vikaa minussa

mutta myös anopissa

Olen täällä jo jonkin aikaa seurannut sivusta näitä anoppi/miniä keskusteluja ja monesta keskustelusta tunnistanut itselle tuttuja asioita.
Niin, kuulun myös tähän porukkaan joilla siinä anopissa olisi toivomisen varaa...

Olenkin alkanut pohtimaan sitä, että miksi minun ja anopin väleistä ei koskaan ole tullut läheisemmät. Ihan varmaan anoppi ei ole yksin siihen syyllinen. Myönnän että en ole kauhean hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin. Tulen kyllä kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja olen hyvin suvaitsevainen ja sopeutuvainen, mutta yleensä se menee niin päin että sen toisen on tehtävä aloite. Tätä pidän suurimpana syynä ettei koskaan olla kunnolla anopin kanssa tutustuttu. Anoppi kun ei ole etes niitä helpoimpia ihmsiä joihin tutustua... Minulle on jäänyt heti ensi tapaamisesta asti jotenkin "pelottava" kuva tästä ihmisestä. Muistan kuinka esittelin itse itseni anopille, mut hän ei itseään minulle, kätteli vain mitään sanomatta. Ja ujona ihmisenä tuo oli tosi kova takaisku ja muistan kuinka menin pitkäksi aikaa ihan sanattomaksi. Jälkeen päin aina heillä käydessä yritin vähän viritellä jotain jutun juurta (jossa suorastaan ylitin itseni!!!), mutta en koskaan saanut kunnollista vastakaikua. Keskustelu tyrehtyi yleensä siihen että anoppi vastasi sanalla tai parilla. Tai jos muita oli paikalla, alkoi keskustella muitten kanssa ihmisistä/asioista joita en tuntenut ja tavallaan sulki minut keskustelun ulkopuolelle.

Olemme muutenkin hyvin erilaisia luonteiltamme. Minä en stressaa pikku asioista ja osaan ottaa rennosti kun minusta siihen on tarvetta. Anopille on taas maailman loppu jos asiat ei tapahdu just sillä sekunnilla ja niin kun anoppi haluaa. Ja rento=laiska. Eli pää kolmantena jalkana on painettava vaikka mitään tekemistä ei varsin oiskaan. Minulle ei ihan kauheasti merkkaa mitä minulle tuntemattomat ihmiset minusta/meistä ajattelee, kun anopille taas on ihan kauhistus jos joku ohikulkija tai naapuri näkee vaikka niiden leikkaamattoman nurmikon tai kuraisen auton. Minä en välitä juoruta asioista/ihmisistä joista en sen paremmin tiedä, kun anoppi taas ammentaa kaiken voimansa siitä kuinka huonosti muilla menee. Ja tätä listaahan voisi jatkaa...

Tunnen välillä suurta ahdistusta tästä tilanteesta. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 2,5 vuotta eikä tilanne ole kehittynyt noista alkuajoista miksikään! Jännitän joka kerta appivanhempien luo menoa(tavataan viikottain) ja pelkään jo etukäteen tilanteita että joudun jäämään anopin kanssa kaksistaan samaan huoneeseen. Yleensä noitten keskustelun yritysten jälkeen selailen hiljaa lehtiä ja anoppi touhuilee omiaan eikä se tunnu edes huomaavaan minun paikalla oloa. Jotenkin minua harmittaa se, että anoppi ei ole koskaan yrittänytkään/ päässyt tutustumaan minuun kunnolla. Olen kotona ja töissä (tuttujen, turvallisten ihmisten seurassa) reipas ja ihan normaali puhelias ja huumorintajuinen. Myöskin hyvin päättäväinen -jääräpäinenkin jopa- ja tarpeen vaatiessa napakka ja sanavalmis. Mutta miehen kotona muutun siksi harmaaksi hiirulaiseksi ja välillä tuntuu etten osaa keittää edes perunoita oikein siin talossa! Ja anopilla on vain ja ainoastaan tämä kuva minusta ja kohtelukin on sitten sen mukaista...

Olenkin miettinyt että onko kaikki toivo jo menetetty vai voinko vielä yrittä korjata tilannetta ja miten?

