Niin, ja jos tuo on totta, niin toivottavasti lopetat lässyttämisen täällä ja hoidat homman asiallisesti ja käyt kertomassa perheelle mitä tapahtui. Voivat sitten etsiä misuansa tampereelta turun ja porin sijaan. Jos kertomatta jätät, ja miisu palentuu tampereella, niin toivon syvästi että saat rangaistuksesi muodossa tai toisesa, eikä sielusi ole enää koskaan puhdas. Huono omatunto tuppaa olemaan näkymättömistä asioista tuntuvin. Myös sinulle -jos ihminen ylipäätään olet.
- Kissanvihaaja
satalasissa kirjoitti:

Olisit tehnyt siitä rukkaset,kokeilkaapa kissasta lämpimät rukkaset,kesto on aika huono mutta uutta materiaalia on saatavana runsaasti.
- kissarakas ihminen
Kissanvihaaja kirjoitti:
Olisit tehnyt siitä rukkaset,kokeilkaapa kissasta lämpimät rukkaset,kesto on aika huono mutta uutta materiaalia on saatavana runsaasti.
Meillä on viisi kissaa ja kaksi koiraa. Kissoista kaksi on löytökissoja, jotka on lunastettu löytöeläinsuojasta ja kaksi on arvokasta rotukissaa. Viides kissa on pentuna hankittu maatiaiskissaneitonen.
Nämä kaikki kissat tulevat nukkumaan yöksi viereemme ja koirat ovat vieressä lattialla.
Jos joku kissa on heitteillä, viekää se paikkakunnan löytöeläinsuojaan. Se ei maksa mitään. Kissan omistaja joutuu kuitenkin maksamaan kissasta hoitomaksun, joka on täällä 30 €. Moni ei sitä halua maksaa ja kissa saa siten uuden rakastavan kodin. - Rukkanen
kissarakas ihminen kirjoitti:
Meillä on viisi kissaa ja kaksi koiraa. Kissoista kaksi on löytökissoja, jotka on lunastettu löytöeläinsuojasta ja kaksi on arvokasta rotukissaa. Viides kissa on pentuna hankittu maatiaiskissaneitonen.
Nämä kaikki kissat tulevat nukkumaan yöksi viereemme ja koirat ovat vieressä lattialla.
Jos joku kissa on heitteillä, viekää se paikkakunnan löytöeläinsuojaan. Se ei maksa mitään. Kissan omistaja joutuu kuitenkin maksamaan kissasta hoitomaksun, joka on täällä 30 €. Moni ei sitä halua maksaa ja kissa saa siten uuden rakastavan kodin.rukkasena,lämmittää hyvin,ei siitä tyhmästä eläimestä muuta iloa ole.
- ????
kissarakas ihminen kirjoitti:
Meillä on viisi kissaa ja kaksi koiraa. Kissoista kaksi on löytökissoja, jotka on lunastettu löytöeläinsuojasta ja kaksi on arvokasta rotukissaa. Viides kissa on pentuna hankittu maatiaiskissaneitonen.
Nämä kaikki kissat tulevat nukkumaan yöksi viereemme ja koirat ovat vieressä lattialla.
Jos joku kissa on heitteillä, viekää se paikkakunnan löytöeläinsuojaan. Se ei maksa mitään. Kissan omistaja joutuu kuitenkin maksamaan kissasta hoitomaksun, joka on täällä 30 €. Moni ei sitä halua maksaa ja kissa saa siten uuden rakastavan kodin.3 saastaista kissaa syöpäläisiä täynnä!Hyi H______i,olet varmaan lihava,ruma,punatukkainen??
Miestäkään ei ole(onhan 2 isoa koiraa)?????Heko,Heko!! - rukkaset?
Rukkanen kirjoitti:
rukkasena,lämmittää hyvin,ei siitä tyhmästä eläimestä muuta iloa ole.
mä voisin käyttää niitä?
- miehen voittaa...
???? kirjoitti:
3 saastaista kissaa syöpäläisiä täynnä!Hyi H______i,olet varmaan lihava,ruma,punatukkainen??
Miestäkään ei ole(onhan 2 isoa koiraa)?????Heko,Heko!!aina, kuorssaakin vähemmän.
- ahahaa
miehen voittaa... kirjoitti:
aina, kuorssaakin vähemmän.
Yritätkö muka väittää, että olisit nukkunut miehen vieressä?
Uskokoon ken tahtoo. - Arska
ahahaa kirjoitti:
Yritätkö muka väittää, että olisit nukkunut miehen vieressä?
Uskokoon ken tahtoo.miehenpuutteessa oleva lihava,ruma ja punatukkainen nainen?Kuvaus tuntuu sopivan kissanomistajiin?
- Tavallinen dallaaja
Arska kirjoitti:
miehenpuutteessa oleva lihava,ruma ja punatukkainen nainen?Kuvaus tuntuu sopivan kissanomistajiin?
Hupaisaa havaita pienen kissan herättävän "isoissa" ihmisissä noinkin väkeviä tunteita. Eipä taida monenkaan elämässä paljon sisältöä olla, kun on tarpeen fokusoida vihaansa kissaan!
- Diudididiu
???? kirjoitti:
3 saastaista kissaa syöpäläisiä täynnä!Hyi H______i,olet varmaan lihava,ruma,punatukkainen??
Miestäkään ei ole(onhan 2 isoa koiraa)?????Heko,Heko!!Kissa on jumalauta monta kertaa siivompi kuin esimerkiksi sinä. Vai eikö ole koskaan käynyt mielessä, miksi katti pesee turkkiansa lähes alvariinsa? Meillä ainakin kolli on nukkunut elämänsä viidestä ja puolesta vuodesta sen viisi ja puoli vuotta vuoteemme jalkopäässä. Eikä tähän päivään mennessä kumpikaan meistä ole saanut mitään pöpöä. Tiesitkö, että kissankin voi kylvettää? Se tulee vain pentuna totuttaa siihen. Lisäksi kun loishäädöt ovat kunnossa, niin ei ole mitään hätää.
- vittuiltu
Tavallinen dallaaja kirjoitti:
Hupaisaa havaita pienen kissan herättävän "isoissa" ihmisissä noinkin väkeviä tunteita. Eipä taida monenkaan elämässä paljon sisältöä olla, kun on tarpeen fokusoida vihaansa kissaan!
No ei.
Kissat eivät herätä tunteita. Usko pois.
Tunteet heräävät vasta silloin, jos kissaton erehtyy poistamaan holtittoman kissanomistajan häiriköivän lemmikin OMALTA ALUEELTAAN.
Siinä vaiheessa ne tunteet heräävät.
Ai miksikö? Koska kissaihmisten mielestä KAIKKIEN ON SUVAITTAVA KISSOJA. ILMAN MITÄÄN POIKKEUKSIA. MUITA VAIHTOEHTOJA EI OLE OLEMASSA.
AAAAAMEEENNNNN! - toisenkin
vittuiltu kirjoitti:
No ei.
Kissat eivät herätä tunteita. Usko pois.
Tunteet heräävät vasta silloin, jos kissaton erehtyy poistamaan holtittoman kissanomistajan häiriköivän lemmikin OMALTA ALUEELTAAN.
Siinä vaiheessa ne tunteet heräävät.
Ai miksikö? Koska kissaihmisten mielestä KAIKKIEN ON SUVAITTAVA KISSOJA. ILMAN MITÄÄN POIKKEUKSIA. MUITA VAIHTOEHTOJA EI OLE OLEMASSA.
AAAAAMEEENNNNN!minullakin on yksi tuttu alkoholisti joka ei siedä kissoja,että on sinulla kohtalotovereita..
- nämä jutut
toisenkin kirjoitti:
minullakin on yksi tuttu alkoholisti joka ei siedä kissoja,että on sinulla kohtalotovereita..
Miksi kaikkien tulisi sietää kissoja?
Onko laitonta olla pitämättä kissoista?
Jos, niin miksi?
Minkä vuoksi sinun on niin kovin vaikeata hyväksyä sitä tosiseikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä kissoista? - riittääkö kantti
nämä jutut kirjoitti:
Miksi kaikkien tulisi sietää kissoja?
Onko laitonta olla pitämättä kissoista?
Jos, niin miksi?
Minkä vuoksi sinun on niin kovin vaikeata hyväksyä sitä tosiseikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä kissoista?Jos et siedä jotain asiaa, niin miksi mölyät siitä niin kovaan ääneen? Oletko turhautunut ja stressautunut, masentunutkin?
Mutta vastaapa tähän:
Siedätkö pakolaisia? Et varmaankaan tykkää niistä, joten uhkaatko kiduttaa niitä ja sitten tappaa sen jälkeen? - päätelmiä
riittääkö kantti kirjoitti:
Jos et siedä jotain asiaa, niin miksi mölyät siitä niin kovaan ääneen? Oletko turhautunut ja stressautunut, masentunutkin?
Mutta vastaapa tähän:
Siedätkö pakolaisia? Et varmaankaan tykkää niistä, joten uhkaatko kiduttaa niitä ja sitten tappaa sen jälkeen?Esitin edellisessä viestissäni 4kpl selkeitä, helppoja ja yksinkertaisia kysymyksiä. Etkö ymmärtänyt, mitä kysyin, vai jätitkö jonkin muun (hyvän??) syyn vuoksi vastaamatta? Kummassakin tapauksessa olisi ollut edes alkeellisiin tapoihin kuuluvaa kertoa, miksi et vastannut kysymyksiini.
Mielenkiintoista on sekin, että kysymyksiini vastaamisen sijaan päätit esittää vastakysymyksiä minun turhautumisestani, stressaantumisestani ja/tai masentuneisuudestani. Mitä tekemistä niillä ja tällä keskustelulla on keskenään?
Entä pakolaisilla tai heidän KIDUTTAMISELLAAN JA TAPPAMISELLAAN?
Taidat olla holtiton kissanomistaja. - Eläimiä perheessä
päätelmiä kirjoitti:
Esitin edellisessä viestissäni 4kpl selkeitä, helppoja ja yksinkertaisia kysymyksiä. Etkö ymmärtänyt, mitä kysyin, vai jätitkö jonkin muun (hyvän??) syyn vuoksi vastaamatta? Kummassakin tapauksessa olisi ollut edes alkeellisiin tapoihin kuuluvaa kertoa, miksi et vastannut kysymyksiini.
Mielenkiintoista on sekin, että kysymyksiini vastaamisen sijaan päätit esittää vastakysymyksiä minun turhautumisestani, stressaantumisestani ja/tai masentuneisuudestani. Mitä tekemistä niillä ja tällä keskustelulla on keskenään?
Entä pakolaisilla tai heidän KIDUTTAMISELLAAN JA TAPPAMISELLAAN?
Taidat olla holtiton kissanomistaja.Kissasta ei tarvitse välttämättä pitää, mutta sen kanssa voi elää repimättä siitä pelikalsareitaan. Kaikki se ärhentelyhän johtuu omasta käytöksestä. Anna kissan olla, ei se sulle mitään tee. Jos haittaa ilmenee, rohkeasti omistajan kanssa keskustelemaan asiasta. Voi löytyä molempia tyydyttävä ratkaisu.
- liioittelet!
Eläimiä perheessä kirjoitti:
Kissasta ei tarvitse välttämättä pitää, mutta sen kanssa voi elää repimättä siitä pelikalsareitaan. Kaikki se ärhentelyhän johtuu omasta käytöksestä. Anna kissan olla, ei se sulle mitään tee. Jos haittaa ilmenee, rohkeasti omistajan kanssa keskustelemaan asiasta. Voi löytyä molempia tyydyttävä ratkaisu.
Näen tilanteen seuraavasti:
Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja millä perusteella?
Kokemus on osoittanut, ettei kumpikaan em. periaatteista toteudu. Ja että kaikki keinot yrittää saada niitä toteutumaan johtavat ennemmin tai myöhemmin siihen, että kissanomistaja loukkaantuu.
Saattaa olla, että kissanomistaja kestää kohtuullisesti kaksi tai kolme huomautusta, mutta pikku hiljaa, kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan, alkaa pinna palaa kummallakin puolella. Ja käytännössä näin tapahtuu useimmiten, koska aikuista kissaa on jossain määrin työlästä totuttaa sisäkissaksi. Lopputulos on se, että kaikki joutuvat kärsimään, koska kissanomistaja ei huolehdi velvollisuuksistaan. - Kissanvihaaja
liioittelet! kirjoitti:
Näen tilanteen seuraavasti:
Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja millä perusteella?
Kokemus on osoittanut, ettei kumpikaan em. periaatteista toteudu. Ja että kaikki keinot yrittää saada niitä toteutumaan johtavat ennemmin tai myöhemmin siihen, että kissanomistaja loukkaantuu.
Saattaa olla, että kissanomistaja kestää kohtuullisesti kaksi tai kolme huomautusta, mutta pikku hiljaa, kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan, alkaa pinna palaa kummallakin puolella. Ja käytännössä näin tapahtuu useimmiten, koska aikuista kissaa on jossain määrin työlästä totuttaa sisäkissaksi. Lopputulos on se, että kaikki joutuvat kärsimään, koska kissanomistaja ei huolehdi velvollisuuksistaan.Kissannahka on hyvä materiaali siitä saa lämpimät rukkaset(kaksi paria on jo valmiina,ainakin lapset tykkää)
- no niin, tulihan se sieltä
liioittelet! kirjoitti:
Näen tilanteen seuraavasti:
Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja millä perusteella?
Kokemus on osoittanut, ettei kumpikaan em. periaatteista toteudu. Ja että kaikki keinot yrittää saada niitä toteutumaan johtavat ennemmin tai myöhemmin siihen, että kissanomistaja loukkaantuu.
Saattaa olla, että kissanomistaja kestää kohtuullisesti kaksi tai kolme huomautusta, mutta pikku hiljaa, kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan, alkaa pinna palaa kummallakin puolella. Ja käytännössä näin tapahtuu useimmiten, koska aikuista kissaa on jossain määrin työlästä totuttaa sisäkissaksi. Lopputulos on se, että kaikki joutuvat kärsimään, koska kissanomistaja ei huolehdi velvollisuuksistaan.> kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan,
Siis olet kypsynyt kissanomistajiin. Mitä sinä sitten veuhkoat kissoista??
Siksikö, kun et uskalla sanoa kissanomistajalle mitään?
Oletko aina kiusannut pienempiäisi, olitko koulukiusaaja? Tai kiusattiinko sinua koulussa ja nyt kostat pienemmille luontokappaleille, jotka ovat täysin omaa syyttään väärässä paikassa? Oikea kohteesi on siis kissanomistaja. Jos ei puheesi tepsi, ota poliisi avuksi, jos se naapurisi rikkoo lakia.
Selvä juttu. Olet pelkuri. - kimppuun
no niin, tulihan se sieltä kirjoitti:
> kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan,
Siis olet kypsynyt kissanomistajiin. Mitä sinä sitten veuhkoat kissoista??
Siksikö, kun et uskalla sanoa kissanomistajalle mitään?
Oletko aina kiusannut pienempiäisi, olitko koulukiusaaja? Tai kiusattiinko sinua koulussa ja nyt kostat pienemmille luontokappaleille, jotka ovat täysin omaa syyttään väärässä paikassa? Oikea kohteesi on siis kissanomistaja. Jos ei puheesi tepsi, ota poliisi avuksi, jos se naapurisi rikkoo lakia.
Selvä juttu. Olet pelkuri.Niinhän se menee, täysin tyylipuhtaasti tässäkin tapauksessa.
Sinä et ole tässä "keskustelussa" pystynyt vastaamaan yhteenkään esittämistäni kysymyksistä tai väitteistä. Syytöksiä ja haukkumisia olet esittänyt sitäkin enemmän.
Vastaa nyt kysymyksiin, äläkä kiemurtele:
1) Minkä vuoksi sinun on niin kovin vaikeata hyväksyä sitä tosiseikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä kissoista?
2) Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
3) Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja jos, niin millä perusteella? - vastaus sinulle
liioittelet! kirjoitti:
Näen tilanteen seuraavasti:
Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja millä perusteella?
Kokemus on osoittanut, ettei kumpikaan em. periaatteista toteudu. Ja että kaikki keinot yrittää saada niitä toteutumaan johtavat ennemmin tai myöhemmin siihen, että kissanomistaja loukkaantuu.
Saattaa olla, että kissanomistaja kestää kohtuullisesti kaksi tai kolme huomautusta, mutta pikku hiljaa, kun samasta asiasta joutuu vuosikausia huomauttelemaan, alkaa pinna palaa kummallakin puolella. Ja käytännössä näin tapahtuu useimmiten, koska aikuista kissaa on jossain määrin työlästä totuttaa sisäkissaksi. Lopputulos on se, että kaikki joutuvat kärsimään, koska kissanomistaja ei huolehdi velvollisuuksistaan.Vastaan alla olevaan "viestiin".
Jos osaat lukea kaikki mitä minä (ja en ole lukenut muille kirjoittamiasi vastauksiasi) olen kirjoittanut, niin ymmärrät kyllä, että olen koko ajan ollut kaikista kolmesta kohdastasi samaa mieltä.
