Olen jonkin aikaan seurannut keskusteluja tällä palstalla ja huomannut miten paljon on ongelmia ja eripuraa appivanhemmilla ja miniöillä.Itsellänikään ei ihan helppo tilanne ole ja toivoisinkin ajatuksia miten tilanteen voisi ratkaista kaikkien hyväksi.Olen miestäni 16 vuotta nuorempi ja appivanhempani ovat siis jo melko iäkkäitä.Kotonani sain sellaisen kasvatuksen että kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa sellaisina kuin he ovat ja olen näin yrittänyt elämässäni toimia.Vaan appivanhempani eivät tee niin minua kohtaan.Olen pitkäaikaissairas ja en aina jaksa lähteä kylään heille.Vaikka asiasta on kauniisti ja asiallisesti sanottu heidän mielestään olen suuttunut jostain kun en tule kylään.Lisäksi minua vaivaa ulkonäköön kohdistuvat kommentit.Esim.ruokapöydässä kun on syöty saa mieheni usein kuulla että onpas sinulla iso vatsa ja pitäisi laihduttaa..eikä mieheni todellakaan ole lihava.Huomaan että mieheni pahoittaa mielensä ja vaikka asiasta on sanottu se jatkuu aina vain.Usein he ovat arvostelleet vaatteitani tai hiuksiani.Lisäksi minusta tuntuu todella epämiellyttävältä appiukkoni liiallinen halailu ja koskettelu.Vaikka asioista on puhuttu se ei ole auttanut.Olen kovasti pahoilla mielin että tilanne on tämä vaikka haluaisin olla appivanhemmilleni mukava miniä,ovathan he kuitenkin mieheni vanhemmat.Asia vaivaa minua niin paljon että en enää käy heillä kylässä niin usein.
kunnioitusta puolin ja toisin
10
807
Vastaukset
- Miniä 39
Maailma on kovasti muuttunut menneinä vuosikymmeninä. Ennen sukulaisten oli tultava toimeen keskenään ihan käytännön pakosta, koska suvut asuivat lähekkäin ja asioiden hoitoon tarvittiin esimerkiksi maalla kaikkia sukupolvia. Yleensä nuori miniä hoiti talon asioita ja vanhemmat sukupolvet toimivat lapsenvahtina. Miniä joutui yleensä alistumaan miehen suvun tapoihin, koska hän sai vastineeksi lastenhoitoapua ja oli tavallaan "ulkopuolinen" miehen suvun keskellä.
Nykyään tilanne on täysin toinen. Kenenkään ei ole mikään pakko pitää yhteyttä sukulaisiin, joista ei pidä. Itse yritin aikana myötäillä kaukana asuvaa anoppiani ja hampaat irvessä kestin hänen vierailunsa meillä, koska vanhempiaan pitää kunnioittaa ja sukulaiset pitää hyväksyä sellaisenaan. Kypsyin kuitenkin ajan mittaan ja sain jopa fyysisiä oireita anoppini vierailujen koittaessa, sen verran koville otti nuo päiviä kestävät syynäysreissut pojan huusholliin. Aloin miettiä, että minkä takia minun pitää kestää anoppiani? Mihin oikein tähtään ja mikä on se palkinto, jonka uhrautumisesta saan? Ei mikään. Anoppini ei ole koskaan meitä mitenkään auttanut enkä ole ollut apua häneltä vailla. Joskus hän on suorastaan tuppautunut meille (monen sadan kilometrin päästä), jos olemme tarvinneet vuorotöiden takia lastenhoitoapua. Muutaman kerran kokeiltuamme totesin, että paljon helpompi maksaa vieraalle kuin katsoa anopin määräilyä ja arvostelua omassa kotona. Emme ole olleet häneltä rahaa vailla emmekä näin ollen missään kiitollisuuden velassa.
Olen miettinyt, että haluaisinko poikani tyttöystävän käyvän meillä, jos hän ei itse halua. Vastaus on, että poikani on minulle tärkeä ja toivottavasti hän on tärkeä myös tyttöystävälleen. Jos tyttöystävä on mieluummin käymättä luonamme, niin hyväksyn sen. Jos poikani lakkaa sen takia pitämästä yhteyttä kotiin, olemme epäonnistuneet kasvattajina ja on vain katsottava itseään peiliin. En kuitenkaan halua kenenkään käyvän luonani esimerkiksi säälistä tai velvollisuuden tunnosta. Jokainen on vastuussa omasta seuraelämästään ja pojan tyttöystävän/vaimon tehtävä ei ole anopin viihdyttäminen hinnalla millä hyvänsä. - Nimetön
Kirjoitin vastauksen kysyjälle otsikolla: No, mites joulut meni? Kerroin erilaisesta Joulusta 2006.
Minun miniäni haistatti mulla paskat jo vuosia sitten ja olen "saatanan lehmä" laittoi vielä viestinkin vahvistukseksi. "Älä, vittu ikinä astu mun tontille, vittu, raastuvasssa tavataan, jne..."
Itse kestin vuosia hammasta purren tätä naista lasten takia ja hoidimme poikia ihan jatkuvasti, kunnes en enää jaksanut nöyristellä Narskua ja kuulla sivullisten kertomana kuinka minua on haukutta kiitokseksi.
Tässä oli vähän miniäni kunniotusta minua kohtaan, anoppiaan ja lastensa mummoa ja auttajaa - omasta pyynnöstään !- Ähäpäs
Mistähän moinen reaktio on mahtanut saada alkunsa? Ei se varmaan ihan itsestään ole tyhjästä syntynyt. Jotkut luulevat olevansa kovinkin avuliaita tupatessaan yhtämittaa joka väliin säätämään omalla tyylillään tajuamatta lainkaan, että se ei sovi kaikille ja että muilla on oma elämä ja omat systeemit. Sellainen ajattelu, että kyllä pitää miniälle/vävylle/lapselle/jne. kelvata, kun on itselle/omille tenaville kelvannut, ei yksinkertaisesti toimi. Anoppi ei voi tulla ripustelemaan itselleen mieleisiä verhoja jälkikasvunsa kotiin kysymättä miniältä/vävyltä mitä pariskunta itse haluaa. Näin nätisti sanottuna. Verhot ovat vain esimerkki lievimmästä päästä, tämän sortin ihmiset harrastavat vastaavaa tuppautumista ihan joka elämänalalla, pahimmillaan saattavat jopa kantaa pariskunnan omia hankintoja varastoon tai peräti roskiin ja ovat päälle vielä olevinaan suuria hyväntekijöitä ja loukkaantuvat lopullisesti, jos asiasta kehtaa edes huomauttaa. Sinun tapauksessasi kannattaisi varmaan mennä vähän itseensä ja miettiä mitä olet tehnyt - selvästi, jotain mainitsemaani vakavampaa, kun olet tuollaisen reaktion saanut aikaiseksi.
- Nimetön
Ähäpäs kirjoitti:
Mistähän moinen reaktio on mahtanut saada alkunsa? Ei se varmaan ihan itsestään ole tyhjästä syntynyt. Jotkut luulevat olevansa kovinkin avuliaita tupatessaan yhtämittaa joka väliin säätämään omalla tyylillään tajuamatta lainkaan, että se ei sovi kaikille ja että muilla on oma elämä ja omat systeemit. Sellainen ajattelu, että kyllä pitää miniälle/vävylle/lapselle/jne. kelvata, kun on itselle/omille tenaville kelvannut, ei yksinkertaisesti toimi. Anoppi ei voi tulla ripustelemaan itselleen mieleisiä verhoja jälkikasvunsa kotiin kysymättä miniältä/vävyltä mitä pariskunta itse haluaa. Näin nätisti sanottuna. Verhot ovat vain esimerkki lievimmästä päästä, tämän sortin ihmiset harrastavat vastaavaa tuppautumista ihan joka elämänalalla, pahimmillaan saattavat jopa kantaa pariskunnan omia hankintoja varastoon tai peräti roskiin ja ovat päälle vielä olevinaan suuria hyväntekijöitä ja loukkaantuvat lopullisesti, jos asiasta kehtaa edes huomauttaa. Sinun tapauksessasi kannattaisi varmaan mennä vähän itseensä ja miettiä mitä olet tehnyt - selvästi, jotain mainitsemaani vakavampaa, kun olet tuollaisen reaktion saanut aikaiseksi.