Tämä asia on alkanut viime aikoina pyörimään päässä, kun kovasti esikoista odotetaan ja jossain kohdin tulee ajankohtaiseksi vauva uutisista kertominen. En tiedä kuinka ottaa vastaan se, jos anoppi tavalliseen tapaansa tylysti töksäyttää jotain, taikka muuten on välinpitämätön. Kuulin kerran yksissä sukujuhlissa kuinka anoppi puhui eräälle sukulaiselle kuinka meidän ei pitäisi tehdä koskaan lapsia, koska meidän kummankin siskolla on keliakia (itse ollaan terveitä, mutta kenties kannetaan perimässämme tuota taipumusta). Voisin näin etukäteen jo veikata, että tuosta saan vielä kuulla, onnittelujen/kannustamisen sijaan...Se että hän itse on selvinnyt keliaakikko lapsen kanssa, ei tietenkään tarkota että minäkin siitä selviäisin!!

ahdistus...

12

1563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ninja25

      Tosin mie en vielä oo mieheni kanssa ollut kuin vasta puoli vuotta, mutta silti anoppia nähnyt aika usein. Tosin nyt vähemmän kun mie ja mies muutettii yhteen. Anoppi ei kauheesti tykänny tuosta, et näin nopeeta yhteen muutettii.

      Noh eniveis..miekää en osaa puhua anopin kanssa mistää ja harvemmi ees tulee yritettyä enää. Ihan alux yritin mutta kun joistakin asioista (kuten miun lapsesta) ei hänen kanssa vaan voi keskustella, se ei vaa niiku ees kuuntele tai sit rupee huutelee pojalleen jotai ja mie jään sit vaa tojottaa siihe väliin. Tämä rouvas henkilö on miut haukkunu esim. Lutkax ja varmaa muitakii löytyy. On sanonu pojalleen suoraa että Paremminki ois voinu valita. Ja yhtään anoppi ei tykkää siitä et poikasa on valinnu saman "tien" ko siskonsakin ELI ottanu itelleen kumppanin jolla on laps. Hän on tehnyt miusta mielipiteen ekalla tapaamisella...ja se ei ole hääppöinen ja kuulma sitä on kamalan vaikea muuttaa. Mie en rupee toiselle miu elämän tarinaa kertoo jos toine ei ees mitn kysy. Monta kertaa ollaa oltu samassa paikassa, toisinaan jopa kaksistaan vaan ei mitään hän kysy saati muutekaa puhu.
      Nää kaikki jutut mitä hän on miusta sanonu, oon kuullu omalta mieheltä en siis suoraa anopilta (ku ei se oikee puhu miulle). Mut mie oon melkee näkymätön kun heillä kylässä käydään, kauheasti ei kyllä käydä vaikka samassa kylässä asutaan.
      Miulle on oikeesti iha sama mitä anoppi miusta aattelee tai yleensä kukaan muukaan.

      Älä siekää ahistu ja jaksamista. Tätä palstaa ko on lukenu ni joillakii on paljon vaikeempaa ko esim.siulla ja miulla.

    • seinäkukka

      Aivan kun olisin lukenut omaa päiväkirjaani.
      Minulla on aivan sama tilanne ja luonteemme anoppini kanssa eroavat aivan kuvaamallasi tavalla.

      Olen "tuntenut" anoppini nyt 6 vuotta. Silti joka kerta kyläillessämme mieheni vanhempien luona, muutun kynnyksellä jääpuikoksi. Mahassa nipistää ja tulee ahdistunut olo.

      Kyselen anopilta muiden sukulaisten kuulumisia ja parhaina päivinä anoppi saattaa murahtaa vastauksesi muutaman sanan.
      Ainut asia, josta anoppi on koskaan aloittanut keskustelun kanssani on kuinka mieheni edellinen naisystävä oli rempseä ja puhelias. Ja se on ehkä juuri se puuheenaihe, johon minulla on vähiten sanomista, koska en tunne ko. henkilöä.

      Muiden suvun naisten seurassa anopilta tulee kyllä juttua loputtomiin. Ja he puhuvat kälyjeni kanssa ihmisistä, joita en tunne, eivätkä he vaivaudu selvittämään sen enempää, vaikka kysyisinkin.

      On vaikeaa kerta kerran jälkeen toimia keskustelun aloittajana, kun ei koskaan saa mitään vastakaikua. Minulla ja anopillani olisi varmaan paljon mukavia, yhteisiäkin puheenaiheita, mutta keskutelu tökkää heti alkuunsa.
      Jos esim. kehun miestäni, hänen poikaansa, vastaa anoppini, että kyllähän hän poikansa tuntee.

      Tuntuu niin epäreilulta, kun ei ole luonnostaankaan kovin seurallinen ja silti yrittää parhaan kykynsä mukaan tutustua uuteen perheeseensä, ilman että vastapuoli osoittaa mitään halua yhtä sanaa pidempään jutteluun.
      Kun ei oikein voi keneksikään toiseksi muuttua.

      • Tyttis79

        jaksatte tuollaista? Täytyy hattua nostaa. Minä taas nielisin kiukkuani jonkin aikaa mutta aika saletti on, että kuppi menisi nurin ja joku kerta alkaisi se naljailu takaisin minun puoleltani anopille takaisin. Vieraskoreus voisi alkuksi hillitä vähän, mutta kun joku tiukka tilanne tulee niin "No kuules nyt anoppi, ...!" lähtis täältä aika nopeesti. Ja silleen, että mun kanssa ei tarvi sit parin sanomisen jälkeen (jos se ei tehoa) ihmetellä, että "Eiks meillä ookkaan hyvät välit", tai ihmetellä miksei kylään tulla usein tai miksi oon naama nurinpäin. Jos ei osaa olla säädyllisesti ihmisten kanssa niin turha sitten valittaa kun hänestä ei pidetä (anoppi). Jos huomaan, että anoppini kenkkuilisi tahallaan niin hän tavallaan menettäisi mahdollisuutensa minun silmissäni, koska en voisi enää luottaa kyseiseen ihmiseen. Ja en ala persiitä nuolemaan, että näyttäisin että kaikki olisi mukamas hyvin, kun ei kerta niin ole.


      • miniät arvoon
        Tyttis79 kirjoitti:

        jaksatte tuollaista? Täytyy hattua nostaa. Minä taas nielisin kiukkuani jonkin aikaa mutta aika saletti on, että kuppi menisi nurin ja joku kerta alkaisi se naljailu takaisin minun puoleltani anopille takaisin. Vieraskoreus voisi alkuksi hillitä vähän, mutta kun joku tiukka tilanne tulee niin "No kuules nyt anoppi, ...!" lähtis täältä aika nopeesti. Ja silleen, että mun kanssa ei tarvi sit parin sanomisen jälkeen (jos se ei tehoa) ihmetellä, että "Eiks meillä ookkaan hyvät välit", tai ihmetellä miksei kylään tulla usein tai miksi oon naama nurinpäin. Jos ei osaa olla säädyllisesti ihmisten kanssa niin turha sitten valittaa kun hänestä ei pidetä (anoppi). Jos huomaan, että anoppini kenkkuilisi tahallaan niin hän tavallaan menettäisi mahdollisuutensa minun silmissäni, koska en voisi enää luottaa kyseiseen ihmiseen. Ja en ala persiitä nuolemaan, että näyttäisin että kaikki olisi mukamas hyvin, kun ei kerta niin ole.

        Mulla on just samallainen tilanne kans... Ennen luulin etten kestäis sitä mutta päivä kerrallaan... Outoa etten ole alkanut sanomaan takaisin tai mitään vaan jäänyt alistuneena hiljaa...

        Mutta mitä miehenne on asiasta mieltä? Onko teidän vai anopin puolella? vaiko hiljaa? Mua ei hän nimittäin viitsi puolustaa vaikka tietää miten anoppi käyttäytyy vaan päinvastoin kertoo meän asiat sille että anopilla on sitten enempi asioita mistä sanoa ja valittaa... Ja jos kerron joskus mitä anoppi mulle sano tai teki hän kysyy anopilta ja uskoo häntä eikä välitä vaikka musta tuntuu pahalta...


    • Pörri_

      Ollaan miehen kanssa oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä, naimisissa niistä muutama vuosi, mutta tilanne anopin kanssa on edelleen sama kuin sinulla!

      Toisaalta, olen jo jollain tapaa päässyt yli enkä enää jaksa välittää väliemme "viileydestä". Myös kyläilykerrat ovat vähitellen harventuneet.

      Pahaltahan se tuntuu ja ymmärrän todella hyvin sinua. Toivon todella vilpittömästi, että vuorovaikutuksenne paranee ja voit olla anoppisi seurassa luontevasti. Jos näin ei kuitenkaan käy niin anna mokoman olla!!

      Mukavaa joulun odotusta!

    • oman mielipiteensä

      Appiukko ja anoppi on varmaankin niitä pahimpia kohdattavia miniälle. Appiukkoa kuitenkin moititaan näillä palstoilla paljon vähemmän kuin anoppia. Vältän yhteenottoja vaimon kanssa jo pelkän kotirauhan vuoksi. Miniä nostaisi heti niskakarvat, jos jollakin tapaa sekaantuisin hänen asioihinsa. Vävyni kanssa voisin varmaan vaikka vähän riidelläkin, kaikessa ystävyydessä, mutta ei ole ollut niin tähdellistä syytä.
      Minun käsitykseni mukaan teidän pitää keskustella aviopuolisonne kanssa jos teillä on vastenmielistä kohdata hänen vanhempansa ja syy siihen. Jos ette sitä viitsi tehdä, on aivan selvä, että kohta on inhoa tupa täynnä.
      Teillä on oma elämänne ja tapanne. Siihen ei appivanhemmilla mitään oikeutta puuttua.
      Olettaen, että saatte aviopuolisonne edes ymmärtämään mielipiteenne, ei liene vaikeaa saada myös anoppi ymmärtämään. Jos hän vetää herneen nenään niin, entä sitten , so what.

      • mutta myös anopissa

        Hei appiukko ja muutkin kirjoitelleet!Kiva huomata etten ole "yksin". Eipähän niitä appiukkoja viiti turhaan moittia, kun yleensä ovat huolettomia ja lepposia tapauksia niin kuin omakin appiukkoni on :)Ehkä minunkin appiukolla voisi olla jotain sanomista, mutta luulenpa että hän suhtautuu elämään samalla periaatteella kuin sinäkin; mitäs sitä toisten asioihin puuttumaan, omahan on elämänne. Tästä asenteesta olisi syytä monen naisenkin ottaa opikseen!

        Ja kyllähän tästä ollaan monet kerrat mieheni kanssa keskusteltu. Alkuunsa hän oli hyvinkin "sokea" äidilleen, mutta pikkuhiljaa on alkanut nähdä tilanteen minun silmin ja on siitä ihmeissään. Ei siis ymmärrä äitinsä käytöstä ja asennetta minua kohtaan. Pari kertaa kun tilanne on äitynyt todella pahaksi on ärähtänyt äidilleen päin naamaa, josta anoppi taas on saanut syytä vetää marttyyri herneet nenäänsä. Tiedättehän tilanteen, kun ollaan sitten niiiin loukattua, niiiiin loukattua ja kun oma poikakin on pettänyt luottamuksen puolustaessaan puolisoaan ja ei vanhalla äiti paralla ole enää mitään arvoa ja KAIKKI MUUT on niin hankalia.

        Olen saanut kotonani kasvatuksen kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja kynnys että lähtisin sanomaan anopille vastaan/ loukkaamaan on todella korkea. Se on vain mahdoton ajatus! Kyllähän minä sitten jälkeenpäin kotona kihisen ja pihisen raivosta ja vatvon mielessäni -jä ääneenkin- mitä olisi mieli tehnyt sanoa. Ehkäpä jonakin päivänä tulee se viimeinen pisara ja saan suuni auki siinä tilanteessa ja saan napautettua anopille takaisin. Kovasti yritän olla välittämättä näistä anopin neurooseista ja lasken asioita toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta vaikeaahan se on välillä olla välittämättä, koska tiedän olevani osasyyllinen mieheni ja hänen äitinsä huonontuneisiin väleihin, sitä kun en todellakaan ole halunnut. Ja ymmärrän senkin että itsehän se anoppi on itselleen suurimman osan "murheistaan" aiheuttanut omalla asenteellaan. En minä ole käskenyt sitä olemaan hankala. Mutta ei sitäkään ole kiva vierestä seurata, että mies kärsii kun joutuu koko ajan taiteilemaan minun ja äitinsä välillä, yrittäen pitää kummatkin tyytyväisinä. Niin, jos minulle anopille vastaan sanominen on kova juttu, kertokaa se kymmenellä, niin tiedätte miltä miehestäni tuntuu...


      • kirjoitustaan
        mutta myös anopissa kirjoitti:

        Hei appiukko ja muutkin kirjoitelleet!Kiva huomata etten ole "yksin". Eipähän niitä appiukkoja viiti turhaan moittia, kun yleensä ovat huolettomia ja lepposia tapauksia niin kuin omakin appiukkoni on :)Ehkä minunkin appiukolla voisi olla jotain sanomista, mutta luulenpa että hän suhtautuu elämään samalla periaatteella kuin sinäkin; mitäs sitä toisten asioihin puuttumaan, omahan on elämänne. Tästä asenteesta olisi syytä monen naisenkin ottaa opikseen!

        Ja kyllähän tästä ollaan monet kerrat mieheni kanssa keskusteltu. Alkuunsa hän oli hyvinkin "sokea" äidilleen, mutta pikkuhiljaa on alkanut nähdä tilanteen minun silmin ja on siitä ihmeissään. Ei siis ymmärrä äitinsä käytöstä ja asennetta minua kohtaan. Pari kertaa kun tilanne on äitynyt todella pahaksi on ärähtänyt äidilleen päin naamaa, josta anoppi taas on saanut syytä vetää marttyyri herneet nenäänsä. Tiedättehän tilanteen, kun ollaan sitten niiiin loukattua, niiiiin loukattua ja kun oma poikakin on pettänyt luottamuksen puolustaessaan puolisoaan ja ei vanhalla äiti paralla ole enää mitään arvoa ja KAIKKI MUUT on niin hankalia.

        Olen saanut kotonani kasvatuksen kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja kynnys että lähtisin sanomaan anopille vastaan/ loukkaamaan on todella korkea. Se on vain mahdoton ajatus! Kyllähän minä sitten jälkeenpäin kotona kihisen ja pihisen raivosta ja vatvon mielessäni -jä ääneenkin- mitä olisi mieli tehnyt sanoa. Ehkäpä jonakin päivänä tulee se viimeinen pisara ja saan suuni auki siinä tilanteessa ja saan napautettua anopille takaisin. Kovasti yritän olla välittämättä näistä anopin neurooseista ja lasken asioita toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta vaikeaahan se on välillä olla välittämättä, koska tiedän olevani osasyyllinen mieheni ja hänen äitinsä huonontuneisiin väleihin, sitä kun en todellakaan ole halunnut. Ja ymmärrän senkin että itsehän se anoppi on itselleen suurimman osan "murheistaan" aiheuttanut omalla asenteellaan. En minä ole käskenyt sitä olemaan hankala. Mutta ei sitäkään ole kiva vierestä seurata, että mies kärsii kun joutuu koko ajan taiteilemaan minun ja äitinsä välillä, yrittäen pitää kummatkin tyytyväisinä. Niin, jos minulle anopille vastaan sanominen on kova juttu, kertokaa se kymmenellä, niin tiedätte miltä miehestäni tuntuu...

        Olet likimain ymmärtänyt, mitä yritin kirjoittaa.
        Ymmärsinkö väärin vastineesi ? Jos juttelet, mitä tahansa anoppiin liittyvää, niin jatka keskustelua asiasta niin kauan, että se tuntuu loppuun käsitellyltä. Suurin virhe, minkä voit tehdä, on jättää asia kesken ja aloittaa mykkäkoulu. Jos asian käsittely aiheuttaa tosi riidan, riidelkää ja sopikaa. Tehkää sovinto niinkuin se on teidän perheessä ennenkin tehty.
        Seuraavalla kerralla asiasta keskustelu on paljon helpompaa. En tarkoita, että kaikki riidat pitäisi puida pohjanmaan kautta. Jos Sinusta tuntuu, että saat mykkäkoululla jonkin asian sujumaan, niin on kai se sitten jotakin.


      • mies 40v
        mutta myös anopissa kirjoitti:

        Hei appiukko ja muutkin kirjoitelleet!Kiva huomata etten ole "yksin". Eipähän niitä appiukkoja viiti turhaan moittia, kun yleensä ovat huolettomia ja lepposia tapauksia niin kuin omakin appiukkoni on :)Ehkä minunkin appiukolla voisi olla jotain sanomista, mutta luulenpa että hän suhtautuu elämään samalla periaatteella kuin sinäkin; mitäs sitä toisten asioihin puuttumaan, omahan on elämänne. Tästä asenteesta olisi syytä monen naisenkin ottaa opikseen!

        Ja kyllähän tästä ollaan monet kerrat mieheni kanssa keskusteltu. Alkuunsa hän oli hyvinkin "sokea" äidilleen, mutta pikkuhiljaa on alkanut nähdä tilanteen minun silmin ja on siitä ihmeissään. Ei siis ymmärrä äitinsä käytöstä ja asennetta minua kohtaan. Pari kertaa kun tilanne on äitynyt todella pahaksi on ärähtänyt äidilleen päin naamaa, josta anoppi taas on saanut syytä vetää marttyyri herneet nenäänsä. Tiedättehän tilanteen, kun ollaan sitten niiiin loukattua, niiiiin loukattua ja kun oma poikakin on pettänyt luottamuksen puolustaessaan puolisoaan ja ei vanhalla äiti paralla ole enää mitään arvoa ja KAIKKI MUUT on niin hankalia.