Ja jos et tosiaan osaa kertoa sille naapurillesi (=isompi olio), mitä mieltä olet, niin että se uskoo, ilman että sinun pitää hyökätä kissan kimppuun (=pienempi olio), niin olet raukka, joka käy pienempien ja puolustuskyvyttömien kimppuun ja olet todellakin tainnut olla koulukiusaaja tai ainakin olet tainnut kiusata mahdollista pikkuveljeäsi tai -siskoasi niin ettei teillä enää ole välit kunnossa.
Et siis tajunnut pointtia. Kun sanon, ettei kaikesta tarvitse pitää, niin se ei-pitäminen ei tarkoita sitä, että sitä pitää kaiken aikaa täysin voimin vihata ja uhata kärsimyksillä. Ymmärrät?
En itsekään pidä esim. pakolaisista, mutta en uhkaa kiduttavani ja tappavani niitä.
----------------------------------------
Kun asia loppuu, käydään henkilön
Kirjoittanut: kimppuun 12.12.2006 klo 22.55
Niinhän se menee, täysin tyylipuhtaasti tässäkin tapauksessa.
Sinä et ole tässä "keskustelussa" pystynyt vastaamaan yhteenkään esittämistäni kysymyksistä tai väitteistä. Syytöksiä ja haukkumisia olet esittänyt sitäkin enemmän.
Vastaa nyt kysymyksiin, äläkä kiemurtele:
1) Minkä vuoksi sinun on niin kovin vaikeata hyväksyä sitä tosiseikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä kissoista?
2) Alueen omistajana/haltijana kissattomalla henkilöllä on (tai ainakin pitäisi olla) täysi oikeus päättää siitä, liikkuuko hänen alueellaan kissoja vai ei. Kiistätkö näkemykseni? Jos, niin millä perusteella?
3) Edelleen, kissanomistajalla on (tai ainakin pitäisi olla) ehdoton velvollisuus valvoa ja pitää huolta lemmikkinsä liikkumisista sekä huolehtia siitä, ettei eläin mene kiellettyihin paikkoihin. Ja samat kysymykset; kiistätkö, ja jos, niin millä perusteella?
-------------------------- - assss
???? kirjoitti:
3 saastaista kissaa syöpäläisiä täynnä!Hyi H______i,olet varmaan lihava,ruma,punatukkainen??
Miestäkään ei ole(onhan 2 isoa koiraa)?????Heko,Heko!!kissa siihen nukkumaan. Olisi edes joku tyytyväinen meidän taloudessamme. Muistelen lapsuuden aikaa jolloin meillä oli monta kissaa talossa. Olen mies, tasan 50 v. Muija kyllä nukkuu eri huoneessa. Ja lapset tietysti omissa huoneissaan.
- VITUNPELLE
KUULES! kultaiset aivosi ovat kait jääneet pahasti jälkeen!!!!!!!! saatanan pelle nyt kyllä.... etkä tajuuuu kuinka tärkeä kissa on lapselle? tai mikä muukin eläin tahansa. se on jopa yhtä kuin perheenjäsen. sama kuin sun isä olis viety jonnekkin teille tuntemattomille etkä ennään ikinä näkis sitä! tuollaisesta ongelmasta aikuinen selviää puhumalla! tuo temppu oli TOSI lapesellinen ja alamainen teko!! toivon että palat helvetissä sinä paskiainen paska saatanan paska! et usko kuinka tuollainen jättää traumoja! vittu jos saisin sut käsiini niin katusit syntymääs!
SINUNA HANKKISIN KISUN ÄKKIÄ JA VAUHILLA!- ???
Lukekaa edellinen vitunpellen kirjoitus.Ainakin sanavarasto on suppea ja ÄO on pienempi kuin kengännumero.
- Kissanvihaaja
Kiitos vinkistä
Laitoin supiloukkuihin uudet syötit,saadaan kokoperheelle talveksi uudet KISSANNAHKARUKKASET!!! - Mulqvist
Kissanvihaaja kirjoitti:
Kiitos vinkistä
Laitoin supiloukkuihin uudet syötit,saadaan kokoperheelle talveksi uudet KISSANNAHKARUKKASET!!!Hanki elämä! Ja löysää kravattia, jotta se keltainen neste pääsee alas.
- petunville
eli vitunpe..e...
JOS KISSA ON LAPSILLE NIIN
TÄRKEÄ!!!!!!!!!!!!!
NIIN MIKSI KISSA EI OLE KIINNI HIHNASSA TAI SITTEN VAIN SISÄLLÄ?
Vaaranahan on käsittääkseni naapurin sedän lisäksi myös autot????
Meidän pikkukoira on TÄRKEÄ ja siksi kiinni. Ja hallistusti omalla pihalla irti, eikä toisten pihoilla juoksemassa ja kusemassa ja paskomassa toisten pihoille
EIKÄ HYPPIMÄSSÄ AUTOJEN PÄÄLLÄ VAURIOITTAEN MAALIPINTAA.
Ja kyllä, joillekin auto on tärkeämpi, kuin joillekin muille oma lapsi tai kissa.
- ymmärtämiseen
Ensin hieman kertausta: (Ymmärsin, että olet samaa mieltä kahdesta ensimmäisestä väittämästä, mutta et kolmannesta?)
1) Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus päättää siitä, liikkuuko alueella kissoja vai ei.
2) Kissanomistajalla on velvollisuus huolehtia lemmikkinsä turvallisuudesta ja liikkumisista sekä pitää huolta siitä, ettei se mene kiellettyihin paikkoihin.
3) Kokemus on osoittanut, ettei kumpikaan em. periaatteista toteudu. Ja että kaikki keinot yrittää saada niitä toteutumaan johtavat ennemmin tai myöhemmin siihen, että kissanomistaja loukkaantuu.
Omalta kohdaltani 3-kohta tarkoittaa käytännössä sitä, että olen ilmoittanut lähiympäristön naapureille sekä suullisesti (useita kertoja) että kirjallisesti toivovani heidän pitävän lemmikkinsä poissa pihastamme.
Lisäksi olen ottanut pihastamme useita kissoja kiinni loukulla ja toimittanut ne löytöeläiminä asianmukaiseen paikkaan. Osa niistä lienee joutunut lopetetuksi, osa on palannut kotiin ja hetken päästä jälleen loukkuun.
Tyypillisesti lemmikkihoitolaan toimitetun kissan omistajan on tunnistanut siitä, kun joku naapuri lakkaa äkkiä tervehtimästä. Samoin käy, jos rohkenee esittää toiveen kissattomasta pihasta kolmannen tai neljännen kerran.
Edelleen voin kertoa, täysin kokemukseen perustuen, että ensimmäinen huomautus otetaan yleensä vastaan hymysuin ja se jopa vaikuttaa muutaman viikon, mutta kuri löystyy nopeasti. Kun samasta asiasta huomauttaa toisen kerran, ilmeet on astetta vakavammat, kolmannella kerralla taas jne. Kissa elää helposti yli 10 vuotta, mietipä huviksesi montako huomautusta sinä aikana tarvittaisiin?
Muuten, mitä pahaa pakolaiset ovat sinulle tehneet, kun et heistä pidä?
Ja tiedoksesi, etten ole tähän keskusteluun kirjoittanut yhtään viestiä, jossa olisin uhannut tappaa tai varsinkaan kiduttaa kissoja.- Ketunrasva
Tekstistäsi päätellen olet aika "allerginen elämälle". Määritä nyt samantien, saavatko harakat ja räkätit lentää pihasi ilmatilassa vai otatko nekin haavilla kiinni ja toimitat rankkurille. Viikko kusiaispesässä istumista sopisi sulle hyvin ja vaikka toinenkin viikko samaan rahaan. Alkaisi ajatus kirkastua. Ei edelliset sukupolvet olisi varmaankaan uskoneet, minkälaisia niuhoja tulevaisuus kasvattaa. Kyllä varmaan nauraisivat sullekin. Iso ihminen ja itkee kissoista, voi jumankauta. Hanki ittelles elämä!
- isänpäivä
Ketunrasva kirjoitti:

Kiistätkö henkilön oikeuden kissattomaan pihaan? Millä perusteella?
Jos kissoille kuuluu vapaa oikeus ulkoilla kenen tahansa pihoissa, miksi sama oikeus ei olisi voimassa myös muilla lemmikkieläimillä? Koirilla, hevosilla, lampailla tai vaikkapa käärmeillä? Miksi?
Mene itse kusiaispesään! - kissat sisällä
isänpäivä kirjoitti:
Kiistätkö henkilön oikeuden kissattomaan pihaan? Millä perusteella?
Jos kissoille kuuluu vapaa oikeus ulkoilla kenen tahansa pihoissa, miksi sama oikeus ei olisi voimassa myös muilla lemmikkieläimillä? Koirilla, hevosilla, lampailla tai vaikkapa käärmeillä? Miksi?
Mene itse kusiaispesään!Jos kaupungin järjestyssäännöt kieltävät eläimien irtipidon, niin ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Eli kissaa tai koiraa ei saa pitää irti.
Mutta ei toisen kotieläimiä pidä uhata. Olkaa nyt niin rohkeita, että ottakaa yhteyttä siihen omistajaan, joka on ihminen! (jos ette pelkää ihmisiä eli ette ole liian ujoja) Vedotkaa kaupungin järjestyssääntöihin. Jos ei auta, viekää toisen kotieläin löytöeläinkotiin. - Kissanvihaaja
kissat sisällä kirjoitti:
Jos kaupungin järjestyssäännöt kieltävät eläimien irtipidon, niin ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Eli kissaa tai koiraa ei saa pitää irti.
Mutta ei toisen kotieläimiä pidä uhata. Olkaa nyt niin rohkeita, että ottakaa yhteyttä siihen omistajaan, joka on ihminen! (jos ette pelkää ihmisiä eli ette ole liian ujoja) Vedotkaa kaupungin järjestyssääntöihin. Jos ei auta, viekää toisen kotieläin löytöeläinkotiin.Jokainen kissa joka tulee minun tontille pääsee hengestään(lähimpään naapuriin on matkaa yli kilometri)Siinä ei auta "hanki itsellesi elämä"ruikutus!Siinä auttaa kun pitää kissat kiinni.Kissanomistajat rakentakaa häkit omaan puutarhoihinne ja pitäkää huoli ne inhottavat pedot pysyy siellä.
- Kissahomolle
Kissanvihaaja kirjoitti:
Jokainen kissa joka tulee minun tontille pääsee hengestään(lähimpään naapuriin on matkaa yli kilometri)Siinä ei auta "hanki itsellesi elämä"ruikutus!Siinä auttaa kun pitää kissat kiinni.Kissanomistajat rakentakaa häkit omaan puutarhoihinne ja pitäkää huoli ne inhottavat pedot pysyy siellä.
Kyllä sunkin aikas koittaa aikanaan. Odotas kun eläinsuojeluviranomaiset saavat tietoonsa omavaltaisen eläintenlopettamisen, niin saattaa tuntua lompsassa hetken aikaa. Eläintenpidosta on säännöt olemassa ja niitä tulee noudattaa, mutta mikään ei oikeuta sinua toimimaan tavalla, jota julistat. Hae naru, jos et kestä elämää.
- meni oikein
kissat sisällä kirjoitti:
Jos kaupungin järjestyssäännöt kieltävät eläimien irtipidon, niin ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Eli kissaa tai koiraa ei saa pitää irti.
Mutta ei toisen kotieläimiä pidä uhata. Olkaa nyt niin rohkeita, että ottakaa yhteyttä siihen omistajaan, joka on ihminen! (jos ette pelkää ihmisiä eli ette ole liian ujoja) Vedotkaa kaupungin järjestyssääntöihin. Jos ei auta, viekää toisen kotieläin löytöeläinkotiin."Olkaa nyt niin rohkeita, että ottakaa yhteyttä siihen omistajaan, joka on ihminen! (jos ette pelkää ihmisiä eli ette ole liian ujoja) Vedotkaa kaupungin järjestyssääntöihin. Jos ei auta, viekää toisen kotieläin löytöeläinkotiin."
No niinhän sitä on tehtykin. ( http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001260&posting=22000000022027021 ) Tulokset ovat vain olleet valitettavan huonoja. Käytännössä ainoa asia, mitä on saatu aikaan, on se, että jotkut naapurit ovat lakanneet tervehtimästä. Pihassa pyörivien kissojen määrään toimenpiteillä ei ole ollut vaikutusta.
Sitä paitsi kaupunkien järjestyssäännöt ovat vanhentunutta lainsäädäntöä. Nykyään asioista säädetään metsästys-, eläinsuojelu-, luonnonsuojelu- ja järjestyslaissa sekä eurooppalaisessa lemmikkieläinsopimuksessa. Mutta se on eri asia se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575815Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773093Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222298No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191928
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah791057