Koko ajan halusimme olla taustalla, emmekä edes vastanneet puheluihin välillä tai "emme olleet kotona", KOSKA miniä ja poika oli aina jotain vailla. Miniä soitti aina kännissä, leperteli ja imartreli saadakseen haluamansa (lapsenpiian uudeksi vuodeksi, juhannukseksi tai muuten vaan, useasti valheella, kun mies matkatöissä, paljastui helposti myöhemmin).Just lastenhoitoa, tms. apua, bensarahaa, ruokaa, kyytiä, rakennusapua jne.. lista on pitkä. En ole edes pojan uudessa talossa, jota rakensimme apuna HEIDÄN PYYNNÖSTÄÄN (olisi ollut muutakin tekemistä kesäkuumalla, töissäkin käydään molemmat!) koskaan saunoneet, syöneet, kahvitelleet, eivät ole pyytäneet, eikä totta vie ole mieli tehnyt tuppautua. Lapsetkin jätettiin yleensä pihalla pois vanehmmilleen tai he hakivat meiltä. Ei jaksa semmoista ihmistä katsoa ja kuunnella. Humalassa kehuu itseään ja pauhaa, selvinpäin istuu kuin muumio omassa erinomaisuudessaan. Ei ole pienintäkään kiinnostusta kenenkään verhoja mennä säätämään tai muutakaan. MITÄÄN ei ole otettu kantaa kenenkään sisustuksiin, sen enempää pojan perheen kuin tyttärenkään. Se on heidän oma koti ja meillä on ikioma. Vähän jotain käytöstapoja olisin odottanu 35 v. naiselta ! Sairas kun on ei voi mitään !! Siskonsa samanlainen ja isä skitso (itse miniä kertoi), veli tehnyt itsarin. Voiko silloin enää tervepäistä odottaakkaan. Patologinen valehtelelija. Vävyyn on todella hyvät välit ja samoin ihan kaikkiin muihin sukulaisiin, ihme ja kumma. Menin itseeeni ja huomasin olleeni TÖRKEÄSTI HYVÄKSIKÄYTETTY; kerroin pojalleni siis totuuden, miksi en vastaa humalaiselle miniälle kännyyn enään. Kerroin myös miniän pettämiset ja selän takana haukkumiset pojalle suoraan, kerroin tietäväni puukolla uhkailut ja pahoinpitelyt ja rahan tuhlaukset ja valehtelut, siis kerroin ihan kaiken minkä VARMASTI TIEDÄN, todistajiakin löytyy. Moni onkin ihmetetllyt, miksi poikani jaksaa katsoa tuota hurjaa, säälivät, niin minäkin, käteni ovat sidotut. T: Mummo 50 v. ja töissäkäyvä, itse omalla työllä kotinsa ja elantonsa hankkinut ja maksanut.
- Nimetön
Ähäpäs kirjoitti:
Mistähän moinen reaktio on mahtanut saada alkunsa? Ei se varmaan ihan itsestään ole tyhjästä syntynyt. Jotkut luulevat olevansa kovinkin avuliaita tupatessaan yhtämittaa joka väliin säätämään omalla tyylillään tajuamatta lainkaan, että se ei sovi kaikille ja että muilla on oma elämä ja omat systeemit. Sellainen ajattelu, että kyllä pitää miniälle/vävylle/lapselle/jne. kelvata, kun on itselle/omille tenaville kelvannut, ei yksinkertaisesti toimi. Anoppi ei voi tulla ripustelemaan itselleen mieleisiä verhoja jälkikasvunsa kotiin kysymättä miniältä/vävyltä mitä pariskunta itse haluaa. Näin nätisti sanottuna. Verhot ovat vain esimerkki lievimmästä päästä, tämän sortin ihmiset harrastavat vastaavaa tuppautumista ihan joka elämänalalla, pahimmillaan saattavat jopa kantaa pariskunnan omia hankintoja varastoon tai peräti roskiin ja ovat päälle vielä olevinaan suuria hyväntekijöitä ja loukkaantuvat lopullisesti, jos asiasta kehtaa edes huomauttaa. Sinun tapauksessasi kannattaisi varmaan mennä vähän itseensä ja miettiä mitä olet tehnyt - selvästi, jotain mainitsemaani vakavampaa, kun olet tuollaisen reaktion saanut aikaiseksi.
Tuppaantuminen on tullut meille päin miniän ja pojan puolelta puhelujen muodossa AVUNPYYNNTÖJEN KERA JA HUMALASSA 6 V:N AJAN. Eipä jaksana enää olla törkeästi hyväksikäytetty, onneksi menin itseeni ja tajusin.Eipä ole kiinnostusta toisten koteja "sisustella". Olemme pysyneet tarkoituksella taka-alalla, koska AINA jatkuvasti oltiin vailla lastenhoitoa, rahaa, bensaa, ruokaa ja työapua. Itsekkin käymme työssä. Vävyyn on hyvät välit, autetaan, jahka keretään ja jaksetaan, heilläkin 2 lasta. T: Mummo 50 v., joka omalla työllä hankkinut kodin ja elannon itselleen ja perheelleen.
- Nimetön
Ähäpäs kirjoitti:
Mistähän moinen reaktio on mahtanut saada alkunsa? Ei se varmaan ihan itsestään ole tyhjästä syntynyt. Jotkut luulevat olevansa kovinkin avuliaita tupatessaan yhtämittaa joka väliin säätämään omalla tyylillään tajuamatta lainkaan, että se ei sovi kaikille ja että muilla on oma elämä ja omat systeemit. Sellainen ajattelu, että kyllä pitää miniälle/vävylle/lapselle/jne. kelvata, kun on itselle/omille tenaville kelvannut, ei yksinkertaisesti toimi. Anoppi ei voi tulla ripustelemaan itselleen mieleisiä verhoja jälkikasvunsa kotiin kysymättä miniältä/vävyltä mitä pariskunta itse haluaa. Näin nätisti sanottuna. Verhot ovat vain esimerkki lievimmästä päästä, tämän sortin ihmiset harrastavat vastaavaa tuppautumista ihan joka elämänalalla, pahimmillaan saattavat jopa kantaa pariskunnan omia hankintoja varastoon tai peräti roskiin ja ovat päälle vielä olevinaan suuria hyväntekijöitä ja loukkaantuvat lopullisesti, jos asiasta kehtaa edes huomauttaa. Sinun tapauksessasi kannattaisi varmaan mennä vähän itseensä ja miettiä mitä olet tehnyt - selvästi, jotain mainitsemaani vakavampaa, kun olet tuollaisen reaktion saanut aikaiseksi.
Kirjoitin oikein tuplavastauksen. Oletko, isä, äiti, ukki, mummi, vävy, miniä, anoppi, appi ?
Olen äiti, mummi, anoppi, kummi, ja jonkun tytär.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2007 !
Mummo: 50 v. - Ähäpäs
Nimetön kirjoitti:
Koko ajan halusimme olla taustalla, emmekä edes vastanneet puheluihin välillä tai "emme olleet kotona", KOSKA miniä ja poika oli aina jotain vailla. Miniä soitti aina kännissä, leperteli ja imartreli saadakseen haluamansa (lapsenpiian uudeksi vuodeksi, juhannukseksi tai muuten vaan, useasti valheella, kun mies matkatöissä, paljastui helposti myöhemmin).Just lastenhoitoa, tms. apua, bensarahaa, ruokaa, kyytiä, rakennusapua jne.. lista on pitkä. En ole edes pojan uudessa talossa, jota rakensimme apuna HEIDÄN PYYNNÖSTÄÄN (olisi ollut muutakin tekemistä kesäkuumalla, töissäkin käydään molemmat!) koskaan saunoneet, syöneet, kahvitelleet, eivät ole pyytäneet, eikä totta vie ole mieli tehnyt tuppautua. Lapsetkin jätettiin yleensä pihalla pois vanehmmilleen tai he hakivat meiltä. Ei jaksa semmoista ihmistä katsoa ja kuunnella. Humalassa kehuu itseään ja pauhaa, selvinpäin istuu kuin muumio omassa erinomaisuudessaan. Ei ole pienintäkään kiinnostusta kenenkään verhoja mennä säätämään tai muutakaan. MITÄÄN ei ole otettu kantaa kenenkään sisustuksiin, sen enempää pojan perheen kuin tyttärenkään. Se on heidän oma koti ja meillä on ikioma. Vähän jotain käytöstapoja olisin odottanu 35 v. naiselta ! Sairas kun on ei voi mitään !! Siskonsa samanlainen ja isä skitso (itse miniä kertoi), veli tehnyt itsarin. Voiko silloin enää tervepäistä odottaakkaan. Patologinen valehtelelija. Vävyyn on todella hyvät välit ja samoin ihan kaikkiin muihin sukulaisiin, ihme ja kumma. Menin itseeeni ja huomasin olleeni TÖRKEÄSTI HYVÄKSIKÄYTETTY; kerroin pojalleni siis totuuden, miksi en vastaa humalaiselle miniälle kännyyn enään. Kerroin myös miniän pettämiset ja selän takana haukkumiset pojalle suoraan, kerroin tietäväni puukolla uhkailut ja pahoinpitelyt ja rahan tuhlaukset ja valehtelut, siis kerroin ihan kaiken minkä VARMASTI TIEDÄN, todistajiakin löytyy. Moni onkin ihmetetllyt, miksi poikani jaksaa katsoa tuota hurjaa, säälivät, niin minäkin, käteni ovat sidotut. T: Mummo 50 v. ja töissäkäyvä, itse omalla työllä kotinsa ja elantonsa hankkinut ja maksanut.
Silloin tilanne on eri ja olen pahoillani puolestasi ja poikasi puolesta, heidän lapsistaan puhumattakaan.
Alkoholi lienee sitten se suurin tekijä tässä tapauksessa...
Siitä olen kyllä eri mieltä, etteikö sairaiden vanhempien lapsista voisi tulla täyspäisiä siinä missä muidenkin ja täyspäisten jälkikasvusta vastaavasti ongelmatapauksia. '
Etkö luule, että omista lapsenlapsistasi voisi tulla tavallisia hyviä ihmisiä vaikka äiti sairas onkin? Lapset tarvitsevat sitä, että heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa uskotaan. - Nimetön
Ähäpäs kirjoitti:
Silloin tilanne on eri ja olen pahoillani puolestasi ja poikasi puolesta, heidän lapsistaan puhumattakaan.
Alkoholi lienee sitten se suurin tekijä tässä tapauksessa...
Siitä olen kyllä eri mieltä, etteikö sairaiden vanhempien lapsista voisi tulla täyspäisiä siinä missä muidenkin ja täyspäisten jälkikasvusta vastaavasti ongelmatapauksia. '
Etkö luule, että omista lapsenlapsistasi voisi tulla tavallisia hyviä ihmisiä vaikka äiti sairas onkin? Lapset tarvitsevat sitä, että heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa uskotaan.Niin, viinahan se siellä perheessä jyllää. Raskasta on ollut koko suvulle ja pojalleni varmasti, kun ei saa olla yhteydessä omaan äitiin ja pojanpoikaa on kielletty puhumasta omalle mummolle. Hoidimme poikia 6 v. heidän pyynnöstään ihan jatkuvasti ja maksoimme ruuat ja vaikka mitä. Toinen poika on ämmän eka suhteesta (adhd-tapaus). Yhtälailla pidimme molemmista huolta. Jouduin käymään itse työterv.psykologillakin. Sain neuvon, älä ota mitään yhteyttä. HYVÄÄ JATKOA SINULLE ! Lähden nyt käveleen töihin 4 km matkan.
- väsynyt
Itsellänikin on ongelmia anopin kanssa. Toki hän on ollut TODELLA suurena apuna meille ja paikalla aina kun tarvitaan. Hänellä ei ole tällä hetkellä muuta elämää kuin meidän perhe jota hän rakastaa. Mekin rakastamme häntä ja hän on tärkeä lapsillemme. Mutta hieman hienotunteisuuttakin anopilla saisi olla. Vaikka on "osa perhettä", hänen täytyy muistaa, ettei voi puuttua meidän elämään liiaksi. Eli talossa on vain yksi emäntä/isäntä. On huomaavaista ottaa meidän tavat/toiveet huomioon eikä puuttua joka asiaan (kaapit, kasvatus, siivous, pyykit, huonekalujen paikat jne jne..)kunnioitus pitää molemmin puolin ansaita. Kunnioitan omaa anoppiani, mutta toivon että hän kunnioittaisi myös minua AIKUISENA naisena, 3 lapsen äitinä.
- väsynyt
anteeksi, jaaritteklin vain omiani enkä vastannut sinun ongelmaasi.
Ajatteleppa miehesi vanhempia nyt vain ihmisinä älä appivanhempina. Ovatko he sellaisia ihmisia , joita kunnioittaisit muuten? Itsekään en pidä ulkonäköön kohdistuvista puheista, lääppimisistä tai pornahtavista vitseistä esim ruokapöydässä (äitini avomies). Tulen kohteliaisuuttani toimeen, mutta en ns.kunnioita. Ei sinun tarvitse olla paras ystävä miehesi vanhempien kanssa (niin kuin en minäkään oman anoppini), mutta voit yrittää mahtua samaan kahvipöytään ja kestää hetken sitä. En ihmettele, jos et vieraile siellä. esittäminenhän on vaikeaa. Sitä kestää vain hetken.Raskaaksi käy, jos se on jokapäiväistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1512496Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1462352Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot97999- 64871
- 60753
Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka273701Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a18677Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies85670Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait202648Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap21637