Heippa.

Minulla alkoi eilen niukka vuoto joka on sittemmin voimistunut. Olen saanut km:n kaksi kertaa aikaisemmin joten olen aika varma että tämäkin menee kesken :( Aikaisemmilla kerroilla on vuoto ollut niukkaa mutta nopeasti sitten kumminkin runsaantunut ja kaikki on tullut itsestään pois.

Nyt on vaan erittäin outo tunne alapäässä, tuntuu siis siltä kun siellä olisi tampooni yms. (?)
Vuoto on siis ollut aika pientä, ja tuntuu että joku panttaa siellä nyt lopullista ryöpsähdystä. Tosi inhottava tunne enkä viitsisi edes mennä nukkumaan kun ajattelin että jos se yöllä sitten tulee ulos.
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itsellään sama homma 2 kertaa aikasemmin mennyt kesken ja nyttenkin koko ajan oottaa että meneekö tämäkin. ensiviikolla eka neuvola. tosin olen jo 11 viikolla mutta silti kaihertaa mieltä. toivottavsti kaikki oli hyvin sinunkin kohdallasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minni81 kirjoitti:

Minulla alkoi eilen niukka vuoto joka on sittemmin voimistunut. Olen saanut km:n kaksi kertaa aikaisemmin joten olen aika varma että tämäkin menee kesken :( Aikaisemmilla kerroilla on vuoto ollut niukkaa mutta nopeasti sitten kumminkin runsaantunut ja kaikki on tullut itsestään pois.

Nyt on vaan erittäin outo tunne alapäässä, tuntuu siis siltä kun siellä olisi tampooni yms. (?)
Vuoto on siis ollut aika pientä, ja tuntuu että joku panttaa siellä nyt lopullista ryöpsähdystä. Tosi inhottava tunne enkä viitsisi edes mennä nukkumaan kun ajattelin että jos se yöllä sitten tulee ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu