röökaavat

äidit huom!

Kuopio. Äidin tupakointi raskausaikana tai lapsen ollessa pieni näyttää aiheuttavan pysyviä vaurioita lapsen hengitysteihin, todetaan Kuopion yliopistossa lauantaina tarkastetussa väitöskirjassa.

Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenklinikassa on kuvattu ensimmäisenä maailmassa astman kulku imeväisiän hengitysvaikeudesta aikuisuuteen.

Tutkimuksessa seurattiin varhaislapsuudessaan ilmatiehyiden tulehduksen ja keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden lasten keuhkojen toimintaa vauvasta 18–20 vuoden ikään. Kolmasosa suomalaislapsista kärsii ensimmäisten elinvuosiensa aikana ilmatiehyiden tulehduksesta, ja heistä noin 1–3 prosenttia joutuu sairaalahoitoon.

Vaikka ilmatiehyiden tulehduksen jälkeen astmariski vähenee iän ja kasvun myötä, alttius astmaan nousee jälleen nuorella aikuisiällä.

Riski keuhkojen toiminnan huononemiseen oli merkittävä erityisesti niillä nuorilla, joiden äiti oli tupakoinut lapsen ollessa alle kaksivuotias tai joiden ilmatiehyiden tulehduksen oli aiheuttanut RSV-virus.

Tupakka on yksi voimakkaimmin hengitysteitä ärsyttävistä ja vaurioittavista ympäristötekijöistä, ja nuorten naisten tupakointi on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti, tutkija Eija Piippo-Savolainen toteaa.

"Nämä tytöt ovat lähivuosien äitejä, joten voimavaroja tulisi panostaa nuorten ja erityisesti tyttöjen tupakoinnin vähentämiseen."

13

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtaa

      mä vaan hieman ihmettelen, et "lapsen ollessa pieni". Siis täh? Eli jos isä tupakoi lapsen ollessa pieni, niin lapselle ei tule mitään ongelmia? Mutta äidin tupakointi kyllä aiheuttaa? Millä perusteella vain äidin tekemänä tämä on haitallista? Osaavatkohan miehet tupakoida jotenkin terveellisemmin? Ei kai nyt oikeesti kukaan kisko röökii sisällä lapsen kasvojen vieresssä? Eli jos äiti käy satunnaisesti ULKONA yksin tupakalla, niin miten se vaikuttaa lapsen mahdolliseen tulevaan astmaan? Tietääkseni se, että jonkun kädet ja vaatteet haisevat tupakalle, ei aiheuta toiselle henkilölle astmaa tai muitakaan suurempia terveysongelmia. Hajuhaitat ovat taas asia erikseen. Tupakan vahingollisuudesta raskausaikana taas tiedetään faktat, mutta tosiaan tää äidin tupakointi lapsen ollessa pieni...

      Huokaus, olen tyhmä. Selittäisikö joku?

      • ihan samaa..

        Siis mulla heräs ihan samata kysymykset...tuskin kukaan sisällä polttaa, enkä tiedä tupakoivista äideistä yhtään, jotka polttais ulkonakaan jos lapsi on lähellä..

      • sitten hyvin
        ihan samaa.. kirjoitti:

        Siis mulla heräs ihan samata kysymykset...tuskin kukaan sisällä polttaa, enkä tiedä tupakoivista äideistä yhtään, jotka polttais ulkonakaan jos lapsi on lähellä..

        asiat, minä täällä pääkaupunkiseudulla näen harva se päivä naisia röökillä pikkumukula kädessä kiinni dösärillä tai vaunujen vieressä ja samalla leperrellään vauvalle et tuitui ja rööki savuaa vieressä.. Pikkulapsi-aikaan lukisin itse alle 6-vuotiaat.

      • tota....
        ihan samaa.. kirjoitti:

        Siis mulla heräs ihan samata kysymykset...tuskin kukaan sisällä polttaa, enkä tiedä tupakoivista äideistä yhtään, jotka polttais ulkonakaan jos lapsi on lähellä..

        tapahtuu jatkuvasti. Se, että sun lähipiirissä on fiksumpia ihmisiä, jotka ei polta lapsen läheisyydessä, ei tarkoita, että kaikki tekevät samalla tavalla. Huokaus tosiaan, kun ei ikinä muisteta, että IHMISIÄ ON ERILAISIA! Tuskin nyt kukaan polttaa sisällä..Kyllä jotkut todellakin ovat niin tyhmiä. Lapsena kaverini äiti poltti sisällä, ja tuskin hän on ainoa.

      • kohta!
        tota.... kirjoitti:

        Tuskin nyt kukaan polttaa sisällä..hmmm..ongelmaperheissä juodaan sisällä niin miksei sitten polteta?

      • ehkä tarkoittaa

        Ensinnäkin jos tässä on tutkittu vain äidin tupakointia, niin eihän sitten voida sanoa isän tupakoinnista mitään. Ja eihän siinä sanota, että isän tupakointi EI aiheuta ongelmia, vaan että äidin tupakointi aiheuttaa.

        Ja sitten varmaan se, että keskimäärin äiti on kuitenkin lähempänä sitä lasta kuin isä ja suuremman osan ajasta lapsen kanssa, eli äidin tupakointi olisi oikeasti hiukan haitallisempaa.

      • kerran jostain
        ihan samaa.. kirjoitti:

        Siis mulla heräs ihan samata kysymykset...tuskin kukaan sisällä polttaa, enkä tiedä tupakoivista äideistä yhtään, jotka polttais ulkonakaan jos lapsi on lähellä..

        netistä, että vaikka tupakoikin ulkona, se saaste mikä siitä tulee leijuu ympärillä vielä puolituntia sen jälkeen. eli kädet hiukset vaaatteet, saatikka suu! Ei ole lähdettä nyt antaa, mutta jossain vaiheessa jos sen löydän voin pistää tänne!!

        Itse poltan ja nyt olen tullut siihen päätökseen, että yritän lopettaa tulevana uutena vuotena, juuri lasteni takia. Olen heille velkaa enemmän kuin sen että riski kuolla keuhkosyöpään liian nuorena toteutuis!

      • äitee+4

        kyse on siitä vaiheesta jossa vielä imetetään..

        tutkimuksissa yleensä tutkitaan auka tarkasti vain ja ainoastaan yhtä asiaa ja jos aihe on äidin tupakointi niin kyse ei ole mummoista eikä isistä.. yleensä kaikilla se äiti on ja vielä kotona aika tiiviisti lapsen ollessa pieni joten sikäli aika ymmärrettävä rajaus.

        Onb muuten naurettavaa aina vedota siihen ettei mullakaan eikä meilläkään jos vielä ei ole todettu eikä havaittu ja eihän kaikille tule ongelmaa mistään ja toisella taas kaikiesta.

        Astmaakin on montaa eri tyyppiä ja esim omani diagnosoitiin nyt vasta liki nelikymppisenä. Isäni joka kuoli keuhkosyöpään tupakoi kotona sisällä ja autossa ihan huoletta kuten lapsuudessani oli tapana. Toivon nyt vain hartaasti, että noilta muilta harmeilta säästyn..

    • röökaavan tytär

      Jotenkin en voi uskoa tuota tutkimusta. Meillä kotona poltettiin sisällä (siihenaikaan se oli tapa) ja niinpä olen sellainen passiivinen tupakoitsija ollut pienen ikäni (myös autossa vanhempani polttivat). Kaikki me sisarukset olemme olleet terveitä, ei korvatulehduksia, ei astmaa jne.(äitini ei polttanut raskaana olessa)

      Itse en ole polttanut yhdeltäkään lapselta ja joskus satunnaisesti pihalla illalla, kun nukkuivat, kun lapset oli pieniä. Vanhin lapsi joka oli paljon mummolassa (heillä maatila) ja eli ns. "paskan keskellä" ei ollut koskaan sairas. Ei siis kerrassaan mitään, mutta kaksi nuorimaista (saivat myös pisimpään rintamaitoa) sairastivat korvakierteet ja molemmilla jo pienenä puhjennut astma...ja näitä juttuja on varmaan samanlaisia muillakin.

      • jotkut vaan ovat kestävämpiä

        mutta toki tuo tarkoittaa, että enemmän ne lapset.... joiden vanhemmat tupakoi! Eihän meistä kaikki syöpäänkään sairastu vaikka polttais koko ikänsä! Vaan toiSET NE sairastuu!!

      • se on jo tutkittu
        jotkut vaan ovat kestävämpiä kirjoitti:

        mutta toki tuo tarkoittaa, että enemmän ne lapset.... joiden vanhemmat tupakoi! Eihän meistä kaikki syöpäänkään sairastu vaikka polttais koko ikänsä! Vaan toiSET NE sairastuu!!

        niin monen vu9osikymmene ajalta että jos tarpeeksi kauan polttaa tupakka, siihen kuolee (siis jos ei sitä ennen kuole metaboliseen oireyhtymään, sudänkohtaukseen ,aivoinfarktiin)
        itse on vähentänyt ja haluan lopettaa koska en halua vaikuttaa siihen todennäköisyyteen että lapseni alkaa polttaa. en halua että håän oppii tämän elämäntavan kotoaan.

      • rookaavan tytär
        se on jo tutkittu kirjoitti:

        niin monen vu9osikymmene ajalta että jos tarpeeksi kauan polttaa tupakka, siihen kuolee (siis jos ei sitä ennen kuole metaboliseen oireyhtymään, sudänkohtaukseen ,aivoinfarktiin)
        itse on vähentänyt ja haluan lopettaa koska en halua vaikuttaa siihen todennäköisyyteen että lapseni alkaa polttaa. en halua että håän oppii tämän elämäntavan kotoaan.

        ..ettei lapsesi sitä aloita. Meillä murkkuikää lähestyvä poika (6lk) oppilaita heidän luokalla on 32, joista 5 oppilasta on sellaista, joka ei koskaan ole maistanut tupakkaa, kaikki 27 ovat.(ainoastaan yksi tyttö, joka ei maistanut muut poikia ja vielä sellaisia villejä viikareita) Huom! maistaneet eivät polta jatkuvasti.

        Olemme käyneet aika lailla rehellistä keskustelua asiasta, koska poika kokee olevansa jotenkin "huonompi" kuin luokkakaverinsa, kun ei vielä sitä myrkkyä ole kokeillut. (itse poltan nykyisin säännöllisesti, nikoretit on hankittu ja joululomalla olisi se h-hetki, milloin viimeinen tupakki tumpataan)

        Tupakka nyt sitten pojan päässä pyörii ja varmasti mieli tekisi kokeilla. Olen pyytänyt rehellisyyttä, ettei sinne nurkan taakse lähdetä kokeileen. Jos mieli tekee niin paljon, että pakko kokeilla niin äidille sitten kertomaan. Olen luvannut, että äidin nokan alla sitten vedät (luvassa punaista norttia ja sen verran poltetaan, että takulla tulee niin huono olo, ettei siihen enään koskaan koske) Muuta keinoa en keksi..alkoholin kanssa se ei tietenkään toimi, vaan sit saa maistaa, kun täysi-ikäisiä ollaan. (tiedän olevani naivi ja tod. näköisesti sitäkin ennen 18 v maistetaan, mutta ihan vielä se asia ei ole ajankohtaista)

        Miten teillä? Onko rangaistussysteemi (esim. viikkorahat pois ja aresti) vai mikä systeemi??

        Ideoita??

      • ok hommalta
        rookaavan tytär kirjoitti:

        ennemmin nenän eteen kuin nurkan taakse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe