Ahdistaa

Hyi. Mä olen nähnyt muutaman viikon sisällä jo kaksi kertaa sellaista unta, että isäni on kuollut. Kuolema on molemmilla kerroilla ollut ns. luonnollinen. Uni on todella ahdistava ja päällimmäisenä tunteena on aina se syvä suru ja surutyön teko. Miksi nään tämmöistä unta?
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos olet nuori ihminen, niin uni viestittää luonnollisesta itsenäistymisestäsi. Esimerkiksi pois kotoa muuttaminen voi tuntua kaikesta huolimatta haikealta.

Äänestä
  • Ihan hyvältä kuulostava ehdotus, mutta olen asunut poissa kotoa lähemmäksi kymmenen vuotta ja naimisissakin olen. :) Itsenäistyminen on tapahtunut siis jo aikoja sitten.

    Äänestä

Sitten tämä ei osunut oikeaan, itse sen parhaiten tietää. Minulla on kohta 50-vuotias veli, joka on vielä perheellisenäkin kiinni äidissään. Isä edustaa myös koko mieskuvaammme, että onko mieskuvasi muuttumassa, oletko pettynyt miehiin? Tai miten miehesi kohtelee sinua? Jos isäsi on iäkäs ja olet hyvin kiintynyt häneen, niin sinulla saattaa olla alitajuntaisia pelkoja hänen menettämisestään. Kuten näet unen tarkoitusta saa toisinaan hakea kaukaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Daddy's girl kirjoitti:

Hyi. Mä olen nähnyt muutaman viikon sisällä jo kaksi kertaa sellaista unta, että isäni on kuollut. Kuolema on molemmilla kerroilla ollut ns. luonnollinen. Uni on todella ahdistava ja päällimmäisenä tunteena on aina se syvä suru ja surutyön teko. Miksi nään tämmöistä unta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu