että olisitte iloisia, että edes joskus sossut osoittavat inhimillisyyttä ja ymmärrystä toiminnassaan; viittaan alempaan avaukseen jossa naaapuri teki perättömän ilmiannon.
Asia tarkistettiin kuten kuuluukin ja kun ei mitään huomauttamista ollut, se jäi sikseen.
Tiedän itsekin muutaman vastaavanlaisen tapauksen.
MUTTA: eihän se tietenkään teille korppikotkille ja pahantoivojille riitä, koska olette oman lapsenne menettäneet, toivotte samaa tasapuolisesti kaikille.
Toivottelette onnea pääsystä sossujen silmätikuksi ja kihisette onnesta toivoessanne, että jonain päivänä TUONKIN lapsi viedään.
Olette säälittäviä pahantahtoisia putkinäköisiä ja -aivoisia rassukoita jotka eivät koskaan ole tyytyväisiä yhtään mihinkään.
Teidän päihinne ei mahdu muuta kuin loputon katkeruus ja kauna ; kaikki muut ovat syyllisiä tilanteeseenne paitsi te itse.
Ne, jokta tunnistavat itsensä, vastaavat taatusti; en siis sano, että kaikki biovanhemmat ovat kuvailemani kaltaisia koska tiedän, ettei niin ole.
sen sijaan
37
887
Vastaukset
- tarkisteltiin
aika ajoit tuli sossulta kuulustelukutsu... aina juuri silloin kun olin hakemasSa tosissani töitä... kas miten sattuikin?
- ehkä olla
lähinnä siitä, kuinka mainitsemasi ketjun aloittaja asiansa ilmaisi. Esittäen kuinka on kai parempi kuin moni muu, joilla kuitenkin saattaa olla täysin samanlainen asiakkuuden alku?
Yht'äkkiä kaikki ei sitten olekaan ok. kuten allaolevassa aloituksessa kirjoittaja itse uskoo.- että asiakkuus on
nyt alkanut, ja se tapa jolla ko. ketjun aloittaja kirjoitti, osoitti mielestäni yhtä suurta vahingoniloa. Jos kyseessä onkin aiheellinen ilmoitus, vahingonilo ei kun pahenee.
- Monissa tapauksissa
että asiakkuus on kirjoitti:
nyt alkanut, ja se tapa jolla ko. ketjun aloittaja kirjoitti, osoitti mielestäni yhtä suurta vahingoniloa. Jos kyseessä onkin aiheellinen ilmoitus, vahingonilo ei kun pahenee.
riidan vuoksi soitetaan poliisit jo siksikin, että metelöinti häiritsee naapureita. Jos perheessä tiedetään vielä olevan lapsiakin, on soitto poliisille ensisijainen?
Siitä jää ainakin merkintä myös poliisin kirjoihin, joten jos ilmoitus oli aiheellinen, pääsi joku nyt kuin koira veräjästä ja nauraa muille? Vain siksi, ettei poliisilla ole merkintää kun ei sinne olla soitettu? Miksi ei olla? - se vasta
Monissa tapauksissa kirjoitti:
riidan vuoksi soitetaan poliisit jo siksikin, että metelöinti häiritsee naapureita. Jos perheessä tiedetään vielä olevan lapsiakin, on soitto poliisille ensisijainen?
Siitä jää ainakin merkintä myös poliisin kirjoihin, joten jos ilmoitus oli aiheellinen, pääsi joku nyt kuin koira veräjästä ja nauraa muille? Vain siksi, ettei poliisilla ole merkintää kun ei sinne olla soitettu? Miksi ei olla?hyvä onkin, joka katsoo tiettyjä tapauksia sormiensa läpi? Siinä sitä kelpaa sitten paremmuuttaan toitottaa vaikka todellisuudessa asiat saattavatkin olla aivan päinvastoin. Meillä ei poliisit juokse eikä myöskään sossuja. Meistä ei ole tehty ilmoituksia vaikka ääni joskus kohoaakin. Miksi? Katkerien naapureiden puute on ihana asia, sellaiset saattavat todella aiheuttaa ongelmia toisille peittääkseen omiaan, mutta jos riita äityy sellaiseksi että sossuille ilmoitetaan, pitäisi kutsua myös poliisi riidan aikana paikalle ja mieluiten vielä niin, että sen riidan todistaa poliisitkin. Muussa tapauksessa allaoleva aloitus on vain provo.
- sen sijaan
Tuo kaikki on totta.
- Helinä-keiju3
Kun sossuja on juoksutettu turhaan johonkin perheeseen häiritsemään kotirauhaa, niin tekeekö sossu perättömästä ilmiannosta rikosilmoituksen tai viranomaisen harhauttamisesta paskamaista naapuria vastaan? Häh! Verovaroilla vaan juostaan ympäri nuuskimassa ja aiheetta.
- rikosilmoituksen
Helinä-keiju3 kirjoitti:

Meillä on sossu käynyt, etukäteen kysyivät saako tulla ja ilmoittivat aina koska tulevat. Mielestäni tuo sossu teki kuten sivistyneiden ihmisten pitääkin tehdä.
Sitten kun joutuu aiheettoman ilmoituksen kohteeksi, voi itse tehdä rikosilmoituksen. Sossu kun seisoo ovella, kyllä sen on ilmoitettava syy, miksi tulee, jos sitä ei tee, sossuun voi suhtautua kuin muihinkin kotiin tunkeutuviin rikollisiin.
KOTI on paikka jossa pitää saada nauttia lain suomaa suojaa ja onhan laissa selvästi pykälät kotirauhan rikkomisesta, jne. Koskee myös viranomaisia.
Eli, kun viranomaiset tulevat kotiimme, siihen pitää olla syy, muuten ei ole asiaa kynnyksen yli.
Älkää antako polkea oikeuksianne ! - Helinä-keiju3
rikosilmoituksen kirjoitti:
Meillä on sossu käynyt, etukäteen kysyivät saako tulla ja ilmoittivat aina koska tulevat. Mielestäni tuo sossu teki kuten sivistyneiden ihmisten pitääkin tehdä.
Sitten kun joutuu aiheettoman ilmoituksen kohteeksi, voi itse tehdä rikosilmoituksen. Sossu kun seisoo ovella, kyllä sen on ilmoitettava syy, miksi tulee, jos sitä ei tee, sossuun voi suhtautua kuin muihinkin kotiin tunkeutuviin rikollisiin.
KOTI on paikka jossa pitää saada nauttia lain suomaa suojaa ja onhan laissa selvästi pykälät kotirauhan rikkomisesta, jne. Koskee myös viranomaisia.
Eli, kun viranomaiset tulevat kotiimme, siihen pitää olla syy, muuten ei ole asiaa kynnyksen yli.
Älkää antako polkea oikeuksianne !Minusta sossun kuuluu tehdä se ilmoitus, koska sossua siinä on narutettu ja juoksutettu. Viranomaisen velvollisuus on ilmoittaa viranomaiseen kohdistetusta rikkomuksesta poliisille.
Ei me siviilit mitään ilmiantajia olla, sitä varten meillä on verovaroin palkatut virkamiehet. Sitten kun rikos on todettu ja tuomittu, niin voi halutessaan tehdä vielä kunnianloukkauksesta ilmoituksen, mikä on sitten eri asia ja asianomistajan vallassa. - noin olevan
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Minusta sossun kuuluu tehdä se ilmoitus, koska sossua siinä on narutettu ja juoksutettu. Viranomaisen velvollisuus on ilmoittaa viranomaiseen kohdistetusta rikkomuksesta poliisille.
Ei me siviilit mitään ilmiantajia olla, sitä varten meillä on verovaroin palkatut virkamiehet. Sitten kun rikos on todettu ja tuomittu, niin voi halutessaan tehdä vielä kunnianloukkauksesta ilmoituksen, mikä on sitten eri asia ja asianomistajan vallassa.mutta tekeekö sossu työnsä loppuun asti, ei varmaankaan yhdessäkään tapauksessa ole tehnyt. Olisi sossun ehkä syytä hieman nuhdella perättömiä asioita ilmoittelevia, se jo puhdistaisi ilmaa, ehkä.
- kunnianloukkausilmoitus?
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Minusta sossun kuuluu tehdä se ilmoitus, koska sossua siinä on narutettu ja juoksutettu. Viranomaisen velvollisuus on ilmoittaa viranomaiseen kohdistetusta rikkomuksesta poliisille.
Ei me siviilit mitään ilmiantajia olla, sitä varten meillä on verovaroin palkatut virkamiehet. Sitten kun rikos on todettu ja tuomittu, niin voi halutessaan tehdä vielä kunnianloukkauksesta ilmoituksen, mikä on sitten eri asia ja asianomistajan vallassa.Siihen voisi huvittuneesti hymähtäen todetä, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
- Helinä-keiju3
kunnianloukkausilmoitus? kirjoitti:
Siihen voisi huvittuneesti hymähtäen todetä, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
Onhan se kunnianloukkaus ilmoittaa jostain henkilöstä aiheettomasti, että tämä kaltoinkohtelee lapsiaan. Se on suuri kunnianloukkaus, ei siitä pikkurahalla selviä kun ruvetaan mittaamaan vahingonkorvausta. Ainoastaan jossain DDR:ssä saa ihmisen kunniaa loukata perättömillä ilmiannoilla vailla vahingonkorvausvastuuta. Nämä jututhan jäävät pimentoon siksi just, että sossun käsissä on tuomarin tehtävät nykyisessä perhettä koskevissa lastensuojelutapauksissa. Käräjäoikeus olisi oikea paikka, jotta myös vahingonkorvaukset tulisivat hoidettua väärän ilmiannon uhreille ja sitä kautta myöskään sossujen rekisteriin ei jäisi kummittelemaan keskeneräisiksi heidän mielikuvitusmerkintöjään.
- naapurikaan

sitä ilkeyttään tehnyt vaan lasta auttaakseen. Jos tuollaisesta nostaisi kunnianloukkaussyytteen näyttäisi vain kuinka syvältä kirpaisi. Ihmiset, jotka on jollain lailla kuilun partaalla on hanakoita puolustautumaan ja siinä puolustautuessaan lyömään överiksi. Jos tulee aiheetta syytetyksi jostain, on arvokkainta toimia juuri päinvastoin kuin ne ihmiset, joiden kohdalta tuli kaltoinkohdelluksi. Eli tässä tapauksessa olla kuin ei mikään voisi vähempää hetkauttaa. Näyttää, että meillä on kaikki kunnossa ja te voitte tehdä niin paljon aiheettomia ilmiantojanne kuin huvittaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.
- Helinä-keiju3
naapurikaan kirjoitti:

Oikeusvaltiossa perättömän ilmiantajan ura tulee katkaista välittömästi ja velvoittaa vahingonkorvauksiin jotta opitaan olemaan käyttämättä systeemiä väärin. Jokaisella uhrilla on oikeusvaltiossa oikeus saada hyvitys kärsimyksistään. Asennoidu vaan siihen, että perättömien ilmiantoura on kohta muisto vain.
- ja ura

sinä Helinä höpiset nyt taas ihan ihmeellisiä :) Naapurin ammatinkuva onkin "ilmiantaja". Taitaa olla huonosti palkattu ammatti. Ennen vanhaan ainakin Villissä Lännessä sentään luvattiin palkkio ilmiannosta. Tuskin nekään joka kerta ihan oikeaan osuivat. Oli asia mikä hyvänsä, niin ei sellaista satavarmaa ole mikään. Siksi ollaan ihmisiä, inhimillisiä myös erehtymään. Tuossa tapauksessa mistä tässä kai alunperin puhutaan, olisi tärkeintä nyt kun vahinko on tapahtunut, niin huolehtiä terapiasta yms. mitä kaikkea vaan voidaan heidän hyväksi tehdä. Siis äidin ja pojan. Paljon enemmän iloa heille on varmaan niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista. Ei kai tämä äiti ole oikeasti nostanut jotain kunnianloukkaussyytettä?
- Helinä-keiju3
ja ura kirjoitti:

He tulevat saamaan mittavat korvaukset, poikahan voi itse aikanaan nostaa kanteen jos äidin voimat eivät riitä. Tosin olen sitä mieltä, että yhteiskunnan tehtävä olisi tässä telkkarissa olleessa tapauksessa tarjota virkamiestensä todella pahasta mokasta korvaus omasta aloitteestaan ja heti paikalla.
- kohtuuullista

että se poika pääsis terapiaan ohi jonojen. Vaikka se onki sitte jollein toiselle taas pidempi odotusaika niin tuo on kuitenkin viranomaisten aikaansaama ongelma. Joten joustaa pitäis siinä. Ja kaikenmaailman avustukset tietysti mitä nyt kuuluu saada. Se on elokuvissa ja USA:ssa kun nostetaan oikeusjuttuja kaikesta mahdollisesta, ei suomi.
- Helinä-keiju3
kohtuuullista kirjoitti:

Äiti ja poika eivät luota kehenkään, joten miten kuvittelet tuon lapsen terapoinnin olevan edes mahdollista. Luottamusta kyllä lisäisi huomattavasti jos yhteiskuntamme maksaisi uhreille tuntuvat korvaukset uhrien häpäisemisestä. Mistä mielestäsi on sitten aiheellisempaa nostaa oikeusjuttuja jos ei juuri tämänkaltaisesta asiasta? Miksi haluat pitää nykyisen uhrejen kannalta täysin oikeudettomaksi jäävän tilanteen edelleen voimassa etkä halua muuttaa tältä osin Suomea länsimaisempaan suuntaan?
- Ne jotka selviävät
ja ura kirjoitti:
sinä Helinä höpiset nyt taas ihan ihmeellisiä :) Naapurin ammatinkuva onkin "ilmiantaja". Taitaa olla huonosti palkattu ammatti. Ennen vanhaan ainakin Villissä Lännessä sentään luvattiin palkkio ilmiannosta. Tuskin nekään joka kerta ihan oikeaan osuivat. Oli asia mikä hyvänsä, niin ei sellaista satavarmaa ole mikään. Siksi ollaan ihmisiä, inhimillisiä myös erehtymään. Tuossa tapauksessa mistä tässä kai alunperin puhutaan, olisi tärkeintä nyt kun vahinko on tapahtunut, niin huolehtiä terapiasta yms. mitä kaikkea vaan voidaan heidän hyväksi tehdä. Siis äidin ja pojan. Paljon enemmän iloa heille on varmaan niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista. Ei kai tämä äiti ole oikeasti nostanut jotain kunnianloukkaussyytettä?
aiheettomasta ilmoituksesta sossujen yhdellä tapaamisella, eivätkä joudu koskaan elämässään enää sellaisen kohteeksi, voivat varmaan suhtautuakin asiaan tyyliin 'ei voisi vähempää hetkauttaa'.
Mutta entä vaikkapa ne eronneet perheet, joista katkera ex tehtailee urakalla koko ajan vääriä ilmoituksia? Tai joku sairas yksilö naapurissa, joka nyt vain sattuu purkamaan katkeruuttaan lapsiperheisiin?
Yritä ymmärtää, että tässä ei millään tavalla puhuta ilmoituksen tekemistä vastustaen, vaan nimenomaan aiheettomien ilmoitusten tekijöitä arvostellen. Ja tuon tv-ohjelmassa kerrotun tapauksen seuraamukset äidille ja pojalle ovat törkeydessään sitä luokkaa, että heidän kuuluu saada valtiolta mittavat korvaukset kärsimyksistään!
Nimenomaan kunnianloukkauksesta ja häpäisemisestä tuossa on kysymys. - ovat niitä länsimaita
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Äiti ja poika eivät luota kehenkään, joten miten kuvittelet tuon lapsen terapoinnin olevan edes mahdollista. Luottamusta kyllä lisäisi huomattavasti jos yhteiskuntamme maksaisi uhreille tuntuvat korvaukset uhrien häpäisemisestä. Mistä mielestäsi on sitten aiheellisempaa nostaa oikeusjuttuja jos ei juuri tämänkaltaisesta asiasta? Miksi haluat pitää nykyisen uhrejen kannalta täysin oikeudettomaksi jäävän tilanteen edelleen voimassa etkä halua muuttaa tältä osin Suomea länsimaisempaan suuntaan?
joiden suuntaan Suomea pitäisi mielestäsi kehittää?
- Helinä-keiju3
ovat niitä länsimaita kirjoitti:
joiden suuntaan Suomea pitäisi mielestäsi kehittää?
Jään edelleen odottamaan sinun vastaustasi esittämiini arvokysymyksiin, samalla kun vastaan sinulle.
Sosialistisissa maissa suositaan valtiojohtoista lastenhoitoa. Länsimaissa, kuten halveksimassasi amerikkalaisessa mallissa on taas perhekeskeinen lähtökohta. Kukin voi tahollaan määritellä, mitkä maat ovat mihinkin leiriin kuuluvia maita. Suomi ei ole maa, me olemme EU. Kysymyksesi on siis mihin maihin EU kuuluu. Vääränlainen kysymyksenasettelusi, jossa ei ymmärretä mitä termi maa tarkoittaa, johtaa siihen, että kohta kysyt "no kuuluukos Los Jakomäklös länsimaihin".
- tämä iloinen inisijä
äiti kolmelle kirjoitti siihen tyyliin
että niinkuin hän tietäisi kaikkien noin 16 000 huostanotetun lapsen vanhempien "kohtelun" sosiaalitoimistossa!
ehkä hän oli kohdannut juuri y h d e n niistä
19 % työntekijöistä, joilla on esim. etelä-suomen läänin alueella on riittävä ammattitaito ja pätevyys tehdä lastensuojelutyötä.
"Satu Taiveaho, sd
Kirjoittanut: puheenvuorosta 26.11.2006 klo 02.32
Etelä-Suomen läänin alueella vuonna 2005 vain 41 prosentissa kunnista täyttyi suositus siitä, että sosiaalityöntekijöitä olisi yksi 2 000:ta asukasta kohden. Pätevien työntekijöiden osalta tilanne oli todella vielä huolestuttavampi: vain 19 prosenttia työntekijöistä oli sosiaalityön kelpoisuusehdot täyttäviä. "
Ja sinä kaktus
et voi tietää jäikö (alla olevan kirjoituksen)
"se sikseen"
tai missä vaiheessa "jatkoa" tälle perheelle seuraa; hehän ovat jo lastensuojelun asiakkaita.
"onnea";
sossujen asiakkuus taitaa todennäköisemmin jatkossa napsahtaa yhä suuremmalle osalle suomalaisista lapsiperheistä,
mikäli ilmoitusvelvollisuus laajenee,
yhteiskunta ei laita lapsia omissa palveluissaan etusijalle, ykköseksi
(neuvolat, päivähoito, koulut)
eikä riittävää peruspalvelutyötä perheiden hyväksi mahdollisissa avuntarvitsemistilanteissa (kodinhoitajat jne) saada rakennettua uudelleen.
jne- näyttää menevän
niin päin, että se kourallinen biovanhempia, joilta lapsi on kenties hieman heppoisin syin (ainakin heidän omasta mielestään) otettu pois, yleistää oman kurrrrjan kohtalonsa koskemaan kaikkia niitä 16000 huostaanotetun lapsen vanhempia.
- rekkakortti niin
näyttää menevän kirjoitti:
niin päin, että se kourallinen biovanhempia, joilta lapsi on kenties hieman heppoisin syin (ainakin heidän omasta mielestään) otettu pois, yleistää oman kurrrrjan kohtalonsa koskemaan kaikkia niitä 16000 huostaanotetun lapsen vanhempia.
mitähän siitä tulisi tai mitä valvovat viranomaiset siihen sanoisivat.
tai jos sairaalan leikkaavista kirurgeista vain 19 % olisi samaten ammattiinsa päteviä, niin mitähän siitä tulisi?
mutta kun on kyse lapsista ja heidän perheidensä parissa ja hyväksi tehtävästä työstä, niin...?
ps. luitko eduskunnan kansanedustajapuheenvuoroja tuolta alempaa, tai MLL kannanottoja, tai Hyssälän keväällä antamia kommnetteja tai jne....mitähän kurjia kommentteja nekin kaikki ovat olleet ..... - kaktus
sanoin itsekin tietäväni pari vastaavanlaista tapausta ja totta tosiaan; jälkiseuraamuksia ei ole ollut, onhan tapahtumista jo sen verran vuosia että uskottava se on.
Jutun ydin onkin, että nämä "kaltoinkohdellut" yksilöt eivät saa mahtumaan päähänsä ettei kaikki sossutkaan ole samanlaisia, kuten ei taatusti biot eikä sijaritkaan. - onkin ettei sitä millään
kaktus kirjoitti:
sanoin itsekin tietäväni pari vastaavanlaista tapausta ja totta tosiaan; jälkiseuraamuksia ei ole ollut, onhan tapahtumista jo sen verran vuosia että uskottava se on.
Jutun ydin onkin, että nämä "kaltoinkohdellut" yksilöt eivät saa mahtumaan päähänsä ettei kaikki sossutkaan ole samanlaisia, kuten ei taatusti biot eikä sijaritkaan.tavalla kontrolloida valtakunnallisesti niin
että esimerkiksi lapsiperheitä koskevissa asioissa olisi yhtenäinen linja koko Suomessa. YK;n lasten oikeuksien komitea moitti Suomea juuri tästä asiasta.
Ettei valtiovalta ole taannut kaikille lapsille ja heidän parheilleen tasapuolisesti samanlaista ja -tasoista kohtelua,
kuntatasolla ja heitä koskevissa asioissa.
eikä edes rahallista tukea tai apua,
kenelle sitä kuuluisi jo suomen lakienkin mukaan antaa ja myöntää.
eihän se voi olla mitenkään edes mahdollista,
että jos jollakin alueella on
19 % sosiaalityöntekijöistä päteviä hoitamaan töitään
ja toisilla alueilla vaikka puolet sosiaalin porukasta,
että kaikkia sosiaalin asiakkaita kohdeltaisiin yhden mukaisesti koko valtakunnan alueella.
(siis sosiaalityön paikallisviranomaisena voi olla vaikka karjakko, kärjistäen.)
että se siitä tasapuolisuudesta Suomessa. - Kyllä nämä kaltoin-
kaktus kirjoitti:
sanoin itsekin tietäväni pari vastaavanlaista tapausta ja totta tosiaan; jälkiseuraamuksia ei ole ollut, onhan tapahtumista jo sen verran vuosia että uskottava se on.
Jutun ydin onkin, että nämä "kaltoinkohdellut" yksilöt eivät saa mahtumaan päähänsä ettei kaikki sossutkaan ole samanlaisia, kuten ei taatusti biot eikä sijaritkaan.kohdellut saavat kalloonsa mahtumaan asioita vähintään yhtä sujuvasti kuin joku toinenkin 'näkijä', joka täällä näkemistään tapauksista kuuluttaa.
Mutta jos ei ole nähnyt muuta kuin asiattoman ilmoituksen ja sossun taholta pitkittynyttä vainoamista vaikka ei huostaa tehtäisikään, niin silloin tuollainen henkilö kirjoittaa näkemästään ihan samoin kuin toisetkin 'näkijät' näillä palstoilla. Miksi vastakkaisen kokemuksen omaavat ihmiset saisi kirjoittaa omista kokemuksistaan? Vai valehdellako pitäisi vai jättää kirjoittamatta?
Kiitollisia ollaan varmasti joka ikisessä tapauksessa, jolloin sossusta on asianmukaista apua itselleen saanut ja asiallista kohtelua muutenkin, vaikka lastensuojeluilmoituksen yhteydessä. Mutta tämä on juuri sitä, että pitäisi lukijoidenkin ymmärtää, että tyytyväiset kirjoittajat eivät välttämättä näe aihetta kirjoittamiseen, eivät edes liiku näillä palstoilla.
Kyllä se vain sossunkin suhteen pitää paikkansa vanha sanonta, että 'hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmaksi'. Tai jotain tuon tyylistä se oli.
- tehty yhtään ainoaa
lastensuojeluilmoitusta, mutta ikävä kyllä tukihenkilönä olen tavannut heitä, joista on tehty ja jotka sossun epäluuloisuuden takia eivät ole päässeet kyttäämisestä ja tilintekovelvollisuudesta eroon vähään aikaan.
Siis jos hyvä tuuri käy, sossut uskovat yhdellä tapaamisella, mutta kun aina ei ole niin. Silti voivat ajan mittaan jättää rauhaan ja huostaanotolta säästytään, mutta aiheettomien ilmoitusten seuraamuksia seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että toistuvan aiheettoman ilmoituksen tekijälle pitäisi säätää lakiin rangaistus.- Suomen laissa
virkamiehen tahallinen harhaanjohtaminen,
haitan teolla viranomaisen työnteon estäminen jne.
joku ilmoittelija on saanut myös oikeudessa tuomion aiheettomista lastensuojeluilmoituksien tekemisestä.
ilmoituksen tekijä kohdisti aiheettomasti yhteen ja samaan perheeseen toistuvasti ilmoituksensa jotka oikeudessa toteennäytettiin ... rikoksena. - Kerrankin jotain
Suomen laissa kirjoitti:
virkamiehen tahallinen harhaanjohtaminen,
haitan teolla viranomaisen työnteon estäminen jne.
joku ilmoittelija on saanut myös oikeudessa tuomion aiheettomista lastensuojeluilmoituksien tekemisestä.
ilmoituksen tekijä kohdisti aiheettomasti yhteen ja samaan perheeseen toistuvasti ilmoituksensa jotka oikeudessa toteennäytettiin ... rikoksena.myönteistä uutista!
Hyvä, hyvä, että siihen suhtaudutaan rikoksena jo nyt!
Lastensuojeluasioissa on vain tottunut siihen, että rikoksetkaan eivät ole rikoksia, mutta se taitaa pitää paikkansa vain viranomaisten rötöksistä. Jos taas ilmoituksen tekijänä on yksityinen kansalainen, saadaan rötöksistä rapsut kuten kuuluukin.
- sitten meitä jatkuvasti pii...
olemme ymmärtäneet että olet hyvä ellet suorastaan paras, keksisitköhän muita pätemisen paikkoja elämääsi kuin toisten ihmisten onnettomuudella märehtiminen?
- kaktukselta!
Sitäkö pelkäät, että lapset huostaanotetaan sinultakin!
On aihetta kyllä pelätäkin, huostaanotto on mahdollista kenen tahansa kohdalla tänä päivänä, joka sattuu silmätikuksi joutumaan.
Eivät tänne jää iloitsemaan ne, jotka ovat aiheettomasta ilmoituksesta selvinneet yhdellä sossun tapaamisella! Ja kuule kun se on tuurista kiinni, miten siitäkin selviää, miten todistat aiheettoman aiheettomaksi, miten luottamus syntyy, miten henkilökemiat toimivat, paljon riippuu siitä, MISTÄ sinua alun alkaen syytetään.
Että yritäpä vain pysyä nahoissasi piikkipätkä!
Ja ole tyytyväinen niin kauan kun et ole itse sossun kalkkunoita niskaasi saanut. Sillä et koskaan voi tietää, milloin se päivä on edessä.- työskennellyt tiesi
kertoa, kuinka paikasta tehty ilmoitusta ja oikeat sossut oikealla alalla olivat ilmoituksiin (huom. monikko) puuttuneet. Tarkistusta tehtiin. Kukaan ilmeisesti perhekodista itsestään ei "tiennyt mistään mitään", että "kateelliset naapurit ilmoittelivat" tai "huonot vanhemmat". Nimesivät siis itse niitä mahdollisia tahoja, joilta sossujen siis kannatti kysellä. Naapureiltakin taidettiin ottaa lausuntoa ja kas saatanaa, lafka kiinni. Eräs tyttö esiintyi tv:ssä ja kertoi "lastensuojelulaitoksen" touhuista. Pallopeleihin tarkoitettuja välineitä käytettiin ahkerasti johonkin aivan muuhun kuin pelaamiseen. Lasten kehot toimivat "palloina". Kunnon sossu tekee sijaisperheeseenkin ratsian välittömästi samalla tavoin kuin mitä normaaleihinkin perheisiin, joiden perustuslaillista suojaa sijarit tuppaavat tehokkaasti touhujaan peittelemään.
- muidenkin alkaa
työskennellyt tiesi kirjoitti:

hakemaan Pride-kurssille? Paljonko maksaa?
Eikö moinen kurssi olisi oiva myös meille muillekin bioperheille?
Sossun natistessa (aiheettomasti, kuten usein on) voitaisiin ylpeänä esittää n. 24-tunnin kurssitusta, joka antaa kouraan sellaiset valtuudet että oksat pois.
Eikö kyse kuitenkin ole lasten hyvinvoinnista, joita sijaisperheiksi aikomattomat, paatuneimmatkin kriminaalit voivat hyväkseen käyttää oppiakseen ennätysajassa vanhemmuuden salat? - huostaanottojen
muidenkin alkaa kirjoitti:
hakemaan Pride-kurssille? Paljonko maksaa?
Eikö moinen kurssi olisi oiva myös meille muillekin bioperheille?
Sossun natistessa (aiheettomasti, kuten usein on) voitaisiin ylpeänä esittää n. 24-tunnin kurssitusta, joka antaa kouraan sellaiset valtuudet että oksat pois.
Eikö kyse kuitenkin ole lasten hyvinvoinnista, joita sijaisperheiksi aikomattomat, paatuneimmatkin kriminaalit voivat hyväkseen käyttää oppiakseen ennätysajassa vanhemmuuden salat?loppu, ja sehän ei käy?
- järkeä ole yhteiskunnan
huostaanottojen kirjoitti:
loppu, ja sehän ei käy?
taholta. Minulle ehdotettiin sossujen taholta sijaislasten ottamista jo ennen oman lapseni sijoitusta ja on siitä mainittu taas kun lapsi kotiutettiin.
Minähän en sossujen ohjenuoraan lähde tanssimaan! Jos omassa lähipiirissä tulisi jollekin lapselle huostan tarvetta, voisin ottaa lapsen ilomielin meille väliaikaiseen sijoitukseen JOS asia olisi mahdollista hoitaa ilman sossuja.
Mutta ehkä tuossa tapauksessa lapsen parhaaksi sietäisin vähän sossujakin ja ovathan he meidän kohdalla aika inhimillisiä olleet, ei sen puoleen. - inhimillisiä pahimpiin
järkeä ole yhteiskunnan kirjoitti:
taholta. Minulle ehdotettiin sossujen taholta sijaislasten ottamista jo ennen oman lapseni sijoitusta ja on siitä mainittu taas kun lapsi kotiutettiin.
Minähän en sossujen ohjenuoraan lähde tanssimaan! Jos omassa lähipiirissä tulisi jollekin lapselle huostan tarvetta, voisin ottaa lapsen ilomielin meille väliaikaiseen sijoitukseen JOS asia olisi mahdollista hoitaa ilman sossuja.
Mutta ehkä tuossa tapauksessa lapsen parhaaksi sietäisin vähän sossujakin ja ovathan he meidän kohdalla aika inhimillisiä olleet, ei sen puoleen.typeriin kaakattajiin verrattuna, mitä täällä näkee.
Minäkin alennuin kerran keskusteluun jonkun kanssa, joka alussa vaikutti vain vähän tietämättömälle. Mutta sitten kyllä paljastui todellinen 'ruuvit väärässä järjestyksessä' -tilanne. Sen uskonkin olevan takana monella pahimmalla haukkujalla, ei tasapainoinen ihminen täällä ketään henkilökohtaisesti nimittelemään ryhdy.
Kun on oma lehmä ajassa, lähdetään tyhmyyttä purkamaan ensin vaikka bio-vanhempiin, sitten voi vähän räksyttää sijari-palstalla, sitten edetä vaikka abortin tehneisiin, suurperheiden puolelle ja eri palstoille, tuota rataa. Noin kuvittelisin häiriköiden liikuskelevan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887