        Olen saanut kotonani kasvatuksen kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja kynnys että lähtisin sanomaan anopille vastaan/ loukkaamaan on todella korkea. Se on vain mahdoton ajatus! Kyllähän minä sitten jälkeenpäin kotona kihisen ja pihisen raivosta ja vatvon mielessäni -jä ääneenkin- mitä olisi mieli tehnyt sanoa. Ehkäpä jonakin päivänä tulee se viimeinen pisara ja saan suuni auki siinä tilanteessa ja saan napautettua anopille takaisin. Kovasti yritän olla välittämättä näistä anopin neurooseista ja lasken asioita toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta vaikeaahan se on välillä olla välittämättä, koska tiedän olevani osasyyllinen mieheni ja hänen äitinsä huonontuneisiin väleihin, sitä kun en todellakaan ole halunnut. Ja ymmärrän senkin että itsehän se anoppi on itselleen suurimman osan "murheistaan" aiheuttanut omalla asenteellaan. En minä ole käskenyt sitä olemaan hankala. Mutta ei sitäkään ole kiva vierestä seurata, että mies kärsii kun joutuu koko ajan taiteilemaan minun ja äitinsä välillä, yrittäen pitää kummatkin tyytyväisinä. Niin, jos minulle anopille vastaan sanominen on kova juttu, kertokaa se kymmenellä, niin tiedätte miltä miehestäni tuntuu...

        Miehesi aikoo ilmeisesti kuitenkin elää elämäänsä sinun kanssasi, vai ?? . Harventakaa käynnit anopin luona 1-2 krt vuodessa. Tämä tosin ei auttanut meillä, vaan välit vanhempiini ovat tästä syystä poikki jo vuosia (isänihän on ilmeisesti äitini puolella kun ei ole pistänyt hänelle luuta kurkkuun). Minä haluan elää elämääni vaimoni ja lasteni kanssa enkä kurttuisen ja kiukkuisen äitini kanssa. Sitä saa mitä tilaa.


      • pojan äiti
        mies 40v kirjoitti:

        Miehesi aikoo ilmeisesti kuitenkin elää elämäänsä sinun kanssasi, vai ?? . Harventakaa käynnit anopin luona 1-2 krt vuodessa. Tämä tosin ei auttanut meillä, vaan välit vanhempiini ovat tästä syystä poikki jo vuosia (isänihän on ilmeisesti äitini puolella kun ei ole pistänyt hänelle luuta kurkkuun). Minä haluan elää elämääni vaimoni ja lasteni kanssa enkä kurttuisen ja kiukkuisen äitini kanssa. Sitä saa mitä tilaa.

        Jos teillä vaimosi kanssa nyt on asiat hyvin, niin silloin ehkä teit oikein ja jätit äitisi omaan onneensa.
        Viisas mies ei kuitenkaan sanoisi äidistään
        "sitä saa mitä tilaa" olet sentään hänen lapsensa myös.
        Mieti olisiko vaimosi ja sinun käytöksessäkin parantamisen varaa.


      • mies 40v
        pojan äiti kirjoitti:

        Jos teillä vaimosi kanssa nyt on asiat hyvin, niin silloin ehkä teit oikein ja jätit äitisi omaan onneensa.
        Viisas mies ei kuitenkaan sanoisi äidistään
        "sitä saa mitä tilaa" olet sentään hänen lapsensa myös.
        Mieti olisiko vaimosi ja sinun käytöksessäkin parantamisen varaa.

        jo 10v. mutta minkäs enää teet. Tieten tahtoen ei kylläkään ole loukattu ketään ja vaimoni on minun elämän kumppani ja jos valinta pitää tehdä niin aina puolustan vaimoani.


    • miisukka

      hei olen ollut samassa tilanteessa 3 vuotta sitte ja huomoi meidän liitto kestänyt jo yli 20 v nyt käytiin vielä maistraatissa eli minusta tuli rouva ,ja anopin kanssa kinailtiin ainakin 17 v ja sitte sanoin suorat sanat,nyt menee hyvin ei tarvitse enää jännittää kun ei sitä tarvitse nähdäkkään, myös mieheni vaihtoi vanhan perheensä minuu ja poikiini . iloa sun elämään ja mieti kuin kauan jaksat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe