Uskontojen koomiset

asut

Nykyjärjellä ajatellen ei oikein tajua uskontojen käyttämiä vaatemalleja. Jopa niinkin moderni uskonto kuin on Suomen ev lut käyttää kaapuja.

Mielestäni aika on kulkenut uskontojen ulkoisten tunnusmerkkien ohi.

20

699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestäni taas

      ne ovat yksi asia muiden joukossa, joka saa minun mieleni laskeutumaan uskontoa vastaanottavalle mielenlaadulle.

      Samoin kirkko, virret, saarna, minulle niillä kaikilla, myös ulkoisilla asuilla, on oma merkittävä sijansa.

      Ja miksi kaiken pitää muuttua, ja vielä meidän aikanamme?

      Enkä sitten ole mikään kiihko missään asiassa. Edellisestä kirkossakäynnistäkin on jo iät ja ajat, mutta kuitenkin.

      • meitsi vaan

        Ja Raamattukin on kirjoitettu nykykielelle.

        Eivät ne mitään alkuperäisiä ole ennenkään olleet.

        Asut ovat koomillisia, niinkuin Linnan juhlissa taas ortoksien edustajatkin muun muassa.

        Ulkoisena merkkinä voisi olla paremminkin oikea elämäntapa ja hyvät tavat ylipäänsä.

        Jeesus oli uudistaja ...

      • joukossamme
        meitsi vaan kirjoitti:

        paljonkin ihmisiä, jotka ovat pitäneet voimassa vanhan käännöksen Raamatusta.

        Kyllä monet muutokset ovat vieneet, varsinkin vanhempien ikäluokkien mielestä, myös uskonnosta pohjaa pois.

      • jenkaten
        meitsi vaan kirjoitti:

        Ja Raamattukin on kirjoitettu nykykielelle.

        Eivät ne mitään alkuperäisiä ole ennenkään olleet.

        Asut ovat koomillisia, niinkuin Linnan juhlissa taas ortoksien edustajatkin muun muassa.

        Ulkoisena merkkinä voisi olla paremminkin oikea elämäntapa ja hyvät tavat ylipäänsä.

        Jeesus oli uudistaja ...

        nyky kielelle on tehty,mutta mitenkähän on tul-
        kittava raamatun sana,että mitään ei saa siitä
        muuttaa.Onko asia sisältö kuitenkin sama.Tarkoi-
        tan tällä sitä,kun rooman valtakunnan aikana pa-
        pisto monilta osin muokkasi raamattua mieleisek-
        seen.Jostakin olen lukenut,että raamatun sana on
        palautettu entiselleen ja väärentäjät ovat saa-
        neet palkkansa.
        Näin maallikon ja yksinkertaisen ihmisen mie-
        lestä tuntuu,että onko ollut tarvetta muuttaa
        raamattua edes nykykielelle.Ei se mielestäni ole
        ollut niin vaikea selkoinen.

        Ei kai noilla asuilla ole niin merkitystä,kun
        sillä,minkälainen se asun kantaja on.

        Olen joskus kinastellut joittenkin uskon lahko-
        laisten kanssa näistä uskon asioista ja eivät
        ole oikein tykänneet kun olen sanonut,että en
        minä ainakaan pysty olemaan tosi uskovainen kun
        en tiedä minkälainen sellainen ihminen oikein.
        Minun uskoni on,uskon Jumalan olemassa oloon ja
        yritän elää elämäni jota kuinkin kunnolla.Käyn
        kirkossa silloin tällöin.Se on minun uskoni.

        Yhdyn tuohon Jeesus oli uudistaja,muita ei ole
        ollut eikä ole.

      • meitsi vaan
        jenkaten kirjoitti:

        Raamatun sanamuodot ovat aika vaikeita osin ymmärtää ainakin vanhassa testamentissa. Turha niitä on yrittää uudistaa, kun ei entisistäkään oikein selvää saa. Vanhan kielen rikkauteen kuuluu juuri ottaa selvää vertauksien taustoista ja elintavoista, mitkä silloin oli.

        Kyllä minä tieteenkin pohjalta alan jotenkin uskoa ylösnousemuksen konkreettiseen mahdollisuuteen.

        Neitseellinen synnytyskin on varmaan mahdollista.

        synnytys kerrotaan raamatussa jotenkin näin:
        Jumalan henki varjosi Marian ja hän tuli ras-
        kaaksi.Ja vielä:Jumala syntyi Jumalasta.
        Tässä ei ole kysymys mistään uskonnon paatok-
        sesta.En itsekkään ole mikään uskovainen,mutta
        mahdottoman utelias.Mutta uskon kaiken hyvän
        olemassa oloon,ja siihen ,että hyvyys ihmiskun-
        nan keskuuteen olisi tullut noista kuvioista.
        Näistä asioista olisi hyvä saada keskustella
        myös näillä palstoilla.Uskonnon palstoilla nämä
        ei pysy oikein mielenkiinnon kohteena.
        Jossakin on kirjoitettu hyvin mielen kiintoi-
        sesti tämä raskauden alku.Tavallisessa ihmis -
        elämässa tällainen raskauden alku ei ole mahdol-
        linen.

      • Pirre*

        ainakin, on keksitty keinohdelmöitys..

      • Juniperus

        En muista kaikkien evankeliumien juonta, mutta ainakin jouluevankeliumissa (Luukkaan mukaan?) todetaan vain, että Joosef lähti verollepantavaksi kihlattunsa Marian kanssa, joka oli raskaana. Ei sanaakaan neitseestä syntymisestä. Matteus taisi olla ainoa evankelista, joka selitteli Marian raskautta pyhällä hengellä.

        Tarina on minusta arveluttava, ja olen aina hämmästellyt Joosefin herkkäuskoisuutta.

      • Akaton mies
        Pirre* kirjoitti:

        ainakin, on keksitty keinohdelmöitys..

        Nätti Jussihan se oli tuolla pohojoosees savotoilla ollessaan nähäny sellaasenkin ihimehen notta lapsi syntyy persereijästä!!!!!
        No oli se sen kyllä valehellu, mutta niin oli valehellu muukki. Siinä mettätyö kämpillä oli ollu iso joukko jätkiä ja alakanehet kehumahan kulukumatkojansa, kuka oli hiihtäny, kuka kävelly ja kuka polokenu polokupyörällä satojakilometrejä päiväs. No se oli Jussi aikasa kuunnellu niiren jätkien tarinoota matkoosta, niin siihen oli sitten sanonu sen lapsen syntymän. Ne oli ukot sanonu Jussille jotta ny kyllä valehtelit. Se Jussi oliki heti myöntäny valehrelleensa, mutta oli sanonu jotta rehellisempi hän kuitenkin puheesnaan on ku te. Eihän hän valehrellu ku vajaan parituumaa, ja te muut satoja kilometrejä.

      • jenkaten
        Pirre* kirjoitti:

        ainakin, on keksitty keinohdelmöitys..

        jutussani sanoin,että olen ollut mahdottoman
        utelias esimerkiksi uskonnon suhteen.Raamatus-
        sa on joitakin kohtia,mitkä ei oikein normaali
        oloissa toimi.Minähän aloin etsimään vastauksia
        kysymyksiin joita en ymmärtänyt alkuunkaan.En
        minä kovin paljon ymmärrä muutenkaan asioita,
        taitaa rautakangen tekniikka olla se josta joten
        kuten selviän.
        Mutta niin paljon vaivasi tämä tiedon puute,et-
        tä kolusin vissiin kaikki helsingin kirjastot,
        kun etsin tyhjentävää tietoa muutamiin raamatun
        kohtiin.Kaikenlaiset lahko ja "minä luulen"kir-
        jat hylkäsin heti kättelyssä.
        Sitten kerran napsahti,löysin kaksi osaisen
        kirjan joissa oli tietoa enemmän mitä etsin.
        Ei mitään uskon kiihkoa,vaan asiallista kerto-
        musta,raamatun tapahtumista.Siinä eräs saksalai-
        nen pappi joutui tilanteeseen,missä nämä asiat
        tuli hänen eteensä,niin että hänelle jäi vain
        kertojan osa.Kaiken tämän jälkeen tämä pappi
        erosi kirkosta.Sillä kirkossa on paljon sellais-
        tänäkin päivänä,mikä ei käy yksiin raamatun ope-
        tuksien kanssa.

      • jenkaten
        Akaton mies kirjoitti:

        Nätti Jussihan se oli tuolla pohojoosees savotoilla ollessaan nähäny sellaasenkin ihimehen notta lapsi syntyy persereijästä!!!!!
        No oli se sen kyllä valehellu, mutta niin oli valehellu muukki. Siinä mettätyö kämpillä oli ollu iso joukko jätkiä ja alakanehet kehumahan kulukumatkojansa, kuka oli hiihtäny, kuka kävelly ja kuka polokenu polokupyörällä satojakilometrejä päiväs. No se oli Jussi aikasa kuunnellu niiren jätkien tarinoota matkoosta, niin siihen oli sitten sanonu sen lapsen syntymän. Ne oli ukot sanonu Jussille jotta ny kyllä valehtelit. Se Jussi oliki heti myöntäny valehrelleensa, mutta oli sanonu jotta rehellisempi hän kuitenkin puheesnaan on ku te. Eihän hän valehrellu ku vajaan parituumaa, ja te muut satoja kilometrejä.

        pystynyt Nätti-Jussia valehtelusta syyttämään.
        En minäkään valehtele,enkä luule.Minäkin olen
        lukenut toisten kirjotuksia ja yritän syöttää
        niitä toisille.
        Se on taas toinen juttu kuka uskoo mihinkin.

      • Pirre*
        Akaton mies kirjoitti:

        Nätti Jussihan se oli tuolla pohojoosees savotoilla ollessaan nähäny sellaasenkin ihimehen notta lapsi syntyy persereijästä!!!!!
        No oli se sen kyllä valehellu, mutta niin oli valehellu muukki. Siinä mettätyö kämpillä oli ollu iso joukko jätkiä ja alakanehet kehumahan kulukumatkojansa, kuka oli hiihtäny, kuka kävelly ja kuka polokenu polokupyörällä satojakilometrejä päiväs. No se oli Jussi aikasa kuunnellu niiren jätkien tarinoota matkoosta, niin siihen oli sitten sanonu sen lapsen syntymän. Ne oli ukot sanonu Jussille jotta ny kyllä valehtelit. Se Jussi oliki heti myöntäny valehrelleensa, mutta oli sanonu jotta rehellisempi hän kuitenkin puheesnaan on ku te. Eihän hän valehrellu ku vajaan parituumaa, ja te muut satoja kilometrejä.

        se on valehtelussakin muistettava, - aika hyvin leikannu..:)

    • uskovainen*

      kuulun työmiesten lahkoon ja ei munkaan ulkoiset tunnukset niin moderneja oo ,ei oo haalarien malli paljoa muuttunu

    • osastolle.

      Tulikokohan vahingossa väärälle palstalle?

      • meitsi vaan

        Tämä on sellaista kevyttä jutustelua, missä ei puututa oppeihin, vaan yleisellä tasolla pohditaan asujen logiikkaa.

    • Uskontoihin liittyvät ulkoiset tunnusmerkit ovat olennainen osa rituaaleja.

      En ymmärrä mitä tarkoitat sanomalla "moderni uskonto", kun puhut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta?

      Uskon, että ihmiset arvostavat klassisia kirkkotekstiilejä, joita käytetään kaikkien kirkollisten toimitusten yhteydessä. Sitäpaitsi henkilökunnalle työvaatteet ovat saavutettu etu. ;))

      Itse en haluaisi ryhtyä tekstiilien osalta muuttamaan suomalaisia kirkollisia toimituksia. (Onhan rippikoululaisillakin jo omat kaapunsa ja se säästää monen perheen kukkaroa.) Joissain asioissa perinteet tuovat oman lisäarvonsa ja nämä kaavut ovat mielestäni sieltä paremmasta päästä.

      Suosittelen sinulle Tuomas-messuja, jos haluat osallistua arkisempiin tapahtumiin.

      • siilityttö55

        Ihmis elämään kuuluu uskontokin,
        miksi luokitellaan, tää kuuluu uskon puolelle?
        karsinoidaan täällä kuin navetassa ikään.

      • sitä vaan

        Kysyt, mitä tarkoitan modernilla uskonnolla. Se on sitä että suu paasaa pyhänä yhtä ja arkena tehdään justiinsa kaikkia syntejä, mitä kirjassa kielletään tekemästä.

        Sellainen on tämä moderni uskonto. En usko mihinkään liturgioihin, mitä järkeä niissä on? Onko Jumala niin tyhmä, että kuuntelee kaavussa esitettyjä liturgioita? Ei ole, enkä minäkään ole.

    • liinuneiti

      Ne kaavut ovat tarkoitettu neutralisoimaan persoona siellä kaavun sisällä. Näin omilla asuillaan ei pääse vaikuttamaan sanoman sisältöön.

      • punkkarin näköä

        tarkoitakaan.

        Katsoisin, että uskonnon sanoma kuuluisi paremmin jos asuna olisi normaalien tapojen mukainen pukine.

        Miten elämänsä elää, on suurempi merkitys kuin kaavun alle piilotettuna esitetty liturgia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1179
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe