Olen täydellinen yhdessä asiassa, nimittäin olen täydellinen häpeäihminen. Olen täydellisesti häpeään sidottu persoonallisuus.
Minulla on useita niin kutsuttuja "häpeänappuloita". Kun niistä "painaa", häpeä iskee kuin shokki. Se lamaannuttaa kuin käärmeen purema.
Tällaisia "häpeänappuloita" ovat eri seurassa eri asiat. Tietyt sanat ja vihjaukset tietyssä seurassa laukaisevat häpeää.
Kun olen omien vanhempieni kotona, omassa lapsuuden kodissani, häpeänappulat koskettavat lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä häpeällisiä kokemuksia, riittämättömyyyden tunteita jne.
Kun olen puolestaan työyhteisössäni, suurin häpeänappula on oman puolisoni ja minun välinen ikäero (9v.). Olen itse 33 -vuotias ja minulla on 24 -vuotias vaimo. Kun jokin asia edes vähän viittaa tai muistuttaa tästä asiasta, se painaa "häpeänappulan" alas. Ikäero tuntuu jotenkin sopimattomalta. Se miksi johtuu yksinkertaisesti varmasti siitä, että ollessani 12 -vuotias isälläni oli suhde 15 -vuotiaaseen tyttöön.
Tämä tapaus selittää varmasti myös vanhempieni kodissa esiintyvän häpeän. Tuo tapaus, isäni suhde alaikäiseen tyttöön, on ollut perheemme todellinen virtahepo. Kaikki tietävät "otuksen" olemassa olon, mutta kukaan ei ole näkevinään asiaa.
Minussa on myös muita "häpeänappuloita", joita sopivasti painamalla minut saa painettua maan rakoon. Olen häpeään sidottu persoonallisuus. Onko täällä muita, joilla olisi samantapaisia kokemuksia? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja jakaa häpeän taakkaa.
Minulla on useita niin kutsuttuja "häpeänappuloita". Kun niistä "painaa", häpeä iskee kuin shokki. Se lamaannuttaa kuin käärmeen purema.
Tällaisia "häpeänappuloita" ovat eri seurassa eri asiat. Tietyt sanat ja vihjaukset tietyssä seurassa laukaisevat häpeää.
Kun olen omien vanhempieni kotona, omassa lapsuuden kodissani, häpeänappulat koskettavat lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä häpeällisiä kokemuksia, riittämättömyyyden tunteita jne.
Kun olen puolestaan työyhteisössäni, suurin häpeänappula on oman puolisoni ja minun välinen ikäero (9v.). Olen itse 33 -vuotias ja minulla on 24 -vuotias vaimo. Kun jokin asia edes vähän viittaa tai muistuttaa tästä asiasta, se painaa "häpeänappulan" alas. Ikäero tuntuu jotenkin sopimattomalta. Se miksi johtuu yksinkertaisesti varmasti siitä, että ollessani 12 -vuotias isälläni oli suhde 15 -vuotiaaseen tyttöön.
Tämä tapaus selittää varmasti myös vanhempieni kodissa esiintyvän häpeän. Tuo tapaus, isäni suhde alaikäiseen tyttöön, on ollut perheemme todellinen virtahepo. Kaikki tietävät "otuksen" olemassa olon, mutta kukaan ei ole näkevinään asiaa.
Minussa on myös muita "häpeänappuloita", joita sopivasti painamalla minut saa painettua maan rakoon. Olen häpeään sidottu persoonallisuus. Onko täällä muita, joilla olisi samantapaisia kokemuksia? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja jakaa häpeän taakkaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
häpeävät ihmiset tunnistaa siitä, että toiset ei häpeä koskaan yhtään mitään, vaan on röyhkeitä ja kieltää kaiken hävettävän elämästään ja toiset häpeää liikaa ja kaikkea. Koita annostella häpeääsi jotenkin, niin saat sen hallintaasi.
Kannat isäsi häpeää. Minä kannan äitini. Ikävää kun omaakin häpeää on ihan tarpeeksi tullut vuosien varrella. Voimia sulle häpeäsi kanssa.
Vanhemmat eivät suostuneet kohtaamaan omaa häpeäänsä, koska se olisi tuhonnut heidän valheellisen elämänsä. Niinpä he päättivät tuhota ennemmin meidät. Olemme häpeän uhreja.
Ainoa tapa vapautua häpeästä on kohdata se. Jos en kohtaa menneiden sukupolvien häpeää itsessäni, siirrän taakan eteenpäin omille lapsilleni. Häpeä näet tarvitsee uhrin.
Tämän tähden myös homo- ja lesboparit tahtovat lapsia. Heidän oma häpeänsä tuhoaisi heidän valheellisen elämänsä, siksi he tarvitsevat uhrin.
Vanhemmuudessa on kaksi tietä. Joko otamme vastuun itsestämme, ja kohtaamme menneisyytemme purkaen "kirouksen" lastemme yltä. Tai sitten kiellämme häpeämme, ja uhraamme lapsemme häpeän alttarille.
Minut uhrattiin kerran. Enkä toivo enää sitä kohtaloa kenellekään. En homo- enkä heteroperheiden lapsille.
Mä tajusin tossa äsken, että mä taidan kantaa kanssa osaa äitini häpeästä. Äiti teki perheessämme ruman tempun, kun olin varhaisteini. Ja täytyy myöntää, että jotenkin sitä naisena pitää itseään samanlaisena kuin äitiään.