jaah, täällä sitä taas kirjotellaan Suomi24:n yksinäisyyspalstalla, kuin mikälie keskiyön ritari. Voi helkutti.
Isä tuli kotiin, hoidettuaan viikon Alzheimerintautista ukkiani. Kävin lenkillä ja pitkästä aikaa jaksoin juosta koko matkan, ehdin miettiä, onko minulle tullut jo ylikunto tai ylirasitus niistä kesän pakonomaisista ja liiallisista liikkunnoista. No ei sekään vaihtoehto ole vielä poissuljettu.
Olen huomannut, että palsta on kuollut. Vakikirjoittajiakaan ei enää käy, failure (narf)on ehkä löytänyt elämänsä rakkauden tai kuollut pois, anna- muuttanut ulkomaille tai jotain. Itse en ole käynyt, koska olen muutenki masentunut ja tämä vain lisää sitä, toinen syy on se, että täällä ei kannata enää kirjoitella kun kukaan ei enää käy täällä.
Noh, tänään (tai eilen) olin siellä lenkillä, juttelin jonkun 14-vuotiaan seurustelevan bitytön kanssa (mitäköhän järkeä oli ottaa meseosoitteeni jos seurustelee ja itse etsin sieltä seuraa???) ja kuuntelin Genesistä. Siinä vasta Musiikkia. Se on niin monipuolista, en kyllästy siihen ikinä. No, minulla on muitakin tällaisia erikoisia mieltymyksiä kuten olette huomanneet.
Uskaltauduin käymään myös SETA:lla tuossa viikko sitten. Noh, enpä usko löytäväni sieltä mitään, niinkuin en mistään muualtakaan. Hassua, kuinka monet sanovat nätiksi ja olen silti yksin???? Paskaa puhuvat, se on nähty ennenkin.
Kävin äsken suihkussa ja mietin laulua "Afterglow". Vihaan yleensä kaikenlaisia rakkausleffoja ja muuta sellaista, mutta tuon kappaleen sanat ovat todella ikävät. En itseasiassa haluisi kuunnella sitä, mutta kuitenkin haluan. Outoa. Se toi mieleeni taas, ylläripylläri, Sen-Ketä-En-Halua-Muistaa. Josta on ollut puhetta tälläkin palstalla. Pojan jonka nimi on Sami. Fuckin´ Sami. Saatanan pakkomielle. Mutta vaihdanpa aihetta, en jaksa ajatella sitä asiaa.
Niin, ja sitten vielä. Mitäköhän pitäisi sanoa kun joku kysyy seurustelenko? No aina olen vastannut rehellisesti, "en". No en tietenkään, ei tällä naamalla. Mutta JOS vastaisin kyllä, mitä tapahtuisi? En tiedä, kukaan ei varmaan uskoisi sitä.
Näen itseni vastaamassa siihen kysymykseen vielä 30-vuotiaanakin tylsistyneenä: "en". Niin, mutta en elä siihen asti.
Vielä yksi hauska juttu. Olin tämän sossun luona, koska en ole edelleenkään saanut psykologia vaikka olen vuoden käynyt sossulla itsemurha-ajatusten takia.
Kerroin sitten sossulle syömisistäni, urheiluistani jne.
"Oletko oksentanut?" kyllä. "montakin kertaa?" pari (yli kaksikymmentä)
"oletko käyttänyt nesteenpoistajia tai laksatiiveja?" en.
"oletko viillellyt?" en (kyllä, paljon)
sitten kerroin syömisistäni, jotka rajoittuvat lähinnä puuroon, kanaan, riisiin, kasviksiin, hedelmiin ja ruisleipään. Ja urheilen kuin urheilija, kestävyyjuoksua (en kuitenkaan kaloreita polttaakseni)
Ja sitten kerroin, että oikeastaan Nyt Todella Vaaralliset Ajatukset pyörivät päässäni, suunnittelen tekeväni sen itsemurhan hirttäytymällä. Ja Oikea Syy on tämä lihominen, 6 kilon lihominen. Oikeastaan luulen, että lihominen vain laukaisi tämän masennuksen. Niin ja kerroin, että minulla on jo rytmihäiriöitäkin, ja kipua sydämessä (ei keuhkoissa, kyllä urheilijana tiedän!)
No, sossu ei reagoinut mitenkään näihin asioihin.
Kysyin, oliko vasta sitten ongelma kun olisin luuranko. Sossu nyökkäsi. Että tällaista. Minulla ei siis voi olla syömihäiriötä, koska olen liian lihava. No varmasti helpotti aivan vitusti.
No, taidanpa mennä nukkumaan. Mutta kuunnelkaa ihmiset ihmeessä Genesistä, se on hienoa Musiikkia.
Dancing with the Moonlit knight
16
893
Vastaukset
- Kyllä!
Jes! Woo! Varsinkin Gabrielin aikainen.
- Jalfo
Proge sopii erittäin hyvin yksinäisten iltojen iloksi.
Aloittajalle voimia. - nancycallahan
juu, itsekin pidän Gabrielin aikaisesta.
- Dragoninja
Ei tässä itsekään ole jaksanut kirjoitella yksinäisyys-palstalle, koska täällä ei näy ikinä uusia viestejä. Ja hakeudun tänne paitsi yksinäisyyttä lievittääkseni, yleensä vain pakoon oikeaa elämää, jota mulla ei olekaan.
Tilanteesi kuulostaa ikävältä ja vakavalta syömishäiriöltä. Sehän kuva tässä itsellekin on tullut, ettei apua pahaan oloon ainakaan yhteiskunnan taholta tahdo löytyä. Enemmän siitäkin, jos on joku, jolle puhua oikeasti ongelmista ja joka ei hylkää. Jolle puhumista ei tarvitsisi pelätä. Viiltely, syömiskäyttäytymisesi, itsemurhasuunnitelmat. Kertovat sinullakin varmasti tosi pahasta olosta, harmi että tuollainen vastaanotto kun ongelmistasi vielä rohkaistuit kertomaan. Eihän toisaalta terveyskeskuksia voi syyttää, onhan lääkäreillä ja psykologeilla varmasti jo liiaksikin töitä tämän moniongelmaisen kansan kanssa. Tuntuu että kaikilla on jokin terveydellinen ongelma, henkinen tai fyysinen. Siitä huolimatta, voisihan sairaiden tilannetta parantaa suuntaamalla verorahoja enemmän oman maan ongelmien hoitamiseen kuin vaikkapa ulkomaailman parantamiseen. Vähän liian yhteiskunnallista kannanottoa, pahoittelen jos joku vetää herneen nenään. Kuitenkin oman maan kansalaisten tilan nyt luulisi järjellä ajatellen olevan se tärkein peili maailmalle. Vaikuttaako maan image hyvältä, jos se sijoittuu sekä itsemurha/masennus/ylipaino-tilastoissa maailmankärkeen. Vaikka kuinka kaksinkertaistettaisiin kehitysavut, niin että jokainen suomalainen tulisi maksamaan 100 euroa vuodessa.
Että tällaista...kannustaisin sua kuitenkin kertomaan vielä ihan totuuden mukaisesti noista ongelmista, ei se edistä mitään jos valehtelet sitten kun pääset puhumaan. Se saattaa olla vaikeaa..mutta sinä voit saadakin apua jos tarpeeksi sinnikkäästi yrität. Ennemmin vaikka liioittelet hiukan, kuin vähättelet, jos haluat todella apua. Vai etkö ehkä haluakaan...? Kehoitan nyt itsetutkiskeluun, ole rehellinen itsellesi, haluatko parantua. Syömishäiriössä kun helposti tulee sekin vaihe, ettei enää edes halua. Siitä muodostuu käyttäytymismalli, jossa ei kohta enää näekään mitään väärää tai epätavallista. Jos minullekin olisi sanottu muutamia vuosia takaperin, että oksennan "huvikseni" pari kertaa päivittäin, olisin miettinyt, onkohan tällä kysyjällä syytä varata aika psykiatrille. Näin se vaan menee.
Voimia ja rohkeutta, yritä. Etkö juostessasikin, jos kaadut, nouse kohta ylös ja yritä uudelleen? Herää, ennenkuin joudut heräämään ensiavussa sydärin saaneena.- nancycallahan
en kaadu juostessa ikinä......
vaikket olisi edes maininnut, että sinulla on ollut syömishäiriö niin kyllä sen tuosta tekstistä huomaisi.
Mutta siis, en tiedä oikestaan haluanko tästä eroon. Masennuksesta ainakin, mutta en sitten muusta tiedä....joka päivä samaa ruokaa, en jaksaisi. Voisin lopettaa melkein koulunkäynnin ja alkaa urheilla täyspäiväisesti, mutta kun en syö tarpeeksi niin....no n.1500kcal, nykyään. Aiemmin saattoi mennä päivä noin 500:lla ja kovat urheilut päälle.
Pitäisi sitä apua kai hakea ihan toden teolla.
- Kundi09
vakkarit täältä olla mihinkään kadonneet. Tai no ehkä vakikirjoittajat on, itse en jaksa tänne enää kauheasti kirjoitella. Olen enemmän natissut parilla muulla foorumilla. Muiden juttuja täällä kyllä tulee luettua.
Pitäisköhän meidän Nancy vaihtaa koteja, nimittäin mun faija tykkää luukuttaa Genesistä isoista kajareista. :) Ei se huonoa musaa ole, mutta muhun uppoaa paremmin raskaampi musiikki. Genesishän tulee nyt jossain välissä Suomeenkin keikalle. Sinne se yritti mua houkutella, mutta ei oikein huvita lähteä.
Ei ne ihmiset välttämättä paskaa puhu, koska munkin mielestä sä olet aika söpön näköinen tapaus. Ja minä en puhu koskaan paskaa! Kaikki ihmiset ei vaan ymmärrä sitä, ettei se yksinäisyys ulkonäköä katso.. mutta nyt kauniita unosia.- nancycallahan
juu noh, kiitos kuitenkin.
Huomasin kyllä, että sinä ainakin käyt täällä vielä joskus.
Ja, hehheh.....voitaisiinhan me vaihtaakin...:)
Mutta keikalle en ole menossa, tuskinpa he soittavat niitä parhaimpia kappaleita siellä. Ja haluaisin kyllä, että Peter Gabrielkin olisi siellä.
No mutta kiitos. Siltikään en ymmärrä sitä ristiriitaa.
- Sixpack.
Sun pitäisi päättää haluatko sä miehen vai naisen itsellesi. Toisaalta sä ajattelet jotain Samia ja muita poikia ja sitten taas käyt jossain setalla ja etsit bi tyttöjä.
- nancycallahan
pitäisi varmaan hommata pää ensin kuntoon, tämä hulluus onkin varmaan syy miksen löydä ketään. Mutta mitä kommenttiisi tulee, ei se Sami (enkä ajattele ketään muita poikia) ole oikeastaan mielessäni sillä tavalla. Ehkä minua häiritseekin eniten se, että olisin voinut saada hänestä ystävän ja menin taas pilaamaan kaiken, en tiedä.
- peikko20
aivan ko oisin ite kirjottanu tuon sinun jutun tuosta liikunnasta ja syömisistä. tulee liikuttua ehkä liikakin, mutta ei ole muutakaan tekemistä. syön tosi vähän ja tosi ykspuolisesti, mutta ko ei vaan maistu. jos lihon kilonkaan masennun ihan hulluna. kävin kans lääkärin juttusilla, kerroin kuinka masentaa, voimat pois, syömättömyys ym. Hän mittasi hemoklobiinin ja mulla oli aika paha anemia. siitä löyty selitys kuulemma kaikkeen... kunhan vain syöt rautaa niin kaikki paranee... se siitä sitten... et on tää mahtavaa tämä suomen terveyshuolto!!
Mut kaikki se pitäs lähteä omasta halusta. mut ei kovin kiinnosta just meni työpaikkaki alta niin nyt on kyllä niin perseestä tää elämä, sinne meni oikeastaan kaikki sosiaaliset suhteet jota minun elämäsä on ollu... - failure
Käyn joskus, kirjoitan jotain ja poistan sen heti perään, lakkasin kirjoittamasta huomattuani että irl tapahtumat toistavat itseään täälläkin. Olenkin periaatteessa kuollut pois niin täältä kuin sosiaalisesta elämästänikin.
- nancycallahan
niin. Toivoisin, että muut tajuaisivat se, että hekin ovat lipsumassa elämästä. Itsekin kovaa vauhtia.
Suoraan sanottuna kyllä tiesinkin miksi et enää kirjoittele tänne.
- luo käyttäytymismalleja
Sanotaan nyt sivustaseuraajana, että olet ihan mielenkiintoinen tapaus tällä palstalla. Muista (vaki)kirjoittajista en oikein pidä tai sitten osa kirjoittajista on aika värittömiä ja ei ole jäänyt mieleen millään lailla. Narf jäi ehkä toisena mieleen kirjoituksien perusteella.
Ulkonäöstäsi murehdit liikaa. Olet kasvoiltasi varsin kaunis sen irc kuvan perusteella. Seurustelemattomuus 16vuotiaana ei ole kovinkaan suuri asia.
Nykyisin media on niin vahvasti luomassa tietynlaista käyttäytymismallia, että sen pohjalta alaikäisetkin miettivät jo paljon enemmän seurusteluasioita kuin aikaisemmin. - neiti näätänen...
nancy, ootko lesbo ?
kuullostat oikeen suloselta tytöltä, sellaselta jonka voisi ottaa kainaloon halittavaksi.:)
sun syömishäiriö kuullostaa aika hurjalta.Minkä ikänen oot? jos olet koululainen niin voithan käydä koulupsykologilla? itse käyn, ja mulle siitä tuntuu olevan apua, tai ainakin on ihan kivaa kun joku jaksaa kuunnella mun löpinöitä.
Tuntuu ettei kukaan muu jaksa mua. JOs oon hyvällä tuulella ni kaikilla menee hermot mun juttuihin ja kaikkeen sähläykseen ja touhottamiseen. jos taas oon kurjalla tuulella ja hiljainen niin kukaan ei edes muista että mä olen olemassa.
kukaan ei halua istua mun vieressä tunnilla koska kuulemma häiritsen toisten keskittymistä. kukaan ei ehdi/jaksa/halua olla mun kanssa vapaa ajalla.enkä mä sitä yhtään ihmettele, kun ottaa huomioon miten rasittava tapaus mä oon.- nancycallahan
no jotain sinne päin, varmaankin.
Oon 16 .
Kouluiterkkarilta sain lähetteen pari vuotta sitten sinne.
Haluisitko jutella vaikka muutenkin? Jos voisit laittaa meseosoittees tai jotain? Voin itsekin, mutta siinä on mun nimi.
Missäpäin muuten asut? - näätänen...
nancycallahan kirjoitti:
no jotain sinne päin, varmaankin.
Oon 16 .
Kouluiterkkarilta sain lähetteen pari vuotta sitten sinne.
Haluisitko jutella vaikka muutenkin? Jos voisit laittaa meseosoittees tai jotain? Voin itsekin, mutta siinä on mun nimi.
Missäpäin muuten asut?mäkin oon 16 vuotias seksuaalivähemmistön edustaja:) Asun hesassa.
mese on [email protected] lisäileppä siitä. tohon ossaan voi pistää mailiakin jos tahtoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753