Monet ovat kyselleet täällä että pitäisikö mennä juttelemaan ihastukselle, ja miten menee kun ei uskalla tms. toisena kysymyksenä on ollut että kun ihastuu kaveriinsa. No, minulla oli ns. nuo kaksi ongelmaa vähän aikaa sitten. Kerronkin koko jutun nyt. Ehkä se voi auttaa joitakin :)
Kaverini kautta eräs poika alkoi pyöriä meidän kaveri porukassa. Tulimme juttuun samantien! Ihastuin heti hänen hymyynsä, luonteeseen ja hänen silmiinsä... Halusin olla enemmän kuin kaveri. Mutta en tiennyt, oliko hänen kaikki ihanat sanomiset ja teot vain kaveruutta. Hieman myöhemmin, kysyin rohkeasti että voisinko tulla joskus hänelle kyläilemään. Yllättävästi hän olikin innostunut asiasta! Olin onnellinen kun sain pientä toivoa asiaan. Kun olimme heillä, halusin kertoa että pidän hänestä. En vain tiennyt miten. Halusin niin kovasti vain vaipua hänen lämpimään syliinsä (kuulostaako tutulta, hyvä lukija?). Mutta yllättävästi minun ei tarvinnutkaan tehdä mitään! Sillä poika itse veti minut halaukseensa, ja halasimme siinä toisiamme onnellisina...
Tuota päivää en unohda ikinä, sillä siitä seurasi se, mitä olin toivonutkin. Olemme yhdessä!
Toivon, että rohkasette mielenne ja menette kaverustumaan sen ihastuksenne kanssa. Ei sitä heti tarvitse alkaa ehdottelemaan seurustelua! Minusta paras pohja on, että ensin ollaan ystäviä, ja siitä katsotaan onko toinen todellakin hyvä kumppani:) Jos minä en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa kyläilyä, tai jos hän ei olisi ikinä uskaltanut halata minua lämpimästi, emme olisi yhdessä ja liikkuisimme edelleenkin vain ystävinä, mutta kummatkin mielessään haluisi enemmän kuin ystävyyttä. Älkää tuhlatko pientä elämäänne, sillä se voi loppua vaikka seuraavana päivänäkin. Ette häviä mitään vaikka yrittäisittekin kaverustua ihastuksienne kanssa. Onnea kaikille, ja muistakaa että ei se jännitys kestä kuin pienen hetken. Jos päädytte yhteen rohkean vedon vuoksi, tuskin jännität enää keskustelujanne kun olette yhdessä ;D
Kaverini kautta eräs poika alkoi pyöriä meidän kaveri porukassa. Tulimme juttuun samantien! Ihastuin heti hänen hymyynsä, luonteeseen ja hänen silmiinsä... Halusin olla enemmän kuin kaveri. Mutta en tiennyt, oliko hänen kaikki ihanat sanomiset ja teot vain kaveruutta. Hieman myöhemmin, kysyin rohkeasti että voisinko tulla joskus hänelle kyläilemään. Yllättävästi hän olikin innostunut asiasta! Olin onnellinen kun sain pientä toivoa asiaan. Kun olimme heillä, halusin kertoa että pidän hänestä. En vain tiennyt miten. Halusin niin kovasti vain vaipua hänen lämpimään syliinsä (kuulostaako tutulta, hyvä lukija?). Mutta yllättävästi minun ei tarvinnutkaan tehdä mitään! Sillä poika itse veti minut halaukseensa, ja halasimme siinä toisiamme onnellisina...
Tuota päivää en unohda ikinä, sillä siitä seurasi se, mitä olin toivonutkin. Olemme yhdessä!
Toivon, että rohkasette mielenne ja menette kaverustumaan sen ihastuksenne kanssa. Ei sitä heti tarvitse alkaa ehdottelemaan seurustelua! Minusta paras pohja on, että ensin ollaan ystäviä, ja siitä katsotaan onko toinen todellakin hyvä kumppani:) Jos minä en olisi ikinä uskaltanut ehdottaa kyläilyä, tai jos hän ei olisi ikinä uskaltanut halata minua lämpimästi, emme olisi yhdessä ja liikkuisimme edelleenkin vain ystävinä, mutta kummatkin mielessään haluisi enemmän kuin ystävyyttä. Älkää tuhlatko pientä elämäänne, sillä se voi loppua vaikka seuraavana päivänäkin. Ette häviä mitään vaikka yrittäisittekin kaverustua ihastuksienne kanssa. Onnea kaikille, ja muistakaa että ei se jännitys kestä kuin pienen hetken. Jos päädytte yhteen rohkean vedon vuoksi, tuskin jännität enää keskustelujanne kun olette yhdessä ;D
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinhän se on ja hyvä kuulla täällä ihastuneiden keskellä et joku on onnistunu paljastamaan tunteensa:). On se niin surullista että miten vaikeeta se voi olla kun kaikki ei saa ittestään ees sitä irti. Ite en ois saanu sitä irti ittestäni koska oon melkosen ujo:/ Oon ollut tyttöystäväni kanssa yhessä reilun vuoden ja voin sanoa et tää on ollu elämäni parasta aikaa. No oltiinpa jonkun vuoden ennen yhteen menemistä aika intiimisti ja tekstailtiin sun muuta, jotkut luulikin et me ollaan yhessä.. Vaikka oltiinkin tosi läheisiä ystäviä niin ei vaan kuviteltu toisiamme tyttö- ja poikaystävänä vaikka silti oli aika vahvoja tunteita toisiamme kohtaan.
mutta sit eräänä päivänä tyttö kertoi mitä tunsi niin siitä se sitten alko:)
Pitää sanoa et kyllä se oli sen arvosta!
Rohkeutta muille!
kerranki täälläki on jotaki ilosta eikä aina vaan jotain et "oon niin masentunu ku en uskalla mennä puhuun sille" tai jotaki muuta semmosta....
Ensiksi onnea teille! :) Ihana alukea näitä onnistumistarinoita täällä ikuisen surkuttelun ekskellä (mitä itsekkin kyllä harrastan täällä). Tämä varmasti innostaa muitakin tarttumaan tilaisuuteen..
Olen oikeastaan itse juuri siinä tilanteessa että olen ihastunut kaveripoikaani, mutta en tiedä miten asian sanosin hänelle! Välillä tuntuu että vastakaikua olisi ja välillä tuntuu että häntä ei kiinnosta. On ne ihmisuhteet niin vaikeita..
siis tämä äskeinen oli minun kirjoittamani kaikkine kirjoitusvirheineen. olen vähän väsynyt. :D anteeksi