5.12. 15:00 Suomalaiset eivät kuulu maailman rikkaimpiin 39 000 dollarin keskimääräisellä omistuksellaan, kertoo YK-alaisen Wider-instituutin tänään julkaistava tutkimus.
Varallisuuden kärkisijaa pitää Japani. Kaikkien muiden pohjoismaalaisten vauraus on suomalaisia huomattavampi.
Länsimaista Suomi kuuluu köyhimpien maiden kastiin.
Ostovoimaltaan Suomi sijoittuu viimeiseksi, kun vertaillaan 24 rikkaimman OECD-maan tilannetta. Ostovoimaisin maa on Luxemburg; Ruotsi ja muut Pohjolan maat päihittävät Suomen ostovoimankin.
Helsingissä toimivan Widerin tutkimus on maailman ensimmäinen varallisuuseroja tutkiva selvitys. Varallisuudeksi laskettiin vuoden 2000 kiinteistöt, talletukset ja arvopaperit, joista vähennettiin velat.
Tutkimuksen mukaan maailman varallisuus kasautuu hyvin harvoille henkilöille. Rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa 40 prosenttia kaikesta varallisuudesta, mitä on maan päällä.
Tähän rikkaiden prosenttikerhoon kuuluu 37 miljoonaa ihmistä, joista enemmistö asuu Yhdysvalloissa ja Japanissa.
pienin ostovoima
6
725
Vastaukset
- Lapinlahti
Miten tähän ollaan tultu ?
Kuka on syyllinen ja miksi ?
Onko Suomi yhä maailman kilpailukykyisin maa ja vähiten korruptoitunut ?- kysymyksiisi
Miten?
Korkealla verotuksella joka syö yhtiöiden vaihtoa, työpaikkoja ja talouden kasvua.
Kuka?
Jokainen viimeisen 30 vuoden aikana pääpuolueen edustajaa äänestänyt henkilö. Syy on äänestäjissä, jotka sinisilmäisyyttä uskovat vaalipropagandan.
Onko Suomi yhä maailman kilpailukykyisin maa?
En tiedä miten kilpailukykyisyys tuossa mitattiin, mutta Suomi ei oikeasti ole koskaan ollut maailman kilpailukykyisin maa, eikä tätä rahaa tule varmasti olemaankaan. Ongelmat jatkavat kasautumista ja lopulta pato pettää.
Korruptiota on, kyse on vain miten korruptio mitataan. Hyvä veli-toimintaa sen sijaan sitäkin enemmän. - ap.
kysymyksiisi kirjoitti:
Miten?
Korkealla verotuksella joka syö yhtiöiden vaihtoa, työpaikkoja ja talouden kasvua.
Kuka?
Jokainen viimeisen 30 vuoden aikana pääpuolueen edustajaa äänestänyt henkilö. Syy on äänestäjissä, jotka sinisilmäisyyttä uskovat vaalipropagandan.
Onko Suomi yhä maailman kilpailukykyisin maa?
En tiedä miten kilpailukykyisyys tuossa mitattiin, mutta Suomi ei oikeasti ole koskaan ollut maailman kilpailukykyisin maa, eikä tätä rahaa tule varmasti olemaankaan. Ongelmat jatkavat kasautumista ja lopulta pato pettää.
Korruptiota on, kyse on vain miten korruptio mitataan. Hyvä veli-toimintaa sen sijaan sitäkin enemmän.Suomihan on kilpailukykyinen (joka mitataan yrityksen kannalta) juuri sen takia, että esim. lippulaivayhtiömme saa halvalla ison kasan insinöörejä töihin. Missä tahansa muussa maassa insinööri tienaa tuplapalkan. Sama pätee muihin ao. firman käyttämiin ammattilaisiin. Näiden ihmisten ostovoima on tottakai alhainen, mutta maan kilpailukyky yritysten kannalta korkea.
- anti optio harha
Miten mitataan korruptiota ?
Keneltä siitä kysytään ja miten usein ? - ei tule - eika tilata
Maailmaa pyorittaa tuottava bisnes !
# aseet
# huumeet
# autoteollisuus
# oljy
Mitaan naista ei ole Suomessa, joten se tuomaa laskennalista etua ei saada tilastoon ! - sasae
ei tule - eika tilata kirjoitti:
Maailmaa pyorittaa tuottava bisnes !
# aseet
# huumeet
# autoteollisuus
# oljy
Mitaan naista ei ole Suomessa, joten se tuomaa laskennalista etua ei saada tilastoon !Minä olen nähnyt sellaisen laskelman, että maailman tuottavimmat bisnekset olisivat:
1. asekauppa
2. huumekauppa
3. kauneusteollisuus eli beauty industry
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190