Tuntiopettajan tunnit loppuivat joulutauon ajaksi. Työtodistukseen kirjoitettiin, että työt päättyi silloin-ja-silloin. Opetus jatkuu jälleen xx.xx.2007. Kertyneet kesälomapäivät maksetaan kevätlukukauden päättyessä.
Piti teoriassa ilmottautua työttömäksi.
Kassa, jolta työttömyyskorvausta haetaan, haluaa asiaan tarkennuksen - siis sillä tavalla, ettei sitä korvausta tarvitse maksaa.
Ovat pyytäneet jo monta kertaa lausuntoa työkkäriltä mutta niinsanottu puhdas lausunto, eli maksulupa ei kelpaa.Pyydetään vaan uutta lausuntoa.
Kassan mukaan hakija ei voi olla työtön eikä oikeutettu mihinkään työttömyyskorvauksiin, vaan kysymyksessä on etukäteen työsopimusta jo solmiessa hyväksytty asia. Varsinkin työtodistuksen lause, että kertyneitä lomapäiviä maksetaan ulos vasta kesän alussa estää työttömäksi pääsemisen. Siis hakija ei ole suinkaan työtön joulutauon aikana.
"Mitäs läksit"-asenne on maksajalla. Ei pidä hyväksyä sellaista sopimusta etukäteen, missä sovitaan ettei töitä tule olemaan tiettynä aikana, sillä sellainen ei ole pykälien mukaan työtön.
Tulee aika köyhä joulu monille. Ja sama kesällä.
Työsopimukset pitää kirjoittaa määräaikaiseksi, eikä niissä saa lukea mitään siitä, että tulevaisuudesta olisi sovittu etukäteen.
Myöskään työkkäriin ilmottautuessa ei saa edes suullisesti kertoa sopineensa yhtään mitään tulevasta lukukaudesta. Rahasta on tiukkaa vissiin kassoilla. En ymmärrä miten tällainen tapaus voi ylipäätään olla mahdollinen, miksei siihen ole missään kiinnitetty huomiota? Kuinka paljon tällaisia tapauksia joka vuosi on? Kuka ylipäätään on kiinnostunut ptäkätyöläisen tuntiopettajan edunvalvonnasta? Ei kukaan.
Tuntiopettajan köyhä
9
1592
Vastaukset
- Pätkäope
OAJ:n jäsenistä 30 % tekee pätkätöitä. Ei uskoisi, kun edunvalvontaa (lähinnä sen puutetta) seuraa.
Itse olen todennut, että ennen opetustehtäviin lähtemistä tulisi opiskella juristiksi. Tyhmää humanistia tai kasvatustieteilijää viedään kuin kuoriämpäriä kuntabyrokratiassa. - niin kuin ...
sanoit paperissa lukevan, niin lomarahat on maksettava silloin.
- tosin puhuit työtodistuksesta, mutta työtodistuksien pitää olla yhtä työsopimuksien kanssa. Olisi taas OAJ:lle töitä. - Ex-ope
Ihan vain kommenttina: Pistäpä työnantajallesi selvityspyyntö siitä, mikä on laissa edellytetty määräaikaisuuden peruste sille, että työsuhde katkeaa jouluna, kun kerran sopimuksesikin jo osoittaa, että töitä on tiedossa sen jälkeenkin. Laittomista määräaikaisuuksista on ollut juttua mm. viimeisimmässä Opettaja-lehdessä.
Vaihtoehtoisesti voit pitää ainakin tammikuun parin ensimmäisen viikon tunnit täysin valmistelematta. Pidät tietysti huolen siitä, että myös oppilaat ja oppilaiden vanhemmat tietävät, miksi tunnit ovat kehnompia kuin tavallisesti. Joulutaukohan ei varsinaisesti ole opettajan laskennallista lomaa vaan opetuksetonta aikaa, ja suunnittelu- ja valmistelutyöhän tapahtuu nimenomaan opetuksettomana aikana. Kun kerran palkkaa ei opetuksettomalta jaksolta makseta, niin eihän suunnittelutyötäkään silloin tehdä omaan piikkiin. - Salo jyrää
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=6545239&index=27&anchor=6545239
Salon kaupunki haluaa tekstiilityön opettajan, joka vielä osaisi opettaa eng. kieltä. No, ainakin kertovat suoraan jo ilmoituksessa työajan olevan helmikuun alusta kesäkuun alkuun ja uudelleen elokuun puolivälistä seuraavan vuoden toukukoon loppuun. Todella jalomielistä heiltä.
Häpeäisivät...- ###########################
miksi työkkäri suostuu laittamaan pätkittyjä työpaikkoja esiin........
- avustavainen
on meillä avustajilla joka helvetin vuosi ainakin minulla on ollut kohta 10 vuotta pätkäsopimuksia, lain vastaisesti.Vielä pitäisi muka ottaa kertyneitä lomapäiviä tai ommoo lommoo joulu ja talvilomaksi.
- Kestämätön kehitys
Itse heittäisin kyllä työkkärissä ilmoille sellaisen tiedon, että jotkut kunnat ovat vuosikausia koplanneet palkkausehdot kelpoisuuksien kanssa. Onko näissä tapauksissa ollut oikeus työttömyyskorvauksiin?
Omasta mielestäni se on sanelua, että työsuhde on haettavissa vain esim. ilman kesäajan palkkaa, mutta kyseessä on sopimus, jos joku ottaa työn vastaan hyvin tietoisena siitä, että saa sen vain, jotta pätevää ei tarvitse palkata (säästö- tai muista syistä). - minulla on työsopimus
ensi vuoden puolelle saakka, mutta joulukuussa maksetan vain opetettavista tunneista, joten palkaton näkyy olevan minunkin joululomani! Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Sillai sitä kunnissa säästellään.
- ihmettelen vain
jos joulukuussa saa palkkaa vain opetustunneista, niin mitenkäs pystyt suunnittelemaan tunnit? laitatko oppilaat puurtamaan jotain itseopiskelujuttuja ja väsäilet seuraavat tunnit siinä samalla valmiiksi? ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770