Tarinaa minusta

yksinkö.

Olen 24-vuotias mies ja kai yksinäinen. Kai siksi, etten varsinaisesti kärsi asiasta. Ystäviä minulla ei ole (vanhempia lukuun ottamatta) eikä oikeastaan kavereitakaan, lähinnä muutama hyvän päivän tuttu jonka kanssa vaihdan kuulumisia silloin kun satun tapaamaan.

Lukukaudet menevät opiskeluiden parissa eikä nenä kiinni tenttikirjassa ehdi miettiä yksinäisyyttä. En ole ikinä seurustellut ja luulen, etten koskaan seurustelekaan. Hyväksyin asian jo nuorena, jolloin sitä tuli vielä surtua.

Totuus vain on se, että olen niin omituinen ihminen, ettei kovin moni halua tai voi kiinnostua minusta. Olen hyvin persoonallinen, mutta toisaalta sen verran ujo, etten osaa tutustua muihin. Sitten kun viimein uskallan, suusta tulee sellaista juttua, että ihmiset katsovat minua vinoon. Minkäs sille voi, kun on sosiaalisesti niin onneton, ettei osaa puheissaan olla miellyttävä ja hauska.

Mielestäni meidän yksinäisten pitäisi hyväksyä vallitseva tilanne ja olla toivomatta mahdottomia. Kaikkia meitä ei kai ole tarkoitettu kokemaan rakkautta ja sen sellaista. Yksinäisenä ei voi olla onnellinen, mutta voi olla tyytyväinen. Tulkaamme siis toimeen itsemme kanssa ja luokaamme ainakin melko hyvä elämä yksin.

5

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oma valinta

      Kipua, tuskaa, kärsimystä sitähän elämään mahtuu - kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Me emme ole yksin - yksinäisyys on tunne sisällämme. Avioliitossakinvoi olla yksin ja se on kauheaa. Elämää ei voi opetella sitä on vain elettävä!

      • en jaksa

        Kuka pakottaa? Elämäkö? Kuolema on suurin mahti kaikista ja ultimaattinen haistattelu vastoinkäymisille, mikään tästä elämän tarjoamasta paskasta ei seuraa rajan toiselle puolelle, syvä hiljaisuus, tiedottomuus ja tunnottomuus, ikuinen.
        Viimeinen tapa hallita elämäänsä on lopettaa se omakätisesti, mieluummin kuin kyyristellä päivästä toiseen vastoinkäymisten ja pahan olon ruoskittavana. Kuoleman tullessa kaikki katoaa, poistun voittajana, vittuilijat eivät uskalla tulla perässä.


      • sekoiteta asioita

        Tuo on jotenkin naurettavaa sanoa että yksinäisyys on jokin tunne meissä tai että olen "yksinäinen vaikka ympärillä olisikin ihmisiä tai kumppani". Yksinäisyys ei välttämättä ole oma valinta, mutta huonon kumppanin/seuran kanssa oleminen on. Ei pidä sekoittaa asioita.


    • viisaita puhelet

      Ihan viisaita puhelet kun sanot tuosta, että pitäisi oppia hyväksymään vallitseva tilanne. Yksinäisyys itsessään ei tarkoita mitään maailmanloppua, vaan voi elää tyytyväisenä yksinäänkin. Toki kannattaa siltikin yrittää tutustua muihin ihmisiin, jos vaikka saisi niitä ystäviä tai sen kumppanin (siis tilaisuuden tullen).

      Oman ajatukseni mukaan kaikille on olemassa joku tai useampi henkilö, mutta kaikki eivät välttämättä tapaa sitä toista osapuolta koskaan.

    • -Sheila-

      melko usein jopa ihan tajuttoman ujo (!!), mutta silti olen sitä mieltä että jokainen ihminen on tarkoitettu kokemaan läheisyyttä ja rakkautta. Toivon todella, ettet ole oikeasti tuota mieltä, vaan että sinusta kirjoitushetkellä ainoastaan tuntui tuolta. Kaikilla on huonot hetkensä, ei siinä mitään. Pääasia kuitenkin on, ettei ole jokaisena hetkenä itseään mollaamassa. Se saattaa nimittäin olla jopa vaarallista... Meinaa jos aina vain kohtelee itseään kaltoimmin ja kaltoimmin.

      Vaihda ajattelun suuntaa. Jyrkkä suunnanvaihdos heti tästä päivästä alkaen, mutta huomattavien muutoksien kanssa ei tarvi kiirehtiä heti alkuunsa. Eihän mikään tapahdu sekunnissa! Jos joka päivä otat tavoitteeksesi yhden positiivisen ajatuksen antamisen itsellesi (tosiaan, vain yksi hyvä ajatus omasta itsestä riittää), vuoden päästä muutos on valtava! Päivä tai viikko ei riitä suureen muutokseen, mutta siinä ajassa tuolla harjoittelulla voi saada kyllä jo paremman mielen.

      Usko muutokseen. Usko. Mikäänhän ei ole pysyvää...

      Minä olen kierinyt tänään sellaiset puolituntia itsesäälissä, mutta aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa lepertelen itselleni kauniisti. Kehun hyviä asioita itsessäni, sekä kerron mitä kaikkea hyvää elämääni sisältyy. Keskistyn iltaisin muutamaksi minuutiksi siihen, mitä minulla on, sen sijasta että ajattelisin mitä minulta puuttuu. Kyllä on tullut ihana olo heti sen jälkeen. Kokeile sinäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe