Mulla ei ole vielä todettu rintasyöpää, mutta oikean rinnan kohdalla on kipeä kohta kylkikaaren luussa.
Aikaisemmin noin seitsemän vuotta sitten totesin samalla kohdalla selvän patin rintalihaksessa tai kudoksessa.
Hoidin sitä rasvaapolttavilla vitamiineilla ja
hivenaineilla, ja melko rasvattomalla ruokavaliolla.
Patti hävisikin, eikä rinnankohta tuntunut enää kipeältä.
Silloin patin syntyminen johtui ultraäänestä.
Ilmeisesti kipeä kohta ei ollut koskaan hävinnyt
kokonaan, ja nyt kun olen syönyt neljän kuukauden ajan minulle syötettyjä kemikaaleja, menin huonoon kuntoon ja samalta rinnan kohdalta kivut alkoivat.
Hoidan huonoa kuntoa ja rintakipua syömällä vitamiineja :
500 mg C-vit. 2*pv, Berex B-vit. 2*pv, 10 mg E-vit. (Acerola Plus) 2*pv, A-vitamiinin esiastetta beta-karoteenia saa porkkanasta (beta-karoteenin hyväksikäytössä tarvitaan sinkkiä (Zn) A-vitamiinin muuttamiseksi elimistössä, mutta ei liikaa sinkkiä, vaan sopivasti esim. liharuuasta tai sallitut vrk-määrät tableteista), D-vitamiinia saa rasvaisesta kalasta (lohi) etenkin näin talviaikaan, jos sitä tuntee tarvitsevansa.
Hivenaineista tärkeimmät ovat seleeni (Se) 2-3 * 50 ug/pv (,joka toimii E-vitamiinin kanssa), mangaani (Mn) 2 * 2,5 mg/pv, magnesium (Mg) noin 340 mg/pv.
Sinkin (Zn) ja kuparin (Cu) lisäystä ruokavalioon tabletteina tulee harkita tarkoin tarvitseeko niitä ollenkaan, sillä liika sinkki häiritsee seleenin ja kuparin toimintaa elimistössä. Kupariakin tarvitaan syövän hoidossa, mutta mahdollisesti vain harvoissa
syöpätapauksissa. Cu ja Zn ovat toistensa
vastavaikuttajia. Tärkeimmät ovat siis Se, Mn ja Mg.
Kalsiumin (Ca) saanti tulee turvata hapanmaitotuotteilla, joiden maitohappobakteerit (asidophilus-bifidophilus) normalisoivat suolistoflooraa samalla. Liika Ca kuluttaa
Mg:ia elimistössä !!!
Syöpäsoluja tappavia yhdisteitä sisältävät valkosipulit, joita saa myös kuoriloina ettei hengitys haise niin pahalle 3 * 2 kpl/pv ja hyvä on myös mehiläiskittivaha (Propolis), jota saa luontaistuotekaupoista nesteenä 25 tippaa 3 * pv.
Kuitujen määrää tulee lisätä (esim.
Liinus-pellavansiemenrouhe) ja näin kasvisten syönti poistaakin elimistön myrkkyjä suoliston kautta.
Oikeanlaiset kuidut suolistossa synnyttävät myös myrkkyjä tuottavia bakteereja eliminoivia yhdisteitä.
Jos haluaa tasapainottaa elimistön pH:ta myrkkyjen poistamisen lisäksi, niin voi myös harkita koivuntuhkakapseleiden syömistä 2-3 kpl * 2 krt/pv.
Näin suomalainen koivu on aikoinaan auttanut ihmisiä monin tavoin.
Myös erilaisia flavonoideja (karpalo jne.) ja vihreää teetä tulee harkita.
Tärkeintä mielestäni on siis mahdollisimman vähärasvainen ruokavalio, joka samalla sisältää elimistölle tärkeimmät omega-rasvahapot, joita saa kalasta (lohi, E-EPA, kalanmaksaöljy jne.).
Rasvan vähentäminen mielestäni vähentää happiradikaalien syntymistä elimistössä ja täten tarvitaan vähemmän antioksidantteja (vitamiineja, hivenaineita).
Hyvä indikaattori antioksidanttien toimivuudesta on lisääntynyt spontaani hikoilu.
Ota selvää antioksidanteista ja niiden toiminnoista kirjastoista tai netistä (esim. sivustolta www.biovita.fi (tämä ei ole mainos)).
Rintasyövän/syövän hoito
78
27069
Vastaukset
- hmg
Syövän hoidossa ja ehkäisyssä tärkein yksittäinen aine taitaa olla B17 vitamiini, eli amygdaliini. Tunnetaan myös terapeuttisella nimellä laetrile.
- kiinnostuin
Hyvä, kun vinkkasit tästä B17:sta!
En ole koskaan kuullutkaan. Löysinpä lisää sinun kirjoittamaasi tekstiä (1.5.2005).
Voisithan ne kirjoittaa tännekin tai "siirtää" vai annanko minä vinkin muillekin vai annatko sinä?!
Oli erittäin tarpeellista tietoa minullekin syöpäpotilaalle, joka tällä hetkellä käytän hoitona, muuta kuin sytoja.
Ja niinkun kirjoitit, että Hippokrates on kirjoittanut: "Olkoon ruokasi sinun lääkkeesi!" - kiinnostuin
kiinnostuin kirjoitti:
Hyvä, kun vinkkasit tästä B17:sta!
En ole koskaan kuullutkaan. Löysinpä lisää sinun kirjoittamaasi tekstiä (1.5.2005).
Voisithan ne kirjoittaa tännekin tai "siirtää" vai annanko minä vinkin muillekin vai annatko sinä?!
Oli erittäin tarpeellista tietoa minullekin syöpäpotilaalle, joka tällä hetkellä käytän hoitona, muuta kuin sytoja.
Ja niinkun kirjoitit, että Hippokrates on kirjoittanut: "Olkoon ruokasi sinun lääkkeesi!"Ettei nyt tule epäselvyyttä, niin korjaan otsikon.
- hmg
kiinnostuin kirjoitti:
Hyvä, kun vinkkasit tästä B17:sta!
En ole koskaan kuullutkaan. Löysinpä lisää sinun kirjoittamaasi tekstiä (1.5.2005).
Voisithan ne kirjoittaa tännekin tai "siirtää" vai annanko minä vinkin muillekin vai annatko sinä?!
Oli erittäin tarpeellista tietoa minullekin syöpäpotilaalle, joka tällä hetkellä käytän hoitona, muuta kuin sytoja.
Ja niinkun kirjoitit, että Hippokrates on kirjoittanut: "Olkoon ruokasi sinun lääkkeesi!"Hei. Kivaa että kiinnostuit B17:sta. Joo, kirjoitin joskus tänne B17:sta. En nyt enää muista mitä kaikkea kirjoitin. Anna sinä vain vinkki muille kuten parhaaksi katsot kun kerran sinulla on tiedossa mistäpäin nuo kirjoitukset löytyy. Minun puolesta saat kopsata ja käyttää vapaasti.
Uskon minä myös että tieto B17:sta voi olla sinulle tarpeellista. Hippokrates taisi olla viisas mies, ja itse pidän viisaana tuota hänen neuvoaan. Ja mitä terveyteen liittyviin asioihin tulee luotan eniten sellaisiin asiantuntijoihin jotka ovat ottaneet Hippokrateksen neuvosta vaarin. Kuten Ernst T Krebs, B17 vitamiinin "löytäjä". Paljon minun tekisi mieli sanoa sinulle, näin minusta tuntuu. En tiedä mistä aloittaa. Koetan nyt ainakin jotain tässä sanoa.
Sikäli kuin sinua kiinnostaa B17 ja sen käyttö syövän hoidossa (ja ehkäisyssä) niin kehottaisin että luet siitä. Miten se toimii elimistössä/kehossa, miten se torjuu tai tuhoaa syöpäsoluja. Mistä raaka-aineista, ruoista, sitä löytää. Ja niin edelleen. Jotain opit jo kun luet mitä minä olin kirjoittanut. Lisää opit jos luet niiden kirjoituksia jotka tietävät sen päälle paljon. Tällaisia kirjoituksia taitaa löytyä ainakin englanniksi, netistä, ja kirjoista. Mainittakoon sellaiset kuin Krebs, Griffin, Day, Binzel, Moira Timms. Nyt en tarkkoja etunimiä muista muutamalle, mutta voin ottaa selvää jos haluat.
Lukemani perusteella minulla on täysi luottamus että B17 vitamiini on turvallista käyttää. Kuten jo taidat tietää sitä löytyy luonnollisessa muodossa esim. aprikoosin siemenestä, karvasmantelista, tattarista, speltistä jne. Tästä lähtökohdasta suosittelen että syöt säännöllisesti eri B17 sisältäviä raaka-aineita/ruokia. Jos haluat vielä lisäksi ottaa selvää nk. laetrile-terapiasta missä käytetään B17 tabletteja tms. niin senkin voit tehdä jos haluat.
Elikkä, syövän hoidossa sikäli kun sitä yritetään tehdä ravinnon avulla niin B17 taitaa olla tärkein yksittäinen tekijä. Sen lisäksi on muitakin tärkeitä seikkoja mitä tulisi tiedostaa. Muun muassa seuraavat
- syöpäsolut elävät sokerikäymisestä. Näin muistaisin lukeneeni että mm. Nobelpalkittu Otto Warburg on sanonut. Eli syöpäsolun aineenvaihdunta on erilainen kuin terveen. Tästä syystä syöpäpotilaan tulisi eliminoida ruokavaliostaan mm. seuraavat:
1. valkoinen sokeri
2. muu raffinoitu sokeri, kuten "hedelmäsokeri", siirappi
Senlisäksi on varmaan viisasta leikata minimiin myös luonnolliset korkean GI:n hiilihydraattiruoat, kuten hunaja (luonnontuote vaikka onkin).
Hiilihydraatteja tulisi ottaa ei-raffinoiduista raaka-aineista, ja niillä tulisi pääosin olla matala GI. Keskitason GI:n hiilareita tulisi käyttää vähemmän, ja kuten sanottu kaikista vähiten korkean GI:n hiilareita.
Hyvä olisi varmaan ottaa hiilihydraatit pääasiallisesti sellaisista ruoista missä on myös tiettävästi B17. Kuten tattari, hirssi, speltti. Näillä kolmella viljalla on muistaakseni matalan GI:n hiilihydraatteja. Ja muutenkin ovat ravinteikkaita.
- syöpäsolut viihtyvät happamassa miljöössä. Joten tulisi hoitaa happo-emästasapaino (eng. acid-alkaline balance) kuntoon.
Muistaakseni luin joskus että syöpäpotilaan keho-nesteiden (kuten veri, sylki) pH on liian hapanta suhteutettuna siihen mitä sen pitäisi olla. En nyt muista eri nesteiden normaaleja/optimaaleja pH arvoja. Jossakin minulla ne on arkistoituna. Muistaisin lukeneeni että joitakin voi jopa itse mitata. Kuitenkin, syöpäpotilaan tulisi eräänä tekijänä ravinnollisessa hoidossa syödä runsaasti emäksisiä raaka-aineita/ruokia. Kuten vihanneksia. Eräs todella otollinen emäksinen raaka-aine on raffinoimaton karkea Atlantin merisuola. Vastaava teho on nk. ruususuolalla (tunnetaan myös nimellä intiaanisuola, kutakuinkin sama kuin Himalajan kristallisuola). Hyvä idea on syödä emäksisiä ruokia joissa myös B17. Muistaakseni ainakin hirssi on emästä tuottava.
- tunnettuja karsinogeenisiä tekijöitä tai aineita tulisi eliminoida ruokavaliosta. Kuten trans-rasvat ja niitä sisältävät tuotteet, eltaantunut rasva.
Sitten. Jos sinua kiinnostaa syövän hoito ruoan ja ravinnon avulla yleisesti ottaen niin voisin mainita joitain eng. kielisiä kirjoja jotka käsittelevät tätä. Itsellä on jokunen. Näissä mainitaan monia ruokia tai raaka-aineita jotka voivat olla erityisen tehokkaita syövän hoidossa. Voi olla että minulla on toisella koneella linkkejä netti-sivuille tai artikkeleihin missä vastaavaa tietoa.
Jos on kysyttävää niin kysy ihmeessä. Olen iloinen jos voin jotenkin olla avuksi.
HMG - Rainbow1964
hmg kirjoitti:
Hei. Kivaa että kiinnostuit B17:sta. Joo, kirjoitin joskus tänne B17:sta. En nyt enää muista mitä kaikkea kirjoitin. Anna sinä vain vinkki muille kuten parhaaksi katsot kun kerran sinulla on tiedossa mistäpäin nuo kirjoitukset löytyy. Minun puolesta saat kopsata ja käyttää vapaasti.

HMGItse syön paljon tomaatteja (sisältää
lykopeenia), omenoita (elimistöä
puhdistava vaikutus), mandariineja
(ainakin C-vitamiineja ja C-vit.
hyväksikäytössä tarvittavaa ainetta
tuoreissa hedelmissä - kts. jäljempänä
P-vitamiini), banaaneja kohtuullisesti
(kaliumin lähteenä ehkä parempi
valinta kuin peruna, joka voi olla
syövälle huonompi juttu),mikrossa nopeasti kiehautettua parsakaalia hieman suolan/nokareellisen voin kanssa (margariinia/transrasvaa tulisi välttää, mutta sitä on joka puolella tarjolla missä syö).
Tattari _emäksisin_ vilja (lopputulos
elimistössä emäksinen hirssin lisäksi, päinvastoin kuin muut viljat) ja saattaa todella
sisältää tuota B17-vitamiinia eli
amygladiinia. Luin joskus kauan
sitten, että tuota B17-vit. oli
käytetty syövän hoidossa, mutta taisi
käydä kuten monilla muilla aineilla
eli sitä käytettiin _yksin_, jolloin
sen tehoa ei kyetty todentamaan.
Raffinoidun sokerin syömistä tulee
todella välttää, sillä se kuluttaa
elimistön kivennäis- ja
hivenainevarantoja. Lisäksi valkoisen
vehnäjauhon kanssa lisää suoliston
mädättäjäbakteerien määrää. Liiallinen
lihan syöminenkin on pahasta samasta
syystä.
Emäksisyys lähtee kasviksista ruokaa
käsiteltäessä (kuumennus, kiehautus,
paisto jne.). Esim. porkkanoiden
keitinvesi on emäksistä ja keitetty
porkkana on happoa elimistössä
tuottavaa.
Tuo emäksisyys voi olla hyvin
merkittävä juttu solujen
kehittymisessä syöpäsoluiksi. Iän
lisääntyessä elimistö muuttuu yhä
enemmän happamammaksi (,mikä
tarkoittaa melko varmasti sitä, että
aineenvaihdunnan toimiessa huonosti
elimistöön kerääntyy aineenvaihdunnan
välituotteita solujen toimintoja
kuormittamaan (esim. virtsahappoaineita)).
P-vitamiini eli rutiini
kuuluu kasvien flavonoidiaineiden
ryhmään (sitrusflavonoidi)
vahvistaa hiussuonten seinämien
rakennetta tarkkaa tietoa
vähimmäistarpeesta ei ole; eräs
suositus on nauttia 100 mg
bioflaviineja 500 mg:aa C-vitamiinia
kohti tai käyttää luonnollisia
C-vitamiinilähteitä, joissa
bioflaviinit ovat mukana
rutiinia saa mm. ruusunmarjoista,
sitrushedelmistä ja tattarista. - kiinnostuin

HMGSuuret kiitokset pitkästä ja asiallisesta viestistäsi!
Paljon näit vaivaa, että noin pitkän kirjoituksen kirjoitit. Kyllä näkee, että olet perehtynyt asiaan! Monien onneksi on sinunlaisiakin ihmisiä olemassa!
Sait minut aivan innostumaan. Ja toivon, että moni muukin innostuisi. Paljon olen netistä lukenut syövän hoidosta, mutta niin kuin sanoin, niin tähän B17 en ole koskaan törmännyt.
Aion todella perehtyä tähän kirjoitukseesi ja siihen kirjoitukseesi, minkä eilen löysin. Ja tiedoksi muillekin, niin löysin sen guuglettamalla sanan AMYGDALIINI ja sieltä tuli - B17 vitamiini syöpää vastaan - Suomi24 Keskustelu. Hyvin mielenkiintoista!
Otan oikein kynän ja paperia ja teen muistiinpanoja kirjoituksistasi (en omista tulostinta, pitänee ostaa ensi tilassa). Kunhan olen kaiken "sisäistänyt", niin lupaan kirjoitella.
Harmi, että osaan englantia niin huonosti, että minusta ei ole sellaisen tekstin lukemiseen. Kun pitää käyttää sanakirjaa, niin vie liikaa aikaa. Eihän se koskaan hukkaan menisi, mutta kun tuntuu, että siihen ei voimat ehkä enää riitä. Olen tähän syöpäni itsehoitoon kyllä oikein kovasti paneutunut, mutta....
Kun sinulla nyt on näin paljon tietoa syövän hoidosta, niin voinko kysyä, mitä ajattelet hainrustouutteesta!? Aloitin sen ottamisen joitakin viikkoja sitten. Syön myös antioksidantteja vitamiineja hivenaineita. Mahtaako olla jotenkin ristiriidassa "tämän juttusi" kanssa??
Tulin onnelliseksi ja iloiseksi, kun kirjoitit, että "Jos on kysyttävää niin kysy ihmeessä. Olen iloinen jos voin jotenkin olla avuksi".
Ihmeellistä ja ihanaa, että joku ajattelee noin!! - Rainbow1964

HMGPuolukassa on tosin melko paljon B17-vitamiinia eli laetriilia, mutta aikaisemmin lukemani perusteella puolukka on lisäksi lievästi happoa
elimistössä tuottava. Jonkin mittarin mukaan puolukan happolukuarvo olisi -6 (vertailuna viljat, joiden lukuarvo liikkuu -10 - -30
välillä).
Tässä muutamia kirjoituksia, jotka ovat HMG:n kirjoittamia.
Puolukassa on amygdaliinia yli 500 mg 100 grammaa kohden.
B17-vitamiinia on myös muissa ruoka-aineissa, jotka ovat emästä elimistössä tuottavia ruoka-aineita.
Keskivertoisesti amygdaliinia : mung-pavun ituja, hirssiä, tattaria, pellavansiemeniä, vadelmaa.
Varsinkin aprikoosinsiemenet, mutta myös mm. omenan, viinirypäleen ja persikan siemenet sisältävät paljon B-17-vitamiinia.
In addition, there are many foods that contain Vitamin B17. These include: Apple seeds, alfalfa sprouts, apricot kernels, bamboo shoots, barley, beet tops, bitter almond, blackberries, boysenberries, brewer’s, yeast, brown rice, buckwheat, cashews, cherry kernels, cranberries,
currants, fava beans, flax seeds, garbanzo beans, gooseberries, huckleberries, lentils, lima beans, linseed meat, loganberries,
macadamia nuts, millet, millet seed, peach kernels, pecans, plum, kernels, quince, raspberries, sorghum cane syrup, spinach, sprouts (alfalfa, lentil, mung bean, buckwheat, garbanzo), strawberries, walnuts, watercress, yams. - hmg
Rainbow1964 kirjoitti:
Itse syön paljon tomaatteja (sisältää
lykopeenia), omenoita (elimistöä
puhdistava vaikutus), mandariineja
(ainakin C-vitamiineja ja C-vit.
hyväksikäytössä tarvittavaa ainetta
tuoreissa hedelmissä - kts. jäljempänä
P-vitamiini), banaaneja kohtuullisesti
(kaliumin lähteenä ehkä parempi
valinta kuin peruna, joka voi olla
syövälle huonompi juttu),mikrossa nopeasti kiehautettua parsakaalia hieman suolan/nokareellisen voin kanssa (margariinia/transrasvaa tulisi välttää, mutta sitä on joka puolella tarjolla missä syö).
Tattari _emäksisin_ vilja (lopputulos
elimistössä emäksinen hirssin lisäksi, päinvastoin kuin muut viljat) ja saattaa todella
sisältää tuota B17-vitamiinia eli
amygladiinia. Luin joskus kauan
sitten, että tuota B17-vit. oli
käytetty syövän hoidossa, mutta taisi
käydä kuten monilla muilla aineilla
eli sitä käytettiin _yksin_, jolloin
sen tehoa ei kyetty todentamaan.
Raffinoidun sokerin syömistä tulee
todella välttää, sillä se kuluttaa
elimistön kivennäis- ja
hivenainevarantoja. Lisäksi valkoisen
vehnäjauhon kanssa lisää suoliston
mädättäjäbakteerien määrää. Liiallinen
lihan syöminenkin on pahasta samasta
syystä.
Emäksisyys lähtee kasviksista ruokaa
käsiteltäessä (kuumennus, kiehautus,
paisto jne.). Esim. porkkanoiden
keitinvesi on emäksistä ja keitetty
porkkana on happoa elimistössä
tuottavaa.
Tuo emäksisyys voi olla hyvin
merkittävä juttu solujen
kehittymisessä syöpäsoluiksi. Iän
lisääntyessä elimistö muuttuu yhä
enemmän happamammaksi (,mikä
tarkoittaa melko varmasti sitä, että
aineenvaihdunnan toimiessa huonosti
elimistöön kerääntyy aineenvaihdunnan
välituotteita solujen toimintoja
kuormittamaan (esim. virtsahappoaineita)).
P-vitamiini eli rutiini
kuuluu kasvien flavonoidiaineiden
ryhmään (sitrusflavonoidi)
vahvistaa hiussuonten seinämien
rakennetta tarkkaa tietoa
vähimmäistarpeesta ei ole; eräs
suositus on nauttia 100 mg
bioflaviineja 500 mg:aa C-vitamiinia
kohti tai käyttää luonnollisia
C-vitamiinilähteitä, joissa
bioflaviinit ovat mukana
rutiinia saa mm. ruusunmarjoista,
sitrushedelmistä ja tattarista.Hei. Kommentoisin jotain mitä sanoit.
>>banaaneja kohtuullisesti
(kaliumin lähteenä ehkä parempi
valinta kuin peruna, joka voi olla
syövälle huonompi juttu),>>
Uskon että voit olla oikeassa että peruna voi olla syövälle huonompi. Tämä myös riippuu paljonko sitä perunaa syö, ja miten se syödään.
>>mikrossa nopeasti kiehautettua parsakaalia hieman suolan/nokareellisen voin kanssa (margariinia/transrasvaa tulisi välttää, mutta sitä on joka puolella tarjolla missä syö).>>
Parsakaali on varmaan itsessään hyvä. Mutta mikron käyttöön en luota. Olen lukenut sellaista tietoa mikrosta ja sen vaikutuksesta ruokaan etten nykyään käytä mikroa. Muistaakseni Sveitsissä tehtiin 1990 luvulla tutkimus missä syöty mikroruoka nosti testiryhmässä leukocyyttejä kun verikoe otettiin syönnin jälkeen. Toinen ryhmä samassa tutkimuksessa söi muulla tavoin lämmitettyä/kypsennettyä, eikä siinä havaittu leukocyyttien nousua. Muutakin huonoa mainittiin, jos oikein muistan jotain karsinogeenisestä vaikutuksesta. Toisella koneella on tuo artikkeli englanniksi.
Totta on että margariinia tulee välttää. Transrasvaa tulee vielä enemmän välttää. Mutta, kun sanotaan että transrasva on haitallista ja tulee välttää niin silloin tarkoitetaan teollisesti tuotettua transsia, eli kasviperäistä transsia. Sitä on aika monessa tuotteessa, mutta sellaisia ei ole pakko syödä. Voissa oleva transsi on luonnollista joka valmistuu lehmän pötsissä. Se ei ole harmillista transrasvaa. Mitä suolaa muuten käytät? Jos suolojen laatu ja ominaisuudet kiinnostaa niin luepa seuraava artikkeli merisuolasta ja raffinoidusta suolasta
http://www.jonbarron.org/newsletter_view.php?print=y&id=995461720314104
>>Tattari _emäksisin_ vilja (lopputulos
elimistössä emäksinen hirssin lisäksi, päinvastoin kuin muut viljat) ja saattaa todella
sisältää tuota B17-vitamiinia eli
amygladiinia.>>
Taidat olla oikeassa tattarin suhteen. Muistan lukeneeni jotain vastaavaa. Se oli päässyt hämärtymään. Tattarista ja hirssistä todellakin sanotaan että niissä on B17. Mielenkiintoista on se että Hunza kansa, josta sanotaan että niillä ei tunnettu syöpä (nykyään ehkä sitä on heilläkin), käytti monta eri raaka-ainetta jossa on B17. Pää raaka-aine oli aprikoosinsiemenet. Aprikoosinsiemen ja karvasmanteli (prunus amygdalus on botaaninen nimi ellen erehdy) ovat muistaakseni kaksi B17 rikkainta raaka-ainetta. Mutta söivät muistaakseni myös hirssiä, ellen muista väärin myös tattaria.
>>Luin joskus kauan
sitten, että tuota B17-vit. oli
käytetty syövän hoidossa, mutta taisi
käydä kuten monilla muilla aineilla
eli sitä käytettiin _yksin_, jolloin
sen tehoa ei kyetty todentamaan. >>
Arvelen että B17 vitamiinilla oli tehoa, mutta että ne jotka sen käyttöä syövän hoidossa vastustivat eivät sitä halunneet millään myöntää. Griffinin kirjan World Without Cancer perusteella ymmärrän että useat B17 syöpätohtorit käyttivät myös ravintoterapiaa yleensäkin laetrile annosten lisäksi. Tai että terveellinen ruokavalio oli tärkeä osa hoitoa. B17 terapiaa niin vastustettiin yhdessä vaiheessa että USAsta piti hävittää kaikki puut jotka tuottivat karvasmantelia. Näin muistaisin lukeneeni Griffinin kirjasta.
>>Raffinoidun sokerin syömistä tulee
todella välttää, sillä se kuluttaa
elimistön kivennäis- ja
hivenainevarantoja. >>
Aivan. Näin olen lukenut eri lähteistä enkä epäile.
>>Lisäksi valkoisen
vehnäjauhon kanssa lisää suoliston
mädättäjäbakteerien määrää. >>
Pitää varmasti paikkansa. Valkoista vehnäjauhoa tulee välttää.
>>Liiallinen
lihan syöminenkin on pahasta samasta
syystä.>>
Tässä taitaa olla jotain perää. Sitten pitäisi määritellä liiallinen. Terveelle ihmiselle hieman liioiteltu lihansyönti ei välttämättä tuota terveysongelmia jos ruokavalio muuten on kunnossa. Eikä varsinkaan jos syöty liha on luomua tms. Mutta syöpäpotilaan kohdalla on varmaan syytä olla tarkkana lihan suhteen. Ei pidä syödä enemmän kuin on tarvetta saada siitä lihasta proteiinia, ja kannattaa valita luomua tai riistalihaa. Liha kuin liha on proteiinin lähteenä aika hyvä. Joissakin lihoissa on otollista rasvaa. Ja onhan lihassa muitakin ravintoaineita aika hyvin. Sitten on syytä valmistaa liha oikein. Syöpäpotilaan kannattaa välttää kova paistaminen missä syntyy karsinogeenisiä aineita. Sama pätee varmaan myös savustamiseen.
>>Emäksisyys lähtee kasviksista ruokaa
käsiteltäessä (kuumennus, kiehautus,
paisto jne.). Esim. porkkanoiden
keitinvesi on emäksistä ja keitetty
porkkana on happoa elimistössä
tuottavaa. >>
Olen lukenut että näin on. Hyvä että mainitsit. Syöpäpotilaan kohdalla uskon että pieni määrä lämpökäsiteltyjä vihanneksia ei ole välttämättä haitaksi, kunhan vihannesten syönnissä painopiste on raaoissa.
>>Tuo emäksisyys voi olla hyvin
merkittävä juttu solujen
kehittymisessä syöpäsoluiksi.>>
Uskon että se on merkittävä osatekijä. Tarkoitat varmaan että jos emäksisyyttä on liian alhaisessa määrin niin se myötävaikuttaa solujen kehittymiseen syöpäsoluiksi.
P vitamiiniin en ole perehtynyt. Pitääpä joskus perehtyä.
HMG - hmg
kiinnostuin kirjoitti:
Suuret kiitokset pitkästä ja asiallisesta viestistäsi!
Paljon näit vaivaa, että noin pitkän kirjoituksen kirjoitit. Kyllä näkee, että olet perehtynyt asiaan! Monien onneksi on sinunlaisiakin ihmisiä olemassa!
Sait minut aivan innostumaan. Ja toivon, että moni muukin innostuisi. Paljon olen netistä lukenut syövän hoidosta, mutta niin kuin sanoin, niin tähän B17 en ole koskaan törmännyt.
Aion todella perehtyä tähän kirjoitukseesi ja siihen kirjoitukseesi, minkä eilen löysin. Ja tiedoksi muillekin, niin löysin sen guuglettamalla sanan AMYGDALIINI ja sieltä tuli - B17 vitamiini syöpää vastaan - Suomi24 Keskustelu. Hyvin mielenkiintoista!
Otan oikein kynän ja paperia ja teen muistiinpanoja kirjoituksistasi (en omista tulostinta, pitänee ostaa ensi tilassa). Kunhan olen kaiken "sisäistänyt", niin lupaan kirjoitella.
Harmi, että osaan englantia niin huonosti, että minusta ei ole sellaisen tekstin lukemiseen. Kun pitää käyttää sanakirjaa, niin vie liikaa aikaa. Eihän se koskaan hukkaan menisi, mutta kun tuntuu, että siihen ei voimat ehkä enää riitä. Olen tähän syöpäni itsehoitoon kyllä oikein kovasti paneutunut, mutta....
Kun sinulla nyt on näin paljon tietoa syövän hoidosta, niin voinko kysyä, mitä ajattelet hainrustouutteesta!? Aloitin sen ottamisen joitakin viikkoja sitten. Syön myös antioksidantteja vitamiineja hivenaineita. Mahtaako olla jotenkin ristiriidassa "tämän juttusi" kanssa??
Tulin onnelliseksi ja iloiseksi, kun kirjoitit, että "Jos on kysyttävää niin kysy ihmeessä. Olen iloinen jos voin jotenkin olla avuksi".
Ihmeellistä ja ihanaa, että joku ajattelee noin!!Hei. Ole hyvä vain. Kiitos sinulle ystävällisestä vastauksesta. Hieman näin vaivaa, mutta se ei vaivalta tuntunut. Hieman olen perehtynyt, mutten voi sanoa että paljon. Tai sanoisinko että vuosien varrelta on tullut mielenkiintoista ja hyvää tietoa syöpään liittyen vastaan eri kirjoista, ja myöhemmin nettiartikkeleista. Ja osa on jäänyt muistiin. Jokunen kirja minulla on syövästä mutta yhtään en ole vielä kokonaan lukenut läpi. Varmaan tietäisin enemmän jos ottaisin aikaa ja lukisin. Olen verrannollisen kiinnostunut syövästä. Usein jos lehdessä on jotain juttua syövästä niin tulee luettua, varsinkin jos se liittyy ruokaan ja ravintoon. Toinen sairaus mikä myös kiinnostaa tällä hetkellä aika paljon on sydän ja verisuonitauti (isällä oli, ja taisi olla se mikä hänet otti hengiltä myös).
Suvussa on syöpää esiintynyt aika paljon. Äidillä on ollut rintasyöpä, ja hän syö vieläkin jotain hormoonilääkettä jälkihoitona. Äidin vanhimmalla sisarella on myös ollut rintasyöpä. Isän puolelta isoserkulla on ollut rintasyöpä. Isän vanhemmalla sisarella oli rintasyöpä, ja hän kuoli myöhemmin vatsasyöpään. Isän isä kuoli keuhkosyöpään muistaakseni. Muitakin on lähisuvussa. Nainen joka hoiti minua kun olin pieni kuoli vatsasyöpään. Hänen kohdalla en yhtään ihmettele että sairastui. Hän ei syönyt melkein yhtään C vitamiinia. Melkein kaikki ruoka minkä söi oli lämpökäsiteltyä, ja se vähäinen raaka mitä söi oli sellaista missä ei juurikaan C:tä ollut. Sen lisäksi valtaosa mitä hän söi oli happoamuodostavaa. Muistaisin lukeneeni että C vitamiini on tärkeä tekijä proteiinin aineenvaihdunnassa. Ja kuten tiedät proteiini on se mistä DNA koostuu. Jos C on kriittisessa määrin vähissä ei pidä ihmetellä jos koituu vahinkoa DNAlle, ja senmyötä tulee syöpä.
Olen hyvilläni että sain sinut innostumaan B17:sta. Ei pidä ihmetellä jos et ole siihen ennen törmännyt. Se on verrannollisen tuntematon aine. Eikä suuri yleisö siitä tiedä. Siltä ainakin vaikuttaa.
Kun olet sisäistänyt mitä olen kirjoittanut niin kirjoita lisää. Tästä ja näistä asioista keskustelen mielelläni. Kertoisitko mikä syöpä sinulla on. Vielä minua kiinnostaisi tietää tämänhetkinen ruokavalio, jos ei muuten niin ainakin suurpiirteisesti. Näin voisin ehkä antaa jotain täsmällisiä vinkkejä tai neuvoja tms., että voisitko jossain parantaa. Jos haluat jotain sen ohella kertoa itsestäsi sikäli kun se liittyy syöpääsi ja sen hoitoon niin kerro.
Sitten kyselisin että onko sinulla jotain nimeä tms. Voisi helpottaa keskustelua.
Ymmärrän tuon englannin suhteen. Soisin että olisi enemmän tietoa olemassa suomeksi. En tiedä onko tällä hetkellä mitään suomeksi B17 vitamiinista.
Sitten. Kyselit seuraavasti
>>
Kun sinulla nyt on näin paljon tietoa syövän hoidosta, niin voinko kysyä, mitä ajattelet hainrustouutteesta!? Aloitin sen ottamisen joitakin viikkoja sitten. Syön myös antioksidantteja vitamiineja hivenaineita. Mahtaako olla jotenkin ristiriidassa "tämän juttusi" kanssa?? >>
Ettei tulisi väärinkäsitystä niin tietoa minulla ei ole paljon. Suhteellisesti katsottuna sitä on vähän täällä pääkopassa. Mutta uskon että se vähä määrä on laadullisesti aika hyvää, sillä uskon että olen lukenut paikkaansapitäävää tekstiä. Mutta noissa kirjoissa sitä tietoa on vaikka hurumycket jos ottaisin ja lukisin ne.
Kyselet hainrustouutteesta. Olen mahdollisesti kuullut siitä mutta englanninkielisen nimen. Voisi löytyä jostain kirjasta. Nyt en osaa siitä sanoa mitään. Katson jos voisin vielä sanoa siitä jotain.
Sitten kysyt että onko antioksidanttien jne. syöminen ristiriidassa "tämän juttuni" kanssa. Tarkoitatko tällä jutulla B17:a, vaiko ruoan käyttöä hoidossa yleensäkin? Oli miten oli niin ei välttämättä ristiriidassa kummankaan kanssa. Mutta sanon näin. Tällä hetkellä olen vakuuttunut että luonnolliset (eli ruoassa olevat) vitamiinit ovat paremmat kuin synteettiset. Ja että luonnollisesti esiintyvät hivenaineet ovat paremmat kuin eristetyt hivenaineet, kuten "kalkkipillerit". Ja että luonnollisesti esiintyvät antioksidantit ovat parempia kuin eristetyt. Uskon että ihmisen tulisi ottaa ravintoaineet ruoasta, ei pillereistä joissa on eristettyjä ravintoaineita, tai synteettisesti valmistettuja. Jos hän tahtoo käyttä nk. ravintolisiä niin uskon että hyviä sellaisia ovat luonnolliset ravintolisät. Esim. luonnollisesta ravintolisästä olisi merilevä (puriste tai jauhe). Se ei ole synteettistä, eikä eristettyä. Toinen esimerkki voisi olla kananmunankuori (jauhettu, hienonnettu), joka on hyvä kalsiumin lähde. En halua kieltää ketään käyttämästä eristettyjä vitamiineja jne., tai synteettisiä vitamiineja jne. Itsekukin tekee omat päätöksensä. Syy miksi tänään luotan luonnollisiin vitamiineihin, mineraaleihin jne. ennemmin kuin synteettisiin ja isolaatteihin on se että olen lukenut hyviä perusteluja miksi luonnolliset ovat parempia. Kädessäni on yksi sellainen kirja, biokemisti ja ravintoneuvonantaja Judith A DeCava:n The Real Truth about Vitamins and Antioxidants. Annan yhden esimerkin missä luonnolliset vitamiinit ja mineraalit eroavat synteettisistä ja isolaateista. Usein kun on kyse pillereistä (synteetit, tai isolaatteja) niin kuuluu sanottavan että sitä ja sitä ei saa ottaa yhdessä sen kanssa, muuten sillä ei ole tehoa, tai se vastavaikuttaa sitä toista. Mutta tätä ongelmaa ei koskaan ole tavallisen, luonnollisen, ruoan kanssa. Esimerkiksi raakamaidossa on samoja ravintoaineita kuin mitä tavallisissa pillereissä. Mutta, raakamaidon keskinäiset ravintoaineet eivät vastavaikuta toinen toisiaan, vaan vaikuttavat synergistisesti. Mutta heti kun alkaa pillereiden kanssa kokeilemaan niin saa kuulla että se ja se ei sovi yhteen jne. Tämä taitaa olla juuri siitä syystä että pillereiden ravintoaineet eivät ole luonnostaan synergistisiä kuten ovat tavallisen ruoan ravintoaineet. Samaan problematiikkaan liittyen toinen esimerkki. Jos syön tavallista kotiruokaa, ja ainoa ravintolisä on joku kaupan kalkkipilleri, niin melko varmasti pätee jokin sääntö että sitä kalkkia ei pidä ottaa silloin kun syö sitä tai tätä ruokaa koska silloin se ei imeydy hyvin tai toinen vastavaikuttaa toista, eli pilleri vastavaikuttaa jotain ruokaa tai päinvastoin. Mutta jos kalkkipillerin sijasta syön kananmunan kuorta niin tällaista sääntöä ei taida olla. Koska luonnollinen ruoka vaikuttaa toisen luonnollisen ruoan kanssa synergistisesti. Täydentäen toinen toistaan.
Näin ymmärrän, että luonnollisen ruoan ravintoaineet eivät vastavaikuta toisen luonnollisen ruoan ravintoaineita. Tämä on normatiivista. Pikemmin ne toimivat synergistisesti. Mutta jos syöt kaksi eri pillerivitamiinia niin ne voivat vastavaikuttaa toinen toistaan. Tai jos syöt luonnollista ruokaa samanaikaisesti kuin jotain mineraalipilleriä niin tämä ei-luonnollinen mineraali voi häiritä ruoassa olevien ravintoaineiden imeytymistä ja toimintaa. Joten, paras keino välttää elimistössä ravintoaine epätasapainoa ja imeytymishäiriöitä jne. on se että syö luonnollista ruokaa, ja siitä ammentaa ravintoaineet (makroravintoaineet ja mikroravintoaineet, ja muut vähemmän tunnetut ravintotekijät kuten bioflavonoidit jne.).
On kiva kulla että sanani saivat sinut iloiseksi. Pidä huolta itsestäsi.
HMG - kiinnostuin
Rainbow1964 kirjoitti:
Puolukassa on tosin melko paljon B17-vitamiinia eli laetriilia, mutta aikaisemmin lukemani perusteella puolukka on lisäksi lievästi happoa
elimistössä tuottava. Jonkin mittarin mukaan puolukan happolukuarvo olisi -6 (vertailuna viljat, joiden lukuarvo liikkuu -10 - -30
välillä).
Tässä muutamia kirjoituksia, jotka ovat HMG:n kirjoittamia.
Puolukassa on amygdaliinia yli 500 mg 100 grammaa kohden.
B17-vitamiinia on myös muissa ruoka-aineissa, jotka ovat emästä elimistössä tuottavia ruoka-aineita.
Keskivertoisesti amygdaliinia : mung-pavun ituja, hirssiä, tattaria, pellavansiemeniä, vadelmaa.
Varsinkin aprikoosinsiemenet, mutta myös mm. omenan, viinirypäleen ja persikan siemenet sisältävät paljon B-17-vitamiinia.
In addition, there are many foods that contain Vitamin B17. These include: Apple seeds, alfalfa sprouts, apricot kernels, bamboo shoots, barley, beet tops, bitter almond, blackberries, boysenberries, brewer’s, yeast, brown rice, buckwheat, cashews, cherry kernels, cranberries,
currants, fava beans, flax seeds, garbanzo beans, gooseberries, huckleberries, lentils, lima beans, linseed meat, loganberries,
macadamia nuts, millet, millet seed, peach kernels, pecans, plum, kernels, quince, raspberries, sorghum cane syrup, spinach, sprouts (alfalfa, lentil, mung bean, buckwheat, garbanzo), strawberries, walnuts, watercress, yams.Kyllä nyt tulee tietoa niin että jokainen, joka on vähänkään kiinnostunut oman syöpänsä hoidosta, niin ei tarvi kuin poimia tietoja ja ottaa ne käyttöönsä!
Harmi, kun on paljon sellaisiakin syöpäsairaita, jotka luulevat, että kun saavat sytot ja sädetykset, niin sitten ei muuta tarvitakaan.
Kiitos teille, kun jaksatte antaa tätä arvokasta tietoa meille!! - Rainbow1964
hmg kirjoitti:
Hei. Kommentoisin jotain mitä sanoit.
>>banaaneja kohtuullisesti
(kaliumin lähteenä ehkä parempi
valinta kuin peruna, joka voi olla
syövälle huonompi juttu),>>
Uskon että voit olla oikeassa että peruna voi olla syövälle huonompi. Tämä myös riippuu paljonko sitä perunaa syö, ja miten se syödään.
>>mikrossa nopeasti kiehautettua parsakaalia hieman suolan/nokareellisen voin kanssa (margariinia/transrasvaa tulisi välttää, mutta sitä on joka puolella tarjolla missä syö).>>
Parsakaali on varmaan itsessään hyvä. Mutta mikron käyttöön en luota. Olen lukenut sellaista tietoa mikrosta ja sen vaikutuksesta ruokaan etten nykyään käytä mikroa. Muistaakseni Sveitsissä tehtiin 1990 luvulla tutkimus missä syöty mikroruoka nosti testiryhmässä leukocyyttejä kun verikoe otettiin syönnin jälkeen. Toinen ryhmä samassa tutkimuksessa söi muulla tavoin lämmitettyä/kypsennettyä, eikä siinä havaittu leukocyyttien nousua. Muutakin huonoa mainittiin, jos oikein muistan jotain karsinogeenisestä vaikutuksesta. Toisella koneella on tuo artikkeli englanniksi.
Totta on että margariinia tulee välttää. Transrasvaa tulee vielä enemmän välttää. Mutta, kun sanotaan että transrasva on haitallista ja tulee välttää niin silloin tarkoitetaan teollisesti tuotettua transsia, eli kasviperäistä transsia. Sitä on aika monessa tuotteessa, mutta sellaisia ei ole pakko syödä. Voissa oleva transsi on luonnollista joka valmistuu lehmän pötsissä. Se ei ole harmillista transrasvaa. Mitä suolaa muuten käytät? Jos suolojen laatu ja ominaisuudet kiinnostaa niin luepa seuraava artikkeli merisuolasta ja raffinoidusta suolasta
http://www.jonbarron.org/newsletter_view.php?print=y&id=995461720314104
>>Tattari _emäksisin_ vilja (lopputulos
elimistössä emäksinen hirssin lisäksi, päinvastoin kuin muut viljat) ja saattaa todella
sisältää tuota B17-vitamiinia eli
amygladiinia.>>
Taidat olla oikeassa tattarin suhteen. Muistan lukeneeni jotain vastaavaa. Se oli päässyt hämärtymään. Tattarista ja hirssistä todellakin sanotaan että niissä on B17. Mielenkiintoista on se että Hunza kansa, josta sanotaan että niillä ei tunnettu syöpä (nykyään ehkä sitä on heilläkin), käytti monta eri raaka-ainetta jossa on B17. Pää raaka-aine oli aprikoosinsiemenet. Aprikoosinsiemen ja karvasmanteli (prunus amygdalus on botaaninen nimi ellen erehdy) ovat muistaakseni kaksi B17 rikkainta raaka-ainetta. Mutta söivät muistaakseni myös hirssiä, ellen muista väärin myös tattaria.
>>Luin joskus kauan
sitten, että tuota B17-vit. oli
käytetty syövän hoidossa, mutta taisi
käydä kuten monilla muilla aineilla
eli sitä käytettiin _yksin_, jolloin
sen tehoa ei kyetty todentamaan. >>
Arvelen että B17 vitamiinilla oli tehoa, mutta että ne jotka sen käyttöä syövän hoidossa vastustivat eivät sitä halunneet millään myöntää. Griffinin kirjan World Without Cancer perusteella ymmärrän että useat B17 syöpätohtorit käyttivät myös ravintoterapiaa yleensäkin laetrile annosten lisäksi. Tai että terveellinen ruokavalio oli tärkeä osa hoitoa. B17 terapiaa niin vastustettiin yhdessä vaiheessa että USAsta piti hävittää kaikki puut jotka tuottivat karvasmantelia. Näin muistaisin lukeneeni Griffinin kirjasta.
>>Raffinoidun sokerin syömistä tulee
todella välttää, sillä se kuluttaa
elimistön kivennäis- ja
hivenainevarantoja. >>
Aivan. Näin olen lukenut eri lähteistä enkä epäile.
>>Lisäksi valkoisen
vehnäjauhon kanssa lisää suoliston
mädättäjäbakteerien määrää. >>
Pitää varmasti paikkansa. Valkoista vehnäjauhoa tulee välttää.
>>Liiallinen
lihan syöminenkin on pahasta samasta
syystä.>>
Tässä taitaa olla jotain perää. Sitten pitäisi määritellä liiallinen. Terveelle ihmiselle hieman liioiteltu lihansyönti ei välttämättä tuota terveysongelmia jos ruokavalio muuten on kunnossa. Eikä varsinkaan jos syöty liha on luomua tms. Mutta syöpäpotilaan kohdalla on varmaan syytä olla tarkkana lihan suhteen. Ei pidä syödä enemmän kuin on tarvetta saada siitä lihasta proteiinia, ja kannattaa valita luomua tai riistalihaa. Liha kuin liha on proteiinin lähteenä aika hyvä. Joissakin lihoissa on otollista rasvaa. Ja onhan lihassa muitakin ravintoaineita aika hyvin. Sitten on syytä valmistaa liha oikein. Syöpäpotilaan kannattaa välttää kova paistaminen missä syntyy karsinogeenisiä aineita. Sama pätee varmaan myös savustamiseen.
>>Emäksisyys lähtee kasviksista ruokaa
käsiteltäessä (kuumennus, kiehautus,
paisto jne.). Esim. porkkanoiden
keitinvesi on emäksistä ja keitetty
porkkana on happoa elimistössä
tuottavaa. >>
Olen lukenut että näin on. Hyvä että mainitsit. Syöpäpotilaan kohdalla uskon että pieni määrä lämpökäsiteltyjä vihanneksia ei ole välttämättä haitaksi, kunhan vihannesten syönnissä painopiste on raaoissa.
>>Tuo emäksisyys voi olla hyvin
merkittävä juttu solujen
kehittymisessä syöpäsoluiksi.>>
Uskon että se on merkittävä osatekijä. Tarkoitat varmaan että jos emäksisyyttä on liian alhaisessa määrin niin se myötävaikuttaa solujen kehittymiseen syöpäsoluiksi.
P vitamiiniin en ole perehtynyt. Pitääpä joskus perehtyä.
HMGKiitokse vastauksestasi !
>>Uskon että voit olla oikeassa että peruna voi olla syövälle huonompi. Tämä myös riippuu paljonko sitä perunaa syö, ja miten se syödään.>>
Muistaakseni perunassa muodostuu ihmiselle myrkyllistä alkaloidia, mikä näkyy vihreänä värinä perunassa.
Muutenkin peruna sisältää aineita, joita ei syöpäpotilaalle voi suositella. Tämä täytyy tarkistaa vielä.
Kaliumista ja mikroaaltouunin käytöstä :
Muistan hämärästi, että kaliumin (K) riittävä saanti edistäisi elimistön emäksisyyttä (voin olla väärässä tässä).
On muistettava, että kaliumin hyväksikäyttö elimistössä kytkeytyy magnesiumin (Mg) määrään elimistössä eli mielestäni kaliumin liiallinen lisääminen ruokavalioon ei ole tärkeää, vaan on etupäässä huolehdittava magnesiumin riittävästä saannista.
Kirjassa, jonka mainitsen myöhemmin, esitetään, että tämän vuosisadan alusta lähtien maassa kasvatetuilla kasveilla esiintyy kaliumin liikasaantia eli ns. kaliumin luksusottoa. Vastaavasti magnesiummäärät ovat alentuneet.
Tämä johtuu siitä, että kasvi pystyy ottamaan maasta kaliumia ylimäärin, kun sitä on käytettävissä.
Suomalaisilla saattaa olla suhteellisen korkea kalsiumin (Ca) suhde magnesiumiin ja magnesiumin vähyys haittaa kaliumin ottoa/hyväksikäyttöä.
>>Mutta mikron käyttöön en luota. Olen lukenut sellaista tietoa mikrosta ja sen vaikutuksesta ruokaan etten nykyään käytä mikroa. Muistaakseni Sveitsissä tehtiin 1990 luvulla tutkimus missä syöty mikroruoka nosti testiryhmässä leukocyyttejä kun verikoe otettiin syönnin jälkeen. Toinen ryhmä samassa tutkimuksessa söi muulla tavoin lämmitettyä/kypsennettyä, eikä siinä havaittu leukocyyttien nousua. Muutakin huonoa mainittiin, jos oikein muistan jotain karsinogeenisestä vaikutuksesta.>>
Kyllä, muistan myös samanlaisia tuloksia mikroaaltouunin käytöstä, mutta kun muita varoittavia esimerkkejä ei ole esitetty, olen edelleen taipuvainen uskomaan, että mikroaallot yksinkertaisesti panevat vesimolekyylit värähtelemään vain nopeammin ja täten lämmittävät ruuan suhteellisen vähäisellä vesimäärällä, millä on merkitystä vitamiinien hävikin kannalta.
>>Mielenkiintoista on se että Hunza kansa, josta sanotaan että niillä ei tunnettu syöpä (nykyään ehkä sitä on heilläkin), käytti monta eri raaka-ainetta jossa on B17. Pää raaka-aine oli aprikoosinsiemenet. Aprikoosinsiemen ja karvasmanteli (prunus amygdalus on botaaninen nimi ellen erehdy) ovat muistaakseni kaksi B17 rikkainta raaka-ainetta.>>
Olenkin tässä miettinyt B17-vitamiinin saannista, että sitä voisi alkuun lisätä ruokavalioon runsaasti ja vähentää ajan myötä, kun kyllästymisaste elimistössä olisi täytetty.
Aprikoosinsiemenen syöminen tuottaa varmaankin ongelmia, sillä sehän on kovaa ainetta, joten miten käytännössä...
Onko karvasmanteli sama kuin manteli, ja jos ei niin mistä karvasmantelia saa ?
>>Arvelen että B17 vitamiinilla oli tehoa, mutta että ne jotka sen käyttöä syövän hoidossa vastustivat eivät sitä halunneet millään myöntää.>>
Kyllä, luin netistä, että B17-vitamiinilla oli/on vastustajansa. Varmaankin liialliset syanidimäärät olivat liikaa soluille, vaikkakin terveet solut muuttavat sopivan määrän syanidia vaarattomaksi, toisin kuin syöpäsolut, jotka päästävät syanidin sisäänsä sellaisenaan ja kuolevat siihen.
Onko tietoa, mikä entsyymi muokkaa tuota syanidia vaarattomaksi ?
>>Terveelle ihmiselle hieman liioiteltu lihansyönti ei välttämättä tuota terveysongelmia jos ruokavalio muuten on kunnossa. Eikä varsinkaan jos syöty liha on luomua tms. Mutta syöpäpotilaan kohdalla on varmaan syytä olla tarkkana lihan suhteen.>>
Kyllä, tuon lihan syöminen on ongelmallista !
Parasta olisi kai 'tyytyä' rasvaiseen kalaan, josta saa aminohappojen lisäksi omega-rasvahappoja solukalvojen uudistumista varten.
Kuitenkin on tiettyjä valkuaisainelähteitä (esim. kananmunat), joiden valkuaisaineet ovat lähellä 'täydellistä' aminohappojen suhteen.Tällaisista lähteistä saa elimistö kipeästi tarvitsemiaan aminohappoja, joista tärkeimmät ovat rikkipitoiset metioniini ja kysteiini. Orgaaninen rikki (-SH- etenkin pelkistetyssä muodossaan) on tärkeä tekijä solulle syövän hoidossa.
Tässä muutama rivi kirjasta : Kivennäisaineiden ja vitamiinien merkityksestä (tekijät Helvi Marjanen ja Sylvi Soini) :
Kromi (Cr) on tärkeä aminohappojen hyväksikäytössä.
Kromin puutteessa glysiinin, seriinin ja _metioniinin_ hyväksikäyttö heikkenee (MERTZ 1969).
VUOREN (1975) mukaan transferriini toimii veressä sekä raudan että kromin kuljettajana ja jos transferriini on täysin raudan kyllästämä, niin kromiaineenvaihdunta häiriintyy. Näillä potilailla on 80 %:ssa sokeritauti.
Niin, tämä raudan/kromin/metioniin/syövän yhteys olisi ehkä naisten syytä huomioida. Olisiko lievä anemia hyvä asia syöpäpotilaille ? Enpä tiedä tästä, sillä vaikka liika rauta elimistössä saattaa em. lisäksi lisätä happiradikaalien lisääntymistä soluissa, niin muistaakseni rautaa tarvittiin myös immuunipuolustuksessa. Tämäkin olisi tarkistettava.
SH-ryhmiä on vähemmän syöpää sairastavan kuin normaalin henkilön veren seerumissa. Ilmiö on siinä määrin luonteenomainen, että STRICKS ym. (1953) esittivät jopa SH-ryhmien kvantitatiivista määritystä käytettäväksi syöpädiagnoosin teossa. Tämän johdosta syöpäpotilaiden tulisi pitää huolta riittävästä valkuaisaineiden (metioniinin) saannista.
FROST (1970) mainitsee pari tutkimusta hiirillä, toisessa disulfidi- eli SS-sidoksinen kystiini lisäsi syövän kehittymistä (WHITE ym. 1947) ja toisessa taas SH-ryhmäinen kysteiini vähensi sitä ja pidensi hiirien ikää (HARMAN 1961).
SH-ryhmien puute aiheuttaa hengitysketjun toiminnan heikkenemistä, valkuaisaineiden rikkipitoisuuden alenemista sekä solukalvojen kestokyvyn heikkenemistä. SH-ryhmät toimivat yhdessä E-vitamiinin ja seleenin kanssa, jolloin E-vitamiini estää SH-ryhmien hapettumista -S-S-sidoksiksi ja seleeni muodostaa labiilin -S-Se-S-sidoksen.
Eli toisinsanoen antioksidantit pitävät solun rikkiyhdisteiden pelkistetyn muodon SH-määrän korkeana, jolloin ne reagoivat solusta poistettavien/neutraloitavien yhdisteiden kanssa ennenkuin syntyy liikaa syövän esiasteita tai solulle haitallisia happiradikaaleja.
Voisin tuonkin tarkistaa yhdestä kirjasta, etenkin sen, että rikkiyhdisteet ovat hyvin voimakkaasti toisten aineiden kanssa reagoivia yhdisteitä solussa.
Muuten, valkosipuli sisältää paljon rikkiyhdisteitä (Allisiini puolestaan on lähtöaineena toisiintumistuotteille, joita ovat ajoeenit, vinyyliditiinit, oligo- ja polysulfidit, diallyylidisulfidit, diallyylitrisulfidi, erilaiset alkyyli- ja alkenyylimo- no-, di-, tri- (metyylitrisulfidi) -tetrasulfidit, dimetyylisulfidit, metyylialyylisulfidit ja S-allyylimerkaptokysteiini sekä S-allyylikysteiini)
ja seleeniä sekä muita kivennäisaineita (Valkosipulissa on aminohappoja, monia vitamiineja (A, B1, B2, C) ja kivennäis- ja hivenaineista rautaa, magnesiumia, fosforia, kaliumia, piitä, rikkiä, jodia, natriumia, sinkkiä, kuparia ja seleeniä).
Lisäksi valkosipuli sisältää haihtuvia öljyjä kuten sitraalia, geraniolia, linaloolia, alfa- ja beta- fellandriinia, inuliinin kaltaisia polyfruktosaanihiilihydraatteja, fofolipidejä, kahvihappoa, lavonoideja sekä prostaglandiineja A2 ja F1.
Ei mikään ihme, että valkosipuli lisää puolustusmekanismeja :
Valkosipuli lisää ihmisen omia puolustusmekanismeja lisäaineita ja muita myrkkyjä, esimerkiksi lyijyä, vastaan. Se parantaa maksan ja sapen toimintaa ja suojaa maksaa myrkyiltä ja vapailta radikaaleilta. Valkosipulin väitetään estävän mm. peräsuoli-, maha-, rinta-, eturauhas-, ruokatorvi- iho- ja aivosyöpiä.
Sisältää syöpäsolujen kasvua estäviä aineita
Syöpäsolujen kasvua estäviä aineita ovat ainakin diallyylisulfidi, S-allyylimerkaptokysteiini, S-allyylikysteiini ja ajoeeni.
Kasvi lievittää myös ruoansulatushäiriöitä, mm. ilmavaivoja, sillä se vähentää käymis- ja mätänemisprosesseja suolistossa !!!
(http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0602/4.htm)
Lopuksi katso _Propolis_ eli mehiläiskittivaha :
http://www.kolumbus.fi/kirkkonummen.mehilaistuote/propolis/propolis.htm
http://www.mellis.fi/index.jsp?pid=619
http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=0463890
Seuraavassa mainitaan syövän käyttöön :
http://www.draperbee.com/info/propolis.htm
The field of influence of propolis is extremely broad. It includes _cancer_, infection of the urinary tract, swelling of the throat, gout, open wounds, sinus congestion, colds, influenza, bronchitis, gastritis, diseases of the ears, periodontal disease, intestinal infections, ulcers, eczema eruptions, pneumonia, arthritis, lung disease, stomach virus, headaches, Parkinson's disease, bile infections, sclerosis, circulation deficiencies, warts, conjunctivitis, and hoarseness.
Propolis helps regulate hormones and is an antibiotic substance that stimulates the natural resistance of the body. Propolis may be used by everyone, sick or healthy, as a means of protection against microorganisms. Propolis is also efficient against conditions caused by bacteria, viruses, or different fungi. Propolis cures many diseases because it is a special natural substance with strong effect.
Rainbow1964 - rainbow1964
hmg kirjoitti:
Hei. Kivaa että kiinnostuit B17:sta. Joo, kirjoitin joskus tänne B17:sta. En nyt enää muista mitä kaikkea kirjoitin. Anna sinä vain vinkki muille kuten parhaaksi katsot kun kerran sinulla on tiedossa mistäpäin nuo kirjoitukset löytyy. Minun puolesta saat kopsata ja käyttää vapaasti.
Uskon minä myös että tieto B17:sta voi olla sinulle tarpeellista. Hippokrates taisi olla viisas mies, ja itse pidän viisaana tuota hänen neuvoaan. Ja mitä terveyteen liittyviin asioihin tulee luotan eniten sellaisiin asiantuntijoihin jotka ovat ottaneet Hippokrateksen neuvosta vaarin. Kuten Ernst T Krebs, B17 vitamiinin "löytäjä". Paljon minun tekisi mieli sanoa sinulle, näin minusta tuntuu. En tiedä mistä aloittaa. Koetan nyt ainakin jotain tässä sanoa.
Sikäli kuin sinua kiinnostaa B17 ja sen käyttö syövän hoidossa (ja ehkäisyssä) niin kehottaisin että luet siitä. Miten se toimii elimistössä/kehossa, miten se torjuu tai tuhoaa syöpäsoluja. Mistä raaka-aineista, ruoista, sitä löytää. Ja niin edelleen. Jotain opit jo kun luet mitä minä olin kirjoittanut. Lisää opit jos luet niiden kirjoituksia jotka tietävät sen päälle paljon. Tällaisia kirjoituksia taitaa löytyä ainakin englanniksi, netistä, ja kirjoista. Mainittakoon sellaiset kuin Krebs, Griffin, Day, Binzel, Moira Timms. Nyt en tarkkoja etunimiä muista muutamalle, mutta voin ottaa selvää jos haluat.
Lukemani perusteella minulla on täysi luottamus että B17 vitamiini on turvallista käyttää. Kuten jo taidat tietää sitä löytyy luonnollisessa muodossa esim. aprikoosin siemenestä, karvasmantelista, tattarista, speltistä jne. Tästä lähtökohdasta suosittelen että syöt säännöllisesti eri B17 sisältäviä raaka-aineita/ruokia. Jos haluat vielä lisäksi ottaa selvää nk. laetrile-terapiasta missä käytetään B17 tabletteja tms. niin senkin voit tehdä jos haluat.
Elikkä, syövän hoidossa sikäli kun sitä yritetään tehdä ravinnon avulla niin B17 taitaa olla tärkein yksittäinen tekijä. Sen lisäksi on muitakin tärkeitä seikkoja mitä tulisi tiedostaa. Muun muassa seuraavat
- syöpäsolut elävät sokerikäymisestä. Näin muistaisin lukeneeni että mm. Nobelpalkittu Otto Warburg on sanonut. Eli syöpäsolun aineenvaihdunta on erilainen kuin terveen. Tästä syystä syöpäpotilaan tulisi eliminoida ruokavaliostaan mm. seuraavat:
1. valkoinen sokeri
2. muu raffinoitu sokeri, kuten "hedelmäsokeri", siirappi
Senlisäksi on varmaan viisasta leikata minimiin myös luonnolliset korkean GI:n hiilihydraattiruoat, kuten hunaja (luonnontuote vaikka onkin).
Hiilihydraatteja tulisi ottaa ei-raffinoiduista raaka-aineista, ja niillä tulisi pääosin olla matala GI. Keskitason GI:n hiilareita tulisi käyttää vähemmän, ja kuten sanottu kaikista vähiten korkean GI:n hiilareita.
Hyvä olisi varmaan ottaa hiilihydraatit pääasiallisesti sellaisista ruoista missä on myös tiettävästi B17. Kuten tattari, hirssi, speltti. Näillä kolmella viljalla on muistaakseni matalan GI:n hiilihydraatteja. Ja muutenkin ovat ravinteikkaita.
- syöpäsolut viihtyvät happamassa miljöössä. Joten tulisi hoitaa happo-emästasapaino (eng. acid-alkaline balance) kuntoon.
Muistaakseni luin joskus että syöpäpotilaan keho-nesteiden (kuten veri, sylki) pH on liian hapanta suhteutettuna siihen mitä sen pitäisi olla. En nyt muista eri nesteiden normaaleja/optimaaleja pH arvoja. Jossakin minulla ne on arkistoituna. Muistaisin lukeneeni että joitakin voi jopa itse mitata. Kuitenkin, syöpäpotilaan tulisi eräänä tekijänä ravinnollisessa hoidossa syödä runsaasti emäksisiä raaka-aineita/ruokia. Kuten vihanneksia. Eräs todella otollinen emäksinen raaka-aine on raffinoimaton karkea Atlantin merisuola. Vastaava teho on nk. ruususuolalla (tunnetaan myös nimellä intiaanisuola, kutakuinkin sama kuin Himalajan kristallisuola). Hyvä idea on syödä emäksisiä ruokia joissa myös B17. Muistaakseni ainakin hirssi on emästä tuottava.
- tunnettuja karsinogeenisiä tekijöitä tai aineita tulisi eliminoida ruokavaliosta. Kuten trans-rasvat ja niitä sisältävät tuotteet, eltaantunut rasva.
Sitten. Jos sinua kiinnostaa syövän hoito ruoan ja ravinnon avulla yleisesti ottaen niin voisin mainita joitain eng. kielisiä kirjoja jotka käsittelevät tätä. Itsellä on jokunen. Näissä mainitaan monia ruokia tai raaka-aineita jotka voivat olla erityisen tehokkaita syövän hoidossa. Voi olla että minulla on toisella koneella linkkejä netti-sivuille tai artikkeleihin missä vastaavaa tietoa.
Jos on kysyttävää niin kysy ihmeessä. Olen iloinen jos voin jotenkin olla avuksi.
HMGMielestäni elimistön happamoitumisen aiheuttavat solujen puutteellisesta aineenvaihdunnasta syntyneet välituotteet, jotka kerääntyvät soluihin , kudoksiin, niveliin ja sisäelimiin käyttämättöminä yhdisteinä ja pitkän ajan kuluessa häiritsevät solujen ja elinten normaaleja toimintoja johtaen elimistössä ilmaantuviin sairauksiin.
Mikään yksittäinen ruoka-aine ei ole vastuussa elimistön happamoitumisesta lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkän aikaa ruokavalion pysyessä samanlaisena alkavat elimistöön vaikuttaa ravinnon yksipuolinen sekä liiallinen ja/tai puutteellinen rasvojen, hiilihydraattien, valkuaisaineiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti.
Tämän vuoksi köyhemmällä väestöllä, jolla on vähäisimmät mahdollisuudet vaikuttaa ruokavalionsa monipuolisuuteen, on suuremmat mahdollisuudet sairastua nuoremmalla iällä ja kuolla pois nuorempina.
Joku voi ajatella, että kyllä Suomessa on valinnan varaa ruokavalionsa suhteen, jos vain kovasti haluaa, mutta rahastahan kaikki on kiinni.
Markkinahenkisessä valtiossa, jossa tärkeä tieto ruuan terveellisyydestä ja sen aiheuttamista seurauksista terveyteen hukkuu rahan syytämään väärään tietoon ja mielihyvän tarkoitukselliseen hakemiseen ruuasta, saa köyhemmässä ja tietämättömämmässä väestössä aikaan vääriä valintoja ruoan ollessa kyseessä.
>>- syöpäsolut viihtyvät happamassa miljöössä. Joten tulisi hoitaa happo-emästasapaino (eng. acid-alkaline balance) kuntoon.
Muistaakseni luin joskus että syöpäpotilaan keho-nesteiden (kuten veri, sylki) pH on liian hapanta suhteutettuna siihen mitä sen pitäisi olla. En nyt muista eri nesteiden normaaleja/optimaaleja pH arvoja. Jossakin minulla ne on arkistoituna. Muistaisin lukeneeni että joitakin voi jopa itse mitata. Kuitenkin, syöpäpotilaan tulisi eräänä tekijänä ravinnollisessa hoidossa syödä runsaasti emäksisiä raaka-aineita/ruokia. Kuten vihanneksia. Eräs todella otollinen emäksinen raaka-aine on raffinoimaton karkea Atlantin merisuola. Vastaava teho on nk. ruususuolalla (tunnetaan myös nimellä intiaanisuola, kutakuinkin sama kuin Himalajan kristallisuola).>>
Elimistön pH:n tilan voi mitata myös virtsasta lakmuspaperin (saa apteekista) avulla. Tosin virtsan pH voi näyttää olevan lähellä neutraalia, vaikka ihminen söisi mitenkä paljon elimistössä happamuutta aiheuttavia ruoka-aineita. Tämä johtuu siitä, että happamat aineenvaihduntatuotteet varastoituvat elimistöön eivätkä tule ulos virtsan mukana, jolloin virtsan pH näyttää normaalilta.
Mutta kun alkaa syödä emäksisiä ruoka-aineita, irtoavat happamat aineenvaihduntatuotteet elimistöstä ja poistuessaan virtsan mukana alentavat virtsan pH:ta. Tämä näkyy silloin lakmuspaperin värin muuttumisena punaisemmaksi johtuen happamasta virtsasta.
Täytyy pitää mielessä, että happamien aineenvaihduntatuotteiden irtaantuminen elimistön rasvakudoksista, nivelistä ja elimistä saa aikaan negatiivisia vaikutuksia ihmisen psyykkisessä ja fyysisessä olotilassa, mutta nämä vaikutukset ovat väliaikaisia ja niiden kesto/voimakkuus riippuu elimistöön kerääntyneiden happamien aineenvaihduntatuotteiden määrästä. Aivan samanlainen reaktio syntyy minkä tahansa myrkyn tai elimistölle vieraan aineen poistuessa elimistöstä.
Koivun tuhka on hyvä aine lisäämään elimistön emäksisyyttä ja poistamaan virtsahappoaineita elimistöstä. Muistaakseni koivusta voidaan käyttää sanaa diureetti eli se lisää virtsan eritystä.
Yrteistä rakuuna on myös diureetti.
Salvia on diureetti ja kiihdyttää sapeneritystä.
Valkosipuli lisää sapen eritystä. Tällöin maksa puhdistuu, kun sappinesteen mukana erittyy pois elimistölle haitallisia yhdisteitä suolistoon. Tällöin on huolehdittava, että ruuansulatuskanavassa/suolistossa on riittävästi _kuituja_ (vihannekset, pellavansiemen jne.), joihin sappineste imeytyy ja poistuu elimistöstä luonnollista reittiä, sillä muuten sappinesteellä on taipumus imeytyä suolistosta takaisin elimistöön.
Sappinesteen ja sen mukanaan viemien myrkkyjen poistuminen elimistöstä keventää kehon olotilaa ja saa aikaan ihmisen huonotuulisuuden muuttumisen paremmaksi.
Ei turhaan sanotakaan, että sappi kiehuu.
Muita diureetteja ovat kahvin kofeiini ja olut, mutta en suosittele liiallista kofeiinin tai alkoholin nauttimista.
Kofeiinin pitkäaikainen käyttö rasittaa elimistöä turhaan.
Alkoholi kuluttaa elimistön B-vitamiinivarantoja.
Raffinoimaton merisuola ja ruususuola saattavat olla elimistön emäksisyyttä lisääviä johtuen niiden sisältämistä kivennäisaineista.
Netistä voi löytää paljon happo-emäs-tasapainosta kertovia selityksiä ja osa lähentelee totuutta, mutta on oltava varuillaan siitä, mitä oheistuotteita he myyvät elimistön pH:n muuttamiseksi emäksisempään suuntaan. Kaikkia ei ole testattu puolueettomissa olosuhteissa, eivätkä kaikki toimi ollenkaan.
Tässä on yksi sivusto, jossa selostetaan hyvin, mutta jokseenkin omien tuotteiden kannalta elimistön happamoitumisen syyt.
Voisin noudattaa useita ruoka-ainesuosituksia vähentääkseni elimistöni happamuutta, mutta käytännössä se jäisi pelkästään ruoka-aineiden käytön varaan.
http://www.bircaterra.fi/ph-tasapaino.htm
Tämä sivusto kertoo MSM eli metyylisulfonyylimetaanista eli orgaanisesta rikistä, josta jokainen voi olla omaa mieltä sen käyttötarkoituksesta ja tarpeellisuudesta.
Kuitenkin lihan syömisen vähentäminen ja sitä kautta tärkeän rikkipitoisen aminohapon, metioniinin, saannin väheneminen kasvisruokaa syövillä syöpäpotilailla antaa ajattelemisen aihetta, josko rikkiä tulisi saada riittävästi joko MSM:stä tai kasvisruuasta kuten valkosipulista.
Tässä on selitetty melko hyvin myrkkyjen poistumisesta elimistöstä ja rikin tarpeellisuudesta elimistön eri osissa.
http://www.google.com/search?q=cache:VrO9duWoCNUJ:www.finnmsm.fi/mikon raportti.pdf yrtit ja syöpä&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=80 - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei. Ole hyvä vain. Kiitos sinulle ystävällisestä vastauksesta. Hieman näin vaivaa, mutta se ei vaivalta tuntunut. Hieman olen perehtynyt, mutten voi sanoa että paljon. Tai sanoisinko että vuosien varrelta on tullut mielenkiintoista ja hyvää tietoa syöpään liittyen vastaan eri kirjoista, ja myöhemmin nettiartikkeleista. Ja osa on jäänyt muistiin. Jokunen kirja minulla on syövästä mutta yhtään en ole vielä kokonaan lukenut läpi. Varmaan tietäisin enemmän jos ottaisin aikaa ja lukisin. Olen verrannollisen kiinnostunut syövästä. Usein jos lehdessä on jotain juttua syövästä niin tulee luettua, varsinkin jos se liittyy ruokaan ja ravintoon. Toinen sairaus mikä myös kiinnostaa tällä hetkellä aika paljon on sydän ja verisuonitauti (isällä oli, ja taisi olla se mikä hänet otti hengiltä myös).
Suvussa on syöpää esiintynyt aika paljon. Äidillä on ollut rintasyöpä, ja hän syö vieläkin jotain hormoonilääkettä jälkihoitona. Äidin vanhimmalla sisarella on myös ollut rintasyöpä. Isän puolelta isoserkulla on ollut rintasyöpä. Isän vanhemmalla sisarella oli rintasyöpä, ja hän kuoli myöhemmin vatsasyöpään. Isän isä kuoli keuhkosyöpään muistaakseni. Muitakin on lähisuvussa. Nainen joka hoiti minua kun olin pieni kuoli vatsasyöpään. Hänen kohdalla en yhtään ihmettele että sairastui. Hän ei syönyt melkein yhtään C vitamiinia. Melkein kaikki ruoka minkä söi oli lämpökäsiteltyä, ja se vähäinen raaka mitä söi oli sellaista missä ei juurikaan C:tä ollut. Sen lisäksi valtaosa mitä hän söi oli happoamuodostavaa. Muistaisin lukeneeni että C vitamiini on tärkeä tekijä proteiinin aineenvaihdunnassa. Ja kuten tiedät proteiini on se mistä DNA koostuu. Jos C on kriittisessa määrin vähissä ei pidä ihmetellä jos koituu vahinkoa DNAlle, ja senmyötä tulee syöpä.
Olen hyvilläni että sain sinut innostumaan B17:sta. Ei pidä ihmetellä jos et ole siihen ennen törmännyt. Se on verrannollisen tuntematon aine. Eikä suuri yleisö siitä tiedä. Siltä ainakin vaikuttaa.
Kun olet sisäistänyt mitä olen kirjoittanut niin kirjoita lisää. Tästä ja näistä asioista keskustelen mielelläni. Kertoisitko mikä syöpä sinulla on. Vielä minua kiinnostaisi tietää tämänhetkinen ruokavalio, jos ei muuten niin ainakin suurpiirteisesti. Näin voisin ehkä antaa jotain täsmällisiä vinkkejä tai neuvoja tms., että voisitko jossain parantaa. Jos haluat jotain sen ohella kertoa itsestäsi sikäli kun se liittyy syöpääsi ja sen hoitoon niin kerro.
Sitten kyselisin että onko sinulla jotain nimeä tms. Voisi helpottaa keskustelua.
Ymmärrän tuon englannin suhteen. Soisin että olisi enemmän tietoa olemassa suomeksi. En tiedä onko tällä hetkellä mitään suomeksi B17 vitamiinista.
Sitten. Kyselit seuraavasti
>>
Kun sinulla nyt on näin paljon tietoa syövän hoidosta, niin voinko kysyä, mitä ajattelet hainrustouutteesta!? Aloitin sen ottamisen joitakin viikkoja sitten. Syön myös antioksidantteja vitamiineja hivenaineita. Mahtaako olla jotenkin ristiriidassa "tämän juttusi" kanssa?? >>
Ettei tulisi väärinkäsitystä niin tietoa minulla ei ole paljon. Suhteellisesti katsottuna sitä on vähän täällä pääkopassa. Mutta uskon että se vähä määrä on laadullisesti aika hyvää, sillä uskon että olen lukenut paikkaansapitäävää tekstiä. Mutta noissa kirjoissa sitä tietoa on vaikka hurumycket jos ottaisin ja lukisin ne.
Kyselet hainrustouutteesta. Olen mahdollisesti kuullut siitä mutta englanninkielisen nimen. Voisi löytyä jostain kirjasta. Nyt en osaa siitä sanoa mitään. Katson jos voisin vielä sanoa siitä jotain.
Sitten kysyt että onko antioksidanttien jne. syöminen ristiriidassa "tämän juttuni" kanssa. Tarkoitatko tällä jutulla B17:a, vaiko ruoan käyttöä hoidossa yleensäkin? Oli miten oli niin ei välttämättä ristiriidassa kummankaan kanssa. Mutta sanon näin. Tällä hetkellä olen vakuuttunut että luonnolliset (eli ruoassa olevat) vitamiinit ovat paremmat kuin synteettiset. Ja että luonnollisesti esiintyvät hivenaineet ovat paremmat kuin eristetyt hivenaineet, kuten "kalkkipillerit". Ja että luonnollisesti esiintyvät antioksidantit ovat parempia kuin eristetyt. Uskon että ihmisen tulisi ottaa ravintoaineet ruoasta, ei pillereistä joissa on eristettyjä ravintoaineita, tai synteettisesti valmistettuja. Jos hän tahtoo käyttä nk. ravintolisiä niin uskon että hyviä sellaisia ovat luonnolliset ravintolisät. Esim. luonnollisesta ravintolisästä olisi merilevä (puriste tai jauhe). Se ei ole synteettistä, eikä eristettyä. Toinen esimerkki voisi olla kananmunankuori (jauhettu, hienonnettu), joka on hyvä kalsiumin lähde. En halua kieltää ketään käyttämästä eristettyjä vitamiineja jne., tai synteettisiä vitamiineja jne. Itsekukin tekee omat päätöksensä. Syy miksi tänään luotan luonnollisiin vitamiineihin, mineraaleihin jne. ennemmin kuin synteettisiin ja isolaatteihin on se että olen lukenut hyviä perusteluja miksi luonnolliset ovat parempia. Kädessäni on yksi sellainen kirja, biokemisti ja ravintoneuvonantaja Judith A DeCava:n The Real Truth about Vitamins and Antioxidants. Annan yhden esimerkin missä luonnolliset vitamiinit ja mineraalit eroavat synteettisistä ja isolaateista. Usein kun on kyse pillereistä (synteetit, tai isolaatteja) niin kuuluu sanottavan että sitä ja sitä ei saa ottaa yhdessä sen kanssa, muuten sillä ei ole tehoa, tai se vastavaikuttaa sitä toista. Mutta tätä ongelmaa ei koskaan ole tavallisen, luonnollisen, ruoan kanssa. Esimerkiksi raakamaidossa on samoja ravintoaineita kuin mitä tavallisissa pillereissä. Mutta, raakamaidon keskinäiset ravintoaineet eivät vastavaikuta toinen toisiaan, vaan vaikuttavat synergistisesti. Mutta heti kun alkaa pillereiden kanssa kokeilemaan niin saa kuulla että se ja se ei sovi yhteen jne. Tämä taitaa olla juuri siitä syystä että pillereiden ravintoaineet eivät ole luonnostaan synergistisiä kuten ovat tavallisen ruoan ravintoaineet. Samaan problematiikkaan liittyen toinen esimerkki. Jos syön tavallista kotiruokaa, ja ainoa ravintolisä on joku kaupan kalkkipilleri, niin melko varmasti pätee jokin sääntö että sitä kalkkia ei pidä ottaa silloin kun syö sitä tai tätä ruokaa koska silloin se ei imeydy hyvin tai toinen vastavaikuttaa toista, eli pilleri vastavaikuttaa jotain ruokaa tai päinvastoin. Mutta jos kalkkipillerin sijasta syön kananmunan kuorta niin tällaista sääntöä ei taida olla. Koska luonnollinen ruoka vaikuttaa toisen luonnollisen ruoan kanssa synergistisesti. Täydentäen toinen toistaan.
Näin ymmärrän, että luonnollisen ruoan ravintoaineet eivät vastavaikuta toisen luonnollisen ruoan ravintoaineita. Tämä on normatiivista. Pikemmin ne toimivat synergistisesti. Mutta jos syöt kaksi eri pillerivitamiinia niin ne voivat vastavaikuttaa toinen toistaan. Tai jos syöt luonnollista ruokaa samanaikaisesti kuin jotain mineraalipilleriä niin tämä ei-luonnollinen mineraali voi häiritä ruoassa olevien ravintoaineiden imeytymistä ja toimintaa. Joten, paras keino välttää elimistössä ravintoaine epätasapainoa ja imeytymishäiriöitä jne. on se että syö luonnollista ruokaa, ja siitä ammentaa ravintoaineet (makroravintoaineet ja mikroravintoaineet, ja muut vähemmän tunnetut ravintotekijät kuten bioflavonoidit jne.).
On kiva kulla että sanani saivat sinut iloiseksi. Pidä huolta itsestäsi.
HMGHei ja kiitos taasen vastauksestasi. Kesti tämä vastaaminen, kun tuntuu, että on koko ajan kiirettä. No, kaksi päivää kului sairaalakäynneillä ja nämä jouluhässäkät jne.
En tosiaankaan ole vielä ehtinyt perusteellisesti paneutua tuohon B17, mutta ajattelin, että kirjoittelen nyt ensin jotain taustatietoja itsestäni, niin kuin pyysit. Ja mitä muuta kirjoitukestasi tulee mieleeni.
Olen sairastanut rintasyöpää jo yli kymmenen vuotta. Se on hitaasti leviävä. Minut on leikattu useamman kerran, mutta aina samalta puolelta eikä ole tällä tietoa levinnyt muualle. Tosin lääkärinlausunnossa lukee, että metastasoitunut. Lähisuvussani ei ole rintasyöpää ja muitakin syöpiä hyvin vähän.
Syön yleensä itsevalmistettua kotiruokaa. En yleensä osta mitään valmisruokia kaupasta. Ehkä pizzan kerran kuukaudessa. Kun ostan lihaa, niin se on porsaanliha ja jauheliha on nauta-sika tai sika-nauta. Yksinkertaisesti vain siksi, että pidän enemmän porsaanlihasta. Myös broilerinlihaa ostan silloin tällöin.
Kotimaisia kurkkuja ja tomaatteja ja hedelmiä syön melkein joka päivä. Keittoihin ja patoihin laitan kotimaisia vihanneksia. Ruoanlaittoon käytän voita ja leivälle Oivariinia. Rypsiöljypullo minulla on jääkaapissa, mutta siellä se on ja pysyy. En tiedä miksi! En käytä kevytlevitteitä, enkä mitään muutakaan, missä lukee LIGHT.
Valitettavasti minulla on paljon, mista en pidä. En syö piimää, viiliä, jogurttia, juustoa vain yhtä laatua. Ei kahvia, teetä, kaakaota. Maitoa kyllä juon. En syö yleensä puuroja, mutta jouluna kyllä riisipuuroa. Yritin aloittaa kaurapuuron syömisen, mutta jokin siinä mättäsi. Mutta, jos pakko on, niin sitä voisin syödä, kun taas muut tattarit, speltit jne. mistä kirjoitit, niin ei taida onnistua. Joskus aina ajattelen, että ei kai elimistöni vaadi niitä, mitä en saata syödä.
Kirjoitit siitä happo-emästasapainosta. Katsoin netistä, että happoa muodostavia ovat: kala, liha, munat, juusto, palkokasvit jne. Tuli mieleeni, että mitähän se E-Epa kalaöljypilleri nyt sitten vaikuttaisi?
Emäksisiä olisivat: raa´at kasvikset, tuoremehu (juon joka päivä), perunat, hedelmät, marjat jne.
Mitä voisit kertoa happo-emästasapainosta?
Kirjoituksestasi tuli esiin joitain asioita, joista olen jo lukenut tai muuten kuullut. Käytän esim. intiaanisokeria ja ruususuolaa. En valitettavasti ole vielä kokonaan päässyt eroon tavallisesta sokerista ja suolasta. Kotimainen hunajapurkki minulla on ollut kaapissani jo muutamia kuukausia, mutta ei ole tehnyt mieli avata sitä. Näköjään hyvä niin.
Sokerista olen myös lukenut ja sen vaarallisuudesta syöpään. Kun viimeisen kerran (toivottavasti viimeisen) sairastuin syöpään, niin minulla oli vuosien saatossa tullut kova stressi ja voi, kun suklaa auttoi siihen ainakin hetkellisesti. Ei ollut helppo päästä siitä eroon. Kyllä joskus vielä otan palan tai kaksi, mutta ei muuta. Olen vaihtanut suklaan lakritsaan ja lakritsahan nyt oli sitten parempi vaihtoehto. Taas, niin kuin olisin tiennyt.... Syön lakritsapatukan silloin tällöin. Mutta, voi minkä "voimapommin" syöpäsoluni saivatkaan!! Olisinpa senkin silloin tiennyt, mutta....
Kirjoitit C-vitamiinista. Olen syönyt C-Max strong 500 mg, yhden päivässä n. puolen vuoden ajan.
"....eristetyt hivenaineet, kuten kalkkipillerit"
Mitä tarkoitit? Itse olen syönyt vuosia, alkavaan osteoporoosiin (osteopenia?), lääkärin määräämänä Kalsipos D:tä ja Fosamaxia. Nykyään syön vain Kalsipos D:tä.
Se hainrustouute, mitä syön, on nimeltään Angiobalans ja sen pitäisi estää syöpää/auttaa syöpään. Lisäksi syön Bio Carnosinia, joka on antioksidantti, E-Epa kalaöljyä ja Antio Forte monivitamiineja.
Voi, kun edes tämän kaiken tiedon, mitä nyt tiedän vitamiineista, hivenaineista ja antioksidanteista, olisin kuullut jo kymmenen vuotta sitten, niin en ehkä tässä sairaana kirjoittaisi, vaan olisin terve!
Tässä oli nyt näin aluksi jotain minusta. Toivottavasti jaksoit lukea. Terveisin Leena. - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei ja kiitos taasen vastauksestasi. Kesti tämä vastaaminen, kun tuntuu, että on koko ajan kiirettä. No, kaksi päivää kului sairaalakäynneillä ja nämä jouluhässäkät jne.

Tässä oli nyt näin aluksi jotain minusta. Toivottavasti jaksoit lukea. Terveisin Leena.Hei, Leena. Ole hyvä vain. Kiitos itsellesi vastauksesta. Luin sitä mielenkiinnolla. Sanon jotain vastauksesi tiimoilta. Minullakin on ollut kiireitä viime päivät. Eilen kävin sairaalassa ja tänään, kun äiti on ollut sisällä vaivaisenluun leikkauksen takia. Tänään pääsi kotia ja toinen jalka kipsissä ja joudun vähän väliä auttamaan.
Kirjoitit...
>>Minut on leikattu useamman kerran, mutta aina samalta puolelta eikä ole tällä tietoa levinnyt muualle. Tosin lääkärinlausunnossa lukee, että metastasoitunut.>>
Hyvä kuulla ettei ole levinnyt muualle. Voisiko sitten se metastasoitunut tarkoittaa sitä juuri että se leviää hitaasti siinä kohtaa missä sitä on?
>>Syön yleensä itsevalmistettua kotiruokaa. En yleensä osta mitään valmisruokia kaupasta. Ehkä pizzan kerran kuukaudessa. Kun ostan lihaa, niin se on porsaanliha ja jauheliha on nauta-sika tai sika-nauta. Yksinkertaisesti vain siksi, että pidän enemmän porsaanlihasta. Myös broilerinlihaa ostan silloin tällöin. >>
Itsevalmistetty kotiruoka on se paras kunhan raaka-aineet ovat hyvälaatuisia ja ravinteikkaita, ja kunhan huomioi mitä valmistusmenetelmää käyttää kunkin aterian suhteen. Viimemainitsemalla tarkoitan sellaisia asioita kuin että huomioi paistolämpötilaa jne. Ja mitä rasvaa käyttää paistinpannussa. Mitä vähemmän syö kaupalliset valmisruoat sen parempi se on elimistölle. Harva valmisruoka ei sisällä jotain karsinogeenistä lisäainetta. Puhumatta esim. trans-rasvoista. Mainitsemasi jauhelihat eivät liene mikään ongelma, kunhan syöt kohtuullisia määriä, ja et paista liian kovaa pannussa jotta välttäisit karsinogeenisten aineiden syntymistä. Suosittelisin eritoten sinulle että sikäli kun on mahdollista söisit silloin tällöin luomulihaa. Ehkä teetkin jo näin. Sitten, koska liha, ja muu eläinperäinen ruoka, on proteiiniruokaa niin sen proteiinit ovat suhteellisen suurimolekyylisiä. Tämä tarkoittaa tiettyä rasitusta ruoansulatukselle. Tämän helpottamiseksi neuvoisin sinua syömään aina (jos vain mahdollista) liha-aterian kanssa jotain nk. proteolyyttistä entsyymiä sisältävää ruokaa. Samaten muun proteiinipitoisen ruoan (kananmuna, maitotuotteet, kala) kanssa. Sana proteolyyttinen tarkoittaa "proteiinia pilkkova tai sulattava", tai sinnepäin. Esim. viikunassa on proteolyyttinen entsyymi nimeltä ficin (viikunan botaaninen nimi on ficus carica, muistaakseni). Kun syöt proteiinipitoisen ruoan kanssa jotain proteolyyttistä entsyymiä sisältävää, kuten viikuna, niin silloin vatsalaukussa tämä entsyymi ikäänkuin esi-sulattaa sitä proteiiniruokaa, kuten lihaa. Näin ruoansulatuksesi ei joudu niin koville, eli säästät kallisarvoista energiaa mm. syöpää vastaan taistelemiseen, ja proteiini sulaa myös paremmin kun entsyymi vaikuttaa siihen. Proteolyyttisiä entsyymejä löytyy tiettävästi seuraavista raaka-aineista
- tuoreessa ananaksessa on bromelain niminen proteolyyttinen ents.
- tuoreessa papajassa on papain
- viikunassa ficin
- tuoreessa inkiväärissä zingibain
- kivi hedelmässä actinidin
- tuorekurkussa erepsis
Ymmärtääkseni tehokkaimmat näistä ovat bromelain, ficin, papain, ja zingibain. En ole varma että miten on purkki-ananaksen bromelainin tehon suhteen. Mutta tuoreen ananksen on OK. Papain muistaakseni on tehoton jos käyttää kuivattua papaijaa. Pitää olla tuore hedelmä. Viikunan suhteen tuoreessa oleva on tehokkain, mutta uskon että kuivatussa on myös jotain tehoa. Inkiväärin suhteen luulisin että tuore on selvästi tehokkain. Itse syön melkein joka päivä tuoretta inkivääriä aterioiden kanssa. Kuivattua viikunaa syön silloin tällöin jälkiruoaksi. Kurkkua syön jonkin verran joka päivä. Sinun kohdalla kun on syöpä niin uskon että otollisimmat olisivat inkivääri, kurkku, koska niissä on vähiten nopeita hiilihydraatteja. Mutta myös nuo hedelmät ovat OK kunhan huomioit ettei päivässä tule liikaa syöty nopeita (eli korkea-glykeemisiä) hiilareita. Jos syöt kuivattua viikunaa niin muista että siinä on aika korkea GI, ja se on myös tiivistä, eli sadassa grammassa on likempänä 60 grammaa hiilareita. Joten viikunan kanssa tulee pysyä kohtuuden rajoissa.
Kanasta tai broilerista sen verran että valmiiksi marinoitua sellaista on viisainta olla ostamatta. Koska siinä on mm. huonoja alamittaisia kasviöljyjä käytetty. Pitkän päälle sellaiset öljyt eivät edistä solujen hyvinvointia vaan päinvastoin.
>>Kotimaisia kurkkuja ja tomaatteja ja hedelmiä syön melkein joka päivä. Keittoihin ja patoihin laitan kotimaisia vihanneksia. >>
Tämä kuulostaa hyvältä. Eräs asia mikä voi olla hyvä tietää on se että jotkut juurekset, kuten porkkana, kun niitä keitetään niin niiden GI nousee aika lailla. Tästä syystä esim. porkkanaa kannattaisi syöpäpotilaan syödä enemmän raakana. Mutta toisinaan sanotaan että keitettäessä porkkanasta saadaan enemmän A vitamiinia talteen, kunhan syö jotain rasvaa, kuten voita, sen kanssa. Mutta syötynä raakana porkkanassa on kyllä enemmän vesiliukoisia vitamiineja tallessa, eli B kompleksi ja C.
>>Ruoanlaittoon käytän voita ja leivälle Oivariinia. Rypsiöljypullo minulla on jääkaapissa, mutta siellä se on ja pysyy. En tiedä miksi! En käytä kevytlevitteitä, enkä mitään muutakaan, missä lukee LIGHT. >>
Voi on OK. Oivariini ei ole minulle tuttu. Kertoisitko minulle mistä se on valmistettu niin voin kommentoida. Rypsiöljypullo pysyykin parhaiten jääkaapissa. Älä koskaan paista rypsiöljyssä. Jos se on kylmäpuristettua eikä ole mennyt huonoksi niin sitä mahd. voisi lorauttaa hieman salaatin päälle. Tämä on makuasia. Mutta pitkän päälle en suosittele edes kylmäpuristettua rypsiöljyä. Koska rypsiöljyssä on aika paljon Omega 6:a, ja sitä kun tahtoo tulla muutenkin tarpeeksi. Ja rypsin Omega 3 on sellaisessa muodossa että hyvin pieni määrä pystyy elimistö muokkaamaan käyttökelpoiseksi Omega 3:ksi. Kylmäpuristetussa rypsissä taitaa olla jonkin verran E vitamiinia, mikä on sinänsä hyvä asia. Mutta parempia öljyjä on, kuten kylmäpuristettu oliiviöljy, kylmäp. seesamsiemenöljy, kylmäp. manteliöljy, neitsytkookosöljy. Kaikissa näissä on parempi rasvahappoprofiili. Jos neitsytoliiviöljyä käytät niin sitä voi käyttää paistamiseen ja suullisesti. Kun/jos ostat neitsytoliiviöljyä niin kannattaa huolehtia että ostaa laadukasta sellaista. Laadun tunnistaa siitä että kun otat sitä suullisesti esim. lusikalla niin kurkun taka-osassa hieman tuntuu polte. Tällä hetkellä minulla sattuu olemaan hyvä neitsytoliiviöljy, raikas mutta voimakas oliiviöljyn maku, vihreä väri ja tuo kurkkupolte. Eräs laadukkaan neitsytöljyn tunnus vielä olisi se että kun pulloa katsoo valoa vasten niin siellä on selvästi havaittava pilvi joka leijuu, tai ikäänkuin jonkinlaista sakkaa (pilvimäistä) pohjassa. Tätä viimemainittua tunnusta näkee harvemmin, mutta sen esiintyminen kielii sitä että öljyä ei ole suodatettu. Näinollen siinä on enemmän antioksidantteja. Neitsytkookospähkinäöljystä sanotaan että se on ehkä kaikista terveellisin kasviperäinen öljy. Sillä on mm. antimikrobiallisia tehoja, ja on hyvä vatsalle. Siinä on myös sellaista rasvaa mitä keho voi helposti käyttää energiana.
Se on viisasta ettet käytä kevytlevitteitä etkä light tuotteita.
>>Valitettavasti minulla on paljon, mista en pidä. En syö piimää, viiliä, jogurttia, juustoa vain yhtä laatua. Ei kahvia, teetä, kaakaota. Maitoa kyllä juon. En syö yleensä puuroja, mutta jouluna kyllä riisipuuroa. Yritin aloittaa kaurapuuron syömisen, mutta jokin siinä mättäsi. Mutta, jos pakko on, niin sitä voisin syödä, kun taas muut tattarit, speltit jne. mistä kirjoitit, niin ei taida onnistua. Joskus aina ajattelen, että ei kai elimistöni vaadi niitä, mitä en saata syödä. >>
Eiköhän meillä jokaisella ole joitakin ruokia mistä emme pidä. Ei tarvitse murehtia vaikkei syö viiliä, piimää, jogurttia. Jos tarkoitat meijerikäsiteltyjä. Ne ovat jokseenkin ristiriitaisia. En suosittelisi syöpäpotilaalle näitä, vaikka niissä onkin maitohappobakteereja. Enkä myöskään suosittelisi kotimaisia juustoja, koska niissäkin raaka-aineena on käytetty pastöroitu ja homogenisoitu maito. Jos pidät juustosta niin suosittelisin kokeilemaan ulkolaisia pastöroimattomasta ja homogenisoimattomasta maidosta (lehmä, lammas, vuohi) valmistettuja sisältäkypsytettyjä (kovia) juustoja. Sellaisia olen löytänyt täältäpäin isoimmista marketeista. Sellaisia kuten EntreMont Gruyere, Zanetti Grana Padano, Zanetti Parmiggiano Reggiano. Etiketissä lukee useimmiten että valmistusaineena "raaka maito". Näistä saa hyvälaatuista proteiinia, ja suhteellisen helposti sulaavaa (koska ovat sisältäkypsytettyjä, joskus monta vuotta) sellaista. Ja D vitamiinia luonnollista sellaista, imeytyvää kalsiumia runsaassa määrin. Ja muutakin hyviä ravinteita. Uskon että mm. jonkin verran Omega 3 rasvahappoja. Sanot juovasi maitoa. Jos se on meijerimaitoa niin soisin ettet sitä joisi, terveytesi tähden. Ehkä haluat alkajaisiksi ottaa selvää meijerimaidon ongelmista. Niitä on enemmän kuin vähän. Muistan lukeneeni artikkelin missä meijerimaidon käyttö yhdistettiin syöpään, erityisesti rintasyöpään. Siinä sanottiin että kiinalaisilla naisilla ei juuri esiinny rintasyöpää ja todettiin että he eivät juo lehmänmaitoa. Mahdollista että tässä on yhteys. Artikkeli kertoi englantilaisesta naisesta joka oli sairastanut rintasyöpää. Kun hän lopetti meijerimaidon ja sen sivutuotteiden käytön niin hän parani. Jotenkin näin se meni. Toisella koneella minulla taitaa olla tuo artikkeli. Maidon lopettaminen taisi olla hänen kohdalla ratkaisevin asia, lääkäreiden tavanomaiset hoidot auttivat vain tiettyyn pisteeseen. Se asia mikä meijerimaidossa lähinnä on yhdistetty syöpään on muistaakseni joku kasvuhormoni.
Puuro voi olla OK, riippuen hieman mistä sitä valmistaa, ja paljonko syö jne. Riisipuuro on todella raskaasti sulavaa, ja muutenkin aika ravintoköyhä. Jos kerran vuodessa syöt sitä niin suosittelen syödä kohtuudella. Tattarista sen verran että itse käytän täysjyvä tattarijauhoja kun leivon. Samaan kakkuun laitan myös täysjyvä spelttijauhoja ja täysjyväriisijauhoja. Muutoin en tällä hetkellä käytä tattaria. Spelttiä syön myös näkkileivän muodossa, voin kanssa, jota ostan luontaistuotekaupasta. Taitaa olla parasta näkkileipää mitä olen koskaan syönyt. Kaapissa on täysjyvä spelttihiutaleita. Kerran keitettiin veteen aamupuuroa niistä, ja oli todella hyvää. Speltissä on monia hyviä ominaisuuksia. B17, helposti sulaava, korkeaproteiininen (15g/100g). Ja proteiini on biologisesti korkea-laatuisempaa kuin vehnän ja rukiin yms. Sitten siinä on vähemmän mineraaleja sitovaa fytiinihappoa kuin tavallisessa vehnässä, ja vähemmän gluteiinia. Jotkut gluteiinille herkät pystyvät syömään spelttiä. Sitten siinä on runsaasti magnesiumia ja joitakin muita mineraaleja.
Tattarin hyviä ominaisuuksia ovat mm.: B17, emäksisyys, gluteiiniton, proteiinia hyvin (13g/100g), ja hyvälaatuista sellaista, paljon mineraaleja. Ei fytiinihappoa. Mitä viljojen syöntiin tulee niin Jacques De Langre on sanonut että olisi tärkeää syödä korkelaatuista suolaa kuten raffinoimatonta merisuolaa (tai ruususuolaa) jotta ne sulaisi täydellisesti. Jos on puutetta oikeasta suolasta niin muuten terveelliset viljat voivat tuottaa ongelmia ruoansulatukselle. Hän sanoi että jotkut vegetaristit karttavat suolaa kuin suolaa ja siksi heillä viljan syönti tuottaa vatsa-ongelmia. Samaten eivät saa raaoista kasviksista kaiken irti kun on suolan puutos.
>>Katsoin netistä, että happoa muodostavia ovat: kala, liha, munat, juusto, palkokasvit jne. Tuli mieleeni, että mitähän se E-Epa kalaöljypilleri nyt sitten vaikuttaisi? >>
Itse olen lukenut saman, että juuri nämä ovat happoamuodostavia. Se paljolti johtuu siitä että ovat niin proteiinipitoisia. Nyrkkisääntönä voi sanoa että proteiiniruoat ovat happoamuodostavia. Tästä ei pidä huolestua niin että rupeaa pihistämään proteiinin suhteen. E epasta veikkaisin että se on lievästi happoamuodostava. Tai kohtalaisen happoamuodostava. Muistaakseni rasvat ovat happaman puolella. Itse olen kalaöljykapseleiden suhteen varauksellinen. Jos menet "Vitamiinit" foorumiin niin siellä käytiin eilen tai toissapäivänä keskustelua kalaöljykapseleista. Jotkut kertoivat mitä ongelmia oli ilmennyt niiden käytöstä. Tämä kielii minusta siitä että nämä kapselit eivät ole yhtä terveellisiä kuin luonnollisesti saatu Omega 3, eli jostain ruoasta kuten luomumunasta tai Omegamunasta tai sardiinista.
>>Emäksisiä olisivat: raa´at kasvikset, tuoremehu (juon joka päivä), perunat, hedelmät, marjat jne. >>
Aivan. Mutta tuoremehu jota on itse puristanut suoraan kasvista tai hedelmästä, ei kaupalliset "tuoremehut". Ja raa'at perunat muistaisin, ei keitetyt. Ja mitä hedelmiin ja marjoihin niin ne ovat emäksisiä tuoreina, raakoina, ei jos niitä on lämpökäsitelty.
Yritän sanoa lisää myöhemmässä vaiheessa, toivottavasti tämä on OK sinulle. Tässä tuli jo jotain.
terv.
HMG - hmg
hmg kirjoitti:
Hei, Leena. Ole hyvä vain. Kiitos itsellesi vastauksesta. Luin sitä mielenkiinnolla. Sanon jotain vastauksesi tiimoilta. Minullakin on ollut kiireitä viime päivät. Eilen kävin sairaalassa ja tänään, kun äiti on ollut sisällä vaivaisenluun leikkauksen takia. Tänään pääsi kotia ja toinen jalka kipsissä ja joudun vähän väliä auttamaan.

HMG>>Mitä voisit kertoa happo-emästasapainosta? >>
Nyt en paljoa osaa lisätä kuin mitä olen jo sanonut. On päässyt suurin osa unohtumaan mitä olen lukenut. Lue myös mitä Rainbow1964 on kirjoittanut tästä aiheesta, niin saat ehkä jotain lisää. Vaikka uskon että happo-emästasapainoteoriassa on paljon hyvää niin uskon että sitä voidaan ylikorostaa. Tulee vain mieleen eskimot jotka elävät perinteistä eskimoiden elämää. He syövät melkein vain lihaa, päivä päivän jälkeen. Jopa yli 200 grammaa proteiinia päivässä. Eli paljolti happoa muodostava on heidän ruokavalionsa. Mutta ovat suhteellisen terveitä. Näin on todennut Weston A Price ja muistaakseni myös Vilhjalmsson. Jälkimmäisen etunimeä en nyt muista. Vilhjalmsson vieraili eskimoiden luona ja tutki heidän ruokavaliota ja terveyden tilaa. Joten näyttää siltä että jokin suojaisi näitä eskimoita happamuuteen liittyvistä vaivoista. Voi olla se että syövät lihansa raakana tai puoliraakana. Vilhjalmsson kirjoitti ainakin yhden kirjan syövästä ja miten se liittyy epäterveelliseen ruokavalioon. Taisi olla Cancer: Disease of Civilization tai jotain sinnepäin.
Sen verran lisäisin että kehojen nesteiden pH on normaalisti yli 7. Ehkä jonkun normaali pH oli alle. Minulla on kirja mistä selviäisi nämät. Oli muistaakseni aika mielenkiintoista luettavaa. Koko kirja käsittelee happo-emäs tasapainoa.
>>Käytän esim. intiaanisokeria ja ruususuolaa. En valitettavasti ole vielä kokonaan päässyt eroon tavallisesta sokerista ja suolasta. Kotimainen hunajapurkki minulla on ollut kaapissani jo muutamia kuukausia, mutta ei ole tehnyt mieli avata sitä. Näköjään hyvä niin. >>
Intiaanisokerista olen lukenut hyvää, samaten ruususuolasta. Käytän molempia. Tietoa löytyy molemmista suomeksi netistä. Intiaanisokerin suhteen huomioi että se on aika tiivistä tavaraa, 89g hiilihydraattia per 100g, ja uskoisin että GI on aika korkea. Teet viisaasti kun käytät varovasti, etkä käsittele lämmöllä (jolloin GI taitaa nousta vielä). Jos leivot ja haluat jotain makeutusainetta käyttää niin intiaanisokeri taitaa kuitenkin olla paremmasta päästä. Sitten tulee mieleen että jotkut käyttävät steviaa. Itse en ole kokeillut tätä, mutta olen lukenut että se olisi terveellinen makeuttaja. Koeta tsempata irti tavallisesta sokerista ja sellaisista elintarvikkeista missä sitä on. Suolan suhteen teet hyvin kun et kotona lisää mitään muuta suolaa kuin ruususuolaa tai raffinoimatonta Atlantin merisuolaa. Kun ostat sellaista mihinkä on lisätty valmistuksessa suolaa, esim. voita, niin valitse vähäsuolaisia vaihtoehtoja jos saatavilla (koska voi olla aika varma että elintarviketeollisuus yleisesti ottaen ei lisää tuotteisiinsa ruususuolaa tai raffinoimatonta merisuolaa, vaan raffinoitua suolaa). Näin minimoit raffinoidun suolan saantia. Syövän suhteen uskon että kahdesta pahasta, raffinoidusta sokerista ja raffinoidusta suolasta, sokeri on selvästi pahempi. Kotimainen hunaja on OK kunhan purkittaja ei ole sitä kuumentanut ennen purkitusta. Eli raaka hunaja on OK. Mutta koska siinä on korkea GI ja se on tiivis hiilariruoka niin sitä tulisi syödä pieniä määriä kerralla. Syöpäpotilaan on syytä olla vielä tiukempi hunajan suhteen kuin terveen, ja tekee ehkä viisaasti jos välttää. Muistan lukeneeni että kun hunajaa kuumennetaan tuonne yli 50 jotain Celsiusta niin se reagoi elimistössä melkein kuin valkosokeri. Noissa lämpötiloissa sen entsyymit myös kuolevat. Elikkä terveellisyydestä ei enää voi puhua. Raa'sta hunajasta muistan lukeneeni että se parhaiten syödään yksinään ja tyhjään vatsaan, ja pieniä määriä. Jos syö muun ruoan kanssa niin se ei tule oikeuksiinsa, vaan voi aiheuttaa turvotusta ja ilmavaivoja tms.
>>Kun viimeisen kerran (toivottavasti viimeisen) sairastuin syöpään, niin minulla oli vuosien saatossa tullut kova stressi ja voi, kun suklaa auttoi siihen ainakin hetkellisesti. Ei ollut helppo päästä siitä eroon. Kyllä joskus vielä otan palan tai kaksi, mutta ei muuta. Olen vaihtanut suklaan lakritsaan ja lakritsahan nyt oli sitten parempi vaihtoehto. Taas, niin kuin olisin tiennyt.... Syön lakritsapatukan silloin tällöin. Mutta, voi minkä "voimapommin" syöpäsoluni saivatkaan!! Olisinpa senkin silloin tiennyt, mutta.... >>
Toivottavasti viimeisen kerran sairastuit. Niin se taitaa olla että suklaa lievittää stressiä. Tämä voi liittyä serotoniinin tasoon, jota suklaa nostaa hetkellisesti. Itse pidän kovasti suklaasta. Mutta koska tiedän että tavalliset maitosuklaat ovat epäterveellisiä olen siirtynyt tummaan, missä ei maito-aineksia. Tällä hetkellä on laatikossa 70 prosenttista tummaa suklaata. Makeutusaineena ei valkosokeri vaan raakaruokosokeri. Tätä voisi kutsua jopa terveelliseksi suklaaksi, kunhan syö pieniä määriä kerralla. Luonnonkaakaojauhe mihinkä ei ole lisätty mitään on sinänsä OK. Jos verrataan maitosuklaa ja kaupan lakritsa niin suoralta kädeltä sanoisin että yhtä epäterveellisiä. Mutta jos ruvettaisiin analysoimaan tarkemmin niin voisi varmaan sanoa kumpi on huonompi. Molempia neuvoisin välttämään. Lakritsassa on sokeria aika lailla ja valkovehnäjauhoja suuri osa. Ja raffinoitua suolaa usein muttei aina. Jos vertaa lakritsaa tummaan suklaaseen missä valkosokeria niin sanoisin että tumma suklaa parempi (terveellisempi). Maitosuklaassa on joskus osittain hydrogenoitua kasvisrasvaa, missä soluille vahingollista trans-rasvaa. Joskus siinä on maitojauhetta tai herajauhetta, molemmissa on oxy-kolesterolia eli hapettunutta kolesterolia. Se on myös soluille vahingollista. Pahimmasta päästä olisi maitosuklaa missä sekä herajauhetta tai maitojauhetta (munajauheessa myös oxyk.) että osittain kovetettua kasvisrasvaa. Varsinainen solujen vahingoittaja.
Ymmärrän että olet harmissasi siitä mitä olet joskus syönyt. Älä kuitenkaan ole liian kova itsellesi, vaan katso eteenpäin, ja yritä tämän päivän tietosi mukaan toimia viisaammin.
>>Kirjoitit C-vitamiinista. Olen syönyt C-Max strong 500 mg, yhden päivässä n. puolen vuoden ajan. >>
Isoja annoksia C vitamiinia suositellaan syövän hoidossa. Kuten aiemmin sanoin olen varauksellinen vitamiinipillereiden suhteen. Siitä olen varma että syömäsi 500mg C valmiste ei ole samanveroinen kuin ruoasta saatava C. Luin äsken että pillereiden C on puhdasta askorbiinihappoa, kun taas ruoan C on pikemminkin "C kompleksi". Siinä on mukana bioflavonoideja, siksi sana "kompleksi" (yhdistelmä?). En nyt, tarkan tiedon (kys. valmisteen suhteen, ja sen tehokkuudesta) puutteesta johtuen, kehoita lopettamaan tuon valmisteen syöntiä. Olisi ehkä viisasta jakaa se siten että syöt 2 x 250 mg. Ja muistathan että aina ruoan kanssa, ettei tyhjään vatsaan yksinään. Ja koska en tiedä tuon tehokkuudesta ja laadusta niin kehoitan syömään niin paljon kuin mahdollista sitä Cvitamiinia mitä ruoasta saa. Itse varmaan tiedät monta raaka-ainetta missä runsaasti C kompleksia. Tässä kuitenkin mainitsen joitakin hyviä (annan määriä missä muistan):
vihreä chilipippuri (n. 250 mg/100g, tai enemmän), punainen chilipippuri (hieman vähemmän), ruusunmarjajauhe (Risentan jauheessa 270mg/100g), tyrnimarjajauhe, tyrnimarja, ruusunmarja, mustaherukka (likemmäs 200mg), mustaherukkajauhe (enemmän kuin tuoreessa), kuivatut yrtit kuten oregano (muistaakseni yli 50mg, jopa enemmän), tuoreet yrtit (100 mg ja ylöspäin, yleensä), sitruuna (50mg), lime (saman verran), kotim. (esim. Reformi:n) hapankaali (jotain 30mg, plus hyviä maitohappobakteereja), greippi (yli 50mg. greipistä sen verran että se on niitä happamia hedelmiä joista epäilen että voivat aiheuttaa virtsaamisongelmia. muita ovat appelsiini ja mandariini ja klementiini. tämä johtunee siitä että joskus näitä hedelmiä poimitaan puusta ennenkuin ovat kypsiä, jolloin muodostuu happoa joka voi vahingoittaa munuaisia. jos syöt säännöllisesti jotain mainituista ja tulee virtsavaivoja ja/tai kipua selän puolella munuaisten kohdalla niin koeta poistaa se/ne ruokavaliosta. kiivissä (Cvit. yli 50mg) voi mahd. olla sama ongelma), lakka, kotimainen mansikka (yli 50mg), punaviinimarja (yli 60mg), nokkonen (likemmäs 100mg, tai yli), tomaatti (likemmäs 40mg), valkosipuli (jotain 30mg). Jne. Finelin sivulta voit etsiä eri kasvien C pitoisuuksia. Suosi kotimaisia kivellisiä marjoja kuten herukat, vadelma jne. Kivissä on B17, joten pureskele ne ennen kuin nielet. Syö myös omenan siemenet koska niissä on aika hyvin B17. Joidenkin omenien siemenistä huomaa selvästi amygdaliinin maku, eli sama maku kuin karsvasmantelissa, joka on marsipaanin maun takana.
>>"....eristetyt hivenaineet, kuten kalkkipillerit"
Mitä tarkoitit? Itse olen syönyt vuosia, alkavaan osteoporoosiin (osteopenia?), lääkärin määräämänä Kalsipos D:tä ja Fosamaxia. Nykyään syön vain Kalsipos D:tä. >>
Ehkä en osannut ilmaista itseäni tarkasti. Yritän sanoa jotain. Kalsium pillerin kalsiumi on eristetyssä muodossa, eli sitä on eristetty jostain ja pantu pillerimuotoon. Eilen luin jotain mineraaleista joten nyt tiedän paremmin. Siteeraan Sven-Olof Jakobssonia:
"On olemassa kolmenlaisia mineraaleja, jotka on hyvä pitää mielessä. Näitä ovat metalliset mineraalit, kelatoituneet mineraalit sekä kolloidiset mineraalit.
Metalliset mineraalit koostuvat rikkijauhetuista kivistä, kuten munankuorista, dolomiittikivestä, kalsiumkarbonaatista, erilaisesta savesta sekä merenpohjan mineraaleista. Suolessa näistä mineraaleista imeytyy 8-10 %. Suolen imeytymiskyky kuitenkin heikkenee iän myötä. 35-40 vuoden iässä on imeytymiskyky enää 3-5 %. Eli, jos tässä iässä nauttii 1000mg kalsiumtabletin, jonka koostumus on 250mg metallista mineraalia ja loput maitosokeria, imeytyy metallisesta mineraalista parhaimmillaan vain 12,5mg! Kahdesta tabletista ei siis saa 2000mg kalsiumia, vaan ainoastaan 25mg, jne. Kaikki muu tulee sulamattomana ulosteen mukana ulos (tai pahimmassa tapauksessa osa jää niveliin tai muihin paikkoihin aiheuttamaan ongelmia, HMG).
Kelatoituneet mineraalit ovat itse asiassa myös metallisia mineraaleja, mutta niiden väliatomit ovat kääriytyneet aminohappoihin, proteiineihin tai entsyymeihin. Tämä parantaa niiden imeytymisen noin 40 prosenttiin.
Paras imeytymiskyky on kuitenkin kolloidisilla mineraaleilla, sillä ne imeytyvät peräti 98 prosenttisesti. Kaksi ja puoli kertaa paremmin kuin kelatoituneet mineraalit ja kymmenen kertaa metallisia mineraaleja paremmin.
Kolloidiset mineraalit voivat olla vain nestemäisessä muodossa, eivät pillereinä, pulvereina tai kapseleina. Hiukkaset ovat erittäin pieniä ja jokainen niistä on negatiivisesti latautunut. Suolen sisäpinta on puolestaan positiivisesti latautunut, joten syntyy sähköinen vetovoima joka imee mineraalit suolenseinämiin. Tästä johtuu 98 prosentin imeytymiskyky."
..............
OK. Kolloidiset mineraalit ovat niitä mineraaleja joita saamme kasveista kun syömme luonnon antimia. Näin Jakobsson jatkaa. Lihan ja munien jne. mineraalit ovat myös kolloidisia ymmärtääkseni. Jakobsson tässä vain keskittyi kolloidisiin mineraaleihin mitä kasveista saamme.
Ymmärtääkseni kauppojen ja luontaistuotteiden ja apteekkien kalsiumpillerit ovat joko metallisia mineraaleja kuten kalsiumkarbonaattia (ks. imeytyminen yllä) tai kelatoituneita mineraaleja. Uskon että meilläpäin useimmiten ensimmäisiä.
Sitten. Ylläolevan sitaatin valossa minun on syytä ottaa varauksellinen kanta munankuoreen kalsiumin lähteenä. Eli vaikka siinä onkin runsaasti kalsiumia niin se kalsium taitaa imeytyä hyvin huonosti. Itse en käytä munankuoria, mutta olen joskus muille sanonut että sitä voi käyttää, koska olen eri lähteestä lukenut sellaista. Jakobssonin sanomiset kuulostavat enemmän järkeenkäypältä.
Kirjan nimi on Terveyden Vaarat, ja kirjailijan nimi siis Sven-Olof Jakobsson. 206 sivua, ilmestynyt tänä vuonna. Itse ostin eilen kirjakaupasta ja olen lukenut ja lukenut. Erittäin mielenkiintoinen kirja, ehkä tärkein kirja mitä olen vuosiin lukenut, ja paljon uutta hyvää tietoa mm. syövästä. Siinä on suurinpiirtein 70 sivua syövästä, ja mm. eri vaihtoehtoisia hoitoja mainitaan. B17 saa paljon tilaa (melkein 10 sivua), ja selitetään miten se tehoaa. Hyviä B17 lähteitä mainitaan, ja viitataan mm. Hunza kansaan ja muihin kansoihin joilla ei syöpää ollut. Puhutaan myös C vitamiinin tehokkuudesta syöpää vastaan. Rintasyövästä jotain 10 sivua. Mainitaan myös suomalainen B17 pioneeri Erhard J Alm, joka paransi syöpäsairaita B17 hoidolla. Sitten kirjassa on myös mm. mikroaaltouunin vaaroista ja yhteyksistä mm. syöpään, ja osteoporoosista. Uskon että sinä hyötyisit paljon tämän lukemisesta, joten suosittelen lämpimästi. En tiennyt muuten ennen tämän kirjan lukemista että Suomessa vaihtoehtoiset syöpähoidot ovat lailla kiellettyjä. Tiesitkö sinä tämän?
>>Se hainrustouute, mitä syön, on nimeltään Angiobalans ja sen pitäisi estää syöpää/auttaa syöpään. Lisäksi syön Bio Carnosinia, joka on antioksidantti, E-Epa kalaöljyä ja Antio Forte monivitamiineja. >>
Nyt tiedän mikä hainrustouute on englanniksi, Shark cartilage. Olen kuullut tuota nimeä ennenkin mutta se oli päässyt unohtumaan. Se on eräs vaihtoehtoinen syöpä lääke ymmärtääkseni. Pitää vielä muistaa lukea siitä. Uskon että se voi olla hyvä. BioCarnosiinista en tiedä mitään, joten en nyt voi sanoa mitään. E Epan nimen olen kuullut. En tiedä sen tehokkuudesta mitään. On kuitenkin sellainen aavistus että se on parempi kuin joku Möllerin kapselit. Antio Fortesta en tiedä mitään, mutta se ei ole tehokkaampaa kuin ruoasta saatavat luonnollisessa muodossa olevat vitamiinit, sen tiedän. Muuta en osaa sanoa tässä vaiheessa.
>>Voi, kun edes tämän kaiken tiedon, mitä nyt tiedän vitamiineista, hivenaineista ja antioksidanteista, olisin kuullut jo kymmenen vuotta sitten, niin en ehkä tässä sairaana kirjoittaisi, vaan olisin terve! >>
Uskon samoin. Mutta en usko että on nyt liian myöhäistä aloittaa soveltamaan käytännössä se uusi tieto minkä saat osaksesi. Lisää opit koko ajan. Mitä armottomampi olet syöpääsi kohtaan niin sen nopeammit saat nähdä tuloksia, näin haluan uskoa. Joten ei muuta kuin kokonaisvaltaisesti taistelemaan sitä vastaan luonnon antamilla apuvälineillä (B17, C vitamiini, antioksidantit, emäksiset kasvit jne. jne. ). Olkoon ruokasi sinun lääkkeesi, kuten Hippokrates sanoi.
Palatkaamme asiaan.
terv.
HMG - hmg
hmg kirjoitti:
>>Mitä voisit kertoa happo-emästasapainosta? >>

HMGLeena. Luin taas hieman Jakobssonin kirjasta. Ja suhtaudun nyt myönteisemmin C vitamiini valmisteisiin. Siteeraan hieman häntä:
"Erittäin tehokas syöpälääke on esimerkiksi C-vitamiini, joka on paitsi halpaa, myös myrkytöntä suurinakin määrinä.
Kaksinkertainen Nobel-voittaja, biokemisti Linus Pauling, (1901-1994) sai myös hän "ansaitun" osansa viranomaisten ja median vastustuksesta. ... 70-luvun alussa alkoi Linus Pauling yhteistyössä kirurgi Ewan Cameronin kanssa tervehdyttää vaikeasti syöpäsairaita potilaita antamalla heille 10 grammaa C-vitamiinia päivässä. Tämän yksinkertaisen kuurin avulla saivat potilaat elää 4-20 kertaa odotettua kauemmin.
C-vitamiini ... on välttämätön antioksidentti jotta keho voisi jällenrakentaa kudosta (C työskentelee siis yhdessä proteiinin kanssa, HMG) , tuottaa adrenaliinia ja varmistaa ikenien terveys. ... suojaa myös saasteiden vahingollisilta vaikutuksilta, ennaltaehkäisee syöpää, suojaa tulehduksilta (jotka taitavat olla esim. veritulpan perimmäinen syy kun suonen seinämiin syntyy tulehdus, veritulpan syy-ja-seuraus mekanismin ensimmäinen aste, HMG) ja vahvistavat kehon puolustusjärjestelmää. ... estää myös veren paakkuuntumista sekä edistää haavojen paranemista ja antistressihormonin tuotantoa.
Kun C-vitamiini toimii yhdessä E-vitamiinin kanssa, on molempien vaikutus huomattavasti suurempi kuin jos ne toimivat erikseen (eli tässä nähdään tuo synergismi, eli yhdessä työskentely, HMG). E-vitamiini etsii vahingollisia happiradikaaleja soluista kun C-vitamiini tuhoaa vapaiden radikaalien ketjuja. Molemmat vitamiinit ovat erittäin tehokkaita antioksidentteja.
C-vitamiinin puutosoireita ovat esimerkiksi epäpuhdas iho, voimattomuus, uupumus, ruokahaluttomuus, verenvähyys, unentarve, mustelmat ja vaihtelevat nivelsäryt (C vit. on tärkeä aine kalsiumin aineenvaihdunnassa & hyväksikäytössä, HMG) - erityisesti jaloissa. Myöhemmin tulevat kuvaan myös ienkivut, punaiset iholaikut, ajettuneet silmäluomet, verinen virtsa ja pahimmassa muodossaan keripukki, jolloin hampaat tipahtavat suusta."
......
Sitten. Tuli mieleen noista proteolyyttisistä entsyymeistä että muistaisin lukeneeni että niitä voidaan myös käyttää sulattamaan pois sellainen sulamaton valkuainen joka on kerääntynyt johonkin kohtaa elimistöä. Sulamatonta valkuaista voi joissain tapauksissa kerääntyä johonkin paikkaan, missä se alkaa mädäntymään. Tällöin siitä voi kehittyä "syöpäsieni". Proteolyyttiset entsyymit etsivät tällaisia syöpäsieniä ja sulattavat ne pois, eliminoivat niitä. Mutta ellen erehdy tämä voi tapahtua vain jos entsyymiä syödään yksinään, eli ei syödä minkään proteiiniruoan kanssa, mikä oli eräs toinen käyttötarkoitus näille entsyymeille. Esimerkki siitä miten se voisi toimia olisi se että puristat tuoreesta ananaksesta tuoremehua ja juot tyhjään vatsaan. Ananaksen bromelain entsyymi sitten luonnollisesti etsisi käsiinsä jotain proteiinia jota se voisi sulattaa. Terveisiin soluihin se ei pääse, mutta sulamattomaan valkuaiseen, "syöpäsieneen", se voisi vaikuttaa.
Ananas on siinä edunmukainen hedelmä että siinä on tuo bromelain proteolyyttinen entsyymi sekä hyvin C vitamiinia samassa "paketissa". C:tä on jotain 60mg/100g. Ja tuore ananas on myös hyvinkin emästä tuottava. Kiivi hedelmässä yhdistyy myös proteolyyttinen entsyymi ja hyvä C vitamiini pitoisuus, ja sekin ymmärtääkseni emäksinen. Tuore papaija samaten, mutta C taitaa olla hieman alhaisempi. Tarkemmin sanottuna sen C pitoisuus vaihtelee, 35.5-71.3mg/100g (lähde: D Onstad: Whole Foods Companion). Joten keskiarvo olisi tuollaiset reilu 50mg.
terv.
HMG - hmg
Rainbow1964 kirjoitti:
Kiitokse vastauksestasi !
>>Uskon että voit olla oikeassa että peruna voi olla syövälle huonompi. Tämä myös riippuu paljonko sitä perunaa syö, ja miten se syödään.>>
Muistaakseni perunassa muodostuu ihmiselle myrkyllistä alkaloidia, mikä näkyy vihreänä värinä perunassa.
Muutenkin peruna sisältää aineita, joita ei syöpäpotilaalle voi suositella. Tämä täytyy tarkistaa vielä.
Kaliumista ja mikroaaltouunin käytöstä :
Muistan hämärästi, että kaliumin (K) riittävä saanti edistäisi elimistön emäksisyyttä (voin olla väärässä tässä).
On muistettava, että kaliumin hyväksikäyttö elimistössä kytkeytyy magnesiumin (Mg) määrään elimistössä eli mielestäni kaliumin liiallinen lisääminen ruokavalioon ei ole tärkeää, vaan on etupäässä huolehdittava magnesiumin riittävästä saannista.
Kirjassa, jonka mainitsen myöhemmin, esitetään, että tämän vuosisadan alusta lähtien maassa kasvatetuilla kasveilla esiintyy kaliumin liikasaantia eli ns. kaliumin luksusottoa. Vastaavasti magnesiummäärät ovat alentuneet.
Tämä johtuu siitä, että kasvi pystyy ottamaan maasta kaliumia ylimäärin, kun sitä on käytettävissä.
Suomalaisilla saattaa olla suhteellisen korkea kalsiumin (Ca) suhde magnesiumiin ja magnesiumin vähyys haittaa kaliumin ottoa/hyväksikäyttöä.
>>Mutta mikron käyttöön en luota. Olen lukenut sellaista tietoa mikrosta ja sen vaikutuksesta ruokaan etten nykyään käytä mikroa. Muistaakseni Sveitsissä tehtiin 1990 luvulla tutkimus missä syöty mikroruoka nosti testiryhmässä leukocyyttejä kun verikoe otettiin syönnin jälkeen. Toinen ryhmä samassa tutkimuksessa söi muulla tavoin lämmitettyä/kypsennettyä, eikä siinä havaittu leukocyyttien nousua. Muutakin huonoa mainittiin, jos oikein muistan jotain karsinogeenisestä vaikutuksesta.>>
Kyllä, muistan myös samanlaisia tuloksia mikroaaltouunin käytöstä, mutta kun muita varoittavia esimerkkejä ei ole esitetty, olen edelleen taipuvainen uskomaan, että mikroaallot yksinkertaisesti panevat vesimolekyylit värähtelemään vain nopeammin ja täten lämmittävät ruuan suhteellisen vähäisellä vesimäärällä, millä on merkitystä vitamiinien hävikin kannalta.
>>Mielenkiintoista on se että Hunza kansa, josta sanotaan että niillä ei tunnettu syöpä (nykyään ehkä sitä on heilläkin), käytti monta eri raaka-ainetta jossa on B17. Pää raaka-aine oli aprikoosinsiemenet. Aprikoosinsiemen ja karvasmanteli (prunus amygdalus on botaaninen nimi ellen erehdy) ovat muistaakseni kaksi B17 rikkainta raaka-ainetta.>>
Olenkin tässä miettinyt B17-vitamiinin saannista, että sitä voisi alkuun lisätä ruokavalioon runsaasti ja vähentää ajan myötä, kun kyllästymisaste elimistössä olisi täytetty.
Aprikoosinsiemenen syöminen tuottaa varmaankin ongelmia, sillä sehän on kovaa ainetta, joten miten käytännössä...
Onko karvasmanteli sama kuin manteli, ja jos ei niin mistä karvasmantelia saa ?
>>Arvelen että B17 vitamiinilla oli tehoa, mutta että ne jotka sen käyttöä syövän hoidossa vastustivat eivät sitä halunneet millään myöntää.>>
Kyllä, luin netistä, että B17-vitamiinilla oli/on vastustajansa. Varmaankin liialliset syanidimäärät olivat liikaa soluille, vaikkakin terveet solut muuttavat sopivan määrän syanidia vaarattomaksi, toisin kuin syöpäsolut, jotka päästävät syanidin sisäänsä sellaisenaan ja kuolevat siihen.
Onko tietoa, mikä entsyymi muokkaa tuota syanidia vaarattomaksi ?
>>Terveelle ihmiselle hieman liioiteltu lihansyönti ei välttämättä tuota terveysongelmia jos ruokavalio muuten on kunnossa. Eikä varsinkaan jos syöty liha on luomua tms. Mutta syöpäpotilaan kohdalla on varmaan syytä olla tarkkana lihan suhteen.>>
Kyllä, tuon lihan syöminen on ongelmallista !
Parasta olisi kai 'tyytyä' rasvaiseen kalaan, josta saa aminohappojen lisäksi omega-rasvahappoja solukalvojen uudistumista varten.
Kuitenkin on tiettyjä valkuaisainelähteitä (esim. kananmunat), joiden valkuaisaineet ovat lähellä 'täydellistä' aminohappojen suhteen.Tällaisista lähteistä saa elimistö kipeästi tarvitsemiaan aminohappoja, joista tärkeimmät ovat rikkipitoiset metioniini ja kysteiini. Orgaaninen rikki (-SH- etenkin pelkistetyssä muodossaan) on tärkeä tekijä solulle syövän hoidossa.
Tässä muutama rivi kirjasta : Kivennäisaineiden ja vitamiinien merkityksestä (tekijät Helvi Marjanen ja Sylvi Soini) :
Kromi (Cr) on tärkeä aminohappojen hyväksikäytössä.
Kromin puutteessa glysiinin, seriinin ja _metioniinin_ hyväksikäyttö heikkenee (MERTZ 1969).
VUOREN (1975) mukaan transferriini toimii veressä sekä raudan että kromin kuljettajana ja jos transferriini on täysin raudan kyllästämä, niin kromiaineenvaihdunta häiriintyy. Näillä potilailla on 80 %:ssa sokeritauti.
Niin, tämä raudan/kromin/metioniin/syövän yhteys olisi ehkä naisten syytä huomioida. Olisiko lievä anemia hyvä asia syöpäpotilaille ? Enpä tiedä tästä, sillä vaikka liika rauta elimistössä saattaa em. lisäksi lisätä happiradikaalien lisääntymistä soluissa, niin muistaakseni rautaa tarvittiin myös immuunipuolustuksessa. Tämäkin olisi tarkistettava.
SH-ryhmiä on vähemmän syöpää sairastavan kuin normaalin henkilön veren seerumissa. Ilmiö on siinä määrin luonteenomainen, että STRICKS ym. (1953) esittivät jopa SH-ryhmien kvantitatiivista määritystä käytettäväksi syöpädiagnoosin teossa. Tämän johdosta syöpäpotilaiden tulisi pitää huolta riittävästä valkuaisaineiden (metioniinin) saannista.
FROST (1970) mainitsee pari tutkimusta hiirillä, toisessa disulfidi- eli SS-sidoksinen kystiini lisäsi syövän kehittymistä (WHITE ym. 1947) ja toisessa taas SH-ryhmäinen kysteiini vähensi sitä ja pidensi hiirien ikää (HARMAN 1961).
SH-ryhmien puute aiheuttaa hengitysketjun toiminnan heikkenemistä, valkuaisaineiden rikkipitoisuuden alenemista sekä solukalvojen kestokyvyn heikkenemistä. SH-ryhmät toimivat yhdessä E-vitamiinin ja seleenin kanssa, jolloin E-vitamiini estää SH-ryhmien hapettumista -S-S-sidoksiksi ja seleeni muodostaa labiilin -S-Se-S-sidoksen.
Eli toisinsanoen antioksidantit pitävät solun rikkiyhdisteiden pelkistetyn muodon SH-määrän korkeana, jolloin ne reagoivat solusta poistettavien/neutraloitavien yhdisteiden kanssa ennenkuin syntyy liikaa syövän esiasteita tai solulle haitallisia happiradikaaleja.
Voisin tuonkin tarkistaa yhdestä kirjasta, etenkin sen, että rikkiyhdisteet ovat hyvin voimakkaasti toisten aineiden kanssa reagoivia yhdisteitä solussa.
Muuten, valkosipuli sisältää paljon rikkiyhdisteitä (Allisiini puolestaan on lähtöaineena toisiintumistuotteille, joita ovat ajoeenit, vinyyliditiinit, oligo- ja polysulfidit, diallyylidisulfidit, diallyylitrisulfidi, erilaiset alkyyli- ja alkenyylimo- no-, di-, tri- (metyylitrisulfidi) -tetrasulfidit, dimetyylisulfidit, metyylialyylisulfidit ja S-allyylimerkaptokysteiini sekä S-allyylikysteiini)
ja seleeniä sekä muita kivennäisaineita (Valkosipulissa on aminohappoja, monia vitamiineja (A, B1, B2, C) ja kivennäis- ja hivenaineista rautaa, magnesiumia, fosforia, kaliumia, piitä, rikkiä, jodia, natriumia, sinkkiä, kuparia ja seleeniä).
Lisäksi valkosipuli sisältää haihtuvia öljyjä kuten sitraalia, geraniolia, linaloolia, alfa- ja beta- fellandriinia, inuliinin kaltaisia polyfruktosaanihiilihydraatteja, fofolipidejä, kahvihappoa, lavonoideja sekä prostaglandiineja A2 ja F1.
Ei mikään ihme, että valkosipuli lisää puolustusmekanismeja :
Valkosipuli lisää ihmisen omia puolustusmekanismeja lisäaineita ja muita myrkkyjä, esimerkiksi lyijyä, vastaan. Se parantaa maksan ja sapen toimintaa ja suojaa maksaa myrkyiltä ja vapailta radikaaleilta. Valkosipulin väitetään estävän mm. peräsuoli-, maha-, rinta-, eturauhas-, ruokatorvi- iho- ja aivosyöpiä.
Sisältää syöpäsolujen kasvua estäviä aineita
Syöpäsolujen kasvua estäviä aineita ovat ainakin diallyylisulfidi, S-allyylimerkaptokysteiini, S-allyylikysteiini ja ajoeeni.
Kasvi lievittää myös ruoansulatushäiriöitä, mm. ilmavaivoja, sillä se vähentää käymis- ja mätänemisprosesseja suolistossa !!!
(http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0602/4.htm)
Lopuksi katso _Propolis_ eli mehiläiskittivaha :
http://www.kolumbus.fi/kirkkonummen.mehilaistuote/propolis/propolis.htm
http://www.mellis.fi/index.jsp?pid=619
http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=0463890
Seuraavassa mainitaan syövän käyttöön :
http://www.draperbee.com/info/propolis.htm
The field of influence of propolis is extremely broad. It includes _cancer_, infection of the urinary tract, swelling of the throat, gout, open wounds, sinus congestion, colds, influenza, bronchitis, gastritis, diseases of the ears, periodontal disease, intestinal infections, ulcers, eczema eruptions, pneumonia, arthritis, lung disease, stomach virus, headaches, Parkinson's disease, bile infections, sclerosis, circulation deficiencies, warts, conjunctivitis, and hoarseness.
Propolis helps regulate hormones and is an antibiotic substance that stimulates the natural resistance of the body. Propolis may be used by everyone, sick or healthy, as a means of protection against microorganisms. Propolis is also efficient against conditions caused by bacteria, viruses, or different fungi. Propolis cures many diseases because it is a special natural substance with strong effect.
Rainbow1964Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksestasi. Kommentoin taas hieman.
>>Muistaakseni perunassa muodostuu ihmiselle myrkyllistä alkaloidia, mikä näkyy vihreänä värinä perunassa.
Muutenkin peruna sisältää aineita, joita ei syöpäpotilaalle voi suositella. Tämä täytyy tarkistaa vielä. >>
Olisiko kyseessä solaniini? Mitä sanot täytyisi kuten sanot tarkistaa. Voit olla oikeassa.
>>Muistan hämärästi, että kaliumin (K) riittävä saanti edistäisi elimistön emäksisyyttä (voin olla väärässä tässä). >>
Muistaisin itsekin että K on emäksisyyttä lisäävä mineraali. Muita ovat mm. kalsium ja Mg, muistaakseni. Rauta ja kupari, muiden muassa, ovat muistaakseni happoa muodostavia.
>>On muistettava, että kaliumin hyväksikäyttö elimistössä kytkeytyy magnesiumin (Mg) määrään elimistössä eli mielestäni kaliumin liiallinen lisääminen ruokavalioon ei ole tärkeää, vaan on etupäässä huolehdittava magnesiumin riittävästä saannista. >>
Itse en nyt tarkkaan muista miten on. Mutta uskon että olet oikeassa. Harvoin kuulee kehoitusta tai neuvoa lisätä kaliumia ruokavalioon.
>>Kirjassa, jonka mainitsen myöhemmin, esitetään, että tämän vuosisadan alusta lähtien maassa kasvatetuilla kasveilla esiintyy kaliumin liikasaantia eli ns. kaliumin luksusottoa. Vastaavasti magnesiummäärät ovat alentuneet.>>
Samansuuntaista luin itse eilen.
>>Suomalaisilla saattaa olla suhteellisen korkea kalsiumin (Ca) suhde magnesiumiin ja magnesiumin vähyys haittaa kaliumin ottoa/hyväksikäyttöä. >>
Varmaan saavat yleisesti ottaen liian vähän Mg. Uskon että yleisesti ottaen suomalaiset saavat ruokavaliostaan tarpeeksi kalsiumia jos katsotaan milligrammoja. Mutta, liian vähän syödystä Ca:sta imeytyy eri syistä. Eräs voi olla juuri Mg:n vähyys. Mg ja Ca tunnetusti vaikuttavat yhdessä, synergistisesti. Suomalaisten pääasiallinen Ca lähde taitaa olla meijerimaito, josta sanotaan että sen Ca imeytyy huonosti meijerikäsittelyn ansiosta. Uskon että on totta mitä sanotaan että Suomessa syödään eniten maitotaloustuotteita maailmassa USAn ohella, mutta samalla on USAn kanssa eniten osteoporoosia maailmassa. Eli syöty Ca ei imeydy kuten pitäisi. Jokin tekijä tai jotkut tekijät estää imeytymisen. Joillakin maidonjuojilla imeytyy paremmin mutta ehkä happoamuodostava elämäntyyli ja ruokavalio sitten ottaa luuston Ca:ta neutraloimaan tätä haitallista liika-happoa jottei veri happamoituisi liikaa. Näin meillä on pian osteoporoosi valloillaan.
>>Kyllä, muistan myös samanlaisia tuloksia mikroaaltouunin käytöstä, mutta kun muita varoittavia esimerkkejä ei ole esitetty, olen edelleen taipuvainen uskomaan, että mikroaallot yksinkertaisesti panevat vesimolekyylit värähtelemään vain nopeammin ja täten lämmittävät ruuan suhteellisen vähäisellä vesimäärällä, millä on merkitystä vitamiinien hävikin kannalta. >>
No, ehken voi sinua vakuuttaa. Tässä muistin virkistykseksi kuitenkin sitaatti Sven-Olof Jakobssonin kirjasta Terveyden Vaarat:
"Mikroaallot lisäävät ruoan happamuutta tuntuvasti ja monet sairaudet liittyvätkin läheisesti tähän ilmiöön. Säteilyttäminen alentaa myös ruoan ravintoarvoja 60-90 % valmistusajasta riippuen ja aiheuttaa vapaiden radikaalien muodostumista ruoassa.
Koska myös valkuaisaineiden vakaus häiriintyy, tulee esimerkiksi maito myrkylliseksi ja hyytyy sellaiseen muotoon jota elimistön on vaikeaa sulattaa.
[ ]
Erilaiset muutokset aiheuttavat ajan mittaan Hertelin tutkimusten mukaan seuraavia vaikutuksia ihmisen kehoon ja terveyteen:
- Vaikuttaa veren komponenttien koostumukseen ja toimintaan.
-Vaikuttaa mm. kilpirauhaseen ja sen hormonien toimintaan.
- Ruoan rakenteen muutokset aiheuttavat ruoansulatushäiriöitä.
-Mikrouuniruoka muodostaa elimistössä runsaasti syöpäsoluja sekä karsinogeenisia radikaaleja.
- Solujen proteiinit rappeutuvat.
- Solujen sisäinen rappeutuminen lisääntyy.
- Ainevaihdunta heikkenee.
- Hermostoratojen rikkoutuminen lisääntyy.
- Häiriintynyt aivojen toiminta, johon liittyy muistin ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, ajatusten harhailu, emotionaaliset vaikeudet sekä unihäiriöt. "
.........
>>Olenkin tässä miettinyt B17-vitamiinin saannista, että sitä voisi alkuun lisätä ruokavalioon runsaasti ja vähentää ajan myötä, kun kyllästymisaste elimistössä olisi täytetty.
Aprikoosinsiemenen syöminen tuottaa varmaankin ongelmia, sillä sehän on kovaa ainetta, joten miten käytännössä... >>
Yöllä luin että syöpäpotilaan tulisi ottaa/syödä vähintään 1 gramma nitrilosiidia/laetriilia/B17 per vrk. Näin Jakobsson, siteeraessaan suomalaisen E J Almin kirjaa "Nitrilosiidit, voittoisa ase syöpään, sydänveritulppaan ja verisuonten kalkkeutumiseen". Jos B17 avulla syöpä häipyy elimistöstä niin voi varmaan alentaa määrää hieman. Jakobsson mainitsee että idätetyt linssipavut sisältävät nitrolosidia (b17) noin 1 prosenttia. Eli sadassa grammassa idätettyjä linssipapuja on 1 gramma B17. Aika korkea määrä. Samalla sivulla sanoo että suomalaiset syövät B17 keskimäärin 2mg päivässä. Eli aivan liian vähän. Ja että monet alkukantaiset heimot syövät 250-3000mg päivässä. Hän nimeää Pakistanin Hunzat ja Pohjoisamerikan eskimot, ja muita. Uskon että Hunzat lähentelevät tuota 3000mg. Ei siis ihme että heillä ei syöpää ole tunnettu. Jakobsson vielä viittaa Ann Wigmoreen, joka paransi itseään syövästä vehnäorasmehun avulla. Eipä ihmettelemistä koska kolmesta lasillisesta saa 6 grammaa nitrilosideja/B17. Ei muuta kuin että ne syöpäpotilaat jotka haluavat tätä kokeilla niin ruvetkoot kasvattamaan vehnänorasta. Jakobsson vielä sanoo että myös idätetty vehnä (luomu) sisältää erittäin runsaasti nitrilosideja.
Aprikosin siemen on kovaa. Mutta muistaakseni Hunzat ovat sitä syöneet säännöllisesti. Muistaakseni murskaavat sitä ja jauhaavat. Varmasti löydät mainintaa miten sitä on käytetty hyväksi. Hakuna käytä esim. "apricot kernels". Ja mukaan voi heittää esim. "B17", "Hunza", tms. asiaan liittyvää.
>>Onko karvasmanteli sama kuin manteli, ja jos ei niin mistä karvasmantelia saa ? >>
Ne ovat eri, mutta uskon että sukua. Tavallisen mantelin botaaninen nimi on prunus dulcis, karvasmantelin taitaa olla prunus amygdalus ellen erehdy. Siitä tuleekin nimi amygdaliini. Marsipaanille ominainen maku tulee karvasmantelista, muistaisin lukeneeni. Joidenkin omenien siementen maku on sama, eli niissä on runsaasti amygdaliinia. En osaa jälkimmäiseen kysymykseen vastata. Voi olla että Suomessa myydään jossakin päin. Yritäpä kysellä tai etsiä. Olisi minullekin mielenkiintoista tietää tämä.
>>Varmaankin liialliset syanidimäärät olivat liikaa soluille, vaikkakin terveet solut muuttavat sopivan määrän syanidia vaarattomaksi, toisin kuin syöpäsolut, jotka päästävät syanidin sisäänsä sellaisenaan ja kuolevat siihen.
Onko tietoa, mikä entsyymi muokkaa tuota syanidia vaarattomaksi ? >>
Niin, liialliset syanidimäärät ovat varmasti liikaa solulle. Mutta, uskon että sellaisissa tapauksissa joku potilas on oman (vajavaisen) ymmärryksensä nojalla mennyt ja syönyt liikaa amygdaliinia yhdellä kertaa. Tätä voi tapahtua jos syö kohtuuttomia määriä karvasmantelia kerralla. Mutta en usko että tällaista virhettä on tapahtunut B17 terapeuttien (Krebs Jr., Binzel, Kelley, Morton Walker yms.) valvonnan alaisuudessa.
Syanidin vaarattomuus terveisiin soluihin nähden on seuraavanlainen...
"Nitrilosidi sisältää syanivetyä, (sinihappoa) joka ei vahingoita kehon terveitä soluja, koska niitä suojaa eräs rhodanes-niminen entsyymi joka neutralisoi syanivedyn. Tätä entsyymiä ei sen sijaan esiinny syöpäsoluissa, jotka sen vuoksi ovat täysin suojattomia syanivedyn vaikutuksia vastaan. Sen lisäksi todisti Krebs, että syöpäkudoksissa oli runsaasti glucosidaasi-nimistä entsyymiä, joka vapautti syanidin nitrilosidista ja tehosti näin syöpäsolun tuhoutumista. Krebs saattoi siis kliinisesti osoittaa, että nitrilosidilla oli kyky tuhota valikoidusti ja tehokkaasti syöpäsoluja." (Jakobsson: Terveyden vaarat, sivu 41),
>>Kyllä, tuon lihan syöminen on ongelmallista !
Parasta olisi kai 'tyytyä' rasvaiseen kalaan, josta saa aminohappojen lisäksi omega-rasvahappoja solukalvojen uudistumista varten. >>
Se ongelmallisuus on sidonnainen määrään ja laatuun. Jos määrä on kohtuullinen, laatu on mahdollisimman korkealaatuista (luomua, riistaa), ja liha valmistetaan oikein niin ongelmallisuus on hyvin vähäistä jos laisinkaan. Niin vähäistä ettei syöpäpotilaan tarvitse mielestäni välttää lihan syöntiä. Rasvainen kala on hyvä proteiinilähde ja Omega 3 lähde. Viljellystä lohesta sen verran että siitä olen lukenut että siinä on huono rasvahappoprofiili. Liikaa Omega 6, ja niukasti Omega 3. Syy on viljeltyjen lohien ruokinnassa. Jos ruokavaliossa on liikaa Omega 6 niin siitä seuraa tulehdustiloja elimistössä, ja sairauksia. Länsimaisten ihmisten ruokavaliossa on yleisesti ottaen aivan liian paljon Omega 6. Ihanteellisen suhdanteen sanotaan olevan 2:1 tai 1:1. Nyt jotkut voivat syödä jopa 50:1, eli 50 kertaa enemmän Omega 6.
>>Kuitenkin on tiettyjä valkuaisainelähteitä (esim. kananmunat), joiden valkuaisaineet ovat lähellä 'täydellistä' aminohappojen suhteen.Tällaisista lähteistä saa elimistö kipeästi tarvitsemiaan aminohappoja, joista tärkeimmät ovat rikkipitoiset metioniini ja kysteiini. Orgaaninen rikki (-SH- etenkin pelkistetyssä muodossaan) on tärkeä tekijä solulle syövän hoidossa. >>
Kananmuna on valkuaislähteistä paras. Keltuaisen proteiini on parempi kuin valkuaisen. Keltuaisen seuraa tarkasti äidinmaidon aminohapposuhdanteita. Mitä sanot rikkipitoisita aminohapoista on uutta minulle. Pitääpä joskus lukea lisää tästä.
>>SH-ryhmiä on vähemmän syöpää sairastavan kuin normaalin henkilön veren seerumissa. Ilmiö on siinä määrin luonteenomainen, että STRICKS ym. (1953) esittivät jopa SH-ryhmien kvantitatiivista määritystä käytettäväksi syöpädiagnoosin teossa.>>
Myös uutta minulle.
>>Tämän johdosta syöpäpotilaiden tulisi pitää huolta riittävästä valkuaisaineiden (metioniinin) saannista. >>
Onko sinulla mitään ajatusta että mikä olisi sopiva määrä proteiinia per päivä syöpää sairastavalle? Itse ajattelen että optimaalisinta olisi juuri ja juuri riittävä määrä. Eli ei liian vähän, eikä yhtään ylimääräistä. Ajattelen että tuollaiset 0.8-1.2 grammaa ("biologisesti korkealaatuista" proteiinia) jokaista (rasvatonta) painokiloa kohden. Jos muiden makroravintoaineiden sisäänotto on kohdallaan ja paino rupeaa tippumaan (jos on normaalipainoinen) niin tietää että proteiinia syödään mahdollisesti liian niukasti. Mutta taitaa olla sekin aspekti huomioitavana, kuten jotkut sanovat, että jos paino alkaa tippumaan ja elimistö alkaa energiana polttaa proteiinia niin se ensimmäiseksi ottaa sairaita soluja eli syöpäsoluja. Eli pienoinen painonpudotus ei välttämättä ole huono asia. Jos syöpäsairas syö enemmän proteiinia kuin mikä on tarve niin se kuluttaa vain energiaa turhaan, ja mahdollisesti rasittaa joitain elimiä aivan turhaan. Eli näiden asioiden valossa olisi syytä pyrkiä saamaan selville oma päivittäinen proteiinin tarve ettei syö summassa liikaa/yli tarpeen, mikä on turhaa. Vielä ajattelen että niin sanottua denaturoitua proteiinia pitäisi täysin välttää syömästä. Tämä sääntö pätee myös terveisiin yksilöihin. Denaturoitu proteiini ei voi olla soluille hyväksi. Sitä jos ihminen syö jatkuvalla syötöllä niin ei ole minusta mikään ihme jos tulee syöpä.
>>Eli toisinsanoen antioksidantit pitävät solun rikkiyhdisteiden pelkistetyn muodon SH-määrän korkeana, jolloin ne reagoivat solusta poistettavien/neutraloitavien yhdisteiden kanssa ennenkuin syntyy liikaa syövän esiasteita tai solulle haitallisia happiradikaaleja. >>
Tämäkin uutta, ja mielenkiintoista. Paljon olet tuonut uusia, ja aika teknillisiä, asioita eteeni. Näen että minulla on paljon opittavaa näistä asioista.
Valkosipulista olen ollut tietoinen että se on varsinainen terveyskasvi. Jonkin verran olen lukenut mutta suurin osa on päässyt unohtumaan. On hämmästyttävää miten paljon tehoaineita siinä on, ja miten moneen eri sairauteen ja vaivaan se pystyy. Itse syön melkein joka päivä raakaa valkosipulia kynnen tai pari. Olen tehnyt jo yli 10 vuotta. Äitini on syönyt monta kymmentä vuotta enkä muista milloin hänellä olisi viimeksi ollut kuumetta tai flunssaa että olisi ollut töistä poissa.
Tuo propolis on tullut vastaan joskus mutta en ole koskaan perehtynyt siihen. Pitää joskus tehdä niin. Se kyllä vaikuttaa tehokkaalta.
HMG - rainbow1964
hmg kirjoitti:
Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksestasi. Kommentoin taas hieman.

HMGNo niin, jatketaanpa taas aiheesta eli vastaan kirjoitukseesi :
>>>>Muistan hämärästi, että kaliumin (K) riittävä saanti edistäisi elimistön emäksisyyttä (voin olla väärässä tässä). >>>
>>Muistaisin itsekin että K on emäksisyyttä lisäävä mineraali. Muita ovat mm. kalsium ja Mg, muistaakseni. Rauta ja kupari, muiden muassa,
ovat muistaakseni happoa muodostavia.>>
Tässä taas muutama rivi kirjasta : Kivennäisaineiden ja vitamiinien merkityksestä (tekijät Helvi Marjanen ja Sylvi Soini) s. 57 :
--Toisaalta on mahdollista, että suomalaisten poikkeuksellisen runsas Ca ja Na saanti (VARO 1980, TANSKANEN 1980) pyrkii pitämään K-tasoa
korkeana niin kauan kuin Mg riittää ja suhdevirheen ylittäessä kehon kestorajan alkaa epänormaali K:n eritys.--
Eli Ca, Na ja K liian runsas saanti ja toisaalta niukka Mg saanti ruoasta (ja erityisesti vedestä), aiheuttaisivat suomalaisten
elintasosairauksia, kuten sydänverisuonitauteja (,joita on ns. pehmeän veden alueilla on MASIRONIn (1980) mukaan enemmän kuin kovan veden alueilla) sekä muitakin _solutaso-sairauksia_, jotka johtuvat juuri Na-K -ionien välisistä epätasapainoista, jotka taasen aiheuttavat soluissa hermoimpulssien syntymisessä ja siirrossa häiriöitä, mikä
häiritsee solujen normaalia toimintaa ja aiheuttaa aineenvaihdunnan välituotteiden kerääntymistä vääriin paikkoihin, mikä johtaa elimistön 'happamoitumiseen'.
Täten kaliumia (K) ja muita solujen aineenvaihduntaan vaikuttavia mineraaleja pidetään elimistössä emäksisyyttä lisäävinä, koska ne sopivina eli optimaalisina määrinä pitävät solujen aineenvaihdunnan toiminnan normaaleina (eli emäksisinä).
Suomalaisilla on siis ainoastaan magnesiumin (Mg) saannista huolta, koska Ca, Na ja K saadaan aivan riittävästi.
>>Suomalaisten pääasiallinen Ca lähde taitaa olla meijerimaito, josta sanotaan että sen Ca imeytyy huonosti meijerikäsittelyn ansiosta.
Uskon että on totta mitä sanotaan että Suomessa syödään eniten maitotaloustuotteita maailmassa USAn ohella, mutta samalla on USAn kanssa eniten osteoporoosia maailmassa. Eli syöty Ca ei imeydy kuten pitäisi. Jokin tekijä tai jotkut tekijät estää imeytymisen. Joillakin maidonjuojilla imeytyy paremmin mutta ehkä happoamuodostava
elämäntyyli ja ruokavalio sitten ottaa luuston Ca:ta neutraloimaan tätä haitallista liika-happoa jottei veri happamoituisi liikaa. Näin
meillä on pian osteoporoosi valloillaan.>>
Muistaakseni liiallinen valkuaisaineiden syöminen vähentää elimistön kalsiumpitoisuutta. Tätä väitetään maailmalla.
Täten maitotaloustuotteiden syöminen ei lisää kalsiumin (Ca) määrää ruoansulatuskanavasta luihin vaan päinvastoin.
Kuullostaa ehkä hullulta, mutta voisi selittää sen, miksi suomalaisilla ja USA:laisilla on niin paljon osteoporoosia.
Eiväthän eläimetkään, joista joillakin lajeilla on uskomattoman suuret luut, juo enää maitoa vieroituksen jälkeen.
Tässä yksi sivusto, jossa sivutaan asiaa :
http://www.bircaterra.fi/ph-tasapaino.htm
>>Elimistömme yrittää pitää veren ideaaliarvon rajojen sisäpuolella ottamalla luistamme emäksisöiviä mineraaleja esim. kalkkia. Luukadon
syy on elimistön happamoituminen, jota aiheuttavat maitotaloustuotteet, joita on meille markkinoitu hyvinä kalkin lähteinä. Tosiasiassa maitotaloustuotteiden käyttö kiihdyttää
luukatoa, jota esiintyy erityisesti maitotaloustuotteita käyttävissä maissa.>>
>>>>Kyllä, muistan myös samanlaisia tuloksia mikroaaltouunin käytöstä, mutta kun muita varoittavia esimerkkejä ei ole esitetty, olen edelleen taipuvainen uskomaan, että mikroaallot yksinkertaisesti panevat vesimolekyylit värähtelemään vain nopeammin ja täten lämmittävät ruuan suhteellisen vähäisellä vesimäärällä, millä on merkitystä vitamiinien
hävikin kannalta. >>>>
>>No, ehken voi sinua vakuuttaa. Tässä muistin virkistykseksi kuitenkin sitaatti Sven-Olof Jakobssonin kirjasta Terveyden Vaarat:
"Mikroaallot lisäävät ruoan happamuutta tuntuvasti ja monet sairaudet liittyvätkin läheisesti tähän ilmiöön. Säteilyttäminen alentaa myös ruoan ravintoarvoja 60-90 % valmistusajasta riippuen ja aiheuttaa
vapaiden radikaalien muodostumista ruoassa.>>
Edelleen mielestäni ruoanvalmistuksessa kivennäisaineiden erottuminen ruoasta ympäröivään veteen aiheuttaa ruoka-aineen muuttumisen elimistössä happoa aiheuttavaksi ja nesteen emäksiseksi (kts. yllä kirjoittamaani perustelua).
Vitamiinien tuhoutumista tapahtuu kyllä aina jonkin verran ruokaa valmistettaessa, mutta aikaisemmin lukemani perusteella mikroaaltojen
käytön aiheuttamat vitamiinien hävikit eivät poikenneet muiden valmistustapojen hävikeistä merkittävästi tässäkään asiassa.
>>Koska myös valkuaisaineiden vakaus häiriintyy, tulee esimerkiksi maito myrkylliseksi ja hyytyy sellaiseen muotoon jota elimistön on vaikeaa sulattaa.>>
Myönnän, että maidosta tulee ehkä vähemmän sulavaa valkuaisaineiden rakenteiden muuttuessa kuumennuksen seurauksena.
Tämä voisi johtaa pilkkoutumattomien yhdisteiden lisääntyneeseen kerääntymiseen elimistöön.
Lisäksi joidenkin vaillinaisesti pilkkoutuneiden yhdisteiden imeytyminen suolistosta verenkiertoon voi aiheuttaa elimistön
puolustusmekanismien heräämisen näitä vastaan, ja lopulta johtaa allergian syntymiseen näitä ruoka-aineita kohtaan.
>>Erilaiset muutokset aiheuttavat ajan mittaan Hertelin tutkimusten mukaan seuraavia vaikutuksia ihmisen kehoon ja terveyteen:
- Vaikuttaa veren komponenttien koostumukseen ja toimintaan.
-Vaikuttaa mm. kilpirauhaseen ja sen hormonien toimintaan.
- Ruoan rakenteen muutokset aiheuttavat ruoansulatushäiriöitä.
-Mikrouuniruoka muodostaa elimistössä runsaasti syöpäsoluja sekä karsinogeenisia radikaaleja.
- Solujen proteiinit rappeutuvat.
- Solujen sisäinen rappeutuminen lisääntyy.
- Ainevaihdunta heikkenee.
- Hermostoratojen rikkoutuminen lisääntyy.
- Häiriintynyt aivojen toiminta, johon liittyy muistin ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, ajatusten harhailu, emotionaaliset
vaikeudet sekä unihäiriöt. "
......... >>
Tässä on vain lueteltu erilaisia solujen aineenvaihduntahäiriöitä, mutta missä ovat viitteet, joista voisi tarkistaa jälkikäteen,
millaisin menetelmin muutokset on mitattu ja johtuvatko ne edes mikroaaltosäteilytetystä ruosta.
>>Jakobsson vielä viittaa Ann Wigmoreen, joka paransi itseään syövästä vehnäorasmehun avulla. Eipä ihmettelemistä koska kolmesta lasillisesta
saa 6 grammaa nitrilosideja/B17. Ei muuta kuin että ne syöpäpotilaat jotka haluavat tätä kokeilla niin ruvetkoot kasvattamaan vehnänorasta.
Jakobsson vielä sanoo että myös idätetty vehnä (luomu) sisältää erittäin runsaasti nitrilosideja.>>
Olen lukenut yhden Ann Wigmoren oppilaan kirjoittaman kirjan : Elävä ravinto (Elsa Ervamaa) (toteutus Ritva Alku).
Mielestäni elävän ravinnon teho perustuu ensisijaisesti lehtivihreään eli klorofylliin.
Tiesitkö, että lehtivihreän keskusatomissa on magnesium (Mg) ja veren hemoglobiinin keskusatomissa on rauta (Fe) - muutoin nämä kemialliset yhdisteet eivät poikkea toisistaan ?
Ja kyllä, uskon, että tuoreen lehtivihreäjuoman juominen yhdessä elävän ravinnon avulla auttaa syövän voittamiseen lopulta !
Tämä sen vuoksi, että elävä ruoka : 1) on helposti sulavaa, 2) sisältää toimivia/ruokaa hajottavia entsyymejä, 3) sisältää maitohappobakteereita, 4) sisältää tuota tärkeää lehtivihreää.
>>Niin vähäistä ettei syöpäpotilaan tarvitse mielestäni välttää lihan syöntiä. Rasvainen kala on hyvä proteiinilähde ja Omega 3 lähde.
Viljellystä lohesta sen verran että siitä olen lukenut että siinä on huono rasvahappoprofiili. Liikaa Omega 6, ja niukasti Omega 3. Syy on
viljeltyjen lohien ruokinnassa. Jos ruokavaliossa on liikaa Omega 6 niin siitä seuraa tulehdustiloja elimistössä, ja sairauksia.
Länsimaisten ihmisten ruokavaliossa on yleisesti ottaen aivan liian paljon Omega 6. Ihanteellisen suhdanteen sanotaan olevan 2:1 tai 1:1.
Nyt jotkut voivat syödä jopa 50:1, eli 50 kertaa enemmän Omega 6.>>
Olen samaa mieltä omega 6/3 välisestä suhteesta.
Sivustolla www.biovita.fi tuosta aiheesta ja muutenkin rasvoista lisää esim. :
--YLEn Akuutin verkkosivuilla turkulainen dosentti Markku Ahotupa sanoo:
"Suomalaisilla omega-3-rasvojen saanti on keskimäärin varsin hyvällä tasolla laajamittaisen rypsiöljyn käytön ja kohtalaisen kalan syönnin ansiosta. Suurin osa saamistamme omega-3-rasvoista on alfalinoleenihappoa ja kalan pitkäketjuisten rasvahappojen osuus on
arviolta vajaa viidennes.[...] Suomalainen väestö keskimäärin saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan muusta kuin kalalähteistä, lähinnä siis kasvikunnasta peräisin olevista lähteistä. Tämä selittyy rypsiöljyn runsaalla käytöllä. Eli rypsiöljy on hyvä omega-3-rasvahappojen lähde." --
>>Onko sinulla mitään ajatusta että mikä olisi sopiva määrä proteiinia per päivä syöpää sairastavalle? Itse ajattelen että optimaalisinta olisi juuri ja juuri riittävä määrä. Eli ei liian vähän, eikä yhtään
ylimääräistä. Ajattelen että tuollaiset 0.8-1.2 grammaa ("biologisesti korkealaatuista" proteiinia) jokaista (rasvatonta) painokiloa
kohden.>>
Suunnilleen noin paljon eli noin 0,59 - 1 g kehon painokiloa kohden yhden kirjan mukaan.
Itse olen sitä mieltä, että yksi eläinvalkuaispitoinen ruokakerta päivässä riittää.
Hiilihydraattipitoisia kuituja sisältäviä kasviksia (erityisesti makeita) voi sitten syödä muulla kerralla.
Elimistön pH:n nostaminen emäksiseksi edellyttää lopunpäivää 'nestepaastoa', mikä tarkoittaa sitä, että ruoan lisäksi otettavat täydentävät kivennäisaineet/hivenaineet/vitamiinit balansoivat solujen aineenvaihduntaa optimaaliseksi ja nesteen nauttiminen johtaa soluihin kerääntyneiden aineenvaihdunnan välituotteiden poistumiseen virtsan mukana pois elimistöstä. Keholla on kyky regeneroitua eli uudistua, mikäli se saa tarvitsemiaan ravintoaineita rakennusaineiksi.
Siksi on tärkeää mitata elimistön hivenainepitoisuudet (hiuksista otetut pienet näytepalat hivenaineanalyysia varten on halvin menetelmä ja osoittaa pitkäaikaisemman puutostilan varmemmin) ja tutkia menneisyyden ruokavaliotaan, mikä aiheutti syövän syntymisen, jotta voitaisiin korjata puutteet ruokavaliossa eli aminohappojen/rasvahappojen/kuitujen/kivennäisaineiden/hivenaineiden/ vitamiinien puutokset.
Ongelmallisinta on sitten tämän valkuaisaineen täydellinen sulaminen ruoansulatuskanavassa, eli lihan kanssa olisikin syötävä vihanneksia
(parasta vihreä salaatti) tai happamia hedelmiä (sitrushedelmät), mutta ei vihanneksia ja hedelmiä yhdisteltyinä samalla kertaa. Tämä
häiritsee ruoansulatusta, koska ne tarvitsevat erilaisia ruoansulatusentsyymejä sulaakseen, mikä johtaa pidentyneeseen ruoan sulamiseen mahalaukussa (jopa 4-8 tuntia). Sitten tämä valmiiksi 'mädäntynyt' ruokasula kulkee vielä pitkän matkaa suolistossa myrkyttäen elimistöä.
>>Jos muiden makroravintoaineiden sisäänotto on kohdallaan ja paino rupeaa tippumaan (jos on normaalipainoinen) niin tietää että proteiinia syödään mahdollisesti liian niukasti. Mutta taitaa olla sekin aspekti huomioitavana, kuten jotkut sanovat, että jos paino alkaa tippumaan ja elimistö alkaa energiana polttaa proteiinia niin se ensimmäiseksi ottaa sairaita soluja eli syöpäsoluja. Eli pienoinen painonpudotus ei välttämättä ole huono asia.>>
Kun alkaa syödä terveellisemmin, niin on selvää, että paino tippuu kohden optimaalista painoa, kunnes se vakiintuu. Liiallisesta kasvisruoan syömisestä ei ole haittaa, eikä ole terveydelle
vaarallista terveelle ihmiselle, mutta syöpäsairaalle voi olla juuri noiden rikkipitoisten aminohappojen vähäisen saannin kannalta hyvinkin ongelmallista.
Tämä sen vuoksi, että orgaaninen rikki (S) näyttelee juuri tärkeää osaa syöpäsairaan ihmisen solujen aineenvaihdunnassa.
Rikkiä tarvitaan solujen uudistumisessa ja myrkyllisten aineenvaihduntatuotteiden neutraloimisessa. Minulla on vain muutama
tätä asiaa sivuava kirja, mutta seuraavassa nettisivustossa on kerrottu lisää rikin ihmeellisistä vaikutuksista :
http://www.google.com/search?q=cache:VrO9duWoCNUJ:www.finnmsm.fi/mikon
%2520raportti.pdf yrtit ja sy%C3%B6p%C3%A4&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=80
Orgaanista rikkiä saadaan myös 'purkista' : MSM eli metyylisulfonyylimetaania, jota saadaan luontaistuotekaupoista kapseleina.
On syytä huomauttaa, että MSM:n hyväksikäytössä tarvitaan erityisesti C-vitamiinia ja parasta olisi saada kaikkia kahdeksaa B-vitamiinia
samanaikaisesti. Molempia C- ja E-vitamiinia tarvitaan hapettuneen rikin (S) pelkistämiseksi aktiiviseen (-SH) muotoon, joka on reaktiivinen toimimaan muiden alkuaineiden kanssa.
Kromikin (Cr) on metioniin hyväksikäytössä tarpeellinen. Seleeni (Se) toimii rikin (S) korvaajana tai vastavaikuttajana.
Sensijaan en tiedä vielä, miten Fe,Cu,Zn,Ca,Mg vaikuttavat rikin aineenvaihduntaan.
Jos tarkastellaan, mitä alkuaineita lihasta saadaan, niin kaikki muut alkuaineet C,O,H,P,K,Na,Cl,Fe,Zn,Cu,Se,S,Cr,Si,I,Ni, Mo,Co,F,V,Sn,As, Bo,Ba,Br,Ge,Sr jne. ?!) ovat hyödyllisiä solujen aineenvaihdunnan
kannalta, koska niitä saadaan lihasta aina tasapainoisessa suhteessa toisiinsa nähden ja elimistölle ainoastaan haitallista on valkuaista
syötäessä liiallinen typen (N) saanti.
Miksi muuten nisäkkäät erittäisivät ulosteen lisäksi virtsaa (OC(NH2)2) ?
Linnut erittävät typpiaineenvaihdunnan jätteet virtsahappona, eivät ureana.
Tämä liiallinen virtsahappo kerääntyy ihmiseen esim. kihdissä kaikkein selvimmin.
Ilmeisesti liiallinen typen aineenvaihduntatuote (virtsahappo?) kerääntyy rustoihin ja niveliin aiheuttaen reumaa. Tämä johtuu siitä, että nivelten solukalvojen toiminta häiriintyy virtsahapon kerääntyessä kiteinä soluihin, aiheuttaen luiden päiden hankautumisen
seurauksena kipua ja tulehduksia, jolloin nestettä kerääntyy nivelpussiin, ja lopuksi nivelrikkoja.
Ja liiallinen typpi (N) kuluttaa elimistön kalsiumia (Ca) aiheuttaen osteoporoosia.
Eikö liiallisella valkuaisaineella olekin ihmeellisiä vaikutuksia ?
>>Vielä ajattelen että niin sanottua denaturoitua proteiinia pitäisi täysin välttää syömästä. Tämä sääntö pätee myös terveisiin yksilöihin. Denaturoitu proteiini ei voi olla soluille hyväksi. Sitä jos ihminen syö jatkuvalla syötöllä niin ei ole minusta mikään ihme jos tulee syöpä.>>
Denaturoitua proteiinia tulee, kun syö valkuaisainetta sisältävää ruokaa, joka joutuu kosketuksiin mahahapon kanssa. Tällöin proteiinin kvaternäärinen, tertiäärinen ja kaksiulotteinen rakenne rikkoutuu ja
entsyymiproteiinit menettävät tehonsa.
Proteiinit deneturoituvat esimerkiksi silloin, kun kananmunaa paistettaan pannulla tai lihaa kuumennetaan.
Tämän vuoksi syömämme ruoka onkin 'kuollutta ruokaa', verrattuna 'elävään ruokaa', jossa entsyymit ovat syötäessä toimintakuntoisia.
Miten sopivasti sattuikaan, että olen lukenut elävästä ravinnosta ja hieman biokemiaa !
Rainbow1964 - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Leena. Luin taas hieman Jakobssonin kirjasta. Ja suhtaudun nyt myönteisemmin C vitamiini valmisteisiin. Siteeraan hieman häntä:
"Erittäin tehokas syöpälääke on esimerkiksi C-vitamiini, joka on paitsi halpaa, myös myrkytöntä suurinakin määrinä.
Kaksinkertainen Nobel-voittaja, biokemisti Linus Pauling, (1901-1994) sai myös hän "ansaitun" osansa viranomaisten ja median vastustuksesta. ... 70-luvun alussa alkoi Linus Pauling yhteistyössä kirurgi Ewan Cameronin kanssa tervehdyttää vaikeasti syöpäsairaita potilaita antamalla heille 10 grammaa C-vitamiinia päivässä. Tämän yksinkertaisen kuurin avulla saivat potilaat elää 4-20 kertaa odotettua kauemmin.
C-vitamiini ... on välttämätön antioksidentti jotta keho voisi jällenrakentaa kudosta (C työskentelee siis yhdessä proteiinin kanssa, HMG) , tuottaa adrenaliinia ja varmistaa ikenien terveys. ... suojaa myös saasteiden vahingollisilta vaikutuksilta, ennaltaehkäisee syöpää, suojaa tulehduksilta (jotka taitavat olla esim. veritulpan perimmäinen syy kun suonen seinämiin syntyy tulehdus, veritulpan syy-ja-seuraus mekanismin ensimmäinen aste, HMG) ja vahvistavat kehon puolustusjärjestelmää. ... estää myös veren paakkuuntumista sekä edistää haavojen paranemista ja antistressihormonin tuotantoa.
Kun C-vitamiini toimii yhdessä E-vitamiinin kanssa, on molempien vaikutus huomattavasti suurempi kuin jos ne toimivat erikseen (eli tässä nähdään tuo synergismi, eli yhdessä työskentely, HMG). E-vitamiini etsii vahingollisia happiradikaaleja soluista kun C-vitamiini tuhoaa vapaiden radikaalien ketjuja. Molemmat vitamiinit ovat erittäin tehokkaita antioksidentteja.
C-vitamiinin puutosoireita ovat esimerkiksi epäpuhdas iho, voimattomuus, uupumus, ruokahaluttomuus, verenvähyys, unentarve, mustelmat ja vaihtelevat nivelsäryt (C vit. on tärkeä aine kalsiumin aineenvaihdunnassa & hyväksikäytössä, HMG) - erityisesti jaloissa. Myöhemmin tulevat kuvaan myös ienkivut, punaiset iholaikut, ajettuneet silmäluomet, verinen virtsa ja pahimmassa muodossaan keripukki, jolloin hampaat tipahtavat suusta."
......
Sitten. Tuli mieleen noista proteolyyttisistä entsyymeistä että muistaisin lukeneeni että niitä voidaan myös käyttää sulattamaan pois sellainen sulamaton valkuainen joka on kerääntynyt johonkin kohtaa elimistöä. Sulamatonta valkuaista voi joissain tapauksissa kerääntyä johonkin paikkaan, missä se alkaa mädäntymään. Tällöin siitä voi kehittyä "syöpäsieni". Proteolyyttiset entsyymit etsivät tällaisia syöpäsieniä ja sulattavat ne pois, eliminoivat niitä. Mutta ellen erehdy tämä voi tapahtua vain jos entsyymiä syödään yksinään, eli ei syödä minkään proteiiniruoan kanssa, mikä oli eräs toinen käyttötarkoitus näille entsyymeille. Esimerkki siitä miten se voisi toimia olisi se että puristat tuoreesta ananaksesta tuoremehua ja juot tyhjään vatsaan. Ananaksen bromelain entsyymi sitten luonnollisesti etsisi käsiinsä jotain proteiinia jota se voisi sulattaa. Terveisiin soluihin se ei pääse, mutta sulamattomaan valkuaiseen, "syöpäsieneen", se voisi vaikuttaa.
Ananas on siinä edunmukainen hedelmä että siinä on tuo bromelain proteolyyttinen entsyymi sekä hyvin C vitamiinia samassa "paketissa". C:tä on jotain 60mg/100g. Ja tuore ananas on myös hyvinkin emästä tuottava. Kiivi hedelmässä yhdistyy myös proteolyyttinen entsyymi ja hyvä C vitamiini pitoisuus, ja sekin ymmärtääkseni emäksinen. Tuore papaija samaten, mutta C taitaa olla hieman alhaisempi. Tarkemmin sanottuna sen C pitoisuus vaihtelee, 35.5-71.3mg/100g (lähde: D Onstad: Whole Foods Companion). Joten keskiarvo olisi tuollaiset reilu 50mg.
terv.
HMGHei ja YLI SUURET KIITOKSET VIESTEISTÄSI!!!!
Olen aivan pyörällä päästäni, kun näin paljon tietoa olet antanut ja jaksanut kirjoittaa!
Ihan minulla on huono omatunto, kun näin paljon olet joutunut aikaasi uhraamaan. Enempää en voi sinulta enää vaatia...
Ja vielä yhdessä Rainbow 1964 kanssa jaoitte tietoa. Kiitos myös Rainbowille!!
Nyt minulla on monitoimilaite asennettuna ja tulostin kaikki tämän sivun viestit. Niitä tuli 27 sivua ja lisäksi vielä ne aikaisemmin kirjoittamasi. Siinä minulla on nyt opiskeltavaa. Uskon, että minulla on paljon niistä hyötyä ja apua. Voi, kun moni muukin ymmärtäisi käyttää tietojanne hyväkseen!!
Kiitos vielä todella paljon vaivannäöstäsi ja haluan toivottaa Sinulle Rauhaisaa Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2007!
t. Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei ja YLI SUURET KIITOKSET VIESTEISTÄSI!!!!

t. LeenaHei taas, Leena. Ole niin hyvä. Hyvä kuulla sinusta taas. Ei tarvi olla huono omatunto sinulla. Ilo on minun puolellani jos voin olla jollain tapaa avuksi. Ilkka/Rainbow jakoi todellakin hyvää tietoa. On minusta tosi hyvä että löytyy muita jotka ovat kiinnostuneita ravinnon tärkeydestä syövän torjunnassa. On käynyt mielessä että voi kun meillä olisi aivan oma foorumi jossain. No, ehkä sellaista voisi joskus pistää pystyyn jos kiinnostusta on.
On kunnia kuulla että tulostit noinkin paljon tekstiä. Niin, nämä tiedot jotka me olemme laittaneet tänne ovat periaatteessa yleistä tietoa. Samaa tietoa löytyy sieltä täältä, kirjoista, netistä, jne. Mutta jostain syystä pieni osa syöpää sairastavista ottavat sen tiedon itselleen.
Kiitos sinulle ystävällisistä toivotuksista. Vaikka joudun sanoa että joulusta minä en välitä, enkä sitä hyväksy (Paavalin epistoloiden opetuksen, ja muun Raamatun, perusteella). Se vain merkitsee minulle ylimääräistä lomaa ja yhdessäoloa läheisteni kanssa, ei muuta. Siitä hössötyksestä en välitä. Mutta hyvää vuotta 2007 haluan sinulle samaten toivottaa, eritoten terveyttä ja jaksamista.
Sitten tuli mieleen eräs asia. Kun mainitsin noita kuutta proteolyyttistä entsyymiä niin sanoin että kuivatussa viikunassa taitaa olla jotain tehoa tuon suhteen. Nyt sitten pari päivää sitten kun etsin lisää tietoa noista entsyymeistä niin tuli sellainen artikkeli vastaan missä sanottiin että eri käsittelyt tuhoavat kasvien entsyymejä. Esimerkiksi kuivattaminen saa aikaan että proteolyyttiset entsyymit häviävät tai menettävät tehonsa. Jos tähän on uskomista (ja uskon että mahdollisesti on) niin kuivattu viikuna ei sittenkään ole mikään proteolyyttinen ruoka tai raaka-aine. Pitäisi olla tuore viikuna, jota en ole löytänyt kaupoista. Joten jää jäljelle tuore ananas, kiivi, tuore inkivääri, tuorekurkku, tuore papaija. Ananaksesta tarkistin eräästä tietokannasta että eniten bromelainia on sen kovassa keskustassa. Ymmärtääkseni eräät ananas-kapselit, jotka ovat kuin ovatkin bromelain kapseleita, koostuvat ananaksen keskustasta talteen otetusta bromelainista. Joten jos syöt tuoretta ananasta niin syö myös keskusta jos ei tunnu hankalalta.
Eilen taisin lukea erään artikkelin missä B17 vitamiinin "isä", Ernst T Krebs Jr., sanoi että Afrikan mantereen sitrus hedelmien siemenet sisältävät B17. Eli kyseessä olisi sellaiset kuin appelsiini, mandariini, klementiini, greipit, sitruuna, lime. Mutta että pohjoisen pallonpuoliskon sitrushedelmät ovat jalostettuja tai risteytyksiä joten niissä ei ole B17. Tämä kannattaa huomioida jos ostat sitrushedelmiä, joten kannattaa varmaan ostaa Afrikan maiden sitrushedelmiä jos on saatavissa, ja syödä siemenet myös. Etelä-Amerikan sitrushedelmistä ei mainittu, mutta kun ne eivät ole pohjoisella pallonpuoliskolla niin voisi ajatella että ne kuuluu samaan kastiin kuin Afrikan sitrukset. Itse ostin tänään etelä-Afrikan verigreippiä. Olen ennenkin ostanut ja huomannut että niissä on aika monta siementä kussakin, ja olen syönyt ne ongelmitta.
Tuoreita persikoita kannattaisi varmaan ostaa myös. Uskon että kannattaa kuoria ne ennen kuin syö koska useimmiten kuoria käsitellään säilöntäaineilla. Ja kun on syönyt hedelmälihaa tulee se kova siemen (oikeastaan varsinaisen siemenen kuori) vastaan. Tänään söin yhden persikan. Kovan siemenen (ks. yllä) otin talteen ja rikoin sitä ensimmäistä kertaa, vasaralla. En arvannut että mitä sieltä löytyisi. Sieltä löytyi pienenpienen mantelin näköinen vaaleanruskea siemen, joka oli hieman pehmeä kun sitä sormella painoi. Tämä juuri on se varsinainen "persikan siemen", jossa on runsaasti B17. Muistaakseni juuri tämä persikan varsinainen (mantelia muistuttava) siemen on B17/amygdalinin kolmanneksi paras lähde. Parempia ovat aprikoosin siemen ja karvasmanteli. Tätä "pikkumantelia" mursin kahtia, ja sisus oli valkoinen, eli terve. Jos olis ollut kellertävä niin sen rasva olisi ollut eltaantunut. Söin sitä ja siinä oli jonkin verran samaa makua kuin karvasmantelissa. Tämä maku on amygdaliinin ominaismaku silloin kun sitä on runsaassa määrin. Eilen ostin myös tuoreita luumuja, ja aion kohtapuolin ottaa selvää onko samanlainen mini-siemen sen kovan siemenen sisällä. Uskon että on. Luumu (luumun siemen tarkemmin sanottuna) oli muistaakseni saman tietokannan 10-listalla mitä amygdaliinin sisältöön tulee. Mitä isompi persikka niin sen isompi taitaa olla sen amygdaliinia sisältävä ydinsiemen. Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases tietokannan mukaan aprikoosin siemen on paras amygdalin:in lähde - 80000 ppm. Eli ellen erehdy noin 8 % siemenen sisällöstä on amygdaliinia. Seuraavaksi Duken listalla oli persikan siemen, 60000 ppm, eli n. 6 %. Sitten luumu (siemen), 2.5 %. Neljänneksi loquat (lokvatti?), siemen,1.4 %. Viidenneksi omenan siemen, 1.38 %. Duken tietokanta ei listaa karvasmantelia. Käsittääkseni jos se olisi mukana niin se olisi ensimmäisenä tai toisena.
Tuoreesta persikasta vielä sen verran että sen C vitamiini pitoisuus on yllättävän alhainen, 6.6mg/100mg. Joten hyvä C lähde se täten ei ole jos vertaa muihin hedelmiin. Jos sen mini-siemen parhaammillaan painaa (arviolta) 0.5 g (500mg) niin se meinaa noin 30 mg amygdaliinia (jos tuo yllä laskemani 6 % oli oikein laskettu). Tällainen määrä pienestä siemenestä on varteenotettava määrä. Toisinaan ajattelen että kannattaa pääasiallisesti käyttää sellaisia B17 lähteitä joita voi helposti syödä suuria määriä kerralla. Esim. jos syö idätettyjä linssipapuja 100g niin se tekee yhdellä kertaa n. 1 grammaa B17, näin Jakobsson. Ja vähintään 1 gramma nitrilosidejä/B17/amygdaliinia päivässähän oli se määrä mitä syöpää sairastava tarvitsee. Idätetyissä linssipavuissa (vihreitä, arvaan) on myös suhteellisen hyvin C vitamiinia. Arvaisin että likempänä 20mg/100g, pitäisi tarkistaa jostain. Linssi on myös aika hyvä proteiinin lähde, ja muutenkin todella ravinteikas.
Sitten vähän juomavedestä. En tiedä mitä ajatuksia sinulla on vedestä, enkä tiedä mitä vettä juot. Sanon kuitenkin jotain mitä tiedän. Puhtain ja elimistölle paras vesi tai neste on raaoissa kasveissa (hedelmät, marjat, kasvikset, villinä kasvavat kasvit ja yrtit jne. jne.) oleva vesi/neste. Näistä kaikista parasta on se vesi mitä on luomukasviksissa ja hedelmissä jne., ja se mikä villeissä syötävissä kasveissa. Ns. konventionaalisesti viljeltyjen kasvisten jne. vesi on myös todella hyvä. Joten, syöpää sairastavan pääasiallinen veden lähde tulisi olla raa'at tuoreet kasvikunnan syötävät antimet joissa paljon vettä. Tämä vesi on puhdistavaa vettä. Mitä enemmän syö edellä mainittuja, ja täten niiden sisältämää vettä, niin sen vähempi on tarve juoda tavallista vettä, joka poikkeuksetta on huonompaa laatua kuin kasvien vesi.
Saman laatuista vettä kuin kasveissa on myös viinirypäleen antimissa. Puhun nyt sellaisista juomista kuin valkoviini ja punaviini. Viinin vesi eroaa kasvien vedestä siten että siinä on jonkin verran alkoholia, ja enemmän tai vähemmän lisättyä sulfiittia (luomuviineissä vähemmän sulfiittia). Uskon että syöpää sairastava voi juoda viiniä jos ei ole mitään esteitä, kuten että hän syö jotain lääkettä joka estää. Jos ei mikään tällainen asianhaara estä ja hän haluaa viiniä juoda terveydekseen niin suosittelen seuraavasti: Olkoon viini luomuviiniä (mm. vähemmän sulfiittia). Jos valkoviiniä niin paras hänelle on kuiva (vähän hiilihydraattia) missä vähemmän (n. 10-12.5 %) alkoholia. Jos punaviiniä niin samaten sellaista missä vähän grammoja hiilihydraatteja, ja alhaisempi alkoholiprosentti (ks. yllä). Viini juodaan aterian yhteydessä, esim. proteiinipitoisen aterian kuten liha-aterian. Sopiva määrä tuollaiset 1 dl, korkeintaan 2. Voi myös vaihtoehtoisesti juoda tunti tai pari proteiinipitoisen aterian jälkeen, mutta silloin tulisi selvästi pysyä alle 2dl. Viiniä ei tule juoda koskaan tyhjään vatsaan jolloin se helposti "menee päähän". Humaltuminen on pahasta. Jos on maksa huonossa kunnossa niin taitaa olla paras välttää kaikki alkoholia sisältävä. Jos viiniä juo niin ei liene viisasta syöpäpotilaan juoda enemmän kuin 3dl päivässä.
Sitten tullaan tavalliseen veteen. Syöpäpotilas tekee viisaasti kun huolehtii että juo parasta mahdollista laatua olevaa juomavettä. Siitä ovat "viisaat" eri mieltä että mikä on paras vesi janoon. Jotkut sanovat että tavallinen hanavesi on tarpeeksi hyvä. Jotkut sanovat että pullotettu mineraalivesi tai lähdevesi. Joku sanoo että suodatettu vesi. Ja niin edelleen. Lukemani perusteella ymmärrän että yllä mainituilla on kaikilla omat heikkoutensa (verrattuna siihen parhaaseen kasveissa olevaan veteen). Suoraan hanasta juotu kylmä vesi sisältää epäorgaanisia mineraaleja enemmän tai vähemmän, joista elimistö joutuu hankkiutumaan eroon, koska se ei käytä epäorgaanisia mineraaleja. Sitten se sisältää aina jotain bakteerijäämiä, ja sen lisäksi se on kylmää. Kun kylmä vesi tulee vatsalaukkuun niin keho joutuu sitä lämmittämään tuonne 37 asteeseen ennen kuin se voidaan käyttää hyväksi. Siinä lämmityksessä menee energiaa hukkaan. Mineraalivesi sisältää myös epäorgaanisia mineraaleja, muuta en nyt tiedä siitä sanoa. Suodatettu vesi on tiettävästi parempi kuin suoraan hanasta juotu kylmä vesi. Mutta sanotaan että kun suodatin rupeaa olemaan vanha niin se on varsinainen bakteeripesä.
Sitten jotkut vannovat tislatun veden (periaatteessa puhdasta vettä, ilman epäorgaanisia mineraaleja, ilman bakteereja) nimeen. Ja löytävät siitä lukuisia hyviä ominaisuuksia. Mutta toiset taas varoittelevat siitä, mm. että sen pH on liian paljon happaman puolella, n. 5.8, jolloin sen sanotaan myötävaikuttavan elimistön happamoitumiseen. Jostain luin eilen väitettävän että joillakin on hiukset ruvenneet tippumaan päästä kun ovat pitemmän aikaa juoneet tislattua vettä, ja että se johtui siitä että tislattu vesi aiheutti jonkin mineraalin puutoksen. Vastustajat ja puoltajat olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä että tislattu vesi voi olla erityisen tehokas puhdistamaan pois tiettyjä myrkkyjä elimistöstä. Mutta vastustajat sanoivat että kun sitä siihen tarkoitukseen käytetään niin sitä ei pitäisi monta päivää kerralla käyttää. Tällä hetkellä en itse tiedä sanoa sinne tai tänne tislatun veden suhteen että olisiko se hyvä vaihtoehto käyttää jokapäiväisenä juomavetenä. Se taitaa olla kuitenkin kiistämätön totuus että terveet ja pitkäikäiset kansat kuten Pakistanin Hunzat eivät juoneet tislattua vettä. Hunzat joivat jäätiköiden sulavettä.
Itse tällä hetkellä ajattelen että aika hyvälaatuista juomavettä saa itselleen kun tekee seuraavanlaisesti:
1. päästät kylmävesihanasta ruostumattomaan teräskattilaan joitakin litroja vettä
2. keität sitä jokunen minuutti
3. annat viiletä, sitten kaadat avoimeen puhtaaseen lasiastiaan tai moneen eri astiaan jos ovat pienempiä, samalla laitat veteen jokunen murunen raffinoimatonta harmahtavaa Atlantin merisuolaa, tai ruususuolaa saman verran, tai Himalajan kristallisuolaa saman verran.
4. laitat astian/astiat huoneenlämpöön seisomaan, mieluiten ikkunan viereen jotta auringon säteet pääsevät siihen vaikuttamaan
5. annat veden ottaa happea (muodostuu kuplia veteen) kunnolla, jokunen tunti tai jopa enemmän. Sitten se on valmis juotavaksi.
Tätä vettä voit käyttää myös ruoan laitossa, kahvin keitossa, nenän huuhtelussa (jos sitä harrastat). Käyttämällä ruostumatonta teräskattilaa varmistat ettei veteen liukene haitallisia metalleja tai yhdisteitä. Keittämällä sitä kuoletat bakteereja tms. pöpöjä. Hyvälaatuisen suolan lisääminen mm. kohoittaa veden pH:ta, ja samalla saat tärkeitä orgaanisia/kolloidisia mineraaleja jotka imeytyvät nopeasti verenkiertoon ja jotka imeytyvät lähes täydellisesti. Seisottaminen tekee mm. sitä että veden rakenne muuttuu paremmaksi. Lisätty raffinoimaton suola myös suojaa jonkin verran epäorgaanisten mineraalien haittavaikutuksilta, ja jopa auttaa elimistöä niiden poistamisessa luonnollista tietä (virtsa jne.). Keittäminenhän ei poista vedessä olevia epäorgaanisia mineraaleja.
Ylläolevasta kaavasta voi myös poiketa hieman, jolloin juotavan veden laatu on ehkä hieman alhaisempi. Se olisi sitä että kaksi ensimmäistä askelta jätetään pois, eli pannaan kylmä vesi suoraan lasiastiaan, ja sinne lisätään suola. Sitten seisomaan kuten sanoin. Mutta nyt (koska ei keitetty) seisonta-aika on n. 24 tuntia, jolla saadaan aikaan se että jotkut veden epäpuhtaudet haihtuvat, ei kuitenkaan epäorgaaniset mineraalit. Joten, kannattaa laittaa seuraavalle päivälle juomavedet valmiiksi etukäteen. Meillä on aina edellisen päivän vesi astioissa odottamassa. Olen mm. huomannut että kun tätä vettä juon, enkä suoraan hanasta, niin jano sammuu tehokkaammin. Se varmasti osittain liittyy siihen että siinä on Atlantin merisuolaa, tai joskus kristallisuolaa.
Tällaista nyt tuli mieleen puhua tällä kertaa.
terv.
HMG - hmg
hmg kirjoitti:
Hei taas, Leena. Ole niin hyvä. Hyvä kuulla sinusta taas. Ei tarvi olla huono omatunto sinulla. Ilo on minun puolellani jos voin olla jollain tapaa avuksi. Ilkka/Rainbow jakoi todellakin hyvää tietoa. On minusta tosi hyvä että löytyy muita jotka ovat kiinnostuneita ravinnon tärkeydestä syövän torjunnassa. On käynyt mielessä että voi kun meillä olisi aivan oma foorumi jossain. No, ehkä sellaista voisi joskus pistää pystyyn jos kiinnostusta on.

HMGHei, Leena. Tässä on tuore työn alla oleva pdf kansio joka voi olla hyödyksi sinulle, ja muillekin. Ota ja vilkaise sitä. Uskon että vielä lisään siihen niitä näitä asioita ja linkkejä. Jos näin teen niin pyrin ilmoittamaan siitä jotta voit päivittää sitä jos kiinnostaa.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta.pdf
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei, Leena. Tässä on tuore työn alla oleva pdf kansio joka voi olla hyödyksi sinulle, ja muillekin. Ota ja vilkaise sitä. Uskon että vielä lisään siihen niitä näitä asioita ja linkkejä. Jos näin teen niin pyrin ilmoittamaan siitä jotta voit päivittää sitä jos kiinnostaa.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta.pdf
terv.
HMGHei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä! - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.

Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Heippa taas. Ole hyvä. Viestisi piristi ja oli ilo lukea sitä. Olen iloinen puolestasi että hainrustouute on tuonut reumaan apua, jatka sen käyttöä luottamuksellisin mielin. Mitä kansiooni tulee niin toivon ettei runsas tiettyjen asioiden toistaminen siinä ole häiritsevää. Työskentelen koko ajan sen kimpussa kun inspiraatiota riittää. Korjaan kirjoitusvirheitä ja lisään tietoja ja linkkejä. Tällä hetkellä on jotain 28 sivua, ja siinä on jonkin verran lisää hyvää asiaa. Harmittaa vain että sinulla kuluu niin paljon tulostuspaperia : =) . Löysin muutama lisää B17 lähdettä mistä en ole ennen tiennyt. Tässä äsken päivitetty versio.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta_301206.pdf
Jos tulee jotain kysymyksiä vastaan kun luet, jos et jotain ymmärrä tms. niin kysele niin yritän vastata parhaani mukaan.
Nimimerkkisi kuin se nyt on on OK.
Kaljasta en usko että se olisi mitenkään terveysvaikutteinen. Kirkas voi auttaa joihinkin asioihin, mutta sitä tulee käyttää hyvin pieniä määriä kerralla jos lainkaan käyttää.
Voi olla että se aine punaviinissä mikä joissakin ihmisissä aiheuttaa migreeniä tms. on tanniinit eli parkkiaineet. Voi olla että on olemassa punaviinejä missä vähemmän näitä. Alkon väki voi ehkä neuvoa. Jos ei "punkku" lainkaan käy niin ehkä joku valkoviini sopii. Vaikka punaviini on ravinteikkaampi ja sisältää enemmän antioksidantteja ja fytokemikaaleja niin ei "valkkari" ole paljon huonompi. Eli voit kokeilla mikä voisi sopia sinulle. Jos jätät meijerimaidon pois teet viisaasti. Uskon että tulet huomaamaan sen ajan kanssa. Kun ei meijerimaitoa juo muun ruoan kanssa niin mm. koko ateria sulaa täydellisemmin, ja näin enemmän tärkeitä ravinteita imeytyy.
Kiitos Oivariinin tiedoista. Huonoa siinä ovat sen kasviöljy, koska se on melkein takuuvarmasti ei-kylmäpuristettua, sen suola, joka melko suurella varmuudella ei ole noita raffinoimattomia, ja sen E aineet. Joten sanon että pitkällä tähtäimellä, ajatellen ensikädessä solujesi hyvinvointia, tekisit viisaasti jos korvaisit tämän Oivariinin tavallisella voilla. Sellaista voita missä minimaalisesti valmistuaineita. Useat voit sisältävät vain kermaa, vettä, hapatetta, ja suolaa. Jotkut jättävät pois suolan. Suolaton voi on paras koska syömällä sitä vältät huonoa suolaa. Voit korvata siten että voileivän päälle ripottelet hienonnettua raffinoimatonta suolaa maun mukaan. Sitten en tiedä mitä ajattelet sellaisesta että silloin tällöin laittaa leivän päälle esim. luomu seesam tahinia (esim. Urtekram:in) tai luomu cashewpähkinävoita tai luomu mantelivoita. Tällaisia löytyy usein luontaistuotekaupoista. Näissä on kaikissa enemmän tai vähemmän B17, ja muutenkin ovat ravinto-tiheitä. Kannattaa sellaisia valita missä ei niin paljon monityyd. rasvahappoja, kuten edellä mainittuja. Luomu hasselpähkinätahna myös OK. Useimmiten nämä ovat lasipurkissa ja ilman lisäaineita, pelkästään sitä pähkinää tahnan/voin muodossa, joskus lisättyä suolaa mikä joskus on merisuolaa. Eri tahnojen tai voiden hinnat vaihtelevat. Yleensä syön seesam tahinia koska se on edullisin. Tällä viikolla ostin myös cashewpähkinävoita. Joidenkin leipien päälle tykkään laittaa voita, esim. spelttinäkkärin päälle. Siihen sopii vain ja ainoastaan voi, mielestäni.
Niin, tosiaankin hyvä ettet ole tuota rypsiöljyä käyttänyt paistamiseen.
Vihreiden linssien idättäminen on hyvä idea. Joistakin kirjoista löytyy aika hyviä neuvoja tähän. Ja uskon että useimpien luontaistuotekauppojen väki voivat myös antaa neuvoja. Itse en ole linssejä idättänyt vuosiin. Vaikka monet kirjat neuvovat hyvin miten idättää niin jotkut eivät mainitse että liotusveteen tulisi lisätä hieman raffinoimatonta merisuolaa. Pitää aina muistaa että palkokasvien, jyvien, pähkinöiden jne. liotusvettä ei pidä juoda. Korkeintaan se voisi kelvata kukkien kasteluun. Kukista ja muista ruukkukasveista puheenollen niin on varmaan hyvä pitää sellaisia joka huoneessa missä oleskelee paljon, ne puhdistavat huoneilmaa käsittääkseni. Allergisoivia kukkia jne. ei tule käyttää.
Kirjoitit
"Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin.... "
Tarkoitat varmaan tässä noita 6 missä proteolyyttisiä entsyymejä. Persikka ei kuulu niihin joten tarkoitit varmaan viikunaa. Muistuttaisin että kuivatussa viikunassa ei välttämättä tätä proteolyyttistä tehoa ole. Muuten kuivattu viikuna on todella terveellinen ja ravinteikas, ja eräs kaikista emäksisin hedelmä. Näistä kuudesta B17/amygdalinia on tiettävästi papaijan siemenissä (näin Duken tietokannan mukaan). Olen yrittänyt etsiä että miten on kiivin siementen ja viikunan siementen kohdalla, mutten ole löytänyt vahvistusta. Mahdollisesti niissäkin on vähäsen. Mutta vaikka nämä 6 ei ole mitään varteenotettavia B17 lähteitä niin niitä kannattaa suosia jokapäiväisessä syömisessä erityisesti proteolyyttisen tehonsa vuoksi. Kansiossa lisää näistä ja niiden kahdesta eri käytöstä.
Kysyin äidiltä reumaoireista. Hän sanoi että pääasiallisesti ei mitään, mutta että joskus on tuntunut jotain pientä mm. käsissä. Mainitsin että sinä olet saanut apua hainrustosta. Hän kuunteli muttei sanonut mitään. Toivoisin että hän kuuntelisi joskus. Pelkään että hän syö liian paljon happoa muodostavia ruokia ja että syöpä voi joskus ilmestyä uudestaan. Hänellä on mielestäni vähän tuollainen fatalistinen ajattelutapa mitä syöpään tulee. Monella täälläpäin on samanlaisia ajatuksia, esim. "Jos se syöpä on tullakseen niin se tulee, ei sille mitään mahda". Ja "No, kun sanotaan että siitä ja siitä voi tulla syöpä niin eihän sitä saisi mitään syödä kun ei tiedä mikä on turvallista ja mikä ei.". Ja niin edelleen. Ja näin kun ajattelevat niin eivät viitsi ottaa selkoa asioista. Kyllä tietoa löytyy että mitkä aineet ja valmisruoat jne. ovat tunnetusti potentiaalisia karsinogeenejä. Ja sen lisäksi että vaeltavat "autuaassa" tietämättömyydessä he eivät ymmärrä vältellä vahingollisia roskaruokia tms. Äitini tietää aika hyvin mitä tulisi välttää, mutta hän ei viitsi toteuttaa tätä tietoa käytännössä. Ehkä se osaksi johtuu siitä vallitsevasta konsensuksesta että jos rupeaa välttelemään niitä näitä epäterveellisiä tuotteita niin tulee leimatuksi joksikin kummajaiseksi. Eli ehkä äitini pelkää mitä muut ajattelisivat hänestä jos jättäisi esim. maidon pois, ja pikkuleivät ja keksit (hänen heikkoutensa). Eihän se nyt kävisi päinsä että ompeluseurassa ei söisi makeita kakkuja ja mitä vielä muiden seurassa. Eli hän tietää mikä olisi hyvää terveydelle mutta ei viitsi tämän tiedon mukaan toimia, näin hän tekee väärin itseään kohtaan. Verrannollisesti hän kuitenkin syö aika terveellisesti, ja tällä hetkellä on aika hyvässä kunnossa. Syöpä ei tällä hetkellä ole päällimmäinen vaiva, pikemmin vaivaisenluut, kummassakin jalassa.
Niin, todellakin ihmeellistä että tuo Angiobalans on noin lievittänyt sinun reumaoireita, ja hyvä että olet innostunut ja hyvällä mielellä. Sanoit että olit kuvitellut että se jäykkyys tulee iän myötä ja että kaikilla on. Uskon että tämä on aika tavallinen kuvitelma. Ainakin täälläpäin kuulee puhuttavan vastavanlaista. Mutta uskon että se ei ole iästä johtuvaa laisinkaan. Samaten on aika yleinen tuo uskomus että kun ihminen tulee tiettyyn ikään niin on normaalia tulla vähän dementoituneeksi. Se ei ole mielestäni normaalia, vaan se kielii jostain ravintoainepuutoksesta aivoissa. Voi olla yksi tärkeä aine josta on huutava puute, tai usea aine. Esim. Hunza kansan keskuudessa, missä monet pääsevät yli 100 vuoden, ei taideta tuntea dementia ilmiötä. Sama asia esim. Gruusian Abkhaaseilla. Kun ajattelen joitakin vanhempia täällä jotka ovat enemmän tai vähemmän dementoituneita niin tulee mieleen että useimmiten näillä on myös osteoporoosin oireita ja/tai lihasheikkoutta tai -jäykkyyttä. Ainakin tämä viimeinen näyttäisi kielivän joko kalsiumin puutoksesta tai magnesiumin, tai molempien. Varmasti samoilla on myös C vitamiinipuutos. Ehkä selviäisi jos hieman etsisi netistä että mikä tai mitkä ravintoaineet ovat niin tärkeitä aivoille että niiden puutos saa aikaan dementiaa.
Palataan asiaan. Tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Heippa taas. Ole hyvä. Viestisi piristi ja oli ilo lukea sitä. Olen iloinen puolestasi että hainrustouute on tuonut reumaan apua, jatka sen käyttöä luottamuksellisin mielin. Mitä kansiooni tulee niin toivon ettei runsas tiettyjen asioiden toistaminen siinä ole häiritsevää. Työskentelen koko ajan sen kimpussa kun inspiraatiota riittää. Korjaan kirjoitusvirheitä ja lisään tietoja ja linkkejä. Tällä hetkellä on jotain 28 sivua, ja siinä on jonkin verran lisää hyvää asiaa. Harmittaa vain että sinulla kuluu niin paljon tulostuspaperia : =) . Löysin muutama lisää B17 lähdettä mistä en ole ennen tiennyt. Tässä äsken päivitetty versio.

HMGJa taas olit jaksanut noin pitkän viestin kirjoitaa. Kitooos!
Ei minua todellakaan häiritse vaikka asioita tulee toistamiseen. Hyvää kertaustahan se vain on. Enkä laske sivuja, kuinka paljon joudun tulostamaan. Sen vuoksihan tuo tulostin tuossa on. Ja tulostettuna on mielestäni helpompi lukea ja voi tehdä alleviivauksia. Aion laittaa erillisen mapin näille.
Monta sivua olet taas ehtinyt lisätä. Aivan ihmettelen, että kuinka jaksat olla näin kiinnostunut!? Ehkä olet ollut edellisessä elämässäsi lääkäri??
Minulla on tässä "pieni projeksti" meneillään, että en nyt juuri voi lukea tuota 28 sivua, enkä siten voi esittää vielä siitä kysymyksiä, mutta jahka ehdin, niin....
No ostin eilen punaviini ja valkkaripullon. Myyjältä kysyin, että sellaista missä vähemmän sitä tanniinia. Ei tuntunut oikein olevan montaa vaihtoehtoa. Ja yllätys minulle oli, että kun pullon avaa, niin pitää juoda viikossa. No, kun joka päivä otan ruoan kanssa, niin eiköhän se viikossa kulu.
Kirjoitin ylös myös nuo, mitä Oivariinin tilalle suosittelit. Saako niitä vain luontaistuotekaupasta? En eilen käynyt kysymässä, kun olin niin myöhään liikkeellä, että olivat jo kiinni.
Niin ja viikunoita ostin myös. Siinäkin oli, että säilyy jääkaapissa viikon. En sitten tiedä, että olisiko sellaisia, jotka säilyisi kauemmin?
Minulla on aika paljon kukkia, että täytyy etsiä tietoja niiden allergia ym. vaikutuksista. Kaikki ovat viherkasveja ja paljon samaa, jotka olen itse juurruttanut. Ei nyt tule mieleen yhdenkään nimeä.
Voi, kun saisit äitisi innostumaan näistä pillereistä ja hainrustouutteesta. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että käyttäkää hainrustouutetta!!!!! Itse tunnen oloni niin kevyeksi ja notkeaksi, verratuna entiseen. Ja voi, kuinka monta turhaa vuotta siitä jäykkyydestä kärsin! No, jos ei äidilläsi ole reumaoireita, niin voisihan se auttaa vaivaisenluihinkin. Ja reumapotilaat, voi kun he tietäisivät!
Jos sinulla vain on jossain vaiheessa aikaa, niin voisitko tutustua Tohtori Tolosen sivuihin. Sieltä löytyy nämä pillerit, joita syön eli ne olivat: E-Epa, Bio Carnosin Forte (purkki) ja Antiox Forte (viimeksi olin kirjoittanut Antio forte).
Ne auttaa moneen vaivaan, mutta kun kirjoitit dementiasta, niin pitäisi auttaa siihenkin. Siellä on, sanoisin että satoja sivuja tietoa. Joten en nyt kirjoittele siitä enempää. Kun olen jollain palstalla kirjoittanut niitä syöväni, niin yleensä ole käskenyt lukea Tolosen sivuja. Se on sitten jokaisesta itsestä kiinni, että onko niin paljon kiinnostunut.
Tuli tässä vielä mieleeni, että kun minulla on ollut kolestroli koholla, niin luin, että se voi kohota stressistä. Eipä työterveyslääkärini yhtään ainakaan osannut yhdistää, vaikka tiesi stressistäni. Että kyllä itse pitää vain lukea ja ottaa selvää.
Tämä tällä kertaa.
Onnellista Uutta Vuotta Sinulle vielä kerran!!
Terveisin Leena - hmg
rainbow1964 kirjoitti:
No niin, jatketaanpa taas aiheesta eli vastaan kirjoitukseesi :
>>>>Muistan hämärästi, että kaliumin (K) riittävä saanti edistäisi elimistön emäksisyyttä (voin olla väärässä tässä). >>>
>>Muistaisin itsekin että K on emäksisyyttä lisäävä mineraali. Muita ovat mm. kalsium ja Mg, muistaakseni. Rauta ja kupari, muiden muassa,
ovat muistaakseni happoa muodostavia.>>
Tässä taas muutama rivi kirjasta : Kivennäisaineiden ja vitamiinien merkityksestä (tekijät Helvi Marjanen ja Sylvi Soini) s. 57 :
--Toisaalta on mahdollista, että suomalaisten poikkeuksellisen runsas Ca ja Na saanti (VARO 1980, TANSKANEN 1980) pyrkii pitämään K-tasoa
korkeana niin kauan kuin Mg riittää ja suhdevirheen ylittäessä kehon kestorajan alkaa epänormaali K:n eritys.--
Eli Ca, Na ja K liian runsas saanti ja toisaalta niukka Mg saanti ruoasta (ja erityisesti vedestä), aiheuttaisivat suomalaisten
elintasosairauksia, kuten sydänverisuonitauteja (,joita on ns. pehmeän veden alueilla on MASIRONIn (1980) mukaan enemmän kuin kovan veden alueilla) sekä muitakin _solutaso-sairauksia_, jotka johtuvat juuri Na-K -ionien välisistä epätasapainoista, jotka taasen aiheuttavat soluissa hermoimpulssien syntymisessä ja siirrossa häiriöitä, mikä
häiritsee solujen normaalia toimintaa ja aiheuttaa aineenvaihdunnan välituotteiden kerääntymistä vääriin paikkoihin, mikä johtaa elimistön 'happamoitumiseen'.
Täten kaliumia (K) ja muita solujen aineenvaihduntaan vaikuttavia mineraaleja pidetään elimistössä emäksisyyttä lisäävinä, koska ne sopivina eli optimaalisina määrinä pitävät solujen aineenvaihdunnan toiminnan normaaleina (eli emäksisinä).
Suomalaisilla on siis ainoastaan magnesiumin (Mg) saannista huolta, koska Ca, Na ja K saadaan aivan riittävästi.
>>Suomalaisten pääasiallinen Ca lähde taitaa olla meijerimaito, josta sanotaan että sen Ca imeytyy huonosti meijerikäsittelyn ansiosta.
Uskon että on totta mitä sanotaan että Suomessa syödään eniten maitotaloustuotteita maailmassa USAn ohella, mutta samalla on USAn kanssa eniten osteoporoosia maailmassa. Eli syöty Ca ei imeydy kuten pitäisi. Jokin tekijä tai jotkut tekijät estää imeytymisen. Joillakin maidonjuojilla imeytyy paremmin mutta ehkä happoamuodostava
elämäntyyli ja ruokavalio sitten ottaa luuston Ca:ta neutraloimaan tätä haitallista liika-happoa jottei veri happamoituisi liikaa. Näin
meillä on pian osteoporoosi valloillaan.>>
Muistaakseni liiallinen valkuaisaineiden syöminen vähentää elimistön kalsiumpitoisuutta. Tätä väitetään maailmalla.
Täten maitotaloustuotteiden syöminen ei lisää kalsiumin (Ca) määrää ruoansulatuskanavasta luihin vaan päinvastoin.
Kuullostaa ehkä hullulta, mutta voisi selittää sen, miksi suomalaisilla ja USA:laisilla on niin paljon osteoporoosia.
Eiväthän eläimetkään, joista joillakin lajeilla on uskomattoman suuret luut, juo enää maitoa vieroituksen jälkeen.
Tässä yksi sivusto, jossa sivutaan asiaa :
http://www.bircaterra.fi/ph-tasapaino.htm
>>Elimistömme yrittää pitää veren ideaaliarvon rajojen sisäpuolella ottamalla luistamme emäksisöiviä mineraaleja esim. kalkkia. Luukadon
syy on elimistön happamoituminen, jota aiheuttavat maitotaloustuotteet, joita on meille markkinoitu hyvinä kalkin lähteinä. Tosiasiassa maitotaloustuotteiden käyttö kiihdyttää
luukatoa, jota esiintyy erityisesti maitotaloustuotteita käyttävissä maissa.>>
>>>>Kyllä, muistan myös samanlaisia tuloksia mikroaaltouunin käytöstä, mutta kun muita varoittavia esimerkkejä ei ole esitetty, olen edelleen taipuvainen uskomaan, että mikroaallot yksinkertaisesti panevat vesimolekyylit värähtelemään vain nopeammin ja täten lämmittävät ruuan suhteellisen vähäisellä vesimäärällä, millä on merkitystä vitamiinien
hävikin kannalta. >>>>
>>No, ehken voi sinua vakuuttaa. Tässä muistin virkistykseksi kuitenkin sitaatti Sven-Olof Jakobssonin kirjasta Terveyden Vaarat:
"Mikroaallot lisäävät ruoan happamuutta tuntuvasti ja monet sairaudet liittyvätkin läheisesti tähän ilmiöön. Säteilyttäminen alentaa myös ruoan ravintoarvoja 60-90 % valmistusajasta riippuen ja aiheuttaa
vapaiden radikaalien muodostumista ruoassa.>>
Edelleen mielestäni ruoanvalmistuksessa kivennäisaineiden erottuminen ruoasta ympäröivään veteen aiheuttaa ruoka-aineen muuttumisen elimistössä happoa aiheuttavaksi ja nesteen emäksiseksi (kts. yllä kirjoittamaani perustelua).
Vitamiinien tuhoutumista tapahtuu kyllä aina jonkin verran ruokaa valmistettaessa, mutta aikaisemmin lukemani perusteella mikroaaltojen
käytön aiheuttamat vitamiinien hävikit eivät poikenneet muiden valmistustapojen hävikeistä merkittävästi tässäkään asiassa.
>>Koska myös valkuaisaineiden vakaus häiriintyy, tulee esimerkiksi maito myrkylliseksi ja hyytyy sellaiseen muotoon jota elimistön on vaikeaa sulattaa.>>
Myönnän, että maidosta tulee ehkä vähemmän sulavaa valkuaisaineiden rakenteiden muuttuessa kuumennuksen seurauksena.
Tämä voisi johtaa pilkkoutumattomien yhdisteiden lisääntyneeseen kerääntymiseen elimistöön.
Lisäksi joidenkin vaillinaisesti pilkkoutuneiden yhdisteiden imeytyminen suolistosta verenkiertoon voi aiheuttaa elimistön
puolustusmekanismien heräämisen näitä vastaan, ja lopulta johtaa allergian syntymiseen näitä ruoka-aineita kohtaan.
>>Erilaiset muutokset aiheuttavat ajan mittaan Hertelin tutkimusten mukaan seuraavia vaikutuksia ihmisen kehoon ja terveyteen:
- Vaikuttaa veren komponenttien koostumukseen ja toimintaan.
-Vaikuttaa mm. kilpirauhaseen ja sen hormonien toimintaan.
- Ruoan rakenteen muutokset aiheuttavat ruoansulatushäiriöitä.
-Mikrouuniruoka muodostaa elimistössä runsaasti syöpäsoluja sekä karsinogeenisia radikaaleja.
- Solujen proteiinit rappeutuvat.
- Solujen sisäinen rappeutuminen lisääntyy.
- Ainevaihdunta heikkenee.
- Hermostoratojen rikkoutuminen lisääntyy.
- Häiriintynyt aivojen toiminta, johon liittyy muistin ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, ajatusten harhailu, emotionaaliset
vaikeudet sekä unihäiriöt. "
......... >>
Tässä on vain lueteltu erilaisia solujen aineenvaihduntahäiriöitä, mutta missä ovat viitteet, joista voisi tarkistaa jälkikäteen,
millaisin menetelmin muutokset on mitattu ja johtuvatko ne edes mikroaaltosäteilytetystä ruosta.
>>Jakobsson vielä viittaa Ann Wigmoreen, joka paransi itseään syövästä vehnäorasmehun avulla. Eipä ihmettelemistä koska kolmesta lasillisesta
saa 6 grammaa nitrilosideja/B17. Ei muuta kuin että ne syöpäpotilaat jotka haluavat tätä kokeilla niin ruvetkoot kasvattamaan vehnänorasta.
Jakobsson vielä sanoo että myös idätetty vehnä (luomu) sisältää erittäin runsaasti nitrilosideja.>>
Olen lukenut yhden Ann Wigmoren oppilaan kirjoittaman kirjan : Elävä ravinto (Elsa Ervamaa) (toteutus Ritva Alku).
Mielestäni elävän ravinnon teho perustuu ensisijaisesti lehtivihreään eli klorofylliin.
Tiesitkö, että lehtivihreän keskusatomissa on magnesium (Mg) ja veren hemoglobiinin keskusatomissa on rauta (Fe) - muutoin nämä kemialliset yhdisteet eivät poikkea toisistaan ?
Ja kyllä, uskon, että tuoreen lehtivihreäjuoman juominen yhdessä elävän ravinnon avulla auttaa syövän voittamiseen lopulta !
Tämä sen vuoksi, että elävä ruoka : 1) on helposti sulavaa, 2) sisältää toimivia/ruokaa hajottavia entsyymejä, 3) sisältää maitohappobakteereita, 4) sisältää tuota tärkeää lehtivihreää.
>>Niin vähäistä ettei syöpäpotilaan tarvitse mielestäni välttää lihan syöntiä. Rasvainen kala on hyvä proteiinilähde ja Omega 3 lähde.
Viljellystä lohesta sen verran että siitä olen lukenut että siinä on huono rasvahappoprofiili. Liikaa Omega 6, ja niukasti Omega 3. Syy on
viljeltyjen lohien ruokinnassa. Jos ruokavaliossa on liikaa Omega 6 niin siitä seuraa tulehdustiloja elimistössä, ja sairauksia.
Länsimaisten ihmisten ruokavaliossa on yleisesti ottaen aivan liian paljon Omega 6. Ihanteellisen suhdanteen sanotaan olevan 2:1 tai 1:1.
Nyt jotkut voivat syödä jopa 50:1, eli 50 kertaa enemmän Omega 6.>>
Olen samaa mieltä omega 6/3 välisestä suhteesta.
Sivustolla www.biovita.fi tuosta aiheesta ja muutenkin rasvoista lisää esim. :
--YLEn Akuutin verkkosivuilla turkulainen dosentti Markku Ahotupa sanoo:
"Suomalaisilla omega-3-rasvojen saanti on keskimäärin varsin hyvällä tasolla laajamittaisen rypsiöljyn käytön ja kohtalaisen kalan syönnin ansiosta. Suurin osa saamistamme omega-3-rasvoista on alfalinoleenihappoa ja kalan pitkäketjuisten rasvahappojen osuus on
arviolta vajaa viidennes.[...] Suomalainen väestö keskimäärin saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan muusta kuin kalalähteistä, lähinnä siis kasvikunnasta peräisin olevista lähteistä. Tämä selittyy rypsiöljyn runsaalla käytöllä. Eli rypsiöljy on hyvä omega-3-rasvahappojen lähde." --
>>Onko sinulla mitään ajatusta että mikä olisi sopiva määrä proteiinia per päivä syöpää sairastavalle? Itse ajattelen että optimaalisinta olisi juuri ja juuri riittävä määrä. Eli ei liian vähän, eikä yhtään
ylimääräistä. Ajattelen että tuollaiset 0.8-1.2 grammaa ("biologisesti korkealaatuista" proteiinia) jokaista (rasvatonta) painokiloa
kohden.>>
Suunnilleen noin paljon eli noin 0,59 - 1 g kehon painokiloa kohden yhden kirjan mukaan.
Itse olen sitä mieltä, että yksi eläinvalkuaispitoinen ruokakerta päivässä riittää.
Hiilihydraattipitoisia kuituja sisältäviä kasviksia (erityisesti makeita) voi sitten syödä muulla kerralla.
Elimistön pH:n nostaminen emäksiseksi edellyttää lopunpäivää 'nestepaastoa', mikä tarkoittaa sitä, että ruoan lisäksi otettavat täydentävät kivennäisaineet/hivenaineet/vitamiinit balansoivat solujen aineenvaihduntaa optimaaliseksi ja nesteen nauttiminen johtaa soluihin kerääntyneiden aineenvaihdunnan välituotteiden poistumiseen virtsan mukana pois elimistöstä. Keholla on kyky regeneroitua eli uudistua, mikäli se saa tarvitsemiaan ravintoaineita rakennusaineiksi.
Siksi on tärkeää mitata elimistön hivenainepitoisuudet (hiuksista otetut pienet näytepalat hivenaineanalyysia varten on halvin menetelmä ja osoittaa pitkäaikaisemman puutostilan varmemmin) ja tutkia menneisyyden ruokavaliotaan, mikä aiheutti syövän syntymisen, jotta voitaisiin korjata puutteet ruokavaliossa eli aminohappojen/rasvahappojen/kuitujen/kivennäisaineiden/hivenaineiden/ vitamiinien puutokset.
Ongelmallisinta on sitten tämän valkuaisaineen täydellinen sulaminen ruoansulatuskanavassa, eli lihan kanssa olisikin syötävä vihanneksia
(parasta vihreä salaatti) tai happamia hedelmiä (sitrushedelmät), mutta ei vihanneksia ja hedelmiä yhdisteltyinä samalla kertaa. Tämä
häiritsee ruoansulatusta, koska ne tarvitsevat erilaisia ruoansulatusentsyymejä sulaakseen, mikä johtaa pidentyneeseen ruoan sulamiseen mahalaukussa (jopa 4-8 tuntia). Sitten tämä valmiiksi 'mädäntynyt' ruokasula kulkee vielä pitkän matkaa suolistossa myrkyttäen elimistöä.
>>Jos muiden makroravintoaineiden sisäänotto on kohdallaan ja paino rupeaa tippumaan (jos on normaalipainoinen) niin tietää että proteiinia syödään mahdollisesti liian niukasti. Mutta taitaa olla sekin aspekti huomioitavana, kuten jotkut sanovat, että jos paino alkaa tippumaan ja elimistö alkaa energiana polttaa proteiinia niin se ensimmäiseksi ottaa sairaita soluja eli syöpäsoluja. Eli pienoinen painonpudotus ei välttämättä ole huono asia.>>
Kun alkaa syödä terveellisemmin, niin on selvää, että paino tippuu kohden optimaalista painoa, kunnes se vakiintuu. Liiallisesta kasvisruoan syömisestä ei ole haittaa, eikä ole terveydelle
vaarallista terveelle ihmiselle, mutta syöpäsairaalle voi olla juuri noiden rikkipitoisten aminohappojen vähäisen saannin kannalta hyvinkin ongelmallista.
Tämä sen vuoksi, että orgaaninen rikki (S) näyttelee juuri tärkeää osaa syöpäsairaan ihmisen solujen aineenvaihdunnassa.
Rikkiä tarvitaan solujen uudistumisessa ja myrkyllisten aineenvaihduntatuotteiden neutraloimisessa. Minulla on vain muutama
tätä asiaa sivuava kirja, mutta seuraavassa nettisivustossa on kerrottu lisää rikin ihmeellisistä vaikutuksista :
http://www.google.com/search?q=cache:VrO9duWoCNUJ:www.finnmsm.fi/mikon
%2520raportti.pdf yrtit ja sy%C3%B6p%C3%A4&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=80
Orgaanista rikkiä saadaan myös 'purkista' : MSM eli metyylisulfonyylimetaania, jota saadaan luontaistuotekaupoista kapseleina.
On syytä huomauttaa, että MSM:n hyväksikäytössä tarvitaan erityisesti C-vitamiinia ja parasta olisi saada kaikkia kahdeksaa B-vitamiinia
samanaikaisesti. Molempia C- ja E-vitamiinia tarvitaan hapettuneen rikin (S) pelkistämiseksi aktiiviseen (-SH) muotoon, joka on reaktiivinen toimimaan muiden alkuaineiden kanssa.
Kromikin (Cr) on metioniin hyväksikäytössä tarpeellinen. Seleeni (Se) toimii rikin (S) korvaajana tai vastavaikuttajana.
Sensijaan en tiedä vielä, miten Fe,Cu,Zn,Ca,Mg vaikuttavat rikin aineenvaihduntaan.
Jos tarkastellaan, mitä alkuaineita lihasta saadaan, niin kaikki muut alkuaineet C,O,H,P,K,Na,Cl,Fe,Zn,Cu,Se,S,Cr,Si,I,Ni, Mo,Co,F,V,Sn,As, Bo,Ba,Br,Ge,Sr jne. ?!) ovat hyödyllisiä solujen aineenvaihdunnan
kannalta, koska niitä saadaan lihasta aina tasapainoisessa suhteessa toisiinsa nähden ja elimistölle ainoastaan haitallista on valkuaista
syötäessä liiallinen typen (N) saanti.
Miksi muuten nisäkkäät erittäisivät ulosteen lisäksi virtsaa (OC(NH2)2) ?
Linnut erittävät typpiaineenvaihdunnan jätteet virtsahappona, eivät ureana.
Tämä liiallinen virtsahappo kerääntyy ihmiseen esim. kihdissä kaikkein selvimmin.
Ilmeisesti liiallinen typen aineenvaihduntatuote (virtsahappo?) kerääntyy rustoihin ja niveliin aiheuttaen reumaa. Tämä johtuu siitä, että nivelten solukalvojen toiminta häiriintyy virtsahapon kerääntyessä kiteinä soluihin, aiheuttaen luiden päiden hankautumisen
seurauksena kipua ja tulehduksia, jolloin nestettä kerääntyy nivelpussiin, ja lopuksi nivelrikkoja.
Ja liiallinen typpi (N) kuluttaa elimistön kalsiumia (Ca) aiheuttaen osteoporoosia.
Eikö liiallisella valkuaisaineella olekin ihmeellisiä vaikutuksia ?
>>Vielä ajattelen että niin sanottua denaturoitua proteiinia pitäisi täysin välttää syömästä. Tämä sääntö pätee myös terveisiin yksilöihin. Denaturoitu proteiini ei voi olla soluille hyväksi. Sitä jos ihminen syö jatkuvalla syötöllä niin ei ole minusta mikään ihme jos tulee syöpä.>>
Denaturoitua proteiinia tulee, kun syö valkuaisainetta sisältävää ruokaa, joka joutuu kosketuksiin mahahapon kanssa. Tällöin proteiinin kvaternäärinen, tertiäärinen ja kaksiulotteinen rakenne rikkoutuu ja
entsyymiproteiinit menettävät tehonsa.
Proteiinit deneturoituvat esimerkiksi silloin, kun kananmunaa paistettaan pannulla tai lihaa kuumennetaan.
Tämän vuoksi syömämme ruoka onkin 'kuollutta ruokaa', verrattuna 'elävään ruokaa', jossa entsyymit ovat syötäessä toimintakuntoisia.
Miten sopivasti sattuikaan, että olen lukenut elävästä ravinnosta ja hieman biokemiaa !
Rainbow1964Hei taas, Ilkka. Kiitos pitkästä vastauksesta. Kommentoin jonkin verran.
>
Olen lukenut samaa että liika proteiini vähentää Ca pitoisuutta. Tämä selitetään siten että liika proteiini happamoittaa verta ja muita keho-nesteitä, ja sitten elimistö käyttää kalsiumia hyväkseen tämän neutraloimisessa, koska Ca on runsas-emäksinen.
Meijerimaitotuotteiden syöminen ei lisää kalsiumin määrää elimistössä (luusto jne.), vaan pikemmin päinvastoin, ja tämä selittää ainakin osittain Suomen ja USAn "osteoporoosiepidemiaa". Mutta, ei-meijerikäsitelty maito ja sen sivutuotteet ovat hieman eri juttu. Kun niitä käytetään kohtuudella ne eivät edistä elimistön happamoitumista ja niiden Ca imeytyy hyvään käyttöön, mm. luustoon. Edellyttäen tottakai että Magnesiumia ja C vitamiinia ja muita kalsium-metabolismille tärkeitä ravinteita on läsnä.
Ihmiselle ei ole vieroituksen jälkeen tarpeen syödä maitoa mitä esim. lehmästä saa. Kalsiumia saa muista lähteistä. Mutta ihminen on vuosisatojen ajan syönyt lehmien ja lampaiden jne. maitoa siellä täällä maailmassa. Ainoastaan siellä missä maitoa on pastöroitu ja homogenisoitu on se tullut ongelmalliseksi ihmisen ruoansulatuskoneistolle ja elimistölle yleensä.
>>Luukadon syy on elimistön happamoituminen, jota aiheuttavat maitotaloustuotteet, joita on meille markkinoitu hyvinä kalkin lähteinä. Tosiasiassa maitotaloustuotteiden käyttö kiihdyttää luukatoa, jota esiintyy erityisesti maitotaloustuotteita käyttävissä maissa.>>
Pitää paikkansa KUN se sovelletaan meijerikäsiteltyyn maitoon. On monia kansoja (esim. jotkut Kenian heimot, ks. esim. Ravnskov: Kolesterolimyytti) tai ryhmiä jotka ovat käyttäneet paljon maitoa mutta osteoporoosia ei ole ollut, koska ovat syöneet sitä raakana, ja/tai sen sivutuotteet (juusto, jugurtti jne.) raakana.
>>Myönnän, että maidosta tulee ehkä vähemmän sulavaa valkuaisaineiden rakenteiden muuttuessa kuumennuksen seurauksena.
Tämä voisi johtaa pilkkoutumattomien yhdisteiden lisääntyneeseen kerääntymiseen elimistöön.
Lisäksi joidenkin vaillinaisesti pilkkoutuneiden yhdisteiden imeytyminen suolistosta verenkiertoon voi aiheuttaa elimistön
puolustusmekanismien heräämisen näitä vastaan, ja lopulta johtaa allergian syntymiseen näitä ruoka-aineita kohtaan.>>
Lehmänmaidosta sanotaan että se on ehkä kaikista lämmölle herkin ruoka tai raaka-aine tai elintarvike. Se tulee vaikeasti sulavaksi kun sitä kuumennetaan. Sen lisäksi että se on todella lämpöherkkä siinä on myös eräs kaikista suurimolekyylisimpiä proteiineja, kaseiini. Kaseiini muuttuu todella ongelmalliseksi kuumennuksen ansiosta. Eräs näyte tästä ovat nämät lukuisat pikkuvauvojen korvatulehduskierteet. Ne johtuu useimmiten pastöroidusta kaseiinista vauvan ruokavaliossa. Olen samaa mieltä mitä puhut allergian syntymisestä. Kaseiini-allergiassa on ymmärtääkseni kyse siitä että elimistö pitää kaseiinimolekyylejä tunkeilijoina, SEN JÄLKEEN kun se ei ole kyennyt kaseiinia sulattaa kunnolla. Eli, tietyistä syystä ruoansulatuskoneisto ei kykene kaseiinia sulattaa niin kuin pitäisi, jolloin vajavaisesti sulannut kaseiini sellaisenaan imeytyy verenkiertoon, jolloin immuunijärjestelmä pitää tätä kummajais-proteiinia tunkeilijana ja vaaratekijänä, ja hyökkää sen kimppuun, yrittäen tehdä sitä vaarattomaksi. Eräs immuunireaktion tulos on runsas lima ilmateissä, ellen väärin muista.
>>Tässä on vain lueteltu erilaisia solujen aineenvaihduntahäiriöitä, mutta missä ovat viitteet, joista voisi tarkistaa jälkikäteen,
millaisin menetelmin muutokset on mitattu ja johtuvatko ne edes mikroaaltosäteilytetystä ruosta. >>
Tekstissä en nähnyt viitteitä. Jakobsson viittasi yleisesti Hans Ulrich Hertel:in ja hänen tiiminsä tutkimukseen. Artikkeleita Hertelin tutkimuksesta löytyy netistä.
>>Mielestäni elävän ravinnon teho perustuu ensisijaisesti lehtivihreään eli klorofylliin.
Tiesitkö, että lehtivihreän keskusatomissa on magnesium (Mg) ja veren hemoglobiinin keskusatomissa on rauta (Fe) - muutoin nämä kemialliset yhdisteet eivät poikkea toisistaan ? >>
Elävän ravinnon tehokkuus syövän parantamisessa voi perustua osittain klorofylliin, mutten usko että ainoastaan siihen. Elävässä ravinnossa on usein runsaasti B17, ja myös muita hyviä aineita, kuten runsaasti antioksidantteja ja vielä tutkimattomia fytokemikaaleja tms. . Tuo että lehtivihreän keskusatomissa on magnesium kuulostaa tutulta. Luin siitä joskus 10 vuotta sitten mutta se oli päässyt suurilta osin unohtumaan.
>>--YLEn Akuutin verkkosivuilla turkulainen dosentti Markku Ahotupa sanoo:
"Suomalaisilla omega-3-rasvojen saanti on keskimäärin varsin hyvällä tasolla laajamittaisen rypsiöljyn käytön ja kohtalaisen kalan syönnin ansiosta. Suurin osa saamistamme omega-3-rasvoista on alfalinoleenihappoa ja kalan pitkäketjuisten rasvahappojen osuus on arviolta vajaa viidennes.[...] Suomalainen väestö keskimäärin saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan muusta kuin kalalähteistä, lähinnä siis kasvikunnasta peräisin olevista lähteistä. Tämä selittyy rypsiöljyn runsaalla käytöllä. Eli rypsiöljy on hyvä omega-3-rasvahappojen lähde." -- >>
En ole aivan samaa mieltä Ahotuvan kanssa. Kala, yleisesti ottaen, on hyvä Omega 3 lähde. Se on totta. Rypsiöljy on hyvä Omega 3 lähde. MUTTA, rypsin Omega 3 on paljon huonompi ja tehottomampi kuin kalarasvan EPA ja DHA. Joten loppujen lopuksi rypsiöljy on huonohko Omega 3 lähde. Ja ylläoleva osoittaa että suomalaiset vaikuttavat saavan liikaa, keskivertoisesti, monityyd. rasvaa (PUFA) kasvikunnasta. Liika kasvikunnan PUFA (Omega 3, ja Omega 6 kasvikunnasta) saanti nopeuttaa eräiden tutkimuksien mukaan vanhenemis-prosessia. Eli liika kasvikunnan PUFA ei ole hyväksi soluillemme.
Ja vielä, JOS suomalaisten syömä rypsiöljy on lämminpuristettua niin heidän kasvikunnasta saatu Omega 3 on vahingollista laatua olevaa.
Nykypäivän PUFA rikkaat kasviöljyt ovat uusi ilmiö. Perinteisesti ihmiset ovat syöneet vähän kasviöljyjä. Neitsytoliiviöljyä on käytetty kauan, ja se on todistetusti terveellistä, ja sisältää vähän Omega 3 ja Omega 6. Manteliöljy on vanha öljy, mutta sitä on käytetty paljolti naisten kaunistamiseksi, ihonhoitoon. Ja sitäpaitsi se ei ole yhtä PUFA rikas kuin nykypäivän PUFA-pommit kuten auringonkukkaöljy, pellavansiemenöljy jne. Tämä PUFA öljyjen propaganda on uusi ilmiö, samoin kuin näiden syönti. Eikä se pitkän päälle edistä ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
>>Siksi on tärkeää mitata elimistön hivenainepitoisuudet (hiuksista otetut pienet näytepalat hivenaineanalyysia varten on halvin menetelmä ja osoittaa pitkäaikaisemman puutostilan varmemmin) ja tutkia menneisyyden ruokavaliotaan, mikä aiheutti syövän syntymisen, jotta voitaisiin korjata puutteet ruokavaliossa eli aminohappojen/rasvahappojen/kuitujen/kivennäisaineiden/hivenaineiden/ vitamiinien puutokset. >>
Hiusanalyysi voi varmaan olla hyvä. Muutenkin puhut asiaa tässä. Ainoastaan huomauttaisin että joka syöpätapauksessa suurin syy syövän syntyyn ei ole ruokavalio-sidonnainen. Vrt. esim. ydinsaaste Tsernobylin katastrofissa.
>>Ongelmallisinta on sitten tämän valkuaisaineen täydellinen sulaminen ruoansulatuskanavassa, eli lihan kanssa olisikin syötävä vihanneksia
(parasta vihreä salaatti) tai happamia hedelmiä (sitrushedelmät), mutta ei vihanneksia ja hedelmiä yhdisteltyinä samalla kertaa. Tämä
häiritsee ruoansulatusta, koska ne tarvitsevat erilaisia ruoansulatusentsyymejä sulaakseen, mikä johtaa pidentyneeseen ruoan sulamiseen mahalaukussa (jopa 4-8 tuntia). Sitten tämä valmiiksi 'mädäntynyt' ruokasula kulkee vielä pitkän matkaa suolistossa myrkyttäen elimistöä. >>
On tärkeää että valkuainen sulaa täydellisesti. Lihan kanssa on hyvä syödä, kuten sanot, vihanneksia tai happamia hedelmiä. Vielä tehokkaampi, ehkä, kuin vihannekset tai happamat hedelmät olisi syödä sellaisia kasviksia jossa tunnetusti proteolyyttisiä entsyymejä - kuten tuore ananas, raaka inkivääri, tuore viikuna, tuore papaija, tuore kiivi, tuorekurkku. Se ettei pidä syödä vihanneksia yhdisteltyinä hedelmien kanssa kuulostaa Food Combining (Diamondit, Herbert Shelton, Norman W Walker jne.) aatteen neuvolta. Tästä ovat ravitsemusasiantuntijat eri mieltä. Tämä voi olla hyvä yleisnyrkkisääntö, mutta on olemassa hedelmiä joita voi (Food Combining:in) mukaan yhdistää vihanneksiin. Esim. sitruuna ja lime käy päinsä yhdistää vihannesten kanssa, ja muitakin esimerkkejä on. Omalla kohdalla olen havainnut että vaikka joskus syön saman aterian aikana sekä hedelmää että vihannesta lihan ja leivän kanssa niin se ei johda pidentyneeseen ruoan sulamiseen. Eli tuo Food Combining aatteen väite että seka-ateria mädäntyy tms. ei aina välttämättä pidä paikkansa.
>>Tämä liiallinen virtsahappo kerääntyy ihmiseen esim. kihdissä kaikkein selvimmin. >>
Vastaavaa olen itsekin joskus lukenut. En osaa kommentoida mitä toit rikistä ja MSM:stä koska en ole perehtynyt. Mielenkiintoista kuitenkin. MSM on tullut viime päivinä useasti vastaan kun olen etsinyt tietoa syövän ravitsemuksellisesta hoidosta/torjunnasta. Luontaistuotekaupassa oli joku kirja siitä mutten ostanut. Kaikki tällaiset tehokkaat aineet kiinnostaa enemmän tai vähemmän. Leenan mainitsema hainrustouute on myös ruvennut kiinnostaa koska sekin on tullut viime päivinä paljon vastaan.
>>Ilmeisesti liiallinen typen aineenvaihduntatuote (virtsahappo?) kerääntyy rustoihin ja niveliin aiheuttaen reumaa. Tämä johtuu siitä, että nivelten solukalvojen toiminta häiriintyy virtsahapon kerääntyessä kiteinä soluihin, aiheuttaen luiden päiden hankautumisen seurauksena kipua ja tulehduksia, jolloin nestettä kerääntyy nivelpussiin, ja lopuksi nivelrikkoja. >>
Jotain tällaista muistaisin itsekin lukeneeni vuosia sitten.
>>Ja liiallinen typpi (N) kuluttaa elimistön kalsiumia (Ca) aiheuttaen osteoporoosia. >Eikö liiallisella valkuaisaineella olekin ihmeellisiä vaikutuksia ? >>
Niin, mutta onko lyöty lukkoon että mikä on se liiallinen. Itse olen päätynyt siihen että 2 g jokaista painokiloa kohden per vrk. on ehdoton maksimi. Sen yli ei ole aiheellista mennä, ei vaikka kävisi puntti salilla. Jolla on normaali proteiinin tarve niin uskon että 0.6 - 1.5 on kohtuullisuuden rajoissa. Jolla hyvin raskas ruumiillinen työ, tai huippu-urheilija tms., se voi tarvita enemmän kuin 1.5 g, mutta kuten sanoin ei yli 2 g. Tiedän että jotkut sanovat että eräät tarvitsevat enemmän kuin 2 g. En oikein ole samaa mieltä tällä hetkellä. Syöpäpotilaan suhteen ajattelen tänä päivänä että 0.6 - 1.1 g, mutta parempi mitä alhaisempi ettei vain tule yhtään liikaa. Ja joinakin ajanjaksoina syövän torjunnassa voi varmaan olla paikallaan mennä alle 0.6 g, esim. jos paastoaa.
>>Denaturoitua proteiinia tulee, kun syö valkuaisainetta sisältävää ruokaa, joka joutuu kosketuksiin mahahapon kanssa. Tällöin proteiinin kvaternäärinen, tertiäärinen ja kaksiulotteinen rakenne rikkoutuu ja entsyymiproteiinit menettävät tehonsa.
Proteiinit deneturoituvat esimerkiksi silloin, kun kananmunaa paistettaan pannulla tai lihaa kuumennetaan.
Tämän vuoksi syömämme ruoka onkin 'kuollutta ruokaa', verrattuna 'elävään ruokaa', jossa entsyymit ovat syötäessä toimintakuntoisia. - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Ja taas olit jaksanut noin pitkän viestin kirjoitaa. Kitooos!
Ei minua todellakaan häiritse vaikka asioita tulee toistamiseen. Hyvää kertaustahan se vain on. Enkä laske sivuja, kuinka paljon joudun tulostamaan. Sen vuoksihan tuo tulostin tuossa on. Ja tulostettuna on mielestäni helpompi lukea ja voi tehdä alleviivauksia. Aion laittaa erillisen mapin näille.
Monta sivua olet taas ehtinyt lisätä. Aivan ihmettelen, että kuinka jaksat olla näin kiinnostunut!? Ehkä olet ollut edellisessä elämässäsi lääkäri??
Minulla on tässä "pieni projeksti" meneillään, että en nyt juuri voi lukea tuota 28 sivua, enkä siten voi esittää vielä siitä kysymyksiä, mutta jahka ehdin, niin....
No ostin eilen punaviini ja valkkaripullon. Myyjältä kysyin, että sellaista missä vähemmän sitä tanniinia. Ei tuntunut oikein olevan montaa vaihtoehtoa. Ja yllätys minulle oli, että kun pullon avaa, niin pitää juoda viikossa. No, kun joka päivä otan ruoan kanssa, niin eiköhän se viikossa kulu.
Kirjoitin ylös myös nuo, mitä Oivariinin tilalle suosittelit. Saako niitä vain luontaistuotekaupasta? En eilen käynyt kysymässä, kun olin niin myöhään liikkeellä, että olivat jo kiinni.
Niin ja viikunoita ostin myös. Siinäkin oli, että säilyy jääkaapissa viikon. En sitten tiedä, että olisiko sellaisia, jotka säilyisi kauemmin?
Minulla on aika paljon kukkia, että täytyy etsiä tietoja niiden allergia ym. vaikutuksista. Kaikki ovat viherkasveja ja paljon samaa, jotka olen itse juurruttanut. Ei nyt tule mieleen yhdenkään nimeä.
Voi, kun saisit äitisi innostumaan näistä pillereistä ja hainrustouutteesta. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että käyttäkää hainrustouutetta!!!!! Itse tunnen oloni niin kevyeksi ja notkeaksi, verratuna entiseen. Ja voi, kuinka monta turhaa vuotta siitä jäykkyydestä kärsin! No, jos ei äidilläsi ole reumaoireita, niin voisihan se auttaa vaivaisenluihinkin. Ja reumapotilaat, voi kun he tietäisivät!
Jos sinulla vain on jossain vaiheessa aikaa, niin voisitko tutustua Tohtori Tolosen sivuihin. Sieltä löytyy nämä pillerit, joita syön eli ne olivat: E-Epa, Bio Carnosin Forte (purkki) ja Antiox Forte (viimeksi olin kirjoittanut Antio forte).
Ne auttaa moneen vaivaan, mutta kun kirjoitit dementiasta, niin pitäisi auttaa siihenkin. Siellä on, sanoisin että satoja sivuja tietoa. Joten en nyt kirjoittele siitä enempää. Kun olen jollain palstalla kirjoittanut niitä syöväni, niin yleensä ole käskenyt lukea Tolosen sivuja. Se on sitten jokaisesta itsestä kiinni, että onko niin paljon kiinnostunut.
Tuli tässä vielä mieleeni, että kun minulla on ollut kolestroli koholla, niin luin, että se voi kohota stressistä. Eipä työterveyslääkärini yhtään ainakaan osannut yhdistää, vaikka tiesi stressistäni. Että kyllä itse pitää vain lukea ja ottaa selvää.
Tämä tällä kertaa.
Onnellista Uutta Vuotta Sinulle vielä kerran!!
Terveisin LeenaHei Leena. Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksesta. Oli taas ilahduttavaa ja piristävää lukea sanojasi. Sanoit
>>Ei minua todellakaan häiritse vaikka asioita tulee toistamiseen. Hyvää kertaustahan se vain on. Enkä laske sivuja, kuinka paljon joudun tulostamaan. Sen vuoksihan tuo tulostin tuossa on. Ja tulostettuna on mielestäni helpompi lukea ja voi tehdä alleviivauksia. Aion laittaa erillisen mapin näille. >>
No hyvä ettei häiritse. Kertaus ei haittaa, sen kautta tärkeät asiat iskostuvat muistiin. Alleviivaaminen on hyvä tapa oppia myös. Itse kun luen jotain kirjaa on kädessä melkein aina 0.3 mm lyijykynä jolla alleviivaan tärkeitä asioita, sanoja. Sinun tulostuksen suhteen tuli sellainen mieleen että säästäisit paperia siten että kun katsot viimeistä päivitettyä kansiota niin ei muuta kuin kopioit (copy/paste toimintoa käyttäen hyväksi) - ne asiat mitkä ovat uusia/lisättyjä verrattuna edelliseen päivitykseen - esimerkiksi Microsoft Word:iin tai muuhun tekstinkäsittelyohjelmaan. Niitä sivuja mitä kertyy uutta asiaa sitten tulostat ja lisäät siihen mappiin. Tämä oli vain tällainen ehdotus. Koska en tiedä miten tekninen olet PDF kansioiden suhteen niin sanon seuraavan. Kun avaat kansioni, joka on juuri PDF kansio, niin yläpalkista löydät linkin/toiminnon missä iso t-kirjain, eli T. Sitä kun klikkaat niin pystyt hiirtä hyväksikäyttämällä kopioimaan lauseita tai isompia osia tekstiä ja sitten pasteamaan esim. Word:iin, kuten yllä sanoin. Ehkä olet jo tällä tavalla tehnyt.
>>Monta sivua olet taas ehtinyt lisätä. Aivan ihmettelen, että kuinka jaksat olla näin kiinnostunut!? Ehkä olet ollut edellisessä elämässäsi lääkäri?>>
Niin, itsekin ihmettelen että miten jaksan olla näin kiinnostunut. Joskus on näin minulla, että kun kiinnostun jostain paljon niin silloin se sytyttää askartelemaan sen kimpussa enemmän kuin normaalisti. Mitä "edelliseen elämään" niin sellaista ei ole olemassa. Raamatussa sanotaan Heprealaiskirjeessä 9:27: "Ja niinkuin kaikkein ihmisten pitää kerran kuoleman, mutta senjälkeen tuomio,". Monia vuosia sitten uskoin tietyn ajan että oli nk. edellisiä elämiä, ja reinkarnaatiota jne. Nyt tiedän että se on valhe.
>>No ostin eilen punaviini ja valkkaripullon. Myyjältä kysyin, että sellaista missä vähemmän sitä tanniinia. Ei tuntunut oikein olevan montaa vaihtoehtoa. Ja yllätys minulle oli, että kun pullon avaa, niin pitää juoda viikossa. No, kun joka päivä otan ruoan kanssa, niin eiköhän se viikossa kulu.>>
Punaviinin kanssa taitaa tosiaankin olla ettei se säily kuin korkeintaan tuon viikon jääkaapissa. Joten viisainta taitaa olla ostaa 0.75 litran pullo, ja juoda se loppuun neljässä tai viidessä päivässä, eli n. 1.5 - 2 dl päivässä. Valkoviinistä olen huomannut että se säilyy ongelmitta jääkaapissa ainakin viikon. Eli vaikka joisi vain 1dl päivässä sitä niin se ei taida huonoksi mennä. Valkoviinin suhteen neuvon pääasiallisesti pitäytymään luomussa, koska siinä muun muassa vähemmän sulfiitteja. Alkosta löytyy ainakin puolitusinan verran luomuvalkoviinejä, mutta suosittelen kuivia, tai puolikuivia, jottet liikaa hiilihydraattia nauttisi.
>>Kirjoitin ylös myös nuo, mitä Oivariinin tilalle suosittelit. Saako niitä vain luontaistuotekaupasta? En eilen käynyt kysymässä, kun olin niin myöhään liikkeellä, että olivat jo kiinni. >>
Täällä Kokkolassa olen löytänyt niitä vain luontaistuotekaupasta. Olen koettanut pitää silmiä auki kun marketeissa ja kaupoissa käyn muttei ole löytynyt. Itse syön useimmiten Urtekram:in seesam Tahinia, ehkä koska se on edullisin. Minulla yksi lasipurkki (350g) riittää joskus jopa 2vkoa. Laitan sitä Uotilan maalaisruislimpun päälle, joka on ainoa hapanjuurileipä mitä täällä kaupat myy. Spelttinäkkäriä ostan myös samasta paikasta mutta sen päälle sopii voi paremmin. Joten käytän leivän päälle sekä voita että Tahinia. Joskus ostan mantelitahnaa joka on vähän kallista joten harvemmin ostan. Tällä hetkellä on Tahinin ohella myös samasta kaupasta ostettua Cashewpähkinä tahnaa. Todella hyvää mielestäni. Kaikissa näissä on hyvä rasvahappokoostumus, eli niiden rasva ei helposti eltaannu kun säilyttää purkkia jääkaapissa. Näistä kolmesta manteli sisältää eniten fytiinihappoa. Enkä tiedä ovatko valmistusvaiheessa tehneet mitään sen neutraloimiseksi, esim. että liottivatko manteleita ennen jauhatusta. Mutta vaikka olisikin jäljellä fytiinihappoa niin mantelitahna ja ne muut ovat paljon ravinto-tiheämpiä kuin esim. Oivariini tms. Ja tällaisia tahnoja syömällä kohtuudella leivän päällä tai muutoin saat myös hieman B17 niistä. Ja Urtekramin Tahini kun on tehty kuorellisesta seesamsiemenestä niin se sisältää mm. paljon kalsiumia, rautaa, kaliumia, seleenia, sinkkia, mangaania, kuparia, magnesiumia.
>>Niin ja viikunoita ostin myös. Siinäkin oli, että säilyy jääkaapissa viikon. En sitten tiedä, että olisiko sellaisia, jotka säilyisi kauemmin? >>
Täältä en ole löytänyt viikunoita missä olisi viikon säilyvyys-aika. Olen löytänyt vain kuivattuja, toisissa hieman enemmän kosteutta kuin toisissa. Mutta ne mitkä aina ostan ovat Sallisen 250g paketti, missä ymmärtääkseni ei säilöntäaineita yhtään. Vaikka näissä ei olisikaan ficiniä niin ne ovat muuten ravinteikkaita, ja mm. runsas-emäksisiä koska sisältävät paljon kalsiumia ja kaliumia.
>>Minulla on aika paljon kukkia, että täytyy etsiä tietoja niiden allergia ym. vaikutuksista. Kaikki ovat viherkasveja ja paljon samaa, jotka olen itse juurruttanut. Ei nyt tule mieleen yhdenkään nimeä. >>
Niin, voi olla hvyä etsiä tietoja niistä. Itse en tiedä yhtään kukista mutta tuli vain mieleen että jotkut voivat olla allergisia joillekin kukille tai huonekasveille. Jos sattumoisin olet jollekin allerginen niin kannattaa hävittää sellainen kasvi.
>>Voi, kun saisit äitisi innostumaan näistä pillereistä ja hainrustouutteesta. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että käyttäkää hainrustouutetta!!!!! Itse tunnen oloni niin kevyeksi ja notkeaksi, verratuna entiseen. Ja voi, kuinka monta turhaa vuotta siitä jäykkyydestä kärsin! No, jos ei äidilläsi ole reumaoireita, niin voisihan se auttaa vaivaisenluihinkin. Ja reumapotilaat, voi kun he tietäisivät! >>
Niin, kunpa saisin. Mutta, eilen kerroin sinusta että olit saanut siitä apua. Kerroin veljelle ja hänen morsiamelle. Veljen morsian kiinnostui, koska hänen äidillään on fibromyalgia ja iskias ja ties mitä. Voisikohan Angiobalans auttaa näihin?
Hainurustouutteesta puheenollen niin se on tullut viime päivinä moneen otteeseen vasaan kun olen etsinyt B17:sta ja B17 metabolisesta hoidosta tietoa. Monet B17 metabolisen terapian kannattajat käyttävät hainrustoampulleja. Ja jotkut suosittelivat montakin ampullia otettavan päivässä, joten uskon että teet aivan oikein kun otat Angiobalansia. Eilen tilasin kirjan joka mahdollisesti on eräs parhaita B17 metabolisen terapian oppaita, Phillip Day:n "B17 Metabolic Therapy in the Prevention and Control of Cancer: A Technical Manual". Uskon että siinä on paljon uutta ja hyvää tietoa.
>>Jos sinulla vain on jossain vaiheessa aikaa, niin voisitko tutustua Tohtori Tolosen sivuihin. Sieltä löytyy nämä pillerit, joita syön eli ne olivat: E-Epa, Bio Carnosin Forte (purkki) ja Antiox Forte (viimeksi olin kirjoittanut Antio forte). >>
Pitää katsoa, ehkä jossain vaiheessa otan aikaa ja vilkaisen.
>>Tuli tässä vielä mieleeni, että kun minulla on ollut kolestroli koholla, niin luin, että se voi kohota stressistä. Eipä työterveyslääkärini yhtään ainakaan osannut yhdistää, vaikka tiesi stressistäni. Että kyllä itse pitää vain lukea ja ottaa selvää. >>
Voisitko kertoa kolesteroliarvot? Epäilen ettei sinulla ole välttämättä yhtään liian korkeita. Niin, voi olla että stressi voi olla osatekijänä siinä että kolesteroli kohoaa normaalia korkeammalle. Ja lääkärit ei aina osaa yhdistää. Ja kyllä se on niin että itse pitäisi ottaa selvää jottei olisi epätietoisuudessa. Kolesterolista sanottakoon tässä sen verran että ehket ole tiennyt että nykyinen kokonaiskolesterolin raja, 5.0, on tullut USA:sta tänne. Eli, ennen se raja oli 6.0. Sitten USA:n farmaseuttiset jätit yhdessä virallisten sydänjärjestöjen (joilla vahvat sidokset farmaseuttisiin jätteihin) päättivät alentaa rajaa tuonne 5.0. Näin he saavat myytyä lisää statiinilääkkeitä. Ehkä vielä laskevat sitä tuonne 4.5, saavat kirjoittaa lisää statiinireseptejä terveille ihmisille. Jos haluat tietää totuuden tästä kolesterolihysteriasta ja kolesterolin ja kananmunien suhteen pelottelusta niin lue tuore Uffe Ravnskov:n kirja Kolesterolimyytti (Jakobssonin Terveyden Vaarat kirjassa myös hyvää tietoa samasta aiheesta, ja hän viittaa Ravnskoviin). Ilmestyi joulukuun alussa, ja pitäisi löytyä kirjakaupoista. Itse ostin sen heti kun tiesin että oli ilmestynyt. Se että sinulla on nyt syöpä voi osittain selittää että kolesteroli on "koholla" (jos on). Koska kolesteroli on niin valtavan tärkeä aine solujen seinämissä, ja useassa tärkeässä hormoonissa jne. Se on niin tärkeä että elimistö tuottaa sitä 2-4 grammaa vuorokaudessa (mikä on paljon enemmän kuin mitä keskivertosuomalainen saa kolesterolia päivässä ruoastaan). Eli se on vähintään neljä kertaa tärkeämpi ravintoaine kuin esim. kalsium, jos katsoo milligrammamääräisesti.
Sitten kysyisin että onko sinulle tuttu sellainen aine tai tuote kuin MSM? Se on tullut vastaan monesti viime päivät kun olen etsinyt netistä eri tietoja. Sitä kehutaan kovasti, ja uskon että se voikin olla hyvä.
Sitten. Kun koko ajan tutkin asioita netistä ja kirjoista niin aina tulee esille tärkeitä asioita joista haluan mainita. Nyt tulee mieleen seuraavat.
1. Kun kansiossa mainitsin säännöllisestä liikunnasta niin en muistanut varoittaa että jos on esim. rintasyöpä niin pitäisi varoa rasittamasta juuri sitä aluetta. Tällaisesta varoitettiin eilen kun luin jotain artikkelia B17 terapiasta ja sivuttiin liikuntaa. Eli sinulle ei ehkä antamani esimerkit kuten hiihtäminen ja sauvakävely ole niitä parhaimpia. Ainakin hiihtäminen rasittaa käsiä ja rintalihaksia jonkin verran. Ehkä lääkärisi ovat jotain varoittaneet liikarasittamisesta. Artikkelista sanottiin muistaakseni että lepo on paljon tärkeämpi asia kuin liikunta, joten liikunnan tulisi olla kevyttä. Vaikea nyt minun sanoa paljonko olisi hyvä määrä päivässä, jos joka päivä edes jaksaa tai haluaa liikkua. Ehkä tuollainen 15 minutin rauhallinen kävelylenkki ulkoilmassa voisi olla hyvä esimerkki miten voi liikuntaa harrastaa. Tai kevyt pyöräilylenkki. Jos kotona tekee jotain jumppa tai venytysliikkeitä niin tulee totta kai varoa rajuja sellaisia eritoten syövän alueella. Mutta että joku kevyt aerobinen liikunta mikä edistää hapenottokykyä on varmaan parempi kuin ei mitään.
2. En tiedä oletko koskaan kuullut puhuttavan, rintasyövän suhteen, että rintaliivien käyttö voi edistää sitä. Eilen tuli vastaan tietoa tästä asiasta, ja silloin muistin että äitini on moneen otteeseen puhunut tästä, hän oli lukenut siitä jostain terveyslehdestä ellen erehdy. Löysin Amazon.comista kokonaisen kirjan joka käsittelee tätä aihetta, miten rintaliivien käyttöä on yhdistetty rintasyöpään. Siinä selitettiin mm. mikä se allaoleva mekanismi on (ehkä voin joskus kääntää se sinulle). Sanottiin että maissa missä naiset eivät käytä rintaliivejä niin siellä niillä on yhtä vähän rintasyöpää kuin miehillä. Eli rintasyöpä on siellä lähes olematonta. Ja paljon muuta sanottiin. Tilasin tuota kirjaa koska siinä on mielestäni asiallista tietoa josta harvoin mainitaan syöpäkeskusteluissa. Ja kirjoittajat neuvoivat naisia pitämään rintaliivejä niin vähän kuin mahdollista, ja parempi ettei lainkaan.
3. Sitten muistui sellainen asia, minkä olin lukenut kun luin Himalajan kristallisuolasta. Siinä neuvottiin ettei pidä laittaa sitä keitinveteen, eli pitäisi välttää korkeita lämpötiloja sen suhteen. Se menee kuulemma huonommaksi. Tämä voi pitää paikkansa, en osaa sanoa. Jos se pitää paikkansa kristallisuolan kohdalla se pitää paikkansa myös raffinoimattoman merisuolan ja intiaanisuolan kohdalla. Joten sitä tulisi lisätä (lämpimään) ruokaan myöhäisessä vaiheessa, jottei se kuumene liikaa ja paras teho katoaa.
Sitten. Eilen kävin Phillip Day:n nettisivulla, Credence.org, ja löysin mm.seuraavan. Ajattelin että se voisi kiinnostaa sinua. Siinä on kuvia ihmisistä jotka toipuivat syövästä kun olivat saaneet B17 hoitoa.
http://credence.org/testimon/testimonalive.htm
Tässä eri sivulta samasta aiheesta, ilman kuvia http://www.brave-souls.com/BinzelTestimonials.html
Tässä graaffisesti havainnollistettu miten B17 molekyyli tuhoaa syöpäsolun http://www.worldwithoutcancer.org.uk/laetrileandcyanide.html#graphic
Tässä lyhyesti tasmanialainen mies kertoo miten hän auttoi äitinsä eroon syövästä B17 terapian avulla http://www.laetrile.com.au/testimon/kyletest.htm
Tässä ruotsiksi muutamat ruotsalaiset kertovat miten emäsvoittoisen ruoan avulla pääsivät syövästä voitolle. Joku mainitsi B17 tärkeänä tekijänä. http://www.mistelgarden.se/referenser.htm
>>Onnellista Uutta Vuotta Sinulle vielä kerran!! >>
Kiitos paljon. Sitä samaa sinulle sekä hyvää jaksamista !
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei Leena. Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksesta. Oli taas ilahduttavaa ja piristävää lukea sanojasi. Sanoit

HMGHei taas ja kiitos kirjeestäsi! Yöllä ilahduin, kun viestisi oli odottamassa.
Onpa hyvä, että alkoi uusi vuosi. Taas saa toivoa, että se olisi edellisiä parempi, kaikessa suhteessa.
Aivan ensiksi, niin minun taitoni on todella surkeat näissä kopioimisissa ja muissa eli en osaa tehdä mitään tuosta, mitä minulle selvitit. Itselläni on ollut tietokone vain vähän aikaa ja töissä en ole tuollaista tarvinnut. Enkä löytänyt sitä T-kirjaintakaan. Voi, voi...
Enkä tiedä, kuinka sinä aikaansaat nuo "siniset linkit"??
ANGIOBALANSISTA olisi kolme hyvää info sivua, joissa on minusta se oleellinen tieto, mutta minun täytyy nyt vain näin normaalisti ne tähän kirjoittaa eli
www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/hainrustouute.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans lts.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans.html
Toivottavasti tulivat oikein. Voithan sinä laittaa seuraavaan viestiisi nuo sinisellä, että muutkin (mahdolliset) halukkaat voisivat helposti lukea. Jos saan pyytää, kun osaat.
Sellainen kiinnitti huomiotani, että Angiobalansia on saatavana APTEEKEISTA ja luontaistuotekaupoista. Tiedoksi niillekin, jotka aina vastustavat näitä! Lääkehän se on, kun apteekissa myydään..... Siinä on myös annosteluohje ja lisänä, että ellei LÄÄKÄRI toisin määrää. No, mistähän löytyisi esim. se syöpälääkäri, joka määräisi????
Ne viikunat ovat Eldoradon 200 g. Pussissa lukee, että kuivat pehmeät viikunat. Kotona vasta huomasin sen säilyvyyden. En ole ennen kuullutkaan, että jääkaapissa.. Kaupassa oli myös Sallisen viikunoita, mutta oli 1 kg:n pussi, että siksi valitsin tuon pienemmän.
Kun kirjoitin noista kukista, niin luulen ettei itse lehdissä (ovat viherkasveja) ehkä ole mitään erikoista, mutta ajattelin, että mitenkähän se multa. Kun noita kukkapurkkia on todella paljon, monia kymmeniä.
Olen lukenut netistä, että tämä fibromyalgia on reumantyyppinen sairaus, jota Kela ei kuitenkaan hyväksy (en tiedä, miten on nykyään). Sanoisin, että kyllä tämän veljesi morsiamen äidin kannattaisi kokeilla tätä Angiobalansia. Miksi turhaan kärsiä, jos/kun tällaisesta voi avun saada!! Luin, että reuma ja iskias ovat molemmt tulehdussairauksia. Kannattaa tilata netistä, on edullisempaa.
Kolestrolini oli kyllä aika korkea. En edes tarkalleen muista, mutta yli seitsemän. Lääkärini olisi jo kovasti kirjoittanut minulle kolestrolilääkkeitä, mutta minähän sanoin, että katsotaan..Olen sen verran lukenut senkin lääkkeen haittavaikutuksista, että en ole sitä valmis ottamaan.
Kävin "ruokaterapeutin" luona ja hän antoi minulle ohjeet, kuinka ja mitä syödä kahden kuukauden ajan. Söin hyvin tarkasti hänen ohjeensa mukaan (mm. kevytlevitettä leivälle!), mutta kun menin mittaukseen, niin arvo oli vielä kohonnot!!! Eli ruoassa ei vika ollut. Kun palasin normaaliin ruokaani ja olin taas uudestaan kokeessa, niin se oli laskenut alle seitsemän, mutta onhan se vieläkin liian korkea. Tosin en nyt ole mittauttanut moneen kuukauteen ja ollaanhan tässä nyt lepäilty, että ei tiedä, että kuinka hyvä onkaan.
Olenkin aivan varma, että nämä kaikki sairauteni on aiheuttanut pitkään jatkunut stressi. Harmi, että siihenkin pitää itse diagnoosi tehdä!
MSM!!!!! Siinä taas sellainen aine, josta en ole koskaan kuullutkaan. Miten vähän sitä ihminen/ihmiset tietävätkään!
SITÄ ON ÄIDINMAIDOSSA (näin luin)! Kyllä luulisi, että tällaisesta enemmän kirjoitettaisiin!! Kyllä tuli tunne, että tahallaan tällaisista jätetään kertomatta. Loppuisi pian lääkäreiltä työt ja lääkefirmoilta ostajat, jos ihmiset tällaista tietäisivät käyttää! Olen aivan vihainen... No, onneksi sinä kerroit. Nyt aionkin lukea siitä kaiken mahdollisen ja hankin ensi tilassa! Mitä sinä voisit siitä kertoa?
Näin tänään. Jatkan toiste kirjeestäsi. Voimia ja tsemppiä päiviisi! Terveisin Leena - Leena (kiinnostuin)

HMGHei taasen!
Kirjoitan tässä muutaman sanan.
Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. Vaikka lupasin, että luen siitä kaikki ja ostan sitten, niin teinkin niinpäin, että ostin ensin ja luen vasta sitten! No, totuuden nimessä, olenhan jo jotain lukenut, niin kuin tuo, että sitä on äidinmaidossa. Aine, joka käy vastasyntyneelle, niin eihän siitä pitäisi olla kuin pelkkää hyvää sanomista!!
Ihmetellä voi, että siitä niin vähän kirjoitetaan. Niin, tai kirjoituksia voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kun ei tiedä etsiä.
Tuokin on taas sellainen tuote, että vaikka joka ihminen söisi, niin ei vahingoksi olisi!
Pussissa lukee, että puhdas tuote, ei täyteaineita ei lisäaineita. Maidoton, vehnätön, gluteeniton, laktoositon, hiivaton. Sopii myös vegetaristeille ja vegaaneille.
Aivan yllätyin, kun myyjälle ehdin vain sanoa, että MSM ja hän tiesi heti, mistä on kysymys. Ja minä poloinen kun kuulin vasta sinulta ensimmäisen kerran. Kiitos vielä siitä!
Nyt on ensimmäiset maut maisteltu. Aloitan vain neljännes teelusikallisella. Siitä sitten voin lisätä.
Säilyy kuivassa ja viileässä. Kai jääkaappi on sitten ainoa vaihtoehto. Onko sinulla tietoa?
Kirjoitit sauvakävelystä ja pyöräilystä. Itse olen sauvakävellyt jo useita vuosia. En ole koskaan tuntenut, että siitä mitään haittaa olisi. Toivottavasti ei olekaan. Kun siihen on tottunut, niin tuntuu, että on tuhlausta lähteä kävelemään ilman sauvoja. Siinähän saa niin monipuolista liikuntaa.
Kesällä kävelen tosin harvoin, vaan yleensä pyöräilen. Kesässä matkaa kertyy useita satoja kilometrejä. Tässä vielä mainostan, että SE Bio Carnosin on urheilijoillekin ja itse kyllä olen huomannut, kun pyörällä ajelin, että suuri oli ero siihen verrattuna, kun en käyttänyt Bio Carnosinia!! Ei enää tuntunut reisissä mäkienpolkemiset.
Ja se rintaliivijuttu kuullosti kyllä erikoiselta. No tietysti, jos ajattelee noita kaaritukia liiveissä, niin onhan se kova reuna, joka rinnan alla painaa. Ja kun sitä jatkuu monia vuosia, niin ei kai olisi mikään ihme, jos siitä jotain vaikutuksia olisi. Liivitehtaathan tätä ei ainakaan myönnä.
Kirjoittele, kun ehdit! Terveisin Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei taas ja kiitos kirjeestäsi! Yöllä ilahduin, kun viestisi oli odottamassa.

Näin tänään. Jatkan toiste kirjeestäsi. Voimia ja tsemppiä päiviisi! Terveisin LeenaHei, Leena. Ole hyvä. Kiitos sinulle vastauksesta. Se ilahdutti taas, mutta nyt vasta jaksan keskittyä kirjoittamaan vastausta. Tämä on ollut raskas viikko fyysisesti. Niin raskas että otin tälle päivälle pekkaspäivän kun töissäkään ei ollut tänään kuin hyvin vähän tekemistä.
Kirjoitit
>>Aivan ensiksi, niin minun taitoni on todella surkeat näissä kopioimisissa ja muissa eli en osaa tehdä mitään tuosta, mitä minulle selvitit. Itselläni on ollut tietokone vain vähän aikaa ja töissä en ole tuollaista tarvinnut. Enkä löytänyt sitä T-kirjaintakaan. Voi, voi... >>
No, älä murehdi sitä. Kuitenkin voisi olla hyvä jos joskus pyytäisit jonkun opastamaan sinua "kädestä pitäen" miten tämä nk. copypaste toiminto suoritetaan. Jälkeenpäin tuli mieleen että sinulla ei välttämättä ole sama PDF lukija (ts. se ohjelma missä pystyt näitä PDF kansioita lukemaan) kuin minulla. Itsellä on Adobe Acrobat ja siinä on yläpalkissa T kirjain linkki. Muistaakseni kun tulee hiiren nuolella (nk. kursori) sen päälle niin silloin nuolen viereen tai alle ilmestyy tekstiruutu joka sanoo "Text Select Tool". Minulla on jostain syystä eng. kieli käyttökielenä Acrobatissa. Tuo olisi suomeksi jotain "Tekstin Valinta" tai jotain. Jos sinulla on joku toinen PDF lukija niin en tiedä mikä linkki aikaansaa tätä samaa toimintoa. Mutta yleensä on niin että kun menet kursorilla linkkien päälle niin ilmestyy tuollainen pieni tekstiruutu mikä informoi että mikä on kyseisen linkin toiminto. Jos PDF lukijassasi löydät tuon tekstivalintatoiminto-linkin niin voi sitä hyväksikäyttämällä kopioida mitä tahansa lausetta tai kappaletta jne. esim. johonkin tekstinkäsittelyohjelmaan kuten Word:iin. Eli, jos löydät tekstivalinta-linkin niin asetat nuolen sen päälle, ja painat hiiren vasemmanpuolista painiketta. Näin aktivoit tekstinvalinta-toimintoa. Sitten menet nuolen kanssa sen lauseen tai kappaleen (minkä haluat kopioida talteen) alkuun. Sitten painat vasenta painiketta alas (etkä päästä ylös) ja samalla rullaat hiirellä oikeaan päin. Nyt pitäisi tekstin (minkä päällä hiiri/kursori kulkee) muuttua siniseksi tai muun väriseksi. Tämä tarkoittaa sitä että olet "valinnut" tietyn tekstin minkä haluat kopioida. Kun olet värjännyt sen verran tekstiä kuin haluat niin päästät vasenta painiketta ylös. Teksti jää värjättyyn muotoon. Seuraavaksi menet kursorilla (tällä hetkellä se ei välttämättä ole nuolen muotoinen) sen värjätyn tekstin päälle. Kun kursori on sen päällä paina hiiren oikeanpuolimmaista painiketta. Nyt ilmestyy pieni tekstiruutu kursorin viereen. Mene kursorilla siihen ruutuun ja valitse "kopioi" painamalla vasenta painiketta kun nuoli on sen päällä. Nyt olet kopioinut tekstiä talteen. Mutta jottei se häviäisi sinun tulisi nyt "liimata" se lopullisesti talteen johonkin tekstinkäsittelyohjema-kansioon. Jos sinulla on Microsoft Word niin avaa se (uusi ruutu avautuu sille). Kun se avautuu niin automaattisesti ilmestyy uusi tyhjä sivu. Mene kursorilla sivulle, vaikkapa sivun alkuun. Sitten painat oikeaa painiketta, jolloin nuolen viereen tai alle tulee valikko-ruutu näkyviin. Mene nuolella "paste" (voi olla että sinulla on suomeksi, jolloin ei välttämättä lue "paste" vaan jotain muuta, en nyt muista mitä, mutta voit kysyä joltain ystävältä) -toiminnon päälle jolloin painat vasenta painiketta. Nyt PDF lukijasta kopioimasi teksti tulee näkyviin tekstinkäsittelyohjelmaan. Eli olet suorittanut nk. copypaste toiminnon. Jos copypastaat paljon ja tärkeää tekstiä tekstinkäsittelyohjelmaan haluat varmaan tallentaa tiedostoa ettei se häviä kun suljet ohjelmaa. Tekstinkäsittelyohjelmasta voit printata tekstiä yhtä lailla käyttämällä printteritoimintoa.
Jos ylläoleva opastukseni kuitenkin tuntuu hankalalta niin joku ystäväsi tai tuttusi voi varmaan lähemmin opastaa näissä asioissa. Ajattelen että olisi varmaan sinulle hyödyksi hallita niitä.
>>Enkä tiedä, kuinka sinä aikaansaat nuo "siniset linkit"?? >>
Nuo siniset linkit tulevat automaattisesti kun kopioin jonkun sivuston netti-osoitetta yläpalkin osoite-ruudusta ja sitten "liimaan" sitä muun tekstin sekaan, ja painaan ENTER:ia. Eli käytän hyväksi copypaste toimintoa.
>>ANGIOBALANSISTA olisi kolme hyvää info sivua, joissa on minusta se oleellinen tieto, mutta minun täytyy nyt vain näin normaalisti ne tähän kirjoittaa eli
www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/hainrustouute.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans lts.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans.html
Toivottavasti tulivat oikein. Voithan sinä laittaa seuraavaan viestiisi nuo sinisellä, että muutkin (mahdolliset) halukkaat voisivat helposti lukea. Jos saan pyytää, kun osaat. >>
Kiitos näistä sivuista. Viime viikolla taisin käydä Tolosen sivulla missä nopeasti silmäilin jotain tietoa Angiobalansista. Sen verran vain että ehdin laittaa sen muistaakseni Suosikkeihin. Pitäisi katsoa nämä tarkemmin läpi. Linkit tulivat oikein mutta keskimmäinen näyttää vähän omituiselta siinä lopussa. Jos sitä kopioisin, ja liimaisin yläpalkin osoite-ruutuun ja painaisin ENTER:ia niin ei välttämättä pääsisi perille. Koska s:n ja l:n välissä on tyhjää, eikä sitä tyhjää saisi olla. Käsittääkseni pitäisi olla joko _ tai / tai . (piste) sen tyhjän kohdalla. Ehkä se vielä selviää.
>>Sellainen kiinnitti huomiotani, että Angiobalansia on saatavana APTEEKEISTA ja luontaistuotekaupoista. Tiedoksi niillekin, jotka aina vastustavat näitä! Lääkehän se on, kun apteekissa myydään..... Siinä on myös annosteluohje ja lisänä, että ellei LÄÄKÄRI toisin määrää. No, mistähän löytyisi esim. se syöpälääkäri, joka määräisi????>>
En tiennyt että Angiobalansia saa myös apteekeista. Ei taida olla moni syöpälääkäri joka sitä määräisi.
>>Ne viikunat ovat Eldoradon 200 g. Pussissa lukee, että kuivat pehmeät viikunat. Kotona vasta huomasin sen säilyvyyden. En ole ennen kuullutkaan, että jääkaapissa.. Kaupassa oli myös Sallisen viikunoita, mutta oli 1 kg:n pussi, että siksi valitsin tuon pienemmän. >>
Uskon että meillä on joskus ollut Eldoradon viikunoita, just tuota 200g. Muistaakseni se ei ollut yhtä hyvää ja makeata kuin esim. Sallisen kuivat viikunat (250g tai kilon pussi). Muistaakseni Eldoradon viikunoihin oli lisätty vettä jottei ne olisi niin kuivia, ja vielä taisivat olla kalliimpia. Sallisen kuivat viikunat säilyvät kaapissa ihan hyvin.
>>Olen lukenut netistä, että tämä fibromyalgia on reumantyyppinen sairaus, jota Kela ei kuitenkaan hyväksy (en tiedä, miten on nykyään). Sanoisin, että kyllä tämän veljesi morsiamen äidin kannattaisi kokeilla tätä Angiobalansia. Miksi turhaan kärsiä, jos/kun tällaisesta voi avun saada!! Luin, että reuma ja iskias ovat molemmt tulehdussairauksia. Kannattaa tilata netistä, on edullisempaa. >>
Niin, kun puhuttiin fibromyalgiasta tuli ilmi että on kuten sanot, sitä ei tahdota hyväksyä sairautena, pikemminkin mielletään että sairastavalla on "vika korvien välissä". Todella ikävää. Osaatko sanoa paljonko halvempi olisi tilata netistä kuin ostaa apteekista tai luontaistuotekaupasta? Huomioiden että netistä kun tilaa niin tulee postimaksu.
>>Kolestrolini oli kyllä aika korkea. En edes tarkalleen muista, mutta yli seitsemän. Lääkärini olisi jo kovasti kirjoittanut minulle kolestrolilääkkeitä, mutta minähän sanoin, että katsotaan..Olen sen verran lukenut senkin lääkkeen haittavaikutuksista, että en ole sitä valmis ottamaan. >>
Mielestäni joku tuollainen yli 7 kolesteroli ei ole mikään erityisen korkea josta tarttis hätääntyä. Se on "korkea" ainoastaan kun sitä verrataan virallistahojen 5.0 rajaan. Mielestäni teit viisaasti kun kieltäydyit kolesterolilääkkeistä (statiineista?). Koska niistä sanotaan että ovat mm. karsinogeenisiä. Ja nyt et sellaisia tarvitse yhtään. Se että kolesterolisi on hieman korkeampi kuin keskiverto kielii sitä että jostain syystä elimistösi tällä hetkellä katsoo hyväksi tuottaa sitä enemmän. Syöpäsi voi olla sellainen syy mikä vaatii lisätuotantoa. Jos nyt menisi sitä väkisin laskemaan statiinilääkityksellä niin se olisi sitä että vastustaisit elimistöäsi, joka viisaudessaan reagoi johonkin epäkohtaan tuottamalla sitä lisää. Kun/jos tervehdyt niin uskon että automaattisesti myös kolesterolin tuotanto laskee, ja veren kokonaiskolesteroli täten myös alenee. Olisi mielenkiintoista tietää että onko yleistä tämä että syöpäpotilaalla on hieman kohonnut kokonaiskolesteroli verrattun terveisiin yksilöihin. Tiedätkö sinä, oletko ehkä kuullut tällaista?
Kolesterolista puheen ollen. Tuli vastaan tässä kun joitakin päiviä sitten etsin tietoa syövästä ja eri ruoista että meijerivoin kolesteroli voi hapettua kun voilla paistaa. Olin kuullut tästä aiemmin mutten kansiossa muistanut varoittaa. Kun kolesteroli (esim. meijerivoin k., tai munan keltuaisen) hapettuu se tunnetaan nimellä oxy-kolesteroli (eng. oxy-cholesterol, oxidized cholesterol). Tämä on ainoa haitallinen/epäterveellinen kolesteroli, josta jotkut artikkelit sanovat että se on syöpää edistävä/aiheuttava. Tämän faktan valossa suosittelen että pyrit välttää paistamasta voissa (itse voin rasva on paistokestoinen, eli stabiili, mutta voin kolesteroli ei), jotta välttyisit oxykolesterolin syömisestä. Käytä paistaessa ennemmin kylmäpuristettua (extra virgin) oliiviöljyä tai neitsytkookosöljyä. Näissä kahdessa ei ole kolesterolia lainkaan ja ovat tästä syystä kaksi parasta paistorasvaa. Samasta syystä neuvon että pyri välttää paistamasta kananmunaa. Parempi on keittää se puolilöysäksi tai juuri ja juuri kovaksi. Muutoin mitä paistamiseen tulee niin useat jotka ovat kirjoittaneet syövän metabolisesta hoidosta/torjunnasta neuvovat välttää paistamasta (paistinpannussa) ruokaa, eritoten eläinperäistä. Uskon että tämä neuvo on viisas. Koska paistinpannussa lämpö nousee aika korkeaksi, ja silloin eritoten eläinperäiset raaka-aineet ottavat aina jonkin verran haittaa, jolloin se vaikuttaa syöjän vointiin enemmän tai vähemmän negatiivisesti. Eritoten syöpäsairaan tulisi tiedostaa tämä, koska hänen ei tulisi syödä mitään mikä tiedetään voivan heikentää häntä. Terve kärsii paremmin syödä paistettua ruokaa, muttei hänenkään tulisi sitä liikaa syödä. Muistutukseksi että ruoasta saatava kolesteroli tulee aina eläinkunnasta, ts. lihasta, kalasta, munista, maitotuotteista, ja siitä kolesterolista vain ja ainoastaan hapettunut kolesteroli on epäterveellistä ja vahingollista soluille. Joten, ruoanlaitossa tulisi käyttää sellaisia kypsennysmenetelmiä missä ei oxy-kolesterolia synny tai missä sitä syntyy mahdollisimman vähän.
Ylipäänsä ruoanlaitossa tulisi välttää korkeita lämpötiloja. Toisin sanoen, nyrkkisääntöisesti kun rupeaa menemään yli 150 Celsiusta niin silloin rupeaa muodostumaan ruoassa erilaisia yhdisteitä joista sanotaan että ovat enemmän tai vähemmän haitallisia. Käytetään sellaisia termejä kuin esim. "Maillard Reaction Products" (lyh. MRPs), "AGEP" (Advanced Glycation End Products), "Heterocyclic Amines". Muistaakseni nämä kolme eri yhdistettä muodostuu kun menee yli 150 Celsiusta. Tarkkoja asteita en nyt tässä muista. Taitaa olla niin että useimmat kokit ja kotirouvat käyttävät jatkuvasti liian korkeita lämpötiloja ruoanlaitossa. Suhteessa siihen mitä kukin ruoka tai raaka-aine todellisuudessa tarvitsisi. Se että ruokia ja raaka-aineita kypsennetään liian korkeissa lämpötiloissa saa mm. aikaan sen että ruoansulatuskoneistolta vaaditaan enemmän, ja elimistön omia tärkeitä entsyymejä [mm. trypsiiniä, joka on käsittääkseni avainasemassa siten että se katkaisee trophoblast-solun elinkaaren. Jos trypsiiniä on liian vähän niin trophoblast solu saa lisääntyä tai jakaantua esteittä. Tämä kutsutaan syöväksi. Tämä näin lyhkäisesti. Jos lukisin enemmän tästä voisin selittää tarkemmin.] kuluu enemmän, eläinperäisten raaka-aineiden kolesterolia hapettuu enemmän, ja monityydyttymättömät rasvat hapettuvat enemmän, ja jotkut aminohapot (proteiinin aines-osat) kärsivät liiallisesta kuumuudesta niin että elimistön on hankala saada niistä mitään hyötyä irti. Muitakin syitä on miksi kannattaa käyttää alempia lämpötiloja ruoanlaitossa. Metabolisen hoidon puolestapuhujat yleensä kehoittavat syömään n. 80 prosenttia ruoasta raakana, ja 20 % kypsennettynä. Jotkut mieltävät että kaiken tulisi olla ei-lämpökäsiteltyä. Itse ajattelen että viimeinen vaihtoehto voi olla hieman hankala, varsinkin jos ruokavalioon kuuluu eläinperäistä ruokaa kuten kala, kananmuna. Mutta tuo 80:20 kuulostaa hyvältä suhdanteelta. Mitä enemmän raakaa ravintoa kuuluu syöpäpotilaan ruokavalioon niin sen parempi.
>>Kävin "ruokaterapeutin" luona ja hän antoi minulle ohjeet, kuinka ja mitä syödä kahden kuukauden ajan. Söin hyvin tarkasti hänen ohjeensa mukaan (mm. kevytlevitettä leivälle!), mutta kun menin mittaukseen, niin arvo oli vielä kohonnot!!! Eli ruoassa ei vika ollut. Kun palasin normaaliin ruokaani ja olin taas uudestaan kokeessa, niin se oli laskenut alle seitsemän, mutta onhan se vieläkin liian korkea. Tosin en nyt ole mittauttanut moneen kuukauteen ja ollaanhan tässä nyt lepäilty, että ei tiedä, että kuinka hyvä onkaan. >>
Nyt olen utelias. Voisitko kertoa minkälaiset ruokaohjeet sait "ruokaterapeutilta" ("peräteipiltä", kuten jotkut sanoisivat). Se että terapeutti neuvoi kevytlevitteitä käyttää ei hämmästytä, tällainen neuvonta on aika tavallista Suomessa, kun ei opita paremmin terapeuttikouluissa. Kuulin vastaavia neuvotun kun edesmennyt isäni kävi ravitsemusterapeutilla. Hänellä oli sepelvaltimotauti.
>>Olenkin aivan varma, että nämä kaikki sairauteni on aiheuttanut pitkään jatkunut stressi. Harmi, että siihenkin pitää itse diagnoosi tehdä! >>
Voit olla aika oikeassa. Uskoisin että stressi on ainakin osatekijänä. Ja nyt puhun negatiivisesta stressistä. Negatiivinen stressaaminen on, uskoisin, paljolti luonteesta kiinni. Toiset ovat luonteensa puolesta enemmän taipuvaisia negatiiviseen stressaamiseen. Toiset ovat huolettomia. Mutta joka on taipuvainen stressaamaan voi varmaan aika laajalti oppia olla stressaamatta. Ja oikeanlainen ruokavalio ja oikeanlaiset syömistavat voivat minimoida negatiivista stressiä vielä lisää. Koska usein negatiivinen stressaaminen lisääntyy jos ihminen syö huonosti ja hosuu syödessään. Jos syö alamittaista ruokaa, ja vielä hosuen, niin saa liian vähän niitä ravinteita jotka vastavaikuttavat stressin syntyä, kuten joitakin B vitamiineja. Joskus B vitamiineja kutsutaan stressi-vitamiineiksi koska vastavaikuttavat stressiä. Mutta, ajattelen että stressaaminen voi olla osatekijänä syövän synnyssä vain silloin jos varjelevia ravinto-aineita, kuten antioksidantteja, on liian vähän ruokavaliossa. Koska ihmiset ovat stressanneet negatiivisesti, enemmän tai vähemmän, läpi vuosisatojen. Mutta, vasta nykypäivänä syöpä on yleistynyt hälyttävästi ja se vain lisääntyy ja niittää yhä enemmän henkiä.
Syövästä yleisesti ottaen jotkut mieltävät sitä yksinkertaisesti ja viimekädessä johtuvan hapen (Oxygen) puutteesta. Uskon että tässä on perää. Eli hapen puutteesta siten että solut saavat liian vähän happea, ja muuttuvat syöpä-soluiksi (jolloin elävät sokerikäymisestä, ts. ovat anaerobisia). Ne tekijät mitkä vaikuttavat hapen puutteeseen solu-tasolla voivat olla monia. Muun muassa luonnon vastainen ruoka, ydinsäteily, ilmansaasteet, saastunut juomavesi, haitalliset lääkkeet, jne. jne.
>>MSM!!!!! Siinä taas sellainen aine, josta en ole koskaan kuullutkaan. Miten vähän sitä ihminen/ihmiset tietävätkään!
SITÄ ON ÄIDINMAIDOSSA (näin luin)! Kyllä luulisi, että tällaisesta enemmän kirjoitettaisiin!! Kyllä tuli tunne, että tahallaan tällaisista jätetään kertomatta. Loppuisi pian lääkäreiltä työt ja lääkefirmoilta ostajat, jos ihmiset tällaista tietäisivät käyttää! Olen aivan vihainen... No, onneksi sinä kerroit. Nyt aionkin lukea siitä kaiken mahdollisen ja hankin ensi tilassa! Mitä sinä voisit siitä kertoa? >>
Niin, en minäkään tiennyt siitä kuin vasta äsken. Taidat sinä tässä vaiheessa tietää siitä enemmän kuin minä. Joten tässä ja nyt en osaa kertoa siitä mitään yli sen minkä taidat tietää. Ehkä vielä osaan kohtapuolin jos otan ja luen jostain. Hyväksi kehutaan.
OK. Katsoin että olit kirjoittanut vielä lisää. Pyrin siihenkin vastaamaan. Voimia ja tsemppiä samoin sinulle myös.
terv.
HMG - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei taasen!
Kirjoitan tässä muutaman sanan.
Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. Vaikka lupasin, että luen siitä kaikki ja ostan sitten, niin teinkin niinpäin, että ostin ensin ja luen vasta sitten! No, totuuden nimessä, olenhan jo jotain lukenut, niin kuin tuo, että sitä on äidinmaidossa. Aine, joka käy vastasyntyneelle, niin eihän siitä pitäisi olla kuin pelkkää hyvää sanomista!!
Ihmetellä voi, että siitä niin vähän kirjoitetaan. Niin, tai kirjoituksia voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kun ei tiedä etsiä.
Tuokin on taas sellainen tuote, että vaikka joka ihminen söisi, niin ei vahingoksi olisi!
Pussissa lukee, että puhdas tuote, ei täyteaineita ei lisäaineita. Maidoton, vehnätön, gluteeniton, laktoositon, hiivaton. Sopii myös vegetaristeille ja vegaaneille.
Aivan yllätyin, kun myyjälle ehdin vain sanoa, että MSM ja hän tiesi heti, mistä on kysymys. Ja minä poloinen kun kuulin vasta sinulta ensimmäisen kerran. Kiitos vielä siitä!
Nyt on ensimmäiset maut maisteltu. Aloitan vain neljännes teelusikallisella. Siitä sitten voin lisätä.
Säilyy kuivassa ja viileässä. Kai jääkaappi on sitten ainoa vaihtoehto. Onko sinulla tietoa?
Kirjoitit sauvakävelystä ja pyöräilystä. Itse olen sauvakävellyt jo useita vuosia. En ole koskaan tuntenut, että siitä mitään haittaa olisi. Toivottavasti ei olekaan. Kun siihen on tottunut, niin tuntuu, että on tuhlausta lähteä kävelemään ilman sauvoja. Siinähän saa niin monipuolista liikuntaa.
Kesällä kävelen tosin harvoin, vaan yleensä pyöräilen. Kesässä matkaa kertyy useita satoja kilometrejä. Tässä vielä mainostan, että SE Bio Carnosin on urheilijoillekin ja itse kyllä olen huomannut, kun pyörällä ajelin, että suuri oli ero siihen verrattuna, kun en käyttänyt Bio Carnosinia!! Ei enää tuntunut reisissä mäkienpolkemiset.
Ja se rintaliivijuttu kuullosti kyllä erikoiselta. No tietysti, jos ajattelee noita kaaritukia liiveissä, niin onhan se kova reuna, joka rinnan alla painaa. Ja kun sitä jatkuu monia vuosia, niin ei kai olisi mikään ihme, jos siitä jotain vaikutuksia olisi. Liivitehtaathan tätä ei ainakaan myönnä.
Kirjoittele, kun ehdit! Terveisin LeenaHei taas. Kiitos kirjoituksesta. Kirjoitit
>>Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. Vaikka lupasin, että luen siitä kaikki ja ostan sitten, niin teinkin niinpäin, että ostin ensin ja luen vasta sitten! No, totuuden nimessä, olenhan jo jotain lukenut, niin kuin tuo, että sitä on äidinmaidossa. Aine, joka käy vastasyntyneelle, niin eihän siitä pitäisi olla kuin pelkkää hyvää sanomista!! >>
Niin, vaikken vielä ole lukenut paljoakaan MSM:stä niin voin sanoa ettei ole vielä mitään tullut vastaan että se olisi haitallista tavalla tai toisella. Voi olla että toiset MSM tuotteet ovat parempia ja tehokkaampia kuin toiset. Itse pyrkisin käyttää sellaista jossa on mahdollisimman vähän sidos-aineita sun muita ei-tehoaineita. Eli tuote missä prosentuaalisesti eniten MSM:ää luulisi olevan tehokkain. Tässä sanoisin siitä C vitamiinivalmisteesta jonka ostin, ja josta mainitsen kansiossa, että se todella tehoaa. Sehän oli C plus Bioflavonoidit, sitrushedelmistä talteenotettu, eli ei mitään synteettistä tavaraa, ja kapselin voi heittää roskikseen jos haluaa, koska teho-aineet ovat pulveri-muodossa kapselissa. Kapseli on läpinäkyvä ja koostuu mm. liivatteesta ja piistä. Tehon olen huomannut mm. vähentyneestä nuhaisuudesta, hajuaisti ollut parempi, huulet vähemmän kuivia.
>>Pussissa lukee, että puhdas tuote, ei täyteaineita ei lisäaineita. Maidoton, vehnätön, gluteeniton, laktoositon, hiivaton. Sopii myös vegetaristeille ja vegaaneille.>>
Kuulostaa että olet löytänyt hyvänlaatuisen tuotteen.
>>Aivan yllätyin, kun myyjälle ehdin vain sanoa, että MSM ja hän tiesi heti, mistä on kysymys. Ja minä poloinen kun kuulin vasta sinulta ensimmäisen kerran. Kiitos vielä siitä! >>
Ole hyvä vain. Luontaistuotekaupan myyjä jolta kysyin tiesi MSMstä, koska se on ollut myynnissä monta vuotta jo. Eli kyllä joillakin on ollut tietoa siitä jo jonkin aikaa.
>>Nyt on ensimmäiset maut maisteltu. Aloitan vain neljännes teelusikallisella. Siitä sitten voin lisätä.
Säilyy kuivassa ja viileässä. Kai jääkaappi on sitten ainoa vaihtoehto. Onko sinulla tietoa? >>
En ole perehtynyt siihen että miten sitä säilytetään parhaiten. Mutta eiköhän jääkaapin alahylly ole OK.
>>Kirjoitit sauvakävelystä ja pyöräilystä. Itse olen sauvakävellyt jo useita vuosia. En ole koskaan tuntenut, että siitä mitään haittaa olisi. Toivottavasti ei olekaan. Kun siihen on tottunut, niin tuntuu, että on tuhlausta lähteä kävelemään ilman sauvoja. Siinähän saa niin monipuolista liikuntaa. >>
Tämä kuulostaa hyvältä. Kyllä minä uskon että itse tunnet kehossasi jos sauvakävelystä olisi haittaa. En usko että normaalissa sauvakävelyssä rintalihakset rasittuvat liikaa.
>>Kesällä kävelen tosin harvoin, vaan yleensä pyöräilen. Kesässä matkaa kertyy useita satoja kilometrejä. Tässä vielä mainostan, että SE Bio Carnosin on urheilijoillekin ja itse kyllä olen huomannut, kun pyörällä ajelin, että suuri oli ero siihen verrattuna, kun en käyttänyt Bio Carnosinia!! Ei enää tuntunut reisissä mäkienpolkemiset. >>
Tämäkin kuulostaa hyvältä.
>>Ja se rintaliivijuttu kuullosti kyllä erikoiselta. No tietysti, jos ajattelee noita kaaritukia liiveissä, niin onhan se kova reuna, joka rinnan alla painaa. Ja kun sitä jatkuu monia vuosia, niin ei kai olisi mikään ihme, jos siitä jotain vaikutuksia olisi. Liivitehtaathan tätä ei ainakaan myönnä. >>
Niin, se voi kuulostaa erikoiselta. Siitä ei yleensä puhuta syövästä puhuttaessa. Mutta kun luin tuosta kirjasta niin siinä selitettiin loogisesti miten rintaliivien käyttö vaikuttaa negatiivisesti. Uskon että kyseessä voi olla sellainen mekanismi että rintaliivit puristavat jollain tapaa rintoja tai joitain herkkiä kohtia (kuten hormonirauhasia?) rinnoissa, jolloin (pitkällä tähtäimellä) syntyy kyseisissä soluissa hapen puutetta, ja siitä sitten kehittyy syöpä. Vielä voivat myötävaikuttaa sellaiset tekijät kuin meijerimaitotuotteiden käyttö, koska niissä on yleensä eläimen kasvuhormonia joka voi sekoittaa ihmisen luonnollista hormonitoimintaa tai -tasapainoa. Muistan erään episodin joka ei varsinaisesti liity liiveihin. Isäni kertoi sen. Hän oli sydänpotilas, ja oli ahkerasti mukana sydänjumppa ryhmässä. Kerran kun olivat pelaamassa lentopalloa, miehet ja naiset yhdessä, niin eräs suuririntainen nainen sai vahingossa pallon suoraan rintoihin kun joku mies smashasi sitä voimalla. Se oli kauan aikaa kipeä ja arka muistaakseni. Ei mennyt kuin jonkun aikaa niin kyseisellä naisella todettiin rintasyöpä siinä rinnassa. Uskon ettei ollut sattuma, vaan syöpä oli suora seuraus siitä iskusta. Nainen kuoli muistaakseni syöpään jokunen vuosi tapauksen jälkeen. Uskon että mekanismi oli jotenkin sellainen että kova isku pallosta aiheutti että joku herkkä kudos tms. jäi sellaiseen puristukseen että siitä seurasi krooninen hapenpuute kyseisissä soluissa, ja syöpä oli väistämätön seuraus.
Uskon että olet oikeassa siinä että liivitehtaat ei myönnä tätä yhteyttä. Mutta kuten taisin mainita niin maissa missä naiset eivät käytä rintaliivejä niin seillä heillä on yhtä vähän rintasyöpää kuin miehillä. Ja Kiinassa missä naiset eivät perinteisesti ole juoneet meijerimaitoa niin siellä on paljon vähemmän rintasyöpää. Eli ainakin kaksi varteenotettavaa tekijää rintasyövässä taitavat olla rintaliivien (puristus-aspekti) käyttö ja meijerimaitotuotteet (eläimen kasvuhormoni). Sitten ajattelen että kainalodödöt eivät voi olla vaarattomia. Kun ajattelee mitä niihin on pantu. Osa valmistusaineista taitavat olla enemmän tai vähemmän karsinogeenisiä. Ellen väärin käsitä niin tuollaiset dödöt tukkii huokosia jolloin hiki ei pääse ulos. Tämä ei voi olla hyvä asia. Näin kuona-aineet jää elimistöön pitemmän aikaa kuin olisi suotavaa. Ja sellainen ei koskaan ole hyvä. Mutta dödössä olevat kemikaalit/myrkyt myös imeytyvät ihon läpi verenkiertoon. Ei hyvä. Tämä mm. verottaa maksaa joka joutuu työskentelemään suuremmalla teholla poistaakseen nuo myrkyt. Itse en ole käyttänyt kainalodödöä vuosiin, paitsi ehkä jokunen kerta vuodessa jos joku juhla tms.
Jos otan äitiä esimerkkinä, niin hänellä todettiin rintasyöpä parisen vuotta sitten, jolloin oli jotain 58 v. Hän on 1)käyttänyt rintaliivejä säännöllisesti 2) juonut jonkin verran meijerin kevytmaitoa, ollut meijerijuuston ystävä, makeutetun meijerijugurtin ystävä 3) käyttänyt kainalodeodorantteja säännöllisesti. Mutta mitä vielä, hän on 4) ollut aika lailla myös makeiden ystävä, eli syönyt aika paljon nopeita hiilihydraatteja kuten valkosokeria, valkojauholeipää, paistettua perunaa jne.. Kuten sanottu nopeat hiilihydraatit, eritoten pelkistetyt, ruokkivat syöpäsoluja. Sitten hän on 5) aina paistanut aika suuren osan ruoasta paistinpannussa. Plus että hän on 6) ollut stressaava ihminen. Ja vielä 7) on hengittänyt pinnallisesti, eli hengitystekniikka selvästi väärä, mikä myötävaikuttaa hapen puutosta soluissa. 8) Eikä hän ole viitsinyt vaivautua johdonmukaisesti välttämään tunnetusti karsinogeenisiä aineita kuten jotkut E aineet (mm. lenkkimakkarassa, jota hän syö), trans-rasvoja (mm. kekseissä, joita hän usein syö) jne.
Ainakin nämä 8 tekijää tulee mieleen äitini kohdalla, mitkä ovat varmasti enemmän tai vähemmän myötävaikuttaneet hänen syöpään. Joten, kun näitä tekijöitä hänen elämässään silmäilen jälkikädessä niin minun ei niinkään tarvitse ihmetellä että hänelle tuli rintasyöpä. Hänen vanhempi sisarensa sai rintasyövän hieman ennen äitiä. Ja hänen elämässään on paljolti samat riskitekijät havaittavissa. Äidin sisar on aina ollut laiha, ja harrastanut liikuntaa paljon. Siksi jotkut hämmästelivät kun hänelle tuli rintasyöpä. Mutta, laihuus ei ole mikään tae rintasyöpää vastaan, eikä runsas liikunta, jos muut asiat ovat pielessä. Äitini on ollut pulska ja ylipainoinen niin kauan kuin minä muistan, eikä mikään ahkera liikunnan suhteen. Eli muut tekijät kuin paino(indeksi) ja liikunta vs. liikkumattomuus ovat olleet molempien kohdalla ratkaisevia tekijöitä.
All right. Asiaa josta keskustella riittää. Palatkaamme asiaan.
terveisin
HMG - Leena (kiinnostuin)
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei taas ja kiitos kirjeestäsi! Yöllä ilahduin, kun viestisi oli odottamassa.
Onpa hyvä, että alkoi uusi vuosi. Taas saa toivoa, että se olisi edellisiä parempi, kaikessa suhteessa.
Aivan ensiksi, niin minun taitoni on todella surkeat näissä kopioimisissa ja muissa eli en osaa tehdä mitään tuosta, mitä minulle selvitit. Itselläni on ollut tietokone vain vähän aikaa ja töissä en ole tuollaista tarvinnut. Enkä löytänyt sitä T-kirjaintakaan. Voi, voi...
Enkä tiedä, kuinka sinä aikaansaat nuo "siniset linkit"??
ANGIOBALANSISTA olisi kolme hyvää info sivua, joissa on minusta se oleellinen tieto, mutta minun täytyy nyt vain näin normaalisti ne tähän kirjoittaa eli
www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/hainrustouute.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans lts.html
www.biovita.fi/suomi/tuotteet/angiobalans.html
Toivottavasti tulivat oikein. Voithan sinä laittaa seuraavaan viestiisi nuo sinisellä, että muutkin (mahdolliset) halukkaat voisivat helposti lukea. Jos saan pyytää, kun osaat.
Sellainen kiinnitti huomiotani, että Angiobalansia on saatavana APTEEKEISTA ja luontaistuotekaupoista. Tiedoksi niillekin, jotka aina vastustavat näitä! Lääkehän se on, kun apteekissa myydään..... Siinä on myös annosteluohje ja lisänä, että ellei LÄÄKÄRI toisin määrää. No, mistähän löytyisi esim. se syöpälääkäri, joka määräisi????
Ne viikunat ovat Eldoradon 200 g. Pussissa lukee, että kuivat pehmeät viikunat. Kotona vasta huomasin sen säilyvyyden. En ole ennen kuullutkaan, että jääkaapissa.. Kaupassa oli myös Sallisen viikunoita, mutta oli 1 kg:n pussi, että siksi valitsin tuon pienemmän.
Kun kirjoitin noista kukista, niin luulen ettei itse lehdissä (ovat viherkasveja) ehkä ole mitään erikoista, mutta ajattelin, että mitenkähän se multa. Kun noita kukkapurkkia on todella paljon, monia kymmeniä.
Olen lukenut netistä, että tämä fibromyalgia on reumantyyppinen sairaus, jota Kela ei kuitenkaan hyväksy (en tiedä, miten on nykyään). Sanoisin, että kyllä tämän veljesi morsiamen äidin kannattaisi kokeilla tätä Angiobalansia. Miksi turhaan kärsiä, jos/kun tällaisesta voi avun saada!! Luin, että reuma ja iskias ovat molemmt tulehdussairauksia. Kannattaa tilata netistä, on edullisempaa.
Kolestrolini oli kyllä aika korkea. En edes tarkalleen muista, mutta yli seitsemän. Lääkärini olisi jo kovasti kirjoittanut minulle kolestrolilääkkeitä, mutta minähän sanoin, että katsotaan..Olen sen verran lukenut senkin lääkkeen haittavaikutuksista, että en ole sitä valmis ottamaan.
Kävin "ruokaterapeutin" luona ja hän antoi minulle ohjeet, kuinka ja mitä syödä kahden kuukauden ajan. Söin hyvin tarkasti hänen ohjeensa mukaan (mm. kevytlevitettä leivälle!), mutta kun menin mittaukseen, niin arvo oli vielä kohonnot!!! Eli ruoassa ei vika ollut. Kun palasin normaaliin ruokaani ja olin taas uudestaan kokeessa, niin se oli laskenut alle seitsemän, mutta onhan se vieläkin liian korkea. Tosin en nyt ole mittauttanut moneen kuukauteen ja ollaanhan tässä nyt lepäilty, että ei tiedä, että kuinka hyvä onkaan.
Olenkin aivan varma, että nämä kaikki sairauteni on aiheuttanut pitkään jatkunut stressi. Harmi, että siihenkin pitää itse diagnoosi tehdä!
MSM!!!!! Siinä taas sellainen aine, josta en ole koskaan kuullutkaan. Miten vähän sitä ihminen/ihmiset tietävätkään!
SITÄ ON ÄIDINMAIDOSSA (näin luin)! Kyllä luulisi, että tällaisesta enemmän kirjoitettaisiin!! Kyllä tuli tunne, että tahallaan tällaisista jätetään kertomatta. Loppuisi pian lääkäreiltä työt ja lääkefirmoilta ostajat, jos ihmiset tällaista tietäisivät käyttää! Olen aivan vihainen... No, onneksi sinä kerroit. Nyt aionkin lukea siitä kaiken mahdollisen ja hankin ensi tilassa! Mitä sinä voisit siitä kertoa?
Näin tänään. Jatkan toiste kirjeestäsi. Voimia ja tsemppiä päiviisi! Terveisin LeenaHei taas. Kaksi pitkää viestiä olet taas ilokseni laittanut. Kiitos niistä!
Niin tuo Copy Paste toiminto olisi kyllä kiva osata. Kiitos, että olit jaksanut noin tarkasti selittää. Pitää pyytää "opettajaani" näyttämään. Hän ei vain asua aivan lähellä, että saattaa hetki mennä. Minulla on tällainen Adobe Reader 7.0. Vastaisikohan tuo sitä sinun Adobe Acrobatea?
Sitä Angio Balansia olen tilannut terveyskaupasta. Hinta oli 53,90 1 pkt, a´ 51,00 2 pkt ja a´ 50,00 3 pkt. Eli ostin kolme pakettia = 150,00 €. Mitään muita kuluja ei tullut, kun maksoin tilauksen yhteydessä "nettipankista".
Toimituskulut on 2,95 mutta, jos tilaa yli 65,00 eurolla, niin ei ole toim.kuluja. Jos tilaa postiennakolla, niin p-ennakkomaksu on 3,20 €.
Ensimmäisen paketin ostin täältä l-kaupasta, niin maksoi 64,75 €.
Sain siltä "ruokaterapeutilta" ohjeen, mutta en nyt kyllä löytänyt sitä. Ei siinä kovin suuria muutoksia ollut. Kevytmetwurstia olin syönyt yhden, joskus kaksi siivua päivässä. Ne jätin kokonaan pois sekä shipsejä olin syönyt kerran kuukaudessa, niin silloin en syönyt niitäkään. Ja käytin sitä kevytlevitettä sen kaksi kuukautta (josta jo kerroin). Koetin keventää sen verran kuin pystyin. Eipä tullut sieltä mitään lisävinkkejä, kun kolestrolini vain nousi. Vain se lääkitys olisi ollut.
Kirjoitit siitä C-vitamiinistä, että sinulla on siinä kansiossa. Olin laittanut sen kansion suosikkisivuksi, mutta en saanut sitä enää auki. Oletko jotain lisäämässä vai mistä mahtaa johtua? No sen ensimmäisenhän minä ehdin tulostaa, että kyllä se tuossa odottaa lukemista.
Kun kirjoitin, että stressistä olen syövän saanut, niin sinä kirjoitit sen juuri oikealla tavalla!! En osannut vain selittää. Eli juuri noin minäkin ajattelen. Antioksidanttien vajaus ja kaikkien muidenkin!!! Eli kun stressi on päällä, niin solut on kiihdytystilassa. Ei kai ne silloin saa mitään tarvitsemiaan lisäravinteita. Ja siihen vielä se makean syönti, niin eipä ihme. Minä todella tunsin sen "kiehumisen" itsessäni. En osaa sitä muuten kuvata. Eikä sokerin vaarallisuudesta niin hirveästi kirjoiteta!! Paljon enemmän pitäisi, sillä tulee mieleen, että sillähän ne syöpäsolut elää!
Uskon, että stressiäkin on monenlaista tai ehkä se lievänä on erilaista. Olen tarkka ja tunnollinen ihminen, niin siksi kai stressin sain ja vielä kun en ymmärtänyt koskaan levätä. Lepo ja rentoutuminen on hyvin tärkeitä. On vain niin, että kun on kova stressi päällä, niin ei pysty rentoutumaan, ei ainakaan, jos on vain hetki aikaa. Olen kuvannut stressiäni, että on kuin isopyörä olisi päällä, joka pyörii kovalla vauhdilla ja sitä ei pysty pysäyttämään!
Oli vain aina kova kiire, huoli ja murhe asioista ja elämästä ja aina jotain mietittävää. Ei pystynyt rauhoittumaan ja vain olemaan. Aina piti tehdä jotain.
Tunnen, että vasta nyt, kun olen tässä lomaillut ja tietysti nuo kaikki syömäni pillerit, ovat "antaneet minulle rauhan". Voin sanoa, että tällaista oloa en ole eläissäni tuntenut. En ole osannut ajatellakaan, että näin voisi olla. Aamulla, kun herää, ei ole minnekään kiire. Ei ole pakko minnekään. Kaikki saa tehdä siinä tahdissa, kun huvittaa. Sanoisin, että ehtii ajatella omia ajatuksiaan.
Toivoisin sydämestäni, että äitisikin jonkinlaisen muutoksen tekisi elämässään. Lepäisi ja muuttaisi ruokatottumuksiaan ym. Itse en kyllä ymmärtänyt silloin, kun ensimmäisen kerran tämän syövän sain. Siksi kai sen sainkin uudestaan, kun en ymmärtänyt mitään muuttaa, vaan jatkoin entiseen malliin.
Nyt voisin sanoa, että jos mikään ei muutu, niin suuri vaara on uusia. Tosin ei kukaan voi toista pakottaa. Itsestä kaikki pitää lähteä. Myös sairastamaan pitäisi pystyä hyvällä omalla tunnolla. Eikä murehtia työasioita, vaan elää vain itsekkäästi itselleen.
En pystynyt vastaamaan edelliseen viestiisi. Tuli vain, että "viestin hierarkia on liian syvä". Että siksi vastasin omaan viestiini. Toivottavasti ei häiritse.
Jaksamisia sinulle tälle viikolle! terv. Leena - Leena (kiinnostuin)
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei taasen!
Kirjoitan tässä muutaman sanan.
Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. Vaikka lupasin, että luen siitä kaikki ja ostan sitten, niin teinkin niinpäin, että ostin ensin ja luen vasta sitten! No, totuuden nimessä, olenhan jo jotain lukenut, niin kuin tuo, että sitä on äidinmaidossa. Aine, joka käy vastasyntyneelle, niin eihän siitä pitäisi olla kuin pelkkää hyvää sanomista!!
Ihmetellä voi, että siitä niin vähän kirjoitetaan. Niin, tai kirjoituksia voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kun ei tiedä etsiä.
Tuokin on taas sellainen tuote, että vaikka joka ihminen söisi, niin ei vahingoksi olisi!
Pussissa lukee, että puhdas tuote, ei täyteaineita ei lisäaineita. Maidoton, vehnätön, gluteeniton, laktoositon, hiivaton. Sopii myös vegetaristeille ja vegaaneille.
Aivan yllätyin, kun myyjälle ehdin vain sanoa, että MSM ja hän tiesi heti, mistä on kysymys. Ja minä poloinen kun kuulin vasta sinulta ensimmäisen kerran. Kiitos vielä siitä!
Nyt on ensimmäiset maut maisteltu. Aloitan vain neljännes teelusikallisella. Siitä sitten voin lisätä.
Säilyy kuivassa ja viileässä. Kai jääkaappi on sitten ainoa vaihtoehto. Onko sinulla tietoa?
Kirjoitit sauvakävelystä ja pyöräilystä. Itse olen sauvakävellyt jo useita vuosia. En ole koskaan tuntenut, että siitä mitään haittaa olisi. Toivottavasti ei olekaan. Kun siihen on tottunut, niin tuntuu, että on tuhlausta lähteä kävelemään ilman sauvoja. Siinähän saa niin monipuolista liikuntaa.
Kesällä kävelen tosin harvoin, vaan yleensä pyöräilen. Kesässä matkaa kertyy useita satoja kilometrejä. Tässä vielä mainostan, että SE Bio Carnosin on urheilijoillekin ja itse kyllä olen huomannut, kun pyörällä ajelin, että suuri oli ero siihen verrattuna, kun en käyttänyt Bio Carnosinia!! Ei enää tuntunut reisissä mäkienpolkemiset.
Ja se rintaliivijuttu kuullosti kyllä erikoiselta. No tietysti, jos ajattelee noita kaaritukia liiveissä, niin onhan se kova reuna, joka rinnan alla painaa. Ja kun sitä jatkuu monia vuosia, niin ei kai olisi mikään ihme, jos siitä jotain vaikutuksia olisi. Liivitehtaathan tätä ei ainakaan myönnä.
Kirjoittele, kun ehdit! Terveisin LeenaTäällä taas olen ja jatkan asiasta, kun eilen tuli niin paljon noita omia tuntemuksia kirjoitettua.
Ja eilen unohdin kertoa, että edellisiltana eli sunnuntai iltana kirjoitin pitkän viestin, mutta kun oli avannut useampia sivuja tuohon alapalkkiin ja kun oli tarkoitus yksi niistä sulkea, niin ne sulkeutuivatkin kaikki ja sinne katosivat taivaan tuuliin melkein valmis kirjeeni. Ja kello oli 24.15, että en sitten aloittanut uutta, kuin vasta eilen. Niin kuin jo kerroin, että nämä tietokonetaitoni ei ole aivan viimeisen päälle. No "opettajani" puhelimen välityksellä neuvoi, että mitä piti tehdä, ettei tämä enää toistuisi.
Niin, siitä naisesta, josta kerroit, joka sai sen pallon rintaansa. Kyllä uskon, että syöpä sai siitä alkunsa. Mikä "happivajaus" mahtoi olla. Eipä tuollaistakaan tulisi ajatelleksi, että näin voi käydä.
Kainalodeodorantti, jota käytän tällä hetkellä on APTEEKISTA ostettu ja nimeltään Triple Dry. En nyt sitten tiedä, että pitäisikö käyttää??? Toisaalta, kun apteekissa myydään, niin.....
Kerroit, että äitisi hengittää pinnallisesti. Minulle on myös joskus sanottu, että hengitän pinnallisesti. En muista, että kuka, missä, milloin.
Hapenpuutos soluissa! En ole koskaan tuostakaan kuullut. (Kyllä olet paljon lukenut!) Mikähän siihen auttaisi? Ja vähän outo kysymys, että kuinkahan sitä pitäisi hengittää??
Luinpa tuolta netistä, että "Pyrimme ratkaisemaan ongelmia keventämällä hengitystä. Pinnallinen hengitys suojaa vaikeilta tunteilta. Samalla myös mukavien tunteiden skaala kaventuu. Hengitämme vähemmän, elämme vähemmän".
Tuossahan se pointti voisi ollakin. Itseäni ajatellen, tuli sekin mieleeni, että on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt hengittää..... kuin vain pinnallisesti. Vaikeita tunteita - siinäkin on paljon miettimisen aihetta.
Niin mitä, jos sovitaan että, jos tulee ongelmia vastata viestiin (niin kuin eilisessä viestissä kerroin), niin siirrytään tuon otsikon alle, jossa lukee "Angiobalans syöpään---mistä apu. Se on minun kysymykseni, joten emme ketään loukkaa, vaikka jatkamme siellä.
Tällaista tänään. Kirjoittele, kun ehdit, mutta ei oteta mitään stressiä tästä. Silloin, kun itsestä tuntuu. Voimia ja jaksamisia sinulle! Terv. Leena - hmg
hmg kirjoitti:
Hei Leena. Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksesta. Oli taas ilahduttavaa ja piristävää lukea sanojasi. Sanoit
>>Ei minua todellakaan häiritse vaikka asioita tulee toistamiseen. Hyvää kertaustahan se vain on. Enkä laske sivuja, kuinka paljon joudun tulostamaan. Sen vuoksihan tuo tulostin tuossa on. Ja tulostettuna on mielestäni helpompi lukea ja voi tehdä alleviivauksia. Aion laittaa erillisen mapin näille. >>
No hyvä ettei häiritse. Kertaus ei haittaa, sen kautta tärkeät asiat iskostuvat muistiin. Alleviivaaminen on hyvä tapa oppia myös. Itse kun luen jotain kirjaa on kädessä melkein aina 0.3 mm lyijykynä jolla alleviivaan tärkeitä asioita, sanoja. Sinun tulostuksen suhteen tuli sellainen mieleen että säästäisit paperia siten että kun katsot viimeistä päivitettyä kansiota niin ei muuta kuin kopioit (copy/paste toimintoa käyttäen hyväksi) - ne asiat mitkä ovat uusia/lisättyjä verrattuna edelliseen päivitykseen - esimerkiksi Microsoft Word:iin tai muuhun tekstinkäsittelyohjelmaan. Niitä sivuja mitä kertyy uutta asiaa sitten tulostat ja lisäät siihen mappiin. Tämä oli vain tällainen ehdotus. Koska en tiedä miten tekninen olet PDF kansioiden suhteen niin sanon seuraavan. Kun avaat kansioni, joka on juuri PDF kansio, niin yläpalkista löydät linkin/toiminnon missä iso t-kirjain, eli T. Sitä kun klikkaat niin pystyt hiirtä hyväksikäyttämällä kopioimaan lauseita tai isompia osia tekstiä ja sitten pasteamaan esim. Word:iin, kuten yllä sanoin. Ehkä olet jo tällä tavalla tehnyt.
>>Monta sivua olet taas ehtinyt lisätä. Aivan ihmettelen, että kuinka jaksat olla näin kiinnostunut!? Ehkä olet ollut edellisessä elämässäsi lääkäri?>>
Niin, itsekin ihmettelen että miten jaksan olla näin kiinnostunut. Joskus on näin minulla, että kun kiinnostun jostain paljon niin silloin se sytyttää askartelemaan sen kimpussa enemmän kuin normaalisti. Mitä "edelliseen elämään" niin sellaista ei ole olemassa. Raamatussa sanotaan Heprealaiskirjeessä 9:27: "Ja niinkuin kaikkein ihmisten pitää kerran kuoleman, mutta senjälkeen tuomio,". Monia vuosia sitten uskoin tietyn ajan että oli nk. edellisiä elämiä, ja reinkarnaatiota jne. Nyt tiedän että se on valhe.
>>No ostin eilen punaviini ja valkkaripullon. Myyjältä kysyin, että sellaista missä vähemmän sitä tanniinia. Ei tuntunut oikein olevan montaa vaihtoehtoa. Ja yllätys minulle oli, että kun pullon avaa, niin pitää juoda viikossa. No, kun joka päivä otan ruoan kanssa, niin eiköhän se viikossa kulu.>>
Punaviinin kanssa taitaa tosiaankin olla ettei se säily kuin korkeintaan tuon viikon jääkaapissa. Joten viisainta taitaa olla ostaa 0.75 litran pullo, ja juoda se loppuun neljässä tai viidessä päivässä, eli n. 1.5 - 2 dl päivässä. Valkoviinistä olen huomannut että se säilyy ongelmitta jääkaapissa ainakin viikon. Eli vaikka joisi vain 1dl päivässä sitä niin se ei taida huonoksi mennä. Valkoviinin suhteen neuvon pääasiallisesti pitäytymään luomussa, koska siinä muun muassa vähemmän sulfiitteja. Alkosta löytyy ainakin puolitusinan verran luomuvalkoviinejä, mutta suosittelen kuivia, tai puolikuivia, jottet liikaa hiilihydraattia nauttisi.
>>Kirjoitin ylös myös nuo, mitä Oivariinin tilalle suosittelit. Saako niitä vain luontaistuotekaupasta? En eilen käynyt kysymässä, kun olin niin myöhään liikkeellä, että olivat jo kiinni. >>
Täällä Kokkolassa olen löytänyt niitä vain luontaistuotekaupasta. Olen koettanut pitää silmiä auki kun marketeissa ja kaupoissa käyn muttei ole löytynyt. Itse syön useimmiten Urtekram:in seesam Tahinia, ehkä koska se on edullisin. Minulla yksi lasipurkki (350g) riittää joskus jopa 2vkoa. Laitan sitä Uotilan maalaisruislimpun päälle, joka on ainoa hapanjuurileipä mitä täällä kaupat myy. Spelttinäkkäriä ostan myös samasta paikasta mutta sen päälle sopii voi paremmin. Joten käytän leivän päälle sekä voita että Tahinia. Joskus ostan mantelitahnaa joka on vähän kallista joten harvemmin ostan. Tällä hetkellä on Tahinin ohella myös samasta kaupasta ostettua Cashewpähkinä tahnaa. Todella hyvää mielestäni. Kaikissa näissä on hyvä rasvahappokoostumus, eli niiden rasva ei helposti eltaannu kun säilyttää purkkia jääkaapissa. Näistä kolmesta manteli sisältää eniten fytiinihappoa. Enkä tiedä ovatko valmistusvaiheessa tehneet mitään sen neutraloimiseksi, esim. että liottivatko manteleita ennen jauhatusta. Mutta vaikka olisikin jäljellä fytiinihappoa niin mantelitahna ja ne muut ovat paljon ravinto-tiheämpiä kuin esim. Oivariini tms. Ja tällaisia tahnoja syömällä kohtuudella leivän päällä tai muutoin saat myös hieman B17 niistä. Ja Urtekramin Tahini kun on tehty kuorellisesta seesamsiemenestä niin se sisältää mm. paljon kalsiumia, rautaa, kaliumia, seleenia, sinkkia, mangaania, kuparia, magnesiumia.
>>Niin ja viikunoita ostin myös. Siinäkin oli, että säilyy jääkaapissa viikon. En sitten tiedä, että olisiko sellaisia, jotka säilyisi kauemmin? >>
Täältä en ole löytänyt viikunoita missä olisi viikon säilyvyys-aika. Olen löytänyt vain kuivattuja, toisissa hieman enemmän kosteutta kuin toisissa. Mutta ne mitkä aina ostan ovat Sallisen 250g paketti, missä ymmärtääkseni ei säilöntäaineita yhtään. Vaikka näissä ei olisikaan ficiniä niin ne ovat muuten ravinteikkaita, ja mm. runsas-emäksisiä koska sisältävät paljon kalsiumia ja kaliumia.
>>Minulla on aika paljon kukkia, että täytyy etsiä tietoja niiden allergia ym. vaikutuksista. Kaikki ovat viherkasveja ja paljon samaa, jotka olen itse juurruttanut. Ei nyt tule mieleen yhdenkään nimeä. >>
Niin, voi olla hvyä etsiä tietoja niistä. Itse en tiedä yhtään kukista mutta tuli vain mieleen että jotkut voivat olla allergisia joillekin kukille tai huonekasveille. Jos sattumoisin olet jollekin allerginen niin kannattaa hävittää sellainen kasvi.
>>Voi, kun saisit äitisi innostumaan näistä pillereistä ja hainrustouutteesta. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että käyttäkää hainrustouutetta!!!!! Itse tunnen oloni niin kevyeksi ja notkeaksi, verratuna entiseen. Ja voi, kuinka monta turhaa vuotta siitä jäykkyydestä kärsin! No, jos ei äidilläsi ole reumaoireita, niin voisihan se auttaa vaivaisenluihinkin. Ja reumapotilaat, voi kun he tietäisivät! >>
Niin, kunpa saisin. Mutta, eilen kerroin sinusta että olit saanut siitä apua. Kerroin veljelle ja hänen morsiamelle. Veljen morsian kiinnostui, koska hänen äidillään on fibromyalgia ja iskias ja ties mitä. Voisikohan Angiobalans auttaa näihin?
Hainurustouutteesta puheenollen niin se on tullut viime päivinä moneen otteeseen vasaan kun olen etsinyt B17:sta ja B17 metabolisesta hoidosta tietoa. Monet B17 metabolisen terapian kannattajat käyttävät hainrustoampulleja. Ja jotkut suosittelivat montakin ampullia otettavan päivässä, joten uskon että teet aivan oikein kun otat Angiobalansia. Eilen tilasin kirjan joka mahdollisesti on eräs parhaita B17 metabolisen terapian oppaita, Phillip Day:n "B17 Metabolic Therapy in the Prevention and Control of Cancer: A Technical Manual". Uskon että siinä on paljon uutta ja hyvää tietoa.
>>Jos sinulla vain on jossain vaiheessa aikaa, niin voisitko tutustua Tohtori Tolosen sivuihin. Sieltä löytyy nämä pillerit, joita syön eli ne olivat: E-Epa, Bio Carnosin Forte (purkki) ja Antiox Forte (viimeksi olin kirjoittanut Antio forte). >>
Pitää katsoa, ehkä jossain vaiheessa otan aikaa ja vilkaisen.
>>Tuli tässä vielä mieleeni, että kun minulla on ollut kolestroli koholla, niin luin, että se voi kohota stressistä. Eipä työterveyslääkärini yhtään ainakaan osannut yhdistää, vaikka tiesi stressistäni. Että kyllä itse pitää vain lukea ja ottaa selvää. >>
Voisitko kertoa kolesteroliarvot? Epäilen ettei sinulla ole välttämättä yhtään liian korkeita. Niin, voi olla että stressi voi olla osatekijänä siinä että kolesteroli kohoaa normaalia korkeammalle. Ja lääkärit ei aina osaa yhdistää. Ja kyllä se on niin että itse pitäisi ottaa selvää jottei olisi epätietoisuudessa. Kolesterolista sanottakoon tässä sen verran että ehket ole tiennyt että nykyinen kokonaiskolesterolin raja, 5.0, on tullut USA:sta tänne. Eli, ennen se raja oli 6.0. Sitten USA:n farmaseuttiset jätit yhdessä virallisten sydänjärjestöjen (joilla vahvat sidokset farmaseuttisiin jätteihin) päättivät alentaa rajaa tuonne 5.0. Näin he saavat myytyä lisää statiinilääkkeitä. Ehkä vielä laskevat sitä tuonne 4.5, saavat kirjoittaa lisää statiinireseptejä terveille ihmisille. Jos haluat tietää totuuden tästä kolesterolihysteriasta ja kolesterolin ja kananmunien suhteen pelottelusta niin lue tuore Uffe Ravnskov:n kirja Kolesterolimyytti (Jakobssonin Terveyden Vaarat kirjassa myös hyvää tietoa samasta aiheesta, ja hän viittaa Ravnskoviin). Ilmestyi joulukuun alussa, ja pitäisi löytyä kirjakaupoista. Itse ostin sen heti kun tiesin että oli ilmestynyt. Se että sinulla on nyt syöpä voi osittain selittää että kolesteroli on "koholla" (jos on). Koska kolesteroli on niin valtavan tärkeä aine solujen seinämissä, ja useassa tärkeässä hormoonissa jne. Se on niin tärkeä että elimistö tuottaa sitä 2-4 grammaa vuorokaudessa (mikä on paljon enemmän kuin mitä keskivertosuomalainen saa kolesterolia päivässä ruoastaan). Eli se on vähintään neljä kertaa tärkeämpi ravintoaine kuin esim. kalsium, jos katsoo milligrammamääräisesti.
Sitten kysyisin että onko sinulle tuttu sellainen aine tai tuote kuin MSM? Se on tullut vastaan monesti viime päivät kun olen etsinyt netistä eri tietoja. Sitä kehutaan kovasti, ja uskon että se voikin olla hyvä.
Sitten. Kun koko ajan tutkin asioita netistä ja kirjoista niin aina tulee esille tärkeitä asioita joista haluan mainita. Nyt tulee mieleen seuraavat.
1. Kun kansiossa mainitsin säännöllisestä liikunnasta niin en muistanut varoittaa että jos on esim. rintasyöpä niin pitäisi varoa rasittamasta juuri sitä aluetta. Tällaisesta varoitettiin eilen kun luin jotain artikkelia B17 terapiasta ja sivuttiin liikuntaa. Eli sinulle ei ehkä antamani esimerkit kuten hiihtäminen ja sauvakävely ole niitä parhaimpia. Ainakin hiihtäminen rasittaa käsiä ja rintalihaksia jonkin verran. Ehkä lääkärisi ovat jotain varoittaneet liikarasittamisesta. Artikkelista sanottiin muistaakseni että lepo on paljon tärkeämpi asia kuin liikunta, joten liikunnan tulisi olla kevyttä. Vaikea nyt minun sanoa paljonko olisi hyvä määrä päivässä, jos joka päivä edes jaksaa tai haluaa liikkua. Ehkä tuollainen 15 minutin rauhallinen kävelylenkki ulkoilmassa voisi olla hyvä esimerkki miten voi liikuntaa harrastaa. Tai kevyt pyöräilylenkki. Jos kotona tekee jotain jumppa tai venytysliikkeitä niin tulee totta kai varoa rajuja sellaisia eritoten syövän alueella. Mutta että joku kevyt aerobinen liikunta mikä edistää hapenottokykyä on varmaan parempi kuin ei mitään.
2. En tiedä oletko koskaan kuullut puhuttavan, rintasyövän suhteen, että rintaliivien käyttö voi edistää sitä. Eilen tuli vastaan tietoa tästä asiasta, ja silloin muistin että äitini on moneen otteeseen puhunut tästä, hän oli lukenut siitä jostain terveyslehdestä ellen erehdy. Löysin Amazon.comista kokonaisen kirjan joka käsittelee tätä aihetta, miten rintaliivien käyttöä on yhdistetty rintasyöpään. Siinä selitettiin mm. mikä se allaoleva mekanismi on (ehkä voin joskus kääntää se sinulle). Sanottiin että maissa missä naiset eivät käytä rintaliivejä niin siellä niillä on yhtä vähän rintasyöpää kuin miehillä. Eli rintasyöpä on siellä lähes olematonta. Ja paljon muuta sanottiin. Tilasin tuota kirjaa koska siinä on mielestäni asiallista tietoa josta harvoin mainitaan syöpäkeskusteluissa. Ja kirjoittajat neuvoivat naisia pitämään rintaliivejä niin vähän kuin mahdollista, ja parempi ettei lainkaan.
3. Sitten muistui sellainen asia, minkä olin lukenut kun luin Himalajan kristallisuolasta. Siinä neuvottiin ettei pidä laittaa sitä keitinveteen, eli pitäisi välttää korkeita lämpötiloja sen suhteen. Se menee kuulemma huonommaksi. Tämä voi pitää paikkansa, en osaa sanoa. Jos se pitää paikkansa kristallisuolan kohdalla se pitää paikkansa myös raffinoimattoman merisuolan ja intiaanisuolan kohdalla. Joten sitä tulisi lisätä (lämpimään) ruokaan myöhäisessä vaiheessa, jottei se kuumene liikaa ja paras teho katoaa.
Sitten. Eilen kävin Phillip Day:n nettisivulla, Credence.org, ja löysin mm.seuraavan. Ajattelin että se voisi kiinnostaa sinua. Siinä on kuvia ihmisistä jotka toipuivat syövästä kun olivat saaneet B17 hoitoa.
http://credence.org/testimon/testimonalive.htm
Tässä eri sivulta samasta aiheesta, ilman kuvia http://www.brave-souls.com/BinzelTestimonials.html
Tässä graaffisesti havainnollistettu miten B17 molekyyli tuhoaa syöpäsolun http://www.worldwithoutcancer.org.uk/laetrileandcyanide.html#graphic
Tässä lyhyesti tasmanialainen mies kertoo miten hän auttoi äitinsä eroon syövästä B17 terapian avulla http://www.laetrile.com.au/testimon/kyletest.htm
Tässä ruotsiksi muutamat ruotsalaiset kertovat miten emäsvoittoisen ruoan avulla pääsivät syövästä voitolle. Joku mainitsi B17 tärkeänä tekijänä. http://www.mistelgarden.se/referenser.htm
>>Onnellista Uutta Vuotta Sinulle vielä kerran!! >>
Kiitos paljon. Sitä samaa sinulle sekä hyvää jaksamista !
HMGHei. Ole hyvä. Kiitos itsellesi ilahduttavasta viestistä. Sanoit että sinulla on Adobe Reader 7.0. Minulla on 5.0, eli hieman vanhempi versio. Uskon että kuitenkin aika samanlaiset toiminnot.
Kiitos Angiobalansin hintatiedoista. Sanoit äsken ostaneesi 3 pakettia. Montako ampullia on yhdessä paketissa?
Kiitos tiedosta koskien mitä terapeutti oli määrännyt. Se että määräsi kevytlevitettä oli selvä virhe.
Kirjoitit
>>Kirjoitit siitä C-vitamiinistä, että sinulla on siinä kansiossa. Olin laittanut sen kansion suosikkisivuksi, mutta en saanut sitä enää auki. Oletko jotain lisäämässä vai mistä mahtaa johtua? No sen ensimmäisenhän minä ehdin tulostaa, että kyllä se tuossa odottaa lukemista. >>
Pahoittelen ettet pääse kansioon käsiksi tällä hetkellä. Olen sen verran lisäämässä ja muokkaamassa että tällä hetkellä se on siten keskeneräinen. Pyrin antamaan tuoreen linkin kun olen tyytyväinen siihen. Eräs toinen syy miksi siihen ei päästä käsiksi on se että laitoin saman linkin erääseen toiseen ketjuun Syöpä foorumilla, jotta muut kiinnostuneet voisivat myös lukea. Mutta aika pian sen jälkeen älysin että jotkut tiedot siinä kansiossa eivät olleet tarpeeksi paikkansapitäviä tai epätäsmällisiä, joten poistin linkin koska en halua ei-paikkansapitävää tietoa antaa muille. Jotkut näistä virheistä olen jo ottanut puheeksi sinun kanssasi ja pyrkinyt korjaamaan jottei sinulle jäisi joistain asioista väärää käsitystä. Mutta siitä C vitamiinista voin tässä sanoa mitä tiedän. Se lisä minkä ostin on TWINLAB:n "C-Plus Citrus Bioflavonoid Caps". Eli TWINLAB on varmaan valmistaja. Tumma lasipurkki missä 100 kapselia. Joka kapselissa on vaaleanruskeaa pulveria: 500mg C vitamiinia (askorbiinihappoa) plus 325mg bioflavonoideja plus 25mg rutiinia. Sekä C vit. että flavonoidit ovat peräisin sitrushedelmistä. Etiketissä lukee että tuoreista sitruunoista, apelsiineista, greipeistä, limestä, tangeriinista. Itse kapseli on läpinäkyvä, kaksiosainen, ja käsittääkseni se koostuu liivatteesta, suodatetusta vedestä, MCT:stä, steariinihaposta, piistä (käsittääkseni kapselia voi niellä kokonaisena, mutta itse olen tehnyt sillai että olen kaatanut pulverin lusikalle ja syönyt muun ruoan kanssa, ja heittänyt itse kuorilon roskiin). Eng. kielinen etiketti informoi että tuote ei sisällä (mm.) sidosaineita, väriaineita, maku-aineita, makeutusaineita, säilöntäaineita, jne. Etiketin mukaan maahantuoja on: Suomen urheilu- ja terveysravinnetukku Oy, 01730 Vantaa. Asiakaskontaktit: 0208-888888. Nettisivu http://www.twinlab.ac/
>>Kun kirjoitin, että stressistä olen syövän saanut, niin sinä kirjoitit sen juuri oikealla tavalla!! En osannut vain selittää. Eli juuri noin minäkin ajattelen. Antioksidanttien vajaus ja kaikkien muidenkin!!! Eli kun stressi on päällä, niin solut on kiihdytystilassa. Ei kai ne silloin saa mitään tarvitsemiaan lisäravinteita. Ja siihen vielä se makean syönti, niin eipä ihme. Minä todella tunsin sen "kiehumisen" itsessäni. En osaa sitä muuten kuvata. Eikä sokerin vaarallisuudesta niin hirveästi kirjoiteta!! Paljon enemmän pitäisi, sillä tulee mieleen, että sillähän ne syöpäsolut elää! >>
Näin se taitaa olla. Kun stressiä on niin solut ovat kiihdytystilassa. Ajattelen että negatiivinen stressaaminen mm. lisää elimistön happamuutta, jonka seurauksena joillekin soluille tulee happivaje, jolloin ne muuttuvat syöpäsoluiksi. Eli näin pahimmassa tapauksessa jos stressi on jatkuvaa ja pahanlaatuista. Ja kun stressaa niin ruoka sulaa huonommin, jolloin syntyy enemmän happamia kuona-aineita. Ja kuten sanot niin sokerin vaarallisuudesta ei hirveästi kirjoiteta. Yleensä se on vain jotain yleisluontoista kuin että sokeri lihottaa. No, sehän on totta, mutta sen lihottava vaikutus ei ole lähimainkaan sen pahin vaikutus. Sokeri muun muassa:
- lihottaa
- ryöstää elimistöltä B vitamiineja
- ryöstää alkaalisia mineraaleja kuten kalsium, magnesium - koska sokeri on niin happoa-muodostavaa että elimistö joutuu neutraloimaan tätä happoa alkaalisilla mineraaleilla jottei tulisi hengenvaarallisia ongelmia. Jos esim. kalsiumia ei ole tarpeeksi veressä niin elimistö ottaa sitä hampaista ja/tai luustosta. Tämä selittää osteoporoosin. (sokeri ei ole ainoa osteoporoosin aiheuttaja, muut väkevät hapattajat kuten esim. farmaseuttiset lääkkeet ovat yhtä pahoja tässä asiassa)
- edistää syövän syntyä, ja edistää jo olemassa olevien syöpäsolujen "elämää" ja leviämistä
- edistää diabeteksen syntyä
En muista että koululääketieteen syöpälääkärit olisivat paljoa varoitelleet sokerista syöpäsairaille. Tosiaankin, syöpäsolut ovat anaerobisia, ja elävät "sokerikäymisestä" (eng. sugar fermentation). Tarkemmin sanottuna on kyseessä glukoosi-käymisestä, koska loppujen lopuksi hiilihydraatin on oltava glukoosin muodossa jotta solut voisi sitä käyttää, mukaanlukien syöpäsolut. Saksalainen Otto Warburg sai tästä löydöstä Nobel palkinnon joskus vuonna 1931. Tavalliset, terveet, solut ovat aerobisia, eli niissä glukoosi palaa hapen (O) vaikutuksesta. Syöpäsolussa glukoosi palaa ilman happea. Lukemani perusteella käsitän sen verran, että happi on syöpäsolun pahimpia vihollisia. Jos happea pääsee syöpäsoluun tietyn mekanismin kautta (esim. Cesiumin avulla) niin se kuolee. Ymmärtääkseni mekanismi on jotenkin näin että kun happi pääsee syöpäsoluun niin se ei siitä heti kuole, vaan seuraa nk. apoptosis, eli ohjelmoitu solukuolema, joka lopettaa syöpäsolun. Eli hapen sisääntulo käsittääkseni aktivoi apoptosiksen. Tämä pitäisi tarkistaa, mutta epäilen että näin se meni. Tästä syystä, kun happi on niin kohtalokas syövälle, niin jotkut käyttävät nk. Happi-terapiaa syövän vaihtoehtoisena hoitomuotona. Lyhyesti sanottuna pyritään edistämään hapen pääsy syöpäsoluun tietyin keinoin, mm. käyttämällä Cesiumkloridia. Cesium on kaikista emäksikkäin alkuaine, joten ei ihme että sen käyttö nostaa elimistön pH:ta, jolloin happi pääsee vaikuttamaan.
Sitten taas eräs toinen syövän pahimpia vihollisia on amygdaliini. Joka tappaa syöpäsolun hieman eri mekanismin kautta. Siinähän amygdaliinin cyanidi tehokkaasti ja tarkasti tappaa syövän. Sitten on Graviola, jonka tappomekanismia en vielä tunne. Sitten on Essiac, enkä siitäkään tiedä miten se vaikuttaa. Voi olla että siinä on amygdaliinia, tai jotain vastaavia aineita jotka valikoidusti tappavat syöpäsoluja, ja/tai proteolyyttisiä entsyymejä jotka ovat niin tehokkaita että ne sulattavat syöpäsoluja. Pitäisi lukea niin ehkä selviäisi. Sitten on sellainen tehokkaaksi sanottu menetelmä kuin "herbal surgery", suomeksi olisi "yrttikirurgia". Siinä käytetään valikoituja yrttejä, joissa voimakkaita proteolyyttisiä entsyymejä jotka syövät tai syövyttävät syöpäsoluja, yhdessä nk. "drawing herbs" kanssa. Eli kysessää on yrtti-kirurgian yrttisekoitus jossa sekä proteolyyttisiä yrttejä että "vetäviä yrttejä". Vetävät yrtit kuljettavat kuolleita syöpäsoluja ulos kehosta sen jälkeen kuin sekoituksen proteolyyttiset yrtit ovat tuhonneet syöpäsolut. On varmaan muitakin tehokkaita syövän tappajia.
>>Uskon, että stressiäkin on monenlaista tai ehkä se lievänä on erilaista. Olen tarkka ja tunnollinen ihminen, niin siksi kai stressin sain ja vielä kun en ymmärtänyt koskaan levätä. Lepo ja rentoutuminen on hyvin tärkeitä. On vain niin, että kun on kova stressi päällä, niin ei pysty rentoutumaan, ei ainakaan, jos on vain hetki aikaa. Olen kuvannut stressiäni, että on kuin isopyörä olisi päällä, joka pyörii kovalla vauhdilla ja sitä ei pysty pysäyttämään!
Oli vain aina kova kiire, huoli ja murhe asioista ja elämästä ja aina jotain mietittävää. Ei pystynyt rauhoittumaan ja vain olemaan. Aina piti tehdä jotain. >>
On varmaan näin, stressiä on monenlaista. Kun tässä kuvailet miten sinulla oli niin tulee mieleen äitini. Eli aika samat kuviot hänellä tämän stressin suhteen. Lepo ja rentoutuminen ovat todella tärkeitä. >>
>>Tunnen, että vasta nyt, kun olen tässä lomaillut ja tietysti nuo kaikki syömäni pillerit, ovat "antaneet minulle rauhan". Voin sanoa, että tällaista oloa en ole eläissäni tuntenut. En ole osannut ajatellakaan, että näin voisi olla. Aamulla, kun herää, ei ole minnekään kiire. Ei ole pakko minnekään. Kaikki saa tehdä siinä tahdissa, kun huvittaa. Sanoisin, että ehtii ajatella omia ajatuksiaan. >>
Tämä oli ilo kuulla. Eikö ole ihmeellistä miten elämä joskus kouluttaa, kuten sanotaan. Että pitää tulla joku suuri kriisi ennen kuin oppii ottamaan rauhallisesti. Uskon että ihmiset stressaavat paljolti siitä syystä kun ovat tekemis-keskeisiä, eivätkä olemis-keskeisiä. Eli "tekeminen" on tärkeämpi kuin oleminen.
>>Toivoisin sydämestäni, että äitisikin jonkinlaisen muutoksen tekisi elämässään. Lepäisi ja muuttaisi ruokatottumuksiaan ym. Itse en kyllä ymmärtänyt silloin, kun ensimmäisen kerran tämän syövän sain. Siksi kai sen sainkin uudestaan, kun en ymmärtänyt mitään muuttaa, vaan jatkoin entiseen malliin. >>
Äitini on itsepäinen, eikä hevillä luovu huonoista tottumuksista. Pelkään että syöpänsä vielä tulee takaisin jos hän ei tee muutoksia. Itse olen sillä kannalla että ihmisen tulisi tehdä voitavansa karttaakseen tunnettuja syövän aiheuttajia ja edistäjiä. Harvat tekevät sitä, eivät tee sitä vaikka ovat saaneet syövän. Syöpäkään ei saa heitä varovaisiksi. He jatkavat kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ikäänkuin uhmaavat olemassa olevia vaaratekijöitä. Ehkä eräs syy on se kun niin paljon pannaan geenien tilille mitä syöpään tulee. Eli paljon sanotaan että syöpä on perinnöllistä, eikä auta mikään, se tulee jos on geeneissä. Mutta, luin tästä äskettäin, ja useat olivat sillä kannalla että liian paljon laitetaan geenien piikkiin. Joku kirjoitti että n. 70 prosenttia syövistä johtuu ruokavaliosta. Toisilla oli hieman alhaisemmat prosentit mitä ruokaan tulee. Mutta yhtämieltä olivat että suurin tekijä on ruokavalio ja ruokailutottumukset. Eli useimmat jotka saavat syövän ovat syöneet sen itselleen. Geeneillä sanottiin olevan n. 5 prosentissa syöpätapauksissa suora yhteys, eli aika pieni osa syövistä johtuu geeneistä.
Sitten on vielä se avuttomuuden tunne monella että jos syöpä tulee niin sitten ihminen ei itse voi sille mitään tehdä. Eli hän luottaa että koululääketiede korjaa sen. Tästä syystä useimmat tässä maassa eivät tee mitään ruokavaliomuutoksia, ajattelen. Tai muita muutoksia, kuten rintaliivien käytön lopettamisen tai vähentämisen, stressaamisen minimoimisen, jne.
>>Nyt voisin sanoa, että jos mikään ei muutu, niin suuri vaara on uusia. Tosin ei kukaan voi toista pakottaa. Itsestä kaikki pitää lähteä. Myös sairastamaan pitäisi pystyä hyvällä omalla tunnolla. Eikä murehtia työasioita, vaan elää vain itsekkäästi itselleen. >>
Aivan, vaara on uusia. Ja oikeassa olet ettei voi toista pakottaa. Ja kun sairastaa niin pitäisi olla tervettä optimismia, ja optimistista taistelutahtoa. Mutta monet eivät omista tätä asennetta, ja se voi osittain johtua siitä kun luulevat että syöpää ei voi voitokkaasti nujertaa, vaan että "sen kanssa joutuu oppia elämään". Viime sanonta on osittain totta, mutta jos asenne on pelkästää sellainen niin sellaista asennetta en kadehtisi.
>>En pystynyt vastaamaan edelliseen viestiisi. Tuli vain, että "viestin hierarkia on liian syvä". Että siksi vastasin omaan viestiini. Toivottavasti ei häiritse.>>
Ei suinkaan häiritse. Tämä käy yhtä hyvin.
Sinullekin jaksamista, ja tsemppiä.
terv.
HMG
P.S. tuli mullekin tuo hierarkia juttu, joten piti omaan viestiin vastata sinulle - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei. Ole hyvä. Kiitos itsellesi ilahduttavasta viestistä. Sanoit että sinulla on Adobe Reader 7.0. Minulla on 5.0, eli hieman vanhempi versio. Uskon että kuitenkin aika samanlaiset toiminnot.

P.S. tuli mullekin tuo hierarkia juttu, joten piti omaan viestiin vastata sinulleKiitän suuresti kirjeestäsi! Tiedätkö, että kuukausi ollaan tässä kirjoiteltu. Ja oletko huomannut, että päivä on jo pidennyt? Kello 16.00, kun katselin ulos ikkunasta, niin näytti jo aika valoisalta. Kyllä se kevät siitä tulee pikavauhtia.
Yritin jo eilen päästä näille sivuille kirjoittamaan, mutta koko päivän takkuili niin, että en päässyt.
Niin kyselit siitä Angiobalansista. Paketissa on 20 ampullia. Kun otan yhden päivässä, niin kuukausi annos tulee maksamaan n. 75,00 €. Eihän se mitään halpaa ole ja kun vielä syö nämä kaikki muut pillerit päälle, niin kyllä rahaa menee. Ei nyt vain sovi sitä rahaa laskea. Niin ja pakkauksessa lukee, että 1-3 ampullia päivässä.
Olen nyt kuitenkin ottanut vain yhden päivässä.
Aikaisemmin pakkauksessa oli vain 10 ampullia, että onneksi nyt 20. Luin jostain, että tuote valmistetaan nyt EU:ssa ja siitä on jäänyt pois patentti, tulli ym. maksut, että siksi saa nyt 20 kymmenen hinnalla.
Aion ostaa seuraavaksi tuota sinun käyttämääsi C-vitamiinia. Laitoin linkin muistiin.
Tuota happiterapiaa pitää myös tutkia, että mitä se pitää sisällään.
Kirjoitit, että happi on syöpäsolun pahin vihollinen. Hyvin mielenkiintoinen asia. Enpä ole siitäkään ennen kuullut! Ja happiterapia. Täytyy tutustua.
Olisihan se kiva, jos lääkäritkin näitä vinkkejä antaisivat, mutta kun ei.
Ei ollut silloin tietokonetta, kun syövän ensimmäisen kerran sain. Sanoisin, että kyllä nyt on ihmisillä helppoa. Tietoa löytyy, niin paljon, kuin vain jaksaa lukea.
Olen myös huomannut, että monet puhuu syövän yhteydessä geeneistä. Itse ajattelen myös, että se koskee vain joitakin ihmisiä. Kyllä se muusta johtuu ja niin kuin jo kirjoitin, niin koen, että minulla vaikutti stressi ja nämä vitamiini- ja hivenainevajaukset ym. joista ollaan jo kirjoitettu.
Tästä stressistä vielä. Minun kokemukseni on, että stressistä ei pääse ns. käskemällä eroon. Olin itse mielestäni niin "syvällä" stressissä, että minulle ei ainakaan auttanut muu kuin tämä loma. Jos minulle olisi joku sanonut vaikka vain kaksi vuotta sitten, että hidasta vähän vauhtia ja lopeta stressaaminen, niin en olisi uskonut. Ja tosiasia on, että en olisi osannut tehdä asialle mitään. Ainoastaan tämä loma on tehnyt sen kuin itsestään eli "päästänyt" minut stressistä ja tietysti se, että kun ei kello määrää koko ajan tekemisiä.
Sanotaan, että kun stressi pitkittyy, niin siitä seuraa masennus. Itse uskon, että on ainoastaan näiden syömieni pillereiden ansiota, että en masentunut.
Tähän lopuksi vielä tuli mieleeni, että Dr. Phil sanoi tällä viikolla tv:ssä, että "mitä pelkäät, sitä saat". (Kai tiedät tämän Dr. Philin ohjelman?!)
Siitä voisi ajatella, että jos koko ajan pelkäisin, että tämä syöpä uusiutuisi, niin ehkä se sitten uusiutuisi. Siksi koetankin kaikin keinoin vastustaa sitä ajatusta ja ajatella vain postitiivisesti.
Hyvää viikonloppua sinulle! terv. Leena - hmg
hmg kirjoitti:
Hei Leena. Ole hyvä. Kiitos itsellesi vastauksesta. Oli taas ilahduttavaa ja piristävää lukea sanojasi. Sanoit
>>Ei minua todellakaan häiritse vaikka asioita tulee toistamiseen. Hyvää kertaustahan se vain on. Enkä laske sivuja, kuinka paljon joudun tulostamaan. Sen vuoksihan tuo tulostin tuossa on. Ja tulostettuna on mielestäni helpompi lukea ja voi tehdä alleviivauksia. Aion laittaa erillisen mapin näille. >>
No hyvä ettei häiritse. Kertaus ei haittaa, sen kautta tärkeät asiat iskostuvat muistiin. Alleviivaaminen on hyvä tapa oppia myös. Itse kun luen jotain kirjaa on kädessä melkein aina 0.3 mm lyijykynä jolla alleviivaan tärkeitä asioita, sanoja. Sinun tulostuksen suhteen tuli sellainen mieleen että säästäisit paperia siten että kun katsot viimeistä päivitettyä kansiota niin ei muuta kuin kopioit (copy/paste toimintoa käyttäen hyväksi) - ne asiat mitkä ovat uusia/lisättyjä verrattuna edelliseen päivitykseen - esimerkiksi Microsoft Word:iin tai muuhun tekstinkäsittelyohjelmaan. Niitä sivuja mitä kertyy uutta asiaa sitten tulostat ja lisäät siihen mappiin. Tämä oli vain tällainen ehdotus. Koska en tiedä miten tekninen olet PDF kansioiden suhteen niin sanon seuraavan. Kun avaat kansioni, joka on juuri PDF kansio, niin yläpalkista löydät linkin/toiminnon missä iso t-kirjain, eli T. Sitä kun klikkaat niin pystyt hiirtä hyväksikäyttämällä kopioimaan lauseita tai isompia osia tekstiä ja sitten pasteamaan esim. Word:iin, kuten yllä sanoin. Ehkä olet jo tällä tavalla tehnyt.
>>Monta sivua olet taas ehtinyt lisätä. Aivan ihmettelen, että kuinka jaksat olla näin kiinnostunut!? Ehkä olet ollut edellisessä elämässäsi lääkäri?>>
Niin, itsekin ihmettelen että miten jaksan olla näin kiinnostunut. Joskus on näin minulla, että kun kiinnostun jostain paljon niin silloin se sytyttää askartelemaan sen kimpussa enemmän kuin normaalisti. Mitä "edelliseen elämään" niin sellaista ei ole olemassa. Raamatussa sanotaan Heprealaiskirjeessä 9:27: "Ja niinkuin kaikkein ihmisten pitää kerran kuoleman, mutta senjälkeen tuomio,". Monia vuosia sitten uskoin tietyn ajan että oli nk. edellisiä elämiä, ja reinkarnaatiota jne. Nyt tiedän että se on valhe.
>>No ostin eilen punaviini ja valkkaripullon. Myyjältä kysyin, että sellaista missä vähemmän sitä tanniinia. Ei tuntunut oikein olevan montaa vaihtoehtoa. Ja yllätys minulle oli, että kun pullon avaa, niin pitää juoda viikossa. No, kun joka päivä otan ruoan kanssa, niin eiköhän se viikossa kulu.>>
Punaviinin kanssa taitaa tosiaankin olla ettei se säily kuin korkeintaan tuon viikon jääkaapissa. Joten viisainta taitaa olla ostaa 0.75 litran pullo, ja juoda se loppuun neljässä tai viidessä päivässä, eli n. 1.5 - 2 dl päivässä. Valkoviinistä olen huomannut että se säilyy ongelmitta jääkaapissa ainakin viikon. Eli vaikka joisi vain 1dl päivässä sitä niin se ei taida huonoksi mennä. Valkoviinin suhteen neuvon pääasiallisesti pitäytymään luomussa, koska siinä muun muassa vähemmän sulfiitteja. Alkosta löytyy ainakin puolitusinan verran luomuvalkoviinejä, mutta suosittelen kuivia, tai puolikuivia, jottet liikaa hiilihydraattia nauttisi.
>>Kirjoitin ylös myös nuo, mitä Oivariinin tilalle suosittelit. Saako niitä vain luontaistuotekaupasta? En eilen käynyt kysymässä, kun olin niin myöhään liikkeellä, että olivat jo kiinni. >>
Täällä Kokkolassa olen löytänyt niitä vain luontaistuotekaupasta. Olen koettanut pitää silmiä auki kun marketeissa ja kaupoissa käyn muttei ole löytynyt. Itse syön useimmiten Urtekram:in seesam Tahinia, ehkä koska se on edullisin. Minulla yksi lasipurkki (350g) riittää joskus jopa 2vkoa. Laitan sitä Uotilan maalaisruislimpun päälle, joka on ainoa hapanjuurileipä mitä täällä kaupat myy. Spelttinäkkäriä ostan myös samasta paikasta mutta sen päälle sopii voi paremmin. Joten käytän leivän päälle sekä voita että Tahinia. Joskus ostan mantelitahnaa joka on vähän kallista joten harvemmin ostan. Tällä hetkellä on Tahinin ohella myös samasta kaupasta ostettua Cashewpähkinä tahnaa. Todella hyvää mielestäni. Kaikissa näissä on hyvä rasvahappokoostumus, eli niiden rasva ei helposti eltaannu kun säilyttää purkkia jääkaapissa. Näistä kolmesta manteli sisältää eniten fytiinihappoa. Enkä tiedä ovatko valmistusvaiheessa tehneet mitään sen neutraloimiseksi, esim. että liottivatko manteleita ennen jauhatusta. Mutta vaikka olisikin jäljellä fytiinihappoa niin mantelitahna ja ne muut ovat paljon ravinto-tiheämpiä kuin esim. Oivariini tms. Ja tällaisia tahnoja syömällä kohtuudella leivän päällä tai muutoin saat myös hieman B17 niistä. Ja Urtekramin Tahini kun on tehty kuorellisesta seesamsiemenestä niin se sisältää mm. paljon kalsiumia, rautaa, kaliumia, seleenia, sinkkia, mangaania, kuparia, magnesiumia.
>>Niin ja viikunoita ostin myös. Siinäkin oli, että säilyy jääkaapissa viikon. En sitten tiedä, että olisiko sellaisia, jotka säilyisi kauemmin? >>
Täältä en ole löytänyt viikunoita missä olisi viikon säilyvyys-aika. Olen löytänyt vain kuivattuja, toisissa hieman enemmän kosteutta kuin toisissa. Mutta ne mitkä aina ostan ovat Sallisen 250g paketti, missä ymmärtääkseni ei säilöntäaineita yhtään. Vaikka näissä ei olisikaan ficiniä niin ne ovat muuten ravinteikkaita, ja mm. runsas-emäksisiä koska sisältävät paljon kalsiumia ja kaliumia.
>>Minulla on aika paljon kukkia, että täytyy etsiä tietoja niiden allergia ym. vaikutuksista. Kaikki ovat viherkasveja ja paljon samaa, jotka olen itse juurruttanut. Ei nyt tule mieleen yhdenkään nimeä. >>
Niin, voi olla hvyä etsiä tietoja niistä. Itse en tiedä yhtään kukista mutta tuli vain mieleen että jotkut voivat olla allergisia joillekin kukille tai huonekasveille. Jos sattumoisin olet jollekin allerginen niin kannattaa hävittää sellainen kasvi.
>>Voi, kun saisit äitisi innostumaan näistä pillereistä ja hainrustouutteesta. Haluaisin huutaa koko maailmalle, että käyttäkää hainrustouutetta!!!!! Itse tunnen oloni niin kevyeksi ja notkeaksi, verratuna entiseen. Ja voi, kuinka monta turhaa vuotta siitä jäykkyydestä kärsin! No, jos ei äidilläsi ole reumaoireita, niin voisihan se auttaa vaivaisenluihinkin. Ja reumapotilaat, voi kun he tietäisivät! >>
Niin, kunpa saisin. Mutta, eilen kerroin sinusta että olit saanut siitä apua. Kerroin veljelle ja hänen morsiamelle. Veljen morsian kiinnostui, koska hänen äidillään on fibromyalgia ja iskias ja ties mitä. Voisikohan Angiobalans auttaa näihin?
Hainurustouutteesta puheenollen niin se on tullut viime päivinä moneen otteeseen vasaan kun olen etsinyt B17:sta ja B17 metabolisesta hoidosta tietoa. Monet B17 metabolisen terapian kannattajat käyttävät hainrustoampulleja. Ja jotkut suosittelivat montakin ampullia otettavan päivässä, joten uskon että teet aivan oikein kun otat Angiobalansia. Eilen tilasin kirjan joka mahdollisesti on eräs parhaita B17 metabolisen terapian oppaita, Phillip Day:n "B17 Metabolic Therapy in the Prevention and Control of Cancer: A Technical Manual". Uskon että siinä on paljon uutta ja hyvää tietoa.
>>Jos sinulla vain on jossain vaiheessa aikaa, niin voisitko tutustua Tohtori Tolosen sivuihin. Sieltä löytyy nämä pillerit, joita syön eli ne olivat: E-Epa, Bio Carnosin Forte (purkki) ja Antiox Forte (viimeksi olin kirjoittanut Antio forte). >>
Pitää katsoa, ehkä jossain vaiheessa otan aikaa ja vilkaisen.
>>Tuli tässä vielä mieleeni, että kun minulla on ollut kolestroli koholla, niin luin, että se voi kohota stressistä. Eipä työterveyslääkärini yhtään ainakaan osannut yhdistää, vaikka tiesi stressistäni. Että kyllä itse pitää vain lukea ja ottaa selvää. >>
Voisitko kertoa kolesteroliarvot? Epäilen ettei sinulla ole välttämättä yhtään liian korkeita. Niin, voi olla että stressi voi olla osatekijänä siinä että kolesteroli kohoaa normaalia korkeammalle. Ja lääkärit ei aina osaa yhdistää. Ja kyllä se on niin että itse pitäisi ottaa selvää jottei olisi epätietoisuudessa. Kolesterolista sanottakoon tässä sen verran että ehket ole tiennyt että nykyinen kokonaiskolesterolin raja, 5.0, on tullut USA:sta tänne. Eli, ennen se raja oli 6.0. Sitten USA:n farmaseuttiset jätit yhdessä virallisten sydänjärjestöjen (joilla vahvat sidokset farmaseuttisiin jätteihin) päättivät alentaa rajaa tuonne 5.0. Näin he saavat myytyä lisää statiinilääkkeitä. Ehkä vielä laskevat sitä tuonne 4.5, saavat kirjoittaa lisää statiinireseptejä terveille ihmisille. Jos haluat tietää totuuden tästä kolesterolihysteriasta ja kolesterolin ja kananmunien suhteen pelottelusta niin lue tuore Uffe Ravnskov:n kirja Kolesterolimyytti (Jakobssonin Terveyden Vaarat kirjassa myös hyvää tietoa samasta aiheesta, ja hän viittaa Ravnskoviin). Ilmestyi joulukuun alussa, ja pitäisi löytyä kirjakaupoista. Itse ostin sen heti kun tiesin että oli ilmestynyt. Se että sinulla on nyt syöpä voi osittain selittää että kolesteroli on "koholla" (jos on). Koska kolesteroli on niin valtavan tärkeä aine solujen seinämissä, ja useassa tärkeässä hormoonissa jne. Se on niin tärkeä että elimistö tuottaa sitä 2-4 grammaa vuorokaudessa (mikä on paljon enemmän kuin mitä keskivertosuomalainen saa kolesterolia päivässä ruoastaan). Eli se on vähintään neljä kertaa tärkeämpi ravintoaine kuin esim. kalsium, jos katsoo milligrammamääräisesti.
Sitten kysyisin että onko sinulle tuttu sellainen aine tai tuote kuin MSM? Se on tullut vastaan monesti viime päivät kun olen etsinyt netistä eri tietoja. Sitä kehutaan kovasti, ja uskon että se voikin olla hyvä.
Sitten. Kun koko ajan tutkin asioita netistä ja kirjoista niin aina tulee esille tärkeitä asioita joista haluan mainita. Nyt tulee mieleen seuraavat.
1. Kun kansiossa mainitsin säännöllisestä liikunnasta niin en muistanut varoittaa että jos on esim. rintasyöpä niin pitäisi varoa rasittamasta juuri sitä aluetta. Tällaisesta varoitettiin eilen kun luin jotain artikkelia B17 terapiasta ja sivuttiin liikuntaa. Eli sinulle ei ehkä antamani esimerkit kuten hiihtäminen ja sauvakävely ole niitä parhaimpia. Ainakin hiihtäminen rasittaa käsiä ja rintalihaksia jonkin verran. Ehkä lääkärisi ovat jotain varoittaneet liikarasittamisesta. Artikkelista sanottiin muistaakseni että lepo on paljon tärkeämpi asia kuin liikunta, joten liikunnan tulisi olla kevyttä. Vaikea nyt minun sanoa paljonko olisi hyvä määrä päivässä, jos joka päivä edes jaksaa tai haluaa liikkua. Ehkä tuollainen 15 minutin rauhallinen kävelylenkki ulkoilmassa voisi olla hyvä esimerkki miten voi liikuntaa harrastaa. Tai kevyt pyöräilylenkki. Jos kotona tekee jotain jumppa tai venytysliikkeitä niin tulee totta kai varoa rajuja sellaisia eritoten syövän alueella. Mutta että joku kevyt aerobinen liikunta mikä edistää hapenottokykyä on varmaan parempi kuin ei mitään.
2. En tiedä oletko koskaan kuullut puhuttavan, rintasyövän suhteen, että rintaliivien käyttö voi edistää sitä. Eilen tuli vastaan tietoa tästä asiasta, ja silloin muistin että äitini on moneen otteeseen puhunut tästä, hän oli lukenut siitä jostain terveyslehdestä ellen erehdy. Löysin Amazon.comista kokonaisen kirjan joka käsittelee tätä aihetta, miten rintaliivien käyttöä on yhdistetty rintasyöpään. Siinä selitettiin mm. mikä se allaoleva mekanismi on (ehkä voin joskus kääntää se sinulle). Sanottiin että maissa missä naiset eivät käytä rintaliivejä niin siellä niillä on yhtä vähän rintasyöpää kuin miehillä. Eli rintasyöpä on siellä lähes olematonta. Ja paljon muuta sanottiin. Tilasin tuota kirjaa koska siinä on mielestäni asiallista tietoa josta harvoin mainitaan syöpäkeskusteluissa. Ja kirjoittajat neuvoivat naisia pitämään rintaliivejä niin vähän kuin mahdollista, ja parempi ettei lainkaan.
3. Sitten muistui sellainen asia, minkä olin lukenut kun luin Himalajan kristallisuolasta. Siinä neuvottiin ettei pidä laittaa sitä keitinveteen, eli pitäisi välttää korkeita lämpötiloja sen suhteen. Se menee kuulemma huonommaksi. Tämä voi pitää paikkansa, en osaa sanoa. Jos se pitää paikkansa kristallisuolan kohdalla se pitää paikkansa myös raffinoimattoman merisuolan ja intiaanisuolan kohdalla. Joten sitä tulisi lisätä (lämpimään) ruokaan myöhäisessä vaiheessa, jottei se kuumene liikaa ja paras teho katoaa.
Sitten. Eilen kävin Phillip Day:n nettisivulla, Credence.org, ja löysin mm.seuraavan. Ajattelin että se voisi kiinnostaa sinua. Siinä on kuvia ihmisistä jotka toipuivat syövästä kun olivat saaneet B17 hoitoa.
http://credence.org/testimon/testimonalive.htm
Tässä eri sivulta samasta aiheesta, ilman kuvia http://www.brave-souls.com/BinzelTestimonials.html
Tässä graaffisesti havainnollistettu miten B17 molekyyli tuhoaa syöpäsolun http://www.worldwithoutcancer.org.uk/laetrileandcyanide.html#graphic
Tässä lyhyesti tasmanialainen mies kertoo miten hän auttoi äitinsä eroon syövästä B17 terapian avulla http://www.laetrile.com.au/testimon/kyletest.htm
Tässä ruotsiksi muutamat ruotsalaiset kertovat miten emäsvoittoisen ruoan avulla pääsivät syövästä voitolle. Joku mainitsi B17 tärkeänä tekijänä. http://www.mistelgarden.se/referenser.htm
>>Onnellista Uutta Vuotta Sinulle vielä kerran!! >>
Kiitos paljon. Sitä samaa sinulle sekä hyvää jaksamista !
HMGHei, Leena. Kiitos ajatuksistasi. Voin ymmärtää miltä sinusta tuntui kun kirjoittamasi hävisi taivaan tuulin. Joskus on käynyt minulle aika samoin. Se on todella turhauttavaa.
Niin, happivaje tuon naisen rinnan soluissa taisi olla heikentyneen verenkierron ansiota. Äidin kanssa kun tässä keskustelimme parisen päivää sitten rintaliiveistä ja rintasyövästä niin hän sanoikin että oli itse älynnyt tuota että rintaliivit voivat olla osatekijänä rintasyövän synnyssä. Hän oli ajatellut sen siten että rintaliivit puristavat ja aiheuttavat verenkierron heikentymistä. Loogisesti tästä seuraisi jonkinasteinen happivaje soluissa (rinnoissa).
Se että käyttämäsi deodorantti on Apteekista ei ole mikään tae että se olisi elimistö-ystävällinen. Ajattelen että sen turvallisuus selviäsi paljolti jos katsoisi mitä valmistusaineita siinä on. Ymmärtääkseni kainalodeodoranttien "juju" on siinä että ne estää hikoilua kainaloista. Jotta ne tätä estäisivät niissä täytyy olla jotain ainetta tai aineita jotka pystyvät tätä estämään. Ja arvaan että yleensä ne aineet deodoranteissa jotka tämän vaikuttavat ovat enemmän tai vähemmän haitallisia. Syöpäsairaan kohdalla olisi tärkeää että kuona-aineet pääsisivät ulos, eivätkä jää sisälle. Jos deodorantti estää kuona-aineiden poispääsyä kainalon ihon huokosten kautta niin tämä ei ole hyvä asia. Plus että jotkut haitalliset aineet deodorantissa voivat imeytyä ihon läpi verenkiertoon ja lymfakiertoon. Joten, kuten sen ymmärrän niin kaiken tämän valossa ehdotan että ainakin harkitset lopettamaan kainalodeodorantin käyttöä. Jos jo vähennät sen käyttöä radikaalisti teet viisaasti. Mietipä asiaa.
Kirjoitit
>>Hapenpuutos soluissa! En ole koskaan tuostakaan kuullut. (Kyllä olet paljon lukenut!) Mikähän siihen auttaisi? Ja vähän outo kysymys, että kuinkahan sitä pitäisi hengittää?? >>
Niin. Siitä ei kuule puhuttavan. Mutta tämä tieto tulee vastaan kun rupeaa tonkimaan syöpätutkimuksen historiaa, ja varsinkin kun lukee vaihtoehtohoidoista. Voi sanoa että alhainen solujen (sekä elimistön) pH ynnä hapen puutos kulkevat käsi kädessä, tai ovat kuin kolikon kaksi puolta. Missä toinen on niin siinä myös toinen on väistämättä.
Kysyt että mikä siihen auttaisi. No, lyhyesti jotkut sanovat että "alkalisoi tai kuole!". Eli selkokielellä - nosta elimstön pH:ta. Kun sitä nostat, tai edistät sen nousua, niin happivaje laskee samalla. Tai toisin sanoin, jos kykenet nostamaan solujen hapensaantia niin pH nousee. Tässä asiassa hengityksen tehostaminen on vain yksi asia, mutta varmaan tärkeä sekin. Nyt kysyit että kuinka sitä pitäisi hengittää. En ole mikään asiantuntija oikean hengitystekniikan suhteen. Mutta muistan kuulleeni että oikea tapa hengittää on hengittää "vatsan kautta". Joku muu varmaan osaisi sanoa enemmän oikean hengityksen suhteen.
Elimistön pH:n nostamisessa uskon että oikealla syömisellä on suurin rooli kaikista tekijöistä. Lyhyesti tarkoittaa sitä että tulisi syödä paljon ruokia jotka ovat emästä-muodostavia, ja näitä raakana, tuoreina, eikä lämpökäsiteltyinä. Kuten taisin jossain sanoa niin jotkut kehoittavat syödä 4 osaa ruoasta raakana, ja 1 osa kypsennettynä. Eli 80 prosenttia raakaravintoa ja 20 % kypsennettyä. Tämä 20% tarkoittaa käytännössä pääosin eläinvalkuais-ruoat (kuten kananmuna, kala) jotka kuuluvat ruokavalioon.
Voisimme käsitellä tätä pH/happi asiaa perusteellisemmin lähiaikoina jos haluat.
>>Luinpa tuolta netistä, että "Pyrimme ratkaisemaan ongelmia keventämällä hengitystä. Pinnallinen hengitys suojaa vaikeilta tunteilta. Samalla myös mukavien tunteiden skaala kaventuu. Hengitämme vähemmän, elämme vähemmän". >>
Pitää varmaan paikkansa tuo viimeinen väittämä. Itsestä tiedän että hengitän liian pinnallisesti. Ennen taisin hengittää vielä enemmän pinnallisesti. Mitä rennompi olen niin sen oikeammin huomaan hengittäväni. Jos olen joskus stressaantunut niin huomaan kyllä että hengitän väärin. Ei hyvä. Kunpa oppisin.
>>Niin mitä, jos sovitaan että, jos tulee ongelmia vastata viestiin (niin kuin eilisessä viestissä kerroin), niin siirrytään tuon otsikon alle, jossa lukee "Angiobalans syöpään---mistä apu. Se on minun kysymykseni, joten emme ketään loukkaa, vaikka jatkamme siellä. >>
Hyvä ehdotus. Tehdään näin.
>>Kirjoittele, kun ehdit, mutta ei oteta mitään stressiä tästä. Silloin, kun itsestä tuntuu. >>
Aivan näin. Ei stressata. Kirjoitellaan niin kuin mieli tekee. Samaten voimia ja jaksamista sinulle.
terv.
HMG
P.S. Kyselisin hieman että oletko vielä huomannut mitään positiivista tuosta MSM:n käytöstä? Sitten kysyisin että mikä on tuo Sjögrenin syndrooma? Mainitsit sitä siinä Angiobalans ketjussa. Olen tuon nimen kuullut mutten nyt muista luinko koskaan mitä se on. - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei, Leena. Kiitos ajatuksistasi. Voin ymmärtää miltä sinusta tuntui kun kirjoittamasi hävisi taivaan tuulin. Joskus on käynyt minulle aika samoin. Se on todella turhauttavaa.
Niin, happivaje tuon naisen rinnan soluissa taisi olla heikentyneen verenkierron ansiota. Äidin kanssa kun tässä keskustelimme parisen päivää sitten rintaliiveistä ja rintasyövästä niin hän sanoikin että oli itse älynnyt tuota että rintaliivit voivat olla osatekijänä rintasyövän synnyssä. Hän oli ajatellut sen siten että rintaliivit puristavat ja aiheuttavat verenkierron heikentymistä. Loogisesti tästä seuraisi jonkinasteinen happivaje soluissa (rinnoissa).
Se että käyttämäsi deodorantti on Apteekista ei ole mikään tae että se olisi elimistö-ystävällinen. Ajattelen että sen turvallisuus selviäsi paljolti jos katsoisi mitä valmistusaineita siinä on. Ymmärtääkseni kainalodeodoranttien "juju" on siinä että ne estää hikoilua kainaloista. Jotta ne tätä estäisivät niissä täytyy olla jotain ainetta tai aineita jotka pystyvät tätä estämään. Ja arvaan että yleensä ne aineet deodoranteissa jotka tämän vaikuttavat ovat enemmän tai vähemmän haitallisia. Syöpäsairaan kohdalla olisi tärkeää että kuona-aineet pääsisivät ulos, eivätkä jää sisälle. Jos deodorantti estää kuona-aineiden poispääsyä kainalon ihon huokosten kautta niin tämä ei ole hyvä asia. Plus että jotkut haitalliset aineet deodorantissa voivat imeytyä ihon läpi verenkiertoon ja lymfakiertoon. Joten, kuten sen ymmärrän niin kaiken tämän valossa ehdotan että ainakin harkitset lopettamaan kainalodeodorantin käyttöä. Jos jo vähennät sen käyttöä radikaalisti teet viisaasti. Mietipä asiaa.
Kirjoitit
>>Hapenpuutos soluissa! En ole koskaan tuostakaan kuullut. (Kyllä olet paljon lukenut!) Mikähän siihen auttaisi? Ja vähän outo kysymys, että kuinkahan sitä pitäisi hengittää?? >>
Niin. Siitä ei kuule puhuttavan. Mutta tämä tieto tulee vastaan kun rupeaa tonkimaan syöpätutkimuksen historiaa, ja varsinkin kun lukee vaihtoehtohoidoista. Voi sanoa että alhainen solujen (sekä elimistön) pH ynnä hapen puutos kulkevat käsi kädessä, tai ovat kuin kolikon kaksi puolta. Missä toinen on niin siinä myös toinen on väistämättä.
Kysyt että mikä siihen auttaisi. No, lyhyesti jotkut sanovat että "alkalisoi tai kuole!". Eli selkokielellä - nosta elimstön pH:ta. Kun sitä nostat, tai edistät sen nousua, niin happivaje laskee samalla. Tai toisin sanoin, jos kykenet nostamaan solujen hapensaantia niin pH nousee. Tässä asiassa hengityksen tehostaminen on vain yksi asia, mutta varmaan tärkeä sekin. Nyt kysyit että kuinka sitä pitäisi hengittää. En ole mikään asiantuntija oikean hengitystekniikan suhteen. Mutta muistan kuulleeni että oikea tapa hengittää on hengittää "vatsan kautta". Joku muu varmaan osaisi sanoa enemmän oikean hengityksen suhteen.
Elimistön pH:n nostamisessa uskon että oikealla syömisellä on suurin rooli kaikista tekijöistä. Lyhyesti tarkoittaa sitä että tulisi syödä paljon ruokia jotka ovat emästä-muodostavia, ja näitä raakana, tuoreina, eikä lämpökäsiteltyinä. Kuten taisin jossain sanoa niin jotkut kehoittavat syödä 4 osaa ruoasta raakana, ja 1 osa kypsennettynä. Eli 80 prosenttia raakaravintoa ja 20 % kypsennettyä. Tämä 20% tarkoittaa käytännössä pääosin eläinvalkuais-ruoat (kuten kananmuna, kala) jotka kuuluvat ruokavalioon.
Voisimme käsitellä tätä pH/happi asiaa perusteellisemmin lähiaikoina jos haluat.
>>Luinpa tuolta netistä, että "Pyrimme ratkaisemaan ongelmia keventämällä hengitystä. Pinnallinen hengitys suojaa vaikeilta tunteilta. Samalla myös mukavien tunteiden skaala kaventuu. Hengitämme vähemmän, elämme vähemmän". >>
Pitää varmaan paikkansa tuo viimeinen väittämä. Itsestä tiedän että hengitän liian pinnallisesti. Ennen taisin hengittää vielä enemmän pinnallisesti. Mitä rennompi olen niin sen oikeammin huomaan hengittäväni. Jos olen joskus stressaantunut niin huomaan kyllä että hengitän väärin. Ei hyvä. Kunpa oppisin.
>>Niin mitä, jos sovitaan että, jos tulee ongelmia vastata viestiin (niin kuin eilisessä viestissä kerroin), niin siirrytään tuon otsikon alle, jossa lukee "Angiobalans syöpään---mistä apu. Se on minun kysymykseni, joten emme ketään loukkaa, vaikka jatkamme siellä. >>
Hyvä ehdotus. Tehdään näin.
>>Kirjoittele, kun ehdit, mutta ei oteta mitään stressiä tästä. Silloin, kun itsestä tuntuu. >>
Aivan näin. Ei stressata. Kirjoitellaan niin kuin mieli tekee. Samaten voimia ja jaksamista sinulle.
terv.
HMG
P.S. Kyselisin hieman että oletko vielä huomannut mitään positiivista tuosta MSM:n käytöstä? Sitten kysyisin että mikä on tuo Sjögrenin syndrooma? Mainitsit sitä siinä Angiobalans ketjussa. Olen tuon nimen kuullut mutten nyt muista luinko koskaan mitä se on.Hei ja kiitos viestistäsi. Olimme viimeksi kirjoittaneetkin viestin melkein samanaikaisesti. Saas nähdä, kuinka tänään käy!?
Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. En ole huomannut vielä ainakaan mitään erikoista vaikutusta. Olen nyt ottanut sitä yhden teelusikallisen päivässä.
Luin jostain, että rikin puute aiheuttaa nivelten ja lihasten jäykkyyttä. Tuli mieleeni, että olisikohan sitä rikkiä tuossa Angiobalanssissa, koska sen jälkeen, kun sitä otin, niin silloinhan jo huomasin sen jäykkyyden katoavan. Eli nyt en sitten varmaan huomaa, jos tuo MSM:kin siihen auttaa.
Enkä kehumasta lakkaa tuota Angiobalansia. Olo on niin kevyt, kuin joskus nuorena. Aivan huvikseni taivuttelen itseäni ja venyttelen ja notkistelen ja ihmettelen tämän ihanan aineen voimaa!! Ja sitä, mitä se on minussa aikaansaanut.
Niin kysyit siitä ns. Sjögrenin syndroomasta. Lääkäri ei sitä diagnoosia ole tehnyt, vaan itse olen netistä lukenut ja ajattelin, että minulla on alkava sellainen. Tosin, nyt olen lukenut vielä lisää ja siellä oli kyllä tähän sairauteen sellaisia oireita, mitä itselläni ei ole. Ehkä nämä oireeni viittaavat enemmän reumaan. Eikä minulla pahoja oireita ole ollut, ainoastaan sormien ensimmäiset nivelet (kynsien lähellä) tuntuvat paksuuntuneilta. Ainoastaan yhdessä sormessa on paksu "muhkura" (reumakyhmy?)juuri ensimmäisessä nivelessä ja vielä terävä kohouma/piikki. Nyt, kun olen syönyt Angiobalansia, niin tämä muhkura on melkein kadonnut ja tuosta piikistä on enää jäljellä neljännes alkuperäisestä. Luin netistä, että joku oli saanut avun juuri noihin muhkuroihin.
Niin, jossain ohjeessa sanottiin, että Angiobalans otetaan ruuan kanssa. Bio Vitan sivuilla taas sanotaan, että tyhjään vatsaan. Eli kuten kerroin, niin otan tyhjään vatsaan.
Ehkä huomasit sen viestini, missä kerroin, että paketissa on 20 ampullia.
Tässä deodorantti pakkauksessa ohjeessa lukee, että "muodostaa hikihuokosen suulle pienen geelimäisen tulpan, jolloin ihon pintaan pyrkivä hiki imeytyy takaisin ihoon eikä näinollen pääse aiheuttamaan pahaa hajua ja epämiellyttävää kosteutta ihon pinnalle. Tämä pieni määrä hikeä siis tulee ulos muuta kautta ihosta ja niinpä koko prosessi on täysin turvallinen ja varma".
Tätä laitetaan neljänä peäkkäisenä iltan ennen nukkumaan menoa ja pestään aamulla pois, eikä lisätä. Sen jälkeen käytetään 2-4 kertaa viikossa. Ja ingredients´ejä on pitkä lista, että en viitsi kirjoittaa. Ehkä vilkaiset, jos netissä olisi.
Nyt tuli ongelmia koneelle. Toivon, että tämä ei katoa taivaan tuuliin!!!
Kaikkea hyvää sinulle! ter. Leena - hmg
hmg kirjoitti:
Heippa taas. Ole hyvä. Viestisi piristi ja oli ilo lukea sitä. Olen iloinen puolestasi että hainrustouute on tuonut reumaan apua, jatka sen käyttöä luottamuksellisin mielin. Mitä kansiooni tulee niin toivon ettei runsas tiettyjen asioiden toistaminen siinä ole häiritsevää. Työskentelen koko ajan sen kimpussa kun inspiraatiota riittää. Korjaan kirjoitusvirheitä ja lisään tietoja ja linkkejä. Tällä hetkellä on jotain 28 sivua, ja siinä on jonkin verran lisää hyvää asiaa. Harmittaa vain että sinulla kuluu niin paljon tulostuspaperia : =) . Löysin muutama lisää B17 lähdettä mistä en ole ennen tiennyt. Tässä äsken päivitetty versio.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta_301206.pdf
Jos tulee jotain kysymyksiä vastaan kun luet, jos et jotain ymmärrä tms. niin kysele niin yritän vastata parhaani mukaan.
Nimimerkkisi kuin se nyt on on OK.
Kaljasta en usko että se olisi mitenkään terveysvaikutteinen. Kirkas voi auttaa joihinkin asioihin, mutta sitä tulee käyttää hyvin pieniä määriä kerralla jos lainkaan käyttää.
Voi olla että se aine punaviinissä mikä joissakin ihmisissä aiheuttaa migreeniä tms. on tanniinit eli parkkiaineet. Voi olla että on olemassa punaviinejä missä vähemmän näitä. Alkon väki voi ehkä neuvoa. Jos ei "punkku" lainkaan käy niin ehkä joku valkoviini sopii. Vaikka punaviini on ravinteikkaampi ja sisältää enemmän antioksidantteja ja fytokemikaaleja niin ei "valkkari" ole paljon huonompi. Eli voit kokeilla mikä voisi sopia sinulle. Jos jätät meijerimaidon pois teet viisaasti. Uskon että tulet huomaamaan sen ajan kanssa. Kun ei meijerimaitoa juo muun ruoan kanssa niin mm. koko ateria sulaa täydellisemmin, ja näin enemmän tärkeitä ravinteita imeytyy.
Kiitos Oivariinin tiedoista. Huonoa siinä ovat sen kasviöljy, koska se on melkein takuuvarmasti ei-kylmäpuristettua, sen suola, joka melko suurella varmuudella ei ole noita raffinoimattomia, ja sen E aineet. Joten sanon että pitkällä tähtäimellä, ajatellen ensikädessä solujesi hyvinvointia, tekisit viisaasti jos korvaisit tämän Oivariinin tavallisella voilla. Sellaista voita missä minimaalisesti valmistuaineita. Useat voit sisältävät vain kermaa, vettä, hapatetta, ja suolaa. Jotkut jättävät pois suolan. Suolaton voi on paras koska syömällä sitä vältät huonoa suolaa. Voit korvata siten että voileivän päälle ripottelet hienonnettua raffinoimatonta suolaa maun mukaan. Sitten en tiedä mitä ajattelet sellaisesta että silloin tällöin laittaa leivän päälle esim. luomu seesam tahinia (esim. Urtekram:in) tai luomu cashewpähkinävoita tai luomu mantelivoita. Tällaisia löytyy usein luontaistuotekaupoista. Näissä on kaikissa enemmän tai vähemmän B17, ja muutenkin ovat ravinto-tiheitä. Kannattaa sellaisia valita missä ei niin paljon monityyd. rasvahappoja, kuten edellä mainittuja. Luomu hasselpähkinätahna myös OK. Useimmiten nämä ovat lasipurkissa ja ilman lisäaineita, pelkästään sitä pähkinää tahnan/voin muodossa, joskus lisättyä suolaa mikä joskus on merisuolaa. Eri tahnojen tai voiden hinnat vaihtelevat. Yleensä syön seesam tahinia koska se on edullisin. Tällä viikolla ostin myös cashewpähkinävoita. Joidenkin leipien päälle tykkään laittaa voita, esim. spelttinäkkärin päälle. Siihen sopii vain ja ainoastaan voi, mielestäni.
Niin, tosiaankin hyvä ettet ole tuota rypsiöljyä käyttänyt paistamiseen.
Vihreiden linssien idättäminen on hyvä idea. Joistakin kirjoista löytyy aika hyviä neuvoja tähän. Ja uskon että useimpien luontaistuotekauppojen väki voivat myös antaa neuvoja. Itse en ole linssejä idättänyt vuosiin. Vaikka monet kirjat neuvovat hyvin miten idättää niin jotkut eivät mainitse että liotusveteen tulisi lisätä hieman raffinoimatonta merisuolaa. Pitää aina muistaa että palkokasvien, jyvien, pähkinöiden jne. liotusvettä ei pidä juoda. Korkeintaan se voisi kelvata kukkien kasteluun. Kukista ja muista ruukkukasveista puheenollen niin on varmaan hyvä pitää sellaisia joka huoneessa missä oleskelee paljon, ne puhdistavat huoneilmaa käsittääkseni. Allergisoivia kukkia jne. ei tule käyttää.
Kirjoitit
"Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin.... "
Tarkoitat varmaan tässä noita 6 missä proteolyyttisiä entsyymejä. Persikka ei kuulu niihin joten tarkoitit varmaan viikunaa. Muistuttaisin että kuivatussa viikunassa ei välttämättä tätä proteolyyttistä tehoa ole. Muuten kuivattu viikuna on todella terveellinen ja ravinteikas, ja eräs kaikista emäksisin hedelmä. Näistä kuudesta B17/amygdalinia on tiettävästi papaijan siemenissä (näin Duken tietokannan mukaan). Olen yrittänyt etsiä että miten on kiivin siementen ja viikunan siementen kohdalla, mutten ole löytänyt vahvistusta. Mahdollisesti niissäkin on vähäsen. Mutta vaikka nämä 6 ei ole mitään varteenotettavia B17 lähteitä niin niitä kannattaa suosia jokapäiväisessä syömisessä erityisesti proteolyyttisen tehonsa vuoksi. Kansiossa lisää näistä ja niiden kahdesta eri käytöstä.
Kysyin äidiltä reumaoireista. Hän sanoi että pääasiallisesti ei mitään, mutta että joskus on tuntunut jotain pientä mm. käsissä. Mainitsin että sinä olet saanut apua hainrustosta. Hän kuunteli muttei sanonut mitään. Toivoisin että hän kuuntelisi joskus. Pelkään että hän syö liian paljon happoa muodostavia ruokia ja että syöpä voi joskus ilmestyä uudestaan. Hänellä on mielestäni vähän tuollainen fatalistinen ajattelutapa mitä syöpään tulee. Monella täälläpäin on samanlaisia ajatuksia, esim. "Jos se syöpä on tullakseen niin se tulee, ei sille mitään mahda". Ja "No, kun sanotaan että siitä ja siitä voi tulla syöpä niin eihän sitä saisi mitään syödä kun ei tiedä mikä on turvallista ja mikä ei.". Ja niin edelleen. Ja näin kun ajattelevat niin eivät viitsi ottaa selkoa asioista. Kyllä tietoa löytyy että mitkä aineet ja valmisruoat jne. ovat tunnetusti potentiaalisia karsinogeenejä. Ja sen lisäksi että vaeltavat "autuaassa" tietämättömyydessä he eivät ymmärrä vältellä vahingollisia roskaruokia tms. Äitini tietää aika hyvin mitä tulisi välttää, mutta hän ei viitsi toteuttaa tätä tietoa käytännössä. Ehkä se osaksi johtuu siitä vallitsevasta konsensuksesta että jos rupeaa välttelemään niitä näitä epäterveellisiä tuotteita niin tulee leimatuksi joksikin kummajaiseksi. Eli ehkä äitini pelkää mitä muut ajattelisivat hänestä jos jättäisi esim. maidon pois, ja pikkuleivät ja keksit (hänen heikkoutensa). Eihän se nyt kävisi päinsä että ompeluseurassa ei söisi makeita kakkuja ja mitä vielä muiden seurassa. Eli hän tietää mikä olisi hyvää terveydelle mutta ei viitsi tämän tiedon mukaan toimia, näin hän tekee väärin itseään kohtaan. Verrannollisesti hän kuitenkin syö aika terveellisesti, ja tällä hetkellä on aika hyvässä kunnossa. Syöpä ei tällä hetkellä ole päällimmäinen vaiva, pikemmin vaivaisenluut, kummassakin jalassa.
Niin, todellakin ihmeellistä että tuo Angiobalans on noin lievittänyt sinun reumaoireita, ja hyvä että olet innostunut ja hyvällä mielellä. Sanoit että olit kuvitellut että se jäykkyys tulee iän myötä ja että kaikilla on. Uskon että tämä on aika tavallinen kuvitelma. Ainakin täälläpäin kuulee puhuttavan vastavanlaista. Mutta uskon että se ei ole iästä johtuvaa laisinkaan. Samaten on aika yleinen tuo uskomus että kun ihminen tulee tiettyyn ikään niin on normaalia tulla vähän dementoituneeksi. Se ei ole mielestäni normaalia, vaan se kielii jostain ravintoainepuutoksesta aivoissa. Voi olla yksi tärkeä aine josta on huutava puute, tai usea aine. Esim. Hunza kansan keskuudessa, missä monet pääsevät yli 100 vuoden, ei taideta tuntea dementia ilmiötä. Sama asia esim. Gruusian Abkhaaseilla. Kun ajattelen joitakin vanhempia täällä jotka ovat enemmän tai vähemmän dementoituneita niin tulee mieleen että useimmiten näillä on myös osteoporoosin oireita ja/tai lihasheikkoutta tai -jäykkyyttä. Ainakin tämä viimeinen näyttäisi kielivän joko kalsiumin puutoksesta tai magnesiumin, tai molempien. Varmasti samoilla on myös C vitamiinipuutos. Ehkä selviäisi jos hieman etsisi netistä että mikä tai mitkä ravintoaineet ovat niin tärkeitä aivoille että niiden puutos saa aikaan dementiaa.
Palataan asiaan. Tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi.
terv.
HMGHei taas. Ole hyvä. Ja kiitos paljon itsellesi. Olen vähän pahoillani että olen näin jäljessä. Mutta en ole halunnut mitään stressiä ottaa, ja tämä viikko on ollut töissä todella rankka fyysisesti. Nukkuminen on ollut vähäisempää ja huonompaa laadultaan ja siitä syystä olen tänään levännyt monta tuntia. Nyt olen vihdoinkin levänneen oloinen. Yhtenä viikonpäivänä tuli verta ulosteen seassa, ja vielä seuraavana aamuna hieman. Ja oli ilmavaivoja, ja oikea olkapää oli kipeähkö (ehkä osittain johtuen fyysisestä rasituksesta töissä), ja oli myös ummetuksen alkua. Pähkäilin että mikä voisi olla syynä verenvuotoon. Tein nettihaun ja sain selville että maito-allergian eräs oire on juuri verta ulosteen seassa. Olen viime aikoina syönyt enemmän juustoa, ja kun tuon luin lopetin oitis juuston syönnin. Ilmavaivat poistuivat aika nopeasti, ja olkapään kipuilu lakkasi, ja suoli toimii nyt normaalisti. Olen silloin tällöin ennenkin epäillyt että voisin olla allerginen maidon proteiinille, eli kaseiinille. Mutta kun ei ole mitään vakavaa tai selkeätä oireilua ollut niin olen silloin tällöin syönyt juustoa. Mutta nyt söin enemmän juustoa päivittäin kuin normaalisti, ja epäilen että suoleni ei sitten kestänyt sitä kaseiinimäärää. Kun tuota verta tuli niin minulla oli muutama asia joita epäilin syyksi. Maitoproteiini oli ensimmäisiä listalla. Eräs toinen oli punaviini, kun olin sitä juonut viime päivät. Mutta haku ei antanut mitään aihetta ajatella että punaviini tai sen tanniinit vaikuttaisivat verta ulosteessa. Eräs toinen oli stressi, koska olin edellisenä iltana syönyt stressaantuneena. Mutta olen ennenkin syönyt stressissä eikä mitään tuollaista ole ilmennyt. Joten tein haun, ja punnitsin etten mitään menetä vaikka lopetan juuston syönnin. Olen pääasiallisesti sitä syönyt koska siinä on paljon proteiinia, ja proteiinia tarvitsen enemmän koska työtehtävät ovat fyysisesti raskaita ja täten verottavat lihaksia.
No, tässä tuli tällaista höpinää.
Niin, kirjoitit päivän pidentyneen, ja kyllä se on mukava asia. Itse en pidä paljoakaan talvesta. Nuorempana pidin mutten enää.
Ja minäkin olin huomaavinani että sivut takkuilivat yhdessä vaiheessa. Kerran en millään päässyt sivulle 4 (nyt sivu 5) vaikka ympäröiville (2, 3, ja 5) kyllä pääsin.
Kirjoitit
>>Paketissa on 20 ampullia. Kun otan yhden päivässä, niin kuukausi annos tulee maksamaan n. 75,00 €. Eihän se mitään halpaa ole ja kun vielä syö nämä kaikki muut pillerit päälle, niin kyllä rahaa menee. Ei nyt vain sovi sitä rahaa laskea. Niin ja pakkauksessa lukee, että 1-3 ampullia päivässä.
Olen nyt kuitenkin ottanut vain yhden päivässä. >>
Kiitos tiedosta. Mitäpä ei tekisi terveyden ja hyvinvoinnin takia. Mutta ei todellakaan ole halpaa. No, itse tiedät parhaiten taloudentilasi.
>>Aion ostaa seuraavaksi tuota sinun käyttämääsi C-vitamiinia. Laitoin linkin muistiin. >>
Niin, tuo C vitamiinilisä oli toinen kahdesta TWINLAB:n C vitamiinilisistä mitä luontaistuotekaupassa oli. Päätin sitä ostaa juuri koska siinä oli myös bioflavonoidit mukana. Olen todennut sen hyväksi. Huomasitko muuten että sivulla on vitamiiniopas. Tässä sen linkki. Sivuilla 14 ja 15 ovat TWINLAB:n C vitamiinivalmisteet. Ehkä haluat verrata niitä ja lukea niistä jottet pelkästään luota minun mielipiteisiini. Jos löydät kaupan jossa niitä myydään haluat varmaan verrata hintoja keskenään. En tiedä, mutta ehkä haluat miettiä josko 1000 mg:n valmiste olisi sopivampi sinulle kun sinulla on syöpä ja täten suurempi tarve C vitamiinista. Tuo minun ostamanihan oli 500 mg:n (tottakai sitä voi ottaa enemmän kuin 1 kapseli päivässä). Sitten on se mahdollisuus että "lyöt kaksi kärpästä yhdellä iskulla" ja ostat Stressi B-Yhdiste nimistä lisää (sivulla 18). Siinä on 500mg C vitamiinia sekä B ryhmän vitamiineja. Itse ostin viime viikolla mielenkiinnosta TWINLAB:n B-50 Vitamiini valmistetta. Se on aika vahva B kompleksin lisä joten otan useimmiten vain kolmasosan kapselia kerralla koska B vitamiinien saantini ruoasta on muutoinkin aika hyvä. Mutta lisästä ei taida olla mitään haittaa koska työni on stressaavaa ja raskasta ja näinollen kulutan paljon B-vitamiinivarastoja. Olen meinannut vielä ostaa TWINLAB:n E vitamiinilisää. Mutta luontaistuotekaupassa oli vain sitä vahvempaa enkä niin vahvaa tarvitse. Lukiessani on tullut vastaan tuo E vitamiinin tärkeys silloin tällöin.
http://www.twinlab.ac/esitteet/vitamiiniopas.pdf
>>Kirjoitit, että happi on syöpäsolun pahin vihollinen. Hyvin mielenkiintoinen asia. Enpä ole siitäkään ennen kuullut! Ja happiterapia. Täytyy tutustua.
Olisihan se kiva, jos lääkäritkin näitä vinkkejä antaisivat, mutta kun ei. >>
Niin, näin sanovat viisaat, että happi on syöpäsolun pahin vihollinen. Se on todella mielenkiintoista. Sitten toiset vannovat amygdaliinin (B17) nimeen. Molemmat ovat varteenotettavia vihollisia syövälle. Siksi kannattaa yhdistää niiden voimat niin että pyrkii sekä lisäämään hapen kuljetusta syöpäsoluihin että amygdaliinin sisäänottoa. Näin syntyy ikäänkuin kahden ilmansuunnan hyökkäys syöpää vastaan. Sitten jos lisätään torjuntaan proteolyyttiset entsyymit niin on kolmen ilmansuunnan strategia. Happiterapiasta en itse tiedä mitään että miten se käytännössä toteutetaan. On varmaan linkkejä suosikeissa mutten ole kerennyt lukea. Kuolulääketieteen lääkärit eivät näistä vinkkejä taida antaa. Uskon että Suomessa hyvin harva heistä on edes kuullut niistä. Ja jos joku on kuullut niin epäilen että ovat niin aivopestyjä siinä mielessä että mieltävät että "vaihtoehtohoidot ovat täyttä huuhaata". Kuolulääketieteen syöpäspesialistit omaavat tietyn määrän tietoa syövästä, mutta eivät tarpeeksi, eivätkä tarpeeksi hyödyllistä tietoa. Ja paljolti keskittyvät epäolennaisiin seikkoihin mitä sen tutkimiseen ja torjuntaan jne. tulee. Kuten että yrittävät eristää/löytää tiettyjä "syöpägeenejä".
>>Ei ollut silloin tietokonetta, kun syövän ensimmäisen kerran sain. Sanoisin, että kyllä nyt on ihmisillä helppoa. Tietoa löytyy, niin paljon, kuin vain jaksaa lukea.>>
Aivan, hyödyllistä tietoa löytyy netistä vaikka kuinka paljon kiitos niille jotka viitsivät sitä sinne laittaa muille. On aivan ihmeellistä melkein että kuinka hyvää tietoa voi löytää juuri syövästä.
>>Olen myös huomannut, että monet puhuu syövän yhteydessä geeneistä. Itse ajattelen myös, että se koskee vain joitakin ihmisiä. Kyllä se muusta johtuu ja niin kuin jo kirjoitin, niin koen, että minulla vaikutti stressi ja nämä vitamiini- ja hivenainevajaukset ym. joista ollaan jo kirjoitettu. >>
Niinpä. Vain joidenkin ihmisten kohdalla geenit (perimä) ovat ratkaisevassa asemassa mitä syöpään tulee. Toisinaan kun puhutaan Syövästä niin aina siinä on DNA mukana, koska DNA:stahan se mutaatio alkaa. Mutta kuten todettu harvemmin joku DNA:n intrinsinen (sisäinen/sisäänrakennettu, tässä Perinnöllinen, eli isästä/äidistä juontuva) tekijä aiheuttaa syövän, vaan pikemmin se on useimmiten niin että joku ekstrinsinen (ulkoinen) tekijä, kuten ydinsäteily (vrt. Hiroshiman pommi, Tsernobylin katastrofi), aikaansaa vahinkoa DNA:han, jolloin normaalista solusta muodostuu syöpäsolu.
>>Minun kokemukseni on, että stressistä ei pääse ns. käskemällä eroon. Olin itse mielestäni niin "syvällä" stressissä, että minulle ei ainakaan auttanut muu kuin tämä loma. Jos minulle olisi joku sanonut vaikka vain kaksi vuotta sitten, että hidasta vähän vauhtia ja lopeta stressaaminen, niin en olisi uskonut. Ja tosiasia on, että en olisi osannut tehdä asialle mitään. Ainoastaan tämä loma on tehnyt sen kuin itsestään eli "päästänyt" minut stressistä ja tietysti se, että kun ei kello määrää koko ajan tekemisiä.>>
Niin, taitaa melkein poikkeuksetta olla niinkuin sanot.
>>Sanotaan, että kun stressi pitkittyy, niin siitä seuraa masennus. Itse uskon, että on ainoastaan näiden syömieni pillereiden ansiota, että en masentunut. >>
Tarkoitatko tässä kenties nk. burnoutia, eli loppuunpalamista? Ainakin itse ajattelen että burnout taitaa olla pitemmän stressaamisen huipentuma.
>>Tähän lopuksi vielä tuli mieleeni, että Dr. Phil sanoi tällä viikolla tv:ssä, että "mitä pelkäät, sitä saat". (Kai tiedät tämän Dr. Philin ohjelman?!)
Siitä voisi ajatella, että jos koko ajan pelkäisin, että tämä syöpä uusiutuisi, niin ehkä se sitten uusiutuisi. Siksi koetankin kaikin keinoin vastustaa sitä ajatusta ja ajatella vain postitiivisesti. >>
Tiedän Dr. Philin. Äiti joskus katsoo sitä. En tiedä mitä ajatella tuosta Philin ajatuksesta. Ajattelen että pelkoa on ainakin kahdenlaista. Tervettä pelkoa ja sairaalloista pelkoa. Jos Philillä oli mielessä sairaalloista pelkoa niin hänen sanonnassaan voi olla jotain perää. Jos syöpää pelkää sairaalloisella pelolla niin mahdollisuus sen uusiutumiseen taitaa olla suurempi. Koska sairaalloinen pelko tuo mukanaan stressiä, joka taas syö mm. C vitamiinivarastoja, nostaa elimistön happamuutta. Jos tuntee vihollisen (tässä Syöpä, ja sen syntymekanismit jne.) ja tietää että se on voitettavissa tietyin keinoin (kuten Happi/Cesium terapia, B17 terapia, jne.) niin tämä antaa toivoa ja vähentää pelkoa, ja täten stressiä. Useimmat tässä maassa, ajattelen, eivät tunne vihollistaan (syöpää) tarpeeksi, eivätkä usko/tiedä että se on lopullisesti nujerrettavissa. He elävät koko ajan pelossa ja epätietoisuudessa, ja ajattelevat (koska ovat paljolti nielleet geeni-teorian) etteivät voi tehdä mitään estääkseen sen uusiutumista, vrt. "se tulee jos on tullakseen". He varmaan kokevat jonkinlaista sairaalloista voimattomuutta "suuren tuntemattoman" (syövän) edessä. He tarvitsisivat tietoa, ja sen jälkeen rohkaisua toimia sen tiedon varassa.
Lähden tästä yrittämään vastausta viimeiseen viestiisi. Hyvää viikonloppua sinullekin, ja jaksamista.
terv.
HMG - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei, Leena. Ole hyvä, ja kiitos sinulle. Kirjoitit
>>Aivan ensiksi tuosta MSM:stä. En ole huomannut vielä ainakaan mitään erikoista vaikutusta. Olen nyt ottanut sitä yhden teelusikallisen päivässä.
Luin jostain, että rikin puute aiheuttaa nivelten ja lihasten jäykkyyttä. Tuli mieleeni, että olisikohan sitä rikkiä tuossa Angiobalanssissa, koska sen jälkeen, kun sitä otin, niin silloinhan jo huomasin sen jäykkyyden katoavan. Eli nyt en sitten varmaan huomaa, jos tuo MSM:kin siihen auttaa.
Enkä kehumasta lakkaa tuota Angiobalansia. Olo on niin kevyt, kuin joskus nuorena. Aivan huvikseni taivuttelen itseäni ja venyttelen ja notkistelen ja ihmettelen tämän ihanan aineen voimaa!! Ja sitä, mitä se on minussa aikaansaanut. >>
Tuo oli uutta minulle että rikin puute aiheuttaa nivel sekä lihasjäykkyyttä. Voi hyvinkin olla että Angiobalans sisältää rikkiä huomattavassa määrin. Jos näin on niin et niinkään huomaisi MSM:n tehoa. Ajattelen näin että jos MSM:n käyttö ei tuo mukanansa mitään selkeästi havaittavaa positiivista vaikutusta niin ehkä haluat, silloin kun tämä "kuuri" on loppu, säästää rahasi johonkin muuhun. Tämä on vain minun ajatukseni, itse sinä päätät. Eli jos Angiobalans ja MSM ovat paljolti samanlaisia teholtaan ja vaikutuksiltaan niin ehkä kannattaisi jättää MSM pois ja ostaa sillä rahalla jotain muuta tärkeää jolla on toisenlainen positiivinen vaikutus elimistöön. Esim. C vitamiini lisää tms. C vitamiini on eräs kaikista tehokkaimpia antioksidantteja, kuten ehkä tiedät. Ehkä lisää niistä myöhemmin.
On se kyllä hienoa että Angiobalansista olet näin löytänyt avun. Oletko maininnut siitä ystävillesi ja tutuille? Jos niin, niin mitä he miettivät? Hainrustosta on muuten kirjoitettu ainakin pari kokonaista kirjaa. Englanniksi tosin, toistaiseksi.
>>Niin kysyit siitä ns. Sjögrenin syndroomasta. Lääkäri ei sitä diagnoosia ole tehnyt, vaan itse olen netistä lukenut ja ajattelin, että minulla on alkava sellainen. Tosin, nyt olen lukenut vielä lisää ja siellä oli kyllä tähän sairauteen sellaisia oireita, mitä itselläni ei ole. Ehkä nämä oireeni viittaavat enemmän reumaan. Eikä minulla pahoja oireita ole ollut, ainoastaan sormien ensimmäiset nivelet (kynsien lähellä) tuntuvat paksuuntuneilta. Ainoastaan yhdessä sormessa on paksu "muhkura" (reumakyhmy?)juuri ensimmäisessä nivelessä ja vielä terävä kohouma/piikki. Nyt, kun olen syönyt Angiobalansia, niin tämä muhkura on melkein kadonnut ja tuosta piikistä on enää jäljellä neljännes alkuperäisestä. Luin netistä, että joku oli saanut avun juuri noihin muhkuroihin. >>
Onpa hyvä kuulla että Angiobalans on auttanut tuohon muhkuraan ja siihen piikkiin. Onpa ihme aine! Mitä tuohon Sjögrenin syndroomaan tulee niin voi olla että olet tehnyt hätiköidyn diagnoosin. Toisaalta katson sen positiivisena asiana että herkkänä huomioit tuollaisia asioita kehossasi. Seuraa tilannetta mutta älä ota stressiä.
>>Niin, jossain ohjeessa sanottiin, että Angiobalans otetaan ruuan kanssa. Bio Vitan sivuilla taas sanotaan, että tyhjään vatsaan. Eli kuten kerroin, niin otan tyhjään vatsaan.
Ehkä huomasit sen viestini, missä kerroin, että paketissa on 20 ampullia. >Tässä deodorantti pakkauksessa ohjeessa lukee, että "muodostaa hikihuokosen suulle pienen geelimäisen tulpan, jolloin ihon pintaan pyrkivä hiki imeytyy takaisin ihoon eikä näinollen pääse aiheuttamaan pahaa hajua ja epämiellyttävää kosteutta ihon pinnalle. Tämä pieni määrä hikeä siis tulee ulos muuta kautta ihosta ja niinpä koko prosessi on täysin turvallinen ja varma".
Tätä laitetaan neljänä peäkkäisenä iltan ennen nukkumaan menoa ja pestään aamulla pois, eikä lisätä. Sen jälkeen käytetään 2-4 kertaa viikossa. Ja ingredients´ejä on pitkä lista, että en viitsi kirjoittaa. Ehkä vilkaiset, jos netissä olisi. >>
Kiitos. Tuon pakkauksen selitys kuulostaa, sanoisinko, liian hyvältä. Etsin netistä mutten löytänyt mitään sivua missä olisi mainittu Triple Dry:n ingredientsejä. Mutta monet asiat vaikuttivat kielivän että tehoaineena siinä on alumiinikloridi tai joku muu alumiini pohjainen aine. Siitä löytyi jotain tietoa seuraavasta linkistä, joka käsittelee deodorantteja ja antiperspirantteja. Lyhyesti sanottua se mitä luin ei vakuuttanut minua että alumiinipohjaiset antiperspirantit olisivat "täysin turvallinen ja varma". Eritoten otsikon "Aluminum Neurotoxicity" alla missä sanotaan jotain alumiinikloridista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Deodorant
Pari päivää sitten tuli muuten tuo kirja minkä tilasin, mikä käsittelee rintaliivien ja syövän yhteyttä. En ole vielä ruvennut lukemaan sitä. Juuri nyt yritän lukea kirjaa Magnesiumin ihmeellisyydestä, "The Miracle of Magnesium". En ole arvannut että magnesium on näin tärkeä mineraali kuin se on. Kirja on aivan täynnä viimeisintä tietoa tästä aineesta. Kun luin magnesiumpuutoksen oireista niin huomaan että monella kanssaihmisellä on magnesiumin puutosta enemmän tai vähemmän.
Sinulle samoin kaikkea hyvää.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei, Leena. Ole hyvä, ja kiitos sinulle. Kirjoitit

HMGHei pitkästä aikaa ja kiitos pitkistä viesteistäsi. Olen vähän ollut aikaansaamaton. Välillä ihmettelen itsekin, että miksi? Silloin, kun olin stressaantunut, niin silloin sai paljon enemmän aikaiseksi. Nyt välillä tuntuu, että ei ole oikein intoa mihinkään ja jos jotain tekeekin, niin tuntuu, että ei mitään saa aikaan. Ja päivä kuluu aivan liian nopeasti.
Niin, toivottavasti olet saanut vatsasi kuntoon ja toivottavasti ne muutokset, jotka ruokavaliossasi teit, ovat auttaneet.
Vähän yllätyin, kun kerroit, että olet stressaantunut. Luin myös, että stressi voi aiheuttaa ummetusta. Sanoisin, että oletkos ehtinyt levätä??
Kiitos paljon tuosta vitamiinioppaasta! Se onkin nyt hyvään tarpeeseen, koska se käyttämäni Antiox Forte (monivitamiini) on lopetettu. En kyllä tiedä, että miksi. No, voihan olla hyväkin vähän vaihtaa välillä.
Tällä hetkellä syön C-max strong 500 mg. Minulle voi olla todella tarpeellista ottaa tuo 1000 mg. Ja todella tuo stressi-B kuullostaa hyvältä. En nyt stressistä niin kokonaan ole päässyt, ettei tuota voisi ottaa. Ymmärsinkö oikein, että siinä olisi molemmat eli C-vitam. ja B-vitam.?
Kirjoitit siitä B-50 vitamiinista. Mitä voit kertoa siitä? Olisiko se vielä parempi, kuin stressi-B ja sitten ostaisi erikseen sen C-vitam. 1000 mg?
E-vitamiini, mitä syön tällä hetkellä on Equiday E 200 mg ja se oli apteekista. Siinä lukee, että 1 kaps. päivässä E-vitamiinin puutostilojen ehkäisyyn. Oletko lukenut E-vitamiinista? Pitäisiköhän minun sitäkin ottaa kaksi?
Vieläkin mietin sitä, kun kirjoitit, että happi on syöpäsolun pahin vihollinen. Jos nyt mietin itseäni, niin minuun se sopii kyllä hyvin. Kun olo oli kuin nurkkaan ahdistelulla eläimellä, niin kyllähän se hengitys oli hyvin pinnallista, "sahaavaa" ja nopeaa. Ei siinä solut happea saaneet ja siitähän syöpä tykkäsi.
Viimeksi, kun kirjoitin ja kun minulle tuli vähän ongelmia siinä kesken kaiken, niin jäi kirjoittamatta tästä PH/happiasiasta. Sanoit, että jos haluan, niin voit kertoa lisää. Ei sinun todella tarvitse miettiä, että jos haluan. Minä olen tiedonhaluinen kaikelle, mitä vain voit ja jaksat kertoa!
Olet kirjoittanut happo/emästasapainosta. MSM auttaa saamaan emäksiseksi. Siksi minusta tuntuu, että minun täytyy jatkaa tuon MSM:n ottamista. Ja uskon, että se on halvin noista muista käyttämistäni pillereistä. 250 g maksoi 16,65 € ja jos ostaa isomman pussin, niin on edullisempi.
Muistaakseni olet kirjoittanut, että ravinnon tulisi olla 80 % emäksinen ja 20 % happoatuottava. Luin juuri että, jos happokuorma on liian suuri, niin vaarana on sairastua esim. syöpään ja nivelreumaan. Nyt taas mietin itseäni, että olisikohan minulla ollut liian happotuottava ravinto??? Ja että tuo MSM olisi silloin melkein kuin pakollinen minulle.
Kysyit, että olenko kertonut ystävilleni Angiobalansista. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ystävät ovat aika vähissä. En tiedä, että pelkäävätkö, että syöpä tarttuu... Ja töissähän en tällä hetkellä ole. No olen tosin kertonut yhdelle, joka sairastaa fibromyalgiaa. Hän lupasi ostaa, että katsotaan nyt, ostiko?
Stressistä ja burnoutista. Luin jossain vaiheessa, että mitä oireita on stressissä, masennuksessa ja burnoutissa. Kirjoitin ne lapulle muistiin, mutta se on nyt juuri hukassa. Näissä kaikissa oli erilaiset oireet ja niistä tunnistin itselläni olevan stressin. Silloin luin, että stressiä voi seurata masennus ei siis välttämättä burnout.
Juuri luin burnoutista, että se on työn aiheuttama psyykkinen uupumus, johon usein liittyy kyyniseksi muuttunut asennoituminen työhön ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. Itse koen, että tuo ei sovi minuun. Pidän työstäni ja olen mielestäni oikealla alalla sekä hallitsen työni.
Kunhan olet ehtinyt sen "liivikirjan" lukea, niin kirjoittele siitä jotain. Ja magnesiumistakin olisi kiva kuulla lisää! Magnesiumpuutosoireet????
Itse olen käyttänyt Diasporal magnesiumjauhetta, joka on annospussissa. Yleensä otan illalla ennen kuin menen nukkumaan. Mielestäni se on ollut kuin unilääkkeen ottaisi. Viime aikoina on vain tuntunut, niin kuin ei enää tehoaisi niin hyvin. Olenkin miettinyt, että onko "unilääke" vaikutus lakannut vai piristääkö MSM vai hainrustouute?!
Toivon sinulle rentouttavia hetkiä (että pääset stressistä)!!! Terveisin Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Leena, ystäväni. Todella hyvä kuulla taas sinusta. Pitkä viestisi ilahduttaa. Melkein rupesin pelkäämään että olin jotenkin pahoitellut mieltäsi tai jotain.
Minäkin silloin tällöin koen olevani aikaansaamaton. Joten ei tämä ole epänormaalia.
Niin, tällä hetkellä vatsa on OK. Joten vaikuttaa että tein oikeita muutoksia. Olkapääkipu hellitti siina samassa. Eli tällä hetkellä olen aika normaalikunnossa, ehkä hieman univelkaa on. Tahtoo olla minulla tämä vika etten malta mennä nukkumaan kunnes olen lopen väsynyt. En suosittele muille.
Niin, on minullakin se pahe että joskus voin stressata hieman. Mutta aika harvoin loppujen lopuksi. Yleensä saan itseni heti kiinni ja rauhoitun tavalla tai toisella. Olet varmaan lukenut paikkansapitävää tietoa että stressi voi vaikuttaa ummetusta. Eräs mahdollinen allaoleva mekanismi olisi se että stressaaminen kuluttaa magnesiumvarastoja vähiin, joka sitten laukaisee sitä. Stressihormonien valmistamiseen vaaditaan nimittäin magnesiumia jonkin verran. Levähtämisestä.... olen ehtinyt levähtää, mutten ehkä tarpeeksi, tunneissa mitattuna. Juuri nyt on ihan hyvä olo kun tässä istun ja kirjoittelen.
Kiva että vitamiiniopas tuli hyvään käyttöön. C vitamiinista ajattelen että sinulle tuo 1000 mg olisi varmaan paikallaan. Jos ei muusta syystä niin ainakin siitä syystä että C vitamiini on niin tehokas antioksidanttivaikutukseltaan. Mutta muitakin syitä ottaa "mega-annosta" on. Niin, tuossa stressi-B:ssä taitaa olla sekä B vitamiinit että C, niin siinä taisi lukea siinä oppaassa. Ja purkissa varmaan sama tieto. No, nyt mulla tämä opas tässä avattuna. Siinä sanotaan että stressi-B sisältää 500mg C:tä kapselia kohden. Sekä kaikkia 11 B-vitamiinia. B vitamiinien pillerikohtaiset milligrammamäärät ovat hieman alhaisemmat kuin tuossa B-50:ssa. B-50:sta voin kertoa että siinä ei ole C:ta laisinkaan. Pelkästään nuo 11 B vitamiinia, mutta milligrammamäärät ovat joidenkien vitamiinien kohdalla korkeammat kuin stressi-B:ssa. Mutta toisinaan stressi-B:ssa joidenkin b-vitamiinien kohdalla milligrammamäärät ovat korkeammat. Jotta selvisi mikä näistä kahdesta olisi sinulle sopivampi/edunmukaisempi B vitamiinien suhteen pitäisi tietää mitä B ryhmän vitamiineja syöpää sairastava tarvitsee kipeimmiten. Ehkä jompikumpi meistä voisi löytää tästä tietoa. Kummankaan tuotteen suhteen ei ole mulle selvinnyt että mistä nuo B vitamiinit juontavat juurensa. Opas kehuu ainakin B-50 tuotetta että se on markkinoiden "täydellisin ja runsassisältöisin" B-lisä. Eli tämän perusteella B-50 päihittäisi stressi-B:n mitä B ryhmän vitamiineihin tulee. Mutta kuten sanottu jälkimmäisessä on se etu että C samassa. Mutta koska B-50:ssa on B1 ja B2 ja B6 ja foolihappoa ja PABA:a paljon enemmän kuin stressi-B:ssa niin selvästi B-50 on voimakkaampi. Stressi-B:ssa on vain kaksi B vitamiinia jotka milligrammamääräisesti ovat parempia - B12 ja pantoteenihappo. Ja B12 vitamiinista tulee hyvin harvoin vajetta. Joten kyllä kallistuisin että B-50 on voimakkaampi ja hivenen edunmukaisempi. Joten jos ei raha ratkaise niin paras olisi B-50, ja sitten joku C vitamiinilisä missä C on yksinään, jolloin voit ottaa sitä vaikka 1000mg, tai enemmän, milloin siltä tuntuu. Jos ostat vain stressi-B niin joutuisit ottaa 2 päivässä jotta saisit 1000mg C:tä. Mutta tottakai samassa saisi enemmän tarpeellisia B vitamiineja. Mutta minä neuvoisin näin, B-50 ja sitten erikseen joku C. Ja nyt katsotaan mikä voisi olla sinulle paras C lisä mikä Twinlabilla on. Tuohon "vatsaystävälliseen C vitamiiniin" missä 115 mg kalsiumia en oikein luota. Enkä siihen poretabletti C vitamiiniin. Ne kolme välillä olevaa olisi sitten ne mistä valita. Minullahan on se 500mg. Ja se on hyvä, muuta en voi sanoa. Se "pitkävaikutteinen" 1000mg ... siinä ei taida olla bioflavonoideja. Tämä olisi eräs negatiivinen asia. Joten minä valitsisin joko tuon mikä minulla on tai sen "Super Ascorabe C", missä myös bioflavonoideja. Jauhemuodossa. Oppaassa sanotaan että se mun 500 milligramman lisä on sadan kappaleen, per purkki. Eli riittoisuuden puolesta se riittää sata päivää jos otat yhden päivässä. Jos otat 1000mg (2kpl) se riittää 50 pv. Super Ascorbate C jauhe on 113 grammaa. Ja puoli teelusikka olisi n. 1900mg jauhetta (josta 1000mg C/ascorb.happoa). Ellen erehdy tämä olisi hieman riittoisampi kuin minun 500mg kapselipurkki. Toisinaan 500mg:n tuote sisältää hieman enemmän bioflavonoideja. Mutta toisinaan jos ostaa Super Ascorbatea niin siinä on puolessa teelusikallisessa aika hyvin noita mineraaleja ja acerolauutetta ja ruusumarjauutetta. Aceroaluute ja ruusumarjauute ovat varmaan hyviä. Jos nuo mineraalit tuossa jauheessa ovat hyvin imeytyvässä muodossa niin tämä jauhe olisi parempi valinta. Koska tarvitset imeytyvää kalsiumia, magnesiumia, sinkkiä, kaliumia, jne. Nyt en tiedä mistä nuo mineraalit juontavat juurensa. Jos ovat kolloidisia eli jostain kasveista niin ovat imeytyvää laatua. Joten, kahdesta varteenotettavasta valitse kumman haluat. Kuitenkin jos haluat kantani niin ehkä kallistuisin siihen jauheeseen. Eikä tarvitsisi maksaa liivatteesta (kapselit) ; - )
Sanoit
>>E-vitamiini, mitä syön tällä hetkellä on Equiday E 200 mg ja se oli apteekista. Siinä lukee, että 1 kaps. päivässä E-vitamiinin puutostilojen ehkäisyyn. Oletko lukenut E-vitamiinista? Pitäisiköhän minun sitäkin ottaa kaksi? >>
Hyvä että otit E:n puheeksi nyt. Olen viime aikoina jotain lukenut. Ja itse ostin pari päivää sitten Twinlabin E lisää (sitä vahvempaa, koska heikompaa ei ollut kaupassa) koska uteliaana haluan kokeilla. Tuosta Equiday:sta en tiedä mitään. Tiedätkö onko kyseessä luonnollinen E, vaiko synteettinen? Jos lukee "dl (tokoferoli)" niin on synteettinen. Eli kirjainyhdistelmä "dl" sanan "tokoferoli" yhteydessä meinaa että synteettistä, eli huonoa. Näin muistaisin lukeneeni. Tuo minkä ostin on luonnollista käsittääkseni. Jos tuo Equiday on luonnollisa E:ta niin voi huoletta ottaa kaksi, ellei siinä mahd. ole mitään sidosaineita tms. mikä voisi aiheuttaa vatsavaivoja. Jos synteettistä niin älä ota kaksi, ja enkä tiedä onko yhdestäkään hyötyä jos on synteettistä. Pitäisi lukea mitä viisaammat sanovat synteettisestä E vitamiinista.
Kun olen E:stä lukenut niin on selvinnyt että se on tärkeä vitamiini syövän torjuntaa ja ehkäisyä ajatellen. E vitamiini on C:n ohella eräs tehokkaimpia antioksidantteja, ja yhdessä kun toimivat niin teho suurenee.
>>>Vieläkin mietin sitä, kun kirjoitit, että happi on syöpäsolun pahin vihollinen. Jos nyt mietin itseäni, niin minuun se sopii kyllä hyvin. Kun olo oli kuin nurkkaan ahdistelulla eläimellä, niin kyllähän se hengitys oli hyvin pinnallista, "sahaavaa" ja nopeaa. Ei siinä solut happea saaneet ja siitähän syöpä tykkäsi. >>
Niinpä. Tehoton hengitys vaikeuttaa luonnollisesti hapensaantia mitä solujen tulee, ja jos muutkin biologiset hapenkuljetusmekanismit ovat heikentyneet niin se lisää syövän riskiä. Hengitys on tärkeä asia mitä hapen saantiin tulee. Mutta toki ei ainoa tekijä. Hyvä hengitys tehostaa hapensaantia soluihin. Saman tekee se että kehon/elimistön pH on korkea. pH:arvoa nostaa mm. emäksinen ruokavalio, emäksiset mineraalit. Jos hengitys on tehoton, ruokavalio happoamuodostava, ja emäksisistä mineraaleista on puutosta niin luonnollisesti solut saavat vähän happea. Jos hapensaanti soluilla laskee tiettyyn pisteeseen niin silloin tulee DNA:han (geeneihin) vahinkoa, tapahtuu mutaatio syöpäsoluksi, jolloin solu ei enää elä happirespiraatiosta (missä glukoosi palaa hapen vaikutuksesta) vaan glukoosin käymisestä (anaerobinen, ts. hapeton glukoosin palaminen, eli glukoosi palaa ilman hapen mukanaoloa). Näin lyhyesti. Glukoosifermentaatio on tehotonta energian tuotanto. Muistaakseni se tuottaa vain 2 ATP molekyyliä, kun terveen solun aerobinen glukoosin polttaminen tuottaa 36 ATP molekyyliä. Vaikeita asioita nämä ATP:hen liittyvät asiat, joista itse en vielä käsitä melkein mitään. Vaatisi vähän kotiläksyä.
>>Viimeksi, kun kirjoitin ja kun minulle tuli vähän ongelmia siinä kesken kaiken, niin jäi kirjoittamatta tästä PH/happiasiasta. Sanoit, että jos haluan, niin voit kertoa lisää. Ei sinun todella tarvitse miettiä, että jos haluan. Minä olen tiedonhaluinen kaikelle, mitä vain voit ja jaksat kertoa! >>
No hyvä. Hyvä että olet tiedonhaluinen. Kunpa muilla olisi sinun hyvä asenne. Yritän kertoa mitä tiedän, mutten tässä viestissä. Se on jo venymässä pitkäksi. Toivottavasti tämä on OK.
>>Olet kirjoittanut happo/emästasapainosta. MSM auttaa saamaan emäksiseksi. Siksi minusta tuntuu, että minun täytyy jatkaa tuon MSM:n ottamista. Ja uskon, että se on halvin noista muista käyttämistäni pillereistä. 250 g maksoi 16,65 € ja jos ostaa isomman pussin, niin on edullisempi. >>
Olinkohan minä kuullut että MSM lisää emäksisyyttä? Joka tapauksessa kiitos että mainitsit. Hyvä tietää. Ehkä en ollut lukenut siitä. Nyt kun tuota sanot niin olen ehdottomasti samaa mieltä. Jatka MSMn käyttöä. Pari päivää sitten tuli MSM vastaan ja paljon hyötyä siitä on syöpää ajatellen, sen muistan että luin, joten siinä tuli mieleen että "kyllä Leenan pitäisi jatkaa sen käyttöä" vaikka viikko sitten epäröin kun sinulle kirjoitin. Mutta siinä ei tainnut lukea tuosta että se nostaa emäksisyyttä. Taitaa olla aika ihme aine tuo MSM loppujen lopuksi.
>>Muistaakseni olet kirjoittanut, että ravinnon tulisi olla 80 % emäksinen ja 20 % happoatuottava. Luin juuri että, jos happokuorma on liian suuri, niin vaarana on sairastua esim. syöpään ja nivelreumaan. Nyt taas mietin itseäni, että olisikohan minulla ollut liian happotuottava ravinto??? Ja että tuo MSM olisi silloin melkein kuin pakollinen minulle. >>
Joo, kirjoitin noin jossain kohtaa. Näin neuvovat useat viisaat syöpälääkärit vaihtoehtopuolella jotka ovat ravintoterapialla hoitaneet potilaita. Mitä juuri luit pitää täsmälleen paikkansa. Hyvää tietoa olet etsinyt käsiisi. Arvaan että melkeinpä takuuvarmasti sinulla on ollut liian happoamuodostava ravinto. Ja stressi on lisännyt happamuutta elimistössä eri tapahtumaketjujen kautta joita se on laukaissut kehossasi. Niin, tuo MSM on sinulle tärkeä, ainakin siitä syystä että se auttaa nostamaan pH:ta, mutta varmaan muistakin syistä se on hyvä sinulle. Eli nyt varmaan aika hyvin ymmärrät kuinka tärkeä on että elimistön pH on korkea jotta ei syöpä saisi mahdollisuutta. Ja tiedät että itse voit nostaa pH:ta syömällä viisaasti, ts. paljon emästä muodostavia ruokia, ja välttämällä stressiä. Ja muitakin asioita voi tehdä nostaakseen pH:ta. Haluaisin opastaa sinua minkä pystyn. Ainakin tässä ruokailuasiassa osaan aika paljon opastaa, koska nyt on taas tullut pari hyvää kirjaa joita tilasin joissa syöpää ja ravitsemusta käsitellään. Ja netistä on löytynyt lisää hyvää tietoa.
>>Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ystävät ovat aika vähissä. En tiedä, että pelkäävätkö, että syöpä tarttuu... Ja töissähän en tällä hetkellä ole. No olen tosin kertonut yhdelle, joka sairastaa fibromyalgiaa. Hän lupasi ostaa, että katsotaan nyt, ostiko? >>
No, vähän niinkuin minulla. Minullakin ystäviä vähissä. Tosin eilen löysin uuden. Eräs joka on jonkin aikaa sitten muuttanut tänne meidän kylään. Nyt ensimmäistä kertaa puhuimme, ja hänellä on hieman samoja kiinnostuksen aiheita. Puhuimme ravitsemuksesta.
Uskon että tuo ystäväsi jolla fibromyalgia voisi hyötyä Angiobalansista, ja ehkä samaten MSMstä.
Hyvä että olet säästynyt burnoutilta. Mitä teet työksesi?
>>Kunhan olet ehtinyt sen "liivikirjan" lukea, niin kirjoittele siitä jotain. Ja magnesiumistakin olisi kiva kuulla lisää! Magnesiumpuutosoireet????>>
Niin, pitääpä muistaa silloin referoida sinulle. Voi mennä vähän aikaa ennenkuin luen. Viikko sitten minulle tuli tosi hyvä kirja syövästä, Ty M Bollinger:in Cancer. Siinä mm. viitattiin siihen liivikirjaan. Tämä Cancer kirja taitaa olla paras yksittäinen kirja syövästä josta olen tietoinen. 400 sivua täynnä asiaa. Toivon mukaan voisin vielä siitä kertoa jotain mielenkiintoista.
Niin, magnesium. Todella mielenkiintoinen aihe tällä hetkellä! Ja se kirja, todella erinomainen. Puutosoireita... tässä joitakin (siitä kirjasta poimittuja):
- ummetus, huono suolen toiminta
- masennus
- diabetes
- väsymystä (pitempiaikaista, jatkuvaa)
- sydänsairaus
- rytmihäiriöt
- korkea verenpaine
- alhainen verensokeri
- unettomuus, vaikeuksia saada unesta kiinni
- munuaissairaus
- migreeni
- fibromyalgia, lihaskouristukset, lihaskrampit, krooninen niska- ja selkäkipu
- huimaus
- hedelmättömyys
- osteoporoosi
- hammaspeikko (eng. tooth decay, vaikea kääntää tässä ensi hädässä, kirj. hampaiden rappeutuminen, ts. hammasmätä)
>>Itse olen käyttänyt Diasporal magnesiumjauhetta, joka on annospussissa. Yleensä otan illalla ennen kuin menen nukkumaan. Mielestäni se on ollut kuin unilääkkeen ottaisi. Viime aikoina on vain tuntunut, niin kuin ei enää tehoaisi niin hyvin. Olenkin miettinyt, että onko "unilääke" vaikutus lakannut vai piristääkö MSM vai hainrustouute?! >>
Ei tuttu minulle tuo Diasporal. Jos se auttaa uneen niin taitaa olla aika hyvä. Magnesiumkirjassa oli että Mg on mukana unihormonin, melatoniinin, tuotannossa. Niin, ehkä MSM on piristävää, tai sitten Angiobalans.
Kiitos hyvästä toivotuksesta. En todellakaan pidä stressistä. Palataan asiaan. Voimia ja jaksamista sinulle.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Leena, ystäväni. Todella hyvä kuulla taas sinusta. Pitkä viestisi ilahduttaa. Melkein rupesin pelkäämään että olin jotenkin pahoitellut mieltäsi tai jotain.

HMGIhana yllätys, että näin pian vastasit. Kiitos siitä! Kiva, että olen ystäväsi, olet myös minulle hyvä ystävä.
Niin stressistä vielä. Oletko koskaan kuullut, että stressiäkin voi mitata!! Jos et, niin en minäkään tiennyt sellaisesta vielä viime viikolla mitään.
Jostain luin sen sanan ja Googletin, niin sieltä tuli paljon tietoa. Harmi, kun meidän lääkärit ei siitäkään tiedä. Kun lääkärilleni kerroin stressistäni, niin olisihan se ollut kiva, kun hän olisi sanonut, että mitataan. Olisi ollut jonkinlainen näkyvä todiste muillekin, koska ei sitä voi toinen ymmärtää, että kuinka paha stressi voi olla. Siis voin sanoa, että aivan hirveää ja nyt jo tiedän, mitä vakavaa siitä seuraa!
Ja noista vitamiineista. Tämän Equiday E:n tuoteselosteessa lukee, että 1 kapseli sisältää 200 mg d-alfa-tokoferolia eli E-vitamiinia vaikuttavana aineena. Lisäksi seur. apuaineita: soijaöljyä, liivatetta, glyserolia, Anidrisorb 85/70:tä (D-sorbitolin ja sorbitaanien vesiliuos) ja fraktioitua kookopähkinäöljyä. No, kun tuolla alempana annoit vihjeen, niin Googletin ja siellä oli, että on luonnollinen. Hyvä niin.
B-6 vitamiinista luin, että on elintärkeä vakaan immuniteetin ylläpitämiseen.
B-6 ja B-12:sta puutos aiheuttaa homokysteiinin kohoamisen. Tohtori Tolonen kirjoittaa, että kohonnut homokysteiini voi olla merkki piilevästä syöpätaudista!
B-5 eli pantoteenihappo on tärkeä kilpirauhasen toiminnassa.
Paljon olit taas jaksanut etsiä ja kirjoittaa noista vitamiineista. Kiitos siitä. Enköhän nyt sitten löydä sopivaa.
Ja niin kuin kirjoitit, niin C- ja E-vitamiinit ovat tehokkaimpia antioksidantteja syövän torjunnassa! Kunpa nuo muutkin syöpää sairastavat sen huomaisivat.
Happo/emäs tasapainosta. Ja yllätys, yllätys, luin että stressi lisää elimistön happamuutta!!! Minun ei pitäisi enää mitään ihmetellä. Vielä tulee mieleeni, että lääkärillä ei ollut kyllä mitään apua antaa stressiini. No, se loma olisi ollut, jota minä en "stressitilassa" ollessani ymmärtänyt itselleni tarpeelliseksi.
Voin hyvin itseeni ajatella sen kaiken, mitä kirjotit siitä, mikä aiheuttaaa DNA:han vahinkoa. Voi, voi....
No tänään, kun olin sauvakävelemässä, niin koetin oikein ajatella sitä hengitystä ja muutenkin yritin kävellä ihan "sääntöjen mukaan". Tuli siinä kävellessä mieleeni, että jossain vaiheessa olin niin kömpelö ja jäykkä, että en osannut edes oikein kävelläkään. Askeleita kyllä otin, mutta lantiosta ei jalat liikkuneet (jos nyt ymmärrät, mitä tarkoitan). Onneksi ei enää ole sitä vaivaa.
Sopii kyllä, että kerrot myöhemmin siitä PH/happiasiasta. Ei mitään kiirettä.
Niin, jatkan sitä MSM:n ottamista. Nyt otan kaksi teelusikallista päivässä.
Ja nyt huomaankin, että sinä tiesit sen, että stressi aiheuttaa happamuutta.
Ihanaa, kun kirjoitat, että haluat opastaa minua, minkä pystyt. Kyllä tietämätön olisin, jos en näitä keskusteluja sinun kanssasi olisi saanut käydä! Ja olen huomannut, että sinulla on suuri tietomäärä! Kiitos vielä kaikesta, mitä kirjoitit magnesiumista.
Stressistä vielä, että luin että siitä seuraa uupumus ja masennus, elimistön oireilu tai muu sairastuminen. Se on loppujen lopuksi vakava sairaus, kun se aikaan saa niin paljon pahaa. Niin, kysyit työstäni. Olen toimistotöissä.
Onpa kiva, että olet löytänyt uuden ystävän. Ystäviä aina tarvitaan. Näin sairastaessa sen huomaa, ketkä niitä todellisia ystäviä on.
Kirjoitin siitä univaikeudestani. Eilen illalla, kun menin tähän aikaan nukkumaan, niin uni ei tullut millään. Oli pakko nousta ylös ja ottaa romaani käteen. Nukkumaan menin vasta kello kaksi. Niin ei ole vielä koskaan tapahtunut.
Tänään tuli mieleeni, että se syyllinen univaikeuteeni on varmaan tuo C-vitamiini, kun nyt olen lisännyt kahteen. Otin eilenkin sen toisen n. klo 18.00 eli se oli liian myöhään. Pitäisi ottaa aiemmin. Tänäänkin otin kello 17.00 ja sen jälkeen vasta tulin ajatelleeksi sen vaikutusta. Saa nähdä nyt, että kuinka kauan saan tänään valvoa.
Hyvää yötä ja kaikkea hyvää sinulle! t. Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Leena. Nopea viesti tässä. Vastaan eiliseen (30.1) viestiisi myöhemmässä vaiheessa.
Asia koskee B-50 B vitamiinilisää josta ollaan puhuttu. Halusin kertoa tämän ennen kuin ostat mitään B-lisää. Tänä aamuna kun tulin töihin menin tavallisesti kuselle heti kun tulin tuotantohalliin. Kun aloin toimittamaan tarpeeni niin koin kipua heti ensimmäisten pisaroiden myötä. Kipu tuntui koko virtsaamisen ajan ja oli sen verran voimakas että alkoi hieman heikottamaan ja hikeä pukkas otsaan. Mutta se meni aika nopeasti ohi ja rupesin hommia tekemään. Ihmettelin kauan että mikä voi olla, ja mistä voi johtua. Virtsasin töissä n. neljä kertaa päivän aikana. Kipu oli pahin tuona ekana kertana. Mutta pientä kipua tuntui myös muut kerrat, muttei silloin mitään heikotusta. Muutoin päivän aikana ei mitään kipua. Vaikken ole lääkäri ja niin poispäin niin tuli mieleen että voisko olla joku virtsaputken tulehdus. Kipu tuntui aina samassa paikassa, virtsaputken päädyssä. Sellainen ajatus tuli yhdessä vaiheessa että olenko tässä kusemassa ulos jotain munuaiskiviä tai jotain. Mutta asiat eivät sellaiseen viittaa.
No, nyt tässä istun, ja pääepäilty on, eri arvailujen jälkeen, B-50 vitamiinilisä. Eilen, tiistaina, söin sitä useampaan otteeseen (3 kertaa) kuin tavallisesti, joten määrällisesti tuli enemmän otettua. Tänään aamulla kotona kun virtsasin kaikki oli normaalia, ei mitään kipua. Joskus sen jälkeen söin aamiaisen, jolloin otin B-50 hieman, ehkä kolmasosa kapselia. Tänään illalla huomasin suurehkon finnin kaulassa, missä hieman mätää (painoin rikki). Koska tämmönen on minulla harvinaista niin yhdistin sen virtsakipuun ja epäiltyyn B-50 lisään. Mahdollinen selitys miksi B-50 voisi saada aikaan tällaista, kipua ja mätäisen finnin, olisi jos sen B vitamiinit ovat synteettisiä. Nythän oli niin että purkissa ei lue mitään että mistä ne B vitamiinit tulevat, ainoastaan että vahvoja tai jotain. C vitamiini lisän purkissahan sanotaan että ne ovat otettu talteen viidestä eri sitrushedelmästä, ja sen makukin kielii että tämä on totta, joten se ei ole synteettistä. Nyt illalla kun söin jätin tietoisesti B vitamiinit pois, en ottanut. Jos ne ovat syypää kipuun niin toivottavasti se on pian poissa. Viime viikon aikana olen myös huomannut lisääntynyttä hikoilua kainaloista, ilman näennäistä syytä. Tänään kun rupesin epäilemään B-50:a niin pistin hikoilun myös sen piikkiin. Se selittyisi sillä että jos B-50 syönti on heikentänyt munuaisia niin kuonaa pukkaa sitten kainalohien muodossa enemmän. Vielä sanottakoon että olin toivonut kun olin ostanut sitä että huomaisin heti positiivista tehoa kuten tein C vit. lisän suhteen. Nyt en voi sanoa huomanneeni mitään tehoa B-50 suhteen. Stressiä se ei ole vähentänyt koska tämän viikon aikana olen kokenut stressiä ja ärtymystä ehkä enemmän kuin tavallisesti.
Tämän halusin vain raportoida. Toivottavasti et vielä ehtinyt ostaa mitään B lisää jotta voisit tehdä lopullisen päätöksen luettuasi tämän. Voin olla väärässä arvailuni suhteen ja syy kipuun on löydettävissä muualta. Ja mätäfinniin voi olla muu selitys. Sama koskee hikeä. Oli miten oli niin olisi hyvä jos olisi tietoa että mistä nuo B-50 lisän vitamiinit juontaa juurensa. Ovatko synteettisiä, vai ovatko esim. vehnänalkiosta, tai oluthiivasta. On mielestäni hieman outoa ettei etiketissä sanota mitään, mutta sitten tuon C lisän suhteen sanotaan selvästi mistä otettu talteen. Luontaistuotekaupassa oli myös toinen Twinlabin C lisä ja siinäkin etiketti mainitsi mistä juonsi juurensa, maissista.
Sitten on tullut mieleen se mahdollisuus että vaikka B-50 ei olisikaan synteettistä mutta olen saanut jotain sen luonnollista B vitamiinia liikaa. Pitänee tutkia että voiko liika-annostus jotakuta B vitamiineista aiheuttaa virtsaputken tulehdusta tai ongelmia munuaisille, tms.
OK. Ei tältä erää muuta. Hyvää viikon jatkoa sinulle.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Leena. Nopea viesti tässä. Vastaan eiliseen (30.1) viestiisi myöhemmässä vaiheessa.

HMGHei ja kiitos viestistäsi.
Oikein huolestuin puolestasi! Mitähän se voisi olla? Ehkä se oli tuo B-50, joka aiheutti oireesi.
Toivotaan, että saisit selvyyden.
En ehtinyt vielä tilata B-50. Eilen kyllä katsoin, että löytyykö tämän terveyskaupan (josta yleensä tilaan) valikoimista, mutta heillä ei tätä tuotetta ollut. Oli vain tuo Stressi B. Ja tänään olen ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt tilata. Ehkä minun on nyt sitten paras tilata tuota Stressi B:tä.
Tuosta hikoilusta. Minulle tuli nyt mieleen, että johtuisiko se stressistä? Kesällä, kun itse olin eniten stressaantunut, niin huomasin tuon hikoilun itselläni. No, silloinkin ajattelin, että onko se tätä vanhuutta...
Siksi hankin tuon Triple Dry deodorantin, että jos se auttaisi. En koskaan aikaisemmin ollut huomannut, että minulla olisi jalkahikeä, mutta kesällä oli. Ostin silloin Relaxant jalkasuihkeen. Molemmista oli ainakin jonkin verran apua.
Sen jälkeen kun kirjoittelimme deodoranteista, niin en ole laittanut mitään (leikattu kainaloni ei ole kyllä hionnut kesälläkään).
Ja nyt huomasin, että Relaxantia en ole käyttänyt hetkeen. Enkä enää huomaa jalkahikeäkään.
Nyt mietin, että auttoivatko nämä aineet hikoiluuni, vai johtuiko tämä "hikoilusta paraneminen" siitä, että en ole enää stressaantunut?!
Tuli vielä mieleeni, että jos sitä hikoilua olet tuntenut vain tänään siellä wc:ssä käydessäsi, niin se voi johtua siitä kivusta eikä ole sitten esim. stressistä.
Minulla on kyllä kokemusta siitäkin, että kipu aikaansaa hikoilua, oikein "tuskanhikeä". Minulla oli silloin käsi poikki ja kun luut liikkuivat lastan sisällä, niin oli kuin sähköneulalla olisi pistelty ja kovasti. Se oli pahempaa kuin mikään muu sen jälkeen kokemani, leikkaukset ym.
Joskus olen ajatellut, että minä tiedän, mitä tuskanhiki on. Kaikki eivät välttämättä tiedä, vaikka sanovat esim. että oli tuskanhikeä otsalla.
Toivon, että löydät syyn oireisiisi. Ja jos et, niin olisiko paras käydä lääkärillä. Yritä olla stressaamatta. Sanon, vaikka tiedän, että se ei aina ole helppoa.
Voimia sinulle! terv. Leena - hmg
hmg kirjoitti:
Heippa taas. Ole hyvä. Viestisi piristi ja oli ilo lukea sitä. Olen iloinen puolestasi että hainrustouute on tuonut reumaan apua, jatka sen käyttöä luottamuksellisin mielin. Mitä kansiooni tulee niin toivon ettei runsas tiettyjen asioiden toistaminen siinä ole häiritsevää. Työskentelen koko ajan sen kimpussa kun inspiraatiota riittää. Korjaan kirjoitusvirheitä ja lisään tietoja ja linkkejä. Tällä hetkellä on jotain 28 sivua, ja siinä on jonkin verran lisää hyvää asiaa. Harmittaa vain että sinulla kuluu niin paljon tulostuspaperia : =) . Löysin muutama lisää B17 lähdettä mistä en ole ennen tiennyt. Tässä äsken päivitetty versio.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta_301206.pdf
Jos tulee jotain kysymyksiä vastaan kun luet, jos et jotain ymmärrä tms. niin kysele niin yritän vastata parhaani mukaan.
Nimimerkkisi kuin se nyt on on OK.
Kaljasta en usko että se olisi mitenkään terveysvaikutteinen. Kirkas voi auttaa joihinkin asioihin, mutta sitä tulee käyttää hyvin pieniä määriä kerralla jos lainkaan käyttää.
Voi olla että se aine punaviinissä mikä joissakin ihmisissä aiheuttaa migreeniä tms. on tanniinit eli parkkiaineet. Voi olla että on olemassa punaviinejä missä vähemmän näitä. Alkon väki voi ehkä neuvoa. Jos ei "punkku" lainkaan käy niin ehkä joku valkoviini sopii. Vaikka punaviini on ravinteikkaampi ja sisältää enemmän antioksidantteja ja fytokemikaaleja niin ei "valkkari" ole paljon huonompi. Eli voit kokeilla mikä voisi sopia sinulle. Jos jätät meijerimaidon pois teet viisaasti. Uskon että tulet huomaamaan sen ajan kanssa. Kun ei meijerimaitoa juo muun ruoan kanssa niin mm. koko ateria sulaa täydellisemmin, ja näin enemmän tärkeitä ravinteita imeytyy.
Kiitos Oivariinin tiedoista. Huonoa siinä ovat sen kasviöljy, koska se on melkein takuuvarmasti ei-kylmäpuristettua, sen suola, joka melko suurella varmuudella ei ole noita raffinoimattomia, ja sen E aineet. Joten sanon että pitkällä tähtäimellä, ajatellen ensikädessä solujesi hyvinvointia, tekisit viisaasti jos korvaisit tämän Oivariinin tavallisella voilla. Sellaista voita missä minimaalisesti valmistuaineita. Useat voit sisältävät vain kermaa, vettä, hapatetta, ja suolaa. Jotkut jättävät pois suolan. Suolaton voi on paras koska syömällä sitä vältät huonoa suolaa. Voit korvata siten että voileivän päälle ripottelet hienonnettua raffinoimatonta suolaa maun mukaan. Sitten en tiedä mitä ajattelet sellaisesta että silloin tällöin laittaa leivän päälle esim. luomu seesam tahinia (esim. Urtekram:in) tai luomu cashewpähkinävoita tai luomu mantelivoita. Tällaisia löytyy usein luontaistuotekaupoista. Näissä on kaikissa enemmän tai vähemmän B17, ja muutenkin ovat ravinto-tiheitä. Kannattaa sellaisia valita missä ei niin paljon monityyd. rasvahappoja, kuten edellä mainittuja. Luomu hasselpähkinätahna myös OK. Useimmiten nämä ovat lasipurkissa ja ilman lisäaineita, pelkästään sitä pähkinää tahnan/voin muodossa, joskus lisättyä suolaa mikä joskus on merisuolaa. Eri tahnojen tai voiden hinnat vaihtelevat. Yleensä syön seesam tahinia koska se on edullisin. Tällä viikolla ostin myös cashewpähkinävoita. Joidenkin leipien päälle tykkään laittaa voita, esim. spelttinäkkärin päälle. Siihen sopii vain ja ainoastaan voi, mielestäni.
Niin, tosiaankin hyvä ettet ole tuota rypsiöljyä käyttänyt paistamiseen.
Vihreiden linssien idättäminen on hyvä idea. Joistakin kirjoista löytyy aika hyviä neuvoja tähän. Ja uskon että useimpien luontaistuotekauppojen väki voivat myös antaa neuvoja. Itse en ole linssejä idättänyt vuosiin. Vaikka monet kirjat neuvovat hyvin miten idättää niin jotkut eivät mainitse että liotusveteen tulisi lisätä hieman raffinoimatonta merisuolaa. Pitää aina muistaa että palkokasvien, jyvien, pähkinöiden jne. liotusvettä ei pidä juoda. Korkeintaan se voisi kelvata kukkien kasteluun. Kukista ja muista ruukkukasveista puheenollen niin on varmaan hyvä pitää sellaisia joka huoneessa missä oleskelee paljon, ne puhdistavat huoneilmaa käsittääkseni. Allergisoivia kukkia jne. ei tule käyttää.
Kirjoitit
"Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin.... "
Tarkoitat varmaan tässä noita 6 missä proteolyyttisiä entsyymejä. Persikka ei kuulu niihin joten tarkoitit varmaan viikunaa. Muistuttaisin että kuivatussa viikunassa ei välttämättä tätä proteolyyttistä tehoa ole. Muuten kuivattu viikuna on todella terveellinen ja ravinteikas, ja eräs kaikista emäksisin hedelmä. Näistä kuudesta B17/amygdalinia on tiettävästi papaijan siemenissä (näin Duken tietokannan mukaan). Olen yrittänyt etsiä että miten on kiivin siementen ja viikunan siementen kohdalla, mutten ole löytänyt vahvistusta. Mahdollisesti niissäkin on vähäsen. Mutta vaikka nämä 6 ei ole mitään varteenotettavia B17 lähteitä niin niitä kannattaa suosia jokapäiväisessä syömisessä erityisesti proteolyyttisen tehonsa vuoksi. Kansiossa lisää näistä ja niiden kahdesta eri käytöstä.
Kysyin äidiltä reumaoireista. Hän sanoi että pääasiallisesti ei mitään, mutta että joskus on tuntunut jotain pientä mm. käsissä. Mainitsin että sinä olet saanut apua hainrustosta. Hän kuunteli muttei sanonut mitään. Toivoisin että hän kuuntelisi joskus. Pelkään että hän syö liian paljon happoa muodostavia ruokia ja että syöpä voi joskus ilmestyä uudestaan. Hänellä on mielestäni vähän tuollainen fatalistinen ajattelutapa mitä syöpään tulee. Monella täälläpäin on samanlaisia ajatuksia, esim. "Jos se syöpä on tullakseen niin se tulee, ei sille mitään mahda". Ja "No, kun sanotaan että siitä ja siitä voi tulla syöpä niin eihän sitä saisi mitään syödä kun ei tiedä mikä on turvallista ja mikä ei.". Ja niin edelleen. Ja näin kun ajattelevat niin eivät viitsi ottaa selkoa asioista. Kyllä tietoa löytyy että mitkä aineet ja valmisruoat jne. ovat tunnetusti potentiaalisia karsinogeenejä. Ja sen lisäksi että vaeltavat "autuaassa" tietämättömyydessä he eivät ymmärrä vältellä vahingollisia roskaruokia tms. Äitini tietää aika hyvin mitä tulisi välttää, mutta hän ei viitsi toteuttaa tätä tietoa käytännössä. Ehkä se osaksi johtuu siitä vallitsevasta konsensuksesta että jos rupeaa välttelemään niitä näitä epäterveellisiä tuotteita niin tulee leimatuksi joksikin kummajaiseksi. Eli ehkä äitini pelkää mitä muut ajattelisivat hänestä jos jättäisi esim. maidon pois, ja pikkuleivät ja keksit (hänen heikkoutensa). Eihän se nyt kävisi päinsä että ompeluseurassa ei söisi makeita kakkuja ja mitä vielä muiden seurassa. Eli hän tietää mikä olisi hyvää terveydelle mutta ei viitsi tämän tiedon mukaan toimia, näin hän tekee väärin itseään kohtaan. Verrannollisesti hän kuitenkin syö aika terveellisesti, ja tällä hetkellä on aika hyvässä kunnossa. Syöpä ei tällä hetkellä ole päällimmäinen vaiva, pikemmin vaivaisenluut, kummassakin jalassa.
Niin, todellakin ihmeellistä että tuo Angiobalans on noin lievittänyt sinun reumaoireita, ja hyvä että olet innostunut ja hyvällä mielellä. Sanoit että olit kuvitellut että se jäykkyys tulee iän myötä ja että kaikilla on. Uskon että tämä on aika tavallinen kuvitelma. Ainakin täälläpäin kuulee puhuttavan vastavanlaista. Mutta uskon että se ei ole iästä johtuvaa laisinkaan. Samaten on aika yleinen tuo uskomus että kun ihminen tulee tiettyyn ikään niin on normaalia tulla vähän dementoituneeksi. Se ei ole mielestäni normaalia, vaan se kielii jostain ravintoainepuutoksesta aivoissa. Voi olla yksi tärkeä aine josta on huutava puute, tai usea aine. Esim. Hunza kansan keskuudessa, missä monet pääsevät yli 100 vuoden, ei taideta tuntea dementia ilmiötä. Sama asia esim. Gruusian Abkhaaseilla. Kun ajattelen joitakin vanhempia täällä jotka ovat enemmän tai vähemmän dementoituneita niin tulee mieleen että useimmiten näillä on myös osteoporoosin oireita ja/tai lihasheikkoutta tai -jäykkyyttä. Ainakin tämä viimeinen näyttäisi kielivän joko kalsiumin puutoksesta tai magnesiumin, tai molempien. Varmasti samoilla on myös C vitamiinipuutos. Ehkä selviäisi jos hieman etsisi netistä että mikä tai mitkä ravintoaineet ovat niin tärkeitä aivoille että niiden puutos saa aikaan dementiaa.
Palataan asiaan. Tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi.
terv.
HMGHei. Kiitos lämpimästä vastauksesta ja neuvoista. Haluan kertoa miten jatkui. Tiistaina illalla söin äidin neuvosta hieman raakaa puolukkaa, joka pitäisi olla hyvä munaisille ja virtsateille. Keskiviikkona koin koko päivän hieman kipua, mutta lievempää kuin tiistaina. Aamulla söin hieman raakaa puolukkaa, sekä illalla. B vitamiiniin en koskenut. Torstaina aamulla ja päivällä vielä vähemmän kipua. Söin myös silloin raakaa puolukkaa. B vitamiineihin en koskenut. C vit. lisää otin normaalisti joka päivä, ja muutoin söin kuten tavallista, ehkä hieman enemmän raakaa valkosipulia kuin tavallisesti. Torstaina illalla kipu oli täysin poissa. Ja se on pysynyt poissa. Vielä en ole koskenut B vitamiiniin. Finnejä ei ole tullut takaisin. Olen koettanut nukkua pitempiä öitä, ja se on tehnyt hyvää (mm. vähemmän stressaantuneisuuden tunnetta). Nyt on kainalohikoileminen ollut vähäistä, eli normaalia. Raakaa puolukkaa olen varmuuden vuoksi ottanut aterian yhteydessä. Joten vielä mulla on se epäilys että B lisä oli voinut jollain tapaa aiheuttaa tuota. Tämä oli ensimmäinen kerta elämäni aikana kun tällaista vaivaa esiintyi. Keskiviikkona taisin lukea B ryhmän eri vitamiineista, eikä löytynyt mitään sellaista että joku niistä voisi aiheuttaa tuollaista jos yliannostetaan. Joten epäily on että tämä kyseinen lisä voi olla synteettistä, jolloin voi vain arvailla mitä sivuvaikutuksia voi tulla. Erään toisen asian olen vielä huomannut lopetettuani B lisän syöntiä, suolen toiminta on nyt parempi. Se voisi tosin selittyä sillä että olen nukkunut enemmän.
Nyt mitä sinun B vitamiini hankintoihin tulee niin olen tällä hetkellä ehkä hieman jäävi sanomaan sinne tai tänne. Koska en tiedä mistä nuo Twinlabin B-lisien (B50, Stressi B) vitamiinit ovat peräisin niin olen skeptinen. Jos mielipiteestäni huolimatta haluat kokeilla niin mielestäni tuo laimeampi, eli Stressi B, olisi ehkä parempi vaihtoehto. Mutta rehellisesti sanottuna tällä hetkellä toivon että odottaisit tämän B lisän hankinnan suhteen. Kuuntele kehoasi. Analysoi hieman vointiasi. Jos tulet siihen tulokseen että B lisä voisi olla paikallaan niin harkitse ensin ottaa nuo B ryhmän vitamiinit sellaisista terveellisistä ruoista ja raaka-aineista missä niitä on runsaassa määrin. Jos haluat apua tässä asiassa niin ehkä voin auttaa sellaisten lähteiden valikoimisessa. Toivottavasti en ole aiheuttanut sinulle päänsärkyä tämän asian suhteen. En vain halua sinulle samanlaista kipua tms. ikävää jos nyt niin olisi että kyseinen B vitamiini on siihen syypää.
Tuosta hikoilusta osaan sen verran sanoa että sitä pukkas tulemaan vaikka istuin sängylläni rentona ja surffasin netissä tms. Juuri siksi ihmettelinkin kun en ollut liikkeessä enkä stressannut ja silti hikoilin varmaan litroja päivässä. Silloin kun minä stressaan en välttämättä hikoile kainaloista enemmän.
Hyvä kuulla ettet ole deodoranttia nyt laittanut. Tämä on viisautta.
Ajattelen että sekä aineet että vähempi stressi on vaikuttanut sitä että olet hikoillut vähemmän. Ellen muista väärin vedenjuonnin lisääminen voi myös vähentää tuollaista hikoilemista, uskot tai et. En tiedä oletko sitä lisännyt.
Kyseinen kainalohikoilu oli aina sellaista mitä kotona tapahtui. Töissä kun ensimmäinen kipu iski niin hiki pikemmin pukkasi otsasta, johtuen kivusta. Töissä stressaan joskus, mutta se ei ole niin pahaa tai negatiivista stressaamista. Kotona voin jopa stressata enemmän tai negatiivisemmalla tavalla, varsinkin kun äitini komentelee sinne tänne kuin joku kapiainen nyt kun ei itse kykene niin hyvin liikkumaan. Ja kotona kun olen ja on sitä omaa aikaa niin laitan ehkä epätietoisesti aika-sidonnaista stressiä itselleni, kun haluaisin saada tehtyä niin monta asiaa. Ei hyvä, tiedän.
Olet varmasti oikeassa sen tuskanhien suhteen. Tuo aamuinen kipukohtaus oli sellaista. Hikeä pukkas selvästi otsasta ja hieman heikotti, mutta onneksi korkeintaan minuutin.
OK. Vastaan toiseen viestiisi kun tulee sopiva sauma. Voimia sinulle myös.
terv.
HMG - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei taas. Vastaan viestiisi jonka lähetit 30.1. Lämmittää kuulla että olen sinun hyvä ystäväsi. Kiitos.
Sanoit että stressiä voidaan mitata. En ole ikinä kuullut sellaista, mutta en ole aivan hämmästynyt koska nykyään mitataan kaiken maailman asioita. Nyt olen utelias. Voitko kertoa jotain, tai antaa linkkiä missä siitä kerrotaan.
Hyvä kuulla että E vit. jota syöt on luonnollista.
Kiva että olet ottanut selvää eri B vitamiinien tärkeydestä. En ole tiennytkään että kohonnut homokysteiini voi merkitä piilevää syöpää. Minulla on kirja jossa käsitellään homokysteiinia, mutta pääosin yhteydestä sepelvaltimotautiin. En ole lukenut läpi. Voi olla että siinäkin olisi tämä tieto.
Niin, sanopa muuta, kunpa muut syöpää sairastavat ymmärtäisivät E ja C vitamiinien antioksidanttitehokkuuden. Antioksidanteista puheenollen, en muista näytinkö tätä sivua sinulle. Siinä on eri kasvikunnan raaka-aineiden mitattuja ORAC (OxygenRadicalAbsorptionCapacity, eli suomeksi HappiRadikaaliAbsorptioKyky/Kapasitetti) arvoja. Eli kyse on antioksidanttitehokkuudesta, eli kuinka tehokkaita kyseiset ruoat ovat neutraloimaan vapaita happiradikaaleja. Amerikkalaiset asiantuntijat suosittelevat että päivässä tulisi saada ruoasta vähintään 3000-5000 ORAC yksikköä. Jos katsot kuivattujen luumujen (eng. prunes) ORAC arvoa niin ilmenee että jos söisi 100 g kuivattua luumua niin saisi reilusti yli 5000 ORAC yksikköä. C vitamiini on myös tuolla listalla ja sen ORAC arvo on todella korkea. http://optimalhealth.cia.com.au/OracLevels.htm
Voidaan käsitellä tätä lisää myöhemmin jos haluat.
Niinpä, stressi lisää happamuutta. Joten, kuten sanot, ei tarvi ihmetellä. Näen että olet löytänyt hyvää tietoa jostain tästä happo-emäs asiasta. Tiedät kohta enemmän kuin minä.
Kun luen ajatuksiasi niin en voi muuta ajatella kuin että suhtaudut kypsästi tosiasioihin, siihen että sinulle tuli syöpä ja kaikkiin muihin asioihin mitkä tähän liittyvät. Et ole katkera ihminen, vaan positiivinen. Monet voisivat ottaa tästä asenteestasi mallia. Ja kyllä on kiva että nyt voit kävellä hyvin. Itse kävin viikonlopun aikana pitkillä kävelylenkeillä ja kyllä se kävely tekeekin hyvää.
Hyvä kuulla että sopii puhua myöhemmin pH ja happi asiasta. Voi olla että olet jo lukenut sen verran, en tiedä, että minulle jääkin hyvin vähän sanottavaa. Tässä välissä ajattelin näyttää sivun jossa on tästä asiasta jotain. Ehkä olet jo käynyt sillä. Tässä se kuitenkin on. http://www.valmarin.fi/luelisaa.html#emasryovarit
En ole vielä lukenut sitä läpi. Olen joitain kohtia nopeasti vilkaissut. Ja näen että pääsääntöisesti on oikeaa tietoa. Joihinkin sanomisiin haluaisin jossain vaiheessa kommentoida/tuoda korjausta. Mutta jos et ole tätä nähnyt niin luepa niin opit ehkä jotain uutta.
Hyvältä kuullostaa että nyt otat MSM:ää 2 lusikallista päivässä. Ja kyllä olin tiennyt että stressi aiheuttaa happamuutta. En tosin vielä ole paljoa lukenut siitä, mutta se tieto on tullut vastaan jossain vaiheessa.
Olen hyvällä mielin että olet halukas ja innokas tulla opastetuksi. Ja toivon voivani tehdä sitä hyvin. Ole hyvä vain magnesium tietoiskusta. Mielelläni jaan mielenkiintoista ja hyvää tietoa tällaisista tärkeistä tekijöistä.
Stressi on todellakin vakava asia, tai sairaus. Mitä enemmän ajattelen sitä ja luen siitä niin sen enemmän ymmärrän että näin on. Luin tässä viikonlopun aikana Kaukasuksen Abkhaaseista, jotka ovat tunnetut pitkäikäisyydestään ja terveydestään, että he eivät stressaa, vaan päinvastoin vieroksuvat kaikkea stressaamista. Ehkä kerron lisää heistä joskus.
Niin, sen uuden ystävän löytäminen oli todella hyvä asia. Nyt en tosin ole nähnyt häntä yli viikkoon joten en ole puhunut hänen kanssaan. Enkä ole kerennyt sähköpostia lähettää.
Siitä uniongelmastasi. Hieman olen huolissani että nukkumaanmenosi venyy niin myöhään. Pitkän päälle olisi hyvä jos saisit rukattua sitä vähän aikaisempaan vaiheeseen. Olen vain lukenut että unen laatu voi olla huonompi jos nukkumaanmenoaika lykkääntyy myöhäsempään. Ja sinulle on tärkeä että unesi laatu on hyvä. Paljon mahdollista että C vitamiinin ottaminen noin myöhään kuin 18 ja 17 tekevät niin pirteäksi ettet oikein saa unta ajoissa. Suosittelen että otat C lisää viimeisintään joskus klo. 15 iltapäivällä. Tai voit itse kokeilla mikä toimii parhaiten, kunhan lopputulos olisi se että pääset unten maille hyvissä ajoin ennen 24.00. Ehkä olet kuullut että unen huonolaatuisuus, kuin myös univaje, saa aikaan samanalaisia reaktioita elimistössä kuin stressi. Sama pätee nurinkuriseen unirytmiin (esim. yötyötä tekevät, heillä on mm. enemmän sepelvaltimotautia kuin normaaliin aikaan nukkuvilla, näin kuulin tässä hiljattain). Lupaa kertoa minulle jos jatkuu tämä uniongelmasi niin ehkä voin neuvoa mikä voi auttaa.
OK. Hyvää yötä, ja sinulle samoin kaikkea hyvää!
t.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei taas. Vastaan viestiisi jonka lähetit 30.1. Lämmittää kuulla että olen sinun hyvä ystäväsi. Kiitos.

HMGHei ystäväni ja kiitos viesteistäsi!
Toivon, että olet päässyt stressistäsi. Tosin tiedän, että ei se aina helppoa ole. Olen tavannut sanonut, että siitä ei käskemällä pääse.
Niin tilasin sitä Stressi B:tä ja samalla Daily One monivitamiini & mineraalivalmistetta. Tutkin nyt vielä niitä ja laitan toisen "odottamaan" ettei tule liikaa syötyä tuota B:tä. Etkä ole aiheuttanut minulle mitään päänsärkyä tästä valinnasta. Hyvä vain, että kirjoitit. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tällaisesta Twinlabista.
Aioin tilata myös sitä Super E:tä, mutta sitä saa vasta huhtikuulla.
Ja kiitos siitä ORAC-listasta. Tulostin sen, että on helposti tarkistettavissa. En tiennytkään, että luumu olisi noin hyvä. Ja miten helppo sitä on syödä. Pidän kuivatusta luumusta. Kerro toki lisää, mitä siitä tiedät. Luen mielelläni.
Kirjoitat, että "et ole katkera ihminen, vaan positiivinen". En nyt oikein tiedä, mitä sanoisin. Voisin ehkä sanoa, että tämä "stressiloma" tässä yhdessä sairauteni kanssa on vähän ns. jalostanut minua. Tuntuu, että olen ollut elämässäni niin pohjalla monien vuosien ajan, näiden sairauksieni takia, että nyt, kun olen saanut levätä, niin nyt huomaan, että positiivisuus alkaa nousta esiin. Sanoisin, että vanhaksi piti elää, ennenkuin tällaisen tunteen olen saanut. Tuntuu kuin ajatuksetkin olisivat paljon selvemmät ja elämä alkaa näyttää valoisammalta. Niin kuin jo kirjoitin, niin nyt "kuulee" omat ajatuksensa ja osaa nauttia pienistä asioista. Pystyy olemaan tekemättä mitään ja jopa nauttimaan siitäkin, että ei tee mitään.
Niin tuon Valmarin sivuston olin löytänyt. Siinä on paljon "viisasta". Tulostin kaikki yhdeksän sivua. Pitää vielä tarkemmin tutustua siihen. Kerro toki mielipiteesi. Ja että olisiko tuo Valmarin nyt sitten se "pelastaja". Huomasin tuota lukiessani, että minullakin oli jääkaapissa Valmarin pullo, jonka heitin kesällä pois, kun en ollut sitä käyttänyt. Maistui muka niin pahalta. En muista, mistä siitä olin lukenut, että olin sen ostanut, mutta en kyllä tiennyt, että se näin tärkeä on. Harmittaa vähän... Nyt kyllä menee alas, vaikka olisi kuinka pahaa, kun vain apua on.
Siinä esitteessä luki, että ruokavalion PH:n saisi mittaamalla virtsasta lakmuspaperilla. Kyselin jo tuota lakmuspaperia apteekista, mutta siellä oli vain 400 kpl:n paketti. Täytyy kysellä jostain muusta apteekista. Kuvittelisin ainakin, että apteekista. Siellä minulle kyllä ehdotettiin Instrumentariumia.
Niin siitä stressistä. Jostain tuli vastaan sana stressinmittaus ja kun googletin, niin sieltä löysin. Siellä kirjoitettiin esim. kortisolitason mittauksesta ja sykkeeseen perustuvasta mittauksesta. Ja Tri Tolonen kirjoitti, että stressi näkyy aivokuvissa.
Ja kerro vain niistä Kaukasuksen Abkhaaneista, kun ehdit. Eihän tässä minnekään kiire ole. Me emme aivan heti tätä kirjoittelua lopeta! Emmehän?
Siitä uniongelmasta. Varmaankin johtui siitä C-vitamiinista, kun otin niin myöhään. Ei ole enää tarvinnut kahteen valvoa. Ja muutenkin olen yrittänyt mennä nukkumaan klo 23.00 tai siinä main. On ehkä helpompi saada nukutuksikin, kun menee aikaisemmin nukkumaan. Tosin nyt sitten herään n. puoli seitsemän, kun silloin kun menin myöhemmin nukkumaan, niin nukuin kello kahdeksaan ja joskus ylikin eli tunteja tulee ehkä yhtä paljon. Tämäkin on minulle aivan uutta ja ihmeellistä. Nukkua aamulla kahdeksaan! Voin sanoa, että en ole sitäkään eläissäni tehnyt. Yleensä heräsin ennen tätä lomaani aina klo 6 oli arki tai viikonloppu. Tai vaikka olin lomalla.
Ja olen kyllä joskus lukenut, että kun nukkuu esim. klo 22.00 - 24.00 eli kaksi tuntia, niin se on, kuin olisi nukkunut neljä tuntia. Siis ennen puolta yötä nukuttu uni on parempi ja parempi laatuisempi.
En ollut kuullut tuosta, että unen huonolaatuisuus ja univaje aiheuttaa stressiä. Kiitos, että mainitsit. Nyt tiedän kiinnittää siihen enemmän huomiota.
Olen ikionnellinen, kun jaksat kirjoitella kanssani. Kyllä olen paljon viisastunut, kun olen viestejäsi lukenut. Tuntuu, että aika harvalla on näistä tietoa. Ja niin kuin olemme jo todenneet, niin harvalla on näihin kiinnostusta.
Itse koen, että jotain täytyy tehdä itsensä ja sairautensa hyväksi, eikä vain olla ja ihmetellä.
Hyvää viikonloppua sinulle ja voimia!
PS Ensi viikolla on ystävänpäivä. Otinpa värssykirjan esille ja sieltä löysin tällaisen.
Ystävän ajatus ja rohkaiseva hymy
ovat lämpö ja valo, joita me
kaikki tarvitsemme jaksaaksemme
elämämme matkalla.
Hyvää ystävänpäivää sinulle! t. Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei taas, Leena. Kiitos paljon ystävällisestä viestistäsi. Se ilahdutti ja virkisti. Viime viikko ja viime päivät minulla on paljolti ollut "veto poissa". Ei ole jaksanut oikein mitään tehdä töitten jälkeen. Tänäänkin hieman veltto olo, mutta kuitenkin yritän vastata ajatuksiisi jotain.
Stressiä koen jonkin verran näinä päivinä. Sitä ollut silloin tällöin viime päivinä, ikävä kyllä. Ja kuten sanot ei se käskemällä mene pois tuosta vain. Ja hieman alakuloisuutta tunsin eräänä päivänä. Kun olin kirjoittanut eräälle keskustelufoorumille happo-emästasapainosta ja sen tärkeydestä ja siellä rupesivat haukkumaan sitä huuhaaksi. No, ajattelin että antaa niiden olla jos ei kelpaa tämä tieto.
Hyvä kuulla että mitä kirjoitin ei aiheuttanut päänsärkyä. Ja päädyit kahteen valmisteeseen. Haluan uskoa että ne ovat hyviä, vaikka Daily One:n suhteen minulla on joidenkin ravinteiden kohdalla kysymyksiä mitä imeytyvyyteen tulee. Viime lauantaina kävin kirjastossa missä Terveyden Vaarat kirjan kirjoittaja, Sven-Olof Jakobsson, oli esittelemässä tätä kirjaa. Ensimmäistä kertaa tapasin hänet ja keskusteltiin melkein puolitoista tuntia. Siinä oli läsnä myös vanhempi nainen (hänen siskonsa) jonka kanssa myös keskustelin kun Sven-Olof oli varattuna pöydällään. Otin virtsaputki-kipuni puheeksi. Siinä ilmeni että tämä nainen on käyttänyt samaa B lisää kuin minulla on. Ja hän piti sitä hyvänä. Mutta hän taisi sanoa että jos B ryhmää yliannostaa, vaikka olisikin luonnollista, niin se voi aiheuttaa joitain oireita. Ehkä olin sittenkin ottanut liikaa tuolloin. Tai sitten kipu johtui jostain tuntemattomasta tekijästä. Tämän juttutuokion perusteella otin taas eilen illalla B50 lisää, mutta nyt vain korkeintaan yksi neljäsosa kapselia. Ja kas, ihme ja kumma, nyt aamulla kun heräsin niin huuleni joka eilisipäivän (ja edeltävinä päivinä) halkeili oli täysin parantunut. Joten nyt päättelen että jos B lisällä oli jotain tekemistä virtsakivun kanssa niin se olisi ollut sitä että otin hieman liikaa edeltävänä päivänä. Joten kaiken tämän valossa aion nyt ottaa korkeintaan yksi kolmasosa päivässä, parempi olisi ehkä yksi viidesosa tai yksi neljäsosa. Tämä lienee viisasta koska tällä hetkellä ruokavalioni antaa aika hyvin B ryhmän vitamiineja, joten paljoa en tarvi ottaa lisän muodossa. Tämän uuden ymmärryksen valossa ajattelen että itse lisässä ei ole vikaa, joten samat sanat pätee tuohon sinun ostamaasi Stressi B:hen. Ehkä haluat itse kokeilla kun sitä rupeat ottaa että kannattaako ottaa kokonaista kapselia päivässä, vaiko puoli kapselia, tai vielä vähemmän. Sen tiedän että kun minä otin sitä ennen kipukohtausta niin virtsa oli aina voimakkaasti keltaiseen päin, eli paljon B vitamiineja tuli läpi eikä imeytynyt, eli otin liikaa tarpeisiini nähden. Vähemmän olisi riittänyt. Joten kun rupeat ottaa niin seuraa virtsasi väriä. Jos on silmiinpistävän kellertävää niin vähennä päivittäisannosta. Haluaisin uskoa että Stressi B on hyvä myös siksi että saat siitä tarpeellista C:tä. Eilen taas vilkaisin Twinlabin lisiä siitä vitamiinioppaasta ja katselin myös Daily One lisää. Vertasin Daily Onea joihinkin Donsbach:in vitamiini-mineraalilisiin (kuten Mivitotal Plus) ja totesin että niissä oli enemmän eri ravintoaineita, mutta, Donsbach:in lisät sisälsivät D vitamiinia D2:n muodossa, joka on erään lähteen (tri. Mercola) mukaan synteettistä D vitamiinia. Samaa synteettistä tavaraa jota mm. meijerimaitoon lisätään. Twinlabin lisät sisältävät D3:a. Mutta sitten luin että D2 saa myös kasvikunnasta, esim. joistakin sienistä, ja että se muuttuu maksassa D3:ksi. Joten D2 voi olla luonnollista (luonnollinen D2 on heikompi teholtaan kuin luonnollinen D3), tai synteettistä. D3 on se muoto joka löytyy eläinkunnan lähteistä, esim. kalasta. Mutta luin myös että D3:a on synteettistäkin. Eli Mivitotal Plussan D2 voi olla jompikumpi. Samaten Twinlabin D3 voi olla jompikumpi. Oli miten oli niin synteettinen D3 on parempi kuin synteettinen D2.
Se että meinaat laittaa toisen lisän odottamaan on varmaan viisasta, jottet liikaa saa B ryhmän vitamiineja. Suosittelen että aloitat Daily Onella, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Mutta perustelen sen sillä että sillä on hyvä aloittaa jotta saat mineraalivarastosi täydennettyä (sikäli kuin se on mahdollista) heti kättelyssä. Ja siinä vaiheessa kun olet syönyt Daily One "kuurin" loppuun uskoisin että olemme hieman parantaneet ja tehostaneet nykyistä ruokavaliotasi mitä mineraalipuoleen tulee. Jotta tämä toteutuisi meidän täytyisi hieman katsella mitä ruokia sinulla tällä hetkellä on ruokalistallasi, ja mitä hyviä voisi vielä siihen lisätä. Ja vaikka onnistuttaisiinkin kohentaa sinun mineraalien saantia ruoasta niin voisi varmaan olla paikallaan jatkossakin ottaa jotain lisää missä hyvin (sekä hyvin imeytyvässä muodossa)näitä tärkeimpiä mineraaleja (Mg, sinkki, seleeni, jne.). Mitä sinä ajattelet?
Se Super E on varmaan hyvä sinulle. Hieman joudut odottelemaan. Mutta näyttäähän tuo Daily One sisältävän aika hyvin E:tä. Super E:ta voisit ehkä löytää luontaistuotekaupasta jos et malta odottaa huhtikuuhun. Jos et oman kaupunkisi niin jostain naapurikaupungin, jos joskus on asiaa sinne. Sitten taitavat mm. Intersport liikkeet myydä Twinlabin tuotteita, ainakin uskon että isompien kaupunkien (täällä eivät).
Hyvä että tulostit ORAC listan. Sitä voi olla mielenkiintoista vilkaista silloin tällöin. Kuivattu luumu on todellakin yllättävän hyvä antioksidanttiruoka. Itse olen löytänyt luontaistuotekaupasta kuivattua luumua ilman säilöntäainetta (yleisin luumujen säilöntäaine taitaa olla tuo rikkidioksidi) ja olen sitä nyt syönyt parisen viikkoa, muutama luumu päivässä. Niin, tuosta ORAC jutusta en paljoa tiedä. Tuo lista on paras mitä on löytynyt. Toki siitä puuttu joitakin kasvikunnan antimia joiden ORAC arvoa on mitattu. Esim. eräs ohranoras (eng. barley grass) valmiste on niinkin hyvä ORAC:n puolesta että tuplasti parempi kuin tumma (n. 70 prosenttia kaakaon ainesosia) suklaa. Eli jos tumman suklaan ORAC on jotain 13000 ja risat, niin tuo ohranoras tuote olisi jotain 26000 ORAC yksikköä per 100g. Sitten päättelen että luonnonkaakaojauhe (ts. 100% jauhettua kaakaota, ilman lisäaineita, ilman makeutusaineita) olisi aika lailla voimakkaampi kuin tuon tumman suklaan 13000 ja risat. Eli mahdollisesti likempänä 20000 ORAC yksikköä. Jostain taisin lukea että tumma suklaa on tuplasti tehokkaampi kuin punaviini. Jos näin on niin punaviinikin on varteenotettava antioksidanttiruoka, hieman parempi kuin kuivattu luumu. Neitsytoliiviöljystä olen lukenut eri lähteistä että se on varteenotettava antioksidanttiruoka, mutta en vielä ole nähnyt mitään ORAC arvoa sille. Neitsytoliiviöljy on myös niitä harvoja rasvoja jotka eivät ole happoamuodostavia. Eli sitä kannattaa ottaa suullisesti vaikkapa joka päivä jokunen rkl suoraan pullosta. Hyvän kylmäpuristetun/neitsyt oliiviöljyn tuntomerkki on nk. kurkkupolte. Eli kun ottaa suullisesti lusikalla niin kurkun taka-osassa tuntuu hetkellinen polte. Polte tulee neitsytoliiviöljyn antioksidanteista. Itse olen kokenut että Kreikan suunnalta (ts. Kreikka, Kreeta, Kypros) olevat neitsytoliiviöljyt ovat ne parhaimmat. Neitsytoliiviöljyä tulisi aina ostaa sellaista joka on tummassa lasipullossa. Tumma lasi suojaa paremmin valolta kuin läpinäkyvä. Kotimaiset marjat, varsinkin villinä kasvavat, ovat todella varteenotettavia antioksidanttiruokia.
Kaksi ehkä tehokkainta ORAC ruokaa jota itse pystyy kasvattaa olisivat ohranoras ja vehnänoras. Spelttioras taitaa olla myös hyvä. Sen tiedän että kokonaisia luomuvehnäjyviä saa joistakin marketeista kilon pusseissa. Ohranjyviä saa ehkä etsiä jos haluaa löytää. Spelttijyviä löytyy usein luontaistuotekaupoista. Ruista voi varmaan myös orastaa, kuin myös kauraa. Samalla kun näissä oraissa on paljon ORAC yksiköitä ne ovat myös todella emästämuodostavia, sekä sisältävät runsaasti B17, sekä verta puhdistavaa ja vahvistavaa lehtivihreää, ja entsyymejä. Ja hyvin C ja B vitamiineja, ja hitaita hiilihydraatteja, ja hyvälaatuista proteiinia, ja karotenoideja, ja mitä vielä. Ei ihme että monet panevat näitä nk. super-ruokien joukkoon. Ann Wigmorehan paransi itsensä syövältä paljolti kiitos siitä että söi vehnänorasta ja/tai siitä puristettua tuoremehua.
Niin, se jo että pystyy olemaan ilman että tekee mitään on useimmille liian vaikea asia. Aina pitäisi olla tekemässä jotain. Miksei joskus voisi vain olla. Ehkä se on niin että meitä on paljolti kasvatettu suorittamaan ja tekemään. Usein kuuleekin kysyttävän että "No, mitäs sinä teet?" ensimmäisenä kysymyksenä. Miksei kysellä että "Kuka sinä olet?" tai "Minkälainen ihminen sinä olet?".
Valmariinista en tiedä yhtään mitään, toistaiseksi. Enkä ole koskaan maistanut. Tuolle sivulle viittasin vain sen takia että siinä oli hyvää tietoa tuosta happo-emäs asiasta. Joten itse Valmarinin suhteen en osaa kommentoida. Ajattelen että pitkän päälle se voi olla turha tuote, jos emästä muodostavia ruokia on ruokavaliossa runsaassa määrin. Katsotaan jospa kohtapuolin kommentoisin jotain tuon sivun happo-emäs asian tiedoista.
Niin, jotkut mittaavat elimistön nesteiden (veri, virtsa, sylki, hiki) pH:ta lakkmuspaperilla. Itse kävin viime vuoden puolella apteekissa kyselemässä tuollaista paperia mutta se oli niin kallista että jäi ostamatta. Jos olisi saanut halvalla olisin mahdollisesti ostanut. Sitten on se asia että täytyy tietää hieman mittaamisesta ja täytyy osata tulkita mittaus-arvot oikein. Jos näistä ymmärtää niin lakkmuspaperilla mittaaminen voi olla suuntaa antava mitä pH:n tulee.
Stressistä... kun puhut sykkeestä niin tarkoitatko pulssia? Sitähän pystyisi kotona mitata, kun meillä on tuo verenpainemittari, joka myös mittaa pulssin.
Ehkä vielä kerron Abkhaaseista kun ehdin. Toivottavasti emme varmaan aivan heti lopeta tätä kirjoittelua.
Hyvä kuulla ettet ole valvonut myöhään ja että olet mennyt aikasemmin nukkumaan. Ja ennen puolta yötä nukuttu on parempilaatuista, tällaista olen minäkin kuullut. Ja olen kokenut että näin on.
On ilo kuulla että olet onnellinen kun voimme kirjoitella toisillemme. Ja että koet viisastuneesi. Aivan oikein ajattelet, kun sanot ettei voi vain olla ja ihmetellä, vaan täytyy tehdä jotain sairauden hyväksi. Pieninkin oikea teko tässä suhteessa on parempi kuin ei mitään.
Vaikken tällaisia erikoispäiviä kuten ystävänpäivää vietä tai huomioi (koska joka päivä on samanveroinen ja yhtä arvokas) niin kuitenkin kiitos sinulle ystävällisestä toivotuksesta. Ja se värssy minkä löysit oli hieno ja osuva.
Sitten. Olen laatinut ravintolisien (monivitamiini & -mineraali) vertailu kansion. Ja ajattelin että se voisi ehkä kiinnostaa sinua. Selitän hieman. Siinä vertaillaan viiden (kolme Twinlabin, ja kaksi muuta varteenotettavaa/suosittua) lisän/tuotteen ravintoaineet (pitoisuudet, milligrammoissa tai mikrogrammoissa, riippuen ravinteesta). Ravintoaine -sarakkeessa on ravintoaineen jälkeen joko mg tai mcg, eli milligramma, tai mikrogramma. Jos jossain ruudukossa ei ole arvoa, vaan pelkkä lyhyt viiva ( - ), niin se meinaa että kyseinen tuote ei sisällä kyseistä ravintoainetta. Jos jossain ruudukossa on plussa merkki niin se meinaa että tuote sisältää kyseistä ainetta mutta että määrää ei mainita pullossa/purkissa. Kun jossain lukee kolloid. sulkeissa niin se tarkoittaa että kyseinen mineraali on kolloidisessa muodossa, eli imeytyvyys on jopa 98 prosenttista. Kun jossain lukee kelat. se tarkoittaa että kyseessä on ns. kelatoitu mineraali (ts. metallinen mineraali sidottu aminohappoon imeytyvyyden parantamiseksi), jonka imeytyvyys on jopa 40 prosenttista. Muutoin mineraalit voivat olla, kuten tulet näkemään, esim. karbonaatin (esim. Ca) muodossa. Tällöin on useimmiten kyseessä nk. metallinen mineraali, jonka imeytyvyys on huono (korkeintaan 10 prosenttista). Twinlab Maximum:n kohdalla on joidenkin ravintoaineiden kohdalla prosenttilukemia. Näin koska ostamassani purkissa on näitä. Nämä prosentit tarkoittavat että kuinka monta prosenttia nk. päivittäisestä saantisuosituksesta kyseistä ravintoainetta tuote sisältää. Esim. Maximumissa on 278% C vit. kohdalla (167mg), eli yhdestä kapselista saisi 278 prosenttia C vit. suhteessa päivittäiseen saantisuositukseen. En tiedä ovatko kyseessä USAn vaiko Suomen suositukset. Itse olen sitä mieltä että Suomen saantisuositus C:n kohdalla on liian alhainen. Käsittääkseni se on tällä hetkellä jotain 75 mg per vrk., KTL:n Finelin sivun mukaan. Joten nämä prosentit voivat parhaimmillaan olla suuntaa antavia. Useat asiantuntijat sanovat että joku 200 - 400 mg per vrk. olisi paikallaan pikemmin kuin tuo alakanttiin oleva alle 100 mg:n suositus. USAssa on myös liian alhainen suositus, muistaakseni vain 60mg. Sitten tottakai tietyt sairaudet nostavat vielä C:n tarvetta. Parin mineraalin kohdalla en tiedä mitataanko ne milligrammoissa vaiko mikrogrammoissa. Mutta listasin ne koska niiden arvellaan olevan ihmiselle tärkeitä. Joidenkin ravinteiden kohdalla annan sulkeissa vaihtoehtoisen nimen, jolla niitä tunnetaan, esim. B1 (tiamiini). Tämä voi olla hyvä jos haluat googlata eri ravintoaineita ja lukea lisää niistä. Betaiini hydrokloridi on aine joka edistää ruoan (mm. proteiinin) sulamista vatsassa. Mutta syy miksi sitä on lisätty pariin tuotteeseen taitaa olla se että se myös edistää kalsiumin imeytymistä. Joidenkin tuotteiden kohdalla olen jättänyt jonkun ravinteen mainitsematta. Esim. Mivitotal Plussassa on kansiossa mainittujen lisäksi myös alfalfaa, psylliumia, jne. Jos haluat Mivitotal Plus:n ainesosatiedot niin kysy minulta (tai googlaa). Twinlabin Sport Fuelin ja Daily One:n tiedot löysin Twinlabin vitamiinioppaasta, ja pari ainetta Sport Fuelista jätin pois. Solgar VM75:n täydelliset (muutama harvinainen aine jäi mainitsematta) ainesosatiedot saat minulta jos haluat (tai googlaa).
Minulla on tällä hetkellä menossa jonkinlainen kokeilu mitä tällaisiin multi-lisiin tulee. Haluan tietää niistä mitä on tiedettävissä, ja henkilökohtaisesti testata että ovatko ne hyviä ja tehokkaita. Siitä luontaistuotekaupasta josta ostan useimmat luontaistuotteet mitä käytän on saatavissa Daily One, Maximum, ja Mivitotal Plus. Sport Fuel:ia ei löydy tällä hetkellä. Se on kuitenkin aika lähellä Maximumia koostumukseltaan. Maximumia ja Mivitotalia ostin viime viikolla. Solgarin VM75 ei löydy kummastakaan luontaistuotekaupasta. Sitä pitäisi kuitenkin saada Suomesta, jos ei muuten niin jonkun verkkokaupan kautta. Uskon että nämä viisi lisää ovat ne varteenotettavimmat luokassaan mitä Suomesta saa ostaa. Siksi juuri näitä vertaan keskenään tässä kansiossa. Voi olla että muitakin on olemassa, mutta nyt juuri ei ole tiedossa. Mivitotal Plus on sekä Suomessa että Ruotsissa valittu vuoden luontaistuotteeksi. Ruotsissa useastikin. Ja se on joidenkin lähteiden mukaan maailman ostetuin lisä omassa luokassaan. Solgar VM75 on myös suosittu, kuulemma. Ja Twinlabin Daily One on myös käsittääkseni arvostettu. Maximum on aika uusi tuote Twinlabilta. Sport Fuelin suosiosta ei ole minulla tietoa. Mutta suosiosta viis, haluan itse muodostaa oman arvion/käsityksen näistä, ja kokeilla ainakin joitakin näistä henk.kohtaisesti. Ehkä voimme keskustella lisistä kuin lisistä enemmän jos tarve vaatii.
http://uk.geocities.com/romans5_21/Ravintolisa_vertailu.pdf
Voimia päiviisi. Kuulumisiin.
t.
HMG - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei ystäväni ja kiitos viesteistäsi!

Hyvää ystävänpäivää sinulle! t. LeenaHei taas, Leena. Kiitos paljon ystävällisestä viestistäsi. Se ilahdutti ja virkisti. Viime viikko ja viime päivät minulla on paljolti ollut "veto poissa". Ei ole jaksanut oikein mitään tehdä töitten jälkeen. Tänäänkin hieman veltto olo, mutta kuitenkin yritän vastata ajatuksiisi jotain.

Hei taas, Leena. Kiitos paljon ystävällisestä viestistäsi. Se ilahdutti ja virkisti. Viime viikko ja viime päivät minulla on paljolti ollut "veto poissa". Ei ole jaksanut oikein mitään tehdä töitten jälkeen. Tänäänkin hieman veltto olo, mutta kuitenkin yritän vastata ajatuksiisi jotain.

HMGHei ystäväni ja kiitos pitkästä viestistäsi. Minua ihan huimasi, kun olit niin pitkän viestin kirjoittanut. Ehkä kirjoitat seuraavilla kerroilla vähän lyhyemmän, että et aivan rasitu.
Oikein tunnen huonoa omaatuntoa, kun sinulta oli "veto poissa" ja minun takiani näit niin paljon vaivaa....
Toivottavasti alakuloisuutesi oli ohimenevää!? Äläkä välitä noista huuhaa haukkujista. Ehkä he vielä ennen elämänsä loppua huomaavat, miten tärkeästä asiasta kirjoitat!!! Ja todella, jos ei kelpaa heille sinun tietosi, niin sille emme voi mitään.
Sinun/meidän tehtävämme on sytyttää "se kipinä", mutta palamaan sitä emme saa, ilman ihmisen/henkilön omaa tahtoa!!
Olipa sinulla hieno tilaisuus, kun pääsit keskustelemaan Sven-Olof Jakobssonin kanssa. Oli varmaan todella mielenkiintoista. Ehkä joskus voit jotain kertoa keskustelustanne?!
Niin, minä olen/olin aloittanut sillä Stressi B:llä. Otan yhden päivässä. Kun minulla oli vielä muutamia monivitamiinipilleriä, niin siksi päädyin aloittamaan tällä. Ja toiseksi ajattelin, että voin kai hetken olla ilmankin noita muita, kun tässä vähän kaikenlaista kuitenkin otan. Ja, kun tuntuu, että tuo stressi (joka on kyllä huomattavasti helpottanut) pitäisi nyt saada kokonaan pois ennen kuin menen töihin. En tiedä, onko Stressi B:n ansioita vai mitä, mutta jotenkin tuntuu, että olo olisi tullut paremmaksi. On kuin olisi "valoisampi" olo! Olen rauhallisempi, usko parempaan tulevaisuuteen ja toivo, että tästä vielä selviän, on kova!
Niin kirjoittelit tuosta D-vitamiinista. Se, mitä minä syön, oli Kalcipos-D. Siinä lukee, että Vitamin D3 400 IU. Mitä sitten mahtanee tarkoittaa, mutta se on lääkärin määräämä.
Luinpa netistä tällaistakin:
Luusto tarvitsee päivittäin myös välttämättömiä rasvahappoja (GLA, E-Epa), B-vitamiineja ja foolihappoa. Koholla oleva kolestroli haurastuttaa luita!!
Ja, kun stressi nostaa kolestrolia, kolestroli haurastuttaa luita jne. Olenpa miettinyt, että kuinkahan terve olisinkaan ilman stressiä. Jos ei olisi ollut stressiä, niin elimistöni olisi toiminut normaalisti, enkä olisi koskaan mihinkään sairastunutkaan!! Ei olisi korkeaa kolestrolia, ei osteopeniaa, ei syöpää..... No, tällä hetkellä uskon, että olen noista kaikista jo parantunut!
Ja ainahan kehotetaan syömään kalkkia, että kynnet kasvaa ja pysyy hyvänä. Kun olen syönyt tuota Kalcipos-D:tä jo vuosia, niin luulisi, että kynteni olisivat parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta ei. Minä väitän, että kalkki ei siihen vaikuta, ei ainakaan yksistään.
Ja nyt vielä MSM:stä!!!
Netistä luin: MSM on ravintorikki ja ilman rikkiä emme voi tuottaa TERVEITÄ SOLUJA!!
MSM edesauttaa hiuksien ja kynsien kasvua ja uusiutumista.
Auttaa erilaisiin kipuihin ja vaivoihin.
Nyt, kun olen syönyt tuota MSM:ää, niin olen huomannut, että kynteni ovat paljon parantuneet. Ovat pian yhtä hienot, kun minulla oli n. 10 vuotta sitten. Ja hiukseni voivat paljon paremmin. Melkein kymmenneen vuoteen en ole voinut kasvattaa pitkää tukkaa. Yksinkertaisesti siitä syystä, että se ei ole kasvanut... tai aina on täytynyt leikata huonokuntoiset latvat pois. Tosin, nyt kun olen jo muutamia vuosia syönyt näitä "lisäpillereitä", niin on nyt paremmassa kunnossa ja nyt MSM:n käytön jälkeen huomaa jo suuren eron. Ja hiuksillani alkaa olla jo pituutta mukavasti. Ja niska/hartia särkyni ovat tipotiessään! Aivan mahtavaa!
Näistä pillereistä lukiessa huomaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olisiko voinut uskoa, että MSM auttaa soluihin ja kynsiin?? Eipä ole kukaan vielä koskaan kertonut!
Eikä riitä, että syö vain yhtä laatua, vaan täytyy koko ajan saada lisätietoa, mikä vielä auttaisi. Siinä juuri nämä sinun kirjoituksesi ovat olleet tietoa parhaimmasta päästä!! Esim. kun mainitsit tuon MSM:n (josta en ollut koskaan kuullutkaan), niin sen jälkeenhän minulla oli SANA, josta saatoin etsiä lisätietoja!
Tuohon ORAC-listaan voimme ehkä palata myöhemmin. Siinä on niin paljon tietoa, että pitää oikein paneutua siihen. Kiitos!
Happo/emäs tasapainosta ja Valmarinista. Tuo Valmarin näyttäisi olevan tehokas tasapainottaja. Luin että, jos elimistö on kovin hapan, niin ei ole helppoa saada sitä tasapainoon, ei ainakaan nopeasti. Mietinkin, että olisiko tuo Valmarin nyt se pikaisin apu?!
Parista Marketista jo katsoinkin, mutta ei löytynyt. On ehkä vain luontaistuotekaupassa.
Stressistä. Tarkoitin juuri tuolla sykkeellä pulssia. Sinulla on hyvä, kun voit ottaa sillä verenpainemittarilla. En ole enää kuukausiin tuntenut, että sykkeeni olisi korkealla ja siitä tiedän, että syynä oli stressi.
Ravintolisien vertailukansio. Miten ihmeessä sinulla riittää voimaa ja kiinnostusta!!? Ja sanon taas kerran, vaikka et sellaiseen uskokaan, että olet kyllä ollut lääkäri edellisessä elämässäsi ja tässäkin elämässä autat nyt ihmisiä. Niin, mutta eihän lääkärit näistä mitään tiedä eli oletkin ollut parantaja!!
Tietenkin tulostin sen kansion. Ehkä palaamme siihenkin myöhemmin. Ja kiitos siitäkin!!
Olen tässä miettinyt, että elämäni paras ostos (ainakin melkein) on ollut tämän tietokoneen hankkiminen ja tuo tulostin. Voi, kuinka tietämätön olisinkaan, ellen olisi tätä ostanut! Ja nyt, kun on ollut aikaa tutkia sitä tietoa. Aina ajattelin, että ostan sitten vasta, kun jään eläkkeelle, koska joudun töissä paljon sitä käyttämään. No, hyvä näin.
Mutta:
TÄMÄ OLI SE "TIE", JOSTA MINUN TERVEYTENI ALKAA!!!
Iloa ja voimaa sinulle! Terveisin Leena
PS Kuinka äitisi jakselee? - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei taas, ystäväni. Ole hyvä, ja tuhannen kiitosta itsellesi viestistäsi. Se oli niin hyvää ja iloista luettavaa että aivan hymy nousi kasvoille useaan otteeseen. Älä sinä ota itsellesi huonoa omaatuntoa. Alakuloisuus oli ohimenevää.
Hyvä kuulla että Stressi B:stä on ollut sinulle apua. Kysyisin tässä että paljonko otat päivässä? Kapselin, vaiko vähemmän? Tässä ajattelin hieman kerrata ravintolisä "salaattiasi" tällä hetkellä. Eli, B kompleksin saanti on tällä hetkellä taattu. Hyvä. Samoin C, E. Entä A vitamiinin saantisi tällä hetkellä, "valmiin" A:n eli retinolin muodossa? Muistaakseni et ole maininnut ottavasi tällä hetkellä mitään A lisää. Voisitko katso että se A vitamiini mikä Daily Onessa on, että missä muodossa se on. Olisiko retinyyliasetaatti? Oli miten oli niin jos on tarpeen sinun ottaa retinolia lisän muodossa niin voisin yrittää löytää joku hyvä sellainen. Se on, jos tällä hetkellä et saa mistään syömästäsi lisästä kunnollista retinolia. Arvaan että kun rupeat Daily Onea syömään niin siinä on kunnollista, mutta kerro kuitenkin varmuuden vuoksi sen A:n nimeä kuten yllä pyysin. D3 vitamiinia sanot saavasi 400IU:ta Calcipoksesta. Hyvä, jos kyseessä on luonnollista D:tä. Ei niin hyvä jos synteettistä. Jos synteettistä niin ei se välttämättä noin pienenä määränä ole epäterveellistä tai haitallista syödä, mutta sen teho taitaa olla likempänä nollaa. Kuitenkin 400IU:ta D vitamiinia (jos luonnollisesta puhutaan) on vähän pieni määrä verrattuna mitä olisi varaa ottaa sisään ilman mitään haittoja. D vitamiinia mitataan myös microgrammoissa. Suositus Suomessa taitaa nyt olla jotain 5 tai 10 mcg päivässä, eli jotain 400IU. Se on asiantuntijoiden mukaan liian alhainen suositus, varsinkin näin pimeään vuodenaikaan. Luonnollista D:tä voi huoletta ruoan (mukaanlukien lisä missä luonn. D:tä) kautta ottaa sisään 200 mikrogrammaa päivässä. Eli 20 tai 40 kertaa enemmän kuin nykyinen saantisuositus Suomessa (ja monessa muussa maassa samaa alhaista tasoa). Valoisaan vuodenaikaan ei välttämättä tarvi ottaa mitään D lisää jos ottaa vähäsen aurinkoa silloin tällöin. Jos karttaa aurinkoa niin lisä on varmaan paikallaan. Jos koet että haluat saada D:tä kunnolla nyt talvella, eli selvästi yli 10mcg, niin hyvä luonnollisen D:n lisä taitaa olla joku kalanmaksaöljy missä hyvin luonn. D:tä. Erään näin joka vaikutti hyvältä. Sen lähde oli kylmänveden turska. Sen lisäksi että siinä oli hyvin D:tä siinä oli myös hyvin A:ta (retinolia), ja hieman E:tä, sekä Omega 3 (EPA, DHA, eli parhaassa muodossa). Sitten Omega 3 rasvahapot. En nyt muista oletko kertonut syöväsi Omega 3 lisää. Jos et syö niin joku hyvä voisi olla paikallaan koska EPA ja DHA ovat välttämättömiä rasvahappoja kuten tiedät. Itse ostin viime viikonloppuna luontaistuotekaupasta Omega 3 lisän jonka arvioin hyväksi kun selailin mitä Omega 3 lisiä oli myynnissä. Nyt olen muutaman päivän ottanut ja ellen erehdy niin se on tehokas. Se on pullossa eli otan teelusikallisen, annostusohjeen mukaisesti, päivässä. Se on Ruotsissa valmistettu. Siinä on EPA ja DHA aika lailla oikeassa suhteessa toisiinsa. Sitten siinä on Omega 6 (toinen elimistölle välttämätön rasvahapposortti), lähteenä jättihelokkiöljy, oikeassa suhteessa näihin kahteen. Eli kyseessä on sekoitus, kalaöljy plus jättihelokki. Siinä on myös hieman luonnollista D:tä, sekä luonn. E:tä ja ubikinonia hapettumisen eston takia. Eli aika hyvä ja monipuolinen lisä. Omega 6:a ei olisi tarvinnut välttämättä olla koska ajattelen että sitä saan muutoin tarpeeksi ruokavaliostani, mutta tulipahan sitä kaupan päälle, eikä se yhtään haittaa kun se on siinä oikeassa suhteessa Omega kolmoseen. Lisän nimi on Memoil Q. Eli jos tarvitset joskus Omega 3 lisää ostaa niin tämä voisi olla hyvä valinta. Kannattaa todella valita Omega 3 lisää huolella koska paljon alamittaisia sellaisia on myynnissä. Joissakin jopa härskiintynyttä rasvaa, toisissa on lisättynä synteettistä E vitamiinia, eli dl- muodossa (näin Vitamar ADE kapseleissa joita näin marketissa toissapäivänä). Toisissa niukasti tai ei yhtään DHA:ta, vain EPA:a.
Sitten jos keskustellaan mineraali-lisää, niin ajattelen että JOS sellaiseen on tarvetta niin pitkällä tähtäimellä olisi syytä käyttä sellaista missä kaikki tärkeimmät (mm. Ca, Mg, Zn, Se), eli nk. multimineraali-lisä, TAI useampi eri lisää missä yksi tai pari jokaisessa. Ja mineraalien tulisi joka tapauksessa olla kelaatti muodossa. Koska ei kannata pitemmän päälle näprätä metallisten mineraalien kanssa, joiden imeytyminen on parhaimmillaan vain 10 prosenttia (ts. jos popsit 400mg:n Mg pillerin, niin korkeintaan 40 mg imeytyy talteen).
Sitten tullaan ruoansulatukseen ja vatsan-suoliston terveyteen. En tiedä miten sinulla tämä puoli on kunnossa. Toivottavasti hyvää. Jos olisi niin että on tarvetta lisästä tai lisistä tällä alueella niin tulee mieleen kaksi erilaista. Eli ruoansulatusentsyymit, tarkoitan sellaisia kuin amylaasi (pilkkoo hiilihydraattia), lipaasi (pilkkoo rasvaa) jne. - näitä saa lisän muodossa ainakin luontaistuotekaupoista. Sitten nk. probioottiset bakteerit, eli maitohappobakteerit - näitäkin saa samasta paikasta, ja myös apteekista. Jos ostaa maitohappobakteeria ei pidä ostaa tabletin muodossa, koska tabletin valmistuksessa puristus ja lämpötila tuhoaa 95 prosenttia bakteereista. Käsittääkseni hyvä probiottisten bakteerien valmistaja on kotimainen Biolatte Oy.
Sitten. Siteerasit netistä löydettyä tietoa että kohonnut kolesteroli haurastuttaa luustoa. Tämä oli uutta minulle. En tiedä oikein mitä ajatella tästä väittämästä. Oliko mainintaa että miten se tämän tekee, eli oliko mitään selitetty siitä mekanismista millä kohonnut kolesteroli tämän vaikuttaa? Mainitset että stressi kohottaa kolesterolia. Se taitaa pitää paikkansa. Mutta nyt minua kiinnostaa miten kolesteroli sitten vaikuttaa tuolla lailla negatiivisesti luustoon.
Väität ettei kalsium yksin saa aikaan hyviä kynsiä. Oikein. Kynnet pääasiallisesti koostuvat proteiinista. Nyt en muista oliko joku keratiini -niminen, vaiko kollageeni, vaiko joku muu. Kalsium on myös mukana kuvioissa, kuin myös käsittääkseni pii. Kalsiumin aineenvaihduntaan vaikuttaa mm. sellaiset aineet kuin magnesium ja fosfori, ja myös C vitamiini, ja varmaan joku muu. Ja tottakai D vitamiini. Eli kynsien terveyteen vaikuttaa moni tärkeä ravintoaine. Sitten on se tosiasia mitä useimpiin kalkkipillereihin tulee että niiden kalkki on -karbonaatin muodossa, eli imeytyvyys huonoa, korkeintaan 10%.
Sitten MSM. Sen ydintekijä on orgaaninen rikki. Ja kuten mainitset rikki on välttämätön soluja ajatellen. Jotkut proteiinien ainesosat, aminohapot, ovat pääasiallisesti rikkiä. Rainbow1964 puhui jotain tästä tämän ketjun alussa. Kananmunan keltuainen on hyvä rikkipitoisten aminohappojen lähde. Todella hyvä kuulla että MSM on auttanun kynsiin ja hiusten kasvuun. Ihmeellinen aine tämä.
Oletko muuten nähnyt nämä sivut missä tietoa MSMstä? Putaan KuntoSitillä taitaa olla Suomen edullisimpia MSM:n hintoja. Minä kun ostin luontaistuotekaupasta OptiMSM:ää niin sehän oli tabletti muodossa. 150 tablettia maksoi jotain 17 euroa, ja silloin tuote oli puoleen hintaan. Eli aika kallista luontaistuotekaupasta tämä MSM. Ensi kerralla taidan tilata postitse edullisemmasta paikasta.
http://www.finnmsm.fi/Msmtiedot.html
http://www.pihtipudas.net/kuntositi/sivu.php?ID=11
Vielä MSM:stä, äsken luin jostain että se puhdistaa maksaa. Olitko sinä tietoinen tästä?
Valmariinista. Nyt en osaa vieläkään auttaa sen suhteen. Osaatko sanoa mitä ainesosia siinä on? Eli jos sinulla on hoppu niin sinun täytyy itse päätellä parhaasi mukaan että olisiko se hyvä sinun ottaa. Ehkä haluat tehdä Googlen avulla Valmarin haun ja lukea mitä muut ovat mahdollisesti hyötyneet sen käytöstä. Taidat olla tietoinen että kypsentämättömät nestepitoiset kasvikunnan antimet ovat ne raaka-aineet jotka nostavat pH:ta eniten emäksiseen päin. Joten pyri syömään paljon kypsentämättömiä KOTIMAISIA (Huom! että erityisesti kotimaisia) marjoja ja vihanneksia. Eritoten luomua, ja/tai villinä kasvanutta. Koska useimmat ulkolaiset hedelmät kaupoissa ja marketeissä taitavat olla happoamuodostavia siitä syystä että alkuperämaassa niitä poimitaan epäkypsänä, jolloin ravinteet eivät ole vielä kunnolla kehittyneet. Ne "kypsyvät" sitten matkalla tai varastoissa (joskus kaasun avulla, näin mm. banaanit). Sama koskee joitakin ulkolaisia raaka-aineita joita yleensä lasketaan vihanneksiksi, esim. tomaatit. Joten suosi kotimaisia ensikädessä, ja luomua/villinä kasvanutta, koska ravintoarvo on niin paljon korkeampi, mm. C vitamiinin kohdalla, ja emäksisyys-teho korkeampi. Jos joitakin vihanneksia tai juureksia (kuten punajuuri, porkkana, peruna) joskus haluat kypsentää niin paras on höyryttää niitä (muttei liian/turhan pehmeiksi), jolloin jää talteen enemmän B vitamiinia ja C vitamiinia kuin jos keität vedessä. Näin eivät myös tule paljoakaan happoamuodostaviksi, jos laisinkaan. Hyviä emäs-ruokia voisin mainita montakin. Mutta nyt mainitsen vain sipulin ja valkosipulin. Molemmat ovat paljolti emästämuodostavia, ja molemmat myös aika rikki-pitoisia (vrt. MSM), joten ne puhdistavat tiettyjä sisäelimiä kuten maksaa.
Hyvä kuulla että sykkeesi on nyt alhaisempi.
Taas kerran sanon minä että "edellistä elämää" ei ole olemassa. Tämä elämä tässä ja nyt on ainoa elämäni. Ja hyvin vähän, verrannollisesti, minä autan ihmisiä. Hienoa olisi jos voisi enemmän auttaa.
Suomenkielen lääkäri sana taitaa juontaa ruotsinkielen läkare sanasta. Läkare tulee läka verbistä joka tarkoittaa parantua tai eheytyä. Eli tästä päättelemme että alkujaan lääkäri/läkare tarkoitti parantajaa. Nykyään kuitenkin kun kuulee lääkäri sanaa tulee minulle ainakin ensimmäisenä mieleen valkotakkinen "hyvin koulutettu" (virallisessa koulutuslaitoksessa) henkilö joka ymmärtää anatomian ja farmaseuttisten lääkkeiden päälle. Mutta mielestäni voi sanoa että varteenotettava osa nykypäivän lääkäreistä eivät ole lääkäreitä eli parantajia, vaan farmaseuttisilla lääkkeillä oireita hoitavia ja manipuloivia huijareita. Ei se ole parantamista (lääkitsemistä sanan varsinaisessa merkityksessä) että farmaseuttisilla lääkkeillä hoidat tai lievennät tai hetkellisesti poistat oireita etkä mene sairauden juureen jotta voisit sitä poistaa. Esim. suuri osa kardiologeista ovat kelvottomia lääkäreinä sikäli kun hoitavat vain oireita kuten "korkeaa kolesterolia" vahingollisilla statiinilääkkeillä (ja myös suosittelemalla nk. "sydänystävällisiä" tuotteita - Raision ja muiden elintarvikejättien), ja käskevät liikkumaan enemmän. Mutta liikkuminen, vaikka itsessään hyvä asia jos kykenee liikkua stressaamatta, ei kykene parantamaan sydän ja verisuonitautia, eikä poistamaan sitä kertynyttä plakkia jota sydänpotilaiden valtimoissa on.
Kolesterolista puheen ollen, taisit sanoa että sinun arvosi olivat koholla yhdessä vaiheessa. Ehkä ovat nyt alhaisemmat. Kuitenkin, jos tulee mittauttaminen vielä kohdalle, ja osoittautuu että ovat koholla, ja lääkäri alkaa "uhkaamaan" lääkityksellä - niin kehoitan olla ottamatta. Koska statiinit ovat vahingollisia pitemmän päälle, mm. syöpää edistäviä. Kohonneita kol.arvoja saa laskemaan muulla tavoin. Esim. olen kuullut että RedRiz niminen punariisi tuote, löytyy marketeistakin, laskee kokonaiskolesterolia aika nopeasti. Ja uskon että ilman mitään haittavaikutuksia. Kaiken maailman Benecoleja kannattaa välttää koska kyseessä on luonnotonta teollisesti tuotettua rasvaa. Syy miksi joku ylipäänsä haluaisi saada kolesteroliarvoja nopeasti alas käytyään labratestissä ja/tai lääkärin puheilla olisi jotta ei tarvitsisi koko ajan ravata lääkärin vastaanotolla kuuntelemassa lääkärin kehoituksia ja painostusta aloittaa statiinilääkitys. Jos kohonnut kolesteroli antaa edes vähänkään syytä olettaa että meneillään on sepelvaltimotauti niin pitkällä tähtäimellä paras ehkäisy ja/tai torjunta sitä vastaan on se että syö runsaasti magnesiumia (ruoasta pääasiallisesti, koska sen Mg imeytyy parhaiten koska kolloidisessa muodossa), C vitamiinia, Omega 3 rasvaa EPA:n ja DHA:n muodossa, B vitamiineja, E vit. . Ja ehkä joitain muitakin tärkeitä ravintoaineita. Ja tiettyjä haitallisia aineita/tekijöitä tulee välttää syömästä, kuten kasviöljyperäiset trans-rasvat.
Ole hyvä siitä kansiosta. Voimme palata siihen jos tarvetta on. Tällä hetkellä ajattelen että tuollaiset multi-lisät (joita kansiossa vertaillaan) ovat pitemmän päälle huonompi vaihtoehto mitä lisiin tulee kuin yksittäiset lisät. Elikkä, pitemmän päälle parempi olisi käyttää monta yksittäistä lisää kuin yhtä multi-lisää. Käyttämällä monta yksittäistä voi itse varmistaa että kaikki ovat parasta saatavissa olevaa laatua. Multi-lisissä on kutakuinkin aina se huono puoli että kaikki yksittäiset ravintoaineet siinä eivät ole parhaassa mahdollisessa muodossa. Esim. noiden multi-lisien kohdalla jotkut mineraalit ovat niissä metallisessa muodossaan, esim. kalsium karbonaatti Twinlabin Maximumissa. Eli imeytyminen huonoa. Pitemmän päälle kalsiumkarbonaatin jatkuva sisäänotto voi rasittaa tiettyjä elimiä sikäli kun se 90 ja risat prosenttia joka ei imeydy täytyy jotenkin eliminoida pois elimistöstä. Pahimmassa tapauksessa osa ei-imeytyvästä kalsiumista kerääntyy osaksi erilaisia kiviä, kuten munuaiskiviä. Tällaisilta ongelmilta halutaan välttyä.
On se positiivista että tietokoneen ja tulostimen avulla on tullut hyvää. Kuitenkin mitä tietokoneeseen tulee niin ehkä olet kuullut että siitä lähtee jonkinlaista säteilyä. Itse olen huomannut tätä, varsinkin kun käytän kannettavaa. Ja se ei ole positiivista säteilyä, vaan negatiivista. Jos olen vähän aikaa läppärillä niin huomaan miten sormeni nivelissä ilmenee pientä kipua. Ja pulssi nousee selvästi, ja stressaannun. Nyt olen viime viikon ajan taas käyttänyt ainoastaan desktoppia, koska se ei niinkään aiheuta näitä ikäviä oireita. Eli tietokoneissa ja niiden säteilyssä on eroa. Toiset säteilevät voimakkaammin. Mutta kaikista lähtee säteilyä. Ja ellen väärin muista jotkut sanovat että kyseinen säteily on hieman samankaltaista kuin se säteily mikä kännykästä lähtee, ja tästä säteilystä kun puhutaan käytetään joskus tätä pahamaineista sanaa karsinogeeninen, ja uskon että siinä on perää. Kaiken tämän valossa kehoitan eritoten sinua, kun syöpäpotilas olet, että yrittäisit rajoittaa sitä aikaa jota vietät tietokoneen ääressä jottet liikaa altistaisi itseäsi sen säteilylle. Ehkä olet koko ajan niin tehnytkin.
Sitten TV. En nyt muista kerroinko että joku aika sitten luin artikkelin missä kirjoittaja selitti miten TVn katsominen kuluttaa valtavia määriä ravintoaineita, mm. C vitamiinia ja magnesiumia. Se liittyy siihen kun sen katsomisessa mm. näköhermot joutuvat koville, ja hermoimpulssien synnyttämiseen vaaditaan tiettyjä ravintoaineita suuria määriä. Joten on aika selvä asia että jatkuva TVn katselu edistää elimistön happamoitumista enemmän tai vähemmän. Itse katson TVtä hyvin vähän nykyään. Tässä tuli myös mieleen että univaje myös edistää elimistön happamoitumista. Se varmaan liittyy siihen että se aikaansaa stressi-tilan elimistössä.
Äitini jakselee kohtalaisen hyvin tällä hetkellä, kiitos kysymästä. Pientä flunssan poikasta on, kuten itselläkin. Ja hänellä on ollut hieman selkäkipua myös. Kerroin hänelle muuten miten olit saanut avun MSMstä ja StressiB:stä. Hän kuunteli ihmeissään, ja jopa rupesi utelemaan hieman MSMstä. Uskon että StressiB voisi olla hyvä hänelle, ja varmaan MSM myös.
Sitten. Tuli tässä mieleen ... viime aikoina kun hieman olen taas lukenut syövästä niin päättelen että kolme tärkeimpiä asioita, joiden suhteen itse voi vaikuttaa, mitä syöpään ja ruokavalioon tulee ovat
1. syödä emäsvoittoisesti
2. syödä ruokia missä B17
3. rajoittaa kypsennetyn eläinproteiinin syöntiä
Jos tarkastelee niiden kansojen ruokavaliota joilla ei syöpää ole esiintynyt niin kaikki nämä kolme tekijää (muiden muassa) ovat olleet läsnä. Hunza kansa on ehkä paras esimerkki. He söivät emäsvoittoisesti, ts. paljon tuoreita puussa kypsyneitä hedelmiä (marjat ovat samaa sukua, mutta Hunzassa ei niinkään tainnut marjoja kasvaa) kuten aprikooseja, paljon raakoja vihanneksia, sekä emäksisiä viljoja kuten tattari ja hirssi. Sekä hivenen raakaa maitoa. Maito, vuohen/lehmän/lampaan, on emästämuodostava kun sitä raakana nautitaan. Meijerikäsiteltynä se on happoamuodostavaa. Ja he söivät runsaasti sellaista missä paljon B17, mm. aprikosin siemeniä, tattaria, hirssiä, linssejä, spelttiä, kikherneitä. Joskus sitä saattoi tulla 3000 mg päivässä, eli huima määrä. Ja kypsennettyä eläinproteiinia söivät hyvin niukasti, ei välttämättä edes joka päivä. Kuten jo tiedät se että syö emäsvoittoisesti nostaa elimistön pH:ta monella eri alueella. B17/amygdaliinin saanti auttaa immuunijärjestelmää syöpäsolujen tappamisessa. Kypsennetyn eläinproteiinin syönnin rajoittaminen säästää haimaa, jolloin ei kulu niin paljon haima-entsyymejä - trypsiiniä & chymotrypsiiniä - jolloin niitä riittää immuunijärjestelmän valkosolujen avuksi syövän torjunnassa. Syöpäsoluja ympäröi ja suojaa proteiinikalvo, ja ainoat sisäiset tekijät jotka kykenevät tätä sulattaa ovat nämä haima-entsyymit. Kun ne ovat sulattaneet tätä kalvoa pystyvät valkosolut tuhoamaan syöpäsoluja. Mutta jos ihminen syö pitempijaksoisesti liian paljon kypsennettyä (ja usein syödään, ikävä kyllä, yli-kypsennettyä) eläinproteiinia eikä ruokavalio sisällä B17:a niin nämä haimaentsyymit kuluvat sen kypsennetyn eläinproteiinin sulattamiseen eivätkä näinollen riitä valkosolujen avuksi syövän torjumiseen. Tässä tilanteessa syöpä niin sanotusti puhkeaa.
Sitten tuli sellainen asia mieleen että voi olla hyvä idea pitää yksi nk. paastopäivä viikossa. Eli että varaa yhden sopivan päivän jolloin ei syödä mitään raskasta, vaan ainoastaan kevyttä, nestepitoista, kuten tuoreita kotimaisia marjoja ja/tai raakoja vihanneksia. Eli syödään vain kypsentämätöntä ruokaa, ja kevyttä sellaista, ja juodaan enemmän vettä kuin normaalisti. Näin annetaan elimistölle ja ruoansulatuskoneistolle (mm. haimalle) lepotauko, ja samalla saa tietyt sisäelimet (kuten maksa, munuaiset) mahdollisuuden puhdistua kuona-aineista. Tällaisena päivänä luonnollisesti happamat kuona-aineet saavat suuremman mahdollisuuden poistua elimistöstä kun syödään emäsvoittoisesti. Tällainen päivä on eritoten paikallaan jos tuntee että flunssa tms. kolkuttaa ovella, tai muuten tuntuu että on "veto poissa" vaikka kuinka söisi tarpeeksi ja normaalisti. Mieti asiaa ja kysele jos on kysyttävää.
OK, tällaista asiaa tällä kertaa. Kuulumisiin, ja sinulle samoin iloa ja voimaa.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei taas, ystäväni. Ole hyvä, ja tuhannen kiitosta itsellesi viestistäsi. Se oli niin hyvää ja iloista luettavaa että aivan hymy nousi kasvoille useaan otteeseen. Älä sinä ota itsellesi huonoa omaatuntoa. Alakuloisuus oli ohimenevää.

HMGHei ystäväni ja taas kiittelen pitkästä viestistäsi! Taas tuli niin paljon asiaa, että kyllä minulla on "sulateltavaa". Ja en nyt sitten ota itselleni huonoa omaatuntoa, vaikka.......
Vitamiineista.
Otan sitä stressi B:tä yhden päivässä. Eli otin alusta lähtien yhden kapselin, eikä mitään outoja tuntemuksia tullut.
A-vitamiiniin en ole paljon kiinnittänyt huomiota, koska siitä aika vähän kirjoitetaan. Luinkin juuri, että sen puutos ei ole kovinkaan yleistä. Puutosta esiintyy yleensä, jos syö rasvatonta ruokaa tai muuten yksipuolisesti. Olennaisempaa on liikasaannin varominen, koska se kerääntyy maksaan. Luin myös, että sitä saa tuoreista porkkanoista ja kanamunakeltuaisesta ja niitähän minä syön.
Daily Onessa (jota en siis vielä ole aloittanut) lukee:
Pro Vitamiini A 400 KY/IE (beetakaroteeni) ja A-vitamiini 600 KY/IE (retinyylipalmitaati). Ei siis retinyyliasetaatti. Mikähän on ero?
Omega-3-rasvahappo. Juuri se paljon mainostamani E-EPA sisältää omega-3-rasvahappoa. Ja se on tutkimusten mukaan se TEHOKKAIN! Tohtori Tolonen suosittaa vahvaa E-EPAa "syövän täydentävään hoitoon, sillä se estää syöpäsolujen kasvua ja leviämistä ja auttaa syöpäsoluja tekemään ""itsemurhan"" eli apoptoosin".
E-EPA lisää myös "hyvän" kolestrolin tuotantoa. Minulla kolestrolimittauksessa oli juuri tuo "hyvä kolestroli" hyvä ja se "huono" ns. liian korkea (siis lääkärin mielestä).
Lisäksi syön CLA PLUSsaa (konjugoitu linolihappo - kalsiumpuruvaattikapseli). Tolosen mukaan CLA:ssa pitää olla juuri tuo kalsiupuruvaatti. CLA ehkäisee rintasyöpää ja sen etäpesäkkeitä. Tätä olen syönyt vasta noin 3 - 4 kuukautta.
Daily One:sta vielä.
Se sisältää noiden A-vitamiinien lisäksi:
C 150 mg
D 400 KY/IE
E 100 KY/IE
tiamiini 25 mg
riboflaviini 25 mg
niasiini 100 mg
B6 25 mg
foolihappo 800 mcg
B12 100 mcg
biotiini 300 mcg
pantoteeni 50 mg
kalsium 25 mg
rauta 10 mg
jodi 150 mcg
magnesim 7,2 mg
sinkki 15 mg
seleeni 200 mcg
kupari 2 mg
mangaani 5 mg
kromi 200 mcg
molybdeeni 150 mcg.
Eli vieläköhän mahtaisi olla jotain, joka puuttuu ja jota tarvitsisin??!! Päiväannos on yksi pilleri.
Maitohappobakteerista. Syön niin monenlaisia pilleriä, että en edes kaikkia ole muistanut mainita sinulle. Olen vasta runsaan kuukauden syönyt Probiootti Plus maitohappobakteeriravintolisää. Otan yhden päivässä. Purkissa kyllä lukee, että 1-3 päivässä.(Näitä pitää säilyttää jääkaapissa.) Se sisältää mm. inuliinia, josta muistan sinun joskus kirjoittaneen?! Ja paljon, paljon muuta....
Kolestrolista. Tolosen sivuilla oli, että Kalifornian yliopiston tutkimus osoittaa, että runsas ravinnon eläinrasva ja koholla oleva kolestroli voivat haurastuttaa luita. Siinä ei ole selitetty, että millä mekanismilla tutkittu tai miten tultu tähän tulokseen. No, tosin siinä lukee tuo "voivat" ja pitääkö sitten olla myös "huonoa rasvaa", ennen kuin haurastuttaa? Eipä tiedä.
Siellä luki myös, että pitkään kestävä TULEHDUSTILA elimistössö haurastuttaa luuta. Itse ajattelen, että stressi voisi aiheuttaa sen tulehdustilan.
Bio Vitan sivuilla oli, että magnesiumin puute heikentää luustoa!
MSM:stä. Olin löytänyt nuo sivut silloin, kun mainitsit NE MAAGISET KIRJAIMET "MSM"!!!! Ja niin kuin olemme todenneet, niin voi mitä "elämän eliksiiriä" siinä onkaan!! Kiitos vielä sinulle! Ilman sinun vinkkiäsi en tietäisi siitäkään mitään!!
Itse ostin sitä jauheena (ehkä jo olen kertonut). Ostin vain 250 g:n pussin, ensin kokeeksi. Nyt olenkin jo syönyt n. 150 g. Eli ei se oikein nopeasti kulu, mutta seuraavaksi ostan isomman pussin. Se maksoi 16,65 €. Mikähän mahtaa olla ero sinun ostamiisi pillereihin? En ollut kuullut siitä, että se puhdistaa maksaa. Jos kaiken siitäkin tutkisi, niin mitä hyvää vielä löytyisikään?!
Toivottavasti saat äitisi innostumaan MSM:stä ja muista. "Koputan puuta", mutta en ole onneksi sairastanut flunssaa. Ja uskon, että vain nämä "voimaa ja vastustukykyä" antavat pillerit ovat minut siitä pelastaneet.
Syömisestä. Aivan ensiksi. On se harmi, että liha on happoatuottavaa. Enpä olisi uskonut, ellen olisi lukenut. Ja sitruuna taas emästä. Eipä voisi uskoa. Päin vastoin luulisi, että noin hapan hedelmä olisi hapan, mutta, mutta...
Eli nyt sitten tiedän, että miksi lihan päälle laitetaan SITRUUNANSIIVU!! Enpä ole sitäkään ennen tiennyt. Mahtaako kaikki kokit tietää, että miksi sen sitruunansiivun siihen pihvin päälle laittavat??
Voisin kertoa sinulle, että kun tästä/näistä kaikista olet/olemme kirjoitellet, niin olen alkanut kiinnittää vielä enemmän huomiota ruoan laittamiseen ja yleensä sitten sen syömiseen.
Ensinnäkin pidän huolen, että minulla on aina kaapissa esim. sitruunoita, punasipulia (= aromikkaampaa kuin tavallinen sipuli), valkosipulia, viiniä ym.
Aika usein teen itselleni tällaisen ruoan. Haudutan miedolla lämmöllä (pannuun oliiviöljyä voita) punasipulia ja valkosipulia. Molempia aika ison määrän. Paistan pihvin, ei liian kuumassa ja perunaa erilailla valmistettuna. Lautaselle sitten pihvin päälle aina sitruunan siivu tai pari.
Punaviiniä vajaa lasillinen.
Teen ruokahetkestä oikein nautinnollisen juhlahetken. Syön hitaasti pureskellen ja nauttien. Välillä pieni kulaus punaviiniä. Ei minkäälaista kiirettä minnekään. Olen oikein muuttanut istumapaikkani pöydässä niin, että voin katsella samalla ulos ikkunasta. Aah, sitä nautintoa, rauhaa ja ihanuutta!
No enpäs tiedä, kuinka sitten, kun menen töihin. Miten tuon kaiken sitten voi järjestää. Kun tulee töistä kotiin, niin varmasti on jo kova nälkä. Ei siinä sitten ehdi....
Tällaista tällä kertaa.
Kaikkea hyvää päiviisi ja auringon lämmittävää lämpöä! Terveisin Leena - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei ystäväni, ja kiitos viestistä. Se oli hyvää luettavaa. Vastaan joihinkin ajatuksiin joita toit.
Sanot ottavasi StressiB:tä 1 kapseli. Hyvä kuulla että ei aiheuta mitään negatiivista. Luinkin eilen hieman mineraaleista ja vitamiineista hyvästä lähteestä. Kirjoittaja sanoi vitamiineista että niitä voi monesti "yliannostaa" (suhteutettuna kansallisiin saantisuosituksiin) ilman mitään ongelmia (mutta ei mineraalien suhteen niinkään). Näin taitaa olla B ja C vitamiinien kohdalla, samaten E:n. Eli jos Suomessa yleinen C:n saantisuositus on jotain 60mg niin C:tä voi täten "yliannostaa" aika reilustikin koska sitä voi ottaa, uskoisin, huoletta aina tuonne 2 - 3 grammaan per vrk, ehkä jopa enemmänkin. Mutta ajattelen että moinen yliannostus on paikallaan vain jos on jokin sairaus meneillään, tai vastaavasti tarve on suurentunut. Samat sanat E:stä, Suomessa saantisuositus taitaa olla 10mg. Mutta sitä voi asiantuntijoiden mukaan ottaa jopa tuollaiset 800 - 1000 mg ilman sivuvaikutuksia. Tämä toki taitaa päteä vain luonnollisen E:n kohdalla, eikä synteettisen. D vitamiinin suhteen saantisuositus taitaa nyt olla Suomessa 5mcg. Maksimimäärä per vrk. mitä ruoasta ja/tai lisistä tulisi ottaa on jotain 250mcg, näin American Journal of Clinical Nutrition.
A:n suhteen taidat olla jokseenkin oikeassa. Mutta olen lukenut että tietyissä tapauksissa "mega-annos" A vitamiinia voi olla paikallaan, mutta pitäisi olla jonkinlaista A vitamiini emulsiota, mitä se sitten onkaan. Sinun kohdalla ajattelen juuri nyt että ei taida olla paikallaan mega-annostaa. Jatka samaa rataa A:n suhteen. Ehkä joskus sanon lisää A vitamiinista. Sen verran nyt tässä kuitenkin että porkkanan A on betakaroteenin muodossa, eli nk. esiasteessa. Osa siitä muuttuu elimistössä valmiiksi A vitamiiniksi. Jos se ei muutu niin se ainakin kykenee toimimaan tehokkaana antioksidanttina.
Hyvä kuulla että syöt munankeltuaista. Keltuainen on varsinainen vitamiinipommi. C:tä siinä kuitenkaan ole, mutta kaikki muut vitamiinit aika hyvin. Pitemmän päälle on viisainta syödä luomumunia. Toiseksi paras on joko vapaiden kanojen tai Omega munat. Riippuen miltä kantilta katsoo. Omega munissa on enemmän EPA:a ja DHA:ta kuin vapaiden kanojen munissa (ehkä myös enemmän kuin luomumunissa). Mutta koska Omega munia munivat kanat ovat häkkikanoja niin munissa voi olla stressihormoneja, pitkän päälle tämä voi olla huonohko asia. Vapaiden kanojen munissa ei taida olla stressihormoneja, eikä luomumunissa. Eli periaatteessa ainoa negatiivinen asia Omegamunien kohdalla olisi tuo stressihormoni-tekijä. Pitkäaikainen (ja jatkuva) stressihormonien saanti voi mm. heikentää immuunijärjestelmää. Selvää on että huonoin muna-laatu on tavalliset, eli ne halvimmat. Nissä on stressihormoneja, ja huonosti tiettyjä ravinteita verrattuna esim. luomumuniin ja Omegamuniin. Munasta olen tainnut mainita että kun sitä keittää löysäksi tai puolilöysäksi niin siitä saa paljon ravinteita talteen, eikä tarvitse pelätä sen kolesterolin hapettumista. On mahdollista myös syödä keltuaista aivan raakana, mutta harvemmin sitä suositellaan kirjoissa. Valkuaisesta sanotaan ettei tulisi syödä raakana koska siinä oleva albumiini (tai ovidiini, en nyt muista varmuudella kumpi) heikentää biotiinin imeytymistä. Eläinkunnan proteiinia jos sisältyy ruokavalioosi niin luomumuna on silloin parhaimmasta päästä. Samat sanat pätee raa'asta maidosta (lehmä, vuohi, lammas) valmistettuun sisältäkypsytettyyn (ns. kovaan) juustoon, esim. Zanetti Grana Padano, Zanetti Parmiggiano Reggiano, EntreMont Gruyere, Unigrana Pecorino Romano. Nämä raa'at juustot eivät kuluta haimaentsyymejä (trypsiini, chymotrypsiini) kuten esim. kypsennetty liha tekee. Nyt kun syöpäsi on remissiossa en halua kehoittaa karttamaan lihaa. Mutta jos se olisi ns. "päällä", eli "jylläisi" kuten jotkut sanovat, niin varmaan neuvoisin karttaa sitä. Koska punainen liha, kypsennetty, ja eritoten ylikypsennetty, sanotaan edistävän syövän asiaa. Tässä on varmaan perää, ja mekanismikin taitaa olla tiedossa.
Kysyt että mikä ero retinyylipalmitaatin ja -asetaatin välillä. Nyt en suoralta kädeltä osaa vastata. Eräässä kirjassa vain sanottiin jotain että palmitaatti muoto olisi synteettistä (Russell L Blaylock: Natural Strategies for Cancer Patients). En tiedä tarkoittiko että palmitaatti on poikkeuksetta synteettistä, vaiko useimmiten. Oli miten oli tuon DailyOne:n palmitaatin suhteen niin tuo 600KY taitaa olla sen verran pienoinen määrä ettei tarvitse huolestua vaikka olisikin synteettistä. Kuitenkin, pitemmän päälle ajattelen että on viisasta kaihtaa synteettisiä vitamiineja. Eli parasta syödä vain vitamiineja josta voi olla vakuuttunut että ovat luonnollisia. Mineraalien suhteen ajattelen aika samanlaisesti. Mineraalejahan ei ole olemassa synteettisiä, siinä on ongelma pikemmin imeytyvyys. Elikkä, pitemmän päälle kannattaa kaihtaa mineraaleja (puhun tottakai lisistä) joiden imeytyvyys on tunnetusti huonoa. Tämä tarkoittaa että tulisi kaihtaa metallisia mineraaleja. Eilen luin niistä ja kirjoittaja varoitti niistä, imeytyvyys vain 1 - 8 prosenttia. Hän varoitti myös sellaisista lisistä joista kehutaan että sisältävät runsaasti eri kolloidisia mineraaleja. Esimerkki sellaisesta olisi Mivitotal Plus ja Mivitotal Flex. Itse olen käyttänyt Mivitotal Plussaa muutaman viikon ja juuri ennen kuin luin tuon varoituksen tein sen päätöksen että keskeytän sen käyttöä. Se ei ole vastannut odotuksiani, ja olen huomannut pieniä negatiivisia asioita siellä täällä mitä terveydentilaani tulee. Hyviä puolia siinä on joitakin, mutta huonoja myös. Huonoa on mm. sen D2 vitamiini, sen kolloidiset mineraalit, se että kalsiumia on paljon, mutta huonosti imeytyvän karbonaatin muodossa, Mg on huonosti imeytyvän oksidin (josta kuitenkin sanotaan että se puhdistaa suolistoa) muodossa, sitten siinä on 5 eri E-ainetta. Se että näin paljon huonoja aineita yhdessä ja samassa lisässä tarkoittaa että sen käyttö rasittaa elimistöä. Sama kirjoittaja sanoi sitä mitä olen myös muualta luotettavista lähteistä lukenut että jos mineraali lisiä käyttää niin paras muoto on kelaatti/kelatoitu. Toiseksi paras on nk. ionisoidut tai ioniset mineraalit. Niistä en vielä tiedä paljoakaan. Toisinaan Russell Blaylock sanoo kelatoiduista mineraaleista että niiden aminohapot voivat vahingoittaa aivoja. Hän kyllä myöntää että imeytyvyys on aika hyvä, mutta varoittaa juuri tuosta asiasta. Käsittääkseni kun hän suosittelee mineraalilisiä niin hän suosittelee ionisia mineraaleja. Käsittääkseni esim. magnesiumsitraatti on ioninen. Joten, tällä hetkellä käsitän sen verran mineraalilisistä, että nk. metallisia mineraaleja ei tule syödä, samaten kolloidiset mineraalit joissakin lisissä ovat ongelmallisia ja arvelluttavia. Kelatoitujen mineraalien suhteen ymmärrän että imeytyvyys jopa 40 - 50 %, mutta niiden kanssa tulisi olla varuillaan juuri tuon asian takia että niiden aminohapot voivat vahingoittaa aivoja, ja jos on aivokasvain niin nämä aminohapot voivat edistää sen kasvua (näin Blaylock). Pitkällä tähtäimellä parhaat mineraalilisät ovat sellaiset joiden mineraalit ovat ionisessa muodossa. Mutta on otettava huomioon että joidenkin mineraalien kohdalla on olemassa enemmän kuin yksi ioninen muoto, josta toinen imeytyy paremmin kuin toinen. Juuri Mg:n suhteen käsitän että sitraatti on Mg:n ionisista muodoista ehkä se paras. Ellen erehdy niin Mg oksidi on myös ioninen muoto magnesiumista, mutta imeytyy huonommin verenkiertoon.
Sanot käyttäväsi E-Epaa. Ehkä olit sanonut aiemmin. En aina muista niin hyvin kuin haluaisin. Kertoisitko mitä E-Epa sisältää. Kerro EPA:n ja DHA:n milligrammamäärät. Jos on E:tä niin katso onko DL muodossa vaiko luonnollista. Itsehän käytän tällä hetkellä Memoil nimistä Omega tuotetta. Annostus on 5ml päivässä, ja se 5ml sisältää EPA:a 700mg, DHA:ta 450mg. Sitten Omega 6 happoja - linolihappoa 460mg, GLA:ta 50mg. Sitten Oleiinihappoa (Omega 9, ts. ei-välttämätön rasvahappo) 580mg. D3 vit. 5 mcg (200 IU), E-vit. 15 IU, Ubikinoni 10mg. Hapettumisenestoaineet E322 ja 304. E vit. on d-alfa-tokoferoli eli luonnollista.
CLA:sta olen lukenut että se on terveellinen rasvahappo. Sitä en ollut lukenut että se voi ehkäistä rintasyöpää. Tämä kiinnostaa.
Sitten kysyit että olisiko vielä jotain joka puuttuu ja jota tarvitset. Mahdollisesti. Tässä kun olen ajatellut sinua ja mitä "erikois" tai "teho" aineita/tekijöitä voisi hyödyttää sinua, eritoten syöpää ajatellen, niin olen laatinut jonkinlaisen listan niistä. Toiset ovat tärkeimpiä kuin toiset. Toisia ei ehkä tarvi ollenkaan. Tässä se kuitenkin on jos haluat vilkaista sitä. Itse näet heti mitä näistä jo otat/käytät, ja mitä et ota/käytä. Voi olla että listalta puuttuu joitakin tärkeitä aineita mitä käytät. Joidenkin kohdalla sanon/kommentoin hieman enemmän. Voi olla että listalta puuttu joitakin aineita mitä muualla olen maininnut tärkeiksi.
- MSM (jauhe), hyvä orgaanisen rikin lähde - mm. nostaa pH:ta, tehostaa ravinteiden talteenottoa/imeytymistä solutasolla
- Biolatte Original (tai muu korkealaatuinen maitohappobakteerivalmiste) - vatsan ja suoliston bakteerikannan hyväksi
- Angiobalans - mm. ehkäisee angiogenesistä
- Twinlab StressiB - mm. vastavaikuttaa stressiä, antioksidantteja, C ja B1 toimivat elimistössä kelatoivina aineina (poistavat raskasmetalleja)
- E vit. - mm. antioksidantti-vaikutusta, toimii kelatoivana tekijänä (poistaa raskasmetalleja). Blaylock tuo varoituksen sanan sellaisista E vit. lisistä joissa liivatetta ja soijapapuöljyä. Käyttämässäni Super E:ssa taitaa olla molempia. Kun olen tätä purkkia syönyt loppuun aion etsiä jotain E lisää jossa ei näitä kahta ainetta. Liivatteesta hän varoittaa että se sisältää paljon glutamaattia, joka on voimakas "excitotoxin" - vaikea sana kääntää suomeksi. Ainakin "toxin" on myrkky, ja "excito" tulee sanasta "excite", "ärsyttää". Eli kyseessä olisi jonkinlainen ärsyttävä tai stimuloiva myrkky. Soijapapuöljystä sanoo että se kuuluu niihin öljyihin jotka edistävät kasvaimen (eng. tumor, ts. syöpäkasvaimen) kasvua. E:n suhteen hän sanoo että lisissä paras muoto on succinate (Twinlab Maximumin E on tätä, kuin myös DailyOne:n), jota myös kutsutaan nimellä "kuiva E". Asetaatista sanoo ettei tulisi koskaan käyttää koska se on huono ja tehoton ja jopa estää muiden ravinteiden imeytymistä.
- Memoil Q10 Omega (tai muu korkealaatuinen valmiste missä Omega 3 rasvahappoja EPA & DHA) - mm. antioksidantti-vaikutusta
- Karnosiini 125mg (Tolosen) - mm. kelatoi raskasmetalleja ja edistää niiden poistumista, edistää ravinteiden (kuten mineraalien) imeytymistä. Karnosiinista ymmärrän että se on erinomainen universaali-aine. Marketeista ja/tai luontaistuotekaupoista parhaimmasta päästä taitaa tällä hetkellä olla Tolosen karnosiini. Se heikompi, 125mg, on parempi siinä mielessä että siinä ei ole mukana dl- muodon E vitamiinia. Toisinaan se on paljon heikompi kuin se vahvempi, 400mg, mutta siinä juuri tuota dl E:tä. Parasta olisi jos voisi löytää jotain vahvaa missä ei mitään turhia aineita mukana. Netistä voisi löytyä mistä tilata sellaista.
- Alfa lipoiini happo - mm. kelatoi raskasmetalleja, antioksidantti
- Biolatte Enzym (tai muu korkealaatuinen ruoansulatus-entsyymi valmiste) - parantaa ruoan sulamista ja täten ravinteiden imeytymistä
- Seleeni (jos lisän muodossa niin seuraava muoto lienee OK: selenaatti) - mm. antioksidantti, kelatoi raskasmetalleja, ehkäisee syöpää
- Sinkki - mm. kelatoi raskasmetalleja, B17 vitamiinin kuljettaja, entsyymaattinen toiminta, proteiinin syntetisointi
- Kalsium [jos lisästä niin sitraatti taitaa olla aika hyvä. Mutta parempi kuin nämä kaikki olisi esim. raa'asta maidosta valmistettu sisältäkypsytetty juusto kuten Zanetti Grana Padano. Kananmunan kuori olisi edullisin kalsiumin lähde. Imeytyvyydestä ollaan eri mieltä, mutta jotkut tutkimukset puhuvat sitä että se imeytyy talteen] - mm. kelatoi raskasmetalleja, nostaa pH:ta
- Magnesium [jos lisästä niin sitraatti aika hyvä. Luonnonkaakaojauhe sisältää Mg yli 500mg per 100g, eli todella hyvä lähde] - mm. kelatoi raskasmetalleja, nostaa pH:ta, energiatuotanto, entsymaattinen toiminta
- Boori - mm. tehostaa Ca:n ja Mg:n käyttöä elimistössä. Enemmän tai vähemmän hyviä luonnollisia lähteitä:
ruisjauho 0.14 mg, tattarijyvä 0.53 mg, hapankorppu 0.14, ruisnäkkileipä 0.15, lanttu 0.25, mukulaselleri 0.53, nauris 0.20, palsternakka 0.44, peruna keitetty 0.14, piparjuuri 0.65, porkkana 0.32, punajuuri 0.24, retiisi 0.20, kukkakaali 0.20, kurkku 0.13, lehtikaali 0.2, nokkonen 0.65, parsakaali 0.46, persilja 0.54, pinaatti 0.27, purjosipuli 0.21, raparperi 0.15, ruusukaali 0.46, sipuli 0.20, tilli 0.52, hapankaali 0.15, herne keitetty 0,18, hasselpähkinä 1.6, maapähkinä 1.8, manteli 2.3, luumu 0.45, luumu kuiv. 2.7, omena 0.33, rusina 2.5, sitruuna 0.18, taateli kuiv. 0.92, viikuna kuiv. 0.71, karviaismarja 0.14, lakka 0.18, mansikka 0.18, mustaherukka 0.20, punaherukka 0.18, puolukka 0.15, ruusunmarja 0.88, ruusunmarja kuiv. siemenetön 1.9, vadelma 0.22, kaakaojauhe 2.2, punaviini 0.93, valkoviini 0.72, hunaja 0.72,
- Kromi (jos lisästä niin kelaatti ja pikolinaatti OK) - mm. vähentää sokerinhimoa, ehkäisee 2-tyypin diabetesta
- Rubidium - voimakkaasti emäksinen mineraali joka voi edistää apoptosista syöpäsoluissa. Enemmän tai vähemmän hyviä luonnollisia lähteitä:
ruisjauho 0.55 mg, tattarijyvä 0.49 mg, hapankorppu 0.48 mg, ruisnäkkileipä 0.47 mg, nokkonen 0.32 mg, persilja 0.39, pinaatti 0.29, tilli 0.27, hasselpähkinä 1.1 mg, maapähkinä 1.3, manteli 0.72, kantarelli 7.0 mg, kuivattu luumu 0.70, rusina 0.36, lakka 0.46, mustaherukka 0.32, mustikka 0.55, punaherukka 0.24, puolukka 0.31, ruusunmarja 1.0, ruusunmarja kuivattu siemenetön 3.3 mg, vasikanliha (paisti) 0.78, hirvenliha paisti 0.63, jänis 0.55, kalkkuna nahkoineen 0.41, lampaanliha paisti 1.0, poronliha paisti 2.7, naudan maksa 1.2, vasikan maksa 1.1, ahven 0.44, hauki 0.33, lahna 0.35, made 0.50, muikku 0.39, siika 0.28, kaakaojauhe 0.76, hunaja 0.25, suola (pöytäsuola, HMG. Luonnollisessa suolassa mahd. enemmän) 0.28
- B17/amygdaliini - tuhoaa syöpäsoluja, vaatii sinkkiä kuljettajaksi.
- CoQ10 (Ubikinoni) - mm. antioksidantti
- P vitamiini, eli Bioflavonoidit - mm. antioksidantti, tehostaa C:n toimintaa
- Viinirypäleen siemenuutetta - mm. syöpää ehkäisevä, antioksidantti
- Betaiini - ruoansulatusta edistävä, sekä joidenkin mineraalien imeytymistä edistävä. Luonn. lähteitä mm. karpalo (myös -jauhe), puolukka, punajuuri.
- Strath yrttihiiva valmiste - mm. yleispiristävä vaikutus
- D3 vitamiini. Pimeään vuodenaikaan voi olla hyvä ottaa lisän muodossa ellei syö kalaa paljon ja säännöllisesti. Mm. edistää Ca:n imeytymistä, ehkäisee tiettyjä syöpiä
- ohranorasjauhe tai vehnänorasjauhe - mm. hyvä B17 lähde, hyvä lehtivihreän lähde, nostaa pH:ta, hyvä Kalium lähde, antioksidantti-vaikutus merkittävä (korkea ORAC)
- Chlorella - sisältää runsaasti lehtivihreää. Puhdistaa suolistoa, poistaa raskasmetalleja
- ruusunmarja jauhe (esim. Risenta:n) - hyvä lähde seuraaville ravintoaineille: Ca, Mg, Kalium, Mangaani, Fluori, Rubidium, Boori, C-vit., ts. voimakkaasti emäksinen
- curcumin (suom. kurkumiini). Voimakkain antioksidantti mitä tunnetaan joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Syöpää ehkäisevä vaikutus
- raffinoimaton luonnonsuola (päätekijöinä Na & Cl, mutta myös monta muuta mineraalia) kuten Atlantin harmahtava merisuola - mm. nostaa pH:ta, poistaa raskasmetalleja
- proteolyyttisiä hedelmiä, vihanneksia, kuten raaka inkivääri, tuore ananas. Syötynä yhdessä eläinproteiinin kanssa edistää sen sulamista. Syötynä tyhjään vatsaan voi olla mukana ehkäisemässä syöpää muiden aineiden muassa.
Yllä mainittujen vitamiinien lisäksi tulee myös huolehtia että saa tarpeeksi (Huom! maksimi määrä sanotaan useissa lähteissä olevan 3 mg per vrk.) luonnollista A vitamiinia, ja K vitamiinia. Samaten yllä mainittujen mineraalien lisäksi tulee myös huolehtia että saa tarpeeksi mm. rautaa, kuparia, mangaania, kaliumia, jodia, piitä, molybdeeniä. Näitä ei kuitenkaan ole hankala saada tarpeeksi tavallisesta ruoasta kunhan syö jokseenkin monipuolisesti ja terveellisesti.
Maitohappobakteerivalmistetta en muista sinun maininneen. Kuulostaa hyvältä että olet alkanut käyttää. Oletko kokenut sen olevan hyödyksi? Jos haluat voisit kertoa mitä aineita siinä on, ja vahvuuksia jos viitsit. Mistä löysit? Inuliinista en muista sanoneeni mitään, mutta voin olla väärässä. Jos haluat hyvää tietoa maitohappobakteereista niin ainakin Biolatte oy:n sivulta löytyy. Siinä mm. sanotaan mitä hyvässä maitohappobakteerivalmisteessa tulee olla ja mitä ei. Itse olen nyt syönyt Biolatte Original 10 annospussin (2.5 g pulveria per pussi) kuurin loppuun, ja hyvää teki vatsalle ja suolistolle. Suoli on aamuisin toiminut kuin kello. Ja ulostemassan koostumus ja väri on ollut sellaista kuin viisaammat sanovat että pitää olla.
Niin, vielä tuosta Tolosen kolesteroliraportista. Suhtaudun hieman epäilevästi siihen. Epäilen että ovat Kalifornialaiset vain vetäneet johtopäätöksiä kun ovat samassa tutkimus-kohderyhmässä nähneet sekä korkeaa kolesterolia että osteoporoosia. Tästä ovat sitten päätelleet että "korkea kolesteroli vaikuttaa osteoporoosia". Se vielä etteivät sano mitään mahdollisesta mekanismista on epäilyttävää. Paljon ennemmin mekanismi voisi olla se että nuo jotka söivät eläinrasvaa söivät paljon happoamuodostavaa muutenkin. Tämä että syö happoamuodostavasti taitaa sekä kohottaa kolesterolia että haurastuttaa luita. Mutta veren kolesteroli mielestäni ei vaikuta negatiivisesti luuston tiheyteen. Se on pikemminkin neutraali asia siihen nähden.
Paljon mahdollista että pitkäkestoinen tulehdus haurastuttaa luita. Mutta olisi mielenkiintoista saada joku selitys allaolevasta mekanismista (ts. syy-ja-seuraus ketju). Stressi voi muiden tekijöiden muassa varmaan olla edistämässä sellaisen tulehduksen syntyä. Mitä tulehduksiin tulee niin monet sanovat että mm. liika Omega 6 rasvan saanti, suhteessa Omega 3:een, edistää tulehduksia elimistössä. Totta on että Mg puute heikentää luustoa. Mg toimii taisteluparina yhdessä Ca:n kanssa. Sanotaan usein että ruokavalion Ca/Mg suhde tulisi olla 2:1. Itse uskon että 1.5:1 on vielä OK. Mutta että kalsiumia tulisi saada hieman enemmän lienee selvä asia.
MSM:n suhteen kysyt että mikä ero sinun käyttämäsi jauheen ja minun pillerin välillä. Uskon että jauhe on parempi muoto. Se taitaa imeytyä nopeammin, ja ehkä myös tehokkaammin. Tuossa pillerissä on ikävä kyllä joitakin E aineita, ei toki niitä epäterveellisimpiä, mutta kuitenkin.
Niin, kyllä flunssattomuutesi varmaan paljolti johtuu noista hyvistä pillereistä.
Niin, liha on happoamuodostava, kuten myös kaikki muu eläinkunnan ruoka missä paljon proteiinia. Me tarvitsemme jonkin verran happoamuodostavaa ruokaa. Joten ei tule karsia pois happoamuodostavat ruoat täysin. Mutta suotavaa olisi että suurin osa siitä mitä syö on emästämuodostavaa.
Ja sitruuna, vaikka maultaan hapan, on emästämuodostavaa. Eli pitää ymmärtää että nämä termit, emästämuodostava vs. happoamuodostava, liittyvät siihen miten joku ruoka tai raaka-aine jne. vaikuttaa elimistön (nesteiden - veri, lymfa, virtsa, hiki ja mitä vielä) pH:hon, nostaako se sitä vai laskeeko. Eikä siihen minkä makuista se on suussamme.
Mitä sitruunansiivun laittamiseen pihvin päälle tulee niin en tiedä että onko se mitenkään liittyvä lihan happoamuodostavaan ominaisuuteen. Voin olla väärässä mutta ajattelen että se ennemmin olisi jonkinlainen kulinaarinen asia.
Kyllä on todella hyvä kuulla että keskustelujemme kautta olet ruvennut kiinnittää enemmän huomiota ruoan laittamiseen ja syömiseen. Viinistä kun mainitset tuli mieleen sanoa että valkoviineistä kun on kyse niin ne valkoviinit joissa vähemmän alkoholia, ja näinollen useimmiten enemmän rypäleen sokeria, sisältävät enemmän mineraaleja kuten kalium, kalsium, magnesium, kuin ne joissa enemmän alkoholia ja vähemmän sokeria. Tämän faktan valossa olen itse ruvennut käyttää vähä-alkoholisempia valkoviineja joissa hieman enemmän sokeria. Näin lyön ainakin kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä, saan viinistä enemmän emäksisiä mineraaleja, ja vähemmän alkoholia. Ja enempi määrä rypäleen sokeria taitaa olla, pitemmän päälle, parempi kuin enempi määrä alkoholia (joka voi pitemmän päälle mahdollisesti rasittaa maksaa, riippuen määristä). Eli viime aikoina olen suosinut puolimakeita, puolikuivia, ja jopa makeita valkoviinejä, mutten kuivia (joissa useimmiten eniten alkoholia kaikista valkoviini-laaduista). Uskon että itse viinien alkoholi ei ole mitenkään tärkeä aine, joten parempi vain jos juotu viini sisältää sitä vähemmän. Tällä hetkellä minulla on valkoviini jossa jotain 9 prosenttia alkoholia. Optimaalinen valkoviini olisi varmaan joku sellainen joka olisi luomua ja jossa alkoholia alle 10 %. En ole vielä löytänyt sellaista täältä. "Ruoka-aineiden ravintoainesisältö" nimisen teoksen mukaan valkoviini sisältää hieman enemmän mineraaleja kuin punaviini. En sitten tiedä pitääkö tämä yleisestikin paikkansa. Voi olla. Mutta se on varma että punaviini sisältää aika paljon enemmän antioksidantteja. Itse olen viime aikoina suosinut erästä luomupunaviiniä jossa 12 % alkoholia. En ole vielä löytänyt luomupunaviinia missä olisi vähemmän alkoholia. Jos löydän niin siirryn varmaan siihen.
Kun kerrot nykyisistä ruokahetkistä niin hyvältä kuulostaa. Et hosu etkä stressaa vaan syöt nauttien ja rauhassa. Kunpa jotkut osaisivat tehdä samoin. Mutta ikävä kyllä eivät. Tahtoo olla että monet syövät nopeasti ja hosuen, ikäänkuin olisi kilpa kyseessä että kuka syö nopeimmin. Välimeren maiden ihmiset varmaan katselisivat järkytyksellä täkäläisten hosumista ruokapöydässä. Toivottavasti voit ainakin osittain syödä tällä lailla kun työt alkaa. Oli miten oli niin eräs tärkeimpiä asioita on ettei syö stressaantuneena, vaan rauhallisena ja rentoutuneena.
OK. Tästä tuli aika pitkä viesti, ja hieman "jälkijunassa", josta olen hieman pahoillani ja pettynyt itseeni. Hyvää kevään alkua sinulle, ja paljon voimia !
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei taas, ystäväni. Ole hyvä, ja tuhannen kiitosta itsellesi viestistäsi. Se oli niin hyvää ja iloista luettavaa että aivan hymy nousi kasvoille useaan otteeseen. Älä sinä ota itsellesi huonoa omaatuntoa. Alakuloisuus oli ohimenevää.
Hyvä kuulla että Stressi B:stä on ollut sinulle apua. Kysyisin tässä että paljonko otat päivässä? Kapselin, vaiko vähemmän? Tässä ajattelin hieman kerrata ravintolisä "salaattiasi" tällä hetkellä. Eli, B kompleksin saanti on tällä hetkellä taattu. Hyvä. Samoin C, E. Entä A vitamiinin saantisi tällä hetkellä, "valmiin" A:n eli retinolin muodossa? Muistaakseni et ole maininnut ottavasi tällä hetkellä mitään A lisää. Voisitko katso että se A vitamiini mikä Daily Onessa on, että missä muodossa se on. Olisiko retinyyliasetaatti? Oli miten oli niin jos on tarpeen sinun ottaa retinolia lisän muodossa niin voisin yrittää löytää joku hyvä sellainen. Se on, jos tällä hetkellä et saa mistään syömästäsi lisästä kunnollista retinolia. Arvaan että kun rupeat Daily Onea syömään niin siinä on kunnollista, mutta kerro kuitenkin varmuuden vuoksi sen A:n nimeä kuten yllä pyysin. D3 vitamiinia sanot saavasi 400IU:ta Calcipoksesta. Hyvä, jos kyseessä on luonnollista D:tä. Ei niin hyvä jos synteettistä. Jos synteettistä niin ei se välttämättä noin pienenä määränä ole epäterveellistä tai haitallista syödä, mutta sen teho taitaa olla likempänä nollaa. Kuitenkin 400IU:ta D vitamiinia (jos luonnollisesta puhutaan) on vähän pieni määrä verrattuna mitä olisi varaa ottaa sisään ilman mitään haittoja. D vitamiinia mitataan myös microgrammoissa. Suositus Suomessa taitaa nyt olla jotain 5 tai 10 mcg päivässä, eli jotain 400IU. Se on asiantuntijoiden mukaan liian alhainen suositus, varsinkin näin pimeään vuodenaikaan. Luonnollista D:tä voi huoletta ruoan (mukaanlukien lisä missä luonn. D:tä) kautta ottaa sisään 200 mikrogrammaa päivässä. Eli 20 tai 40 kertaa enemmän kuin nykyinen saantisuositus Suomessa (ja monessa muussa maassa samaa alhaista tasoa). Valoisaan vuodenaikaan ei välttämättä tarvi ottaa mitään D lisää jos ottaa vähäsen aurinkoa silloin tällöin. Jos karttaa aurinkoa niin lisä on varmaan paikallaan. Jos koet että haluat saada D:tä kunnolla nyt talvella, eli selvästi yli 10mcg, niin hyvä luonnollisen D:n lisä taitaa olla joku kalanmaksaöljy missä hyvin luonn. D:tä. Erään näin joka vaikutti hyvältä. Sen lähde oli kylmänveden turska. Sen lisäksi että siinä oli hyvin D:tä siinä oli myös hyvin A:ta (retinolia), ja hieman E:tä, sekä Omega 3 (EPA, DHA, eli parhaassa muodossa). Sitten Omega 3 rasvahapot. En nyt muista oletko kertonut syöväsi Omega 3 lisää. Jos et syö niin joku hyvä voisi olla paikallaan koska EPA ja DHA ovat välttämättömiä rasvahappoja kuten tiedät. Itse ostin viime viikonloppuna luontaistuotekaupasta Omega 3 lisän jonka arvioin hyväksi kun selailin mitä Omega 3 lisiä oli myynnissä. Nyt olen muutaman päivän ottanut ja ellen erehdy niin se on tehokas. Se on pullossa eli otan teelusikallisen, annostusohjeen mukaisesti, päivässä. Se on Ruotsissa valmistettu. Siinä on EPA ja DHA aika lailla oikeassa suhteessa toisiinsa. Sitten siinä on Omega 6 (toinen elimistölle välttämätön rasvahapposortti), lähteenä jättihelokkiöljy, oikeassa suhteessa näihin kahteen. Eli kyseessä on sekoitus, kalaöljy plus jättihelokki. Siinä on myös hieman luonnollista D:tä, sekä luonn. E:tä ja ubikinonia hapettumisen eston takia. Eli aika hyvä ja monipuolinen lisä. Omega 6:a ei olisi tarvinnut välttämättä olla koska ajattelen että sitä saan muutoin tarpeeksi ruokavaliostani, mutta tulipahan sitä kaupan päälle, eikä se yhtään haittaa kun se on siinä oikeassa suhteessa Omega kolmoseen. Lisän nimi on Memoil Q. Eli jos tarvitset joskus Omega 3 lisää ostaa niin tämä voisi olla hyvä valinta. Kannattaa todella valita Omega 3 lisää huolella koska paljon alamittaisia sellaisia on myynnissä. Joissakin jopa härskiintynyttä rasvaa, toisissa on lisättynä synteettistä E vitamiinia, eli dl- muodossa (näin Vitamar ADE kapseleissa joita näin marketissa toissapäivänä). Toisissa niukasti tai ei yhtään DHA:ta, vain EPA:a.
Sitten jos keskustellaan mineraali-lisää, niin ajattelen että JOS sellaiseen on tarvetta niin pitkällä tähtäimellä olisi syytä käyttä sellaista missä kaikki tärkeimmät (mm. Ca, Mg, Zn, Se), eli nk. multimineraali-lisä, TAI useampi eri lisää missä yksi tai pari jokaisessa. Ja mineraalien tulisi joka tapauksessa olla kelaatti muodossa. Koska ei kannata pitemmän päälle näprätä metallisten mineraalien kanssa, joiden imeytyminen on parhaimmillaan vain 10 prosenttia (ts. jos popsit 400mg:n Mg pillerin, niin korkeintaan 40 mg imeytyy talteen).
Sitten tullaan ruoansulatukseen ja vatsan-suoliston terveyteen. En tiedä miten sinulla tämä puoli on kunnossa. Toivottavasti hyvää. Jos olisi niin että on tarvetta lisästä tai lisistä tällä alueella niin tulee mieleen kaksi erilaista. Eli ruoansulatusentsyymit, tarkoitan sellaisia kuin amylaasi (pilkkoo hiilihydraattia), lipaasi (pilkkoo rasvaa) jne. - näitä saa lisän muodossa ainakin luontaistuotekaupoista. Sitten nk. probioottiset bakteerit, eli maitohappobakteerit - näitäkin saa samasta paikasta, ja myös apteekista. Jos ostaa maitohappobakteeria ei pidä ostaa tabletin muodossa, koska tabletin valmistuksessa puristus ja lämpötila tuhoaa 95 prosenttia bakteereista. Käsittääkseni hyvä probiottisten bakteerien valmistaja on kotimainen Biolatte Oy.
Sitten. Siteerasit netistä löydettyä tietoa että kohonnut kolesteroli haurastuttaa luustoa. Tämä oli uutta minulle. En tiedä oikein mitä ajatella tästä väittämästä. Oliko mainintaa että miten se tämän tekee, eli oliko mitään selitetty siitä mekanismista millä kohonnut kolesteroli tämän vaikuttaa? Mainitset että stressi kohottaa kolesterolia. Se taitaa pitää paikkansa. Mutta nyt minua kiinnostaa miten kolesteroli sitten vaikuttaa tuolla lailla negatiivisesti luustoon.
Väität ettei kalsium yksin saa aikaan hyviä kynsiä. Oikein. Kynnet pääasiallisesti koostuvat proteiinista. Nyt en muista oliko joku keratiini -niminen, vaiko kollageeni, vaiko joku muu. Kalsium on myös mukana kuvioissa, kuin myös käsittääkseni pii. Kalsiumin aineenvaihduntaan vaikuttaa mm. sellaiset aineet kuin magnesium ja fosfori, ja myös C vitamiini, ja varmaan joku muu. Ja tottakai D vitamiini. Eli kynsien terveyteen vaikuttaa moni tärkeä ravintoaine. Sitten on se tosiasia mitä useimpiin kalkkipillereihin tulee että niiden kalkki on -karbonaatin muodossa, eli imeytyvyys huonoa, korkeintaan 10%.
Sitten MSM. Sen ydintekijä on orgaaninen rikki. Ja kuten mainitset rikki on välttämätön soluja ajatellen. Jotkut proteiinien ainesosat, aminohapot, ovat pääasiallisesti rikkiä. Rainbow1964 puhui jotain tästä tämän ketjun alussa. Kananmunan keltuainen on hyvä rikkipitoisten aminohappojen lähde. Todella hyvä kuulla että MSM on auttanun kynsiin ja hiusten kasvuun. Ihmeellinen aine tämä.
Oletko muuten nähnyt nämä sivut missä tietoa MSMstä? Putaan KuntoSitillä taitaa olla Suomen edullisimpia MSM:n hintoja. Minä kun ostin luontaistuotekaupasta OptiMSM:ää niin sehän oli tabletti muodossa. 150 tablettia maksoi jotain 17 euroa, ja silloin tuote oli puoleen hintaan. Eli aika kallista luontaistuotekaupasta tämä MSM. Ensi kerralla taidan tilata postitse edullisemmasta paikasta.
http://www.finnmsm.fi/Msmtiedot.html
http://www.pihtipudas.net/kuntositi/sivu.php?ID=11
Vielä MSM:stä, äsken luin jostain että se puhdistaa maksaa. Olitko sinä tietoinen tästä?
Valmariinista. Nyt en osaa vieläkään auttaa sen suhteen. Osaatko sanoa mitä ainesosia siinä on? Eli jos sinulla on hoppu niin sinun täytyy itse päätellä parhaasi mukaan että olisiko se hyvä sinun ottaa. Ehkä haluat tehdä Googlen avulla Valmarin haun ja lukea mitä muut ovat mahdollisesti hyötyneet sen käytöstä. Taidat olla tietoinen että kypsentämättömät nestepitoiset kasvikunnan antimet ovat ne raaka-aineet jotka nostavat pH:ta eniten emäksiseen päin. Joten pyri syömään paljon kypsentämättömiä KOTIMAISIA (Huom! että erityisesti kotimaisia) marjoja ja vihanneksia. Eritoten luomua, ja/tai villinä kasvanutta. Koska useimmat ulkolaiset hedelmät kaupoissa ja marketeissä taitavat olla happoamuodostavia siitä syystä että alkuperämaassa niitä poimitaan epäkypsänä, jolloin ravinteet eivät ole vielä kunnolla kehittyneet. Ne "kypsyvät" sitten matkalla tai varastoissa (joskus kaasun avulla, näin mm. banaanit). Sama koskee joitakin ulkolaisia raaka-aineita joita yleensä lasketaan vihanneksiksi, esim. tomaatit. Joten suosi kotimaisia ensikädessä, ja luomua/villinä kasvanutta, koska ravintoarvo on niin paljon korkeampi, mm. C vitamiinin kohdalla, ja emäksisyys-teho korkeampi. Jos joitakin vihanneksia tai juureksia (kuten punajuuri, porkkana, peruna) joskus haluat kypsentää niin paras on höyryttää niitä (muttei liian/turhan pehmeiksi), jolloin jää talteen enemmän B vitamiinia ja C vitamiinia kuin jos keität vedessä. Näin eivät myös tule paljoakaan happoamuodostaviksi, jos laisinkaan. Hyviä emäs-ruokia voisin mainita montakin. Mutta nyt mainitsen vain sipulin ja valkosipulin. Molemmat ovat paljolti emästämuodostavia, ja molemmat myös aika rikki-pitoisia (vrt. MSM), joten ne puhdistavat tiettyjä sisäelimiä kuten maksaa.
Hyvä kuulla että sykkeesi on nyt alhaisempi.
Taas kerran sanon minä että "edellistä elämää" ei ole olemassa. Tämä elämä tässä ja nyt on ainoa elämäni. Ja hyvin vähän, verrannollisesti, minä autan ihmisiä. Hienoa olisi jos voisi enemmän auttaa.
Suomenkielen lääkäri sana taitaa juontaa ruotsinkielen läkare sanasta. Läkare tulee läka verbistä joka tarkoittaa parantua tai eheytyä. Eli tästä päättelemme että alkujaan lääkäri/läkare tarkoitti parantajaa. Nykyään kuitenkin kun kuulee lääkäri sanaa tulee minulle ainakin ensimmäisenä mieleen valkotakkinen "hyvin koulutettu" (virallisessa koulutuslaitoksessa) henkilö joka ymmärtää anatomian ja farmaseuttisten lääkkeiden päälle. Mutta mielestäni voi sanoa että varteenotettava osa nykypäivän lääkäreistä eivät ole lääkäreitä eli parantajia, vaan farmaseuttisilla lääkkeillä oireita hoitavia ja manipuloivia huijareita. Ei se ole parantamista (lääkitsemistä sanan varsinaisessa merkityksessä) että farmaseuttisilla lääkkeillä hoidat tai lievennät tai hetkellisesti poistat oireita etkä mene sairauden juureen jotta voisit sitä poistaa. Esim. suuri osa kardiologeista ovat kelvottomia lääkäreinä sikäli kun hoitavat vain oireita kuten "korkeaa kolesterolia" vahingollisilla statiinilääkkeillä (ja myös suosittelemalla nk. "sydänystävällisiä" tuotteita - Raision ja muiden elintarvikejättien), ja käskevät liikkumaan enemmän. Mutta liikkuminen, vaikka itsessään hyvä asia jos kykenee liikkua stressaamatta, ei kykene parantamaan sydän ja verisuonitautia, eikä poistamaan sitä kertynyttä plakkia jota sydänpotilaiden valtimoissa on.
Kolesterolista puheen ollen, taisit sanoa että sinun arvosi olivat koholla yhdessä vaiheessa. Ehkä ovat nyt alhaisemmat. Kuitenkin, jos tulee mittauttaminen vielä kohdalle, ja osoittautuu että ovat koholla, ja lääkäri alkaa "uhkaamaan" lääkityksellä - niin kehoitan olla ottamatta. Koska statiinit ovat vahingollisia pitemmän päälle, mm. syöpää edistäviä. Kohonneita kol.arvoja saa laskemaan muulla tavoin. Esim. olen kuullut että RedRiz niminen punariisi tuote, löytyy marketeistakin, laskee kokonaiskolesterolia aika nopeasti. Ja uskon että ilman mitään haittavaikutuksia. Kaiken maailman Benecoleja kannattaa välttää koska kyseessä on luonnotonta teollisesti tuotettua rasvaa. Syy miksi joku ylipäänsä haluaisi saada kolesteroliarvoja nopeasti alas käytyään labratestissä ja/tai lääkärin puheilla olisi jotta ei tarvitsisi koko ajan ravata lääkärin vastaanotolla kuuntelemassa lääkärin kehoituksia ja painostusta aloittaa statiinilääkitys. Jos kohonnut kolesteroli antaa edes vähänkään syytä olettaa että meneillään on sepelvaltimotauti niin pitkällä tähtäimellä paras ehkäisy ja/tai torjunta sitä vastaan on se että syö runsaasti magnesiumia (ruoasta pääasiallisesti, koska sen Mg imeytyy parhaiten koska kolloidisessa muodossa), C vitamiinia, Omega 3 rasvaa EPA:n ja DHA:n muodossa, B vitamiineja, E vit. . Ja ehkä joitain muitakin tärkeitä ravintoaineita. Ja tiettyjä haitallisia aineita/tekijöitä tulee välttää syömästä, kuten kasviöljyperäiset trans-rasvat.
Ole hyvä siitä kansiosta. Voimme palata siihen jos tarvetta on. Tällä hetkellä ajattelen että tuollaiset multi-lisät (joita kansiossa vertaillaan) ovat pitemmän päälle huonompi vaihtoehto mitä lisiin tulee kuin yksittäiset lisät. Elikkä, pitemmän päälle parempi olisi käyttää monta yksittäistä lisää kuin yhtä multi-lisää. Käyttämällä monta yksittäistä voi itse varmistaa että kaikki ovat parasta saatavissa olevaa laatua. Multi-lisissä on kutakuinkin aina se huono puoli että kaikki yksittäiset ravintoaineet siinä eivät ole parhaassa mahdollisessa muodossa. Esim. noiden multi-lisien kohdalla jotkut mineraalit ovat niissä metallisessa muodossaan, esim. kalsium karbonaatti Twinlabin Maximumissa. Eli imeytyminen huonoa. Pitemmän päälle kalsiumkarbonaatin jatkuva sisäänotto voi rasittaa tiettyjä elimiä sikäli kun se 90 ja risat prosenttia joka ei imeydy täytyy jotenkin eliminoida pois elimistöstä. Pahimmassa tapauksessa osa ei-imeytyvästä kalsiumista kerääntyy osaksi erilaisia kiviä, kuten munuaiskiviä. Tällaisilta ongelmilta halutaan välttyä.
On se positiivista että tietokoneen ja tulostimen avulla on tullut hyvää. Kuitenkin mitä tietokoneeseen tulee niin ehkä olet kuullut että siitä lähtee jonkinlaista säteilyä. Itse olen huomannut tätä, varsinkin kun käytän kannettavaa. Ja se ei ole positiivista säteilyä, vaan negatiivista. Jos olen vähän aikaa läppärillä niin huomaan miten sormeni nivelissä ilmenee pientä kipua. Ja pulssi nousee selvästi, ja stressaannun. Nyt olen viime viikon ajan taas käyttänyt ainoastaan desktoppia, koska se ei niinkään aiheuta näitä ikäviä oireita. Eli tietokoneissa ja niiden säteilyssä on eroa. Toiset säteilevät voimakkaammin. Mutta kaikista lähtee säteilyä. Ja ellen väärin muista jotkut sanovat että kyseinen säteily on hieman samankaltaista kuin se säteily mikä kännykästä lähtee, ja tästä säteilystä kun puhutaan käytetään joskus tätä pahamaineista sanaa karsinogeeninen, ja uskon että siinä on perää. Kaiken tämän valossa kehoitan eritoten sinua, kun syöpäpotilas olet, että yrittäisit rajoittaa sitä aikaa jota vietät tietokoneen ääressä jottet liikaa altistaisi itseäsi sen säteilylle. Ehkä olet koko ajan niin tehnytkin.
Sitten TV. En nyt muista kerroinko että joku aika sitten luin artikkelin missä kirjoittaja selitti miten TVn katsominen kuluttaa valtavia määriä ravintoaineita, mm. C vitamiinia ja magnesiumia. Se liittyy siihen kun sen katsomisessa mm. näköhermot joutuvat koville, ja hermoimpulssien synnyttämiseen vaaditaan tiettyjä ravintoaineita suuria määriä. Joten on aika selvä asia että jatkuva TVn katselu edistää elimistön happamoitumista enemmän tai vähemmän. Itse katson TVtä hyvin vähän nykyään. Tässä tuli myös mieleen että univaje myös edistää elimistön happamoitumista. Se varmaan liittyy siihen että se aikaansaa stressi-tilan elimistössä.
Äitini jakselee kohtalaisen hyvin tällä hetkellä, kiitos kysymästä. Pientä flunssan poikasta on, kuten itselläkin. Ja hänellä on ollut hieman selkäkipua myös. Kerroin hänelle muuten miten olit saanut avun MSMstä ja StressiB:stä. Hän kuunteli ihmeissään, ja jopa rupesi utelemaan hieman MSMstä. Uskon että StressiB voisi olla hyvä hänelle, ja varmaan MSM myös.
Sitten. Tuli tässä mieleen ... viime aikoina kun hieman olen taas lukenut syövästä niin päättelen että kolme tärkeimpiä asioita, joiden suhteen itse voi vaikuttaa, mitä syöpään ja ruokavalioon tulee ovat
1. syödä emäsvoittoisesti
2. syödä ruokia missä B17
3. rajoittaa kypsennetyn eläinproteiinin syöntiä
Jos tarkastelee niiden kansojen ruokavaliota joilla ei syöpää ole esiintynyt niin kaikki nämä kolme tekijää (muiden muassa) ovat olleet läsnä. Hunza kansa on ehkä paras esimerkki. He söivät emäsvoittoisesti, ts. paljon tuoreita puussa kypsyneitä hedelmiä (marjat ovat samaa sukua, mutta Hunzassa ei niinkään tainnut marjoja kasvaa) kuten aprikooseja, paljon raakoja vihanneksia, sekä emäksisiä viljoja kuten tattari ja hirssi. Sekä hivenen raakaa maitoa. Maito, vuohen/lehmän/lampaan, on emästämuodostava kun sitä raakana nautitaan. Meijerikäsiteltynä se on happoamuodostavaa. Ja he söivät runsaasti sellaista missä paljon B17, mm. aprikosin siemeniä, tattaria, hirssiä, linssejä, spelttiä, kikherneitä. Joskus sitä saattoi tulla 3000 mg päivässä, eli huima määrä. Ja kypsennettyä eläinproteiinia söivät hyvin niukasti, ei välttämättä edes joka päivä. Kuten jo tiedät se että syö emäsvoittoisesti nostaa elimistön pH:ta monella eri alueella. B17/amygdaliinin saanti auttaa immuunijärjestelmää syöpäsolujen tappamisessa. Kypsennetyn eläinproteiinin syönnin rajoittaminen säästää haimaa, jolloin ei kulu niin paljon haima-entsyymejä - trypsiiniä & chymotrypsiiniä - jolloin niitä riittää immuunijärjestelmän valkosolujen avuksi syövän torjunnassa. Syöpäsoluja ympäröi ja suojaa proteiinikalvo, ja ainoat sisäiset tekijät jotka kykenevät tätä sulattaa ovat nämä haima-entsyymit. Kun ne ovat sulattaneet tätä kalvoa pystyvät valkosolut tuhoamaan syöpäsoluja. Mutta jos ihminen syö pitempijaksoisesti liian paljon kypsennettyä (ja usein syödään, ikävä kyllä, yli-kypsennettyä) eläinproteiinia eikä ruokavalio sisällä B17:a niin nämä haimaentsyymit kuluvat sen kypsennetyn eläinproteiinin sulattamiseen eivätkä näinollen riitä valkosolujen avuksi syövän torjumiseen. Tässä tilanteessa syöpä niin sanotusti puhkeaa.
Sitten tuli sellainen asia mieleen että voi olla hyvä idea pitää yksi nk. paastopäivä viikossa. Eli että varaa yhden sopivan päivän jolloin ei syödä mitään raskasta, vaan ainoastaan kevyttä, nestepitoista, kuten tuoreita kotimaisia marjoja ja/tai raakoja vihanneksia. Eli syödään vain kypsentämätöntä ruokaa, ja kevyttä sellaista, ja juodaan enemmän vettä kuin normaalisti. Näin annetaan elimistölle ja ruoansulatuskoneistolle (mm. haimalle) lepotauko, ja samalla saa tietyt sisäelimet (kuten maksa, munuaiset) mahdollisuuden puhdistua kuona-aineista. Tällaisena päivänä luonnollisesti happamat kuona-aineet saavat suuremman mahdollisuuden poistua elimistöstä kun syödään emäsvoittoisesti. Tällainen päivä on eritoten paikallaan jos tuntee että flunssa tms. kolkuttaa ovella, tai muuten tuntuu että on "veto poissa" vaikka kuinka söisi tarpeeksi ja normaalisti. Mieti asiaa ja kysele jos on kysyttävää.
OK, tällaista asiaa tällä kertaa. Kuulumisiin, ja sinulle samoin iloa ja voimaa.
terv.
HMGHei ystäväni ja kiitos viestistäsi ja tärkeistä tiedoistasi!
Mutta - älä hyvä ystävä kanna murhetta ja "ole pettynyt" itseesi!! Kyllä minä jaksan odottaa kirjettäsi, vaikka se vähän kestäisi ja ymmärrän täysin, että aina ei vaan saa aikaiseksi kirjoitettua ja vielä, kun olet päivät töissä.
Vaikka olen päivät kotona, niin välillä on itsellänikin samanlainen olo. Ei vaan jaksa innostua ja sitten kun innostuu, niin tuntuu, että kirjoittamista riittää, niin kuin sinulla nyt tämä pitkä kirje.
Nyt melkein VAADIN sinua lyhentämään kirjeitäsi. Sopiiko? Minulla jäi viime kirjeestäsikin käsittelemättä joitakin asioita eli siksi "vastaan" tähän aikaisempaan viestiisi.
Minua vähän harmittaa, että en viime kirjeessäni huomannut mainita sinulle, että olen (olin jo) pari viikkoa poissa kotoa eli en ehtinyt odottaa kirjettäsi. Jos olisit sen tiennyt, niin et olisi turhaan "stressannut", sillä nythän viestisi tuli melkein heti, kun olin kotiutunut.
Pihvi, viini ym.
Päivällä "lempiateriaani" (josta viimeksi kerroin) nauttiessani ajattelin taas kerran, että KIITOS sinun, että nykyään voin nauttia ruoasta! Ja nyt tiedän miten hyvältä ruoka voi maistua viinin kanssa! Mitä kaikkea "hyvään" ruokaan kuuluu.
KIITOS siitä, että niin paljon olen vinkkejä sinulta saanut! Niin paljon olet kertonut, että olen ymmärtänyt elämääni muuttaa! KIITOS siitä, että olet olemassa!
Todella tällä hetkellä tuntuu, että pihvin kanssa maistuu parhaiten punasipuli valkosipuli haudutettuna. Valkosipulin siivutan. En muista, kerroitko sinä vai mistä luin, että valkosipuli pitäisi siivuttaa eikä puristaa.
Niin ja salaattiannokseni syön sitten aivan eri aikaan myöhemmin.
Yleensä mitä hedelmiä ja vihanneksia syön, niin ostan kotimaisia. Onneksi nyt on saanut kotimaista tomaattiakin koko talven. Joku on joskus sanonut, että mitä ei Suomessa kasva, niin ei pitäisi täällä syödäkään. Kai se on juuri se niiden kypsyminen, joka tekee niistä "ei hyviä". No, banaanista en kyllä ole päässyt eroon.
D-vitamiinin käytöstäni kirjoitan sinulle jossain vaiheessa pitempään. Kirjoitat, että kalkin pitäisi olla karbonaatin muodossa. Koetan tutkia pilleripurkkini, että miten siinä on.
Kalsium, metallisessa muodossa! Kuulostaa kamalalta, että imeytyy vain vähän ja sitten voi tulla vaikka munuaiskiviä!
MSM. En tosiaan ole kuullut, että puhdistaa maksaa. Mitähän vielä löydämmekään siitä...
Luin että, kun syö MSM:ää yli kuukauden, niin pitäisi syödä myös Molybdeenia. Ihmettelen vähän, että myyjä ei maininnut siitä mitään. No, olen aloittanut juuri Daily Onen ja siinä näyttää nyt onneksi olevan sitä, että ei tarvitse nyt muuta keksiä ja voin ostaa samaa MSM jauhetta edelleen.
Joku kirjoitti, että C-vitamiinia olisi hyvä ottaa MSM:n kanssa. Eikä saa ottaa illalla liian myöhään. Se piristää!!! Sen olin jo taas unohtanut ja muutama tunti sitten otin toisen annokseni. Oi, oi....
Kolestroli. Siitäkin kirjoitan jossain vaiheessa, kunhan pääsen mittaukseen... Noita kaikkia olen ainakin syönyt, joista kirjoitit eli mg, C-vit. omega 3, B E, EPA DHA. Olen lukenut, että Tolosen E-EPAssa on EPA ja DHA juuri oikeassa suhteessa. Eli tuntuu, että kolestrolini täytyy nyt olla OK! Ja, jos ei ole, niin en kyllä niihin lääkkeisiin suostu. Sitten täytyy löytyä vielä jokin muu keino.
Haima ja haimaentsyymit. Näistä en tiedä vielä paljon mitään. On varmaan tärkeä asia eli pitää tutkia, että tietää hoitaa haimaansakin oikein. "Tässä tilanteessa syöpä niin sanotusti puhkeaa", niin kuin kirjoitit. Huh, huh...
Ja paastopäivästä pitää vielä keskustella.....
Happo/emäs. Oletko koskaan kuullut soodan laittamisesta veteen. Jostain luin siitä ja nyt olen kokeillut. Pitäisi olla emästä. Mielestäni maku on ainakin parempi kuin tavallisen veden. Pitää lukea vielä lisää tästäkin.
Niin ja vielä yksi pilleri, mitä syön, on Koivuntuhkapilleri. Sekin pitäisi olla emästä, että siksi ostin. Jo "vanha kansa" suositteli koivuntuhkaa syöpäsairaille. Toivotaan, että on apua!
"TV kuluttaa C-vitamiinia magnesiumia". No, johan jotain!! Voisiko sanoa, että järkyttävää. Mikähän muu kodinkone syö meiltä vitamiineja??!
Ja niin kuin kirjoitit tietokoneen säteilystä, niin olen siitä lukenut ja koettanut vähän varoakin. Tuli mieleeni, että yksi syy, miksi en aikaisemmin hankkinyt tietokonetta kotiin, oli juuri tämä säteily. Töissä säteilyä ja kotona säteilyä. Ei hyvä!!
Kännykkääni olen ostanut "jonkinlaisen säteilysuojan". Eipä niitäkään kyllä lehdissä mainosteta.
Näin tänään. Voit nyt rauhassa odotella minun seuraavaa kirjettäni. Voithan sitten myöhemmin palata tähän kirjeeseen. En tietenkään kiellä sinua välillä kirjoittamasta, mutta.....
Iloa ja aurinkoa elämääsi ja mukavaa kevään odotusta! Terveisin Leena - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei ystäväni, ja kiitos viestistä. Se oli hyvää luettavaa. Vastaan joihinkin ajatuksiin joita toit.
Sanot ottavasi StressiB:tä 1 kapseli. Hyvä kuulla että ei aiheuta mitään negatiivista. Luinkin eilen hieman mineraaleista ja vitamiineista hyvästä lähteestä. Kirjoittaja sanoi vitamiineista että niitä voi monesti "yliannostaa" (suhteutettuna kansallisiin saantisuosituksiin) ilman mitään ongelmia (mutta ei mineraalien suhteen niinkään). Näin taitaa olla B ja C vitamiinien kohdalla, samaten E:n. Eli jos Suomessa yleinen C:n saantisuositus on jotain 60mg niin C:tä voi täten "yliannostaa" aika reilustikin koska sitä voi ottaa, uskoisin, huoletta aina tuonne 2 - 3 grammaan per vrk, ehkä jopa enemmänkin. Mutta ajattelen että moinen yliannostus on paikallaan vain jos on jokin sairaus meneillään, tai vastaavasti tarve on suurentunut. Samat sanat E:stä, Suomessa saantisuositus taitaa olla 10mg. Mutta sitä voi asiantuntijoiden mukaan ottaa jopa tuollaiset 800 - 1000 mg ilman sivuvaikutuksia. Tämä toki taitaa päteä vain luonnollisen E:n kohdalla, eikä synteettisen. D vitamiinin suhteen saantisuositus taitaa nyt olla Suomessa 5mcg. Maksimimäärä per vrk. mitä ruoasta ja/tai lisistä tulisi ottaa on jotain 250mcg, näin American Journal of Clinical Nutrition.
A:n suhteen taidat olla jokseenkin oikeassa. Mutta olen lukenut että tietyissä tapauksissa "mega-annos" A vitamiinia voi olla paikallaan, mutta pitäisi olla jonkinlaista A vitamiini emulsiota, mitä se sitten onkaan. Sinun kohdalla ajattelen juuri nyt että ei taida olla paikallaan mega-annostaa. Jatka samaa rataa A:n suhteen. Ehkä joskus sanon lisää A vitamiinista. Sen verran nyt tässä kuitenkin että porkkanan A on betakaroteenin muodossa, eli nk. esiasteessa. Osa siitä muuttuu elimistössä valmiiksi A vitamiiniksi. Jos se ei muutu niin se ainakin kykenee toimimaan tehokkaana antioksidanttina.
Hyvä kuulla että syöt munankeltuaista. Keltuainen on varsinainen vitamiinipommi. C:tä siinä kuitenkaan ole, mutta kaikki muut vitamiinit aika hyvin. Pitemmän päälle on viisainta syödä luomumunia. Toiseksi paras on joko vapaiden kanojen tai Omega munat. Riippuen miltä kantilta katsoo. Omega munissa on enemmän EPA:a ja DHA:ta kuin vapaiden kanojen munissa (ehkä myös enemmän kuin luomumunissa). Mutta koska Omega munia munivat kanat ovat häkkikanoja niin munissa voi olla stressihormoneja, pitkän päälle tämä voi olla huonohko asia. Vapaiden kanojen munissa ei taida olla stressihormoneja, eikä luomumunissa. Eli periaatteessa ainoa negatiivinen asia Omegamunien kohdalla olisi tuo stressihormoni-tekijä. Pitkäaikainen (ja jatkuva) stressihormonien saanti voi mm. heikentää immuunijärjestelmää. Selvää on että huonoin muna-laatu on tavalliset, eli ne halvimmat. Nissä on stressihormoneja, ja huonosti tiettyjä ravinteita verrattuna esim. luomumuniin ja Omegamuniin. Munasta olen tainnut mainita että kun sitä keittää löysäksi tai puolilöysäksi niin siitä saa paljon ravinteita talteen, eikä tarvitse pelätä sen kolesterolin hapettumista. On mahdollista myös syödä keltuaista aivan raakana, mutta harvemmin sitä suositellaan kirjoissa. Valkuaisesta sanotaan ettei tulisi syödä raakana koska siinä oleva albumiini (tai ovidiini, en nyt muista varmuudella kumpi) heikentää biotiinin imeytymistä. Eläinkunnan proteiinia jos sisältyy ruokavalioosi niin luomumuna on silloin parhaimmasta päästä. Samat sanat pätee raa'asta maidosta (lehmä, vuohi, lammas) valmistettuun sisältäkypsytettyyn (ns. kovaan) juustoon, esim. Zanetti Grana Padano, Zanetti Parmiggiano Reggiano, EntreMont Gruyere, Unigrana Pecorino Romano. Nämä raa'at juustot eivät kuluta haimaentsyymejä (trypsiini, chymotrypsiini) kuten esim. kypsennetty liha tekee. Nyt kun syöpäsi on remissiossa en halua kehoittaa karttamaan lihaa. Mutta jos se olisi ns. "päällä", eli "jylläisi" kuten jotkut sanovat, niin varmaan neuvoisin karttaa sitä. Koska punainen liha, kypsennetty, ja eritoten ylikypsennetty, sanotaan edistävän syövän asiaa. Tässä on varmaan perää, ja mekanismikin taitaa olla tiedossa.
Kysyt että mikä ero retinyylipalmitaatin ja -asetaatin välillä. Nyt en suoralta kädeltä osaa vastata. Eräässä kirjassa vain sanottiin jotain että palmitaatti muoto olisi synteettistä (Russell L Blaylock: Natural Strategies for Cancer Patients). En tiedä tarkoittiko että palmitaatti on poikkeuksetta synteettistä, vaiko useimmiten. Oli miten oli tuon DailyOne:n palmitaatin suhteen niin tuo 600KY taitaa olla sen verran pienoinen määrä ettei tarvitse huolestua vaikka olisikin synteettistä. Kuitenkin, pitemmän päälle ajattelen että on viisasta kaihtaa synteettisiä vitamiineja. Eli parasta syödä vain vitamiineja josta voi olla vakuuttunut että ovat luonnollisia. Mineraalien suhteen ajattelen aika samanlaisesti. Mineraalejahan ei ole olemassa synteettisiä, siinä on ongelma pikemmin imeytyvyys. Elikkä, pitemmän päälle kannattaa kaihtaa mineraaleja (puhun tottakai lisistä) joiden imeytyvyys on tunnetusti huonoa. Tämä tarkoittaa että tulisi kaihtaa metallisia mineraaleja. Eilen luin niistä ja kirjoittaja varoitti niistä, imeytyvyys vain 1 - 8 prosenttia. Hän varoitti myös sellaisista lisistä joista kehutaan että sisältävät runsaasti eri kolloidisia mineraaleja. Esimerkki sellaisesta olisi Mivitotal Plus ja Mivitotal Flex. Itse olen käyttänyt Mivitotal Plussaa muutaman viikon ja juuri ennen kuin luin tuon varoituksen tein sen päätöksen että keskeytän sen käyttöä. Se ei ole vastannut odotuksiani, ja olen huomannut pieniä negatiivisia asioita siellä täällä mitä terveydentilaani tulee. Hyviä puolia siinä on joitakin, mutta huonoja myös. Huonoa on mm. sen D2 vitamiini, sen kolloidiset mineraalit, se että kalsiumia on paljon, mutta huonosti imeytyvän karbonaatin muodossa, Mg on huonosti imeytyvän oksidin (josta kuitenkin sanotaan että se puhdistaa suolistoa) muodossa, sitten siinä on 5 eri E-ainetta. Se että näin paljon huonoja aineita yhdessä ja samassa lisässä tarkoittaa että sen käyttö rasittaa elimistöä. Sama kirjoittaja sanoi sitä mitä olen myös muualta luotettavista lähteistä lukenut että jos mineraali lisiä käyttää niin paras muoto on kelaatti/kelatoitu. Toiseksi paras on nk. ionisoidut tai ioniset mineraalit. Niistä en vielä tiedä paljoakaan. Toisinaan Russell Blaylock sanoo kelatoiduista mineraaleista että niiden aminohapot voivat vahingoittaa aivoja. Hän kyllä myöntää että imeytyvyys on aika hyvä, mutta varoittaa juuri tuosta asiasta. Käsittääkseni kun hän suosittelee mineraalilisiä niin hän suosittelee ionisia mineraaleja. Käsittääkseni esim. magnesiumsitraatti on ioninen. Joten, tällä hetkellä käsitän sen verran mineraalilisistä, että nk. metallisia mineraaleja ei tule syödä, samaten kolloidiset mineraalit joissakin lisissä ovat ongelmallisia ja arvelluttavia. Kelatoitujen mineraalien suhteen ymmärrän että imeytyvyys jopa 40 - 50 %, mutta niiden kanssa tulisi olla varuillaan juuri tuon asian takia että niiden aminohapot voivat vahingoittaa aivoja, ja jos on aivokasvain niin nämä aminohapot voivat edistää sen kasvua (näin Blaylock). Pitkällä tähtäimellä parhaat mineraalilisät ovat sellaiset joiden mineraalit ovat ionisessa muodossa. Mutta on otettava huomioon että joidenkin mineraalien kohdalla on olemassa enemmän kuin yksi ioninen muoto, josta toinen imeytyy paremmin kuin toinen. Juuri Mg:n suhteen käsitän että sitraatti on Mg:n ionisista muodoista ehkä se paras. Ellen erehdy niin Mg oksidi on myös ioninen muoto magnesiumista, mutta imeytyy huonommin verenkiertoon.
Sanot käyttäväsi E-Epaa. Ehkä olit sanonut aiemmin. En aina muista niin hyvin kuin haluaisin. Kertoisitko mitä E-Epa sisältää. Kerro EPA:n ja DHA:n milligrammamäärät. Jos on E:tä niin katso onko DL muodossa vaiko luonnollista. Itsehän käytän tällä hetkellä Memoil nimistä Omega tuotetta. Annostus on 5ml päivässä, ja se 5ml sisältää EPA:a 700mg, DHA:ta 450mg. Sitten Omega 6 happoja - linolihappoa 460mg, GLA:ta 50mg. Sitten Oleiinihappoa (Omega 9, ts. ei-välttämätön rasvahappo) 580mg. D3 vit. 5 mcg (200 IU), E-vit. 15 IU, Ubikinoni 10mg. Hapettumisenestoaineet E322 ja 304. E vit. on d-alfa-tokoferoli eli luonnollista.
CLA:sta olen lukenut että se on terveellinen rasvahappo. Sitä en ollut lukenut että se voi ehkäistä rintasyöpää. Tämä kiinnostaa.
Sitten kysyit että olisiko vielä jotain joka puuttuu ja jota tarvitset. Mahdollisesti. Tässä kun olen ajatellut sinua ja mitä "erikois" tai "teho" aineita/tekijöitä voisi hyödyttää sinua, eritoten syöpää ajatellen, niin olen laatinut jonkinlaisen listan niistä. Toiset ovat tärkeimpiä kuin toiset. Toisia ei ehkä tarvi ollenkaan. Tässä se kuitenkin on jos haluat vilkaista sitä. Itse näet heti mitä näistä jo otat/käytät, ja mitä et ota/käytä. Voi olla että listalta puuttuu joitakin tärkeitä aineita mitä käytät. Joidenkin kohdalla sanon/kommentoin hieman enemmän. Voi olla että listalta puuttu joitakin aineita mitä muualla olen maininnut tärkeiksi.
- MSM (jauhe), hyvä orgaanisen rikin lähde - mm. nostaa pH:ta, tehostaa ravinteiden talteenottoa/imeytymistä solutasolla
- Biolatte Original (tai muu korkealaatuinen maitohappobakteerivalmiste) - vatsan ja suoliston bakteerikannan hyväksi
- Angiobalans - mm. ehkäisee angiogenesistä
- Twinlab StressiB - mm. vastavaikuttaa stressiä, antioksidantteja, C ja B1 toimivat elimistössä kelatoivina aineina (poistavat raskasmetalleja)
- E vit. - mm. antioksidantti-vaikutusta, toimii kelatoivana tekijänä (poistaa raskasmetalleja). Blaylock tuo varoituksen sanan sellaisista E vit. lisistä joissa liivatetta ja soijapapuöljyä. Käyttämässäni Super E:ssa taitaa olla molempia. Kun olen tätä purkkia syönyt loppuun aion etsiä jotain E lisää jossa ei näitä kahta ainetta. Liivatteesta hän varoittaa että se sisältää paljon glutamaattia, joka on voimakas "excitotoxin" - vaikea sana kääntää suomeksi. Ainakin "toxin" on myrkky, ja "excito" tulee sanasta "excite", "ärsyttää". Eli kyseessä olisi jonkinlainen ärsyttävä tai stimuloiva myrkky. Soijapapuöljystä sanoo että se kuuluu niihin öljyihin jotka edistävät kasvaimen (eng. tumor, ts. syöpäkasvaimen) kasvua. E:n suhteen hän sanoo että lisissä paras muoto on succinate (Twinlab Maximumin E on tätä, kuin myös DailyOne:n), jota myös kutsutaan nimellä "kuiva E". Asetaatista sanoo ettei tulisi koskaan käyttää koska se on huono ja tehoton ja jopa estää muiden ravinteiden imeytymistä.
- Memoil Q10 Omega (tai muu korkealaatuinen valmiste missä Omega 3 rasvahappoja EPA & DHA) - mm. antioksidantti-vaikutusta
- Karnosiini 125mg (Tolosen) - mm. kelatoi raskasmetalleja ja edistää niiden poistumista, edistää ravinteiden (kuten mineraalien) imeytymistä. Karnosiinista ymmärrän että se on erinomainen universaali-aine. Marketeista ja/tai luontaistuotekaupoista parhaimmasta päästä taitaa tällä hetkellä olla Tolosen karnosiini. Se heikompi, 125mg, on parempi siinä mielessä että siinä ei ole mukana dl- muodon E vitamiinia. Toisinaan se on paljon heikompi kuin se vahvempi, 400mg, mutta siinä juuri tuota dl E:tä. Parasta olisi jos voisi löytää jotain vahvaa missä ei mitään turhia aineita mukana. Netistä voisi löytyä mistä tilata sellaista.
- Alfa lipoiini happo - mm. kelatoi raskasmetalleja, antioksidantti
- Biolatte Enzym (tai muu korkealaatuinen ruoansulatus-entsyymi valmiste) - parantaa ruoan sulamista ja täten ravinteiden imeytymistä
- Seleeni (jos lisän muodossa niin seuraava muoto lienee OK: selenaatti) - mm. antioksidantti, kelatoi raskasmetalleja, ehkäisee syöpää
- Sinkki - mm. kelatoi raskasmetalleja, B17 vitamiinin kuljettaja, entsyymaattinen toiminta, proteiinin syntetisointi
- Kalsium [jos lisästä niin sitraatti taitaa olla aika hyvä. Mutta parempi kuin nämä kaikki olisi esim. raa'asta maidosta valmistettu sisältäkypsytetty juusto kuten Zanetti Grana Padano. Kananmunan kuori olisi edullisin kalsiumin lähde. Imeytyvyydestä ollaan eri mieltä, mutta jotkut tutkimukset puhuvat sitä että se imeytyy talteen] - mm. kelatoi raskasmetalleja, nostaa pH:ta
- Magnesium [jos lisästä niin sitraatti aika hyvä. Luonnonkaakaojauhe sisältää Mg yli 500mg per 100g, eli todella hyvä lähde] - mm. kelatoi raskasmetalleja, nostaa pH:ta, energiatuotanto, entsymaattinen toiminta
- Boori - mm. tehostaa Ca:n ja Mg:n käyttöä elimistössä. Enemmän tai vähemmän hyviä luonnollisia lähteitä:
ruisjauho 0.14 mg, tattarijyvä 0.53 mg, hapankorppu 0.14, ruisnäkkileipä 0.15, lanttu 0.25, mukulaselleri 0.53, nauris 0.20, palsternakka 0.44, peruna keitetty 0.14, piparjuuri 0.65, porkkana 0.32, punajuuri 0.24, retiisi 0.20, kukkakaali 0.20, kurkku 0.13, lehtikaali 0.2, nokkonen 0.65, parsakaali 0.46, persilja 0.54, pinaatti 0.27, purjosipuli 0.21, raparperi 0.15, ruusukaali 0.46, sipuli 0.20, tilli 0.52, hapankaali 0.15, herne keitetty 0,18, hasselpähkinä 1.6, maapähkinä 1.8, manteli 2.3, luumu 0.45, luumu kuiv. 2.7, omena 0.33, rusina 2.5, sitruuna 0.18, taateli kuiv. 0.92, viikuna kuiv. 0.71, karviaismarja 0.14, lakka 0.18, mansikka 0.18, mustaherukka 0.20, punaherukka 0.18, puolukka 0.15, ruusunmarja 0.88, ruusunmarja kuiv. siemenetön 1.9, vadelma 0.22, kaakaojauhe 2.2, punaviini 0.93, valkoviini 0.72, hunaja 0.72,
- Kromi (jos lisästä niin kelaatti ja pikolinaatti OK) - mm. vähentää sokerinhimoa, ehkäisee 2-tyypin diabetesta
- Rubidium - voimakkaasti emäksinen mineraali joka voi edistää apoptosista syöpäsoluissa. Enemmän tai vähemmän hyviä luonnollisia lähteitä:
ruisjauho 0.55 mg, tattarijyvä 0.49 mg, hapankorppu 0.48 mg, ruisnäkkileipä 0.47 mg, nokkonen 0.32 mg, persilja 0.39, pinaatti 0.29, tilli 0.27, hasselpähkinä 1.1 mg, maapähkinä 1.3, manteli 0.72, kantarelli 7.0 mg, kuivattu luumu 0.70, rusina 0.36, lakka 0.46, mustaherukka 0.32, mustikka 0.55, punaherukka 0.24, puolukka 0.31, ruusunmarja 1.0, ruusunmarja kuivattu siemenetön 3.3 mg, vasikanliha (paisti) 0.78, hirvenliha paisti 0.63, jänis 0.55, kalkkuna nahkoineen 0.41, lampaanliha paisti 1.0, poronliha paisti 2.7, naudan maksa 1.2, vasikan maksa 1.1, ahven 0.44, hauki 0.33, lahna 0.35, made 0.50, muikku 0.39, siika 0.28, kaakaojauhe 0.76, hunaja 0.25, suola (pöytäsuola, HMG. Luonnollisessa suolassa mahd. enemmän) 0.28
- B17/amygdaliini - tuhoaa syöpäsoluja, vaatii sinkkiä kuljettajaksi.
- CoQ10 (Ubikinoni) - mm. antioksidantti
- P vitamiini, eli Bioflavonoidit - mm. antioksidantti, tehostaa C:n toimintaa
- Viinirypäleen siemenuutetta - mm. syöpää ehkäisevä, antioksidantti
- Betaiini - ruoansulatusta edistävä, sekä joidenkin mineraalien imeytymistä edistävä. Luonn. lähteitä mm. karpalo (myös -jauhe), puolukka, punajuuri.
- Strath yrttihiiva valmiste - mm. yleispiristävä vaikutus
- D3 vitamiini. Pimeään vuodenaikaan voi olla hyvä ottaa lisän muodossa ellei syö kalaa paljon ja säännöllisesti. Mm. edistää Ca:n imeytymistä, ehkäisee tiettyjä syöpiä
- ohranorasjauhe tai vehnänorasjauhe - mm. hyvä B17 lähde, hyvä lehtivihreän lähde, nostaa pH:ta, hyvä Kalium lähde, antioksidantti-vaikutus merkittävä (korkea ORAC)
- Chlorella - sisältää runsaasti lehtivihreää. Puhdistaa suolistoa, poistaa raskasmetalleja
- ruusunmarja jauhe (esim. Risenta:n) - hyvä lähde seuraaville ravintoaineille: Ca, Mg, Kalium, Mangaani, Fluori, Rubidium, Boori, C-vit., ts. voimakkaasti emäksinen
- curcumin (suom. kurkumiini). Voimakkain antioksidantti mitä tunnetaan joidenkin asiantuntijoiden mukaan. Syöpää ehkäisevä vaikutus
- raffinoimaton luonnonsuola (päätekijöinä Na & Cl, mutta myös monta muuta mineraalia) kuten Atlantin harmahtava merisuola - mm. nostaa pH:ta, poistaa raskasmetalleja
- proteolyyttisiä hedelmiä, vihanneksia, kuten raaka inkivääri, tuore ananas. Syötynä yhdessä eläinproteiinin kanssa edistää sen sulamista. Syötynä tyhjään vatsaan voi olla mukana ehkäisemässä syöpää muiden aineiden muassa.
Yllä mainittujen vitamiinien lisäksi tulee myös huolehtia että saa tarpeeksi (Huom! maksimi määrä sanotaan useissa lähteissä olevan 3 mg per vrk.) luonnollista A vitamiinia, ja K vitamiinia. Samaten yllä mainittujen mineraalien lisäksi tulee myös huolehtia että saa tarpeeksi mm. rautaa, kuparia, mangaania, kaliumia, jodia, piitä, molybdeeniä. Näitä ei kuitenkaan ole hankala saada tarpeeksi tavallisesta ruoasta kunhan syö jokseenkin monipuolisesti ja terveellisesti.
Maitohappobakteerivalmistetta en muista sinun maininneen. Kuulostaa hyvältä että olet alkanut käyttää. Oletko kokenut sen olevan hyödyksi? Jos haluat voisit kertoa mitä aineita siinä on, ja vahvuuksia jos viitsit. Mistä löysit? Inuliinista en muista sanoneeni mitään, mutta voin olla väärässä. Jos haluat hyvää tietoa maitohappobakteereista niin ainakin Biolatte oy:n sivulta löytyy. Siinä mm. sanotaan mitä hyvässä maitohappobakteerivalmisteessa tulee olla ja mitä ei. Itse olen nyt syönyt Biolatte Original 10 annospussin (2.5 g pulveria per pussi) kuurin loppuun, ja hyvää teki vatsalle ja suolistolle. Suoli on aamuisin toiminut kuin kello. Ja ulostemassan koostumus ja väri on ollut sellaista kuin viisaammat sanovat että pitää olla.
Niin, vielä tuosta Tolosen kolesteroliraportista. Suhtaudun hieman epäilevästi siihen. Epäilen että ovat Kalifornialaiset vain vetäneet johtopäätöksiä kun ovat samassa tutkimus-kohderyhmässä nähneet sekä korkeaa kolesterolia että osteoporoosia. Tästä ovat sitten päätelleet että "korkea kolesteroli vaikuttaa osteoporoosia". Se vielä etteivät sano mitään mahdollisesta mekanismista on epäilyttävää. Paljon ennemmin mekanismi voisi olla se että nuo jotka söivät eläinrasvaa söivät paljon happoamuodostavaa muutenkin. Tämä että syö happoamuodostavasti taitaa sekä kohottaa kolesterolia että haurastuttaa luita. Mutta veren kolesteroli mielestäni ei vaikuta negatiivisesti luuston tiheyteen. Se on pikemminkin neutraali asia siihen nähden.
Paljon mahdollista että pitkäkestoinen tulehdus haurastuttaa luita. Mutta olisi mielenkiintoista saada joku selitys allaolevasta mekanismista (ts. syy-ja-seuraus ketju). Stressi voi muiden tekijöiden muassa varmaan olla edistämässä sellaisen tulehduksen syntyä. Mitä tulehduksiin tulee niin monet sanovat että mm. liika Omega 6 rasvan saanti, suhteessa Omega 3:een, edistää tulehduksia elimistössä. Totta on että Mg puute heikentää luustoa. Mg toimii taisteluparina yhdessä Ca:n kanssa. Sanotaan usein että ruokavalion Ca/Mg suhde tulisi olla 2:1. Itse uskon että 1.5:1 on vielä OK. Mutta että kalsiumia tulisi saada hieman enemmän lienee selvä asia.
MSM:n suhteen kysyt että mikä ero sinun käyttämäsi jauheen ja minun pillerin välillä. Uskon että jauhe on parempi muoto. Se taitaa imeytyä nopeammin, ja ehkä myös tehokkaammin. Tuossa pillerissä on ikävä kyllä joitakin E aineita, ei toki niitä epäterveellisimpiä, mutta kuitenkin.
Niin, kyllä flunssattomuutesi varmaan paljolti johtuu noista hyvistä pillereistä.
Niin, liha on happoamuodostava, kuten myös kaikki muu eläinkunnan ruoka missä paljon proteiinia. Me tarvitsemme jonkin verran happoamuodostavaa ruokaa. Joten ei tule karsia pois happoamuodostavat ruoat täysin. Mutta suotavaa olisi että suurin osa siitä mitä syö on emästämuodostavaa.
Ja sitruuna, vaikka maultaan hapan, on emästämuodostavaa. Eli pitää ymmärtää että nämä termit, emästämuodostava vs. happoamuodostava, liittyvät siihen miten joku ruoka tai raaka-aine jne. vaikuttaa elimistön (nesteiden - veri, lymfa, virtsa, hiki ja mitä vielä) pH:hon, nostaako se sitä vai laskeeko. Eikä siihen minkä makuista se on suussamme.
Mitä sitruunansiivun laittamiseen pihvin päälle tulee niin en tiedä että onko se mitenkään liittyvä lihan happoamuodostavaan ominaisuuteen. Voin olla väärässä mutta ajattelen että se ennemmin olisi jonkinlainen kulinaarinen asia.
Kyllä on todella hyvä kuulla että keskustelujemme kautta olet ruvennut kiinnittää enemmän huomiota ruoan laittamiseen ja syömiseen. Viinistä kun mainitset tuli mieleen sanoa että valkoviineistä kun on kyse niin ne valkoviinit joissa vähemmän alkoholia, ja näinollen useimmiten enemmän rypäleen sokeria, sisältävät enemmän mineraaleja kuten kalium, kalsium, magnesium, kuin ne joissa enemmän alkoholia ja vähemmän sokeria. Tämän faktan valossa olen itse ruvennut käyttää vähä-alkoholisempia valkoviineja joissa hieman enemmän sokeria. Näin lyön ainakin kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä, saan viinistä enemmän emäksisiä mineraaleja, ja vähemmän alkoholia. Ja enempi määrä rypäleen sokeria taitaa olla, pitemmän päälle, parempi kuin enempi määrä alkoholia (joka voi pitemmän päälle mahdollisesti rasittaa maksaa, riippuen määristä). Eli viime aikoina olen suosinut puolimakeita, puolikuivia, ja jopa makeita valkoviinejä, mutten kuivia (joissa useimmiten eniten alkoholia kaikista valkoviini-laaduista). Uskon että itse viinien alkoholi ei ole mitenkään tärkeä aine, joten parempi vain jos juotu viini sisältää sitä vähemmän. Tällä hetkellä minulla on valkoviini jossa jotain 9 prosenttia alkoholia. Optimaalinen valkoviini olisi varmaan joku sellainen joka olisi luomua ja jossa alkoholia alle 10 %. En ole vielä löytänyt sellaista täältä. "Ruoka-aineiden ravintoainesisältö" nimisen teoksen mukaan valkoviini sisältää hieman enemmän mineraaleja kuin punaviini. En sitten tiedä pitääkö tämä yleisestikin paikkansa. Voi olla. Mutta se on varma että punaviini sisältää aika paljon enemmän antioksidantteja. Itse olen viime aikoina suosinut erästä luomupunaviiniä jossa 12 % alkoholia. En ole vielä löytänyt luomupunaviinia missä olisi vähemmän alkoholia. Jos löydän niin siirryn varmaan siihen.
Kun kerrot nykyisistä ruokahetkistä niin hyvältä kuulostaa. Et hosu etkä stressaa vaan syöt nauttien ja rauhassa. Kunpa jotkut osaisivat tehdä samoin. Mutta ikävä kyllä eivät. Tahtoo olla että monet syövät nopeasti ja hosuen, ikäänkuin olisi kilpa kyseessä että kuka syö nopeimmin. Välimeren maiden ihmiset varmaan katselisivat järkytyksellä täkäläisten hosumista ruokapöydässä. Toivottavasti voit ainakin osittain syödä tällä lailla kun työt alkaa. Oli miten oli niin eräs tärkeimpiä asioita on ettei syö stressaantuneena, vaan rauhallisena ja rentoutuneena.
OK. Tästä tuli aika pitkä viesti, ja hieman "jälkijunassa", josta olen hieman pahoillani ja pettynyt itseeni. Hyvää kevään alkua sinulle, ja paljon voimia !
terv.
HMGTervehdys ystäväiseni. Enpä olisi uskonut viime kirjettä kirjoittaessani, että näin monta päivää vierähtää, ennen kuin uudelleen kirjoitan. Ihan todella ajattelin, että muutaman päivän päästä....
Niin, ja kiitos vielä viimeisestä viestistäsi!
C-vitamiinista. Kyllä ihmettelen, että siitä saantisuositus on vain 60 mg. Mutta, niin kuin kirjoitit, niin voi huoletta ottaa 2 - 3 grammaa. Itse otankin päivässä 2 kertaa 500 mg. Kukahan lienee tuonkin saantisuosituksen antanut?? Tuntuu, että hän ei tiedä vitamiineista mitään.
Kanamunat. Ostinpa nyt sitten Luomumunia. En vielä koskaan aikaisemmin ole ostanut luomuja enkä vapaiden kanojen munia ym. Ja nuo, joissa saattaa olla stressihormoonia, niin ne täytyy kiertää kaukaa. Tässä on ollut stressiä jo ihan tarpeeksi, ettei enää lisää halua saada.
En ole vielä keittänyt enkä paistanut noita Luomumunia, ainoastaan ruoanlaitossa olen käyttänyt. Hinta on kyllä huomattavasti kalliimpi kuin ns. tavalliset kanamunat. Mutta ei voi mitään. Terveytensä eteen täytyy "tuhlata" rahaa. Jos rahaa ajattelisi, niin eihän sitä voisi yhtäkään pilleripurkkia ostaa. Nyt on kuitenkin vain terveys tärkeintä!
Ja kiitos vielä sinulle tästäkin vinkistä! Itse en olisi tullut edes ajatelleeksi kanamunien eroja.
Mutta näinhän tämä juttu juuri toimii. Kun ottaa toisen vinkeistä vaarin, niin vähitellen on koossa se oikea ruokavalio!
Kanamunan keltuaisesta. Kirjoitit, että on mahdollista syödä keltuaista raakana. Lapsena vatkasin kanamunaa ja sokeria ja sen sitten söin/join. Ei silloin ymmärretty erotella keltuaisia ja valkuasia. Nyt en kyllä pystyisi raakaa munaa syömään. Yök, yök....
Juustoista. Kaikista "hienonimisistä" juustoista kirjoitit. Nyt on vain niin, että ainoat juustot, joita syön, on Cre`me Bonjour'in tuorejuustot. Ja niitäkin vain silloin tällöin. Olisi oikein mukavaa, kun pystyisin syömään erilaisia juustoja. Muutamia laatuja olen kokeillut, mutta eivät vain maistu. Ehkä tässäkin on asia niin kuin piimän, viilin ja jogurtin kohdalla, että elimistöni ei niitä kaipaa, kun en niitä saata syödä!?
Lihasta. On se niin väärin, niin väärin, kun lihakin on syöpäläiselle "vaarallista". Täytyy vain ajatella, että aivan kaikkea oppia/ohjeita en voi ottaa käyttöön. Muuten en pian tiedä enää, että mitä söisin. Kun en välitä kalkkunasta, kanasta jne. Enkä lampaasta, jota nyt pääsiäisenä olisi kovasti tarjolla.
E-Epasta. Olen ymmärtänyt, että sen kalaöljyn omega-3 rasvahapot sisältävät EPAa ja DHAta. Tuoteselosteessa ei ole erikseen mainittu DHAsta.
Voisinko vaivata sinua lukemaan Tolosen sivuilta siitä, koska siellä on siitä kirjoitettuna niin paljon, että on vähän vaikea lyhentäen kirjoittaa. Voi, siellä on NIIIIN paljon tietoa!!!
Kiitos tuosta pitkästä tärkeästä listasta! Kyllä olit taas paljon vaivaa nähnyt. Sitä täytyy tutkia vielä monta kertaa, vaikka vaikuttaa, että suurin osa noista tärkeistä aineista on jo käytössäni.
Ihmetyttää tuo E-vitamiini, se mitä siitä kirjoitit. Siinä minun käyttämässäni Equiday E-ssä (joka on nyt loppu), on liivatetta ja soijaöljyä. Mikähän ero mahtaa olla soijaöljyssä ja soijapapuöljyssä? Aika vaikea taitaa olla löytää sitä oikeaa. Kerro, jos löydät. Ehkä minun ei nyt sitten kannata ostaa sitä Twinlabin.
Aivan ilman E-vitamiinia en ole, koska sitä on tuossa Daily Onessa.
Bio Carnosinista. Tuo, mitä syön, on Tolosen Carnosin Forte 400 mg. Silloin, kun aloitin sen syömisen, niin se oli vahvin, mutta nyt on tullut 650 mg:n. En nyt kuitenkaan ole vaihtanut siihen. Enkä ole tutkinut muita Karnosin tuotteita. Minä todella luotan Tohtori Toloseen!!
Niin ja siinäkin on E-vitamiinia eli siitä saan 10 mg:aa, kun syön yhden pillerin päivässä. Mikähän se päivän tarve olikaan?
Maitohappobakteerista. Se oli nimeltään Probiootti plus. Annostus siinä on 1 - 3 päivässä, mutta minä otan vain yhden. En tiedä, olisiko tarpeellista ottaa useampi. Miten vaikuttaisi? Kovin selvää vaikutusta en ole huomannut, koska vatsani toimii aika hyvin (nyt, kun olen ollut kotona) ja luulen, että noilla muilla syömilläni pillereillä on siihen ollut vaikutusta.
Voi, voi, miten mahtaa olla sitten, kun töihin pitää....
Näin kotona ollessa kaikki on paljon helpompaa. Kaikki menee mukavasti rutiinilla. Pillerien ottaminen sopivin väliajoin, syöminen sopivin valiajoin jne.
Aineosat siinä on:
Inuliini, kalsiumkarbonaatti, liivate, glukoosimonohydraatti, maitohappobakterivalmiste, mannoosi, paakkuuntumisenestoaineet (kasvisrasvahappojen magnesiumsuolat, mikrokiteinen selluloosa ja piidioksidi), väri (titaanidioksidi). Ei sisällä maidon ainesosia. 1 g jauhetta sisältää 7 mrd. maitohappobakteeria.
Tällaisia mietteitä tänä iltana/yönä. Haluan toivottaa sinulle Rauhallista Pääsiäistä sekä muutenkin mukavaa oloa!! Terveisin Leena. - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei taas pitkästä aikaa, ystäväni Leena. Toivottavasti vointisi on pysynyt hyvänä. Kiitos paljon lämpimistä viesteistä. Yritän vastata lyhyemmin tällä kertaa. Kiitos että aina jaksat odottaa viestiäni, vaikka venyisikin.
Mitä valkosipuliin tulee niin parhaiten saa sen tehoaineet talteen kun syö raakana. En tiedä onko väliä murskaa vaiko siivuttaa. Itse joskus siivutan veitsellä, ja ripottelen lämpimän ruoan sekaan, tai salaatin sekaan. Hyvä että suosit kotimaisia vihanneksia ja hedelmiä. Kun/jos banaania syöt niin kannattaa aina odottaa kunnes kuoreen on tullut hieman ruskeita läiskiä. Silloinhan se on "kypsä" ja sulaa helpommin kuin kova ja vihertävä.
Kalsiumin ei nimenomaan tulisi olla kalsiumkarbonaatin muodossa, kun puhutaan lisien kalsiumista. Lisien Ca-karbonaatista sanotaan että imeytyy todella huonosti. Jos olin sanonut väärin niin tämä oli korjaus.
Niin, kalsiumi voi olla nk. "metallisessa" muodossa. Tämä tarkoittanee että Ca esiintyy (lisässä) yksistään, eli kyseessä on puhdas Ca. Joskus metallinen Ca voi olla peräisin jostain kalliosta, eli jotain kalkkikiveä on jauhettu ja sitten käytetty lisien valmistuksessa.
Tässä vaiheessa haluan taas kerran ottaa lisät puheeksi. Itse asiassa olisi paljonkin sanottavaa. Koska olen taas penkonut asioita ja etsinyt tietoa, ja myös löytänyt. Mutta ensin haluan sanoa että olen iloinen puolestasi että koet voivasi hyvin. En haluaisi olla ilonpilaaja. Mutta toisinaan, mitä lisiin tulee, vaikka oletkin saanut paljon apua niistä, koen että minun tulee sanoa jotain mitä negatiivista olen löytänyt lisien suhteen. Mutta koska en nyt halua pitkää puheenvuoroa tehdä annan linkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000404&posting=22000000025283766
Lue ainakin alustukseni, ajatuksella. Jos nousee kysymyksiä niin kysy. Jos on kommentteja niin kommentoi.
Tuo "paastopäivä" oli vain ehdotus. Sitä voi toteuttaa eri tavalla. Ideana kuitenkin on että yhden päivän (viikossa, tai parissa viikossa, jne.) antaa elimistölle ja eritoten ruoansulatuskoneistolle hieman lepoa, ja mahdollisuutta tehokkaammin päästä eroon kuona-aineista.
Tuosta soodasta en oikein ole selvillä että onko se sellaista emäs-tavaraa jota sopii säännöllisesti syödä. Epäilen hieman. Mitä se sooda oikein sisältää?
Koivuntuhka voi olla ihan OK, itsessään (en vielä ole tutkinut joten en osaa varmasti sanoa mitään) . Mutta itse pillerissä voi olla ongelmallisia lisä-aineita. Viittaan yllä olevaan linkkiin.
TVn katselu tosiaan taitaa enemmän tai vähemmän kuluttaa tiettyjä ravinteita. Se liittyy ensikädessä silmiin ja näköhermoihin. Hermoimpulssit vaativat mm. magnesiumia.
Hyvä kuulla että olet tietoinen eri säteilyjen ongelmallisuudesta.
Sitten. Kommentoin hieman viimeisen viestisi ajatuksia.
C vitamiinista. Vihdoinkin luin läpi Judith A DeCava:n kirjaa The Real Truth About Vitamins and Antioxidants. Minun olisi pitänyt tehdä se aiemmin. Voi voi. Sieltä (ja myös muistakin lähteistä) selvisi mm. sellaista että jos C vitamiini on synteettistä niin se voi suurina annoksina aiheuttaa mm. munuaiskiviä. Luonnollinen C, eli C kompleksi, ei aiheuta mitään sivuvaikutuksia vaikka sitä söisi mega-annoksina. Tämän valossa olen pahoillani että paremman tiedon puutteessa menin neuvomaan sinua syömään suuria annoksia C vitamiinia lisän muodossa. Taisin näin tehdä (toivon että voit antaa anteeksi). Epäilen että tämänhetkinen C jota lisästä otat ei ole luonnollista C:tä, eli C kompleksia. Tästä syystä en voi muuta kuin neuvoa ettet söisi yhtään enemmän kuin 500mg C:tä lisistä per vrk., jos sitäkään. Itse asiassa jos minä saisin päättää en soisi sinun syövän yhtään ei-luonnollista C vitamiinia, vaan ainoastaan C:tä josta voi olla varma että on luonnollista C kompleksia.
Hyvä kuulla että ostit luomumunia. Ja totta taitaa olla että terveyden eteen tarvii tuhlata rahaa. Mutta mitä pillereihin tulee niin soisin että kaikki pillerit jotka eivät ole aivan välttämättömiä voisit ajan myötä karsia pois. Terveyden perusta ei ole eikä pidä olla pillerit, vaan pikemmin hyvä ruokavalio ja oikeaoppinen syöminen ja ruoanvalmistustekniikka. Keskittykäämme ensikädessä sellaisiin asioihin. Ja toivon mukaan on kohta puolin koossa se oikea ruokavalio sinun kohdalla.
Älä ota stressiä juustojen suhteen. Jos ei tee mieli juustoja niin ei menetä mitään. Nuo "hienonimiset" juustot ovat vain siksi otollisia että niissä aika paljon imeytyvää kalsiumia. Kotimaiset juustot ovat tehdyt pastöroidusta maidosta, jonka Ca imeytyy hyvin huonosti. Suomi on johtavia maita maailmassa mitä luuhaurauteen tulee, ja käytetään paljon pastöroitua ja homogenoitua lehmänmaitoa ja sen sivutuotteita. Nämä eivät nähtävästi kykene ehkäistä luuhaurautta, pikemmin nopeuttavat.
Lihan syönti voi lisätä syövän riskiä, hieman riippuen eri asianhaaroista, mm. lihan laadusta (luomua vaiko tavallista), valmistusmenetelmästä (ensikädessä kypsennyslämpötila), jne. Sinun kohdalla sanon vielä etten haluaisi kehoittaa välttää lihaa, jottei sinulle tulisi mitään stressi-tekijää siitä. Mutta voi olla viisasta jotenkin rajoittaa sen syöntiä, esim. korkeintaan 100g per vrk., tai korkeintaan kolme kertaa viikossa. Mutta ainakin sinun tulee tiedostaa että selvästi karsinogeenisiä aineita muodostuu lihan pintaan kun kypsennyslämpötila menee jonkun verran yli 150 asteen. Ja kun lihaa syöt olisi hyvä aina sen kanssa syödä jotain raakoja vihanneksia, mieluiten alkuateriana vihannekset. Näin et kuluta niin paljon haima-entsyymejä. Jos syö (kypsennettyä) lihaa ilman mitään raakaa ravintoa kyytipojaksi niin tärkeitä haima-entsyymejä kuluu enemmän. Hyvä voisi olla myös syödä jotain ruoansulatusentsyymejä (esim. Biolatte Superzym) silloin kun lihaa syöt, tai jotain kasvikunnan antimia missä proteolyyttisiä entsyymejä (esim. tuore ananas, inkivääri). Sanottakoon että jos ruokavaliostasi saat hyvin B17:a niin lihan syönti ei ole niin suuri ongelma kuin jos et saisi mitään B17:a.
Katson jos löytäisin aikaa lukea E Epasta Tolosen sivuilta. Hänen sivuillaan todellakin on paljon tietoa. En ole vielä paljoa lukenut sieltä. Karnosiinista luin ja se oli todella mielenkiintoista.
Se, että Equiday:ssa oli sekä liivatetta että soijaöljyä on vähän huonompi homma. Neuvoisin vastedes välttää sekä liivatetta että tätä soijaöljyä. Soijaöljy on sama kuin soijapapuöljy. Molempia termejä käytetään aika yleisesti, vaikka samasta on kyse. Myös neuvon sinua olla ostamatta sitä Twinalbin E:tä, koska siinä sekä liivatetta että soijapapuöljyä. Daily One:n E on d-alfa-tokoferoli sukkinaatti. Kuiva muoto, josta hiljattain luin sellaista, eri lähteistä, että olisi synteettistä. E acetaatista sanottiin myös että synteettistä. Sekin on kuiva muoto. Joten tällä hetkellä minua epäilyttää tämä sukkinaatti muoto, vaikka tri. Blaylock kirjassaan kehuu sitä. Sen verran ymmärrän juuri nyt E vitamiinista että luonnollinen (ruoassa esiintyvä, esim. mantelissa, oliivissa) E vitamiini on rasvaliukoinen. Tiedä häntä mitä sitten tulee ajatella näistä kuivista E muodoista joissa ei rasvaa mukana. Luonnollinen E vitamiini on myös, kuten luonnollinen C-vit., niin sanotusti kompleksi. Eli on kyse E vitamiini kompleksista aina kun puhutaan luonnollisesta ruoassa esiintyvästä E vitamiinista. Se koostuu neljästä tokoferolista (alfa tokoferoli on se tunnetuin, sekä käytetyin lisissä) ja neljästä tokotrienolista. Elikkä luonnollinen E vitamiini sisältää 8 eri tekijää. Joten tämän valossa sukkinaatti, jossa vain alfa-tokoferoli, ei ole sama kuin E kompleksi. Eli varma on että d-alfa-tokoferol sukkinaatin teho on alhaisempi kuin luonnollisen E kompleksin. Twinlabin Super E ei myöskään sisällä koko E kompleksia, siitä puuttuu ne neljä tokotrienolia. Joten kyllä minä tällä hetkellä sanoisin että älä turvaa tämänhetkisiin lisiin mitä E vitamiiniin tulee. Pikemmin ota koko E kompleksi sellaisista luonnollisista lähteistä kuin neitsytoliiviöljy, kylmäpuristettu manteliöljy, mantelit, auringonkukansiemenet (varo ainoastaan eltaantuneita). Jos näihin luonnollisen E vitamiinin lähteisiin turvaudut et voi mennä pieleen - saat koko E kompleksin, ilman lisäaineita. Joskin saisit milligrammoissa enemmän esim. sukkinaatista niin kuitenkin alhaisempi määrä luonnollista E:tä on paljon turvallisempaa ja tehokkaampaa pitkällä tähtäimellä kuin epäilyttävät kuivat muodot (sukkinaatti, asetaatti, tms.). Tämä on vakaa kantani. Itse olen käyttänyt Twinlabin Maximumia jossa tuota E sukkinaattia, mutta kun luin että sukkinaatti on synteettistä lopetin sen käyttöä. Ostin myös Daily Onea, ja ehdin käyttää pari päivää, mutta senkin kokeilun päätin heti kun luin tuota. Nyt nämä purkit ovat laatikossa enkä ole koskenut niihin. Super E kapselit heitin kompostiin. B 50 olen myös lopettanut käyttämästä koska sen B vitamiinit eivät ole täysin luonnollisia, vaan nk. "kristalliineja" (eng. "crystalline"). Tämän ymmärrän olevan ikäänkuin synteettisen ja luonnollisen välimuoto, mutta selvästi huonompi kuin luonnolliset B vitamiinit joita ruoasta saa. En ole huomannut mitään negatiivista sen jälkeen kuin lopetin näiden Twinlab tuotteiden käytön, pikemmin ehkä hieman positiivista. Twinlabin C:tä otan vielä, mutta pienempiä määriä kerralla, koska sen käsitän olevan C kompleksia joka on peräsin sitrushedelmistä. Kun se on loppu en osta uutta, vaan taidan tyytyä niihin C:n lähteisiin mitä ruokakaupasta löydän, ja mitä omissa marjapensaissa on (mustaherukka, mansikka, punaviinimarja). Ehkä tilaan Englannista jotain Camu Camu marjan jauhetta tulevaa talvea varten. Tämä marja on eräs kaikista C vitamiinipitoisin kaikista marjoista. Tuoreessa marjassa on reilusti yli 1000mg luonnollista C-kompleksia per 100g.
Tolosen 400 mg Karnosiinissa on dl muodon E vitamiinia (E vitamiinin päivittäistarve on useiden maiden suosituksissa 10mg), eli synteettistä. Ei hyvä. Tämä on yksi alue jossa minä en luota Toloseen. Katselin marketeissa joitakin Tolosen vitamiinituotteita, ja useissa oli synteettisiä vitamiineja, ei ainoastaan synteettistä E:tä, myös joitakin B ryhmän vitamiineja oli synteettisessa muodossa. Ja tuotteissa joissa oli mineraaleja niin nämä mineraalit oliva usein huonosti imeytyvässä muodossa, kuten Mg oksidi. Näyttää siltä että Tolonen valmistuttaa halvalla näitä lisiä, käyttäen alamittaisia raaka-aineita (synteettisiä vitamiineja ja huonoja mineraaliyhdisteitä). Kun tämän huomasin niin luottamukseni Toloseen laski aika lailla. Kuitenkin on positiivista että hänen sivullaan on yleisesti paljon hyvää tietoa eri ravinteista kuten karnosiinista, alfalipoiinihaposta, Omega 3 rasvoista, jne. Pitää osata suodattaa se mikä on hyvää Tolosen suhteen siitä huonosta mitä hän myyskentelee.
Kun kerrot tuon Probiootti Plus:n ainesosat niin näen että se ei ole välttämättä mikään hyvä tuote. Joten loppujen lopuksi hyvä että olet vain ottanut yhden päivässä. Huonoja ainesosia siinä ovat kalsiumkarbonaatti, liivate, kasvirasvahappojen magnesiumsuolat (sama kuin "magnesium stearaatti", uskoisin). Epäilyttäviä ovat glukoosimonohydraatti, piidioksidi, mikrokiteinen celluloosa, ja se väriaine. Magnesium steraatti on yleinen lisissä käytettävä liukastusaine. Se on täysin turha ravitsemuksellisesta näkökantista. Sitä lisätään lisiin jotta pakkauskone toimisi täydellä teholla. Näin ymmärrän lukemani perusteella. Mg stearaatti voi jopa 90 prosenttisesti estää varsinaisten ravintoaineiden imeytymistä suolistossa. Piidioksidi on myös turha aine ravitsemuksellisesta näkökantista. Sitä lisätään samoista syistä kuin Mg stearaatti. Mikrokiteinen celluloosa on vielä yleisempi lisäaine lisissä kuin Mg stearaatti. Sekin on turha aine, muttei käsittääkseni yhtä haitallinen. Se väriaine on lisätty varmaan esteettisistä syistä, eli sekin turha aine. Glukoosimonohydraatti on tuntematon aine minulle, mutta arvaan että se on jotain puolisynteettistä glukoosia ("glukoosi" on verensokeri).
Hyvä kuulla että vatsasi toimii hyvin. On todella tärkeää että vatsa ja suolisto on kunnossa. Jotkut sanovat että terve vatsa (ja suolisto) on terveyden perusta.
All right. Tämäkin hieman venyi pitemmäksi kuin mitä odotin. Toivottavasti en ole pahoittanut mieltäsi kun toin hieman enemmän negatiivisia asioita ("huonoja uutisia", lisistä meinaan) kuin tavallisesti. Mutta virheitä teemme jokainen, ja niiden kautta opimme. Voimia sinne sinulle, ja kaikkea muuta hyvää.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei taas pitkästä aikaa, ystäväni Leena. Toivottavasti vointisi on pysynyt hyvänä. Kiitos paljon lämpimistä viesteistä. Yritän vastata lyhyemmin tällä kertaa. Kiitos että aina jaksat odottaa viestiäni, vaikka venyisikin.

HMGHei ystäväiseni!
Kiitän taasen pitkästä viestistäsi! En ole sinua unohtanut, enkä hyviä ohjeitasi! Niitä tarvitsen ja käytän joka päivä! Usein vieläkin mietin, että mikä onni olikaan, että sinun kirjoituksesi löysin silloin eli noin viisi kuukautta sitten!
Se oli suuri käännekohta elämässäni. Löytää ihminen, joka on kiinnostunut samasta asiasta ja vielä, kun olet kiinnostunut tällaisesta vaikka sinulla ei syöpää olekaan. No, ehkä on juuri niin, että vain terve jaksaa nähdä sen vaivan, jonka sinäkin olet nähnyt, ottaessasi selvää ja lukiessasi näistä asioista.
Kyllä olisi luullut, että syöpäpalstalla olisi syöpäpotilaat kiinnostuneita vitamiineista ja hivenaineista ym. ja heiltä olisin kaiken tämän tiedon saanut, mutta kai lääkärit ovat saaneet heidät niin aivopestyä, että sytot ja säteet ovat ainoat oikeat vaihtoehdot syöpäpotilaalle. Vaikka kyllä sen luulisi jokaisen ymmärtävän, että hekin muutakin tarvitsisivat.
Vain sinun avullasi olen löytänyt uuden suunnan syömiselleni ja siihen, mitä suuhuni laitan. Joitakin asioita tiesin jo etukäteen, mutta oli kiva saada ikään kuin vahvistusta sinulta. Olen kaikesta sinulle ikuisesti kiitollinen!
Niin, pyydän myöskin anteeksi, että olet saanut odottaa kirjettäni. Siihen on useampikin syy, mutta yksi on esim. että tämä nettiyhteys on takkuillut viimeiset puolitoista viikkoa. Aina, kun olen tähän istunut ja päättänyt kirjoittaa, niin yhteydet ovat olleet niin hitaat, että olen jättänyt koko kirjoittamisen. Minulla kun on tapana kirjoittaessani aina välillä googlata jotain tietoa, josta ehkä olen aikaisemmin lukenut ja josta haluan kirjoittaa.
Vointini on ollut aika hyvä ja kyllähän tämä kevätkin saa mielenkin mukavasti piristymään. Toisaalta en syöpäpotilaana ole aikoihin voinut sanoa tuntevani itseäni täysin terveeksi. Aina on jossain päin jotain tuntemuksia ja sitten saa miettiä, että onkohan syöpää vai jotain normaalia tuntemuksia.
En pahoittanut mieltäni, vaikka toitkin negatiivisia asioita esille. Asia nyt on vain niin, että tällä minun "valitsemallani tiellä" ei ole muita vaihtoehtoja, kuin uskoa ja luottaa pillerien voimaan!
Minun on pakko luottaa siihen, että pillereistä saamani hyöty on suurempi kuin pillerien lisäaineista saamani HAITTA!!!
Muutos, jonka olen voinut itsessäni nähdä ja kokea, on mielestäni vain ja ainoastaan näiden syömieni pillerien ansiota!!!
Ja koska itse koen, että ruuasta en kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita ole saanut, niin minun täytyy ottaa se pillereistä. Ja vielä, kun koen, että näiden puutos on ollut yhtenä syynä syöpääni, niin mikään mahti maailmassa ei minua saa niistä luopumaan - ainakaan tällä hetkellä.
Onhan kirjoitettu, niin kuin juuri itsekin koen, että "näiden aineiden" vajaus voi aiheuttaa syöpää, mutta en ole koskaan lukenut, että pillereiden lisäaineet olisivat aiheuttaneet syöpää.
Soodasta. Netissä kirjoitettua. Ruokasooda on natriumkarbonaattia. Sen vesiliuos on emäksinen. Se on täydellinen luonnontuote. Ruokasooda vähentää happoisuutta, sillä se on emäksinen. Se sopii hyvin mahalaukun happoisuuden vähentämiseen.
Koivuntuhka pilleri. Se on läpinäkyvässä "kuorilossa". Nyt, kun kirjoitit siitä liivatteesta, niin olen leikannut pilleristä palan päästä pois ja kaatanut tuhkan lusikkaan ja siitä sitten suuhun ja näin teen muillekin pillereille, joille vain on mahdollista.
C-vitamiinista. Ei sinulle ole siitä mitään anteeksi pyydettävää. Ja yleensäkin, en tule sinua missään vaiheessa syyttämään mistään!! Kyllä tämä into ja halu näihin pillereihin lähtee ihan minusta itsestä.
Se, mitä syön, on Vitabalansin C-max strong 500 mg. Otan sitä nyt sitten vain yhden pillerin päivässä. Olen lukenut, että se on hyvin tärkeä soluille eli sitäkin on "pakko" ottaa. Enkä nyt tällä hetkellä tiedä parempaakaan merkkiä.
Netistä luettua: C-vitamiini auttaa lukuisten muiden antioksidanttien ohella tuhoamaan radikaaleja ja on näin estämässä solun ennenaikaista kuolemaa ja vaarallisten mutaatioiden syntymistä.
Osallistuu stressihormoonien rakennusprosessiin ja parantaa vastustuskykyä infektioita ja syöpää vastaan.
Valkoiset verisolut tarvitsevat sitä.
Sairaustiloissa (minä sairas) voi ottaa jopa 1000 - 6000 mg/pv. Eli 500 mg on aika vähän, mutta syönhän toki muutakin, missä on C-vitamiinia. Tänäänkin juuri ostin keltaisen ison paprikan.
Puute voi aiheuttaa: stressiä!!!! ja immuniteetin laskua!!!
Niin, sattui silmääni joulukuulta viestisi, jossa kerroit, että olit lukenut Jakobssonin kirjasta: C-vitamiini on erittäin tehokas syöpälääke, joka on paitsi halpa, myös myrkytöntä suurinakin määrinä.
No, siis minulle aivan pakollinen.....
Ruokavalio ja oikeaoppinen syöminen. Vielä tällä hetkellä en ainakaan koe, että USKALTAISIN luottaa ruokavaliooni ja siihen, että elimistöni pystyisi kaiken tarpeellisen käyttämään hyödyksi (ilman "lisäannostusta"). Enhän olisi syöpäsairas, jos se olisi siihen pystynyt. No, tietysti SE stressi on yksi paha syyllinen!!
Maitohappobakteerista. En ole ennen käyttänyt mitään maitohappobakteeria, mutta kun luin, että ne edistää terveyttä, niin täytyihän sellaistakin ostaa. En nyt sitten tiedä, että mikä olisi parempi kuin tuo Probiootti Plus??
Tässä lopuksi:
Positiivisen ajattelun voima, usko parantumiseeni ja luottamus siihen, että kun kaikkeni teen, niin lopputulos ei voi olla muuta kuin, että minusta tulee näiden kaikkien asioiden avulla täysin terve!!
Sanoisin, että luottamus on kova, mutta aika näyttää, tullaanko tässä terveeksi tai ollaanko tässä jo terve!!??
Nyt vain ottamaan Diasporal magnesiumia "unilääkkeeksi" ja nukkumaan.
Toivotan sinulle lämmintä kesän odotusta, lämpimin ajatuksin ja paljon voimia! Terveisin Leena. - hmg
Leena (kiinnostuin) kirjoitti:
Hei vaan ja hän kiittää taas nöyrimmin! Niin paljon tietoa, niin paljon... En vielä ehtinyt lukea, mutta tulostin kyllä (23 sivua). Ja aion kyllä lukea ja tarkkaan alleviivata. Sitten on helpompi löytää tärkeät kohdat.
Tuo nimimerkkini on siksi noin, koska Leena yksistään on rekisteröity jollekin muulle, jos ihmettelet.
Tämä palsta on ollut "jumissa" pitkin iltaa, että saas nyt nähdä, että saanko tämän lähetettyä.
Tuo vesiohje oli hyvä. Aion ottaa sen käyttöön, vaikka en pelkkää vettä kovin paljon juokaan. Ja tuosta punaviinistä olen lukenut ennenkin. Sen hyvistä vaikutuksista. Itse harvoin otan alkoholia ja jos otan, niin se on "kirkasta". En juo koskaan kaljaa enkä... No voin sanoa, että en mitään muuta osta viinakaupasta kuin tuota kirkasta ja sitäkin todella harvoin. En siis juo kaljaa enkä siideriä jne.
Punaviiniä olen joskus kokeillut, mutta sain siitä migreenin. Nyt aion kyllä kokeilla uudestaan, kun olen mielestäni päässyt migreenistä eroon. Ja jos jätän maidon pois ja otan tilalle punaviinin (ne sinun suosittelemasi annokset). Maitoa en ole tosin paljoa juonut. Noin 1-2 lasia päivässä.
Niin tämä Oivariini (laitan leivälle) entinen nimi Voimariini. Pohjassa lukee, että rasvaseos ja ainekset: kerma, kovettamaton kasviöljy, vesi, hapate, suola (1,5 %) ja happamuudensäätöaineet (E500, E339). Ravintosisältö/100 g: energiaa 720 kcal, proteiinia alle 1 g, hiilihydr. alle 1 g, rasvaa 80 g, A-vitamiinia 430 µg.
Niin siitä rypsiöljystä vielä. Kun kirjotin, että se jääkaapissa pysyy, niin tarkoitin, että minun ei ole tullut sitä käytettyä. Ja paistamiseen olisin käyttänyt ja sinä sanoit, että ei käy siihen, niin hyvä taas, että en ole käyttänytkään.
Tuo spelttinäkkäri oli kanssa hyvä vinkki. Haen ensitilassa. Ja täytyy tutkia tuota linssipajujen idätystä, että miten se pitäisi tehdä. Siinähän saisi nopeasti tuota B17.
Ja nuo ananas, kiivi, inkivääri, kurkku, papaija ja persikat on ihan OK syötäviä, tarkoitan että saatan ainakin niitä syödä ja tuntuu, että niistä kanssa saisi kivasti B17. Täytyy vain kaivaa ne kivetkin....
Kerroit äitisi syövästä. Voisitko kysyä häneltä, että onko hän tuntenut mitään ns. reumaoireita? Onko tuntenut nivelissä jäykkyyttä? Jostain keskustelupalstalta luin, että monella syöpäpotilaalla on reumaoireita. Myös itselläni on ollut. Ja nyt se tärkeä juttu! Kun olen nyt juonut 35 ampullia hainrustouutetta (Angiobalans), niin aivan ihmeelliseltä tuntuu. Voin sanoa, että ei todeksi uskoisi, mutta jäykkyys nivelissä on melkein kadonnut ja erityisesti jaloissa ja selässä! Olen aina kuvitellut, että tuo jäykkyys tulee iän mukana ja että sitä on kaikilla. Vasta muutama kuukausi sitten luin tuosta reumasta ja sen liitymisestä syöpään ja silloin ymmärsin, että siksi minulla tuo jäykkyys on. Nyt voin sanoa, että monen vuoden jälkeen tuntuu aivan mahtavalta!! Ja kun olen ottanut vasta 35. Miten mahtaakaan olla tulevaisuudessa, sillä aion kyllä jatkaa niiden ottamista. Otan aamulla tyhjään vatsaan, enkä sen jälkeen ota tuntiin mitään muuta. Toivon, että kerrot äidillesikin, jos hänellä on reumaoireita ja muutenkin.
Ajattelen, että miksi ei hainrustouute voi auttaa syöpäänkin, koska nyt jo tunnen sen avun näin konkreettisesti!! Aivan ihanaa!
Tämä tällä kertaa. Hyvää yötä!Hei taas pitkästä aikaa, ystäväni. Kiitos ystävällisestä viestistäsi. Toivottavasti olet jo saanut nauttia kauniista kesästä. Ainakin täällä on täysi kesäkeli päällä.
Ole hyvä vain kaikesta. Kiitoksesi lämmittää.
Niin, soisi että syöpäpalstalaiset olisivat kiinnostuneempia oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Syöpälääkärit eivät paljoa ole perehtyneet ravitsemukseen ja yrttien tms. ruoan parantavaan voimaan. Siinä ovat mielestäni kuitenkin oikeassa jos varoittavat synteettisistä vitamiinivalmisteista ja niiden käytöstä. Mitä enemmän olen lukenut sitä enemmän ymmärrän kuinka haitallisia synteettiset vitamiinit ovat. Esimerkkeinä synteettinen E vitamiini, C vitamiini, betakaroteeni, jne. Näitä tulisi välttää. Koska ne mm. voivat lisätä syövän riskiä. Ne mm. heikentävät immuunijärjestelmää.
Niin, on joskus tärkeää saada vahvistusta muilta. Joskus olen itsekin kokenut että näin on, olen aavistanut että jokin asia on oikein, ja myöhemmin olen saanut muilta vahvistusta että olinkin oikealla jäljillä.
Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi että sain odottaa viestiäsi. Itse olen nyt jälkijunassa tämän vastauksen kanssa. Tuntuu että nyt kun on kesä niin ei ole enää yhtä paljon motivaatiota istua tietokoneen äärellä, että aivan pitää ottaa itseä niskasta kiinni jotta saisin vastauksen aikaiseksi. Joten älä mieti jos vastaukseni eivät tule niin tiheään kuin alkuvuodesta. Tässä tulee mieleen että nyt ollaan sivulla 28. Pitäisikö keksiä joku uusi ketju tai otsikko tai jotain, jottei tarvitsisi aina selailla ja etsiä tätä vanhaa ketjua? Tuli muuten aktivoitua tässä suomi 24 sähköposti. Jos haluat voit kirjoittaa siihen: [email protected]
Hyvä kuulla että vointisi on ollut aika hyvä. Itsellä on ollut myös aika hyvä. Olen nyt ostanut tuota MSM jauhetta, RikkiMikolta ostin. Olen käyttänyt jotain parisen viikkoa, korkeintaan teelusikallinen per vrk. Ei mennyt kuin pari päivää niin se oli postilaatikossa. Maku aika paha, mutta sekoitan useimmiten valko tai punaviiniin niin kyllä se alas menee. Parta kasvaa nopeammin kuin ennen, kuin myös kynnet ja hiukset. Ehkä kasvojen iho on myös hieman parempi. Eli kyllä se on mielestäni kunnon tavaraa tämä MSM/luonnonrikki !
Hyvä kuulla etten pahoittanut mieltäsi. Tiedän että luotat tiettyihin pillereihin ja että koet niistä olevan apua, mutta halusin kuitenkin tuoda "varoituksen sanaa". Toivon vielä että jonain päivänä luotat enemmän luonnolliseen ruokaan kuin pillereihin. Mutta se luottamus täytyy syntyä itsestään, sinun sydämessäsi ja mielessäsi. No, ehkä se vielä syntyy.
Sanot että muutos jonka olet nähnyt ja kokenut on pillereiden ansiota. Minä sanoisin että osittain ehkä pillereiden. Mutta uskon että myös muut asiat ovat vaikuttaneet. MSM jauhe on luonnollista ainetta, eikä pilleriä missä lisäaineita tahi synteettistä vitamiinia. Se on varmasti auttanut sinua paljon. Sitten uskon että se on auttanut että olet oppinut olla stressaamatta. Eli nykyinen parempi vointisi on monen tekijän summa, ei vain pillereiden.
Koet ettet saanut ruoasta kaikki vitamiinit ja hivenet. Varmaan näin on. Mutta, se ei välttämättä tarkoita että pillereiden tulisi tässä asiassa olla luottamuksen kohde no. 1. Sensijaan että kohdistat luottamuksesi pillereihin mitä vitamiineihin ja hiveniin tulee niin sinun tulisi maksimoida niiden saanti luonnollisesta ruoasta, mitä et tainnut "entisessä elämässä" tehdä. Maksimoidaksesi vitamiinien ja mineraalien saanti luonnollisesta ruoasta sinun tulisi tehdä mm. seuraavia asioita:
- valita ravinteikkaammat saatavissa olevat raaka-aineet, ja karsia pois köyhemmät
- suosia kotimaisia raaka-aineita ensikädessä
- suosia luomuviljeltyä
- niitä raaka-aineita mitä yleensä kypsennetään niin niitä tulisi kypsentää mahdollisimman hellävaraisesti jotta eivät vitamiinit ja hivenaineet muutu käyttökelvottomiksi elimistölle.
Oletko muuten tiennyt että tietyt mineraalit, kuten juuri Rikki, menevät käyttökelvottomaan muotoon jos joutuvat liian korkean lämmön kohteeksi? MSM pussissa lukeekin ettei saa lämmittää. Vesiliukoiset vitamiinit (B ryhmän vitamiinit, C) ovat lämpöherkkiä ja tuhoutuvat kuummennettaessa. Täsmällisiä asteita en nyt tiedä, mutta arvaan että jos jotain kypsentää yli 150 asteessa niin ei jää oikeastaan mitään jäljelle vesiliukoisista vitamiineista. Entsyymit alkavat tuhoutumaan 42 (vrt. ihminen, joka kuolee kun kehon lämpötila nousee 42 asteeseen) asteesta ja siitä ylöspäin. Aika on myös ratkaisevassa asemassa.
Tämänhetkinen ymmärrykseni on parempi kuin vuoden alussa. Siksi neuvoisin että jos haluat pillereistä ottaa jotain mikroravintoaineita niin älä ainakaan vitamiinit, koska on Suomessa äärimmäisen vaikeata löytää täysin luonnollisia vitamiineja pillerimuodossa. Jos haluat mineraaleja ottaa pillereistä niin käsittääkseni Albion Laboratories valmistaa maailman laadukkaimpia aminohappokelatoituja mineraaleja. Niistä sanotaan että ne imeytyvät huomattavasti paremmin kuin muiden valmistamat kelaatit. Suomessa saat Albionin kelatoituja mineraaleja Solgar:in kautta. Mutta neuvoisin että itse googlaat (tai kysyt palstoilta muiden kokemuksia Solgarin/Albionin mineraaleista) jotta voit päättää miten toimit.
Sanot ettet ole lukenut että pillereiden lisäaineet voisivat aiheuttaa syöpää. No, suomeksi ei välttämättä löydy tästä aiheesta tekstiä netistä, koska täällä ollaan monessa asiassa jäljessä. Mutta englanniksi taitaa kyllä löytyä. Esim. steariinihappo, jota löytyy joistain valmisteista, on joidenkin mukaan joskus kasviöljypohjaista transrasvaa. Ja sellainen transrasva on tunnetusti karsinogeenistä.
Tuosta soodasta en jostain syystä ole yhtään vakuuttunut että se soveltuu jatkuvaan käyttöön. Taisi olla Vitamiinit tai Luontaistuotteet palstalla missä joku varoitti soodan suullisesta nauttimisesta. Nyt en muista mitä siinä sanottiin. Neuvoisin ettet käytä soodaa jos ei ole täyttä varmuutta sen turvallisuudesta.
Teet viisaasti kun et liivatetta/kuoriloa syö. Jotkut kapselithan ovat kaksiosaisia, jolloin on helppoa avata kapseli ja kaataa pulveri lusikalle.
Hyvä että vähensit tuota C max Strongia yhteen. Soisin että poistaisit sen kokonaan käytöstä. "C vitamiini" on kuten sanot tärkeää soluille. Mutta, tuo C max Strong ei taida olla luonnollista C vitamiinia. Valtaosa C vit. valmisteista ei sisällä luonnollista C vitamiinia, vaan pelkistettyä "askorbiinihappoa", tai keinotekoisesti (yleensä maissitärkkelyksestä) valmistettua. Luonnollinen C on nk. C kompleksi, siinä ovat ainakin seuraavat tekijät:
- bioflavonoidit
- P vitamiini (rutiini)
- K vitamiini
- J factor
- askorbiinihappo
- ascorbigen
- tyrosinase (orgaanista kuparia sisältävä entsyymi)
Eli luonnollinen C vitamiini sisältää vähintään 7 synergististä tekijää. Jos yksikään puuttuu niin kyseessä ei ole luonnollista C vitamiinia. Pelkkä "askorbiinihappo" ei ole sama kuin luonnollinen C (ts. C kompleksi). Tutkimuksissa pelkkä askorbiinihappo yksinään ei kykene torjumaan keripukkia, joka on tuo klassinen C vitamiinin puutostauti. 1700 luvulla keripukki torjuttiin mm. tuoreella sitruunalla tai sen mehulla, siinä on koko luonnon C kompleksi. Toinen tunnettu keripukin taltuttaja oli kuusen tai männyn kerkät. Niissä myös paljon luonnollista C kompleksia.
Olenko muuten maininnut että Linus Pauling ("C vitamiinin isä" -nimellä joskus tunnettu), joka innokkaasti mainosti ja propagoi (synteettisten) C vitamiini valmisteiden puolesta kuoli syöpään? Hän söi synteettistä C vitamiinia vähintään 6 grammaa päivässä siinä uskossa että se mm. suojaa syövältä ja muilta sairauksilta. Ironisesti hän itse kuoli syöpään. Hän oli sillä kannalla että synteettinen C (syntetisoitu askorbiinihappo, eli sitä mitä on valtaosassa pillereistä) on yhtä hyvää kuin luonnon raaka-aineissa esiintyvä luonnollinen C vit. Voi kuinka väärässä hän olikaan.
Mitä Jakobssoniin ja C vitamiiniin tulee niin ymmärrän nyt että hän luottaa tässä asiassa Paulingiin. Joten tässä asiassa Jakobsson on mennyt metsään. Jakobsson ei ymmärrä eroa luonnollisen ja ei-luonnollisen/synteettisen C:n välillä. Jakobsson kehui minulle Mivitotal Plussaa kun puhuttiin kirjastossa. Nyt jälkeenpäin tiedän että kys. valmiste on vahingollinen, ja että Jakobsson ei ole perillä asioista niinkuin pitäisi mitä "lisäravinteisiin" tulee.
Elimistösi ei ota syödyn ruoan ravinteita paremmin talteen jos samalla syöt luonnottomia/keinotekoisia vitamiineja, vahingollisia lisäaineita kuten Mg stearaattia, ja alamittaisia mineraaliyhdisteitä. Tällaiset epäotolliset aineet heikentävät luonnollisten ravinteiden hyväksikäyttöä. Mutta MSM on eri asia, se on omiaan edistämään luonnollisten ravinteiden hyväksikäyttöä. Myös hyvälaatuiset maitohappobakteerivalmisteet voivat edistää luonnollisten ravinteiden (vitamiinit, mineraalit, proteiinit, rasvahapot) imeytymistä. Kuin myös joku hyvälaatuinen ruoansulatusentsyymejä sisältävä valmiste, esim. Biolatte Superzym.
Ja totta on että stressi on paha asia mitä ruoan ravinteiden imeytymiseen tulee. Jos syö stressitilassa niin ruoan sulaminen kärsii, ja täten automaattisesti ravinteiden imeytyminen jää vajavaiseksi, ja muodostuu enemmän haitallista kuonaa (esim. mädäntynyttä valkuaista).
Kyllä se on hyvä että sinulla on tämä positiivinen ja luottavainen asenne. Näinhän se taitaa olla, että ne jotka pääsevät voitolle syövästään ovat tällaisia taistelijoita jotka eivät anna periksi, ja käyttävät oikeita "aseita". Muista, että jos mielii luonnonmukaisin keinoin/asein taistella syöpää vastaan niin eräs ratkaiseva tekijä on se että maksimoi hyvien (luonnollisten/luonnon mukaisten) aineiden sisäänottoa ja minimoi harmillisten aineiden sisäänottoa, ja jälkimmäisiin kuuluvat kieltämättä synteettiset vitamiinit ja ongelmalliset lisäaineet. Pitkällä tähtäimellä tällaiset huonot aineet voivat kaataa muuten hyvän strategian.
Käytätkö pulverimaista Diasporalia, vaiko tablettia? Eräs työkaveri kehuu kovasti pulverimaista Diasporalia, että se on auttanut häntä kun oli magnesiumista vajetta. Diasporalin Mg:han on sitraatin muodossa, joka on aika hyvä Mg:n muoto mitä imeytyvyyteen tulee. Huono puoli on se että siinä on sokeria jonkin verran, ja ehkä jokunen muu huonohko lisäaine.
Taas tuli hieman pitempää tekstiä kuin olin ajatellut. No, ei voi mitään. Tsemppiä kovasti sinne sinulle, ja voimia, ja hyvää kesää.
terv.
HMG - Leena (kiinnostuin)
hmg kirjoitti:
Hei taas pitkästä aikaa, ystäväni. Kiitos ystävällisestä viestistäsi. Toivottavasti olet jo saanut nauttia kauniista kesästä. Ainakin täällä on täysi kesäkeli päällä.

HMGHei ystäväni ja suurkiitos viestistäsi. Kirjoitan nyt näin pian, kun todella näyttää, että joudumme pian ulos ketjusta, jos eivät sitten lisää sivuja. Nythän tämä on sivulla 29 ja pelko on, että sivua 30 ei tule.
Näitä "meidän ketjun" sivuja alkaa olla lähelle sata. Olen tulostanut ne kaikki. En voisi kuvitellakaan, että tämän kaiken tiedon antaisin mennä hukkaan. Monia asioita on hyvä kerrata ja palauttaa mieleen.
Aivan ensiksi, olet aivan oikeassa, että ei tämä muutos ole yksistään näiden pillerien ansiota. Ei tosiaankaan, vaan se on monen eri asian summa. Hyvin suuri merkitys on ollut juuri näillä sinun kirjoituksillasi, niin kuin olen jo aikaisemmin sanonutkin. Olen saanut niin monenlaista tietoa sinulta ja se kaikki on innostanut minua tutkimaan lisää tietoa.
Enpä olisi tässä tilanteessa, missä nyt olen, ellen olisi saanut sinua "avukseni".
Luottamus pillereihin. Tässä voisin sanoa niin, että en vielä osaa arvioida, että saanko ruoasta kaiken tarvitsemani. Parastahan olisi mittauttaa kaikki arvot ja siitä katsoa, mitä oikeasti tarvitsee. Nyt olen valinnut sen helpoimman tien. Ja varmuuden vuoksi tien. Niinhän lääkärinikin aikanaan sanoi, kun sädehoidoista puhui, että annetaan varmuuden vuoksi.
Haluaisin tässä myös mainita omasta syöpälääkäristäni, että hän ei ole koskaan pahaa sanaa sanonut, kun olen kertonut syöväni "näitä pillereitäni". Olen jopa kokenut jonkinlaista ymmärtämystä.
Se, miksi olen kirjoittanut, että lääkärit eivät vitamiineista ja hivenaineista tiedä, johtuu palstoilla lukemistani viesteistä ja siitä, että enpä ole kuullut vielä kenenkään kertovan, että lääkäri olisi määrännyt "vitamiini tankkausta". Luinpa jostain, että rautaakin saa syödä vasta, kun hemoglobiini on alle sadan. Silloinhan ihminen on jo niin heikossa kunnossa, että ei enää tahdo pystyssä pysyä. Ei ihme, että sytohoidot ovat raskaita!
MSM. Hyvä, että olet alkanut käyttää MSM:ää. Ja vielä huomannut positiivisia vaikutuksia. Sitäkin pitäisi jokaisen ihmisen ottaa, mutta....
Siitä jäykkyydestä vielä. Kun ruokatunnilla kävelin "keskustaan" (olen muuten jo töissä), samaa reittiä, kuin joskus aikaisemminkin, niin yhtä äkkiä huomasin, että voi, miten ihanan kevyttä tämä kävelyni on. Aivan "tunnustelin" itseäni. Tällaista keveyttä en ollut kokenut enää vuosiin. Niin kuin olen kertonut, että välillä oli tuntunut kuin puujaloilla olisin kävellyt ja nyt se kaikki on tipotiessään.
Se jäykkyys, joka on minua "pitänyt vallassaan" jo monia, monia vuosia, näyttää nyt olevan lopullisesti ohi! Ainakin toivon niin! Ja se paraneminen on juuri tuon hainrustouutteen ansiota! Aivan tuli kyyneleet silmiini siinä kävellessäni. Voi, kuinka paljon turhaa kärsimystä siitäkin olen kokenut. Voi, kun työterveyslääkärini tai syöpälääkärini olisivat ymmärtäneet sitä minulle suositella. Paljolta tuskalta ja kärsimykseltä olisin tosiaankin säästynyt.
Aivan haluaisin taas kerran huutaa maailmalle ja siellä kaikille syöpä- ja reumapotilaille: OSTAKAA HAINRUSTOUUTETTA! Kokeilkaa edes! Vasta sitten tiedätte, auttaako se! Tämä olo on niin mahtava, että haluaisin muidenkin sen parannuksen kokevan. On, kuin monta vuotta olisi viety iästäni pois.
Syömisestä. Tänään istuessani syömässä, mietin kaikkia kirjoituksiasi. Sitä, mitä olet kirjoittanut siitä, mitä hyvään ateriaan kuuluu. Ja sitä, että ruoka pitää syödä nauttien, ei kiireellä. Voi, miten paljon enemmän arvostankaan ruoanlaittoa ja samalla syömistä. Siitä on melkein tullut juhlahetki. Ja punaviini kruunaa kaiken.
Muuten, aion tilata kirjan nimeltään "Ruokavalio ja syöpä". Sen tekijät ovat Richard Be´liveau - Denis Gingras. Teos kertoo, miten ja miksi syöpä syntyy. Millainen on ravitsemuksen merkitys syövän ehkäisyssä ja hoidossa?
Miksi tietyt ruoka-aineet - kaali, sipuli, tomaatti, kurkuma, suklaa, viini ym. ovat syöpäsolujen vihollisia.
Niin, ja huomaa viini! Sinun ansioistasi voin nyt nauttia ruokani viinin kanssa. Jos et olisi siitä kirjoittanut, niin maitoa joisin edelleen joka aterialla. Ja kuten näyttää, niin viini on syöpäsolujen vihollinen!
Tässä nyt mietteitäni ja ajatuksiani, mitä tänään päivällä tuli mieleeni. Palaan tuohon kirjeeseesi vielä uudestaan ja tuohon kirjaan, kun olen sen lukenut.
Seuraavan viestin lähetän sinulle ilmoittamaasi osoitteeseen, kunhan olen saanut itselleni vastaavan osoitteen. Joten voit taasen jäädä odottamaan uutta kirjettäni. En nyt uskalla sanoa, koska se kirje tulee, mutta se tulee, sen lupaan.
Voimia sinulle ja rentouttavaa kesää! Terveisin Leena - rakennusbiologi
hmg kirjoitti:
Hei. Kommentoisin jotain mitä sanoit.
>>banaaneja kohtuullisesti
(kaliumin lähteenä ehkä parempi
valinta kuin peruna, joka voi olla
syövälle huonompi juttu),>>
Uskon että voit olla oikeassa että peruna voi olla syövälle huonompi. Tämä myös riippuu paljonko sitä perunaa syö, ja miten se syödään.
>>mikrossa nopeasti kiehautettua parsakaalia hieman suolan/nokareellisen voin kanssa (margariinia/transrasvaa tulisi välttää, mutta sitä on joka puolella tarjolla missä syö).>>
Parsakaali on varmaan itsessään hyvä. Mutta mikron käyttöön en luota. Olen lukenut sellaista tietoa mikrosta ja sen vaikutuksesta ruokaan etten nykyään käytä mikroa. Muistaakseni Sveitsissä tehtiin 1990 luvulla tutkimus missä syöty mikroruoka nosti testiryhmässä leukocyyttejä kun verikoe otettiin syönnin jälkeen. Toinen ryhmä samassa tutkimuksessa söi muulla tavoin lämmitettyä/kypsennettyä, eikä siinä havaittu leukocyyttien nousua. Muutakin huonoa mainittiin, jos oikein muistan jotain karsinogeenisestä vaikutuksesta. Toisella koneella on tuo artikkeli englanniksi.
Totta on että margariinia tulee välttää. Transrasvaa tulee vielä enemmän välttää. Mutta, kun sanotaan että transrasva on haitallista ja tulee välttää niin silloin tarkoitetaan teollisesti tuotettua transsia, eli kasviperäistä transsia. Sitä on aika monessa tuotteessa, mutta sellaisia ei ole pakko syödä. Voissa oleva transsi on luonnollista joka valmistuu lehmän pötsissä. Se ei ole harmillista transrasvaa. Mitä suolaa muuten käytät? Jos suolojen laatu ja ominaisuudet kiinnostaa niin luepa seuraava artikkeli merisuolasta ja raffinoidusta suolasta
http://www.jonbarron.org/newsletter_view.php?print=y&id=995461720314104
>>Tattari _emäksisin_ vilja (lopputulos
elimistössä emäksinen hirssin lisäksi, päinvastoin kuin muut viljat) ja saattaa todella
sisältää tuota B17-vitamiinia eli
amygladiinia.>>
Taidat olla oikeassa tattarin suhteen. Muistan lukeneeni jotain vastaavaa. Se oli päässyt hämärtymään. Tattarista ja hirssistä todellakin sanotaan että niissä on B17. Mielenkiintoista on se että Hunza kansa, josta sanotaan että niillä ei tunnettu syöpä (nykyään ehkä sitä on heilläkin), käytti monta eri raaka-ainetta jossa on B17. Pää raaka-aine oli aprikoosinsiemenet. Aprikoosinsiemen ja karvasmanteli (prunus amygdalus on botaaninen nimi ellen erehdy) ovat muistaakseni kaksi B17 rikkainta raaka-ainetta. Mutta söivät muistaakseni myös hirssiä, ellen muista väärin myös tattaria.
>>Luin joskus kauan
sitten, että tuota B17-vit. oli
käytetty syövän hoidossa, mutta taisi
käydä kuten monilla muilla aineilla
eli sitä käytettiin _yksin_, jolloin
sen tehoa ei kyetty todentamaan. >>
Arvelen että B17 vitamiinilla oli tehoa, mutta että ne jotka sen käyttöä syövän hoidossa vastustivat eivät sitä halunneet millään myöntää. Griffinin kirjan World Without Cancer perusteella ymmärrän että useat B17 syöpätohtorit käyttivät myös ravintoterapiaa yleensäkin laetrile annosten lisäksi. Tai että terveellinen ruokavalio oli tärkeä osa hoitoa. B17 terapiaa niin vastustettiin yhdessä vaiheessa että USAsta piti hävittää kaikki puut jotka tuottivat karvasmantelia. Näin muistaisin lukeneeni Griffinin kirjasta.
>>Raffinoidun sokerin syömistä tulee
todella välttää, sillä se kuluttaa
elimistön kivennäis- ja
hivenainevarantoja. >>
Aivan. Näin olen lukenut eri lähteistä enkä epäile.
>>Lisäksi valkoisen
vehnäjauhon kanssa lisää suoliston
mädättäjäbakteerien määrää. >>
Pitää varmasti paikkansa. Valkoista vehnäjauhoa tulee välttää.
>>Liiallinen
lihan syöminenkin on pahasta samasta
syystä.>>
Tässä taitaa olla jotain perää. Sitten pitäisi määritellä liiallinen. Terveelle ihmiselle hieman liioiteltu lihansyönti ei välttämättä tuota terveysongelmia jos ruokavalio muuten on kunnossa. Eikä varsinkaan jos syöty liha on luomua tms. Mutta syöpäpotilaan kohdalla on varmaan syytä olla tarkkana lihan suhteen. Ei pidä syödä enemmän kuin on tarvetta saada siitä lihasta proteiinia, ja kannattaa valita luomua tai riistalihaa. Liha kuin liha on proteiinin lähteenä aika hyvä. Joissakin lihoissa on otollista rasvaa. Ja onhan lihassa muitakin ravintoaineita aika hyvin. Sitten on syytä valmistaa liha oikein. Syöpäpotilaan kannattaa välttää kova paistaminen missä syntyy karsinogeenisiä aineita. Sama pätee varmaan myös savustamiseen.
>>Emäksisyys lähtee kasviksista ruokaa
käsiteltäessä (kuumennus, kiehautus,
paisto jne.). Esim. porkkanoiden
keitinvesi on emäksistä ja keitetty
porkkana on happoa elimistössä
tuottavaa. >>
Olen lukenut että näin on. Hyvä että mainitsit. Syöpäpotilaan kohdalla uskon että pieni määrä lämpökäsiteltyjä vihanneksia ei ole välttämättä haitaksi, kunhan vihannesten syönnissä painopiste on raaoissa.
>>Tuo emäksisyys voi olla hyvin
merkittävä juttu solujen
kehittymisessä syöpäsoluiksi.>>
Uskon että se on merkittävä osatekijä. Tarkoitat varmaan että jos emäksisyyttä on liian alhaisessa määrin niin se myötävaikuttaa solujen kehittymiseen syöpäsoluiksi.
P vitamiiniin en ole perehtynyt. Pitääpä joskus perehtyä.
HMGAntamasi linkki aukesi kyllä, mutta suolasta en löytänyt pikku haeskelullakaan siitä tekstiä. Tiedän kyllä suolojen eroista jonkun verran, mutta varsinkin merisuoloissa löytyy suuria eroja laadussa ja puhtaudessa riippuen tietenkin sen veden koostumuksesta mistä suola on valmistettu ja tietenkin valmistustavasta. Voitko antaa artikkelin otsikon jolloin se löytyy googlesta?
- Anonyymi
kiinnostuin kirjoitti:
Suuret kiitokset pitkästä ja asiallisesta viestistäsi!
Paljon näit vaivaa, että noin pitkän kirjoituksen kirjoitit. Kyllä näkee, että olet perehtynyt asiaan! Monien onneksi on sinunlaisiakin ihmisiä olemassa!
Sait minut aivan innostumaan. Ja toivon, että moni muukin innostuisi. Paljon olen netistä lukenut syövän hoidosta, mutta niin kuin sanoin, niin tähän B17 en ole koskaan törmännyt.
Aion todella perehtyä tähän kirjoitukseesi ja siihen kirjoitukseesi, minkä eilen löysin. Ja tiedoksi muillekin, niin löysin sen guuglettamalla sanan AMYGDALIINI ja sieltä tuli - B17 vitamiini syöpää vastaan - Suomi24 Keskustelu. Hyvin mielenkiintoista!
Otan oikein kynän ja paperia ja teen muistiinpanoja kirjoituksistasi (en omista tulostinta, pitänee ostaa ensi tilassa). Kunhan olen kaiken "sisäistänyt", niin lupaan kirjoitella.
Harmi, että osaan englantia niin huonosti, että minusta ei ole sellaisen tekstin lukemiseen. Kun pitää käyttää sanakirjaa, niin vie liikaa aikaa. Eihän se koskaan hukkaan menisi, mutta kun tuntuu, että siihen ei voimat ehkä enää riitä. Olen tähän syöpäni itsehoitoon kyllä oikein kovasti paneutunut, mutta....
Kun sinulla nyt on näin paljon tietoa syövän hoidosta, niin voinko kysyä, mitä ajattelet hainrustouutteesta!? Aloitin sen ottamisen joitakin viikkoja sitten. Syön myös antioksidantteja vitamiineja hivenaineita. Mahtaako olla jotenkin ristiriidassa "tämän juttusi" kanssa??
Tulin onnelliseksi ja iloiseksi, kun kirjoitit, että "Jos on kysyttävää niin kysy ihmeessä. Olen iloinen jos voin jotenkin olla avuksi".
Ihmeellistä ja ihanaa, että joku ajattelee noin!!Amygdaliini (B17) muuttuu kehossa mm. syaanihapoksi (syanidi) - ks. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/terveys/tiesitko-etta-omenansiemenet-ovat-myrkyllisia-ala-syo-turhaan
Eli taitaa suurina määrinä hoitaa niin rintasyövän kuin koko potilaan. En suosittele.
- tukihoidoksi
käyvät, mutta oikeasti syöpää parannetaan mainitsemiesi kemikaalien lisäksi säteillä ja veitsillä. Pelkkään kapselien popsimiseen ei kannata tyytyä. On virheellistä ajatella, että se, mikä on hyväksi terveille soluille, olisi automaattisesti kuolemaksi sairaille soluille.
Yksi peräsuolisyöpää sairastava mies kieltäytyi sädehoidosta sanoen, että hän hoitaa itse syövän pois luontaistuotteilla. Myöhemmin hän kuitenkin hakeutui hoitoon. Miksi? Vaikka kuinka yrttejä naposteli, niin silti tuli verta pyllystä. Mies ei tullut sädehoitoon mitenkään hattu kourassa vaan vaati korskeasti pääsyä välittömästi hoitoon. Jos hän parantui taudistaan, niin hän luultavasti laittoi sen luontaistuotteiden piikkiin. - että.................
patti oli UÄ:n aikaan saamaa??"Silloin patin syntyminen johtui ultraäänestä."
???
Esim. lipoomia esiintyy usein ja ne eivät suinkaan ole minkään UÄ:n tuloksena syntyneet.
Miten kaikukuvaus on sinulle patin aikaan saanut?
Kuka sinúlle kertoi että UÄ oli syyllinen pattiin?
Minkänlaatuinen patti oli? Lipooma, fibroadenooma vai mikä?
T.rtg-hoitsu - Tutkimuksiin
Ruokavalioon, vitamiineihin ja hivenaineisiin, on tietty hyvä kiinnittää huomiota noin niinku yleisesti, mutta jos epäilet syöpää, niin parasta käydä lääkärissä. Muistelen vaan, että aina silloin tällöin lehdissä ja muualla on ties mitä tietoa siitä, mikä aiheuttaa syöpää ja mikä ei tai mikä estää. Tuskinpa niistä kuitenkaan mitään tieteellistä varmuutta on. Eli siis varaa aika lääkärille, älä arvaile enää. Syöpä ei parane pelkällä ruokavaliolla.
- Olette valinneet harhaanjoh...
... lopettakaa pliis tuo ravintotietouskeskustelu rintasyöpäotsikon alla. Jos haluatte jatkaa keskustelua, valitkaa toinen aihe.
- hmg
Ensimmäinen viesti tässä ketjussa määräsi mistä keskustellaan. Rintasyövästä ja miten siihen liittyy ravinto, eikä tästä aiheesta ole menty pois. En tiedä miksi puutut näin tähän asialliseen ketjuun. Olet ensimmäinen joka tuomitsee sitä.
- rainbow1964

kiitokset HMG !
Hyvää työtä sinulta - olet lukenut kirjasi.
Keskustelu jatkuu ...
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !
- seppo kinnunen
V. 2007 on ilmestynyt kahden kanadalaisen syöpäspesialistin varsin selkeälukuinen kirja, joka käsittelee ravinnon merkitystä syövän synnyssä ja ehkäisyssä. Heittäkää Googleen otsikon sanat niin pääsette tutustumisen alkuun.
- syöpis......
Olen ostanut tuon kirjan.
Sairastatko itse syöpää? Oletko jo kuinka tarkkaan lukenut tuon kirjan? Olisiko sinulla joitain vinkkejä näin aluksi? Kirjassa näyttää olevan niin paljon luettavaa, että olisi kiva kuulla pikaisimmat vinkit! - rakennusbiologi
syöpis...... kirjoitti:
Olen ostanut tuon kirjan.
Sairastatko itse syöpää? Oletko jo kuinka tarkkaan lukenut tuon kirjan? Olisiko sinulla joitain vinkkejä näin aluksi? Kirjassa näyttää olevan niin paljon luettavaa, että olisi kiva kuulla pikaisimmat vinkit!Hei Syöpis!
Olen lukenut kirjan tarkkaan pari kertaa ja lääkärinä olen vakuuttunut sen sisällön oikeasta suunnasta. Kuten kirjan tekijätkin ilmoittavat niin todennäköisesti löytyy vielä ehkä tehokkaampiakin syöpää ehkäiseviä ravintoaineita, mutta näilläkin pääsee jo mainiosti alkuun.
Katsopa sivujen 199 ja 205 oikeasta reunasta listat syöpää torjuvista elintarvikkeista.
Itselläni ei toistaiseksi ole todettu syöpää, mutta käytän päivittäin hieman vaihdellen suurinta osaa näistä listatuista elintarvikkeista ajatuksena on että parempi on estää sairaus kuin hoitaa sitä. Niitä saa lähes kaikista ruokakaupoista eikä ne ole sen kalliimpia kuin muutkaan elintarvikkeet.
Karvasmanteli ja siitä valmistettu amygdaliini eli laetriili on myös kova sana syövän ehkäisyssä ja hoidossa. Ongelmana on vain sen vaikea saatavuus. Sitä täytyy hankkia ulkomailta. Turkissa se maksaa n. 6 euroa kilo, eli ei ole hinnalla pilattu. Kysyin tullista onko esteitä sen maahantuonnille ja vastaus oli, että ei. Painorajoitusten puitteissa sitä saa tuoda. Käy itse hakemassa tai tuota jollain tutulla!
Sinuna alkaisin käyttämään Havupuu-uutetta, jolla on kokemusperäisessä lääketieteessä kovaa näyttöä
syövän hoidossa aina parantumiseen saakka.
Sitä valmistaa Kari Herttua Siikaisissa. Kotisivut
www.ravintorengas.fi
terv. Seppo Kinnunen - syöpis......
rakennusbiologi kirjoitti:
Hei Syöpis!

terv. Seppo KinnunenKiitos todella paljon, että vastasit!
Juuri nuo mainitsemasi sivut olivat hyväksi avuksi näin alkuunsa. Monia noista olen jo käyttänytkin.
Onneksi olet itse säästynyt syövältä. Niin moni siihen nykypäivänä sairastuu. Ja näinhän se pitäisi olla kaikilla, että ennen sairastumista jo ajateltaisiin miten sairauksilta vältyttäisiin. Harva vain miettii syömisiään ja yleensä sitä, miten elämäänsä elää, kuin vasta sitten kun on jo sairastunut.
Toisaalta, ehkä asiasta pitäisi enemmän kirjoittaa ja tiedottaa. On niin moni asia, mikä syövänkin saa aikaan. Kiire ja stressi ovat pahasta ja sitähän nykypäivänä on. Mikä olisi se keino, jolla tämän oravanpyörän saisi pysähtymään?
Ja varmaan juuri ruokavalio. Voi näitä nykypäivän nuoria, joille pizzat ja hampurilaiset ovat niin tärkeitä!
Jos tuolla syöpäpuolellakin uskaltautuu jotain kirjoittamaan vitamiinien ja hivenaineiden tärkeydestä, niin kyllä saa heti kiukkuisia kommentteja. Olenkin ajatellut, että jokaisen pitää saada se oma herätyksensä. Tietoahan löytyy, jos vain on kiinnostusta.
Tuosta karvasmantelista olisin kovasti kiinnostunut. Olisihan se hienoa, kun sitä saisi täältäkin kaupasta. Täytyy pyytää tuomaan, jos joku tuttu on menossa Turkkiin. Itseäni ei kiinnosta ulkomaat. Olen kerran käynyt ja kiva oli nähdä, mitä se on, mutta se riitti.
Hyvin kiinnostava tuo Havupuu-uute. Olen nyt jonkin verran siitä lukenutkin (viestisi jälkeen) ja varmaan tilaankin sitä.
Yllättävää ja ihmeellistä, että sinä lääkärinä olet kiinnostunut näistä asioista! En vielä tähän mennessä ole törmännyt yhteenkään lääkäriin, joka olisi puhunut muusta kuin perinteisistä hoidoista. Itse koetan kyllä joka lääkärikäynnillä puhua tästä ns. itsehoidosta vai miksi sitä nyt kutsuisi, mutta, mutta..... Ei tosin syöpälääkärini ole kovin tyrmännytkään, mutta työterveyslääkärini tuntuu pitävän vähän huuhaana.
Onneksi on sinunlaisiasikin. Varmaan sinulla on ylimääräistä energiaa, kun jaksat näihin paneutua lääketieteen lisäksi. Toivotan voimia siihen jatkossakin! - eivät haitanne
syöpis...... kirjoitti:
Kiitos todella paljon, että vastasit!
Juuri nuo mainitsemasi sivut olivat hyväksi avuksi näin alkuunsa. Monia noista olen jo käyttänytkin.
Onneksi olet itse säästynyt syövältä. Niin moni siihen nykypäivänä sairastuu. Ja näinhän se pitäisi olla kaikilla, että ennen sairastumista jo ajateltaisiin miten sairauksilta vältyttäisiin. Harva vain miettii syömisiään ja yleensä sitä, miten elämäänsä elää, kuin vasta sitten kun on jo sairastunut.
Toisaalta, ehkä asiasta pitäisi enemmän kirjoittaa ja tiedottaa. On niin moni asia, mikä syövänkin saa aikaan. Kiire ja stressi ovat pahasta ja sitähän nykypäivänä on. Mikä olisi se keino, jolla tämän oravanpyörän saisi pysähtymään?
Ja varmaan juuri ruokavalio. Voi näitä nykypäivän nuoria, joille pizzat ja hampurilaiset ovat niin tärkeitä!
Jos tuolla syöpäpuolellakin uskaltautuu jotain kirjoittamaan vitamiinien ja hivenaineiden tärkeydestä, niin kyllä saa heti kiukkuisia kommentteja. Olenkin ajatellut, että jokaisen pitää saada se oma herätyksensä. Tietoahan löytyy, jos vain on kiinnostusta.
Tuosta karvasmantelista olisin kovasti kiinnostunut. Olisihan se hienoa, kun sitä saisi täältäkin kaupasta. Täytyy pyytää tuomaan, jos joku tuttu on menossa Turkkiin. Itseäni ei kiinnosta ulkomaat. Olen kerran käynyt ja kiva oli nähdä, mitä se on, mutta se riitti.
Hyvin kiinnostava tuo Havupuu-uute. Olen nyt jonkin verran siitä lukenutkin (viestisi jälkeen) ja varmaan tilaankin sitä.
Yllättävää ja ihmeellistä, että sinä lääkärinä olet kiinnostunut näistä asioista! En vielä tähän mennessä ole törmännyt yhteenkään lääkäriin, joka olisi puhunut muusta kuin perinteisistä hoidoista. Itse koetan kyllä joka lääkärikäynnillä puhua tästä ns. itsehoidosta vai miksi sitä nyt kutsuisi, mutta, mutta..... Ei tosin syöpälääkärini ole kovin tyrmännytkään, mutta työterveyslääkärini tuntuu pitävän vähän huuhaana.
Onneksi on sinunlaisiasikin. Varmaan sinulla on ylimääräistä energiaa, kun jaksat näihin paneutua lääketieteen lisäksi. Toivotan voimia siihen jatkossakin!vannoo pakurikääpä teen puolesta http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=11
ja Andien intiaanit Graviola = Annona muricata http://www.cancertutor.com/Cancer/Graviola.html
vihreä tee ja muut antioksidantit http://www.tohtori.fi/?page=9870112&id=7021922 - hurraamedical
eivät haitanne kirjoitti:
vannoo pakurikääpä teen puolesta http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=11
ja Andien intiaanit Graviola = Annona muricata http://www.cancertutor.com/Cancer/Graviola.html
vihreä tee ja muut antioksidantit http://www.tohtori.fi/?page=9870112&id=7021922Voi hyvänen aika millaista keskustelua palstalla on käyty ja näyttää taas uudelleen nostetun pinnalle. " Onneksi minulla ei vielä ole syöpää..."
Onneksi minulla ei vielä ole peräpukamia/munuaissairautta/diabetesta/infarktia....
Kukapa sitä tulevaisuudestaan tietää.
Toivottavasti KUKAAN sypöpäpotilas ei tietämättömyyttään luota vain johonkin yrttiin tai kääpään tai juomaan vaikka sitä kuka tahansa ties miksi tohtoriksi itseään tituleeraava henkilö mainostaisikin. Ei siinä taudissa sellaiset hömppäjutut auta. - Mihinkäs sitä pitää?
hurraamedical kirjoitti:
Voi hyvänen aika millaista keskustelua palstalla on käyty ja näyttää taas uudelleen nostetun pinnalle. " Onneksi minulla ei vielä ole syöpää..."
Onneksi minulla ei vielä ole peräpukamia/munuaissairautta/diabetesta/infarktia....
Kukapa sitä tulevaisuudestaan tietää.
Toivottavasti KUKAAN sypöpäpotilas ei tietämättömyyttään luota vain johonkin yrttiin tai kääpään tai juomaan vaikka sitä kuka tahansa ties miksi tohtoriksi itseään tituleeraava henkilö mainostaisikin. Ei siinä taudissa sellaiset hömppäjutut auta.No mininkäs sitä pitää uskoa?
- rs2012
hurraamedical kirjoitti:
Voi hyvänen aika millaista keskustelua palstalla on käyty ja näyttää taas uudelleen nostetun pinnalle. " Onneksi minulla ei vielä ole syöpää..."
Onneksi minulla ei vielä ole peräpukamia/munuaissairautta/diabetesta/infarktia....
Kukapa sitä tulevaisuudestaan tietää.
Toivottavasti KUKAAN sypöpäpotilas ei tietämättömyyttään luota vain johonkin yrttiin tai kääpään tai juomaan vaikka sitä kuka tahansa ties miksi tohtoriksi itseään tituleeraava henkilö mainostaisikin. Ei siinä taudissa sellaiset hömppäjutut auta.Miten nämä auttavat jos on BRCA1 gen mutation kantaja?
- Ei kapseleita
Kapselit ovat todettu tehottomaksi verrattuna uutteeseen. Joten en oikein ukso kapseleiden toimivuuteen. Juon koivuntuhkauutetta.
- Stond
Mulla rupesi heti panettamaan kun join havupuu-uutetta !
- Anonyymi
Hei! Mistä vois tilata koivuntuhkakapseleita? Onko kellään laittaa linkkiä?
- Anonyymi
Minulla todettiin rinrasyöpä 6 vuotta sitten. Nyt on jo terveen paperit. Yhtään koivuntuhkakapselia en syönyt, en havupuu-uutteita, en vitamiineja, en hiven aineita, en ruokasoodaa enkä sitruunamehua.
Paranin kun rinta poistettiin, kuusi kertaa sytostaattihoito ja 25 kertaa sädehoito. Ei sen kummenpaa. Hoito oli tosi kallis, mutta yhteiskunta maksoi. Kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768